tiistai 30. elokuuta 2011

LUNCH BAG LAUKKU

EN OLE OTTANUT OMPELUKONETTA MUKAANI ITÄVALTAAN! Luin http://tilkunviilaaja.blogspot.com/ blogia, jossa oli linkki erääseen amerikkalaiseen tilkkusivuun. Näin siellä aivan ihanan ns. lounaspussi-laukun, jonka halusin ehdottomasti juuri sillä hetkellä /viimeisellä hetkellä ennen matkalle lähtöä tehdä. Mies pakkasi alakerrassa matkalaukkuja, minä painoin ompelukoneen poljinta minkä ehdin ja summittaisessa mittauksessani ompelin napin pari senttiä sivuun, mutta laukusta tuli prototyyppi minulle ja otin sen mukaan tänne matkalle. Siihen mahtuu sopivasti meikkitavarani ja se on paljon kauniimpi kylppärin hyllyllä kuin tavallinen kosmetiikkalaukku, joita saa tuhansia dm:stä tai Mülleriltä. Hiukan vielä hienosäätöä ja nappikin osuu kohdalleen.

Olen lukenut aivan ihanasti kirjoitettua blogia (linkki tuolla ylhäällä) ja naureskelen joskus itsekseni täällä tietokoneen toisella puolella ja toivoisin niin tapaavani joskus tuon luovan ja ahkeran ihmisen, joka syytää ihania laukkuja kuin liukuhihnalta. Olen saanut itse innostusta ja iloa hänen bloginsa lukemisesta. KIITOS.

Ennen kuin lähden aamupalalle, laitan Lunch Bag-laukun kuvan tänne. Linkki löytyy tuolta mainitsemaltani sivulta, jos joku haluaa katsoa sen. En valitettavasti itse saanut laukun ohjetta avatuksi, mutta katsoin kuvan ja tein kassin sen mukaan. Ei ollut monimutkainen juttu. Lounaslaukku pussukka syntyi todellakin puolessa tunnissa. Samassa ajassa, kun mies oli heitellyt tavarat matkalaukkuun, silittänyt paitansa ja puunannut kenkänsä puhtaaksi. Meillä on tällainen työnjako ja se pelaa hyvin. Hän nauttii vaatteiden silityksestä, kun saa lasillisen punaviiniä pöydälle ja Jazz musiikkia korvakuulokkeisiinsa. En enää anna hänelle pliseerattuja puseroitani silitettäväksi. Viimeksi hän sai ne täysin rypyttömiksi....eikä niitä enää voinut käyttää. Yhden kashmirpuseroni hän kutisti nukelle sopivaksi. Sen jälkeen villavaatteet ja bliseeratut hameet ja puserot ovat jääneet minulle. Hyvä niin, säästän kustannuksia.

Siispä tässä Lunch Bag - pussukkani prototyyppi:
Laukku on tehty vahvasta kankaasta, vanhoista verhoista. Sisällä on vuori ja vuoren ja päällyskankaan välissä on vielä kangas. Näin pussukka seisoo itsekseen eikä nuukahda alaspäin. Napin avulla voi sitten säädellä kuinka alas tai ylös pussukan haluaa kiinni. mitä alempana nappi, sen vähemmän tavaraa pussukkaan mahtuu.Pohjaan kuuluisi pahvinen tuki, mutta kiireessäni jätin sen pois. Tämähän on vain prototyyppi.

Großglockner on Pyhä Vuori

tiibetiläiset munkit ovat todenneet, että maailmassa on paikkoja, joissa säteilee energiaa ja jotka voidaan luokitella ns. pyhiksi paikoiksi. Ne eivät kuulu millekään uskontokunnalle vaan ne ovat pyhiä paikkoja koko ihmiskunnalle niissä olevan voiman takia. Großglocknerin vuori on yksi tällainen pyhä paikka.

Bad Fusch on ollut jo ennen minun maailmaan tuloani kuuluisa "kurort," kuten täällä nimitetään paikkaa, jossa ilma on raikasta, vesi puhdasta ja terveellistä ja jossa annetaan mahdollisesti vielä erilaisia hoitoja. Korkealla vuorella, metsän keskellä oli ennen toista maailmansotaa suuri terveyskylpylä, jonka Hitlerin joukot tuhosivat. Paikalla on aina ollut lähde, josta ihmiset ovat hakeneet vettä. Ei mitätahansa juomavettä, vaan parantavaa vettä. Paikalliset asukkaat kertovat tapauksista, joissa jo silmäleikkaukseen ajan varannut pormestari vai oliko se poliisipäällikkö, parantui niin, ettei leikkaus ollut tarpeellinen. Hän oli käynyt pesemässä silmänsä useammankin kerran ylhäällä vuorella ajatellen, ettei se nyt ainakaan voi pahemmaksi silmiä tehdä. Totuus oli, että silmä parani. Nyt paikalle on rakennettu pieni paviljonki.

