tänään voisivat naiset juhlia, sillä vuonna 1893 saivat uuden-Seelannin naiset ensimmäisinä mailmassa oikeuden äänestää valtiollisissa vaaleissa. Suomen naiset saivat toisen tilan useita vuosia myöhemmin, mutta kuitenkin. Ja vuonna 1930 nainen nimitettiin Suomessa ensimmäisen kerran varsinaisen professorin virkaan.
Thaimaassa on kaaos, Intiassa terrori-iskuja, Ranskassa putosi Airbus testilennollaan mereen ja 2 saksalaista ja 5 uusiseelantilaista insinööriä ovat kadonneet koneen mukana ja Saksan pankit tarvitsevat enemmän rahaa valtiolta kuin tähän asti on arvioitu....
Ainoa ilonpilkahdus tässä päivässä on, että saksalaiset ovat tutkimusten mukaan Euroopan parhaita autoilijoita, joskin myös aggressiivisimpia. Näin ovat arvioineet Saksan naapurimaat saksalaisten autoilukykyä. Toisella sijalla ovat britit ja sveitsiläiset.
Mielipidekysely ja ca. arvio pitää yhtä eurooppalaisen liikennetilaston kanssa. Vähiten onnettomuuksia sattuu Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Sveitsissä suhteessa väkilukuun.
Naiset ovat saksalaisten omasta mielestä parempia autoilijoita, koska he ajavat rauhallisemmin ja aiheuttavat vähemmän onnettomuuksia. Miehet sensijaan käyttäytyvät tässä Shumien massa aggressiivisesti ja provosoiden rattiensa takana. Lähes joka neljäs saksalainen (80 miljoonasta) joutui viime vuonna luukulle sakkojen takia. Suurin osa ylinopeuksien takia (näihin syntisiin kuulun kyllä minäkin valitettavasti). Ehkä minun pitäisi hankkia vieläkin pienempi auto....
Nyt lähden töihin, ajan ihan hitaasti ja varovasti ja yritän välttää ylinopeuksia. Kun lähden ajoissa, ehdin myös ajoissa.
Hyvää työmatkaa kaikille.
Isoäidin opettamat käsityöt ovat saaneet minut innostumaan ja haalin kaikki käyttökelpoiset vanhat kankaat. Kaiken voi käyttää uudelleen. Mukana Frieda - kissa, ja 4 lastenlasta.
torstai 27. marraskuuta 2008
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Ystävät huomaavat poissaolosi!
" Varo, ettei tuuli vie sinua, Nasu. Moni jäisi kaipaamaan. Metsässä sanottaisiin "mihin pikku Nasu on joutunut?" Asiaa pohdittaisiin.
Totta on, että ystävät huomaavat poissaolon. Ainakin meidän työpaikallamme. Olemme "vain" 5 ihmisen dynaaminen keskusyksikkö, johon kuuluu yksi Vietnamissa istuva herra ja loput sitten Kielissä ja Hannoverissa kalojen ruokinta-aikataulun ja vedenpuhtauden ja tieteellisen työn parissa puuhailevia tohtorismiehiä sekä yksi viitta vaille proffa.
Kun yksi on joukosta poissa, se huomataan. Ei siksi,että työt kasaantuvat yhdelle pöydälle tai tasaisesti kaikille eikä pomo saa teekuppostaan ajoissa. Ei siksi - vaan koska toisen läsnäolo puuttuu iloisena hyvänä huomenena, rentoutena kiireen keskellä, ystävällisenä sanana. Eilen sain työtoveriltani italialaisen panettonen ja jaoimme sen kahvin kanssa. Me syömme joka päivä yhteisen aterian. Aikaisemmin minä tein keittiössämme ruuan, mutta nyt työtoverini kokkaa joka päivä. Eikä pomokaan jätä meitä pulaan vaan tulee auttamaan jos on tarvis. Toisinaan saamme nauttia superhyvää persialaisittain valmistettua riisiä, kun meidän persialainen markkinointijohtajamme kokkaa - ja jättää jälkeensä räjähdyksen keittiössä, mutta mitäs siitä.Jostain on tingittävä, kun saa maailman parasta riisiä ja kanaa.
Muutaman viikon kuluttua vietämme yhteistä jouluateriaa - toimistollamme. Viimeksi se valmistui suomalais-persialais-saksalaisista herkuista, tänä vuonna suomiosuus on kutistunut poroon ja pulliin, mutta herkut ovat silti runsaat. Ateria valmistuu työn ohella. Joskus tuottaa pienoisia ongelmia puhua Dr.Dr.Prof.xxx:n kanssa asiallisesti puhelimessa, kun samalla yritän pyöritellä lihapullia pellille ja kirjoitella kiireessä muistilappuja pitkin keittiön seiniä..
Emme silti kukaan haluaisi luopua yhteisestä ateriasta jouluna - emmekä vuoden jokaisena työpäivänä. Me olemme kuin perhe, joka kokoontuu tiettynä aikana yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan jostain muustakin kuin yksinomaan työstä. Nimenomaan nämä yhteiset ruokailuhetket ovat luoneet yhteisöstämme niin vahvan. Ehkä meillä on ollut myös onnea, kun keittiötä rakastava pomomme piti päänsä ja rakennutti pienen ja toimivan keittiön toimistomme yhteyteen.
Emme ole tyypillinen saksalainen työyhteisö. Olemme usein ihmettelyn kohteena paikallistenkin keskuudessa. Työpaikalla voi jopa viihtyäkin..
hauskaa työpäivää kaikille.
Totta on, että ystävät huomaavat poissaolon. Ainakin meidän työpaikallamme. Olemme "vain" 5 ihmisen dynaaminen keskusyksikkö, johon kuuluu yksi Vietnamissa istuva herra ja loput sitten Kielissä ja Hannoverissa kalojen ruokinta-aikataulun ja vedenpuhtauden ja tieteellisen työn parissa puuhailevia tohtorismiehiä sekä yksi viitta vaille proffa.
Kun yksi on joukosta poissa, se huomataan. Ei siksi,että työt kasaantuvat yhdelle pöydälle tai tasaisesti kaikille eikä pomo saa teekuppostaan ajoissa. Ei siksi - vaan koska toisen läsnäolo puuttuu iloisena hyvänä huomenena, rentoutena kiireen keskellä, ystävällisenä sanana. Eilen sain työtoveriltani italialaisen panettonen ja jaoimme sen kahvin kanssa. Me syömme joka päivä yhteisen aterian. Aikaisemmin minä tein keittiössämme ruuan, mutta nyt työtoverini kokkaa joka päivä. Eikä pomokaan jätä meitä pulaan vaan tulee auttamaan jos on tarvis. Toisinaan saamme nauttia superhyvää persialaisittain valmistettua riisiä, kun meidän persialainen markkinointijohtajamme kokkaa - ja jättää jälkeensä räjähdyksen keittiössä, mutta mitäs siitä.Jostain on tingittävä, kun saa maailman parasta riisiä ja kanaa.
Muutaman viikon kuluttua vietämme yhteistä jouluateriaa - toimistollamme. Viimeksi se valmistui suomalais-persialais-saksalaisista herkuista, tänä vuonna suomiosuus on kutistunut poroon ja pulliin, mutta herkut ovat silti runsaat. Ateria valmistuu työn ohella. Joskus tuottaa pienoisia ongelmia puhua Dr.Dr.Prof.xxx:n kanssa asiallisesti puhelimessa, kun samalla yritän pyöritellä lihapullia pellille ja kirjoitella kiireessä muistilappuja pitkin keittiön seiniä..
Emme silti kukaan haluaisi luopua yhteisestä ateriasta jouluna - emmekä vuoden jokaisena työpäivänä. Me olemme kuin perhe, joka kokoontuu tiettynä aikana yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan jostain muustakin kuin yksinomaan työstä. Nimenomaan nämä yhteiset ruokailuhetket ovat luoneet yhteisöstämme niin vahvan. Ehkä meillä on ollut myös onnea, kun keittiötä rakastava pomomme piti päänsä ja rakennutti pienen ja toimivan keittiön toimistomme yhteyteen.
Emme ole tyypillinen saksalainen työyhteisö. Olemme usein ihmettelyn kohteena paikallistenkin keskuudessa. Työpaikalla voi jopa viihtyäkin..
hauskaa työpäivää kaikille.
Suljetun kierron kalankasvatuslaitos
Mikähän muu nimi voisi sopia parhaiten meidän kalankasvatuslaitoksellemme; Geschlossene Kreislaufanlage tai englanniksi Closed Loop Mariculture Plant. Kuka keksii hyvänsuomalaisen nimen? Me rakennamme laitoksen, jossa kasvatetaan merikalaa ns. suljetussa kiertokulussa. Se tarkoittaa sitä, ettemme ota vettä merestä emmekä myöskään päästä vettä takaisin mereen. Näin olemme suljetussa kierrossa emmekä millään tavalla rasita meriä. Voimme pystyttää laitoksen vaikka keskelle saharaa, jos saamme riittävästi vettä - ei siis suolaista vaan tavallista kraanavettä - ja lisäämme siihen tarvittavan määrän suolaa. Kaloille ei anneta antibiootteja eikä lääkeaineita eikä kasvuhormooneja. Ne maistuvat miltei paremmilta kuin meressä elänyt kala, koska nykyisillään edes merikalat eivät kasva enää puhtaissa vesissä, puhumattakaan etteivät ne saa avointen kalankasvatuslaitosten sivutuotteena mereen joutuneita antibiootteja, joita me ihmiset sitten syömme enemmän kuin on tarpeen.
Uskomattoman yksinkertainen systeemi, mutta tähän mennessä kukaan ennen meitä ei ole saanut kaloja elämään puhtaasti suljetussa järjestelmässä. Meidän sivuiltamme voi tarkastella laitoksen toimintaa yksityiskohtaisemmin. Ja sivu löytyy: www.ifft-eu.com
Kun ajattelemme kuinka paljon meille kuljetetaan kalaa Afrikasta (Victoria Barsch) saastuttaen samalla kerosiinilla ilmaa, kun Eurooppa haluaa sen kalan, joka periaatteessa kuuluisi paikallisille ihmisille. Heille jää vain rippeet jos sitäkään. Omat meremme ja järvemme alkavat olla puhtaaksi kaluttuja. Tehokalastus tuo mukanaan sivutuotteita, joita emme halua edes ajatella; delfiinejä ja jopa sata vuotta vanhoja kaloja, jotka muuten jatkaisivat rauhallista elämäänsä pohjavesissä ellemme me ahneuksissamme haluaisi kaikkea mikä vain meressä liikkuu.
Me haluamme aina vain eksoottisempia ja ihmeellisempiä kaloja, kun kotoiset vetemme ovat tyhjiä. Ainoa pelastus on kalankasvatus, laitoksissa, jotka eivät saastuta ympäristöä vaan joista voidaan tuottaa kalaan aina kunkin alueen / maan toiveiden mukaisesti. Ilman, että kalaa joudutaan kuljettamaan satoja tai tuhansia kilometrejä.
Nyt menen nukkumaan ja toivottelen kaikille kalamiehille kalaisia unia. Tottahan meidän harrastuskalastajamme saavat vielä saaliitaan oikeasta merestä. Kun ensin on hiukan rauhoiteltu kalakantojamme ja annettu niiden kasvaa täyteen mittaansa.
Uskomattoman yksinkertainen systeemi, mutta tähän mennessä kukaan ennen meitä ei ole saanut kaloja elämään puhtaasti suljetussa järjestelmässä. Meidän sivuiltamme voi tarkastella laitoksen toimintaa yksityiskohtaisemmin. Ja sivu löytyy: www.ifft-eu.com
Kun ajattelemme kuinka paljon meille kuljetetaan kalaa Afrikasta (Victoria Barsch) saastuttaen samalla kerosiinilla ilmaa, kun Eurooppa haluaa sen kalan, joka periaatteessa kuuluisi paikallisille ihmisille. Heille jää vain rippeet jos sitäkään. Omat meremme ja järvemme alkavat olla puhtaaksi kaluttuja. Tehokalastus tuo mukanaan sivutuotteita, joita emme halua edes ajatella; delfiinejä ja jopa sata vuotta vanhoja kaloja, jotka muuten jatkaisivat rauhallista elämäänsä pohjavesissä ellemme me ahneuksissamme haluaisi kaikkea mikä vain meressä liikkuu.
Me haluamme aina vain eksoottisempia ja ihmeellisempiä kaloja, kun kotoiset vetemme ovat tyhjiä. Ainoa pelastus on kalankasvatus, laitoksissa, jotka eivät saastuta ympäristöä vaan joista voidaan tuottaa kalaan aina kunkin alueen / maan toiveiden mukaisesti. Ilman, että kalaa joudutaan kuljettamaan satoja tai tuhansia kilometrejä.
Nyt menen nukkumaan ja toivottelen kaikille kalamiehille kalaisia unia. Tottahan meidän harrastuskalastajamme saavat vielä saaliitaan oikeasta merestä. Kun ensin on hiukan rauhoiteltu kalakantojamme ja annettu niiden kasvaa täyteen mittaansa.
Clement on eronnut!
Tämän päivän sanomalehdissä vasemman kulman uutinen juuri Angela Merkelin kuvan vieressä: Clement´in ero häpäisee SPD:n!
Muita uutisia tulen laittamaan myöhemmin. nyt on tehtävä tiukasti töitä. Hernerokkasumu alkaa hälvetä, näkyvyys jopa 60 metriä. Lumesta ei tietoakaan, muutamia vaaleanharmaita laikkuja vihreillä pelloilla. Hevoset ovat tallissa. Ryminä vain kuuluu. Kosteus tunkeutuu luihin ja ytimiin asti. Myös hevosparoilla.
Olin eilen ensimmäistä kertaa joulumarkkinoilla, jotka avattiin täällä Bergisch Gladbachissa maanantaina. Samat tavarat samoilla paikoilla kuin joka vuosi. Mutta silti joulumarkkinat pitää nähdä, elää, kokea ja syödä samat tarjolla olevat Reibekuchen`it ja juoda Glühweinit amaretton kera.
Bis später...
Muita uutisia tulen laittamaan myöhemmin. nyt on tehtävä tiukasti töitä. Hernerokkasumu alkaa hälvetä, näkyvyys jopa 60 metriä. Lumesta ei tietoakaan, muutamia vaaleanharmaita laikkuja vihreillä pelloilla. Hevoset ovat tallissa. Ryminä vain kuuluu. Kosteus tunkeutuu luihin ja ytimiin asti. Myös hevosparoilla.
