maanantai 31. toukokuuta 2010

Syntymäpäivät
















Ehdimme viettää pojan 30-vuotissynttärit, kun Saksa voitti Euroviisut ja meillä oli vielä presidentti. Maa juhli euroviisuvoittoa kuin olisimme maailmanmestareita jalkapallossa. (siitä mestaruudesta ei taida tulla mitään, kun 5 huippupelaajaa on poissa pelistä!) pääasia on, että Lena voitti Euroviisut. Upea esitys. kannatin alusta lähtien Lenaa. Hän saa ilon pilkistämään nyreimmästäkin silmäkulmasta. nyt jo puhutaan hänen seuraavasta Euroviisuesiintymisestään.










Pitäisi vähän toppuutella, ettei tyttö pala loppuun ennenkuin on ehtinyt uraansa aloittaa.










Loppuun paloi presidenttimme. Syynä eroon oli häneen kohdistettu kritiikki Afganistanin vierailun jälkeen. Saksassa liittopresidentti on enemmänkin edustajan tehtävissä kuin varsinaisessa päättäjän roolissa. Meillä on 30 päivää aikaa saada uusi presidentti. Vaikka ilmoitus erosta tuli kuin kylmä suihku euroviisuvoiton huumassa kuumenneille poliitikoille niin uusia ehdokkaita satelee jo aamu-uutisten mukaan, nimiä ei ole vielä mainittu.










Me sensijaan juhlimme lauantaina poikamme 30-vuotissyntymäpäiviä.Sää suosi, kun aurinkokin paistoi päivällä lähes kuumasti. Iltaa kohden pilvet keskittyivät Bechenin ylle ja yöllä joku oli avannut vesihanat...










Yksi lahja oli yli muiden; Mikaelin työkaveri toi jo iltapäivällä kauniin valkoisen "laatikon", jonka päälle miniäni äiti laittoi suklaasuihkulähteen! Mietimme mihin tarkoitukseen pylväs mahtaa olla, kun se oli kaikilta sivuilta kiinni-ei helissyt eikä kolissut, muttei myöskään vaikuttanut varsinaiselta pöydältä tai pylväältä. Yömyöhällä, kun työtoverit olivat kaikki kokoontuneet juhlimaan, yksi ojensi Mikaelille kirveen ja sanoi, että on aika avata lahjapaketti! APUA!










Minä olin jo suunnitellut pylväälle paikan olohuoneeseen, kun Mikael yritti varovasti ensin ruuvimeisselillä, sitten veitsenkärjellä ja lopulta kirveellä rikkoa pylvästä! RÄTS ja RATS ja puupylväs oli hajalla; sisältä ilmestyi valtava kasa paperisilppua ja pahvinpalasia ja kun hän oikein kolusi pylvään pohjalle, sieltä ilmestyi lumilauta! Mutta millainen; nykyajan leikkikalu kiireisille nuorille miehille, joilla ei ole aikaa lähteä rinteisiin vaan harjoitella lautailua tietokoneen ääressä. hyppäät laudan päälle ja leikit olevasi rinteessä. Mikael oli aivan innoissaan! No jokapoika kaipaa leluja. Olivat ne sitten millaisia tahansa. Pojat eivät kai koskaan kasva aikuisiksi. Hyvä niin.










keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Lisää Helluntaikuvia


Pitää laittaa yksi tosi hauska helluntaikuva. Naapurimme omistaa vanhan traktorin ja tuli Helluntaijuhliin vihreällä traktorillaan, parit ipanat takapuskurissa roikkumassa. Kysyin luvan kuvan julkaisemiseen ja Andreas sanoi, että pistä vain. Tulipahan vähän mainostettua samalla hänen hienoa traktoriaan. Täällä tämä traktorikulttuuri on kova sana. meidänkin kylässä yksi mies on kerännyt jo 7-8 tällaista vanhaa traktoria ja uhkasi osallistua seuraavaan Itävallassa Zell a Seessä järjestettäviin traktorikisoihin. Matkaa tulee noin 800 km täältä, mutta onhan eläkeläisillä aikaa...