"vesi paras lääkitsijä" on myös suomalainen sananlasku. Vaihtokylvyt - kylmää ja kuumaa vuorotellen - on aina pidetty hyvänä väsyneille jaloille. Metsän keskelle on rakennettu altaita, joissa voi kävellä kylmässä vedessä ja karaista ihoa ja verenkiertoa. Opastauluissa selitetään ns. Kneipp-vesiterapian tarkoitus. Jo yksistään luonnonrauha korkealla vuorella on parantava elementti. Tummanvihreät kuuset, hennosti tuulessa havisevat lehtipuut ja täydellinen hiljaisuus antavat rauhan, jota ei löydä mistään muualta. Kävelimme metsän keskellä pientä tietä pitkin aina vain ylemmäs. Meidän piti löytää toinen lähde, joka on piilossa turisteilta ja jonka vain paikalliset asukkaat tietävät. Aikamme etsittyämme löysimme kivikasojen keskeltä lähteen, mutta sen vesi oli seisonutta eikä sitä voinut enää juoda. Metsänhakkuut ympärillä olivat aiheuttaneet sen, että lähteen vesi oli samentunut ja lähde tukkeutunut.

Palasimme takaisin ns. silmälähteelle, istuimme valtavassa riippukeinussa, seurasimme haukan liikkeitä vastapäisessä puussa ja nautimme täydellisestä hiljaisuudesta.Tunsin oloni paremmaksi vaikka en ollutkaan juonut parantavaa vettä. Puhdas ilma, kirkkaat vuoristopurot ja vihreät niityt saivat minut voimaan paremmin kuin aikoihin. Jaksoin kävellä tunnin verran metsäteitä pitkin, kun samalla silmä etsi erikoisia kukkia polun varrelta. Oppaanani oli paikallinen naishenkilö, joka kertoi arabivieraiden hämmästelevän purojen kirkasta vettä ja vuorilta alas pulppuavia jokia. He sanovat aina, että öljy tuo rahaa, mutta kun vesi puuttuu, puuttuu kaikki. Zell am Seessä on joka vuosi valtavasti turisteja eri arabimaista. Hotellin vieressä on pieni kuwaitilainen hedelmäkauppa ja arabiperheet valloittavat kesäkuukausina lähes kaikki paikkakunnan hotellit.He nauttivat jopa siitä, että sataa vettä!!

 Onneksi meidän retkemme sujui auringonpaisteessa. Ilmassa tuoksui maan kosteus. On satanut niin paljon, että varvikot ja sammalikot pursuavat vettä. Aurinko paahtoi paikoin niin voimalla, että mättäät höyrysivät.

 Pieni paviljonki paikalla, jossa on silmät parantava lähde. Takana kappeli, joka on jo satoja vuosia seissyt siinä. Sen kunnostamiseen on osallistunut ystävättäreni isä.

 Kappeli on niin pieni, että kun seisoimme takaseinällä olisimme miltei voineet koskettaa alttaria. Penkkirivejä oli vain 5 kummallakin puolella. Kirkossa pidetään kesäkuukausina kerran viikossa jumalanpalvelus ja se on nykyisin haluttu hääkirkko. Talvella tänne ei pääse kuin jalan. Tie on niin jyrkkä, mutkainen ja liukas, että se on suljettu autoliikenteeltä kokonaan.
 Vesiterapiaa varten on rakennettu erilaisia altaita ja pieni labyrinttipuutarha.
 Vanha kylpylä-hoitola rapistuu, kun kenelläkään ei ole enää rahaa sen korjauttamiseen.

 Matkan varrella näimme valtavasti tällaisia pieniä valkoisia kukkia, joiden nimeä en tiedä.
 Vuorelta alas virtaavat purot muuttuvat alhaalla pieniksi joiksi. Yli ei pääse ilman lankkusiltaa.Metsänvartija tuli jeepillään meitä vastaan ja ajaa porautti joen läpi ilman vaikeuksia. Me hyppelimme kiveltä kivelle kuin västäräkit.
 Lankku vaikutti aika huteralta ja oli osittain jo lahonnutkin, mutta se kesti meidät.

 Meitä eivät kieltotaulut pysäyttäneet, kun etsimme sitä kuuluisaa parantavaa lähdettä. Avasimme portin ja tutkimme jokaisen kivikasan kunnes löysimme yllättäen lähteen.
 Välillä pilvet roikkuivat miltei pään yläpuolella, mutta aurinko jaksoi silti lämmittää ja helpottaa kulkuamme.



maanantai 29. elokuuta 2011

Zell am See, Itävalta ja aurinkoa

aurinko ei vielä ollut noussut, kun lähdimme kohti Itävaltaa. Düsseldorfissa satoi, Kölnissä ei ja matkan varrella sää vain parani mitä lähemmäs Itävaltaa saavuimme. Zell am See`ssä paistoi aurinko lähes pilvettömältä taivaalta. En muista milloin meillä on ollut näin upea sää. Tuttavamme valittivat, ettei täällä ole ollut sen parempaa kesää kuin Saksassakaan, mutta tämän viikon paistaa aurinko ja on lämmintä. Muuta emme tarvitsekaan. Olemme torstaihin saakka täällä ja perjantaina lennämme Suomeen. Matkalaukku odottaa jo pakattuna makuuhuoneessa, kun palaamme ja vaihdemme vain laukkuja.

 Maisema Mitterbergiltä alas Zell am See´hen. Ympärillä täysi rauha. Ainoa ääni ympärillä on tuulen suhina.
Kesämekossa!!!! enkä edes palele. Auringossa viihtyivät myös ampiaiset, jotka yrittivät syödä omenakakkuani. Puolustin sisukkaasti, mutta luovuin tapettuani 4 yksilöä, joiden kymmenet ystävät tulivat joukolla suremaan kuolleita ystäviään - lautaselleni.