Olin eilen ensimmäistä kertaa joulumarkkinoilla, jotka avattiin täällä Bergisch Gladbachissa maanantaina. Samat tavarat samoilla paikoilla kuin joka vuosi. Mutta silti joulumarkkinat pitää nähdä, elää, kokea ja syödä samat tarjolla olevat Reibekuchen`it ja juoda Glühweinit amaretton kera.
Bis später...
maanantai 24. marraskuuta 2008
Saako Poliitikko sanoa oman mielipiteensä?
Tämän aamun polttavimmat aiheet ovat Saksan entisen TalousministerinWolfgang Clementin (SPD) mielipide energiapolitiikasta SPD:n kärkipolitiikko Andrea Ypsilantia vastaan. Eräässä haastattelussa Clement`iltä kysyttiin suoraan äänestäisikö hän Ypsilantia ja hetken miettimisen jälkeen Clement vastasi, ettei hän äänestäisi. Ypsilanti hävisi vaalit ja Clement`iä syytettiin puolueen sisäisestä hajoamisesta. Vaadittiin hänen erottamistaan puolueesta. Clement pitää kiinni mielipiteestään - ja puolueesta eikä häntä erotettu. Saako ministeri, poliitikko sanoa oman mielipiteensä ja ajaa sillä oman puolueensa sisäiseen taisteluun? Mielestäni jokaisella, myös poliitikolla on oikeus omaan mielipiteeseen. Jos elämme mielipide-vapaassa valtiossa, on jokaisen pystyttävä myös ilmaisemaan oma vapaa mielipide, vaikka se ei olekaan yhteisön etujen mukainen.
Toinen polttava aihe on 2 viikon kuluttua vapautuva RAF terroristi Christian Klar, joka tuomittiin vuonna 1982 26 vuodeksi vankeuteen 9 murhasta. Vaikka oikeuden mukaan Klar ei ole enää vaaraksi yhteisölle, yleinen mielipide vaatii hänen pitämistään kaltereiden takana. KOSKA hän ei ole esittänyt minkäänlaisia katumisen merkkejä. Oikeuslaitokselle on yhdentekevää jos henkilö ei kadu tekoaan, mutta on istunut tuomion eikä ole vaaraksi ympäristölleen. Miten hänen pitäisi katua tekoaan? Miten katuminen osoittaisi hänen vapautumisensa paremmaksi kuin oikeuden antaman tuomion päättyminen - ilman katumista?
Tänään on Katjan ja Katariinan päivä ja minä soitan äidilleni.
Tänään ei myöskään aurinko nouse Utsjoen Nuorgamissa ennen kuin 17.1.
Tänään v. 1952 esitettiin Lontoon Ambassador-teatterissa Agatha Christien näytelmä "The Mousetrap" ensi-illassa ja se sai murhaavat arvostelut. Silti teatteri esittää näytelmää yhä ja sitä esitetään ympäri maailmaa. Joka Kölnin ns. "Turkka"-teatteri esitti sen vuosia sitten englantilaisena versiona!!
Lumi suli eilen, mutta tilalle tuli -2 asteen pakkanen ja peilikirkas jää. Lähden luistelemaan työpaikalle - KA:llani. hyvää työpäivää kaikille. Ajakaa varovasti!
Toinen polttava aihe on 2 viikon kuluttua vapautuva RAF terroristi Christian Klar, joka tuomittiin vuonna 1982 26 vuodeksi vankeuteen 9 murhasta. Vaikka oikeuden mukaan Klar ei ole enää vaaraksi yhteisölle, yleinen mielipide vaatii hänen pitämistään kaltereiden takana. KOSKA hän ei ole esittänyt minkäänlaisia katumisen merkkejä. Oikeuslaitokselle on yhdentekevää jos henkilö ei kadu tekoaan, mutta on istunut tuomion eikä ole vaaraksi ympäristölleen. Miten hänen pitäisi katua tekoaan? Miten katuminen osoittaisi hänen vapautumisensa paremmaksi kuin oikeuden antaman tuomion päättyminen - ilman katumista?
Tänään on Katjan ja Katariinan päivä ja minä soitan äidilleni.
Tänään ei myöskään aurinko nouse Utsjoen Nuorgamissa ennen kuin 17.1.
Tänään v. 1952 esitettiin Lontoon Ambassador-teatterissa Agatha Christien näytelmä "The Mousetrap" ensi-illassa ja se sai murhaavat arvostelut. Silti teatteri esittää näytelmää yhä ja sitä esitetään ympäri maailmaa. Joka Kölnin ns. "Turkka"-teatteri esitti sen vuosia sitten englantilaisena versiona!!
Lumi suli eilen, mutta tilalle tuli -2 asteen pakkanen ja peilikirkas jää. Lähden luistelemaan työpaikalle - KA:llani. hyvää työpäivää kaikille. Ajakaa varovasti!
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Sunnuntai askartelu!
Tänään on aika askarrella:
Teemme lampun.
Löysin lamppukaupasta ns. lappulampun , joka maksoi yli 600 euroa! Minulla ei ollut rahaa siihen, eikä myöskään halua maksaa sellaista summaa lampusta, jonka pystyy helposti itsekin askartelemaan. Siispä katsoin lamppua tarpeeksi kauan, kunnes tajusin kuinka yksinkertaisesti sen voi itsekin tehdä. No, ehkä ei 600 euron arvoiseksi, mutta joka tapauksessa idea on sama ja sopii takkahuoneeseen ihan yhtä hyvin kuin kallis lamppukin.
Ostin OBI:sta eli paikallisesta rakennusliikkeestä lampun. (24 €) Ks. kuva 1
Seuraavaksi hankin pienen metallisen mobilen, joita ainakin täällä Saksassa saa sisustusliikkeistä. Ehkä myös askarteluliikkeistä. Kiinnitin mobilet (3 kpl á 12 euroa) ohuella metallilangalla toisiinsa niin, että tasapaino säilyy. Kaksi pientä osaa otin pois, mutta muuten mobilet ovat sellaisenaan kuin ne kaupasta kotiin kannoin. Mobilet kannattaa kiinnittää eri korkeuksille, jolloin lappuset ovat myös eri tasoilla ja valo siivilöityy kauniisti riisipaperin läpi. Kevyt ilmavirta heiluttelee lappuja ja ne pyörivät jonkun verran, riippuen siitä kuinka voimakkaaseen tuuleen ne asettaa...
Pienet runot ja mietelauseet olen kirjoittanut ohuelle riisipaperille, jota saa varmaankin paperikaupasta tai tiimarista tai jostain vastaavasta. Sitten vain lappusiin tekstejä väsäämään. Jouluksi lappujen tilalle voi ripustaa vaikka joulukoristeita, pieniä tonttuja, olkikoristeita, tähtiä, mitä mieleen juolahtaa. Mahdollisuudet ovat loputtomat. Tästä lampusta puuttuu vielä melkoinen määrä lappusia, mutta niitä kirjoitellaan aina silloin, kun tuntuu siltä..
siispä vain sunnuntaiaskarteluun...hauskaa jouluaskartelupäivää kaikille askarteluhenkisille. Huomenna voisin laittaa taas uuden askartelu-ohjeen; kuinka kohennan vaatehuonetta. Huomiseen!
Teemme lampun.
Löysin lamppukaupasta ns. lappulampun , joka maksoi yli 600 euroa! Minulla ei ollut rahaa siihen, eikä myöskään halua maksaa sellaista summaa lampusta, jonka pystyy helposti itsekin askartelemaan. Siispä katsoin lamppua tarpeeksi kauan, kunnes tajusin kuinka yksinkertaisesti sen voi itsekin tehdä. No, ehkä ei 600 euron arvoiseksi, mutta joka tapauksessa idea on sama ja sopii takkahuoneeseen ihan yhtä hyvin kuin kallis lamppukin.
Ostin OBI:sta eli paikallisesta rakennusliikkeestä lampun. (24 €) Ks. kuva 1
Seuraavaksi hankin pienen metallisen mobilen, joita ainakin täällä Saksassa saa sisustusliikkeistä. Ehkä myös askarteluliikkeistä. Kiinnitin mobilet (3 kpl á 12 euroa) ohuella metallilangalla toisiinsa niin, että tasapaino säilyy. Kaksi pientä osaa otin pois, mutta muuten mobilet ovat sellaisenaan kuin ne kaupasta kotiin kannoin. Mobilet kannattaa kiinnittää eri korkeuksille, jolloin lappuset ovat myös eri tasoilla ja valo siivilöityy kauniisti riisipaperin läpi. Kevyt ilmavirta heiluttelee lappuja ja ne pyörivät jonkun verran, riippuen siitä kuinka voimakkaaseen tuuleen ne asettaa...
Pienet runot ja mietelauseet olen kirjoittanut ohuelle riisipaperille, jota saa varmaankin paperikaupasta tai tiimarista tai jostain vastaavasta. Sitten vain lappusiin tekstejä väsäämään. Jouluksi lappujen tilalle voi ripustaa vaikka joulukoristeita, pieniä tonttuja, olkikoristeita, tähtiä, mitä mieleen juolahtaa. Mahdollisuudet ovat loputtomat. Tästä lampusta puuttuu vielä melkoinen määrä lappusia, mutta niitä kirjoitellaan aina silloin, kun tuntuu siltä..siispä vain sunnuntaiaskarteluun...hauskaa jouluaskartelupäivää kaikille askarteluhenkisille. Huomenna voisin laittaa taas uuden askartelu-ohjeen; kuinka kohennan vaatehuonetta. Huomiseen!
Nälkäinen kissa voittaa äänekkäimmänkin herätyskellon.
Aamuherätys, ensimmäisen kerran jossain puoli viiden ja puoli kuuden välillä; Friedhelm käy raapaisemassa paksun turkkilaisen maton pintaa, mutta huomaa, ettei kukaan edes käännä kylkeä. Se hyppää takaisin sänkyyn, pumppaa vatsani päällä niin, että kuntosalin laitteet kalpenisivat sen tehokkuutta. Asettuu nukkumaan, pysytellen taidokkaasti vatsani ja rintani välimailla, liukumatta vasemmalle tai oikealle. Minulla ei ole oikeutta kääntyä, ettei armon kissamme putoaisi. Jos tänään olisi työpäivä, seuraava aamuherätys osuisi puoli seitsemään, mutta koska tänään on sunnuntai ja kissamme tietää, että me heräämme vasta puoli yhdeksältä, se antaa meidän nukkua tänään pitempään. Hän on ystävällismielinen kissa.
Niiskutan (minulla on kissa-allergia), aivastan ja Friedhelm avaa toisen silmänsä kuin närkästynyt kuulija konserttisalissa kuultuaan takaa häiritsevää pulinaa. Yritän olla niiskuttamatta. On meidän omaa syytämme, kun päästimme sen yleensä ensimmäisen kerran sänkyyn. Komensin sen takaisin olohuoneeseen, mutta mieheni sanoi, ettei kissalle voi selittää miksei se saa nukkua sängyssä. Vaihtoehtona oli,e ttä minä nukkuisin takkahuoneessa...Friedhelm nukkuu joka yö sängyssämme, halusimmepa sitä tai emme. Totuus on, että me haluamme. Sen pehmeä loikka sänkyyn on valojen sammuttamisen jälkeen odotetuimpia hetkiä. Se kävelee ylimielisesti molempien yli, asettuu joko keskellemme tai minun vatsani päälle nukkumaan. Jollain tavalla sen on saatava tuntea minut lähellään. Häiritsevän aivastelun ja niiskutuksenkin se hyväksyy..Ja minun on hyväksyttävä se, että tasainen kuorsaus ja porsasmainen piipitys seuraa uniini. Kissat kuorsaavat siinä missä ihmisetkin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että yksi pieni kissa sängyssä on parempi kuin kaksi valtavaa huskyä. On uskomatonta kuinka pieneen tilaan isokin kissa mahtuu. Kuinka eleganttia sen liikkuminen pienen pienellä pöydällä on.
Vallun ja Vikin (Siperian Huskymme) rynnätessä huoneeseen ei matoista ollut enää mitään jäljellä, iso flyygeli siirtyi ryminällä paikaltaan ja televisio kaatui mennen tulleen. Pahinta oli kai se hetki, kun silloinnen Lapin Piispa Leo istahti olohuoneen sohvallemme ja kaivoi takapuolensa alta puoleksi syödyn verisen luun....Sitä vastaan Friedhelmin pikkuisen pikkuiset oksennukset olohuoneen afgaanimatolla eivät ole yhtään mitään. Friedhelm on sisäkissa, koska emme usko, että kissalla on 9 elämää. Se on jäänyt kaksi kertaa auton alle, yhden kerran hevosen potkaistavaksi ja sen oikea kulmahammas jouduttiin leikkaamaan tulehduksen takia. Nyt se on sisäkissa eikä tunnu kovinkaan suuresti välittävän muutoksesta. (istuu tällä hetkellä vahdissa tietokoneen yläpuolella ja tekee ajatuksen siirtoa). olen varma, että kissoilla on voima saada omistajansa tekemään mitä haluaa vain tuijottamalla tätä. Minä ainakin olen oppinut lukemaan Friedhelmin ajatuksia - tai sitten se lähettää käskyt suoraan minun aivoihini.
Kissat ovat uskomattomia. Mikä rauhallisuus, mikä itsevarmuus niistä huokuu. Kun astun työpäivän jälkeen ovesta sisään, vastassani ei ole enää kahta kattoon asti riehuvaa huskyä vaan arvokkaasti jalkojeni eteen istahtava kissa, joka avaa suun kuin naukaisuun, mutta ryhtyykin sitten välinpitämättömästi puhdistamaan itseään. Ja nostaa päänsä kuin antaakseen minulle mahdollisuuden kumartua silittämään sitä. Istahdan aina eteisen lattialle ja juttelen hetken Friedhelmin kanssa. Saman tekee Guido, Mikael ja Anna, kun he tulevat kotiin. Jos Friedhelm ei ole jostain syystä ovella, ensimmäinen kysymys on: "Missä Friedhelm." Aivan kuin talossa ei muita asuisikaan!
Ja tämä kaikki sen jälkeen, kun GUido ilmoitti, ettei tähän taloon tule kissaa kuin hänen kuolleen ruumiinsa yli! Guido elää - kissa elää!
Mitä tästä opimme: "koira on ehkä ihmisen paras ystävä, mutta kissa ottaa sinut valtaansa"
Näissä tunnelmissa lähden tuonne talviseen maisemaan, lumipeitteisen maiseman sisään, kun savupiipuista nouseva savu tuo mieleen suomalaisen talvimaiseman. Kylän pikkuleipomo ei ole sunnuntaisin auki, joten joudun hakemaan sämpylät tänä aamuna tuosta "Bauer"-ketjun 5 tähden leipomosta, joka on näin sunnuntaisinkin jo 7.00 auki. Minä olen tänä aamuna Matti-myöhäinen koska innostuin kirjoittamaan ennen kuin olen pukenut päälleni.
