Tällaista joulua ei ole ollut Saksassa yli 100 vuoteen!

jos luettelisin ne autojonot, jotka joulun aikaan ovat autobahneilla seisseet, pudistelisivat suomalaiset vain päätään. Meillä täällä Kölnin seudulla ei ole ollut tällaista joulua yli sataan vuoteen. Tämä talvi on ollut jo marraskuusta lähtien luminen. Parhaimmillaan on meillä Kölnin yläpuolella tullut jopa 20 cm lunta yhtenä yönä eikä kuulemma muutosta ole näkyvillä. Saksan ilmatieteen laitos on kerännyt tilastoa vuosisadan kylmimmistä ja lumisimmista vuosista ja 1565/66 oli erittäin luminen talvi, mutta kylmintä oli 1829/30, jolloin Niederbayerissa mitattiin - 37,8 astetta pakkasta. 50 vuotta sitten jäätyi Reinin joki viimeksi eivätkä laivat päässeet enää kulkemaan Rotterdamiin.

Tällaisissa jouluisissa tunnelmissa olemme viettäneet aaton ja joulupäivät. Täkäläiset eivät ole tottuneet jatkuvaan lumentuloon ja se saa ihmisten hermot kireille. Joka aamuiset lumenluonti-aamu-voimistelut eivät kiinnosta enää kai ketään muuta kuin minun miestäni, joka lähtee vapaaehtoisesti loma-aamuna kello 6.00 pihalle luomaan lunta ja nauttii siitä!! Hänestä se on kuin ilmaista kuntosalia.

Useimmat autoilijat eivät usko, että pelkkä lumi ei tee maanteitä liukkaiksi. Kun 20 auton jonon etupäässä ajelee yksi 10-15 km tuntivauhdilla, yrittävät perässä ajavat epätoivoisesti ohitella tai ainakin huudattaa torveaan. Järkevimmät ovat jättäneet autonsa kotiin ja lähteneet bussilla töihin. Tosin bussitkaan eivät kulje enää säännöllisesti. Kenties parin kolmen talvisen vuoden jälkeen täälläkin talvirenkaat ovat kaikissa autoissa ja ehkä teiden aurauskin sujuu jonkinlaisella säännönmukaisuudella. Nyt lumi saa ihmiset vain kiukkuiseksi. Harva osaa nauttia tästä luonnon kauneudesta tai ottaa aikaa itselleen ja lähteä kelkkailemaan lähiniityille.

Me olimme eilen illan pimeydessä taskulampujen kanssa metsässä rekiretkellä. Iida istui pulkassa ja me vedimme häntä läpi peltojen ja metsien ja tunnelma oli uskomattoman satumainen.takaisin tullessa kaikilla oli punainen nenä ja lumiukkomaiset vaatteet, kun koko matkan satoi isoja pehmeitä lumihiutaleita.

joulu vietettiin perinteiseen tapaan Guidon vanhempien luona ja mukana olivat kaikki lapset ja yksi lapsenlapsi. Iida seisoi ison punaisin palloin koristellun kuusen edessä, silmät loistivat lamppujen kera ja hän ojensi kätensä kohti punaista palloa, kunnes muisti, että palloihin ei saanut koskea ja mutisi itsekseen: "Nur kucken, nicht anfassen, nur kucken..." (ei saa koskea, vain katsoa, ei koskea..")

Jouluaatto oli niin perinteisen kaunis kuin suoraan Martta Wendelinin kuvista. Istuimme kaikki suuren pöydän ääressä, söimme ja nautimme toistemme seurasta. muistelimme menneitä vuosia, kun lapset olivat pieniä ja toivat appivanhempieni elämään aivan uuden rytmin. He olivat jo tavallaan totuttautuneet ajatukseen ilman lapsenlapsia ja nyt pöydässä oli yhtäkkiä lapsenlapset ja lapsenlapsenlapsi, pieni Iida, jota kaikki rakastavat ja jonka jokaista elettä ja ilmettä ja tekoa kaikki seuraavat.

Tänä vuonna joulukuusi oli koristeltu punaisin palloin ja mistä lienee kaikki joululahjat tulleet, kun kukaan ei ilmoittanut hankkineensa mitään..minä uskon joulupukkiin. Muuten ei selitystä joululahjojen määrälle ole.

Joulumakeispöydän herkut houkuttelivat popsimaan jo salaa etukäteen ihania joululeivonnaisia, makeisia ja hedelmiä. Jokaiselle on omalla nimellä lautanen täynnä jouluherkkuja, joita sitten lahjojen jaon aikana napostellaan.