Olen varma, että kesä jatkuu vielä huomennakin, vaikka olenkin varautunut paksuilla villapuseroilla myös sadepäivien varalle. Täällä vuoristossa ilma saattaa muuttua muutaman tunnin sisällä helteestä hyytävään kylmyyteen.Lumisadetta en sentään vielä odottele.

Torstaina palaamme kotiin, perjantaina lennämme Suomeen.

lauantai 27. elokuuta 2011

Oldtimer Rally Bechenissä

Arvoisat mieslukijat. tämä on teille. Ja tasapuolisuuden vuoksi kaikille niille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita autoista eivätkä pelkästään kankaista ja ompelukoneista. Minä olen kiinnostunut molemmista. Pakkaan aina ompeluvehkeeni ja kiipeän yläkertaan, kun autourheilu alkaa televisiossa, mutta seuraan oikealla mielenkiinnolla, kun uusia automalleja esitellään, varsinkin ekologisia ja energiaystävällisiä.

Olimme Guidon kanssa aivan yllättäen oldtimer rallissa Bechenissä viime sunnuntaina. Jos emme olisi päättäneet grillata lauantaina, olisi sunnuntain ralli jäänyt kokematta. Seisoimme nimittäin teurastamon lihatiskillä, kun Guidon tuttava kysäisi, että olisiko intoa lähteä mukaan. He tarvitsevat yhden tarkastusauton, joka ajaa reitin ennen kuin varsinaiset kilpailijat tulevat tielle. Saattaahan olla, että matkanvarrella on esteitä, kuten kaatuneita puita, aasi tai lehmä, jotka eivät suostu siirtymään takaisin niitylle. Me asumme maalla ja täällä voi kohdata tiellä mitä vain.Guido ei ollut kamalan innostunut. Sunnuntaipäivä on hänelle PYHÄ eli hän makaa sohvalla ja katsoo telkkaria!!Basta. Tällä kertaa minä puhuin väliin: Tietenkin, se olisi tosi hauskaa! - ja Guido vilkaisi minua sillä silmällä, että milloin minusta on ollut hauskaa lähteä autokilpailuihin. Hän ei edes uskonut, että selviäisin kartanluvusta. Hehkutin innoissani lapsuudenkokemuksiani, kun äidin ja Riitan kanssa osallistuimme suunnistusajoihin upouudella Simcallamme ja minä toimin kartanlukijana. Olin silloin kai 8 vuotias????? Olen nyt 54, joten aikaa on tietenkin ehtinyt hurahtaa edellisestä kerrasta, mutta ajattelin, etteivät ohjeet ja kartat niin kamalasti ole voineet muuttua ja minusta se oli silloin hauskaa niin miksei nytkin.

VÄÄRIN!!! Kartanluku oli ihan kaikkea muuta kuin yksinkertaista ja yhden kerran kävimme katsomassa taloa, jonka välttämättä halusin nähdä. Menetimme siinä aikaa ja mikä kamalinta, sekosimme metreissä. Kartan merkit on ilmoitettu maileina ja metreinä ja jos poikkeat yhdenkään metrin sivuun, sekoat laskuissasi. Selvisimme kuitenkin ennen osanottajia perille eikä matkanvarrelle ollut kasaantunut minkäänlaisia esteitä. Kirjoittelin karttani reunaan missä kaikkein kauneimmat talot olivat ja minne haluan mennä uudelleen. Reitti kulki nimittäin sellaisia pikkupolkuja pitkin, että luulin välillä meidän porhaltavan jonkun olohuoneen läpi. Yksi katuosuus oli päällystetty samanlaisilla kivillä kuin puutarhoissakin ruukaa olla enkä tiennyt enää olimmeko jonkun puutarhan puolella vai vielä katuosuudella. Ojan vieressä seisoi kuitenkin bussipysäkin merkki, joten oletin meidän olevan oikealla tiellä. Muillakin tuntui olleen vähän vaikeuksia muutamissa risteyksissä vaikka karttaan olikin merkitty "erittäin kapea tie". Se ei ollut liioittelua. Ihmettelin miten muutamat mukana olleista isoista maastoautoista ja vanha Rollsroys pääsivät tietä pitkin, mutta perille he kaikki tulivat.


Aamupäivä valkeani sateisena, mutta silti raatihuoneen edustalle eli nykyiselle Stockhausen Platzille oli kokoontunut myös uteliaita ja vanhoista autoista kiinnostuneita.

 Maisemat matkanvarrella ovat todella upeita, vehreitä ja mäkisiäkin. Muutamissa jyrkissä nousuissa oli pienellä BMW:llä vaikeuksia.

 Tämän auton omistaja oli vetäissyt pari kartansivua kerralla ja eksynyt totaalisesti suunnasta, ehdimme jo epäillä heidän lentäneen ensimmäiselle taukopaikalle, kun he odottivat ennen meitä jo parkkipaikalla.

                                          Kilpailun pienin, mutta herttaisin.
 Tällä ajopeillä pääsi metsien ja ryteikköjen läpi ilman ongelmia, mutta kapean kapoinen olohuoneen ohiajo mahtoi olla vähän vaikeaa. En muistanut kysyä ottivatko he nojatuolin kappaleita mukaansa.
 Tämän chicagolaisen omistajat saivat ihailevia katseita kaikkialla

                                         Matkalla mentiin monenlaisia teitä pitkin....