Niiskutan (minulla on kissa-allergia), aivastan ja Friedhelm avaa toisen silmänsä kuin närkästynyt kuulija konserttisalissa kuultuaan takaa häiritsevää pulinaa. Yritän olla niiskuttamatta. On meidän omaa syytämme, kun päästimme sen yleensä ensimmäisen kerran sänkyyn. Komensin sen takaisin olohuoneeseen, mutta mieheni sanoi, ettei kissalle voi selittää miksei se saa nukkua sängyssä. Vaihtoehtona oli,e ttä minä nukkuisin takkahuoneessa...Friedhelm nukkuu joka yö sängyssämme, halusimmepa sitä tai emme. Totuus on, että me haluamme. Sen pehmeä loikka sänkyyn on valojen sammuttamisen jälkeen odotetuimpia hetkiä. Se kävelee ylimielisesti molempien yli, asettuu joko keskellemme tai minun vatsani päälle nukkumaan. Jollain tavalla sen on saatava tuntea minut lähellään. Häiritsevän aivastelun ja niiskutuksenkin se hyväksyy..Ja minun on hyväksyttävä se, että tasainen kuorsaus ja porsasmainen piipitys seuraa uniini. Kissat kuorsaavat siinä missä ihmisetkin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että yksi pieni kissa sängyssä on parempi kuin kaksi valtavaa huskyä. On uskomatonta kuinka pieneen tilaan isokin kissa mahtuu. Kuinka eleganttia sen liikkuminen pienen pienellä pöydällä on.
Vallun ja Vikin (Siperian Huskymme) rynnätessä huoneeseen ei matoista ollut enää mitään jäljellä, iso flyygeli siirtyi ryminällä paikaltaan ja televisio kaatui mennen tulleen. Pahinta oli kai se hetki, kun silloinnen Lapin Piispa Leo istahti olohuoneen sohvallemme ja kaivoi takapuolensa alta puoleksi syödyn verisen luun....Sitä vastaan Friedhelmin pikkuisen pikkuiset oksennukset olohuoneen afgaanimatolla eivät ole yhtään mitään. Friedhelm on sisäkissa, koska emme usko, että kissalla on 9 elämää. Se on jäänyt kaksi kertaa auton alle, yhden kerran hevosen potkaistavaksi ja sen oikea kulmahammas jouduttiin leikkaamaan tulehduksen takia. Nyt se on sisäkissa eikä tunnu kovinkaan suuresti välittävän muutoksesta. (istuu tällä hetkellä vahdissa tietokoneen yläpuolella ja tekee ajatuksen siirtoa). olen varma, että kissoilla on voima saada omistajansa tekemään mitä haluaa vain tuijottamalla tätä. Minä ainakin olen oppinut lukemaan Friedhelmin ajatuksia - tai sitten se lähettää käskyt suoraan minun aivoihini.
Kissat ovat uskomattomia. Mikä rauhallisuus, mikä itsevarmuus niistä huokuu. Kun astun työpäivän jälkeen ovesta sisään, vastassani ei ole enää kahta kattoon asti riehuvaa huskyä vaan arvokkaasti jalkojeni eteen istahtava kissa, joka avaa suun kuin naukaisuun, mutta ryhtyykin sitten välinpitämättömästi puhdistamaan itseään. Ja nostaa päänsä kuin antaakseen minulle mahdollisuuden kumartua silittämään sitä. Istahdan aina eteisen lattialle ja juttelen hetken Friedhelmin kanssa. Saman tekee Guido, Mikael ja Anna, kun he tulevat kotiin. Jos Friedhelm ei ole jostain syystä ovella, ensimmäinen kysymys on: "Missä Friedhelm." Aivan kuin talossa ei muita asuisikaan!
Ja tämä kaikki sen jälkeen, kun GUido ilmoitti, ettei tähän taloon tule kissaa kuin hänen kuolleen ruumiinsa yli! Guido elää - kissa elää!
Mitä tästä opimme: "koira on ehkä ihmisen paras ystävä, mutta kissa ottaa sinut valtaansa"
Näissä tunnelmissa lähden tuonne talviseen maisemaan, lumipeitteisen maiseman sisään, kun savupiipuista nouseva savu tuo mieleen suomalaisen talvimaiseman. Kylän pikkuleipomo ei ole sunnuntaisin auki, joten joudun hakemaan sämpylät tänä aamuna tuosta "Bauer"-ketjun 5 tähden leipomosta, joka on näin sunnuntaisinkin jo 7.00 auki. Minä olen tänä aamuna Matti-myöhäinen koska innostuin kirjoittamaan ennen kuin olen pukenut päälleni.
lauantai 22. marraskuuta 2008
L U N T A !!!
Torstai iltana ei yksikään saksalainen olisi uskonut, että television säätieteilijät osuisivat kerrankin oikeaan ennustuksillaan. Ruudussa näkynyt saakartta alkoi vaikuttaa arktiselta jäätiköltä, kun erikois-meterologin käsi kulki Saksan yli. "Hampurissa tulee lunta kello 04.00 aamulla, sitten seuraa Hannover, lumi peittää Kölnin ja Düsseldorfin tunti sen jälkeen ja aamuun mennessä koko Saksa on saanut valkoisen peitteen". Perjantai aamuna kaupoissa oli paniikin tuntuista mielialaa, kun ihmiset hamstrasivat ruokatarvikkeita, rengasliikkeet vaihtoivat talvirenkaita lennosta, mutta silti ihmiset puhuivat talventulosta kuin odotettavissa olisi marssilaisten laskeutuminen kaupungintorille.. Kukaan ei tuntunut uskovan, mutta mielessä oli epäuskoinen kihelmöivä tunnelma: Näinköhän sittenkin säätiedotus on oikeassa!
Ja olihan se! Tulimme viime yönä vähän yli puolenyön jälkeen kotiin ja pihojen pensaat olivat saaneet ohuen hunnun. Kuin maisema olisi muuttunut morsiameksi. Tähän asti se oli näyttänyt lähinnä sulhaselta! Tummaa, tasapaksuista sekoitettuna harmaaseen kravattiin...
Kun avasin silmäni aamulla, edessäni huojui pihan nelimetrinen kuusi valkoisena kuin suomalainen talvisodan taistelija. Ja Friedhelm istuu parvekkeella yrittäen saada kaikki pienet varpaansa mahtumaan takapuolensa alle, ettei vaan palelisi.
Ja olihan se! Tulimme viime yönä vähän yli puolenyön jälkeen kotiin ja pihojen pensaat olivat saaneet ohuen hunnun. Kuin maisema olisi muuttunut morsiameksi. Tähän asti se oli näyttänyt lähinnä sulhaselta! Tummaa, tasapaksuista sekoitettuna harmaaseen kravattiin...
Kun avasin silmäni aamulla, edessäni huojui pihan nelimetrinen kuusi valkoisena kuin suomalainen talvisodan taistelija. Ja Friedhelm istuu parvekkeella yrittäen saada kaikki pienet varpaansa mahtumaan takapuolensa alle, ettei vaan palelisi.
torstai 20. marraskuuta 2008
Muista soittaa äidille!!!
lähes joka 3. saksalainen soittaa päivittäin äidilleen. Kuinka moni suomalainen puhuu äitinsä kanssa edes kerran viikossa?? Äitienpäivänä ehkä....jouluna....kenties ennen kesälomaa kysyäkseen voiko äiti käydä kastelemassa kukat....
No, ehkä tilanne ei ole aivan näin surkea. Tunnustan, että käyn itse äitini luona kerran 3. kuukaudessa - välimatkaa kun sattuu olemaan tasan 2.119 km ja matkaan menisi suorinta tietä yhtäsoittoa 1 päivä ja 1 tunti. Lentäen olisit jo perillä ja niin teenkin, kun halpalentoyhtiöt ovat mahdollistaneet vierailut useammin kuin kerran vuodessa.
Kuitenkin saksalaiset pitävät suomalaisia useammin yhteyttä äiteihinsä. Oma mieheni asui vanhempiensa luona siihen saakka, kun menimme naimisiin. Mekin asuimme siellä 4 kk ennen kuin saimme oman asunnon. Viisi vuotta hän ajoi suoraan töistä kotiinsa, kunnes ymmärsi, että hänellä oli yhteinen koti minun kanssa. Hän ylitti myös tämän tilastollisen keskiarvon soittamalla 2-3 kertaa päivässä äidilleen. Tosin anoppini on niin uskomattoman ihana, että hän on minulle kuin oma äiti.
Saksalaiset äidit ovat hyvin äidillisiä eivätkä välitä vaikka jälkikasvu asuisi kotona vielä nelikymppiseksi asti. Minä sain korppiäidin nimen, kun ehdotin, että lapset voivat siirtyä omiin koteihinsa jo alle kolmekymppisinä. Täällä on totuttu siihen, että lapset asuvat yhteisessä taloudessa vanhempiensa kanssa ja säästävät siten palkkarahansa johonkin muuhun kuin vuokraan ja ruokaan. Itse muutin aikoinani jo 14-vuotiaana ensimmäisen kerran kotona - Amerikkaan. Tosin isäni sisaren ja hänen miehensä mukana, mutta silti. Palasin vain vuodeksi kotiin ennen kuin siirryin sisäoppilaitoksen kautta naimisiin.
Tilaston mukaan 79 % 14-29 - vuotiaista haluaa pitää lyhyen napanuoran kotiinsa ja 43 % tyttäristä soittelee päivittäin kotiin. (pojista vain 19 %). Luulisin silti, että luku on huomattavasti korkeampi kuin suomalaisten nuorukaisten kohdalla. Kansainvälisessä vertailussa saksalaiset pitävät todellakin enemmän yhteyttä äiteihinsä kuin missään muualla maailmassa - etunenässä liehuvat vain kiinalaiset ja intialaiset lapset, jotka soittelevat vieläkin useammin äitiensä kanssa...
Meidänkin tuttavapiirissämme on yli 40-vuotiaita miehiä, jotka eivät vain osaa tai halua lähteä maailmalle. He käyvät jopa lomillaan äitiensä kanssa....uh!
Sellaisia eroavaisuuksia meidän ja saksalaisten välillä on. Vaikka suomalaiset nyt sanoisivatkin, että oi ei, napanuora ei katkea jos ei sitä katkaista, suosittelisin tarttumaan puhelimeen ja pirauttamaan kotiin. "hei, halusivan kysyä mitä sinulle tänään kuuluu?" Ehkä joku äiti siitä ilostuisi...
No, ehkä tilanne ei ole aivan näin surkea. Tunnustan, että käyn itse äitini luona kerran 3. kuukaudessa - välimatkaa kun sattuu olemaan tasan 2.119 km ja matkaan menisi suorinta tietä yhtäsoittoa 1 päivä ja 1 tunti. Lentäen olisit jo perillä ja niin teenkin, kun halpalentoyhtiöt ovat mahdollistaneet vierailut useammin kuin kerran vuodessa.
Kuitenkin saksalaiset pitävät suomalaisia useammin yhteyttä äiteihinsä. Oma mieheni asui vanhempiensa luona siihen saakka, kun menimme naimisiin. Mekin asuimme siellä 4 kk ennen kuin saimme oman asunnon. Viisi vuotta hän ajoi suoraan töistä kotiinsa, kunnes ymmärsi, että hänellä oli yhteinen koti minun kanssa. Hän ylitti myös tämän tilastollisen keskiarvon soittamalla 2-3 kertaa päivässä äidilleen. Tosin anoppini on niin uskomattoman ihana, että hän on minulle kuin oma äiti.
Saksalaiset äidit ovat hyvin äidillisiä eivätkä välitä vaikka jälkikasvu asuisi kotona vielä nelikymppiseksi asti. Minä sain korppiäidin nimen, kun ehdotin, että lapset voivat siirtyä omiin koteihinsa jo alle kolmekymppisinä. Täällä on totuttu siihen, että lapset asuvat yhteisessä taloudessa vanhempiensa kanssa ja säästävät siten palkkarahansa johonkin muuhun kuin vuokraan ja ruokaan. Itse muutin aikoinani jo 14-vuotiaana ensimmäisen kerran kotona - Amerikkaan. Tosin isäni sisaren ja hänen miehensä mukana, mutta silti. Palasin vain vuodeksi kotiin ennen kuin siirryin sisäoppilaitoksen kautta naimisiin.
Tilaston mukaan 79 % 14-29 - vuotiaista haluaa pitää lyhyen napanuoran kotiinsa ja 43 % tyttäristä soittelee päivittäin kotiin. (pojista vain 19 %). Luulisin silti, että luku on huomattavasti korkeampi kuin suomalaisten nuorukaisten kohdalla. Kansainvälisessä vertailussa saksalaiset pitävät todellakin enemmän yhteyttä äiteihinsä kuin missään muualla maailmassa - etunenässä liehuvat vain kiinalaiset ja intialaiset lapset, jotka soittelevat vieläkin useammin äitiensä kanssa...
Meidänkin tuttavapiirissämme on yli 40-vuotiaita miehiä, jotka eivät vain osaa tai halua lähteä maailmalle. He käyvät jopa lomillaan äitiensä kanssa....uh!
Sellaisia eroavaisuuksia meidän ja saksalaisten välillä on. Vaikka suomalaiset nyt sanoisivatkin, että oi ei, napanuora ei katkea jos ei sitä katkaista, suosittelisin tarttumaan puhelimeen ja pirauttamaan kotiin. "hei, halusivan kysyä mitä sinulle tänään kuuluu?" Ehkä joku äiti siitä ilostuisi...
Koirilla on omistajat, kissoilla on orjat!
Asia, jonka taas eilen huomasin. Istuin tietokoneen ääressä yläkerrassa, Friedhelm seurasi perässä. Istuutui parvekkeen oven eteen ja kääntyi katsomaan minua. Tuijotti silmiin. Naukaisi hyvin käskevästi. Sanoin, ettei sen kannata edes kuvitella, että avaisin parvekkeen oven. Olen juuri tullut kylvystä eikä kylmä ilma houkuttele minua. Friedhelmin tuijotus jatkui. Uusi naukaisu. Se käänsi selkänsä minulle ja jatkoi istumista. Hermostuin pikkuhiljaa. Tunsin tuijotuksen sivusta. Friedhelm naukaisi uudelleen. Hiukan edellistä käskevämmin. Tunsin jo kuinka polveni asettuivat tanakammin lattiaan nostaakseen vartaloni ylös, mutta silti sanoin: "EI FRIEDHELM". Tuijotus jatkui. Ennen kuin ehdin ajatella, olin jo noussut ja avannut oven. Friedhelm painui sateiseen yöhön ja minä vedin aamutakkini tiukemmin kiinni.
