maanantai 30. elokuuta 2010

Porto Cesareo










































Viikko sitten lepäilin valkoisella hiekalla, pienellä saarella, lukien Kjell Westön kirjaa:"älä käy yöhön yksin" . Vaikka en ole koskaan asunut Helsingissä, aloin tuntea Merikadun hienostoväen yhtä hyvin kuin Vanhan kirkon puiston keskustassa sekä Rälläkän kallion Pitkänsillan pohjoispuolella. Aurinko porotti siniseltä taivaalta ja vihreän sinisenä hohtava meri houkutteli uimaan. En olisi millään malttanut laittaa kirjaa edes hetkeksi syrjään. Suosittelen kaikille. Myös ei-helsinkiläisille. Eikä välttämättä tarvitse lähteä edes Italiaan lukeakseen kirjan rauhassa.
Lomasta alkaa olla vain haikea muisto jäljellä ja palelen täällä viilentyneessä Saksan säässä. Italian hehkuva aurinko tuntuu entistä houkuttelevammalta. Italia on aina pitänyt minua otteessaan. Ensimmäisen kerran kävin Italiassa 70-luvun alkupuolella. Ligurian meren rannalla, Diano Marinan rantakaupungissa, joka oli silloin saksalaisten turistien "ITALIA". Sinne tultiin paahtamaan itsensä ruskeaksi - viikossa! Siellä flirttailtiin suloisten italialaispoikien kanssa ja saatiin hetkeksi arki unohtumaan. Minä taisin olla silloin liian nuori flirttailuun, mutta muistan tanssineeni tuttaviemme kanssa miltei aamuun asti eräässä diskossa ja hullutelleeni tuttavaperheen pojan kanssa koko kotimatkan, kun kuumassa yössä kävelimme takaisin kotiin metsän halki.
Jo silloin italialainen kaaos kiehtoi minua. Sisareni lähti myöhemmin Ranskaan, mutta minua jäi aina kiehtomaan italialainen rento välinpitämättömyys. En tiedä kestäisinkö sitä koko elämääni. Varsinkaan tuolla Italian alakärjessä, jossa kuulemma 90 prosenttia taloista on rakennettu laittomasti ja ainoa tapa saada rakennuslupa on rakentaa ensin talo ja maksaa sitten sakot!
Tuttavamme aikoo rakentaa kesä"mökilleen" Tarantoon lisähuoneen talonsa päälle. Jos sen rakentaa puusta, ei tarvita rakennuslupaa. Mielenkiintoinen järjestelmä. Naapuritontti on tyhjä. Omistaja on jossain Milanossa eikä välitä hankkia rakennuslupaa tontilleen, joka toimii tätä nykyä kaatopaikkana. Kaikki muriset ja kiukuttelevat, kun tontin siivottumuus laskee muidenkin talojen arvoa ja ympäristö on siivoton, mutta mistä tulevat ne, jotka heittävät roskat tontille??? Tuskin Milanosta.
Porto Cesareo on italialaisten lomakohde. Monet paikalliset ovat lähteneet Saksaan töihin ja muutaman vuoden jälkeen palaavat takaisin avaamaan ravintolan, hotellin, putiikin. Saksaan lähteneet tekevät rankasti töitä kerätäkseen omaisuuden, jonka turvin voi elää etelässä loppuelämän. Näiden paluumuuttajien on joskus vaikea sopeutua italialaiseen (varsinkin etelä-italialaiseen) mentaliteettiin. Tuttavamme sanoo aina kärsivänsä pari päivää saksalaisesta täsmällisyydestä eikä jaksa käsittää, ettei remonttimies tule klo 9.00 aamulla vaan kahden päivän kuluttua tai sitten joskus, kun ehtii...
Vaikka italialaisilla ei enää ollut lomaa, rannat olivat täynnä. Tuttavamme ihmetteli itsekin, kuka tekee töitä, kun kaikki ovat rannalla löhöilemässä?
Loma on takanapäin. Huomenna lähden toiselle "lomalle" Essenin uniklinikalle. Lepäilen pari päivää, nautin sänkyyn tuodusta ruuasta, henkilökohtaisesta hoidosta. Toivottavasti voin esittää aamupalatoiveeni heti, kun ilmoittaudun huomenna! Ehdottomasti lasillinen sektiä paahtoleivän ja marmeladin kera. Epäilen kuitenkin, että eteeni työnnetään jotain liemilötkyä, joka ei rasita vatsaani. Kaipaan tuoreita hedelmiä; vesimeloonia, appelsiinia, hunajameloonia ja ihanaa italialaista kinkkua.....
Muuten tiedoksi kaikille, jotka ulkomailla etsivät epätoivoisesti suomalaista musiikkia; kuuntelen juurin ihanaa suomalaista ja vähän ulkomaalaistakin iskelmämusiikkia: http://www.iskelma.fi/nettiradio/
Tapaamme ensi viikolla.


















perjantai 13. elokuuta 2010

Google tulee Kölniin!