                                           ja silti kaikki pääsivät perille

Olen varma, että jos meitä ensi vuonnakin kutsutaan mukaan niin lähdemme. Loppupäivästä paistoi aurinko ja oli todella helteistä niin, että kaikki, joilla katot aukenivat ajoivat avoautoina.

perjantai 26. elokuuta 2011

LEIPÄKORI JA VAIPPAPUSSUKOITA

Eh, eikö tässä enää mitään muuta osata tehdä kuin vaippapussukoita ja laukkuja??Elämäni on saanut aivan uuden käänteen. Luen ahkerasti toisten käsityöläisten blogeja, ihailen upeasti tehtyjä tilkkutäkkejä ja otan vähän oppia itsellenikin. Internet on avannut aivan uudet mahdollisuudet tällaiselle tavalliselle käsityönharrastajalle, jonka kansakoulunaikainen käsityönopettaja kääntyisi haudassaan, jos näkisi minun tekevän vapaaehtoisesti muutakin kuin tiukkaan tuherretun pannulappusen, jonka äiti sitten purki ja teki uudelleen. Sain vitosen käsitöistä ja sekin tuli armosta, kun isoäitini oli opettajana toisessa koulussa!

 Mutta kuten ne viisaat sanovat: "Elämä opettaa". Ihan ensimmäiset vapaaehtoiset käsityöyritykseni olivat pienen pienet alushousut Mikaelille, kun hän syntyi aika köyhään opiskelija-kanttori perheeseen, jossa kaupan muovipussitkin leikattiin vaippahousuiksi. Ensimmäiset alushousut alkoivat numerosta 48 miesten kokoa ja kutistuivat monien leikkausten jälkeen nukkevauvan housuiksi. Siitä se kuitenkin alkoi tämä käsityöharrastus. Olen iloinen, kun osaan ommella suoraa ja vähän mutkaakin. Isoäitini opetti tekemään tilkkutäkkejä ja niihin käytettiin silloin todellakin vain vanhoja, kuluneita kankaita, joita ei enää mihinkään muuhun voitu käyttää. Minulla on vieläkin tallella mummin tekemä tilkkutäkki. Toinen isoäitini, tämä kansakoulun opettaja, osasi ommella vaikka mitä. Niin meillä oli lapsena aina kauniit vaatteet päällä.

Nyt olen taas innoissani ommellut uusia vaippapussukoita Nicille. Tein muutamia vaihtoehtokokoja. Värit hän valitsi itse. Anna pyysi minua tekemään leipäkorin ja sen näpersin tänään parvekkeella. Tuuli yltyi miltei myrskyksi ja kangaspalojen perässä roikkuminen parvekkeen kaiteen yli alkoi käydä voimille, joten kasasin kaikki tarvikkeet makuuhuoneeseen ja lähden kirjastoon. Ilma on yhä kesäisen lämmin, lähes 25 astetta ja tuuli on rauhoittunut yhtä äkkiä kuin se kasvoi myrskyksi.

Vaippapussukka, jonka vuori on tehty suihkuverhosta.

  Pikavisiitti Ikeaan eilen aamupäivällä. Löysin ihania, halpoja kankaita. Tähän kassiin tein erillisen kukkaropussukan vetoketjulla sekä perinteisen avainrinksukan ja vanhasta käsilaukustani kiskoin magneettinapit irti ja kiinnitin kassin yläreunaan, jolloin laukun saa napakasti kiinni. Vanhat käsilaukut kannattaa ottaa uusiokäyttöön, niistä löytyy vaikka mitä käyttökelpoista.
 Vaippapussukan toinen puoli on pinkki.
 Ikeakankaisen laukun sisälle tehty vetoketjupussukka on kiinnitetty samalla ompelulla kuin yläreunakin. Samalla kiinnittyivät myös laukun kantohihnat ja avainrenksu. Logo on tässä vaiheessa vielä nuppineuloilla kiinni.
Tämänaamuinen tekeleeni; sämpyläkori, jonka voi pitää kumminpäin haluaa.

lauantai 20. elokuuta 2011

LÖYTÖJÄ NAAPURIN ÄIDIN VAATEKAAPISTA!