En usko, että minulle käy samalla tavalla kuin P.G. Wodehouse kirjoitti: "Mies palvelee kissaa uutterasti viikkotolkulla, noudattaa sen jokaista oikkua. Kissa lähtee ja jättää hänet kylmästi, koska se on löytänyt lähistöltä paikan, jossa tarjoillaan useammin kalaa."
Saksa-Englanti ystävyyspeli päättyi sittenkin Englannin voittoon. Normaalit huligaanijälki- ja etupelit jäivät aika vähäisiksi, sillä paikalla oli 1500 berliiniläispoliisia ja 750 valtakunnan poliisia pitämässä kuria. Onneksi niin, jalkapallon pitääkin olla esimerkki hyvästä pelistä.
Tegelin lentokenttä, joka suljettiin viime viikolla, paloi tänä aamuna. Tai ei kokonaan, mutta ns. karanteeniosa. Ehkä karanteenia ei enää tarvita. Ei ihmisille eikä eläimille.
Tärkeimpänä aamu-uutisena pitäisin sitä, että ainakin yhdessä asiassa CDU ja SPD ovat yksimielisiä: oikeistoradikaalipuolue NPD ei saa enää rahaa valtion kassasta. Tällä hetkellä NPD:n toiminta rahoitetaan 40 %:sesti verorahoista. En halua osallistua oikeistoradikaalien tukemiseen välillisesti enkä välittömästi.
EU suunnittelee kriisin helpotusta 130 miljardilla eurolla, kun viime viikon tilastot ilmoittivat, että koko ns. Euro alue on liukunut - tai oikeastaan romahtanut talouskriisiin. Saksalaiset yritykset ovat hyvin voimakkaasti riippuvaisia EU:n tuontimarkkinoista. Kuitenkin ihan tavallisella kansalaisella on sellainen tunne, että suurten pankkien ja yritysten johtajat haalivat rahaa omiin taskuihinsa sellaisella vimmalla kuin huomista päivää ei olisikaan. Moraalista ei ole minkäänlaista käsitystä, mutta onko talouselämässä moraalia koskaann ollutkaan. Suurin tapio on aina kuitenkin rikkailla, jotka menettävät eniten rahaa pörssikeinottelussa. Mitäs me pienen palkan omaavat, me selviämme aina kuitenkin jollain tavalla jaloillemme. On vain niin surkeaa katsoa kuinka superrikkaat kärsivät unettomia öitä, kun pörssiromahdukset vievät pohjan alta.
Tänään on muuten Eero Mäntyrannan 71v. syntymäpäivä, ellen totaalisesti erehdy. Kävin vuosia sitten Rovaniemen Vanhainkodin kanssa vierailemassa hänen kotonaan. Se oli hyvin vaikuttava tapaaminen. Lämpimät onnittelut Eero Mäntyrannalle.
Sateinen sää jatkuu Kölnissä ja meillä Bechenissä. Harmaus ei näytä muuttavan muotoaan. Tänä iltana menen naisten kanssa keilaamaan. Minulla on vielä muutama kymppi kukkarossa, että voin syödä salaatin illalla. hauskaa päivän jatkoa kaikille ja toivottavasti pörssitappiot eivät suuresti ole vaikuttaneet mielialaan. Minun mielialani on yhä vielä korkealla. Onhan minulla Friedhelm, joka puskee päätänsä poskeani vasten, kun elämä kolhii.
En usko, että minulle käy samalla tavalla kuin P.G. Wodehouse kirjoitti: "Mies palvelee kissaa uutterasti viikkotolkulla, noudattaa sen jokaista oikkua. Kissa lähtee ja jättää hänet kylmästi, koska se on löytänyt lähistöltä paikan, jossa tarjoillaan useammin kalaa."
Saksa-Englanti ystävyyspeli päättyi sittenkin Englannin voittoon. Normaalit huligaanijälki- ja etupelit jäivät aika vähäisiksi, sillä paikalla oli 1500 berliiniläispoliisia ja 750 valtakunnan poliisia pitämässä kuria. Onneksi niin, jalkapallon pitääkin olla esimerkki hyvästä pelistä.
Tegelin lentokenttä, joka suljettiin viime viikolla, paloi tänä aamuna. Tai ei kokonaan, mutta ns. karanteeniosa. Ehkä karanteenia ei enää tarvita. Ei ihmisille eikä eläimille.
Tärkeimpänä aamu-uutisena pitäisin sitä, että ainakin yhdessä asiassa CDU ja SPD ovat yksimielisiä: oikeistoradikaalipuolue NPD ei saa enää rahaa valtion kassasta. Tällä hetkellä NPD:n toiminta rahoitetaan 40 %:sesti verorahoista. En halua osallistua oikeistoradikaalien tukemiseen välillisesti enkä välittömästi.
EU suunnittelee kriisin helpotusta 130 miljardilla eurolla, kun viime viikon tilastot ilmoittivat, että koko ns. Euro alue on liukunut - tai oikeastaan romahtanut talouskriisiin. Saksalaiset yritykset ovat hyvin voimakkaasti riippuvaisia EU:n tuontimarkkinoista. Kuitenkin ihan tavallisella kansalaisella on sellainen tunne, että suurten pankkien ja yritysten johtajat haalivat rahaa omiin taskuihinsa sellaisella vimmalla kuin huomista päivää ei olisikaan. Moraalista ei ole minkäänlaista käsitystä, mutta onko talouselämässä moraalia koskaann ollutkaan. Suurin tapio on aina kuitenkin rikkailla, jotka menettävät eniten rahaa pörssikeinottelussa. Mitäs me pienen palkan omaavat, me selviämme aina kuitenkin jollain tavalla jaloillemme. On vain niin surkeaa katsoa kuinka superrikkaat kärsivät unettomia öitä, kun pörssiromahdukset vievät pohjan alta.
Tänään on muuten Eero Mäntyrannan 71v. syntymäpäivä, ellen totaalisesti erehdy. Kävin vuosia sitten Rovaniemen Vanhainkodin kanssa vierailemassa hänen kotonaan. Se oli hyvin vaikuttava tapaaminen. Lämpimät onnittelut Eero Mäntyrannalle.
Sateinen sää jatkuu Kölnissä ja meillä Bechenissä. Harmaus ei näytä muuttavan muotoaan. Tänä iltana menen naisten kanssa keilaamaan. Minulla on vielä muutama kymppi kukkarossa, että voin syödä salaatin illalla. hauskaa päivän jatkoa kaikille ja toivottavasti pörssitappiot eivät suuresti ole vaikuttaneet mielialaan. Minun mielialani on yhä vielä korkealla. Onhan minulla Friedhelm, joka puskee päätänsä poskeani vasten, kun elämä kolhii.
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Lisää tilkkuja
Saksa-Englanti "ystävyyspeli" menee televisiossa. Kuuntelin Saksan maajoukkueen entisen kapteenin Oliver Kahnin kommenttia tästä "ystävyys"ottelusta. Hän sanoi kuin ohimennen, ettei tämä mikään ystävyysottelu ole. Molemmat maat ottavat sen tosissaan. Saksa-Englanti peli saa täällä samat mittasuhteet kuin Suomi-Ruotsi ottelut Suomessa... Kahnin mukaan ottelu loppuu 2-1 Saksan hyväksi. Tilanne on tällä hetkellä 0-1 Englannin hyväksi. En ole mikään jalkapallospesialisti, mutta joskus aikoinani seurasin hyvinkin tarkasti ManU:n pelejä. Ja poikani pelasi aikoinaan Rovaniemen jossain pikkujunioreissa, kunnes huomattiin, että hänellä oli tapana juosta palloa karkuun....hänestä ei kasvanut Ropsin jalkapalloilijaa.
Lupasin eilen laittaa lisää kuvia tilkkutöistä. Friedhelm istuu nyt vieressäni pöydällä, pyyheliinapinon päällä. Siirtyminen Tallikissasta sänkykissaksi kesti hetken. Tuota kuningasta ei saisi millään enää talliin. Tuskin haluaa edes ulos tällaisella säällä. Käy katsomassa parvekkeelta tilannetta ja pukkaa sitten päällään oven auki. Hän ei ole vielä oppinut sulkemaan ovea perässään. Häntä on vänkkyrä, hevosenkavioiden jäljiltä. Se voisi onnistuakin. Oven kiinni vetäminen. Koukku on olemassa. Opetin sen istumaan ja antamaan tassua. Jotainhan senkin pitää tehdä ruokansa eteen. Siinä se kissa oppii istumisentaidon missä koirakin.
Paluu tilkkutöihin jatkuu. Friedhelm vie vain ajatukset aina muualle. Huskyen jälkeen en olisi voinut hurjimmissa unissakaan kuvitella hankkivani kissaa. Tosin kissoja ei hankita. Ne joko tulevat ja ottavat omakseen tai kävelevät kopeasti eteenpäin. Friedhelm tuli ja jäi. Koirilla on omistajansa, kissoilla palvelijat! Niin yksinkertaista se on.
Tässä kuva siis Friedhelmistä sekä tilkkupeitosta, jonka olen joskus vuosia sitten tehnyt. Hyvin yksinkertaisella menetelmällä kaikenlaisista kankaanpaloista. Tilkkutyöt ovat vähän kuin matonkutomista. Niistä löytyy vanhat hääpuvut ja vauvan ensimmäiset potkuhousut. Viime talvena mieheni pakkasi laukkuaan lähteäkseen Rovaniemelle. Hän etsi punaista flanellipaitaansa. Turhaan. Nosti laukun sängylle ja tuijotti eteensä. Flanellipaidasta oli jäljellä neliönmuotoiset palaset - sängynpeitossa. Minulta puuttui juuri sitä väriä. Ja paitojahan saa aina uusia.
Lupasin eilen laittaa lisää kuvia tilkkutöistä. Friedhelm istuu nyt vieressäni pöydällä, pyyheliinapinon päällä. Siirtyminen Tallikissasta sänkykissaksi kesti hetken. Tuota kuningasta ei saisi millään enää talliin. Tuskin haluaa edes ulos tällaisella säällä. Käy katsomassa parvekkeelta tilannetta ja pukkaa sitten päällään oven auki. Hän ei ole vielä oppinut sulkemaan ovea perässään. Häntä on vänkkyrä, hevosenkavioiden jäljiltä. Se voisi onnistuakin. Oven kiinni vetäminen. Koukku on olemassa. Opetin sen istumaan ja antamaan tassua. Jotainhan senkin pitää tehdä ruokansa eteen. Siinä se kissa oppii istumisentaidon missä koirakin.
Paluu tilkkutöihin jatkuu. Friedhelm vie vain ajatukset aina muualle. Huskyen jälkeen en olisi voinut hurjimmissa unissakaan kuvitella hankkivani kissaa. Tosin kissoja ei hankita. Ne joko tulevat ja ottavat omakseen tai kävelevät kopeasti eteenpäin. Friedhelm tuli ja jäi. Koirilla on omistajansa, kissoilla palvelijat! Niin yksinkertaista se on.
Tässä kuva siis Friedhelmistä sekä tilkkupeitosta, jonka olen joskus vuosia sitten tehnyt. Hyvin yksinkertaisella menetelmällä kaikenlaisista kankaanpaloista. Tilkkutyöt ovat vähän kuin matonkutomista. Niistä löytyy vanhat hääpuvut ja vauvan ensimmäiset potkuhousut. Viime talvena mieheni pakkasi laukkuaan lähteäkseen Rovaniemelle. Hän etsi punaista flanellipaitaansa. Turhaan. Nosti laukun sängylle ja tuijotti eteensä. Flanellipaidasta oli jäljellä neliönmuotoiset palaset - sängynpeitossa. Minulta puuttui juuri sitä väriä. Ja paitojahan saa aina uusia.
tiistai 18. marraskuuta 2008
Tilkkukassi
Tässä kuvat lupaamastani tilkkukassista ja tilkkupeitosta. Molemmat ovat todella helppo valmistaa. Tilkkupeitossa menee tietenkin kauemmin aikaa kuin kassissa, jotenkin hyvin ymmärrettävää.
Tarvikkeet: Sakset tai tilkkuleikkuri ja hyvä alusta. Mieluiten vaikka tilkkujenleikkaukseen tarkoitettu. Kankaita voi hankkia vaikka miehen vanhoista paidoista. Parhaita ovat juuri flanelliset, pehmeät ja puuvillaiset kankaat. Kangaslaatuja voi sekoittaa, kunhan ne on ensin pessyt ja kutistanut toisin sanoen pessyt, sillä ne kutistuu siinä pestessä. Minä suosin aina vanhoja, vanuneita ja käytöstä poistettuja vaatteita, joista voi reilusti repiä ja leikata. Taskujen kohdat ja nappilistat ovat käteviä koristeita. Tilkkutyö ei saa olla kallista harrastusta. Mummini käytti aina kaikki vanhat vaatteet, lakanat, pöytäliinat, kravatit, farkut jne.
Toinen vaihe on kankaiden kasaaminen lattialle. Värien tarkastelu ja lajittelu pieniin kasoihin sen mukaan mitä värejä haluaa käyttää. Jos et tiedä millaisen mallin haluat käyttää, leikkaa vaikka neliö jonka mukaan leikkelet tilkkuja. Tai jos kangas on tarpeeksi pitkä, leikkaa siitä niin pitkä pätkä kuin kankaasta riittää.
Kolmas vaihe on työhön tarkoitettujen kankaiden silittäminen. Leikkaaminen käy nimittäin paremmin, kun kankaat on silitetty.
Neljäs vaihe on leikkaaminen: jos haluat tehdä ns. hirsimökkitekniikalla, jota minä suosin lähes kaikessa sen monipuolisuuden vuoksi, leikkaa vain yksinkertaisesti pitkiä pätkiä kankaistasi. Ei niiden tarvitse olla edes saman levyisiä. Pituudestakaan ei ole niin väliä. Ne pätkitään sitten ommellessa sopivan pituisiksi.