lauantai 22. toukokuuta 2010

Pfingsten - Schawuot - Helluntai

Helluntaina on tapana, ainakin täällä meillä päin, Bergisch Gladbachin alueella, että miehet kulkevat laulamassa naisille. Meidänkin kadulle ilmestyi tänä aamuna ryhmä komeita miehiä laulamaan ja soittamaan. Vastavuoroisesti laulajille tarjotaan joka talossa olutta ja lopuksi pussillinen munia. Munista miehet tekevät illaksi ruuan, joka syödään yhdessä. Viime vuonna osallistuimme katumme "Pfingstsingen"-grillijuhlaan, jossa sitten syötiin, juotiin ja laulettiin. Jokainen toi mukanaan ruokaa, joka grillipaikalla tarjottiin paikalle tulleiden kesken.

Pfingsten on juutalaisperäinen juhla, jota vietetään 50 päivää pääsiäisen jälkeen ja se tavallaan lopettaa pääsiäisen vieton. Minä poistin tänä aamuna katossa roikkuneen joulukoristeen. Olin vähän niin kuin unohtanut sen jotenkin sinne roikkumaan ja kun kukaan ei koskaan muistanut ottaa sitä pois, ajattelin, että nyt, kun pääsiäinen on lopullisesti ohi niin samalla sitten voin poistaa viimeiset joulukoristeetkin.

Mekin saimme kesän. Vihdoin ja viimein. Mittari näyttää 25 astetta. Miehellä 39! Hän makaa kuumeisena sängynpohjalla ja se tarkoittaa jo tosi sairautta. Sen verran hän jaksoi nousta ylös, että haki 100 kg hiekkaa lapsenlapsemme hiekkalaatikkoon. Ehdotin aamulla ehdotonta lepoa, mutta hiekka piti kuulemma hakea. Tein vähän pihatöitä ja kaivoin parit puskat puutarhasta. Olemme päättäneet laittaa hiekkalaatikon ison kuusen alle. Siinä on vilpoisaa eikä haittaa vaikka Iida heittelee hiekkaa vähän minne sattuu. Grillipaikalta on suora näköyhteys hiekkalaatikkoon, jos emme aina jaksa istua laatikon reunalla kasaamassa hiekkakakkusia.

Jokapaikassa on Helluntaijuhlia. Saimme kutsun Eifelin-seudulle. Lähdemme huomenna Bad Neuenahr-Ahrweiler `iin (katso Googlesta). Erittäin kaunista seutua, viininviljelystä pääasiassa. Syksyllä suuntamme työpaikkamme kanssa viikonloppureissulle samaan kaupunkiin, joten halusimme käväistä nyt hiukan nuuhkimasssa paikkoja. Emme tienneet tästä helluntaijuhlasta mitään, ennenkuin meidän tuttavamme eilen illalla soitti ja kysäisi puolihuolimattomasti,miksemme jäisi yöksi Ahrweileriin, kun siellä on isot juhlat. Kaikki hotellit olivat tietenkin täyteen buukattuja, mutta sain lähikylästä oikein kauniista hotellsita vielä yhden kahdenhengen huoneen 98 eurolla / huone sisältäen runsaan aamupalan. Jos nyt joku sattuisi olemaan kiinnostunut hotellista mahdollista Saksanmatkaa silmälläpitäen niin tässä osoite:

www.hotel-fuerstenberg.de

Hotelli vaikuttaa todella viehättävältä ja kahdenhengenhuone 98 eurolla aamupalan kanssa ei ole hirvittävä hinta.

Olen oikeasti ompelemassa Iidalle kesämekkoa. Samalla katselen välillä mökkejä Hämeen suunnalta. Minun unelmatilani, 2.7 hehtaarin metsäalue oman lammen kanssa on jo varmaan myyty. Nyt pitää katsella uusia. Suunnittelin sellaistakin mahdollisuutta, että ostaisimme talon kimpassa tuttavamme kanssa. Olisi aina paikka jonne mennä, kun meidän lomamme suuntautuvat jokatapauksessa pääsääntöisesti Suomeen.

Jatkan nyt kuitenkin kesämekon ompelemista. Aloitan kaavojen leikkaamisella. Keskeneräinen projektini " sukupuu" odottaa myös koneen vieressä.