Alakerran naapurini, Uschin äiti ja isä lähtivät laivamatkalle 3 päiväksi. Se on oikein hyvää aikaa siivota vanhempien kaappeja ja tehdä löytöjä. Niin anoppinikin teki aikoinaan, kun Oma vielä matkusteli. Nyt lähes 102 vuotiaana hän ei enää jaksa matkustaa kuin makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen- ja senkin kulkupelillä. Oman ollessa lomalla, anoppini puhdisti kaikki keittiön kaappeihin hamstratut sokerit, keksit, jauhot ja muut viimeisen käyttöpäivän 5 vuodella ohittaneet elintarvikkeet roskiin. Ymmärrän hyvin, että sota-ajan lapset ja nuoret ovat tottuneet siihen, ettei kaikkea tarpeellista ole silloin, kun sitä tarvitsee, vaan aina pitää hamstrata ja säilyttää pahan päivän varalle. Saimme aina Omalta keksipaketteja, joiden viimeinen käyttöpäivä oli ohittanut 10 vuoden rajan ja suklaa muuttunut harmaan valkoiseksi. Kiitimme kohteliaasti ja kotimatkalla heitimme paketit roskiin. Oma tarkoitti hyvää, mutta hän ei koskaan muistanut katsoa onko joku tavara jo menettänyt makunsa. Mitä sillä on väliä, kunhan keksejä on kaapissa vierasvarana. Itse hän söi niitä hyvällä ruokahalulla eikä koskaan valittanut vatsakipuja.Ehkä se on hänen pitkän ikänsä salaisuus! Vielä muutama vuosi sitten hän hoiti puutarhaansakin, mutta viime vuonna aivan yllättäen hän ei jaksanut enää nousta tuolista ja siihen päättyi hänen kauppareissut ja puutarhanhoito. Nyt hän istuu pyörätuolissa, pelkää vettä kuin vesikauhuinen koira, mutta käy kampaajalla hoidattamassa seitinohuet hiuksensa kampaukselle. Nainen on aina nainen.

Niin, naapurini vanhemmat ovat lähteneet lomalle jaUschi on päässyt raivaamaan heidän kaapistojaan. Äiti on kuulemma piilottanut korunsa niin hyvin, ettei niitä ole kukaan enää sen jälkeen löytänyt. Eilen oli vaatekaapin vuoro. 3 tunnin siivoamisoperaation jälkeen portailleni oli ilmestynyt suuri säkki arvokasta kamaa. Ei tosin kultakelloja eikä timanttisormuksia vaan nappeja, vetoketjuja, lankarullia, kaikenmaailman pientä tarvetavaraa kasseja varten. Hänen äitinsä on ommellut aikaisemmin paljonkin, ja sen huomaa valikoimasta. Sain upean kokoelman hienoja nappeja, jotka heti pistin lasipurkkeihin, jotta näkisin mitä arvotavaraa minulla on seuraavien projektien varalle. Lisäksi äidillä on ollut sama harrastus kuin minullakin: kaikista vanhoista takeista ja jakuista on revitty rinksukat ja lenkit ja duffelinapit ja tallennettu kauniisti pieniin rasioihin! Mitä aarteita sainkaan. Kultakellot ja kaulakorut jäävät toiselle sijalle tämän arvotavaran seurassa.

Sain aidosta silkistä teetetyn aamuvaatteen ja paksun kylpytakin, joka muuttuu moniksi pikku nallekarhuiksi ja lampaiksi, kunhan pääsen kasseista eroon. Vielä toivoisin jostain vanhaa villahametta. Olen löytänyt ihanan kassinmallin enkä haluaisi leikata hyvää villahamettani - en edes vaikka kaapissani roikkuu 6 villahametta. Rakastan villahameita talvella! Tosin ne kaikki ovat tällä hetkellä liian suuria, mutta elättelen toiveita, että vuoden kuluttua ne taas istuvat päälläni niin kuin ennenkin. Tai sitten niistä tulee uusia laukkuja...

Muutama päivä meni kipuloidessa. En tiedä mistä kivut ilmestyvät ja miksi ne yhtäkkiä katoavat. Johtuvatko ne siitä, että hirviöt sisälläni kasvavat tai liikkuvat tai tyrkkivät muita elimiä syrjään. Ei aavistustakaan. En voinut ommella kahteen päivään. Makasin vain sängyssä. Tietenkin juuri silloin tuli kesä ja helle. Katselin makuuhuoneen ikkunasta sinistä taivasta ja parvekkeen pöydällä makaavaa Friedhelmiä. Se nautti lämmöstä.Tänä aamuna nautimme aamupalan parvekkeella. Päätin ottaa kupin espressoa ja ihanan makean leivoksen, jonka hain aamulla leipomosta. En ollut ehtinyt juoda viimeistä pisaraa espressoani, kun krampit alkoivat jälleen. Samalla tulee sellainen kylmähiki, värisyttää ja viluttaa ja on oksettava olo. Kaivauduin peittojen alle, kun mittari ulkona näytti 23 astetta. Söin yhden Buscopan-vatsatabletin ja pikkuhiljaa oloni helpottui. Ehkä kipu johtui siitä, että olin unohtanut ottaa aamulääkkeeni ennen aamiaista. Syön yhden tabletin Pantoprazolia aamuisin vatsan suojaukseen. Luulen, että sen unohtaminen tuntuu heti, kun olen syönyt jotain. Lupaan ottaa aina aamulääkkeeni, jättää espresson ja makean leivonnaisen ruokavaliostani pois.