Otsikko eilisessä sanomalehdessä. Saksalaiset ovat hädissään yksityisyytensä puolesta. En tiedä kuinka paljon asiasta on aikoinaan Suomessamielipiteitä heitelty puoleen ja toiseen, kun Googlen autot ovat kuvanneet katuja. Saksassa keskustellaan miten ihmiset voivat suojata yksityisyyttään Googlen tunkeutuessa ikkunoista koteihin, kuvatessa ihmisiä parvekkeillaan, puistoissa ja rannoilla. Englannissahan eräs nuori pariskunta sai aikaan valtavan kohun, kun heidän ensisuudelmansa tallentui Googlen kameraan.Toukokuun lopussa oli Berliinissä jo viisinumeroinen määrä kaupunkilaisia noussut barrikaadeille vastustamaan katujen kuvausta.


Saksan kulutusministeri Ilse Aigner (CDU) otti asian hoitaakseen ja jokainen, jolla on jotain vastaansanomista kameratiimin toimintaan, voi esittää vastalauseen 15.9 mennessä. Tietosuojamies, Peter Schaar on sitä mieltä, ettei mitään rajoja pidä asetella vaan jokainen voi halutessaan vastustaa asiaa milloin vain.


Mitenkähän saksalaiset pystyvät vastustamaan sitä tosiasiaa, että lääkäreiden, sairaaloiden ja jopa poliisin arkistoja löydetään roskakoreista, joista kuka tahansa saksalainen voi lukea kenen tahansa sairaustiedot, pidätykset ja muut omituisuudet. Näitä mokia on tapahtunut niin usein, ettei minusta katujen kuvaus enää loukkaa yksityisyyttä. Ongelmana ovat ehkä murtomiehet, jotka saavat erittäin hyvää tietoa sopivista murtokohteista, varsinkin jos kaiken voi zoomata, kuten huomasin Raumalla sisareni ikkunoita katsellessa!! Hyvä, etten nähnyt aamumuropakkausta pöydällä. Ehkäpä tämä onkin mainosmiesten kikka; voidaan tarkkailla mitä kukin syö ja tehdä eräänlaista kansainvälistä analyysiä siitä mitkä murot menevät missäkin maassa parhaiten kaupaksi. Tai mitä partavaahtoa käyttävät saksalaiset miehet ja ovatko suomalaisten naisten alushousut reikäisempiä kuin ruotsalaisten. Saksalaiset eivät sen sijaan ripusta pyykkiää narulle, joten kotien intiimit salat jäävät näkemättä.


Toinen asia, josta saksalaiset nostavat äläkän, on bensan hinta. MIKSI bensa maksaa aamulla ennen klo 10.00 1,32 € ja iltapäivällä litrasta 95 oktaanista joutuu pulittamaan yli 10 centtiä enemmän??? En tiedä heilahteleeko Suomessa bensan hinta samalla heilurilla, mutta täällä kellonaika ja viikonpäivä määräävät bensan hinnan. Lämmitysöljyn hinta (26,5% enemmän tänä kesänä kun viime kesänä) ja bensan ja dieselin hinta (11,2 % nousua viime vuoteen) ovat kivunneet nopeimmin ja salakavalimmin huippuunsa viime vuodesta. Kaasu on ainoa, jota saa nyt halvemmalla kuin vuosi sitten. Täytyisiköhän siirtyä kaasulämmitykseen? Viime talven tulipalopakkaset (-15 astetta paikkapaikoin) aiheuttivat hedelmien ja vihannesten kallistumisen. Sitävastoin karamellit ja leipä halpenivat. En tiedä miten sen sitten selittää, koska tarvitaanhan leivän paistamiseen lämpöä.Ja sairastaminenkin tulee entistä kalliimmaksi; valtiolle tulee kansalaisten sairastaminen maksamaan vuodessa pyöreästi 254 miljardia euroa. Per nuppi se tekee 3100 euroa vuodessa ja naisten sairastuminen maksaa enemmän kuin miesten.


Tehkäämme kuten tsekit tekevät; pohjoiskorea ei pysty maksamaan 7,5 miljoonan euron velkoja, jotka sille on tullut Tsekeistä ostetuista junista. Kun rahaa ei ole, päätyi pohjoiskorean hallitus maksamaan "luonnossa" eli Ginseng-juurilla. Miksikäs ei, käytettiinhän Gingseniä ennen kullan arvoisena tavarana. Pohjoiskorea on tarjoutunut maksamaan 5 % veloista Gingsenillä, mikä tekisi 375 000 euroa eli tsekkiläiset saisivat 20 tonnia kullan arvoista juurta.


Todellisuudessa he ovat terve kansa eivätkä tarvitse kuin 1,4 tonnia juurta vuodessa, mutta jo nyt hallitus on saanut kyselyjä kauppialta, jotka ovat halukkaita ostamaan ginseng-juurta. Ei muuta kuin Tsekkihallitus Gingseng-juurta myymään.Mitähän Saksan hallitus voisi ottaa kreikkalaisilta, kun sinne on kannettu rahaa kuin suohon.Miten ihmeessä nykyiset hallitukset eivät pysty maksamaan velkojaan, kun pieni Suomi maksoi jokaisen pennin sotakorvauksiaan?