Taidan aina pitää muutamia projekteja samanaikaisesti, mutta eipähän tule aika pitkäksi. En ole kai koskaan tehnyt yhtä työtä loppuun asti vaan jatkanut monia asioita samanaikaisesti, kun en koskaan tiedä mikä työ milloinkin kiinnostaa. Se on vähän kuin aamuinen pukeutuminen; minä en voi kasata vaatteita illalla valmiiksi odottamaan sängynpäätyyn, kuten mieheni tekee. En tiedä millä tuulella minäkin aamuna olen, ja vaatteet puen aina sen mukaan millainen olo minulla on. Miten siis tietäisin illalla miltä minusta aamulla tuntuu? En koskaan aloita pukeutumista alusvaatteista, koska alusvaatteitteni värin määrää se mitä tulee päällimmäiseksi. Jos otan valkoisen puseron, en voi pukea mustia rintaliivejä..loogista. Siis ensin on mietittävä mitä puen päällimmäisenä ja sitten tulevat alusvaatteet. Enkä voisi kuvitellakaan pistäväni eriparia olevia alusvaatteita. En tiedä mistä olen sen oppinut, mutta alusvaatteiden on oltava samaa paria. Se on kai neuroosi; jos tiedän, että housut ovat eri paria kuin liivit, minulla on epämukava olo...Naisena olemisen vaikeuksia.

Jatkan siis ompelemista. Se on helppoa.



keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Torkkupeitto







joulun aikaan, kun sisarentyttäreni (mikä hirvittävä nimiyhdistelmä) Lumi oli pitkäveteisyyden puuskassa aloittanut harmaa-valkoisten neliöiden virkkaamisen, innostuin minäkin jatkamaan keskenjäänyttä työtä ja nyt istun illat telkkarinääressä ja virkkaan.






Virkkaaminen on rentouttavaa. Lappusia syntyy huimaa vauhtia ja työn jälki näkyy heti. Ja purkaminen on helpompaa kuin kutoessa.






Töiden jälkeen haalin käsityötarpeeni Aalto-jakkaralle, nostan lasillisen viiniä pöydälle ja käperryn Eeron Kupla-tuoliin ja ennenkuin ehdin ottaa virkkuukoukun esille, hyppää Friedhelm jalkojeni päälle ja etsii sopivan paikan, että pääsee rentoutumaan tuolin keinunnassa.






Eilen en ehtinyt edes vetäistä peittoa päälleni, kun Friedhelm oli jo aikeissa hypätä jalkojeni päälle. Kesken hypyn sen matka peruuntui ja se istui lattialla tuijottaen vihaisesti silmiini ja ainoa mitä se sanoi oli äkäinen "MIAU". Se tuli niin vihaisesti, että ymmärsin välittömästi ettei minun olisi pitänyt antaa hänen odotuttaa. Friedhelm kääntyi kannoillaan, istahti selkä minuun päin ja rupesi nuolemaan jalkojaan. Se on kissojen tapa näyttää loukkaantumisensa. Minun tehtävä on hakea itselleni hyvä asento mahdollisimman pian, että kissani pääsee jatkamaan keskeytynyttä lepoaan.






Eilen allergiani oli todella pahana. Niiskutin koko illan. Oma vikani, kun annoin Friedhelmille luvan tulla jalkojeni päälle, mutta kun se on niin rauhoittava siinä täysin rentona ja tietämättömänä minkään valtakunnan veronkorotusuhkauksista tai pankkikriiseistä.






Annoin sen olla siinä ja rauhoittaa myös minua. Guido piti esitelmän Saksan poliitikkojen epäluotettavuudesta ja veronkorotuksista. Liikevaihtoveroa on uhattu korottaa 25 prosenttiin.






