YÖLLINEN RAPINA MAKUUHUONEESSA

Makuuhuoneen parvekkeen oven vierestä kuului rapinaa - RAAPS,RAAPS, aivan kuin joku olisi yrittänyt raapia seinää tai ovea auki. Ääni tunkeutui läpi unen ja olin hetkessä valveilla. Olisihan se pitänyt arvata; Friedhelm roikkui makuuhuoneen verhoissa. Kello kaksi yöllä! Sen ajantaju oli täysin sekaisin. Tavallisina arkiaamuina se herätti meidät aamukuudelta, vähän ennen kuin Guidon herätyskello pärähti soimaan. Viikonloppuisin se oli jo oppinut kunnioittamaan haluamme nukkua hiukan pitempään. Viimeyönä se oli kai nähnyt painajaisia, kun sen piti herättää meidätkin. Nousin ylös ja hain keittiöstä vettä itselleni. Kun kerran olin hereillä. Ei minulla ollut aikomustakaan antaa Friedhelmille ruokaa KESKELLÄ YÖTÄ. Sen oli aika oppia hillitsemään nälkäänsä. Se seurasi minua vilkuillen aina välillä mihin suuntaan olin menossa. Juoksi edelläni keittiöön ja istahti ruokakuppinsa äärelle ja jäi tuijottamaan minua suurilla silmillään. Odotin miltei sen osoittavan tassullaan suuhun ja sanovan MIAU, mutta pelkkä katse riitti. Samalla kun kumarruin nostamaan sen italialaista design-kuppia malli Mirri, kuulin itseni sanovan: tämä on kyllä viimeinen kerta, kun saat ruokaa keskiyöllä. Ja silti täytin sen kupin ja annoin periksi sen anovalle katseelle. Tämä ei taida olla ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun annan periksi sen vaatimuksille. Miksi se muuten olisi meidän kuningas ja me sen henkilökuntaa?

Menin takaisin sänkyyn, mutta nukkumisesta ei tullut mitään. Kivut olivat yhtäkkiä tulleet takaisin. Muistutus edellispäivän ylivilkkaasta siivouksesta. Pesin perjantaina kaikki lattiat, nostelin tuoleja pöydille, kantelin kirjapinoja edestakaisin ja puistelin mattoja - kun kerran olo oli niin loistava. Taas yhden päivän. En ole vieläkään oppinut rauhoittumaan silloin, kun olo on hyvä. Kiihdytän sataankymmeneen enkä malta pitää taukoja ja sitten kipuilen seuraavat kolme päivää. Toivon vain, etten ole riehunut liikaa.Vaikka en itse näekään sitä mitä vatsani sisällä on tehty, on jokainen toimenpide aiheuttanut sekaannusta kehossani. Jo pelkkä nukutus saa minut voimaan pahoin seuraavana päivänä.Olen huomannut muutamia muutoksia tämän sairauden aikana. Hiukseni lähtevät tavallista voimakkaammin, ihoni on äärettömän kuiva, vaikka kuinka rasvaisin ja öljyisin sitä. Käytän vain apteekin erityisherkälle iholle tarkoitettuja aineita enkä aina niitäkään. Enhän ehdi edes likaantua, kun aina vain oleskelen kotosalla.Herään öisin tavallista useammin ja usein itken ilman, että edes ehdin ajatella mitään ikävää. Joskus mietin öisin mitä sittten, jos en ehdikään nähdä Iidan kasvavan aikuiseksi? Sittenhän niitä kyyneleitä oikein tulee virtaamalla, mutta yritän pitää ajatukset öisin iloisemmissa asioissa. Öisin on ikävä itkeä yksin.

Viime yönä ähkysin taas etsiessä asentoa, jossa pystyisin nukkumaan. Nostin sängynpäätyä ylös, kasasin tyynyjä selkäni taakse ja herätin samalla Guidonkin. Joskus myöhään aamuyöstä sain taas unenpäästä kiinni, kun olin ensin seurannut Friedhelmin touhuja. Syötyään yöhuikean, kuten miehillä on tapana tehdä keskiyön maissa, se palasi takaisin makuuhuoneeseen. Olin juuri päässyt asettumaan hyvään asentoon, kun kuulin epämääräistä kröhimistä ja yökkäilyä ja sitten tuttu PLUP-ääni, kun Friedhelm oksensi koko öisen ateriansa lattialle, sopivasti juuri turkkilaisen käsinkudotun maton viereen. Ei muuta kuin lattianpesuun. Friedhelmillä olo helpotti ja se hyppäsi tyytyväisenä takaisin sänkyyn, Guidon jalkojen väliin. Siinä se nukkui aamuun asti.

paras nukkumapaikka on Gidon jalkojen vieressä, olipa Guidolla sitten tilaa sängyssä tai ei...

Guido yritti kääntyä nelikiloinen mötikkä jalkojensa päällä, mutta Friedhelm pyöri mukana ja ehti aina valloittaa suurimman paikan. Seurasin vierestä kahden kamppailua, jonka tiesin jo etukäteen päättyvän Guidon tappioon. Jokaisen liikahduksen jälkeen Friedhelm otti aina vain isomman tilan Guidon jalkojen päältä ja ajoi lopulta Guidon nukkumaan aivan sängyn reunaan, toinen jalka roikkuen peiton alta laidan ulkopuolella. Minun oli aivan pakko nousta ottamaan kuvia näistä kahdesta synkrooni-kuorsaajasta. Aamulla Guido ihmetteli, kun jäseniä särkee aivan kuin hän olisi joutunut nukkumaan kamalan kippurassa. Näytin sängyssä makaavan metri-kissaa ja kerroin yöllisestä tilakamppailusta. Friedhelm nousi ylös, köyristi selkänsä ja asettui mukavasti makaamaan Guidon seläntaakse kuin mikään ei olisi koskaan hänen yörauhaansa häirinnyt. Se pienestä kissasta, joka vaatii paikkansa perheen sängyssä.
Friedhelm on muuten testattu toksoplasma-jotain tautia vastaan ja todettu terveeksi. Saan siis pitää sen lähelläni. Kissat ja papukaijat saattavat kantaa tautia, joka on vaarallinen mm. raskaina oleville ja huonon yleiskunnon omaaville. En saa siivota Friedhelmin vessaa enkä hirvittävästi myöskään enää hali ja kantele sitä sylissäni. Testi piti tehdä kissan jätöksistä, jotka vietiin kolmena peräkkäisenä viikkona eläinlääkärille. Testi maksoi á 26 euroa, ei siis mitään ihan halpaa testausta, mutta nyt tiedän, että Friedhelm on terve.
Samalla sille annettiin taas tarpeelliset rokotukset, kun se menee pihalle valjaissa. On mahdollista, että se myös meidän kauttamme voisi saada jonkun tartunnan, vaikka se onkin sisäkissa. Lasku oli taas yli satasen, mutta kun kerran eläimen ottaa, pitää myös sen hyvinvoinnista pitää huolta.  Joku voisi sanoa, ettei ennenkään kissoja ole rokoteltu eikä niille ole ostettu valmisruokaa, mutta liian suolainen  ruoka käy kissan munuaisille. mm juustoa eivät kissat saisi syödä lainkaan, eivätkä maitoa, koska niiden vatsa ei kestä nykymaitoa. Ehkä ennen vanhaan kissat saivat tuoretta, puhdasta maitoa suoraan lehmien lypsyn jälkeen eikä niille tullut ripulia, mutta Friedhelm ei ole kestänyt pastoroitua maitoa emmekä syötä sille ruuantähteitä. Sen turkki on kiiltävä ja se voi hyvin. Se on tärkeintä meille.