Minulla on vielä "vapaata aikaa" 27.9 saakka, mutta jotenkin ajatuksissa pyörii eräänlainen pelko siitä, että aika loppuu kesken. 27.9 ilmoittaudun takaisin maksansiirtolistalle ja sitten odottelu jatkuu. Se on eräänlainen vankila, kun en voi matkustaa minnekään ja elän puhelimessa kiinni. Ei konsertteja, ei teatteria, ei elokuvia. Kaikkialla pitää puhelin sulkea pois päältä. Jos niin tekisin, saattaisin menettää maksani. No, on sitä pahempaakin. Kuuntelen iskelmäradiota konsertin sijasta, osaan kaikki suomalaiset hitit ulkoa, luen paljon ja kannan kirjastosta kasapäin ennennäkemättömiä filmejä. Kaikissa asioissa on myös hyvät puolensa.Lisäksi istun ennemmän kuin ennen pienen läppärini kanssa ja seurustelen "tuntemattomien" ihmisten kanssa. Toissapäivänä löysin iskelmän sivulta erään suomalaisen skotlannissa asuvan naisen. Kun näin hänen kuvansa, minulle tuli sellainen tunne, että tuohon ihmiseen haluaisin tutustua. Lähetin hänelle ystäväkutsun ja hän vastasi tunnin sisällä.Maailma pienenee ja ihmiset muuttuvat läheisimmiksi. Ihmettelen vain, että miksi siitä huolimatta, että olemme tulleet toisiamme vastaan monissakin asioissa, emme vieläkään ole oppineet elämään toistemme kanssa? Joko omat veljet ampuvat tai sitten oman asian kiihkossa ammutaan muita. Voisiko mitenkään olla mahdollista, että antaisimme jokaisen elää omalla tavallaan? Ehkäpä jopa oppia jotain toisen erilaisuudesta.

Joka tapauksessa, tässä asioita pohtiessa olen hiukan näperrellyt itsekseni. Tässäpä näitä laukkusia taas tulee:



Olin ajatellut tätä ensin kosmetiikkalaukuksi, mutta päädyin korulaukkuun. Kaikki pienen pienet palat, tuolistani ylijäänyt tekstikangas, ohut pala harmaata nahkajäljitelmää ja isompi lämpäre ruskeaa nahkajäljitelmää ja vanhasta rikkinäisestä laukusta metallirengas, jolla voin kiinnittää laukun vaikka hotellihuoneen kylppärin seinään tai mökillä naulaan. Aina niitä koukkuja ja nauloja seinissä löytyy.







Annan vanhasta jumppapussista tuli kangaslaukku, josta en enää hevillä luovu. Kirjavuutta siinä on tarpeeksi, jotta sopii kaikkiin vaateparsiini. Leikkasin yläosan kassista irti, se oli jo vähän kulunut ja ruttaantunut, kun olin laittanut pussukkaan nauhakujan. Ompelin vuoren, jossa on tasku lompakolle ja muovinen tasku ostoskärryn Chip-kolikkoa varten ja tietenkin avaimia varten hihna. Kantohihnat tein tavallista pitemmiksi ja laitoin sisäpuolelle vanua niin, että painavampienkin tavaroiden kanssa, kassi ei hankaa olkapäätä.




Tässä näkee tuon avaimenkiinnittimen ja takana muovisen chip-taskun. Minä ainakin unohdan aina chipin autooni ja sitten, kun olen hakemassa ostoskärryä ei kukkarossa ole euroa eikä chippiä, joten päätin laittaa kassiini kotelon sitä varten.












Sain tämän mustan läpinäkyvän kankaan eräältä tuttavaltani parisenkymmentä vuotta sitten. Olin ajatellut tehdä siitä puseron, mutta se päätyi eilen leikkauspöydälläni kassiksi. Vanhoista tylliverhoista, joita Guido inhosi alusta lähtien, koska ne olivat hennon vaaleanvihreät, mitä tästä kuvasta ei valitettavasti näe, tein pienet ruusut kassiin ja ompelin kantohihnojen päälle koristeompeleella samasta kankaasta koristenauhan. Ihana uusi koneeni, sillä saa vaikka mitä hauskaa aikaiseksi.Tämä ei sovi kauppakassiksi. On vähän sellainen hienostelulaukku.

Näistä neliöistä kudon Iidalle uuteen huoneeseen maton. Nici ei vielä tiennyt huoneen väritystä, mutta eiköhän nämä ole sen verran kirjavia, että sopivat miltei mihin väritykseen tahansa. Neliöitä tulee neljä, jotka sitten ompelen yhteen. Voin tietenkin tehdä ison maton ja kutoa 8 neliötä tai vaikka koko olohuoneen maton, jos jaksan ja jos "lapset" huolivat sellaisen räsymaton taloonsa. Kangassuikaleet olen leikannut vanhoista lakanoista. Kaikki ovat siis pesunkestävää puuvillaa. Aikaisemmin tekemäni kylppärin matto on tosi kestävä ja hyvä. Sen voi heittää pesukoneeseen ja kuivuriin eikä se mene miksikään.

Nyt menen ostamaan perunoita. Grillaamme tänään, kun kesä on vihdoinkin suostunut saapumaan meillekin. Guido leikkasi ruohon, minä puhdistin Iidan hiekkalaatikon ja katoin jo pöydän valmiiksi grillikatokseen. Kävimme aamulla teurastamon myymälästä hakemassa ihania lihavartaita ja kalkkuna ja kanafileitä sekä tosi hyvää paikallispossuista tehtyä makkaraa. Lihat tulevat kaikki tästä meidän seudultamme, joten tiedämme ainakin syövämme hyvää lihaa, jota ei ole uudelleenpakattu.

Kaunista ja mukavaa viikonloppua kaikille. Huomenna menemme Guidon kanssa vanhojen autojen ralliin - ajamaan. Guidoa pyydettiin rallin 128 km pituisen reitin tarkastajaksi. Meidän sporttiautomme ei ole vielä päässyt museoautojen rinnalle.