Jatkoin virkkuuta ja Friedhelm nautti olostaan. Olimme molemmat tyytyväisiä maailman menoon.






tiistai 18. toukokuuta 2010

Pussukkakuvat


Tämä tekniikka on joskus ihmeellistä. Lupaamani kuvat katosivat bittiavaruuteen. Tehdään uusi yritys.
Nämä pussukat on ommeltu vahvasta puuvillakankaasta. Valkoisen sisälle olen liimannut tukikankaan, koska kangas oli ihan tavallista, ohuenlaista puuvillakangasta, ruskea-musta sen sijaan oli miltei yhtä paksua kuin kunnolliset verhot, joten pussukka pysyy pystyssä ilman tukikangasta. Pussukan kokoa voi muutella kääntämällä reunoja alemmas tai nostamalla ne kokonaan pystyyn.
Pussukoiden koko tässä on 48 cm ympärysmitta ja korkeus 18 cm. Pohjan sisälle laitoin pahvisen vahvistuksen, koko 12 x 12 cm ja leikkasin kahdesta kankaasta samankokoisen palan + 1 cm saumavarat, ompelin ne kolmesta reunasta kiinni ja pujotin pahvinpalan sisälle, surautin koneella kiinni ja laitoin pohjalle vahvistukseksi. Pussukka pysyy hyvin pystyssä.

näitä on helppo tehdä ja ne ovat hauskoja lahjoja varsinkin nyt kun kesämökkikausi alkaa. Niihin voi pakata makeisia, pussi jauhoja, omatekoisia keksejä, pullia, kesäkukka kukkaruukkuineen..ihan mitä mieleen tulee ja mitä on mukava viedä tuliaisiksi. Jäljelle jää aina hyvä säilytyspussukka. Voihan siihen ommella vaikka nepparin ja pussukan saa kiinni tai kahvat ja sen voi ottaa vaikka pieneksi saunapussukaksi mökkireissulle mukaan.
Pussukkaa varten tarvitaan siis 2 x 48 cm pituinen ja 18 cm korkuiset palat, jotka ommellaan pitkältä sivulta yhteen, käännetään oikeat puolet vastakkain ja ommellaan lyhyet sivut yhteen, käännä kangas oikea puoli ulospäin. Leikkaa 12x12 cm kokoinen kangas, jonka ompelet avoimeen päähän kiinni pohjaksi, saumat jäävät sisäpuolelle, niitä ei tarvitse pahemmin huolitella, koska sisään tulee tuo pahvivahviste päälle, jolloin saumat eivät edes näy. Pussukka on valmis!

lauantai 15. toukokuuta 2010

Pussukat

Lupaamani kuvat niistä kangaspussukoista ovat tässä. Olen tekemässä pikku Iidalle myös kankaista sukupuuta, johon olen kerännyt sukulaisista erilaisia kuvia ja painan ne kankaalle ja yhdistän toisiinsa. Enemmän tai vähemmän taiteellisesti, mutta kirjavan iloisesti.

Olin taas eilen Iidan luona. Ehdin tosin juuri nippanappa olla puoli tuntia hänen kanssaan ennen kuin hän meni nukkumaan. Töissä meni taas seitsemään asti. tuli hiukan kiire ehtiä viisumit Venäjälle ja passit kuntoon, kun pomoväki päätti äkkiä lähteä Karjalaan neuvotteluihin. Olen oikeasti kateudesta vihreä. He lentävät Pietariin ja menevät sieltä junalla Petroskoihin ja viettävät aikaansa neuvotellen eri sanatorioissa....ja ovat ihan siellä Kalevalan juurilla. Voi kunpa minäkin olisin mukana. Junamatkat Helsingistä Moskovaan lähes 30 vuotta sitten ovat yhtäkkiä tuoreessa muistissa. Ne pienet kylät aamuyön pimeinä tunteina junan ikkunasta elettynä; asemilla aamuvarhaisessa saapuneet mummelit kuin jostain 1800-luvan loppupuolen elokuvasta. En unohda koskaan sitä elämystä. Tiedän, että nykyiset maiset ja nykyiset junat ovat erilaisia, mutta sittenkin venäläisissä junissa on varmasti oma hehkunsa. Ainakin samovaarit hehkuvat kuten ennen!

No, unelmista lähden kotiin. Täällä alkaa sää lämmetä, kuten Suomessakin. Oikein hyvää viikonloppua kaikilla.

torstai 13. toukokuuta 2010

Niin hyvää puuta ....