Yksi mahdollisuus on tehdä ns. paper-piecing-tekniikalla, jossa kangas ommellaan paperille ja jälkeenpäin paperi revitään valmiista työstä. Se helpottaa pienten osien ompelemista. Tässä kuvassa näkyvän linnunmökin olen tehnyt sillä systeemillä. Lintu on tehty päälle jälkeenpäin. Ommeltu siis käsin pienin pistoin. Kassin toinen puoli on yhdestä kankaasta ja vuori on ommeltu jostain ylijäämäkankaasta, jonka väri jotenkin sopi kassin muihin väreihin. Sisäosiin käytän paljon vanhoja lakanoita tai pöytäliinoja. Pienen taskun voi ommella sisäpuolelle avainta tai kukkaroa varten. lähes jokaisella on kotona erilaisten firmojen mainosmielessä jakamia kaulassa riiputettavia avaimenperälukkoja, joista olen aina leikannut juuri sen osan, johon avain kiinnitetään. Sen ompelen kiinni kassin sisäosaan, ja siihen vain avain kiinni, eikä avain koskaan häviä laukun pohjalle.
Huomenna näytän miten kassi on tehty. Nyt Friedhelm on päättänyt hyppiä näppäimistöllä, joten kirjoittamisesta ei tule yksinkertaisesti yhtään mitään. Kuningas istuu päättäväisesti tassujaan nuollen nenäni edessä...se rakastaa tilkkutöitä. Parasta mitä se tietää, on kaivautua juuri lajiteltujen kankaiden alle tai pöyhentää leikatut tilkut pitkin olohuoneen lattiaa..
Tintin Tilkkutöitä
Huomenta ystävät. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, vaikka kutsunkin kaikkia ystävikseni.
Joulu lähestyy ja sitä myötä myös perinteiset "mitä-hankin-joululahjaksi"-paineet. Yleensä olen aloittanut joululahjojeni valmistelut jo kesäkuun jälkeen, mutta tänä vuonna on jotenkin vain ollut niin paljon kaikenlaista muuta, että kesä hurahti ennen kuin tajusin sen tulleen. Mies oli koko kesän matkoilla, käväisi vain muutaman viikon vaihtamassa matkalaukkua ja pesemässä vaatteensa. Toisinaan taisi olla päivän kotona ennen kuin uusi työkohde odotti. Ehdin käydä paljon syömässä ystävien kanssa, liityin naisten keilakerhoon, päätin jatkaa italian opiskelua (kylpyhuoneen seinät täyttyvät italian verbeistä) ja kestitsin suomalaisia ystäviäni vierashuoneissa.
Syksyn myötä tunnit päivissä loppuivat ennen kuin ehtivät alkaa. Aquajogging loppui ja unohdin ilmoittautua uudelle kurssille. Pilateskin jäi. Eilen sain Annalta cd:n ja aloitan Tennispelaajatähti-Boris Beckerin ex-vaimon Barbara Beckerin neuvojen mukaan uuden kurssin olohuoneen lattialla. Mies ei kuulemma näe uutistenlukijan kasvoja, kun jalkani heiluvat kuvaruudun korkeudella. Kissasta on hauska asettua vatsani päälle juuri sillä hetkellä, kun minun pitäisi kohottautua hitaasti hengittäen ylös...
Olen päättänyt valmistautua joululahjoihin. Teen joka päivä yhden tilkun valmiiksi ja aion kuvata ne tähän sivulleni. Jos joltain puuttuu idea anopille tai tädille tai kummityttären ystävättärelle niin täältä voi hakea. Iltaan mennessä kuvat ovat sivullani. En usko miesten kovin innostuvan tilkkutöistäni, mutta he voivat ystävällisesti kaivaa vanhat krakansa ja antaa vaimoilleen tai tyttöystävilleen, jotka voivat sitten iltapuhteina askarrella niistä vaikka sänkypeiton...
Ei yksistään Mikki Hiiri täytä tänään vuosia. Hämeenlinnan seudulla täyttää yksi mies myös vuosia, vaikka ei ihan 80! Onnittelut hänelle ja kaikille tämän päivän syntymäpäiväsankareille.
Joulu lähestyy ja sitä myötä myös perinteiset "mitä-hankin-joululahjaksi"-paineet. Yleensä olen aloittanut joululahjojeni valmistelut jo kesäkuun jälkeen, mutta tänä vuonna on jotenkin vain ollut niin paljon kaikenlaista muuta, että kesä hurahti ennen kuin tajusin sen tulleen. Mies oli koko kesän matkoilla, käväisi vain muutaman viikon vaihtamassa matkalaukkua ja pesemässä vaatteensa. Toisinaan taisi olla päivän kotona ennen kuin uusi työkohde odotti. Ehdin käydä paljon syömässä ystävien kanssa, liityin naisten keilakerhoon, päätin jatkaa italian opiskelua (kylpyhuoneen seinät täyttyvät italian verbeistä) ja kestitsin suomalaisia ystäviäni vierashuoneissa.
Syksyn myötä tunnit päivissä loppuivat ennen kuin ehtivät alkaa. Aquajogging loppui ja unohdin ilmoittautua uudelle kurssille. Pilateskin jäi. Eilen sain Annalta cd:n ja aloitan Tennispelaajatähti-Boris Beckerin ex-vaimon Barbara Beckerin neuvojen mukaan uuden kurssin olohuoneen lattialla. Mies ei kuulemma näe uutistenlukijan kasvoja, kun jalkani heiluvat kuvaruudun korkeudella. Kissasta on hauska asettua vatsani päälle juuri sillä hetkellä, kun minun pitäisi kohottautua hitaasti hengittäen ylös...
Olen päättänyt valmistautua joululahjoihin. Teen joka päivä yhden tilkun valmiiksi ja aion kuvata ne tähän sivulleni. Jos joltain puuttuu idea anopille tai tädille tai kummityttären ystävättärelle niin täältä voi hakea. Iltaan mennessä kuvat ovat sivullani. En usko miesten kovin innostuvan tilkkutöistäni, mutta he voivat ystävällisesti kaivaa vanhat krakansa ja antaa vaimoilleen tai tyttöystävilleen, jotka voivat sitten iltapuhteina askarrella niistä vaikka sänkypeiton...
Ei yksistään Mikki Hiiri täytä tänään vuosia. Hämeenlinnan seudulla täyttää yksi mies myös vuosia, vaikka ei ihan 80! Onnittelut hänelle ja kaikille tämän päivän syntymäpäiväsankareille.
maanantai 17. marraskuuta 2008
Ikeaan
On aika hankkia uusi vaatekaappi. Appivanhemmat ostivat vuonna 1992 makuuhuoneen, keittiön ja ruokailuhuoneen kalusteet. Olivat niin innoissaan siitä, että saivat poikansa pois kotinurkista, että lupasivat ostaa kaikki huonekalut. 16 vuoden eletty elämä näkyy niin ruokapöydässä kuin vaatekaapissakin. Ovet revin irti jo vuosia sitten ja kiinnitin kaapin yläreunaan puisen verhotangon. Ikeasta sekin. Anopin pieni laskuvirhe toi meille 2 metriä x 2 metriä suuruisen sängyn. Vaikka makuuhuone onkin iso, vaatekaapin ovet osuivat sängyn reunaan, kun avasin ne. Kaapista oli turha yrittää saada mitään ulos, kun aina olin oven väärällä puolella. Kiskoin ovet irti ja kiikutin ne grillipaikalle poltettavaksi. Verhot ovat ajaneet saman asian. Väliaikaisesti jo 5 vuotta. Nyt alkoi tuntua siltä, että väliaikaisuus muuttuu pysyväksi olotilaksi, ellemme äkkiä tee jotain. Koska meillä ei mitään tehdä harkitsemattomasti (paitsi mennä naimisiin), on Ikean luettelo ollut jo muutaman vuoden ajan iltalukemistamme. Tänään ajoimme töiden jälkeen Düsseldorfin Ikeaan. Ruuhkassa, mennen tullen 10 km SEISOVAT jonot. Ihmettelen vieläkin, ettei Guido saanut missään vaiheessa raivokohtausta. Kaappia emme vielä ostaneet. Olemmehan vasta harkitsemassa ostoa, mutta toin 3 pientä metallikulhoa työpaikalle. Nyt olemme mitanneet kaiken. Piirtäneet paperille mallin, laskeneet tarvittavat hyllyt ja tangot. Kotiin tulimme valmiin ostoslistan ja hinta-arvion kanssa. Pax valkoisilla liukuovilla. Pituus 3,5 metriä. Siihen mahtuu ainakin osa Guidon housuista ja paidoista. Ehkä jokunen hame minultakin.
Jos menen Annan kanssa Ikeaan, syömme lihapullia puolukkahillolla. Eikä lautaselle eksy yhtään ranskalaista perunaa, kuten saksalaisilla on. Me haluamme oikeita keitettyjä perunoita. Ympärillä suuret ikean julisteet huokuvat "suomalaisia" metsiä punaisine tupineen-ja Ruotsin lippu liehuu joka kuvassa. No, annetaan se anteeksi. Tulemme aina haikealle mielelle. Alakerran kaupasta kassiin eksyy purkki ruotsalaisen makeaa lakkahilloa ja pussi pienen pieniä korvapuusteja. Jouluna haemme Anna-pipareita. Tänä vuonna leivon ne Hämeenlinnassa!Oikeasta taikinasta. Tulemme nimittäin Suomeen jouluksi. Vain minä ja Guido. Lapset viettävät joulunsa perheittensä parissa ja Friedhelm menee perinteiseen tapaan Guidon vanhempien luokse. Siellä mekin muuten olisimme.
Perinteinen Saksalainen joulu:24.12 pakkaamme kaikki lahjat, joita kukaan ei koskaan osta eikä hanki, mutta silti punainen säkki on täynnä ja pyykkikori pullollaan ja ajemme 12 km päähän Guidon vanhempien luokse jouluaattoa viettämään. Uskon hyvin vahvasti joulupukkiin, vaikka täällä lahjat tuokin Christkind. Lasten ollessa pieniä poistuimme alakertaan Oman(isoäidin) puolelle nauttimaan karamelli-keksi lautasen antimista ja vastaanottomaan pienet kirjekuoret, joissa jokaiselle oli laitettu pieni summa rahaa.
Suomalaiseen tapaan perinteistä jouluateriaa ei tunneta täällä. Meidän aaton juhlapöydässä fondue korvaa entisen poropaistin ja lohilaatikon. Ensimmäisenä jouluna anoppini teki fonduen kun ei keksinyt mistä lapset pitäisivät. Se löi laudalta kaikki perinteiset jouluruuat, emmekä ole päässeet siitä enää irti, vaikka monena vuotena Marlies on yrittänyt ehdottaa herkkuja jos minkälaisia. Vasta ensimmäisenä joulupäivänä pöytään ilmestyy kania (jota Anna ei suostunut syömään vaikka sen vakuutettiin olevan kalkkunaa), peuraa tai muuta liharuokaa punakaalin kera. Viime vuosina olen päässyt tekemään perinteisen suomalaisen jouluaterian meillä.
Sen jälkeen, kun Friedhelm ilmestyi meille, olemme aina ottaneet sen mukaan appivanhempieni luokse. Sinne se menee tänäkin vuonna - yksin, kun me lennämme Imatralle Valtionhotelliin viettämään perinteisen itä-suomalaisen joulun äidin luokse.
Friedhelm rakastaa kuusta. Isoa saksalaista pehmeäneulaista, hyvältä tuoksuvaa kuusta, jonka oksilla on mukava kiipeillä. Vuodesta toiseen Marlies vaihtaa kuusen koristeet. Viime vuonna kuusi oli koristeltu kullalla ja punaisilla palloilla. Sitä edellisenä vuotena kuusi oli kokonaan valkoinen. Suuret valkoiset lasipallot roikkuivat paksujen rusettien varassa. Onpa se ollut yhtenä jouluna sininenkin. Meillä koristeet ovat olleet hyvin suomalaiset; paljon oljesta tehtyjä tähtiä ja omatekoisia pipareita punaisissa nauhoissa. Vasta muutama vuosi sitten siirryimme saksalaiseen kuusenkoristeluun; lasipalloja, pieniä kristallitähtiä ja appivanhemmilta saatuja vanhoja sukukalleuksia oksilla muistuttamassa edellisen sukupolven jouluperinteistä. Joulu on täällä valmistelua jo marraskuun puolesta välistä lähtien, kun suuret joulumarkkinat avataan juhlallisin menoin jokaisessa kaupungissa ja kylässä. Bussilasteittain virtaa väkeä Belgista, Englannista, Hollannista ja Ranskasta katsomaan saksalaisia joulumarkkinoita. Kölnin joulumarkkinoille ovat löytäneet jo suomalaisetkin myyjät tiensä. Pohjanmaalta asti tullaan tänne joka vuosi myymään "arktista hunajaa".
Vaikka joulumarkkinoilla onkin vuodesta toiseen aina samat tavarat haluan nähdä pienet punaiset kojut, seisoa limittäin satojen ihmisten kanssa kuuntelemassa joululauluja ja hörppimässä ylihinnoiteltua, kitkerää glühweinia ja nautiskella punssilla maustettuja hollantilaisia pieniä pyöreitä taikinapalleroita tai ihania belgialaisia vohveleita, joissa on 5 centin paksuinen kuuma kirsikkapäällys ja valtavasti kermavaahtoa. Sen syöminen vaatii aivan erityistä taitoa. Kermavaahto on aina talvitakin kauluksella ja kuuma kirsikkahillo polttaa suun, mutta jo pelkästään niiden takia taistelen tieni tungeksivan väkijoukon läpi odottamaan puolituntia vohveliannostani. Ei edes pelko vaanivista taskuvarkaista saa minua jäämään kotiin. Suosittelen jokaiselle suomalaiselle eräänlaisena "opettelen-odottamaan-kärsivällisesti-80miljoonanihmisenjoukossa-eloonjäämis joulukokemuksena. Sitten ymmärtää sen mitä on suomalainen hiljainen, rauhallinen ja luonnollinen joulu.
Kaiken tämän keskellä kaipaan yhä joulurahan julistusta Suomen Turusta, luumusoppaa ja ihan oikeaa kinkkua keskellä yötä.
Ajatuksissani olen jo siirtynyt jouluun vaikka tänäänkin oli keväisen lämmintä ja talvesta ei ole tietoakaan. Ehkä se pikkuhiljaa tulee tännekin. Muutama vuosi sitten syyskuussa tuli lunta! Tänään oli +10 astetta ja aurinko paistoi ihanasti.
Lähden alakertaan ja nukkumaan. Terveisiä Rovaniemelle.