Maanantaina lisää rallista.

tiistai 16. elokuuta 2011

UUSI OMPELUKONE

Vanha kunnon Neccihini vuodelta 2000-jotain Aldista 129 eurolla ostettu, on hyvin palvelleena päässyt eläkkeelle. Puolakotelo sylki puolan ulos kerran tunnissa ja neuloja vaihdoin pari kappaletta päivässä. Muuten koneeni ompelee vieläkin ihan hyvin, kun sille päälle sattuu. Se alkoi olla vähän kuin vanha Ladani: starttasi silloin kun huvitti ja kun oikein uhkasin Siperialla, silloin se ampaisi käyntiin kuin ei koskaan mitään vikaa missään olisi ollutkaan. En tiedä olisiko minun pitänyt uhata Necchiäni Mafialla vai Perlusconilla. Nyt on kuitenkin myöhäistä. Guido kyllästyi ainaiseen koneen korjaamiseen ja yläkerrasta kuuluvaan kiroiluun. Etsimme internetistä muutamia koneliikkeitä ja vertasimme hintoja ja kirjoitin ylös mitä koneeltani haluan - vähän niinkuin minun ja Guidon tutustumisviikonloppuna Lapissa - tällä kertaa vain asetin ylärajaksi 500 euroa. Guidon kohdalla ei tainnut ylärajaa olla. Muutto Saksaan verotti kukkaroani vähän enemmän kuin eilinen ompelukoneen osto.

Ajoimme Solingeniin, jossa oli internettietojen mukaan erittäin hyvä ja monipuolinen koneliike. Muutaman kone-esittelyn jälkeen päädyin Brotheriin. Mitkään koneet eivät ole enää Euroopassa valmistettuja, vaan kaikki tehdään Kiinassa tai Taiwanissa. Varaosat kuulemma tulevat Japanista ja koneet kootaan Kiinassa. Täytyy vain toivoa, että laatu on vanhan Singerin luokkaa. Soitin äidille Suomeen ja kerroin ompelukoneeni temppuilevan. Olin niin hämmästynyt, kun hän heti vastasi, että voisin oikeastaan ottaa tuon vanhan singerin, joka on tuossa nurkassa. Äiti unohtaa jo matkalla ruokasalista huoneeseen onko hän syönyt vai ei, mutta yhtäkkiä hän muisti, että hänellähän on vielä huoneessaan vanha Singerin ompelukone! Mikä mainos idea Singerille...taidan tarjota heti mainostoimistolle.

Tulimme illalla koneen kanssa kotiin. Sanoin, ettei konetta tarvitse ruveta illalla purkamaan laatikosta, riittää, kun hän kantaa sen yläkertaan. Joskus yhdentoista aikaan illalla kuulin, kun työhuoneessani lattia narisi. Kiipesin puolustamaan uutta konettani ja kas vain, Guidohan se siellä luki käyttöohjekirjasta ja yritti ommella koneellani. Hän oli yhtä innostunut uudesta koneestani kuin minäkin. En malttanut sitten minäkään jättää uutta kapinetta kokeilematta. Ihanat kirjo-ompeleet ja kauniit kukkakuviot ilmestyvät kuin tyhjästä kankaalle. En valinnut mitään huippuhienoa tietokoneeseen liitettävää ompelukonetta, mutta tuon vanhan zik-zak necchini jälkeen tuntui taivaalliselta ommella koneella, jossa on muutakin kuin suora ja zik-zak tikki, ja joka ompelee niin hiljaa, ettei kahden kerroksen alapuolella asuva Uschi hermostu yötyöläisestä. Tiedän, että monella ystävälläni on huippuhienot vempeleet, joilla voi kirjailla nimet ja tikata tilkkupeitot, mutta minä olen tasan yhtä onnellinen tästä uudesta koneestani, vaikkei se olekaan mikään Lamborghiniin verrattava menopeli.

Vanha Necchini, joka saa toimia Annan hätäapukoneena, jos hänen pitää lyhentää housuja. Tuntui vähän haikealta luopua tästä vanhasta ystävästä, jonka kanssa olen ommellut Iidan vauvapeitot ja Annalle kouluun urheilupussukat ja kymmenet laukut ja liinat suomalaisen kielikoulun joulumyyjäisiin.
Uusi Brother-koneeni, jossa on Led-valot ja näyttöpääte tikeille. Lankaakaan ei tarvitse enää itse pujotella, kone hoitaa itse langanpujotuksen. Mitä luksusta.










Ompelin eilen kuin viimeiseksi muistoksi Necchini kanssa pienen pussukan Iidalle. Löysin vanhan kuluneen villapaidan, josta tein PipoLaukun.Vanhoista farkuista revin vetoketjun ja vuoreksi kelpasi vanha t-paita. Iida oli innoissaan uudesta "käsilaukustaan", jonne hän laittoi heti muutaman kolikon ja lähti vipeltämään käsilaukku kätensä ympärille kiedottuna. Laitoin pienistä tilkuista ohuen nauhan, jonka Iida voi laittaa ranteensa ympärille. Nicille tein pienen tilkkulaukun vaippoja varten, mutta se oli kuulemma vähän liian pieni, joten väsään uudella koneellani uuden laukun. Löysin kamalan kirjavan nallekankaan, jota en tunnusta ostaneeni. Keräsin parit kankaat sen ympärille ja taidan tehdä niistä muutamia lastenlaukkuja.

sisareni vanha villapusero, josta Iida sai pienen pussukan.
Pieni vaippalaukku, joka oli tosin vähän liian pieni, mutta sitä voi käyttää johonkin muuhun...Aina niille pussukoille käyttöä löytyy.