Vesa-Matti Loiri laulaa taustalla: "niin hyvää puuta" ja katselen oikotien lähettämiä tarjouksia kesämökeistä Hämeestä. Olisipa ollut 59Tuhatta irtorahaa niin olisin nyt hirsitalon omistaja lammen ja pienen kosken rannalla! Sydän hypähti jätti askeleen, kun näin talon. Unelmoin siitä vieläkin, vaikka järkevästi ajatellen siihen ei olisi varaa - ei unelmia saa silti unohtaa. Ehkä joskus olen pienen mummonmökin omistaja Suomessa.

Olemme keskustelleen ja pohtineet ja miettineet miten saada talo Suomesta. Kenties koko unelma mökistä on sitä, että haluan palan Suomea itselleni. Jättää sen perinnöksi lapsilleni. Ymmärrän nyt miksi monet evakot halusivat tulla haudatuksi oman maan multiin - sinne jonnekin Karjalaan. En nyt ajattele hautajaisiani, mutta pienen pienen palan "omaa" maatani jalkojen alle haluaisin. Tuntea suomalaisen metsän pehmeän tuulen, katsella iltaisin laskeutuvaa aurinkoa kiiltävän järven pinnasta ja tepsutella aamutakki päällä pihapiirissä ja kuunnella heräävän luonnon ääniä.

Olen istuskellut tietokoneen ääressä ja katsellut halpalentoyhtiöiden halpa-lentoja Suomeen. Olisi ollut ensi viikonlopullekin meno-paluu lento 58 eurolla. Tyttökaverini Amerikasta tulee isänsä hautajaisiin Imatralle. Emme ole nähneet vuosiin. Olin jo vähällä klikata "tilaa"-nappia, mutta peräännyin. Työkaverini lähtee lomalle viikoksi ja olisimme olleet perätysten poissa. Ei käy.

Olen "viettänyt" aikaani töissä. Koko viikko on ollut 9-10 tuntisia työpäiviä. Meillä ei tunneta ylitöitä eikä ylityövapaita eikä ylityökorvauksia. teemme töitä niin kauan kuin niitä riittää. Ja niitä riittää. Työpaikallani viihdytään. Teemme kaikki mielellämme pitkiäkin työpäiviä kun työyhteisö on harmoninen ja meidän vapaa-ajan toiveisiin tullaan pomo-tasolta aina vastaan. Rakensimme toimistomme yhteyteen tosi upean keittiön, kaksine uunineen. Kokkaamme joka päivä. Ruokailuajoista pidämme kiinni. Ostamme ruuan isoissa erissä, jokainen maksaa 3 euroa päivä ruokakassaan ja sillä rahalla saamme perinteisen kotiaterian, joka päihittää monen keskitasoisen ravintolan sapuskat.

Katselen ikkunasta ulos; taivas on harmaa, aivan kuin tihuuttaisi ohuen ohutta seittisadetta. En ole ihan varma, kun en näe oikein kunnolla vielä näin aikaisin aamulla. Silmät ovat yöpöpperössä. Istuin illalla puolikolmeen saakka (aamuyöllä siis) VIRKATEN. Sisareni tytär Lumi aloitti täällä käydessään virkkuuprojektin ja olen innostunut lappusten virkkaamisesta niin, etten malttaisi lopettaa. En oikein tiedä mitä siitä tulee, mutta arvelisin tekeväni peittoa.

Tässä samalla kirjoitellessa lueskelen uutta Pirkka-lehteä, jonka saan säännöllisesti Suomesta Kotilieden mukana. Pirkka on hyvä lehti. Ajattelin kirjoittaa toimitukselle, että hyvää tekstiä. Varsinkin Niksi-pirkka, josta on tullut jo yhteistä luettavaa saksalaismiehen kanssa. Käännän suomalaisten ehdottamia niksejä saksaksi. En tosin aio ruveta tekemään kotitöitä korkokengissä vain ajaakseni ne sisään kesää varten, mutta hyvä idea on päällystää kontaktimuovilla lasten piirrustuksia pöytätableteiksi.