Nyt olen päässyt toiseen asiaan eli lyhyisiin hiuksiin. Olen tyytyväinen kampaajan tulokseen. Olisin halunnut aivan lyhyen, mutta kampaajan mielestä aivan lyhyt olisi saanut kasvoni näyttämään vielä kapeammilta ja sairaammilta.Nyt tuntuu kuin olisin ihan terveennäköinen ja saanut pari kiloa lisää.

                                                uusi kampaus ja uusi ilme

STENTSIT ON POISTETTU - KIVUT OVAT KADONNEET!

on aika uskomaton tunne elää ilman kipuja. Kuin olisi uusi ihminen.  Jo kahdessa päivässä olen miltei unohtanut miltä tuntui nousta sängystä, varoen ja kuin tunnustellen miten parhaiten liikkuisin, ettei vatsaan sattuisi; ettei veitsi kiertyisi kyljessä. Nyt ponnahdan sängystä ja hups, kipuja ei ole missään. Kävelen pystysuorassa enkä pitele koko aikaa vatsaani. Kunpa tämä olotila säilyisi.

Olin taas Essenin Uniklinikalla maanantaista torstaihin. Kuvittelin selviäväni kahdella päivällä, mutta stentsien poiston jälkeen oksensin tiistai-illasta keskiviikko-iltaan, joten jouduin odottelemaan kunnes tilanne rauhoittuisi. Tämä on kuulemma normaalia stentsien poiston jälkeen, varsinkin, kun hoitohenkilökunta ei ollut varoittanut minua siitä, etten saisi syödä mitään ainakaan vuorokauteen. Minulla oli illalla kamala nälkä, kun koko päivän olin ollut syömättä (puolet päivästä tosin nukuksissa nukutuksen jäljiltä) ja illalla klo 21.00 sain päiväruuan; kalaa ja riisiä. Söin varovasti, mutta söin kuitenkin. Kolmen minuutin kuluttua huomasin, ettei se ollutkaan kovin hyvä idea. Ihmettelin sitä, ettei kukaan sanonut minulle aikaisemmin mitään. Valitin nälkääni ja voilá, sain päivällisen illallisena. Vasta yöhoitaja huomautti kuin ohimennen, ettei minun olisi pitänyt syödä mitään, koska tavallisesti potilas saa syödä vasta seuraavana päivänä - keittoa ja korppuja. Kiitos tiedosta.Olin jo huomannut, ettei kala ja riisi ehkä olleet parasta yöruokaa.

Olen varma, että tämä informaation puute johtui siitä, etten ollut entisellä osastollani, AC 5:lla, jossa olin maannut edelliset 5 viikkoa. Siellä kaikista asioista ilmoitettiin etukäteen enkä varmasti saanut ruokaa ennen kuin aika siihen oli otollinen. Huoneetkin olivat pienemmät ja meitä oli 3 samassa huoneessa. Hoitohenkilökunta ei esitellyt itseään, kun tuli huoneeseen, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Olisin siirtynyt milloin vain takaisin "omalle" osastolleni. Kaipasin jopa ronskia yöhoitajaa Jaania, jonka aikana kenelläkään huoneessaolijoista ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Kaikki pelkäsivät häntä.Jaan oli aika ronski otteissaan eikä pahemmin välittänyt sattuiko suoneen, kun kanyyli oli jo puoleksi irti suonesta ja Jaan ruttasi nesteet sisään...

Naapurisänkyyn tuli puolen yön aikaan uusi rouva. Hänet siirrettiin toisesta huoneesta meidän huoneen vapaaseen sänkyyn. Hän ei kuulemma pystynyt nukkumaan entisessä huoneessa, kun siellä oli jo kolme sairasta sekä toisen potilaan kaksi tytärtä, jotka halusivat ehdottomasti nukkua samassa pienessä huoneessa äitinsä vieressä..Sairaanhoitaja yritti selittää, ettei se mitenkään käy, kun ei huoneeseen saada edes varasänkyä mahtumaan. Lopulta he päätyivät kompromissiratkaisuun, että vain toinen tyttäristä jäi äitinsä viereen yöksi. Ongelmaa lisäsi myös se, etteivät kaikki osapuolet edes puhuneet saksaa vaan turkkia. Huone oli aamu kahdeksasta ilta kymmeneen täynnä sukulaisia ja tuttavia, jotka toivat kattiloissa ruokaa ja pitivät yllä värikästä keskustelua - turkiksi. Lääkärit ja sairaanhoitaja juoksivat yhtä mittaa äidin luona, sillä hänen tilansa oli aika vakava. Olin seurannut touhua jo päivällä, kun istuin odottamassa pääsyä omaan huoneeseen. Ihmettelin silloin, että mahtaa olla aika moinen hulina siinä huoneessa, kun jatkuvasti lääkärit juoksivat edestakaisin ja tupa oli täynnä vieraita. Yöllä sain sitten kuulla koko kertomuksen tältä pois siirretyltä rouvalta.

Jos minulla olisivat ravanneet sukulaiset ja kylänmiehet aamu kahdeksasta ilta myöhään keittokattiloidensa kanssa en olisi varmasti selvinnyt kotiin edes 5 viikossa. Olisin tarvinnut lomaa hermoparantolassa.Enkä missään nimessä olisi halunnut koko revohkan käyttävän potilasvessaa yleisenä käymälänä. Ihmettelen, etteivät lääkärit pystyneet saamaan järjestystä edes vessassa käynteihin. Se on jo aikamoinen hygieninen ongelma. Sitä ollaan niin heikossa suojavarustuksessa muutenkin, ettei enää ylimääräisiä bakteereita tarvita yleiskunnon heikentämiseen.