Jos menen Annan kanssa Ikeaan, syömme lihapullia puolukkahillolla. Eikä lautaselle eksy yhtään ranskalaista perunaa, kuten saksalaisilla on. Me haluamme oikeita keitettyjä perunoita. Ympärillä suuret ikean julisteet huokuvat "suomalaisia" metsiä punaisine tupineen-ja Ruotsin lippu liehuu joka kuvassa. No, annetaan se anteeksi. Tulemme aina haikealle mielelle. Alakerran kaupasta kassiin eksyy purkki ruotsalaisen makeaa lakkahilloa ja pussi pienen pieniä korvapuusteja. Jouluna haemme Anna-pipareita. Tänä vuonna leivon ne Hämeenlinnassa!Oikeasta taikinasta. Tulemme nimittäin Suomeen jouluksi. Vain minä ja Guido. Lapset viettävät joulunsa perheittensä parissa ja Friedhelm menee perinteiseen tapaan Guidon vanhempien luokse. Siellä mekin muuten olisimme.
Perinteinen Saksalainen joulu:24.12 pakkaamme kaikki lahjat, joita kukaan ei koskaan osta eikä hanki, mutta silti punainen säkki on täynnä ja pyykkikori pullollaan ja ajemme 12 km päähän Guidon vanhempien luokse jouluaattoa viettämään. Uskon hyvin vahvasti joulupukkiin, vaikka täällä lahjat tuokin Christkind. Lasten ollessa pieniä poistuimme alakertaan Oman(isoäidin) puolelle nauttimaan karamelli-keksi lautasen antimista ja vastaanottomaan pienet kirjekuoret, joissa jokaiselle oli laitettu pieni summa rahaa.
Suomalaiseen tapaan perinteistä jouluateriaa ei tunneta täällä. Meidän aaton juhlapöydässä fondue korvaa entisen poropaistin ja lohilaatikon. Ensimmäisenä jouluna anoppini teki fonduen kun ei keksinyt mistä lapset pitäisivät. Se löi laudalta kaikki perinteiset jouluruuat, emmekä ole päässeet siitä enää irti, vaikka monena vuotena Marlies on yrittänyt ehdottaa herkkuja jos minkälaisia. Vasta ensimmäisenä joulupäivänä pöytään ilmestyy kania (jota Anna ei suostunut syömään vaikka sen vakuutettiin olevan kalkkunaa), peuraa tai muuta liharuokaa punakaalin kera. Viime vuosina olen päässyt tekemään perinteisen suomalaisen jouluaterian meillä.Sen jälkeen, kun Friedhelm ilmestyi meille, olemme aina ottaneet sen mukaan appivanhempieni luokse. Sinne se menee tänäkin vuonna - yksin, kun me lennämme Imatralle Valtionhotelliin viettämään perinteisen itä-suomalaisen joulun äidin luokse.
Friedhelm rakastaa kuusta. Isoa saksalaista pehmeäneulaista, hyvältä tuoksuvaa kuusta, jonka oksilla on mukava kiipeillä. Vuodesta toiseen Marlies vaihtaa kuusen koristeet. Viime vuonna kuusi oli koristeltu kullalla ja punaisilla palloilla. Sitä edellisenä vuotena kuusi oli kokonaan valkoinen. Suuret valkoiset lasipallot roikkuivat paksujen rusettien varassa. Onpa se ollut yhtenä jouluna sininenkin. Meillä koristeet ovat olleet hyvin suomalaiset; paljon oljesta tehtyjä tähtiä ja omatekoisia pipareita punaisissa nauhoissa. Vasta muutama vuosi sitten siirryimme saksalaiseen kuusenkoristeluun; lasipalloja, pieniä kristallitähtiä ja appivanhemmilta saatuja vanhoja sukukalleuksia oksilla muistuttamassa edellisen sukupolven jouluperinteistä. Joulu on täällä valmistelua jo marraskuun puolesta välistä lähtien, kun suuret joulumarkkinat avataan juhlallisin menoin jokaisessa kaupungissa ja kylässä. Bussilasteittain virtaa väkeä Belgista, Englannista, Hollannista ja Ranskasta katsomaan saksalaisia joulumarkkinoita. Kölnin joulumarkkinoille ovat löytäneet jo suomalaisetkin myyjät tiensä. Pohjanmaalta asti tullaan tänne joka vuosi myymään "arktista hunajaa".
Vaikka joulumarkkinoilla onkin vuodesta toiseen aina samat tavarat haluan nähdä pienet punaiset kojut, seisoa limittäin satojen ihmisten kanssa kuuntelemassa joululauluja ja hörppimässä ylihinnoiteltua, kitkerää glühweinia ja nautiskella punssilla maustettuja hollantilaisia pieniä pyöreitä taikinapalleroita tai ihania belgialaisia vohveleita, joissa on 5 centin paksuinen kuuma kirsikkapäällys ja valtavasti kermavaahtoa. Sen syöminen vaatii aivan erityistä taitoa. Kermavaahto on aina talvitakin kauluksella ja kuuma kirsikkahillo polttaa suun, mutta jo pelkästään niiden takia taistelen tieni tungeksivan väkijoukon läpi odottamaan puolituntia vohveliannostani. Ei edes pelko vaanivista taskuvarkaista saa minua jäämään kotiin. Suosittelen jokaiselle suomalaiselle eräänlaisena "opettelen-odottamaan-kärsivällisesti-80miljoonanihmisenjoukossa-eloonjäämis joulukokemuksena. Sitten ymmärtää sen mitä on suomalainen hiljainen, rauhallinen ja luonnollinen joulu.
Kaiken tämän keskellä kaipaan yhä joulurahan julistusta Suomen Turusta, luumusoppaa ja ihan oikeaa kinkkua keskellä yötä.
Ajatuksissani olen jo siirtynyt jouluun vaikka tänäänkin oli keväisen lämmintä ja talvesta ei ole tietoakaan. Ehkä se pikkuhiljaa tulee tännekin. Muutama vuosi sitten syyskuussa tuli lunta! Tänään oli +10 astetta ja aurinko paistoi ihanasti.
Lähden alakertaan ja nukkumaan. Terveisiä Rovaniemelle.
Friedhelm ja Eero Aarnion Puppyt
Olen täysin unohtanut mainita tämänpäiväisessä jutussani Friedhelmin. Sain 50-vuotislahjaksi Eerolta ja Pirkolta tämän oranssinvärisen Puppyn, valkoisen olin ostanut itse Helsingistä. Friedhelmin mielestä niiden kanssa ei ole kiva leikkiä, kun kynnet eivät pysty kovamuovipintaan, mutta minusta ne ovat yksi hauskimmannäköisistä tuoleista/leikkikaluista, joita olen pitkään aikaan nähnyt. Englannissa ne saavuttivat aivan käsittämättömän suosion BB ohjelman jälkeen...
lauantai 15. marraskuuta 2008
Pullanpaistoa ja kalankasvatuslaitosta
Tänä iltana, lauantaina vuonna 2008 jälkeen ajanlaskun, eikä niin kuin olen aina oppinut sanomaan: Jälkeen Kristuksen. kuulemma Suomessa ei sanota enää niin...kirjoitan tätä yläkerrassa, Mikaelin entisessä huoneessa. Entisessä siksi, että Mikael on mennyt naimisiin 3 vuotta sitten ja muuttanut vaimonsa luokse. Kehitystapahtuma, joka on välttämätön, kun haaveilee lapsista. Khalil Gibran sanoi kirjassaan..." He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille..."
.Näin on käynyt meillekin ja hyvä niin. Muuten elämä pysähtyisi, eikä meistä tulisi isovanhempia, joilla on oikeus muuhunkin kuin tiedon ja taidon eteenpäinkuljettamiseen - meillä on oikeus hemmotella ja sallia sitä mihin isä ja äiti eivät kasvatuspedagogisista syistä pysty. Iloitsen jo nyt siitä, että pieni suloinen mussukka kääntyy puoleeni ja sanoo:"Tintti, kerro millaista oli, kun sinä olit pieni". Muistan kysyneeni satoja kertoja omalta mummiltani millaista elämä oli, kun hän 14 vuotiaana palveli Nikolai II:n palveluskunnassa. Siitä on iso loikka oman lapsenlapseni elämään. Tuntuu uskomattomalta ajatella, että minä kurkotan molempien sukupolvien välillä, tuon tiedon siitä, mitä isoäitini vuonna 1913-14 teki Pietarissa, tai kun hän asui Viipurissa puhelinlaitoksentalolla vuonna 1922 ja kuinka hän korjasi puhelinlankoja Ranualla, kun ukki oli muualla puhelinasennustöissä. Ja tulen kertomaan kuinka mummi piteli puista kiinni, kun juna porhalsi huimaa 20-30 km tuntivauhtia ja lääkärit varoittelivat katsomasta junan ikkunoista vilistäviä maisemia, ettei silmät tule sokeaksi....Näin kertoi mummi minulle iltaisin, kun kävimme nukkumaan Ensontiellä äidin ollessa kokouksissa.
Ei minun elämäni ole läheskään niin mielenkiintoista ja vaihtelevaa ja jännittävää kuin mummin elämä on ollut. Ehkä kerron Juhannuksesta vuonna 1981 Sevettijärvellä, kun lumi oli miltei kokonaan sulanut metsistä, mutta pienintäkään aavistusta kesästä ei ollut vielä havaittavissa, Mikaelin istuessa keskellä metsää talvihaalareissaan ja me vietimme JUHANNUSTA.
Tai kun Vallu, meidän siperianhuskymme söi Rovaniemen papilta sunnuntaipaistin - melkein, ellei vaimo Riitta olisi ehtinyt väliin. Pappilan ja kanttorilan ovet olivat aina auki. Asuimme eräänlaisessa kommuunissa. Miehet olivat jatkuvasti lennossa; Kuoroharjoituksissa Sevetissä, Jumalanpalveluksissa Ivalossa, Piispaa kyyditsemässä pitkin laajaa Lapin maata tai sitten jonkun valtakunnan ONL:n,Kanttorienliiton tai Papistonpäivillä. Me naiset pyöritimme arkielämää lasten ja koirien kanssa Pappilassa. Elämä kommuunissa on lastenkasvatuksen kannalta erittäin käytännöllistä. Aina on joku paikalla puhaltamassa haavaan, vetämässä irtoavaa hammasta tai laastaroimassa verisiä polvia. Miehen virkaa toimitti ukki, joka muutti meille Turusta. Mikaelin puusepän ura lähti käyntiin Ounasvaarantie 16:n kellarista! Ukin rakentaessa papin vauvalle puista kehtoa, Mikael naputteli laudat täyteen nauloja...
Nyt Mikael rakentaa keittiön, vaatekaapiston, lastenhuoneen ja siinä sivussa käy töissä rakentamassa milloin Pariisiin lääkärinvastaanottoa tai Frankfurtiin hotellin sisustusta. Jos ukki eläisi ja tietäisi mitä hän omalla esimerkillään sai aikaan, hän iloitsisi lapsenlapsensa saavutuksista. Ehkäpä ukki jossain pilvenreunalla kurkkii Mikaelin aikaansaannoksia.
En nyt puutu tässä sen enempää Saksan politiikkaan, vaikka yhden asian mainitsen. Tänään, lauantaina Efrutissa valittiin Saksan vihreille uusi johto. Puolueen johdossa tulee pysymään hyvin vahvasti (82% äänistä) Claudia Roth ja paljon puhuttanut uusi jäsen on turkkilaissyntyinen Cem Özdemir, joka on myös europarlamentikko. http://www.oezdemir.de. Onnittelut molemmille valituille.
Opelin tehdas haluaa valtion apua pysyäkseen pystyssä. GM ja Ford pumppaavat Euroopassa syntyneet voitot omiin loputtomiin kuoppiinsa ja meille jää jäljelle työttömien joukko ja Saksan hallituksen apu! Onko siis olemassa enää Saksan omaa autoteollisuutta??
Nyt lähden alakertaan. Tänään on ensimmäinen päivä kohti talvea; takkaan laitetaan tuli. Juomme kreikkalaista valkoviiniää ja kuuntelemme suomalaisia sydänveren pysäyttäviä kaipauslauluja, joiden tahdissa mieheni Pohjanhovin tanssilattialla saksalaisella jämäkkyydellä yritti tanssia. - ei, hän ei tanssi, hän pakenee, kun solisti kaivaa mikrofoninsa ja joku suomalaisnainen lähestyy lievässä sivuluisussa katse kiinnitettynä näennäisesti rentoilevan oloiseen mieheeni. Tosiasiassa hän väistää taidokkaasti kiinniliimautuneen naishenkilön ja lausahtaa tärkeimmän suomilauseensa: "en puhu suomea, en osaa tanssia". Kotona, silityksen lomassa hän silloin tällöin jopa tempaa minut mukaansa tangon tahtiin. Lähden siis alakertaan katsomaan joko silitys on loppunut...
Ai niin, miksi pullanpaistoa: unohdin, että olen juuri paistamassa pullaa. Entä kalankasvatuslaitos???Teen töitä kalankasvatuslaitoksella, joka valmistaa ainutlaatuisia ympäristöystävällisiä suljettuja kalankasvatuslaitoksia. Siitä myöhemmin lisää.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille..."
.Näin on käynyt meillekin ja hyvä niin. Muuten elämä pysähtyisi, eikä meistä tulisi isovanhempia, joilla on oikeus muuhunkin kuin tiedon ja taidon eteenpäinkuljettamiseen - meillä on oikeus hemmotella ja sallia sitä mihin isä ja äiti eivät kasvatuspedagogisista syistä pysty. Iloitsen jo nyt siitä, että pieni suloinen mussukka kääntyy puoleeni ja sanoo:"Tintti, kerro millaista oli, kun sinä olit pieni". Muistan kysyneeni satoja kertoja omalta mummiltani millaista elämä oli, kun hän 14 vuotiaana palveli Nikolai II:n palveluskunnassa. Siitä on iso loikka oman lapsenlapseni elämään. Tuntuu uskomattomalta ajatella, että minä kurkotan molempien sukupolvien välillä, tuon tiedon siitä, mitä isoäitini vuonna 1913-14 teki Pietarissa, tai kun hän asui Viipurissa puhelinlaitoksentalolla vuonna 1922 ja kuinka hän korjasi puhelinlankoja Ranualla, kun ukki oli muualla puhelinasennustöissä. Ja tulen kertomaan kuinka mummi piteli puista kiinni, kun juna porhalsi huimaa 20-30 km tuntivauhtia ja lääkärit varoittelivat katsomasta junan ikkunoista vilistäviä maisemia, ettei silmät tule sokeaksi....Näin kertoi mummi minulle iltaisin, kun kävimme nukkumaan Ensontiellä äidin ollessa kokouksissa.
Ei minun elämäni ole läheskään niin mielenkiintoista ja vaihtelevaa ja jännittävää kuin mummin elämä on ollut. Ehkä kerron Juhannuksesta vuonna 1981 Sevettijärvellä, kun lumi oli miltei kokonaan sulanut metsistä, mutta pienintäkään aavistusta kesästä ei ollut vielä havaittavissa, Mikaelin istuessa keskellä metsää talvihaalareissaan ja me vietimme JUHANNUSTA.