Ja takanani odottaa ompeluprojekti. Kiitos berliiniläisen blogikirjoittajan, Saaran, jolta sain hyvän idean kangaspussukoihin, joita olen jo tehnyt kasapäin. Niihin on hyvä laittaa meikkejä, kyniä, pientä kamaa kaikenlaista ja ne ovat tosi hauskoja pöydällä rivissä. Voin laittaa ensi kerralla kuvan mukaan.

Nyt lähden katsomaan onko joku leipomo tänään vapaapäivänä auki. Tekee mieli aamupalaa.





sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Entiset miehet ja nykyiset vaimot

Ex-mieheni nykyisen (3.) vaimonsa kanssa kävi kylässä. Taitaa olla sukuvika tämä exien ja ex-exien yhteydenpito. Äidilläni ja isäni toisella vaimolla on aina olleet lämpimät ja ystävälliset suhteet. Ja ikäeroa miltei 20 vuotta - en tiedä kenen "Hyväksi", mutta äitini oli se vanhempi osapuoli.

Jokaiseen perhejuhlaan äiti muisti aina pyytää toisen vaimon mukaan - myös sen jälkeen, kun isäni kuoli. Vietimme usein lomia isäni uuden perheen luona Turussa. Äiti oli joskus mukana ja ulkopuoliset eivät aina oikein käsittäneet meidän mutkallisia sukulaissuhteitamme. Minä ja sisareni kutsuimme isää isäksi ja äitiämme äidiksi. "uudet lapset", Matti ja Maija kutsuivat myös isäänsä isäksi, mutta meidän äitiämme Katjaksi ja omaa äitiään tietenkin äidiksi mikä aiheutti hämmästystä ympärillä seisovissa ihmisissä, kun he kuuntelivat meidän isä-äiti huuteluamme. Kerran eräs laivamies Turun saariston pikkulautalla kysyi äidiltäni mitä sukua naiset ovat keskenään. Äiti mietti hetken ja katsoi Maikkua ja sanoi sitten: olemme vaimoksia!

En usko, että äidin oli aluksi helppo tavata isääni, vaikka uutta vaimoa vastaan hänellä ei ollutkaan mitään sanottavaa. Avioerosta oli kulunut jo niin pitkä aika eikä uudella vaimolla ollut osaa eikä arpaa isäni ja äitini eroon. On helpompi ehkä tavata uusi puoliso kuin entinen aviosiippa. Ellei suhdetta ole täysin työstänyt ja päässyt eroon sekä katkeruudesta että vihasta ei kannata lähteä edes yrittämään mitään uusio perheen tapaamista.

Ehkäpä siksi aika oli otollinen minunkin ex-puolisoni ja tämän uuden, uuden vaimon tapaamiselle. Katkeruus ja viha olivat kadonneet. Jäljelle jäänyt tunne siitä, että olemme joskus tunteet toisemme. Puhuimme menneistä ajoista kuin olisimme asuneet vierekkäin samassa talossa, tunteneet samat ihmiset ja eläneet samanlaista elämää - vierekkäin. Aika muuttaa käsittämättömän paljon. Enkä ole edes piilottanut tunteitani minnekään. En yrittänyt puijata itseäni kuvittelemalla, etten koskaan ole rakastanut sitä ihmistä. Joku toinen rakastaa häntä ja niin on parempi. Minun rakkauteni ei olisi riittänyt hänelle. Eikä meidän rakkautemme olisi riittänyt viemään sitä suhdetta eteenpäin. Nyt se rakkaus on kadonnut ja me pystymme käsittelemään toisiamme "sivistyneesti", kuten naistenlehdet kommentoivat superjulkkisten eroja. Itse tunnen pystyväni käsittelemään omia tunteitani aivan normaalisti ja olen onnellinen siitä, että lapsillamme on mahdollisuus monien, monien vuosien jälkeen luoda suht koht normaali suhde bioloogiseen isäänsä.

Niin me "vaimokset" istuimme viinilasin ääressä, juttelimme hauskoja ja muistelimme vanhoja, sillä mekin satuimme tuntemaan toisemme, kun olimme nuoria.....

Tämä on sitä ihan tavallista, oikeaa elämää. Siihen ei tarvitse hakea hollywoodin käsikirjoittaa. Elämä on ihmeellisempää kuin elokuvat.