IHANA TALVISÄÄ

Viime yönä seisoin parvekkeella yöpaidassa ja äidin kutomissa villasukissa ja sydän tuntui pysähtyvän  upean täydenkuun ja valkoisten hankien hohteessa. Värit olivat kuin Lapista; sininen hämy peitti maiseman. Mistään ei kuulunut ääniä, valkoiset pilvet peittivät osittain tähtitaivasta, mutta pakkasen kiristymisen tunsi kipristelynä iholla. Mitään niin kaunista en ole kokenut täällä näiden 17 vuoden aikana. Seisoimme Guidon kanssa hiljaa kuin kirkossa - ja mikäpä sen suurempi kirkko voi ollakaan kuin luonto ympärillä. Se saa pysähtymään sellaisenkin, joka ei kirkon seinien sisälle halua. Ympärillä avautui kokonainen avaruus tähtitaivaita myöten. universum, jonka pääpisteestä ei ole tietoa. Sitä tunsi itsensä yhtäkkiä niin kirpunpieneksi suuressa kokonaisuudessa ja silti olo oli niin uskomattoman turvallinen, kuin joku olisi pitänyt kämmenellään.

Meillä on ollut niin paljon lunta ettei tällaista talvea ole miesmuistiin - saati sitten meidän täällä olomme aikana. Lunta tulee aina vain lisää ja ihmiset alkavat olla kiukkuisia ja toivovat kevättä. Ja minä nautin mitä pakkasempaa on ja mitä enemmän tulee lunta. vaikka emme enää tiedä mihin sitä kipata pihaltamme. puut ovat taipuneet kaarelle  lumen painosta ja olen varma, ettei puutarhani kukista ole mitään jäljellä, kun kevät tulee. Mitäs siitä, nyt nautin todellisesta talvesta.

Paluu lumisesta Suomesta yhtä lumiseen Saksaan

Viikonloppu Imatralla meni lumitöissä. Eipä ole moista lumimyräkkää nähty vuosiin. Tiet katosivat kuin valkoisen vaipan syliin. Maantien reunoista ei ollut enää mitään jälkeä. Tiellä pysyminen onnistui vain siksi, että kuljettajana oli saksalainen testiajaja...

Viikonloppu oli todellakin varsinaista lumenluontia. Lappeenrannan lentokenttä oli niin täysin lumenpeitossa, ettei vuokra-autoamme löytynyt kuin avainta painamalla ja odottamalla, että jossain vilkkuu meidän auton valot.

Onnellinen autonomistaja. Tässä vaiheessa emme vielä edes tienneet mitä rotua automme on. Kun lumet oli luotu, huomasimme, että vuokraamamme auto oli täysin sama, jonka olimme jättäneet Düsseldorf-Weezen kentälle eli Ford Fiesta. Tuntui kuin olisimme omalla autolla ajelleet parissa tunnissa Saksasta Suomeen.

Imatralla lumimyräkkä jatkui ja yöllä tuli 40 senttiä uutta lunta. Niinkuin ei olisi entisessä jo ollut tarpeeksi. Nukuimme ortodoksisen seurakunnan tiloissa, joissa joskus nuorena tyttönä olin käynyt kylästelemässä poikaystävääni, josta tuli myöhemmin aviosiippani ja nykyinen ex-mieheni ja jonka luona nyt kävimme kylästelemässä kaikessa sovussa. Emme edes lautasia heitelleet toisillemme, kuten silloin joskus. Vuodet tekevät tehtävänsä. Ei sitä enää jaksa kiukutella eikä tiuskia. Ajatuksetkin ovat jo tasaantuneet, samoin tunteet. Ja -20 asteen pakkanen hyydyttää muutkin kuin autot!

Guido teki ahkerasti suomalaisen talonmiehen töitä ja raivasi joka aamu ja ilta seurakunnan pihaa. Samalla, kun minä lojuin flunssan kourissa sängynpohjalla. Tuli tutuksi suomalainen terveyskeskus-sairaalakin iltamyöhäsellä, kun yskä yltyi niin pahaksi, ettei henki tahtonut enää kulkea. Keuhkoputkentulehdushan sieltä todettiin ja keskikorvan tulehdus samaan syssyyn. Sain antibiootit, jotka pistivät minut yöksi vessan lattialle nukkumaan. Juuri, kun olisi pitänyt olla skarppina ja terveenä siivoamassa äidin huoneesta viimeiset kirjalaatikot ja antamassa huoneelle viimeisen joulusilauksen. Jouluateria Buttenhoffilla jäi minulta nauttimatta. Katselin, kun muut söivät hyvällä ruokahalulla blinejä sammenmädin kanssa ja muita uskomattoman herkullisia perinteisiä Buterin ruokia. Onneksi on Buttenhoffin laatu pysynyt omistajanvaihdoksesta huolimatta korkealla eivätkä uudet omistajat ole muuttaneet sisustustakaan. Tuntuu aina hyvältä tulla sinne syömään.

Kirkkokin oli hukkua lumikinokseen. Maisema oli niin ihanan jouluinen. Olisi tehnyt mieli jäädä Imatralle viettämään joulua, kuten teimme pari vuotta sitten.

Paluu Saksaan  oli melko ankea ja kurja; täällä satoi vettä, ei lumesta tietoakaan ja olo oli entistä kurjempi.
Tänään, 16.12, sataa lunta oikein pyryttämällä. Maa on valkoinen ja Guido pääsee taas lumitöihin!