Tai kun Vallu, meidän siperianhuskymme söi Rovaniemen papilta sunnuntaipaistin - melkein, ellei vaimo Riitta olisi ehtinyt väliin. Pappilan ja kanttorilan ovet olivat aina auki. Asuimme eräänlaisessa kommuunissa. Miehet olivat jatkuvasti lennossa; Kuoroharjoituksissa Sevetissä, Jumalanpalveluksissa Ivalossa, Piispaa kyyditsemässä pitkin laajaa Lapin maata tai sitten jonkun valtakunnan ONL:n,Kanttorienliiton tai Papistonpäivillä. Me naiset pyöritimme arkielämää lasten ja koirien kanssa Pappilassa. Elämä kommuunissa on lastenkasvatuksen kannalta erittäin käytännöllistä. Aina on joku paikalla puhaltamassa haavaan, vetämässä irtoavaa hammasta tai laastaroimassa verisiä polvia. Miehen virkaa toimitti ukki, joka muutti meille Turusta. Mikaelin puusepän ura lähti käyntiin Ounasvaarantie 16:n kellarista! Ukin rakentaessa papin vauvalle puista kehtoa, Mikael naputteli laudat täyteen nauloja...
Nyt Mikael rakentaa keittiön, vaatekaapiston, lastenhuoneen ja siinä sivussa käy töissä rakentamassa milloin Pariisiin lääkärinvastaanottoa tai Frankfurtiin hotellin sisustusta. Jos ukki eläisi ja tietäisi mitä hän omalla esimerkillään sai aikaan, hän iloitsisi lapsenlapsensa saavutuksista. Ehkäpä ukki jossain pilvenreunalla kurkkii Mikaelin aikaansaannoksia.
En nyt puutu tässä sen enempää Saksan politiikkaan, vaikka yhden asian mainitsen. Tänään, lauantaina Efrutissa valittiin Saksan vihreille uusi johto. Puolueen johdossa tulee pysymään hyvin vahvasti (82% äänistä) Claudia Roth ja paljon puhuttanut uusi jäsen on turkkilaissyntyinen Cem Özdemir, joka on myös europarlamentikko. http://www.oezdemir.de. Onnittelut molemmille valituille.
Opelin tehdas haluaa valtion apua pysyäkseen pystyssä. GM ja Ford pumppaavat Euroopassa syntyneet voitot omiin loputtomiin kuoppiinsa ja meille jää jäljelle työttömien joukko ja Saksan hallituksen apu! Onko siis olemassa enää Saksan omaa autoteollisuutta??
Nyt lähden alakertaan. Tänään on ensimmäinen päivä kohti talvea; takkaan laitetaan tuli. Juomme kreikkalaista valkoviiniää ja kuuntelemme suomalaisia sydänveren pysäyttäviä kaipauslauluja, joiden tahdissa mieheni Pohjanhovin tanssilattialla saksalaisella jämäkkyydellä yritti tanssia. - ei, hän ei tanssi, hän pakenee, kun solisti kaivaa mikrofoninsa ja joku suomalaisnainen lähestyy lievässä sivuluisussa katse kiinnitettynä näennäisesti rentoilevan oloiseen mieheeni. Tosiasiassa hän väistää taidokkaasti kiinniliimautuneen naishenkilön ja lausahtaa tärkeimmän suomilauseensa: "en puhu suomea, en osaa tanssia". Kotona, silityksen lomassa hän silloin tällöin jopa tempaa minut mukaansa tangon tahtiin. Lähden siis alakertaan katsomaan joko silitys on loppunut...
Ai niin, miksi pullanpaistoa: unohdin, että olen juuri paistamassa pullaa. Entä kalankasvatuslaitos???Teen töitä kalankasvatuslaitoksella, joka valmistaa ainutlaatuisia ympäristöystävällisiä suljettuja kalankasvatuslaitoksia. Siitä myöhemmin lisää.
lauantai 8. marraskuuta 2008
Onko Suomessa lavuaareja ja sisävessoja???
Tätä kysyi vuokraemäntäni. Luulin hänen vitsailevan. "onko Suomessa lavuaareja?" "Onko teillä vessoja?". - millä vuosituhannella me oikein elämme, mietin itsekseni. Hän otti minua kädestä kiinni ja vei kylpyhuoneeseen, jonka lavuaareja (meillä oli silloisessa asunnossamme 2 lavuaaria) ja hanoja hän hyvin ylpeästi esitteli. Kertoi kuinka ne pitää pestä, etteivät vain naarmuunnu. Naureskelin vielä siinä vaiheessa. Luulin hänen vitsailevan. Myöhemmin tajusin, ettei kyse ollut pilasta vaan yksinkertaisesti tietämättömyydestä.
Voihan se olla, että kaukaisessa skandinavian maassa ihmiset asuvat vielä teltoissa ja vaeltavat pitkin Suomen aroja porojen perässä. Eihän meillä ole kuin muutama hassu ihminen neliökilometrillä, parisataa kilometriä moottoritietä eikä yhtään kaupunkia, jossa olisi yli miljoona asukasta! Eikä uutiskynnyksen yli pääse kuin suomalaiset karhunkaatajat, joita tilataan Saksaan ampumaan yksi karhuparka, joka on eksynyt Itävallan rajan yli tai aggressiiviset suomalaiset nuoret miehet, jotka ampuvat koulussa luokkatovereitaan. (ja Nokian kännykkääkin kuvitellaan japanilaiseksi tuotteeksi!!!) Mitä muuta voisi edellyttää saksalaisen naisen tietävän Suomesta! LAVUAAREJA SUOMESSA! Sanoin, että olen muutamissa taloissa nähnyt sellaisia..
Me Suomessa kuvittelemme, että kaikki tuntevat Alvar Aallon, vaikka hänestä voikin lukea jokaisesta arkkitehtuuria käsittelevästä kirjasta. Marimekko, meidän kansallinen ylpeytemme on lähes tuntematon käsite täällä. Yksi Düsseldorfin tullissa työskentelevä nainen tunnisti kultaisen kaulakoruni Lapponian koruksi (tosin koru oli rovaniemeläisen koruntekijän valmistama), ja silloin tuntui hyvältä, että edes joku tuote yhdistetään Suomeen. Nokian kännykkää pitivät monet japanilaisena, kunnes Nokia pisti lähes 3000 ihmistä (vakituiset ja ns. lainatyöntekijät) työttömäksi ja toi samalla Suomen Saksankin kartalle. Ensimmäisen kerran häpesin olla suomalainen.
Me olemme yhä pieni ja kaukainen maa näin keski-eurooppalaisesta kulmasta katsottuna. Suomeen matkustavat ne, jotka ovat naimisissa suomalaisten kanssa, käyvät päivän työmatkalla Nokian tai paperifirmojen laskuun, kaipaavat "erämaata" ilman, että pitää lentää Kanadaan asti (mutta nekin tahtovat pysähtyä Ruotsin metsiin) ja sitten on vielä joku käsittämätön pieni ryhmä ihmisiä, jotka haluavat oppia Suomenkielen ja tutustua suomalaisiin ilman minkäänlaisia siteitä Suomeen. Niitäkin on, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.
Saksalaiset eivät uskalla olla ylpeitä saksalaisuudestaan. Toisen maailmansodan historian tapahtumat painavat yhä vielä tätäkin sukupolvea. Kun saksalainen poliitikko sanoo olevansa ylpeä saksalaisuudesta, seuraavan päivän lehdissä hänen poliittinen uransa kyseenalaistetaan. Kun suomalainen sanoo olevansa ylpeä suomalaisuudesta, vain suomalainen voi ymmärtää sen. Muut eurooppalaiset eivät tiedä mitä ylpeilyn aihetta on pienessä, kituliaassa, kylmässä pohjoisen maassa, johon eivät edes pakolaiset halua vapaaehtoisesti!
Suomalaiseksi syntymisessä on yksi hyvä syy: ei tarvitse opetella jälkijäteen tätä euroopan vaikeimmaksi mainittua kieltä.
"kaksi kieltä merkitsee kahta kotimaata", sanoi presidentti Tarjo Halonen Hampurissa suomalaisella merimieskirkolla. 15.000 Saksassa elävää suomalaista puhuu vähintään kahta tai kolmea kieltä. Suomalaiset ovat hajallaan ympäri Saksaa eikä minnekään ole muodostunut ns. Pikkuhelsinkejä tai new-Rovaniemi-nimisiä paikkoja. Poroa tai kalakukkoa on turha lähteä etsimään markkinoilta tai toreilta. Me olemme ylpeitä suomalaisuudestamme, mutta emme välttämättä hakeudu joka käänteessä toisten suomalaisten pariin. Kaksi tai kolme kertaa vuodessa riittää. Silloin kokoonnutaan joulumyyjäisiin suomalaisille kielikouluille ympäri Saksaa, tai juhlitaan yötöntä yötä pimenevässä yössä Rheinin tai Neckarin varrella tai kohotetaan simalasit ja Kölsch suomalais-saksalaisen vapun kunniaksi. Me olemme opetelleet kielen, luoneet sosiaalisen verkoston ja sopeutuneet joukkoon. Kielikouluissa suomalaislapset saavat lisäopetusta niin suomalaisen kulttuurin kuin kielenkin osalta. Kahden maan tavat ja kulttuuri yhdistyvät kitkattomasti yhteen. Sytytämme 6.12 Nikolaoksen päivänä itsenäisyytemme kunniaksi kynttilät ikkunalle ja samalla lapset puhdistavat kenkänsä laittaakseen ne aamulla oven eteen, että pyhä Nikolaus pistäisi pienet lahjat puhtaisiin kenkiin.
On hyvä, kun voi elää kahden maan kahta erilaista kulttuuria ja tuntea olevansa kummassakin maassa kuin kotonaan.
Voihan se olla, että kaukaisessa skandinavian maassa ihmiset asuvat vielä teltoissa ja vaeltavat pitkin Suomen aroja porojen perässä. Eihän meillä ole kuin muutama hassu ihminen neliökilometrillä, parisataa kilometriä moottoritietä eikä yhtään kaupunkia, jossa olisi yli miljoona asukasta! Eikä uutiskynnyksen yli pääse kuin suomalaiset karhunkaatajat, joita tilataan Saksaan ampumaan yksi karhuparka, joka on eksynyt Itävallan rajan yli tai aggressiiviset suomalaiset nuoret miehet, jotka ampuvat koulussa luokkatovereitaan. (ja Nokian kännykkääkin kuvitellaan japanilaiseksi tuotteeksi!!!) Mitä muuta voisi edellyttää saksalaisen naisen tietävän Suomesta! LAVUAAREJA SUOMESSA! Sanoin, että olen muutamissa taloissa nähnyt sellaisia..
Me Suomessa kuvittelemme, että kaikki tuntevat Alvar Aallon, vaikka hänestä voikin lukea jokaisesta arkkitehtuuria käsittelevästä kirjasta. Marimekko, meidän kansallinen ylpeytemme on lähes tuntematon käsite täällä. Yksi Düsseldorfin tullissa työskentelevä nainen tunnisti kultaisen kaulakoruni Lapponian koruksi (tosin koru oli rovaniemeläisen koruntekijän valmistama), ja silloin tuntui hyvältä, että edes joku tuote yhdistetään Suomeen. Nokian kännykkää pitivät monet japanilaisena, kunnes Nokia pisti lähes 3000 ihmistä (vakituiset ja ns. lainatyöntekijät) työttömäksi ja toi samalla Suomen Saksankin kartalle. Ensimmäisen kerran häpesin olla suomalainen.
Me olemme yhä pieni ja kaukainen maa näin keski-eurooppalaisesta kulmasta katsottuna. Suomeen matkustavat ne, jotka ovat naimisissa suomalaisten kanssa, käyvät päivän työmatkalla Nokian tai paperifirmojen laskuun, kaipaavat "erämaata" ilman, että pitää lentää Kanadaan asti (mutta nekin tahtovat pysähtyä Ruotsin metsiin) ja sitten on vielä joku käsittämätön pieni ryhmä ihmisiä, jotka haluavat oppia Suomenkielen ja tutustua suomalaisiin ilman minkäänlaisia siteitä Suomeen. Niitäkin on, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.
Saksalaiset eivät uskalla olla ylpeitä saksalaisuudestaan. Toisen maailmansodan historian tapahtumat painavat yhä vielä tätäkin sukupolvea. Kun saksalainen poliitikko sanoo olevansa ylpeä saksalaisuudesta, seuraavan päivän lehdissä hänen poliittinen uransa kyseenalaistetaan. Kun suomalainen sanoo olevansa ylpeä suomalaisuudesta, vain suomalainen voi ymmärtää sen. Muut eurooppalaiset eivät tiedä mitä ylpeilyn aihetta on pienessä, kituliaassa, kylmässä pohjoisen maassa, johon eivät edes pakolaiset halua vapaaehtoisesti!
Suomalaiseksi syntymisessä on yksi hyvä syy: ei tarvitse opetella jälkijäteen tätä euroopan vaikeimmaksi mainittua kieltä.
"kaksi kieltä merkitsee kahta kotimaata", sanoi presidentti Tarjo Halonen Hampurissa suomalaisella merimieskirkolla. 15.000 Saksassa elävää suomalaista puhuu vähintään kahta tai kolmea kieltä. Suomalaiset ovat hajallaan ympäri Saksaa eikä minnekään ole muodostunut ns. Pikkuhelsinkejä tai new-Rovaniemi-nimisiä paikkoja. Poroa tai kalakukkoa on turha lähteä etsimään markkinoilta tai toreilta. Me olemme ylpeitä suomalaisuudestamme, mutta emme välttämättä hakeudu joka käänteessä toisten suomalaisten pariin. Kaksi tai kolme kertaa vuodessa riittää. Silloin kokoonnutaan joulumyyjäisiin suomalaisille kielikouluille ympäri Saksaa, tai juhlitaan yötöntä yötä pimenevässä yössä Rheinin tai Neckarin varrella tai kohotetaan simalasit ja Kölsch suomalais-saksalaisen vapun kunniaksi. Me olemme opetelleet kielen, luoneet sosiaalisen verkoston ja sopeutuneet joukkoon. Kielikouluissa suomalaislapset saavat lisäopetusta niin suomalaisen kulttuurin kuin kielenkin osalta. Kahden maan tavat ja kulttuuri yhdistyvät kitkattomasti yhteen. Sytytämme 6.12 Nikolaoksen päivänä itsenäisyytemme kunniaksi kynttilät ikkunalle ja samalla lapset puhdistavat kenkänsä laittaakseen ne aamulla oven eteen, että pyhä Nikolaus pistäisi pienet lahjat puhtaisiin kenkiin.