8 viikon kuluttua makaan taas samalla osastolla...toivotaan parasta.

Kesän pitäisi alkaa ensiviikolla. Näin on luvattu. Oikeastaan sen piti jo pikkuhiljaa alkaa tänä tiistaina, mutta ehkä sää itse ei tiennyt sitä. Meteorologit olivat lueskelleet sääkarttoja, mutta unohtaneet kertoa säälle, että sen pitäisi muuttua. Essenissä satoi kaatamalla, myrskysi ja ukkosti niin, että kellarit tulvivat vettä. Oli luvattu 22 astetta lämmintä. Enkä vesi oli niin lämmintä sataessaan, mutta aurinkoa emme kyllä tavanneet. Tänään on muutama auringonsäde läpäissyt pilvipeitteen ja nyt on kirkkaan sininen taivas. Iltaa kohti paranee. Yö on kirkas ja selkeä, huomenna sataa. En mene manaamaan piruja seinille enkä varsinkaan sadetta taivaalle. Toivon, että huomenna olisi vihdoinkin satamaton päivä ja lämmintä voisi myös olla jonkin verran. En muista milloin olisin kitkenyt rikkaruohoja kukkapenkistäni. Sekin työ tuntuu ihan huvilta nyt. Pystyn taas kumartumaan ja sekin on edistystä. Ehkä tuo maksakin tuosta yhtäkkiä paranee. Elän niin terveellisesti, ettei enää terveemmin voi elää. Ei alkoholia, ei tupakkaa (en ole tosin koskaan polttanut ja alkoholiakin olen käyttänyt keskivertoista vähemmän)vain tuoreita vihanneksia, kuorittuja hedelmiä, ei ylenmäärin sokeripitoisia elintarvikkeita eikä mitään käristettyjä ruokia. Liikun runsaasti, nyt, kun taas pystyn liikkumaan. On ihme, jollei tällä elintavalla tulla terveeksi. En anna edes minkään huolen suistaa minua raiteiltani ja yritän opetella elämään hetken kerrallaan. Ei siis pitäisi olla suuren suuria psyykkisiä paineitakaan.

Kävin läpi muodonmuutoksen. Kuulemma naiset leikkaavat hiuksensa, kun heidän elämässään tapahtuu muutos. Halusin aivan lyhyen tukan. Samanlaisen kuin Anna. Lyhyen. Pitkätukka teki minusta entistä laihemmannäköisen. Näytin todella sairaalta. Aivan lyhyeksi ei kampaaja halunnut hiuksiani leikata, koska olisin kuulemma näyttänyt vielä kapoisemmalta, mutta kompromissi miellyttää minua. Hiukseni kehystävät nyt kasvojani, latvat kääntyvät juuri leuan kohdalle ja yhtäkkiä peilistä näkyi hiukan pyöreämmät kasvot kuin ennen muodonmuutosta. Aivan kuin olisin saanut pari kiloa painoa lisää. Kasvot olivat kummasti pyöristyneet ja ilme raikastunut. Kampaaja on naisen paras ystävä. Timantit voi joku muu pitää.

Kenties huomenna seuraa kuva uudesta Tintistä.

PULLANPAISTOA

Mitä muuta voin tehdä, kun mittari näyttää 15 !!! astetta ja taivas on peittynyt paksuun pilvivaippaan; talon saa lämpimäksi unin avulla ja samalla saa liikuntaa niin, että pysyy lämpimänä.

Meidän kadullamme on tänään ja huomenna katujuhlat. Jokainen perhe Becherfeldin ja Bechergartenin varrella sai kirjelapun, jossa pyydettiin ilmoittamaan tuoko salaattia vai kakkua mukanaan.Minulta pyydetään aina pullaa. Se on jotenkin jäänyt kaikkien mieliin ja joka vuosi leivon kaneli-sokeri korvapuusteja, appelsiinimarmeladi korvapuusteja, vaniljasokeri-kaneli-appelsiini korvapuusteja ja pieniä pyöreitä pullia, pötkyläisiä pullia...kunhan ovat täytettyjä ja vastaleivottuja.

Mummin pikku apulainen tuli leipomaan. Taikina tehtiin yhdessä. Mittasin etukäteen aineet keittiönpöydälle ja Iida kaatoi kannusta sokerit ja jauhot ohjeiden mukaan suureen taikinakulhoon. Kananmunan ja maidon vatkaaminen sukui vielä, mutta kun taikina alkoi muuttua paksuksi mössöksi, pysähtyi pieni käsi voimattomana. Taikinan vaivaaminen olisi ollut niin hauskaa. Tassut paksuun pehmeään mössöön, mutta kun niitä ei tahtonut saada enää taikinasta irti. Kädet juuttuivat taikinaan, mutta sinnikkäästi Iida vaivasi taikinaa. Leipomisvaihe oli huomattavasti helpompaa. Ruskea sokeri houkutti käden ulottuvilla ja aina kun silmä vältti oli Iidan pienellä taikinapalasella ruskea sokerivuori. Ne pullat maistuvat varmasti makeilta!

Pienet taitavat kädet

Kenties lattialla oli yhtä paljon jauhoja kuin pöydällä, mutta mitä siitä. Täytteeksi tarkoitettu suklaaraaste oli levitetty taitavasti koko kasvonaamioksi, mutta se sai Iidan näyttämään entistä tomerammalta. Lapsille tarkoitettu pieni kaulin oli tosiaan pieni, sillä ei saanut mitään levyä aikaiseksi. Lasten leipomisvälineistä pitää tehdä toimivammat. Ei sellaisella lelukaulimella saanut mitään muuta kuin takuuntuneen taikinamytyn aikaan. Välillä piti isolla kaulimella auttaa.

Tärkeintä oli kuitenkin maku. Vatsa on täynnä maisteluksia. Kilon taikinasta tulee aikamoinen läjä herkkuja. Varsinkin, kun kaikki täytettiin erilaisilla sekoituksilla. Maapähkinäpullat jäivät tällä kertaa tekemättä. Joskus lisään maapähkinävoita korvapuusteihin ja ne ovat herkullisia! Jokaisella on omat makunsa.

Lähden viemään lämpimäisiä katujuhliin. Aurinko pilkistelee jostain pilvien välistä.Lämpötila on noussut, mutta ei ole vaaraa, että helteessä tuskailtaisiin, kuten siellä Suomessa. 