Maanantai ja tiistai meni kotona sänkyillessä ja paketoin pikkuhiljaa kaikki joululahjat ja kirjoitin kasan joulukortteja ja joulukirjeitä. Minulla on ollut tapana kirjoittaa yhteinen joulukirje sukulaisille ja tuttaville, joten arvattavasti moni saa taas tutun joulukirjeen meiltä. Siinä on eräänlainen yhteenveto vuoden tapahtumista. Sitä kirjoittaessa tulee kerratuksi vuoden aikana tehdyt retket ja miettineeksi mitä kaikkea yhteen vuoteen ehtii sittenkin mahtua, vaikka joskus tuntuu, että aika menee niin, ettei ehdi perään vilkaista. Meille tämä vuosi on ollut matkustusrikas vuosi. Tärkein asia on tietenkin LAPSENLAPSI, josta nautimme joka päivä, vaikka emme päivittäin olisikaan kosketusyhteydessä.

Oikein hyvää joulun odotusta kaikille. Ei oteta kiireestä stressiä vaan pysäytetään aika sytyttämällä kynttilät ja kuuntelemalla joululauluja. Kiitos Jarmolle tosi mahtavasta joululaulukokoelmasta, josta olemme Guidon kanssa nauttineet.

LINNANJUHLAT on juhlittu - kotona olohuoneessa - eikä ole edes krapulaa!

Olipa ihana katsoa monen vuoden (17 tarkalleen sanottuna) jälkeen telkkarista Internetin välityksellä linnanjuhlat. Syöksyin töistä tullessani makuuhuoneeseen, pukeuduin mahdollisimman mukavaan oloasuun, tein keittiössä itselleni herkkulautasen; suklaatuulihattuja ja omenoita, kupillinen teetä ja suomalaisia karkkeja viimeisistä varastoista etsittynä ja asetuin ensin yläkertaan tietokoneeni eteen, mutta jossain vaiheessa Guido kävi ilmoittamassa katsovansa samoja juhlia alakerrassa olohuoneessa omasta läppäristään. Kannoin syötävät ja juotavat siis olohuoneeseen, kasasin tyynyt lattialle ja istahdin Friedhelm sylissä nauttimaan juhlallisuuksista. Oikein huokasin pitkään, kun niin nautin Suomen itsenäisyysjuhlista, kuin olisin itse ollut paikalla. Tosin joku juhlijoista sanoi, että odottaa pääsevänsä kotiin katsomaan kaiken nauhalta...Sitä nauttii uudelleen hienoista juhlista.

Guido sanoi, että hänestä on tullut melkein suomalainen, kun hän vapaaehtoisesti katsoo 1800 ihmisen kättelevän presidenttiparia. Sitä eivät saksalaiset eivätkä ketkään muutkaan maailman ihmiset jaksa käsittää. Mitä näkemistä siinä on, että tuntemattomia ihmisiä soluu kuvaruudussa ja sitten katsotaan, kun nämä tuntemattomat tanssivat tai juovat kahvia....kuulostaa aika omituiselta - suomalaiselta. Ja silti hänkin innostui tuijottamaan täysin tuntemattomia ihmisiä, joiden henkilöllisyyttä yritin muistini mukaan selittää. Suurin osa suomalaisista poliitikoista on minulle jo tuntemattomia, mutta tanssija-koreografi Uotisen tunnistin. (Guido sanoi, että hän on suomalainen versio Karl Lagerfeldistä eikä ehkä kovin kaukana arviostaan olekaan.)

Riitta Uosukainen Topinsa kanssa tunnistin. Setääni, Eero Aarniota en nähnyt, vaikka hän on jo kaksi kertaa juhlissa ollutkin ja sai tänä vuonna Pro Finlandia mitallin. Ehkä hän ei kiireiltään ehtinyt juhliin. Guido odottelee ensi vuodeksi meillekin kutsua. Lohdutin, ettei tarvitse pelätä - emme ehkä ole kutsuvieraslistalla.

Kävin tänä aamuna taas kuvaamassa luontoa. Tässä tämänpäivän satoa ympäristöstämme:

TALVI ON TULLUT!

En ole ehtinyt lumenkolauskiireiltäni edes kirjoittelemaan. Pistän muutaman kuvan todistaakseni kaikille, että meilläkin on lunta ja talvi. Mikään suuri ihme tämä lumi ei ole, mutta tähän aikaan vuodesta ei yleensä ole ollut näin valtavasti lunta. kaksi päivää tuli taivaasta valkoista möhnää kuin olisivat yläkerrassa tehneet joulusiivousta. Ehkä tekivätkin.

Lisäksi meillää on ollut isoäidin 101-vuotissynttärit, appiukon 73-vuotissynttärit samana päivänä eli 2.12 ja suomalainen vieraskin - siis Suomesta.

Pientä kiirettä on kaikinpuolin pitänyt, mutta mitään stressiä joulusta en ota. En siivoa edes kaappeja, koska en aio viettää joulua kaapissa. Pipareita leivon, mutta vasta, kun olemme palanneet pikaiselta Suomenmatkaltamme. Käyn tervehtimässä äitiä Imatralla.

Siispä lumikuvia niille, jotka ette Suomessa usko, että meilläkin voi olla luminen talvi.