On hyvä, kun voi elää kahden maan kahta erilaista kulttuuria ja tuntea olevansa kummassakin maassa kuin kotonaan.
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Irtirepäisy ja uusi juurrutus!
Lähtöön liittyy aina jäähyväisiä, haikeutta ja luopumista. Samaan hengenvetoon myös odotusta, iloa uudesta, epävarmuutta ja tuhottomasti paperisotaa....Lista asioista, joita ei saanut missään nimessä unohtaa, papereiden ja asiakirjojen kääntämistä. Loputtomasti tekemistä viimeiseen minuuttiin asti.
Tutustuin Guidoon talvella 1991, kolme viikkoa myöhemmin päätimme mennä naimisiin (koska Ladani hajosi) ja hän tuli niin hyvin toimeen lasteni kanssa. Todellisuudessa SE oli syy siihen miksi menimme naimisiin. Maailmassa on miehiä pilvin pimein, mutta se, joka tulee toimeen lasteni kanssa on ehdoton ykkönen. Ei minun olisi pitänyt mennä naimisiin, en edes halunnut, mutta kun sellainen ihminen osuu kohdalle, ei voi sanoa EI. Kuten Goethekin on sanonut: "Mitä siitä jos sydän sun rauhasi vei, ja päätäsi viettelys vaivaa, ken enää ei eksy, lemmi ei, saa hautaansa hän kaivaa" Wenn dir´s in Kopf und Herzen schwirrt, was willst du beßres haben! Wer nicht mehr liebt und nicht mehr irrt, Der lasse sich begraben! - Näin olen ajatellut, että elämässä on tehtävä. Jos ei mikään liikuta, eikä mikään saa sydäntä läähättämään niin on parasta painaa pää tyynyyn ja unohtaa elämä.
Olin päättänyt ottaa riskin. Voihan sitä tehdä virheratkaisuja, mutta jos ei tee mitään ratkaisuja vaan antaa elämän liukua eteenpäin, ei voi myöhemmin enää sanoa, että olisinhan minäkin lähtenyt, mutta kun oli asunto, jota ei voinut myydä, oli työ, josta ei voinut lähteä, oli ystävät, joita ei voinut jättää....Aina löytyy syy siihen miksi ei voi muuttaa sitä minkä haluaisi muuttaa.
Minä olin kypsä muutokselle. Päässäni ei ehkä kieppunut eikä sydämeni raastanut, muttta tunsin kohdanneeni ihmisen, johon saatoin luottaa ja jonka kanssa tuntui hyvältä aloittaa uusi elämä. Enkä ole katunut. Olen tyytyväinen, että uskalsin tarttua hetkeen ja irtautua. Ainoa asia, jonka jätin taakseni, oli työni. Ystävät eivät jättäneet minua, vaikka välimatkan takia emme voikaan enää tavata päivittäin. Epäilyksen hetki tuli vain silloin, kun isäni sairastui vakavasti enkä tiennyt mitä teen. Hän asui luonani ja oli lapsilleni enemmän kuin vain isoisä. Sairaalassa oloa kesti vain 8 viikkoa ennen kuin hän kuoli. Minulla oli jo lentolippu ostettuna. Sen olisin perunut, jos isä olisi joutunut vanhainkotiin tai sairaalaan.
Ihan konkreettisen vinkin voisin antaa sellaiselle, joka suunnittelee muuttoa toiseen maahan. Älä polta siltoja takanasi. Pidä aina ovi auki menneeseen, mutta älä anna sen kulkea rinnallasi. Pidä se ihan rauhassa vain takanasi. On turha verrata vanhaa ja uutta. Älä sano "meillä Suomessa on järjestetty kaikki paremmin!" "Meillä Suomessa on koulutus/työmoraali/ystävyyssuhteet/liikennejärjestelyt/vakuutusmaksut/pankkitilit/tietokoneet/puhelimet/
korkeatasoisempaa,vahvempaa,joustavampaa,yksinkertaisempaa,helpompaa,uudempaa!! Jossain vaiheessa ympärilläolijat sanovat, että mikset sitten pysynyt siellä mistä tulit.
Jos haluat juurtua uuteen, ole avoin ja rohkea; Nauti hetkistä, uutuuden viehätyksestä, sillä arki tulee eteen kaikkialla. Syötävä on yhtä hyvin Bahamalla kuin Sevettijärvelläkin. 16 vuoden jälkeen tunnen olevani yhä kuin uudessa maassa, vaikka arki hoituukin rutiinilla. On aina paikkoja, joihin haluan tutustua. Olen saanut jopa saksalaisen miehini innostumaan "kotimaan matkailusta", vaikka hän alussa sanoikin, että kun on nähnyt yhden saksalaisen kaupungin, on nähnyt kaikki! PUPPUA! Jokaisessa liittovaltiossa on oma erikoispiirteensä ja tämä maa tarjoaa valtavasti vaihtelevia ympäristöjä. 80 miljoonaa ihmistä antaa 80 miljoonaa erilaista mielipidettä!
Tutustuin Guidoon talvella 1991, kolme viikkoa myöhemmin päätimme mennä naimisiin (koska Ladani hajosi) ja hän tuli niin hyvin toimeen lasteni kanssa. Todellisuudessa SE oli syy siihen miksi menimme naimisiin. Maailmassa on miehiä pilvin pimein, mutta se, joka tulee toimeen lasteni kanssa on ehdoton ykkönen. Ei minun olisi pitänyt mennä naimisiin, en edes halunnut, mutta kun sellainen ihminen osuu kohdalle, ei voi sanoa EI. Kuten Goethekin on sanonut: "Mitä siitä jos sydän sun rauhasi vei, ja päätäsi viettelys vaivaa, ken enää ei eksy, lemmi ei, saa hautaansa hän kaivaa" Wenn dir´s in Kopf und Herzen schwirrt, was willst du beßres haben! Wer nicht mehr liebt und nicht mehr irrt, Der lasse sich begraben! - Näin olen ajatellut, että elämässä on tehtävä. Jos ei mikään liikuta, eikä mikään saa sydäntä läähättämään niin on parasta painaa pää tyynyyn ja unohtaa elämä.
Olin päättänyt ottaa riskin. Voihan sitä tehdä virheratkaisuja, mutta jos ei tee mitään ratkaisuja vaan antaa elämän liukua eteenpäin, ei voi myöhemmin enää sanoa, että olisinhan minäkin lähtenyt, mutta kun oli asunto, jota ei voinut myydä, oli työ, josta ei voinut lähteä, oli ystävät, joita ei voinut jättää....Aina löytyy syy siihen miksi ei voi muuttaa sitä minkä haluaisi muuttaa.
Minä olin kypsä muutokselle. Päässäni ei ehkä kieppunut eikä sydämeni raastanut, muttta tunsin kohdanneeni ihmisen, johon saatoin luottaa ja jonka kanssa tuntui hyvältä aloittaa uusi elämä. Enkä ole katunut. Olen tyytyväinen, että uskalsin tarttua hetkeen ja irtautua. Ainoa asia, jonka jätin taakseni, oli työni. Ystävät eivät jättäneet minua, vaikka välimatkan takia emme voikaan enää tavata päivittäin. Epäilyksen hetki tuli vain silloin, kun isäni sairastui vakavasti enkä tiennyt mitä teen. Hän asui luonani ja oli lapsilleni enemmän kuin vain isoisä. Sairaalassa oloa kesti vain 8 viikkoa ennen kuin hän kuoli. Minulla oli jo lentolippu ostettuna. Sen olisin perunut, jos isä olisi joutunut vanhainkotiin tai sairaalaan.
Ihan konkreettisen vinkin voisin antaa sellaiselle, joka suunnittelee muuttoa toiseen maahan. Älä polta siltoja takanasi. Pidä aina ovi auki menneeseen, mutta älä anna sen kulkea rinnallasi. Pidä se ihan rauhassa vain takanasi. On turha verrata vanhaa ja uutta. Älä sano "meillä Suomessa on järjestetty kaikki paremmin!" "Meillä Suomessa on koulutus/työmoraali/ystävyyssuhteet/liikennejärjestelyt/vakuutusmaksut/pankkitilit/tietokoneet/puhelimet/
korkeatasoisempaa,vahvempaa,joustavampaa,yksinkertaisempaa,helpompaa,uudempaa!! Jossain vaiheessa ympärilläolijat sanovat, että mikset sitten pysynyt siellä mistä tulit.
Jos haluat juurtua uuteen, ole avoin ja rohkea; Nauti hetkistä, uutuuden viehätyksestä, sillä arki tulee eteen kaikkialla. Syötävä on yhtä hyvin Bahamalla kuin Sevettijärvelläkin. 16 vuoden jälkeen tunnen olevani yhä kuin uudessa maassa, vaikka arki hoituukin rutiinilla. On aina paikkoja, joihin haluan tutustua. Olen saanut jopa saksalaisen miehini innostumaan "kotimaan matkailusta", vaikka hän alussa sanoikin, että kun on nähnyt yhden saksalaisen kaupungin, on nähnyt kaikki! PUPPUA! Jokaisessa liittovaltiossa on oma erikoispiirteensä ja tämä maa tarjoaa valtavasti vaihtelevia ympäristöjä. 80 miljoonaa ihmistä antaa 80 miljoonaa erilaista mielipidettä!
lauantai 1. marraskuuta 2008
Kun Ladani hajosi!
Oli pimeä joulukuun ilta. Elettiin vuotta 1991, kun talvet vielä olivat talvia ja pakkaset purivat niin poskia kuin autonmoottoreitakin. Rovakadun ja Koskikadun risteyksessä Ladani sanoi työsopimuksensa irti. Bussipysäkillä alkoi vipinä. Konepelti ylös ja miehet saivat kerrankin vapaasti heittää mielipiteitään. Jätin miehet pohtimaan moottorin tekniikkaa.Hain paikalle asiantuntijan. Moottori ei silti inahtanutkaan. Vanha Lada ei uskonut edes uhkailua Siperialla.Hinauskin hiukan hangoitteli vastaan, kun ratti rapsahti lukkoon, käsijarru hidasti matkantekoa enkä tiennyt, että Ladassakin oli varoitusvilkut! Kotona Korkalovaarassa odotti näkkileipä ja teepussi. En usko, että niillä eväillä valloitin itselleni saksalaismiehen. Pikemminkin taisi sääli tehdä temppunsa. Muuten tuskin istuisin jo kuudettatoista vuotta pienessä Bechenin kylässä Kürtenin kunnassa, Kölnin kupeessa.
Matka Rovaniemeltä Becheniin ei ole ehkä samaa kuin muutto Sevettijärveltä Bahamalle, mutta kulttuurishokki se oli tämäkin. Täysin ummikkona en tänne tullut, mutta useammin kuin kerran kaivoin kotona kauppakassista kerman sijasta hapankermaa.
Kyläkauppias oppi ottamaan selvää keittokirjan kuvien perusteella mitä ruokaa milloin halusin miehelleni tehdä. Olinhan sentään ihan oikea kotirouva!! Kävin pienen sisäisen taistelun itseni kanssa siitä mitä on olla saksalainen kotiäiti. Ei se aivan yksinkertaisesti luonnistu suomalaiselta luterilaisen työmoraalin ja oman sosiaalisen verkoston omaavalta miltei keski-ikäiseltä (36v) naiselta. Ajattelin olla vuoden kotona, että oppisin kielen ja hakisin sitten heti töihin. Työsuhde luo myös sosiaalisen verkoston. Näin olin päättänyt. Ja siinä olikin vastassa tyypillinen saksalainen mies pelkoineen; jos menen töihin, avioliitto kaatuu. Asia, jota en voinut käsittää. Tosin mielipide toisella puolellakin muuttui, kun toin ensimmäisen palkkapussin kotiin. Nyt en voisi ajatellakaan kotiin jäämistä. Lapsetkin ovat jo muuttaneet pois kotoa. Mitä minä nyt enää kotona tekisin? Niin hullulta kuin asia ehkä suomalaisen naisen korvissa kuulostaakin, vuonna 1993 Saksa ei ollut vielä samalla tasolla päiväkotien, iltapäiväkerhojen ja kouluruokailun osalta kuin Suomessa oltiin. Ei tilanne vieläkään vuonna 2008 samanlainen ole kuin Suomessa. Suomen korkea sijoittuminen Pisa-tutkimuksessa saa saksalaiset yhä keskustelemaan päiväkotien ja koulutuksen tason kohottamisesta. Katse suuntautuu usein Suomeen.
Matka Rovaniemeltä Becheniin ei ole ehkä samaa kuin muutto Sevettijärveltä Bahamalle, mutta kulttuurishokki se oli tämäkin. Täysin ummikkona en tänne tullut, mutta useammin kuin kerran kaivoin kotona kauppakassista kerman sijasta hapankermaa.
Kyläkauppias oppi ottamaan selvää keittokirjan kuvien perusteella mitä ruokaa milloin halusin miehelleni tehdä. Olinhan sentään ihan oikea kotirouva!! Kävin pienen sisäisen taistelun itseni kanssa siitä mitä on olla saksalainen kotiäiti. Ei se aivan yksinkertaisesti luonnistu suomalaiselta luterilaisen työmoraalin ja oman sosiaalisen verkoston omaavalta miltei keski-ikäiseltä (36v) naiselta. Ajattelin olla vuoden kotona, että oppisin kielen ja hakisin sitten heti töihin. Työsuhde luo myös sosiaalisen verkoston. Näin olin päättänyt. Ja siinä olikin vastassa tyypillinen saksalainen mies pelkoineen; jos menen töihin, avioliitto kaatuu. Asia, jota en voinut käsittää. Tosin mielipide toisella puolellakin muuttui, kun toin ensimmäisen palkkapussin kotiin. Nyt en voisi ajatellakaan kotiin jäämistä. Lapsetkin ovat jo muuttaneet pois kotoa. Mitä minä nyt enää kotona tekisin? Niin hullulta kuin asia ehkä suomalaisen naisen korvissa kuulostaakin, vuonna 1993 Saksa ei ollut vielä samalla tasolla päiväkotien, iltapäiväkerhojen ja kouluruokailun osalta kuin Suomessa oltiin. Ei tilanne vieläkään vuonna 2008 samanlainen ole kuin Suomessa. Suomen korkea sijoittuminen Pisa-tutkimuksessa saa saksalaiset yhä keskustelemaan päiväkotien ja koulutuksen tason kohottamisesta. Katse suuntautuu usein Suomeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)