 

"syysloma" alkoi tänää NRW:n alueella!

Kesälomaksi tätä ei voi kutsua ja talvilomaksi lunta on liian vähän, joten kutsutaan tätä sitten syyslomaksi. Koululaiset lopettivat tänään lukuvuoden ja lähtivät ansaitulle kesälomalle. Villapaidat ja paksut sukat laukussa! Muuten ei tästä jatkuvasta vesisateesta ja kylmyydestä selviä. Vihreänä kateudesta viluisena hytisen, kun kuulen, että hämeenlinnalaiset pitävät ikkunat auki, kun on niin hiki. Me vedämme kaikki luukut kiinni, ettei tulisi kylmä. Syödää vain lämpimiä keittoja ja unohdetaan jäätelöt. Parempaa säätä ei ole edes odotettavissa. Viikonloppuna on katujuhlat meidän kadulla ja toivomme vain, ettei koko aikaa sada! Auringosta ei kukaan mainitse mitään. Se pilkahti tänään jonkun pilvenraosta niin pikaisesti, että silmiä kirveli. Sellaista valoilmiötä ei olla nähty pitkiin aikoihin. Kaikkein uskaliaimmat luopuvat villapuseroista ja istahtavat katukahvilaan t-paita päällä.Minua paleltaa jo pelkkä ajatus t-paidasta pihamaalla.

Lapsuudessa kesät olivat aina kuumia Sadepäiviä oli vähän. Aurinko paistoi miltei aina. Niin luulen.Saatan olla väärässä. Ehkä silloinkin oli sadekesiä. mutta ne ovat unohtuneet. Minusta tuntuu, että me olimme aina Rajaniemessä tai Sappulassa uimassa. Se johtuu kai siitä, että silloin olimme Suomessa! Kenties Saksassa kesät olivat silloinkin jo sateisia. Suomesta on kehittymässä varsinainen hellemaa. On aika ostaa sieltä se kauan kaivattu mökki, että pääsemme ensi kesänä rantalomalle Suomeen. Mallorca muuttuu ylikansoitettuna, ylihinnoitettuna,ylirakennettuna saarena rauhoitetuksi maaperäksi, kun seuraavat turistivirrat valloittavat Suomen puhtaat järvet ja yksinäiset saaret. Aurinkoa ja hellettä, sitä kaikki kaipaavat kesällä. Jos kesä on sateinen ja kylmä, tuntuu talvi pitkältä ja ankealta, vaikka täällä ei lunta juuri sokerikuorrutusta enemmän tulisikaan.

Vedän paksut villasukat jalkaani ja menen peiton alle olohuoneen sohvalle katsomaan kesälomakuvia Suomesta. Ehkä se lämmittää.

Puolukka-appelsiini leipä

Tämä on nyt poikkeus, mutta tämä resepti on annettava yleiseen käyttöön. Kävin kirjastossa ja käteeni osui kirja nimeltä: "maukkaita muffineita". Olen tunnetusti huono kokki, mutta leipomisesta olen aina pitänyt. Kerään intohimoisesti reseptejä ja kirjahyllyssä on 3 kansiota hyvin organisoituja ruokareseptejä, joita on mukava selailla. Siihenpä se on useimmiten jäänytkin. Jonkun laatikon tai keiton olen joskus tehnyt. Poikkeuksena ovat Pirkan reseptit sekä Yhteishyvä Ruoka Maailma, joista löydän aina jotain mielenkiintoista.

Nyt käteen osunut kirja sai mielenkiintoni heräämään: kuvat olivat selkeitä, ohjeet yksinkertaisia. Lainasin sen ja kotiin päästyä keräsin tarpeet keittiönpöydälle. Puolukoita ei valitettavasti löydy meidän kaupoista, mutta juuri nyt sattui Aldissa olemaan amerikan viikko ja otin puolukoiden tilalle karpaloita. Tuoreen appelsiinin tilalle lorautin appelsiinituoremehua ja mustaherukkamehua. Tosin se värjää leivän tummaksi.

Leipä on oikeastaan kakun tyyppinen. Me söimme sitä iltaisin teen kanssa. Lihakeiton lisukkeeksi se ei sovi mitenkään, mutta maistuu muuten todella mahtavalta. Ohje on niin helppo, että tästä selviää alokaskin.

Mitat ovat saksalaiseen tapaan grammoissa, täällä ei tunneta desilitroja kuivia aineita mitatessa!
220 g vehnäjauhoja
110 g sokeria
1 ruokalusikallinen leivinjauhetta
1/2 teelusikallista suolaa
170 ml tuoretta appelsiinimehua (minä laitoin vähemmän)
2 kevyesti vatkattua munaa
80 g sulatettua margariinia tai voita
120 g tuoreita puolukoita (tähän vaihdoin karpalot)
50 g pieneksi murskattuja pähkinöitä (saksanpähkinöitä esim.)

1. lämmitä uuni 180 asteesen.
2. vuoka, 23x13 cm suuruinen. Vuoraa se leivinpaperilla ja voitele leivinpaperi, ellet käytä Tupperin silikoonivuokaa.
3. sekoita jauhot,sokeri,leivinjauho ja suola kulhossa.
4. paina jauhoihin pieni kolo, johon kaadat appelsiinimehun, munat ja sulatetun voin.Sekoita kunnes aineet ovat sekaisin.
5. Lisää puolukat tai karpalot ja pähkinät.
6. Kaada vuokaan ja paista 50 minuuttia. Kokeile puutikulla taikinan kypsyys. Tikkuun ei saa jäädä yhtään takinaa.
7. Anna leivän levätä 10 min. ja kumoa sitten ritilälle. Leipää voi leikata vasta, kun se on tarpeeksi jäähtynyt.

sekoita pähkinät ja puolukat(karpalot) taikinaan

Maistuu hyvältä sellaisenaan tai tuorejuuston tai marmeladin kanssa. Hyvää ruokahalua!

Kuumeisen päivän (eilen 39.8 Celcius asteikolla) jälkeen olo on taas ihan terve. Tiistaina kävin kylpylässä enkä ottanut osaa yhteenkään löylyyn. Istuskelin ns. lämpimissä huoneissa, nukuin pari tuntia lepohuoneessa, söin hyvin ja nautin tunnin hieronnasta. Kotiintultua olin kuin uusi ihminen. Keskiviikko aamuna väsymys vaivasi.Peruin Iidan luokse menon ja kävin lepäämään. Keskipäivällä kuumotti kaikkialta ja mittari näytti 38,5. Nukuin taas. Seuraava mittaus antoi tuloseksi 39. Ja tämä kaikki keskiviikkona, kun kaikki Saksan lääkärit ovat kiinni.Mietin jo sairaalaan menoa. Päätin kuitenkin odottaa ja katsoa. Tunnin kuluttua lämpötila oli noussut jo epämukaviin hellelukemiin, 39,8.Päässä suhisi, silmiin koski ja olo oli väsynyt. Nukuin vain lisää. Illalla Guido huolestui, minä vain nukuin. Hän päätti käyttää vanhoja konsteja kuumeen alentamiseen ja kääri jalkani kylmiin pyyhkeisiin. Tätä toistui puolentunnin välein. Keskiyöllä kuume oli laskenut jo 38 ja kävimme nukkumaan.Paitsi, että minä olin nukkunut koko ajan. Jonkinlaisessa horroksessa nostelin käskystä jalkojani, kun Guido vaihtoi kääreitä. Vanhat konstit tuntuivat tehoavat. Aamulla lämpötila oli normaali eli 38,4. Kävin lääkärissä saamassa kahdet antibiootit, koska ultaäänikuvauksessa näkyi jonkinlainen paisuma ja lääkäri epäili tulehdusta. Verikokeet lähetettiin labraan ja tulokset saan huomenna. Kuume on nyt pois. Hyvä niin sillä muuten ei olisi maanantaisesta sairaalareissusta tullut mitään. Stenssin vaihtoo on vaikea saada aikoja. Menen maanantaina Essenin Uniklinikalle ja tiistaina vaihdetaan stenssit.Niitä on kaksi. Toinen sapessa ja toinen maksassa.Toivon, että tällä kertaa ei satu mitään ikäviä yllätyksiä enkä joudu jäämään viikoiksi sairaalaan. Ensi viikoksi on luvattu HELLETTÄ. Olisi edes yli 20 astetta eikä sataisi niin siitäkin saisi olla iloinen.

Onnea leipä-kakun paistajille. Voin vakuuttaa, että se on hyvää.

KISSAN ELÄMÄÄ SUNNUNTAI AAMUNA

Laiska sunnuntai aamu. Aamupala pehmeässä aamutakissa, aurinko yrittää pilkistää tummien pilvien takaa ja aamiaispöydässä katsotaan Ylen Ulkomaille näkyviä internet televisio-ohjelmia; Kesäistä Lavatanssia Turun Uittamon lavalta. Olo on ah niin suomalainen.Puuttuu vain ranta ja vene, aurinko ja pehmeä aamun kostea ruohikko, jota pitkin juosta uimaan. Silti Turun lavatanssit tuovat kesän pieneen saksalaiskylään.

FRIEDLEM - ihan oikein luettu. Iida ei osaa yhdistää Fried- ja Helm sanoja yhteen vaan kutsuu Friedhelmiä Friedlemiksi. Olemme alkaneet omia tuota nimeä. Se on pehmeämpi ja hauskempi kuin kuninkaalliselta kalskahtava Friedhelm.  Friedlem pisti aamulla matot kasaan. Hyppi pitkin seinä ja yritti pudottaa pienen kankaisen hevoseni seinältä. Heti, kun kaivoin kamerani esille, se pysähtyi kuin sementtiin valettu. Katseli minua suurilla silmillään ja rupesi pesemään turkkiiaan.

Riehumisen päätteeksi se hyppäsi keskelle pöytää. Ruuat oli korjattu jo pois. Luin Kotivinkkiä, Guido joi viimeistä kahvikupillistaan ja Friedlem tunsi jäävänsä syrjään huomion keskipisteestä.

aamupalaa nauttiva Friedlem

Sataa. Taivas on harmaa kuin suomalainen marraskuu. Tätä kesää ei voi kehua lämpimäksi. Kesäleninki on ollut kaksi kertaa päällä. Ne 5 viikkoa, jotka makasin sairaalassa, olivat uskomattoman helteisiä.Kotiinpaluu toi sateet ja viileät säät. Ehkä niin oli parempi. Sairaana on mukavampi katsella kirkasta aurinkoa ikkunan takana kuin harmaata, sateista taivasta.

Olo on nyt parempi. Miltei kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan. Toisinaan tulee yllättäviä takaiskuja, mutta ne ovat useimmiten itseaiheuttamia; söin salmiakkia toissapäivänä ja 3 minuuttia sen jälkeen alkoivat mielettömät vatsakivut. Raavin olohuoneen nahkasohvaa pahemmin kuin Friedhelm koskaan. Tuskat olivat pahemmat kuin Mikaelin ja Annan synnytykset yhteensä. Guido rauhoitteli, hieroi niskaa ja ehdotti ambulanssin tilaamista. Sain sihistyä hampaiden välistä, että odotetaan. En olisi halunnut edes kipulääkettä. Tämä suomalainen sisu. Mielummin hampaat irvessä kivun kourissa kuin helpotusta tipoista. Lopulta suostuin ottamaan lääkettä ja kipu hellitti 5 minuutin kuluttua. Mikä taivaallinen tunne, kun vatsassa ei enää kouristellut.Tämä tietää vain sitä, että opettelen tunnistamaan kipua aiheuttavat ruoka-aineet ja salmiakki ja lakritsa eivät enää kuulu ruokavaliooni. Alkoholi on tietenkin täysin kielletty, kaikki rasvainen ja käristetty sekä tällä hetkellä myös kaalit ja herneet, jotka aiheuttavat ilma-vaivoja. Muutenkin on vatsassa toimintaa, joten ilmaa sinne ei enää kaivata. Ei edes ilmaiseksi.

Eilen oli Iida-päivä. "Lapset" ovat ostaneet rivitalopätkän ja remontoivat sitä joutoaikanaan eli kaikkina iltoina ja viikonlopuina naapureiden iloksi. Sattuu olemaan keskimmäinen talo, joten molemmin puolin saavat kuulla porausta ja sahausta. Eilen oli porukkaa koolla poistamassa parvekkeen. En edes tiennyt, että talosta voidaan repiä parveke alas. Siellä se nyt makaa kivikasana ja rautatankoina puutarhassa. Muiden raataessa rakennuksella minä leivoin hiekkakakkaroita Iidan kanssa leikkipuistossa. Asuinalue on ihanteellinen. Rauhallinen ja silti miltei keskellä pientä liikekeskusta. Leikkipuistot, tarhat ja koulut ovat muutaman sadan metrin päässä.Meiltä vain 15 min. ajomatkan päässä.

Aika pukeutua. Kirkonkello lyö kaksitoista. Kahden tunnin kuluttua tulee vieraita. Kakkua en jaksanut paistaa vaikka aineet ostinkin eilen. Otin aamun vapaaehtoisesti rauhallisesti. Sen olen oppinut, että kaikkea ei voi tehdä yhtäaikaa, kaikkea ei tarvitse edes yrittää tehdä, itselleen on annettava aikaa ja maailmasta ei tekemiset lopu vaikka kuinka yrittäisin pestä ja puunata, ommella ja virkata. Otan virkkuut esille, kun siltä tuntu, kiipeän ompeluhuoneeseen kangasmaailmaani ja annan kankaiden rauhoittaa mieltäni. Jos siltä tuntuu, että kirjan lukeminen on tärkeämpää kuin mikään muu, luen dekkarin, tietokirjan tai runokirjan. Kaikki sen mukaan minkälainen mieli ja olo minulla on. Ja välillä vain nukahdan sohvalle kissa jalkojen päällä.

Suosittelen myös muille kokeiltavaksi. Tämä ohje on ilmainen.

Kaunista ja rauhallista sunnuntaipäivää.

 I

Matkasuunnittelua

Miten ihmeessä matka Suomeen voi tulla kolme kertaa kalliimmaksi kuin viikko Kreikassa tai Kroatiassa? Tilasimme lentoliput jo marraskuussa ja maksoimme menopaluu lipuista per henkilö 80 euroa. Se ei ole paljon, kun Kölnistä Frankfurtiin maksaa junalla saman verran. Halusin tänä vuonna edullisen matkan ja etsin internetistä "edullisia majoitusmahdollisuuksia" ja Bed and Breakfast majoituksia ympäri Etelä-Suomea. Löysin 10, joista vain muutama oli suunnittelemamme matkareitin varrella. Hinta-laatusuhde oli käsittämätön; Imatran Valtionhotellissa yöpyisin 95 eurolla kahdenhengen huoneessa ja 1 tähden B&B-majoituksesta maksaisin 70 euroa! Vertasin Kroatian 3 tähden hotellia ja suomalaista B&B-majoitusta keskenään: Kroatiassa maksan 35 euroa hotellihuoneesta aamupalalla ja Suomessa hyvin pelkistetystä, yksinkertaisesta,lähes vankilamaisesta huoneesta 55-70 euroa.  Tuntuu aika käsittämättömältä. En osaa selittää eroa edes korkeilla asumiskustannuksilla tai huikeilla elintarvikehinnoilla, kun Suomen hostellissa tarjotaan aamupalalla kaurapuuroa ja leikkeleitä. Lisäksi eräästä kauniista pienestä hotellista, Imatran ympäristöstä, löytyi todella viehättäviä huoneita, mutta lukiessani hotellivieraiden mielipiteitä huomasin, että henkilökunta ei puhu suomea!!!

Haluan tulla käymään Suomessa, mutta jos minulla ei olisi sukulaisuusitoumuksia sinne, valitsisin syyskuun lomaksi Kroatian,á 35 euroa yö kolme tähden hotellissa meren rannalla.

Suomalaiset ovat matkustajakansaa. Jokaisessa ihmeellisessä maankolkassa on ainakin yksi suomalainen. Olen törmännyt tuttuihin Budapestin kaduilla ihmisvilinässä, hämmästynyt mustaihoisen amerikkalaisen keskeyttävän keskusteluni jouluyönä pienen pienessä aasialaisessa kaupassa Philadelphian eskikaupunkialueella - suomeksi - . Hän tuli Tampereelta ja innostui, kun kuuli suomea. Me olemme aika ihmeellinen kansa, varsinkin, kun haluamme pitää turistit poissa omalta maaltamme ja kuitenkin koko ajan kyselemme uteliaana: "mitä mieltä olet Suomesta?" ja aina suomalainen haluaa kuulla ylistäviä sanoja puhtaasta luonnosta, mielenkiintoisesta muotoilusta (jota maailmalla ei vieläkään tahdota tuntea kuin asiantuntijapiireissä) ja hyvästä ruuasta (poroa ja leipäjuustoa lakkahillolla).



Suomi on rikkaiden turistien maa. Kiitos tuttavien ja ystävien, joiden luona yövymme. Muuten jäisi meidänkin Suomen lomat tekemättä.  Jo pelkkä laivamatka kesällä maksaa nykyisi miltei tuhat euroa.

Halpalentoyhtiöiden hinnat ovat onneksi vielä inhimillisiä. Pienen mökin ostaminen Suomesta, jostain Hämeen seudulta kannattaisi. Ellei halua mökkiään lammen, joen tai järven rannalta.  Olen jo kolmen vuoden ajan seurannut mökkien hintoja ja nyt voisi saada jopa hyväkuntoisen pienen mökin metsätontilta alle 50 000 eurolla. Silloin kannattaisi jopa tulla lomalle Suomeen. Koko perheen kanssa. Se on haaveeni. Pieni punainen mökki, jossa voisin viettää kesät ja ehkä myöhemmin myös pitempiä aikoja. Ja sitä voisi vaikka vuokrata niille, jotka haluaisivat viettää lomaansa Suomessa - edullisesti!

Siis, jos jollain on tiedossa edullinen mökki jostain päin etelä- tai itä-Suomea neljälle hengelle otan ilolla vastaan ehdotuksia.

Syyskuussa Suomessa!!

vapaa-aika vain jatkuu...

Tämä on jotenkin aika ihmeellinen olotila. En ole lomalla, en ole varsinaisesti enää työtönkään, kun en saa mennä töihin. Odotan jotain mikä tulee tapahtumaan jossain hamassa tulevaisuudessa. En enää ajattele maksansiirtoa mieli maassa enkä itkeskele iltaisin sängyssä. Aamu alkaa kuuntelemalla pääsenkö sängystä ilman kipua ja sitten lähden liikkeelle. Jostain kumman syystä vatsaan sattuu koko ajan. Käveleminen ja liikkuminen yleensä aiheuttaa erilaisia kiputiloja, mutta olen päättänyt olla välittämättä niistä. Muuten en voisi tehdä yhtään mitään. Korkeintaan maata sohvalla ja katsoa Saksan tyhmimpiä päiväohjelmia, jotka on selvästi suunnattu sohvalla makaavalle työtä pelkäävälle kansanosalle. Joskus sattuu tulemaan joku luonto-ohjelma kuin vahingossa. Olen lainannut kirjastosta vanhoja klassikoita ja Agatha Christien Poirot-sarjaa, joita ei Saksan televisiossa ole esitetty koskaan. Sitä paitsi täällä kaikki ulkomaiset ohjelmat on dubattu saksaksi. Kirjaston filmit saa myös englanniksi. Nyt naisten MM-jalkapallo-ottelut ovat saaneet etusijan kaikilta muilta ohjelmilta. Naiset pelaavat hyvin! Olen katsonut lähes kaikki ottelut. Samaa en voi sanoa viime vuoden miesten MM-otteluista.

Toissapäivänä päätin nähdä ruokahuoneen ikkunasta ulos. Hitaasti, mutta varmasti raivasin ikkunalaudan tyhjäksi Mariskooleista, hilasin satakilvatoisen Ikea-pöydän (vielä vanhaa hyvää tekoa 3 metrin pöytä!!) keskelle lattiaa ja kiipesin tuolille. Kun ikkunat oli läpinäkyvät, ripustin uudet Ikean verhot ja huonekin muuttui raikkaammaksi. Lattianpesun jälkeen pitelin vatsaani ja päätin jättää muut ikkunat vähemmälle pesulle. Kävin vapaaehtoisesi lepäämään. Nyt on taas ihan hyvä olo. En ota siitä huolimatta yhtään rättiä käteeni. Raivasin aamulla vain vaatekomeron...Jotainhan sitä on tehtävä. Muuten on sellainen tunne, että sitä vain lojuu kotona. Tämä suomalainen luterilainen työmoraali on tarttuvaa tautia ja istuu suomalaisissa sitkeässä uskonnosta välittämättä.Pitäisi kai hiukan ottaa oppia italialaisista. Ei siksi, etteivät he muka tekisi ahkerasti töitä, mutta he osaavat pitää taukoja!!

Ikean uudet verhot, jotka tuovat kesäistä tunnelmaa. Muistuttavat jotenkin mustikkavarpuja.

Usein tulee sellainen olo, että täytyy kiirehtiä kaikkien tekemättömien ja suunnitteilla olevien tekemisten kanssa. Aika loppuu kuitenkin joskus kesken. Mihin minulla on kiire? Tällä kertaa ei mihinkään. Olen vapaalla ja voin suunnitella päiväni tekemiset sen mukaan mikä olotilani on. Muistaen, että välillä täytyy levätä ja ottaa rennosti. Viimeiset 10 vuotta tein töitä ylitöistä välittämättä. Sellaista korvausta ei meillä tunnettu kuin "ylityökorvaus", mutta silti istuimme usein 10 tuntia toimistolla ja tulimme viikonloppuna puunaaman lattiat. Työpaikka oli muuttunut kodin jatkeeksi ja teimme mielellämme töitä vaikka ylimääräisistä tunneista ei mitään korvausta saanutkaan - ei ainakaan rahassa. Vapaa-aikaani saatoin sen sijaan suunnitella hiukan paremmin kuin jossain suuressa firmassa olisin voinut. Silloin sain kuulla ympäriltäni, että minun on ajateltava myös itseäni ja muistettava rentoutua. Nyt hoen samaa sisarelleni, jonka työtahti muistuttaa orjatyötä. "lepää tarpeeksi, lähde töistä kun työaika loppuu..." sama nauha pyörii nyt toisinpäin. On helppo sanoa miten toisen pitäisi töitä tehdä ja elää, kun se ei aina onnistu. Työ vie suurimman osan ajasta, ystävät roikkuvat jossain siellä kello 21.00 ja puolenyön välimaissa, silloin kun talon saa kerrankin raivatuksi niin, että sisään mahtuu. Näin sitä on töitä tehty - palkattakin. Nyt odottelen yhä 8 kuukauden saataviani.

Istun usein yläkerran työhuoneessa ompelukoneen vieressä ja katson kangaspinoja oikealla ja vasemmalla. Seinällä roikkuu Iidan keskeneräinen sukupuu, yhdessä laatikossa muistuttaa leikatut tilkut täkistä, jonka lupasin jo 7 vuotta sitten häälahjaksi Mikaelille ja Nicille. Vaikeusaste vain yllätti minut. Teen sen valmiiksi, kun minulla nyt on aikaa. Toisessa huoneessa on suuri nukkekoti, jonka teetätin 15 vuotta sitten. Katto on valmiina, nyt on sisustuksen aika. Se on lahja Iidalle, kun hänen oma huoneensa valmistuu. Tämä on minun projektini numero 1. Muut jääkööt odottamaan.

Olen lukenut paljon. Raivasin kirjahyllystä kirjat, joita en enää aio lukea: Sariolan, Laila Hietamiehen, Ranivaaran ja muistelmateos Kirkasta. Mukana pino saksalaisia ja englantilaisia kirjoja, jotka ovat tarkoitettu vain kertalukemiseksi. Teen tarjoukset ebayhin ja aion rikastua...muutamalla eurolla. Ovatpahan poissa nurkista. Gladbachin keskustassa on yleinen kirjahylly, jonne jokainen voi viedä kirjoja luettavaksi ja ottaa kirjoja mukaansa. Olen vienyt sinnekin, jopa suomalaisia kirjoja.Olivat hävinneet hyllystä, kun seuraavalla kerralla kävin viemässä uusia kirjoja.

Myyntiin lajitellut kirjat. Jos joku haluaa saada kirjat niin ilmoittakoot. Pistän pakettiin.
On niin valtavasti tekemistä, etten osaa asettua sellaisten housuihin, jotka eivät keksi päivälleen tekemistä. Tuntuu siltä kuin sisällä olisi tökkimässä joku tekemään koko ajan jotain. Kuulin tänään tuttavalta, että pitäisi noudattaa Konfun neuvoa ja kiertää tekeminen, kun painostus iskee. Tehdä mutka ja koukata toisen polun kautta. Ehkä sitä silloin huomaisi, ettei tekemiset tekemällä lopu, mutta tekemiset voi asettaa jonkinlaiseen tärkeysjärjestykseen. Eikä yrittää haalia kaikkea yhdelle päivälle. Pään voi välillä nollata. Kun olin liian väsynyt ajattelemaan ompelemista, keskeneräisiä projekteja, rentouduin. Heti, kun kipu ei pakota sänkyyn ja hoippuenkin pääsee eteenpäin, tulee tunne, että nyt on noustava ja lähdettävä tekemään jotain. Mitä jos omisin budhalaisen työmoraalin - tai hindulaisen - tai ihan minkä vaan, mutta en tätä pakottavaa luterilaista työmoraalia, joka tuntuu työntävän kuolleetkin työhihnalle. Mitä jos nauttisin siitä, että makaan sohvalla ja luen kirjaa. Ilman, että pääni takimmaisessa nurkassa hiertää ajatus olohuoneen ikkunasta, jonka voisin nyt puolipilvisellä säällä hyvin pesaista...Pois, pois sellaiset ajatukset. Täytyy löytyä sellainen kirja, ettei pölypilvet tai harmaantuneet ikkunat muistuta olemassaolollaan. Taidan mennä kirjastoon. Ja syömään jäätelöä kylän italialaiseen jäätelökioskiin.

Iloista, työntuskatonta päivää.

MARKSBURG - AINOA REININ LINNOISTA, JOTA EI TUHOTTU

Marksburg - 1231 ensimmäisen kerran mainittu aikakirjoissa. Linnan paikalla oli jo 1117 pienempi linna.

Marksburgin linnaa ei koskaan valloitettu vaan se siirtyi aina rauhallisesti sopimuksella uudelle omistajalleen. Japanilaiset olisivat halunneet ostaa linnan ja siirtää sen pala palalta Miyakon saarelle, mutta suunitelma epäonnistui ja nyt japanilaset ovat rakentaneet takan kopion linnasta saarelle. Ainoat, jotka linnaa vaurioittivat, olivat amerikkalaiset vuonna 1945 ampuessaan Reinin toiselta puolelta saksalaisia joukkoja.

Linnan monikulmaiset sisärakennelmat nojaavat vuoren seinämiin.

3 metrin paksuiset seinämät takaavat, ettei linna ensimmäisissä myrskyissä kaadu.

Maisema linnasta Reinille on todella upea. Keskiajalla linnasta pystyttiin näkemään vihollisen tulo erittäin kaukaa. Ympäröivillä vuorilla on paljon muitakin linnoja. Reinin varsi on täynnä pieniä ja suuria puolustuslinnoja, joista osa on täysin raunioina ja osa kunnostettu. Vain Marksburgin linna on säilynyt täysin tuhoutumattomana.

Olimme jo monta kertaa päättäneet pistäytyä Marksburgin linnassa, mutta jotenkin aina aika oli loppunut kesken. Kölnistä on noin 130 km matka Marksburgiin, Koblenzin taakse, mutta kun matkan aikana pitää tutustua Königswinterin linnaan, Linzin pieneen ja viehättävään kaupunkiin ja yrittää ehtiä vielä Rüdesheimiin, jäi Marksburgin linna meiltä joka kerta välin.Nyt päätimme tehdä matkan vain Marsburgiin ja siihenkin meiltä meni jo yksi päivä.

Saksan moottoritiet ovat hirvittävässä kunnossa. Kuin perunapellossa ajaisi - tai Fordin testiradalla; tie täynnä kuoppia, kohoumia ja esteitä! Normaalikuntoisena en edes huomaisi tien epätasaisuuksia, mutta nyt tuntui kuin jokainen kuoppa ja kolo rytyyttäisi vatsani sekaisin. Muuten matka meni oikein hyvin, kun pidimme pieniä taukoja, että pystyin taas hengittämään vapaasti. Tämä oli eräänlainen testi tulevaa syyskuun matkaamme varten. Silloin haluamme tulla Suomeen käymään. Se tarkoittaa pitkiä ajomatkoja Helsingistä Imatralle, Puumalaan sorateitä pitkin, Lammin rallireittejä, mutta olen päätänyt selvitä matkasta. Haluan päästä käymään Suomessa ennen talven tuloa.

Olen lukenut Roman Schatz´in kirjoittaman kirjan "Gebrauchsanweisung für Finnland" eli "käskirja Suomeen matkaajalle". Se oli hyvä yhteenveto Suomen historiasta eräänlaisena pikakurssina ihan suomalaisellekin. Ja sitäpaitsi Schatz kirjoittaa faktaktit pilke silmäkulmassa, joten kuivat prosenttiluvutkin muuttuvat hänen kynästään hauskaksi lukuelämykseksi. Suomalaiset tunnetaan maailmalla alkoholin suurkuluttajina. Schatz pistää tosiasiat paperille ja toteaa, etteivät suomalaiset kuluta vuodessa per henkilö sen enempää alkoholia kuin ranskalaiset tai saksalaiset. Suomalaisten juomatekniikka vain eroaa keskieurooppalaisesta: Saksalainen juo joka päivä pari olutta, muutaman viinilasilliset ja snapsin ja turruttaa siten kroonisen elämänkipunsa ja on vuosikymmenien aikana muuttunut krooniseksi alkoholistiksi ilman ympäripäissään oloa. Sitäpaitsi alkoholia saa Saksassa ympäri vuorokauden kaikkialta eikä siitä tarvitse maksaa viikon palkkapussia. Suomessa taas pusketaan hampaat irvessä töitä viikko ja perjantana hankitaan perjantaipullo ja mieluiten myös lauantai ja sunnuntaipullo samalla. Suomalainen ei pidä yllä jatkuvaa pientä alkoholitasoa vaan täyttää itsensä yhdellä kertaa unohtaakseen viikon ja ehkä koko lapsuutensa ikävät asiat...aina uudelleen ja uudelleen jokaisena viikonloppuna!

Pieni lainaus Schatz´in kirjasta, joka käsittelee suomalaisia ja alkoholia:

"mikä erottaa suomalaiset häät ja hautajaiset toisistaan? - hautajaisissa on yksi kännipäinen vähemmän."

Alkoholin viikonloppukulutus on verrannollinen suomalaislasten viikonloppu karkkipussiin Hammaslääkärit suosittelivat ainakin vielä 90-luvulla viikonloppukarkkipussia sen sijaan, että joka päivä mussutettaisiin karkkia. Meilläkin oli lapsilla lauantaipussi, jonka jälkeen pestiin hampaat ja sitten oltiin viikko syömättä karkkia. Onkohan joku lääkäri joskus suositellut mielummin kertahumalaa kuin jatkuvaa tissuttelua...Kumpi on sitten terveyden kannalta "parempi" ratkaisu? Ainakin suomalaisilta saisi piilottaa kaikki hammastikkua terävämmät aseet ennen kuin pullot otetaan esille.Ei tulisi ehkä ihan niin paljon hautajaisia, joissa olisi yksi kännipäinen vähemmän.

Iloista kesäpäivää kaikille - ja kohtuullista alkoholinkulutusta!