Nallekangas, joka on ilmestynyt kangasvalikoimiini jostain, mutta yhdistettynä muihin kankaisiin siitä voi saada vaikka kuinka hauskan peiton. Katsotaan mikä lopputulos on, kunhan pääsen uudella koneella ompelemaan.

Kuuntelen Carolan CD:tä, "Rakkauden jälkeen". Olen aina pitänyt Carolan äänestä ja toivonut kuulevani enemmän hänen jazz-tyylisiä laulujaan, mutta niitä ei kai ole kovin paljoa levytetty.Carolan ranskalaiset chansonit ovat mahtavaa kuunneltavaa. Samalla ompelu sujuu paljon rytmikkäämmin.Muistan kuinka Amerikassa konekirjoitusta opetettiin musiikin tahtiin. Se tuntui aika hassulta, kun itse olin oppinut äidiltä kymmensormijärjestelmän ihan perinteisesti siten, että koneen näppäimet peitettiin valkoisella paperilla. Samalla tekniikalla opetin aikoinani Mikaelille ja Annalle myös kymmensormijärjestelmän.Ehkä musiikki olisi antanut paremman rytmin.

Lähden yläkertaan koneeni pariin. Sormet syyhyävät uuden koneen pariin. Nyt ymmärrän paremmin Guidon autotallissa vietettyjä iltoja, kun hän puunaa ja ihailee omaa konettaan, Focus RS:ää, jolla ajetaan vain silloin, kun aurinko paistaa.
Minä voin onneksi ommella vaikka sataisi...



lauantai 13. elokuuta 2011

MUISTOJA PUUMALASTA

Laiskanoloinen lauantai. Tyypillinen viikonlopun sää (tihkusadetta koko päivän) eikä mitään erikoista tekemistä.En ole oikein jaksanut keskittyä mihinkään tärkeään, kun ajatukset pyörivät vain setäni kuolemassa.Löysin Savon Sanomista Matti Vapalahden muistokirjoituksen enkä mitenkään jaksa käsittää sitä, ettei Mattia enää ole täällä meidän keskuudessamme - meidän elävien keskellä. Matti oli minulle kuin isä. Ja Marja, isäni sisko, on minulle toinen äiti. Asuin heidän kanssaan vuoden Amerikassa ja se vuosi muokkasi minua enemmän kuin mitkään sitä seuranneista vuosista. Sain neuvoja ja ohjausta ja tukea, samalla tavalla kuin heidän omat lapsensakin. Oli ihanaa olla ihan normaalin perheen jäsen. "Normaalin" siksi, että perheessä oli isä, jota olin omalla tavallani kaivannut, vaikka omassa perheessäni äiti oli niin kantava voima, ettei siinä aina yhden isän puuttuminen pahemmin häirinnyt. Matti ja Marja antoivat minulle perheen ja olen ikuisesti kiitollinen heidän tuestaan. Kun menin ensimmäisen kerran naimisiin, sain Marjalta neuvoja ja hän ompeli minulle hääpuvun. He olivat "vanhempien" paikalla, kun menin toisen kerran naimisiin ja Matti toimi kruununkantajana. Vaikka heillä on ollut omat lapsensa ja lapsenlapsensa, heillä on aina riittänyt aikaa ja huomiota myös minulle, jopa nyt aikuisiällä. Marja on samalla tavalla kuin mummi aikoinaan, koonnut pesueensa siipiensä suojaan.

On ollut vaikea siirtää ajatuksia arkipäiväisiin asioihin. Olemme katsoneet valokuvia kesäpäivistä Puumalassa, kun Matti kuori perunoita kesäkeittössä, vei Guidon ensimmäisen kerran savusaunaan,kun parikymmentä häävierasta täytti kesäpaikan pihapiirin ja Matti teki vyöruusudiagnoosin apelleni keskellä suomalaista mäntymetsää. Appeni ei tahtonut vielä uskoa, että hänellä on vyöruusu ja Matti kutsui poikansa Ollin paikalle, joka totesi välittömästi: "selvä vyöruusu". Pakko oli Andrénkin uskoa, kun kaksi lääkäriä tekivät saman diagnoosin. Matti otti hoitaakseen myös äitini halvaantuessa yhteistyön Lappeenrannan sairaalan kanssa. Meidän ei tarvinnut huolehtia mistään, kun Matti piti yhteyttä lääkäreihin ja selvitti meille tyttärille selvällä kielellä mitä äidille on tapahtunut ja miten tilanteessa edetään. Olemme aina kääntyneet Matin puoleen, kun sairaudet ovat yllättäneet ja olemme tarvinneet selkokielistä käännöstä lääketieteen termeihin.

Matti opetti minua soutamaan verkkoja, kun aamuvarhaisella lähdimme laskemaan verkkoja ja illalla nostettiin saalis. Matti organisoi Puumalan olympialaiset ja kertoi tarinoita isosta hirmusta, joka asui eräässä saaressa. Joskus soudimme sinne eväiden kanssa. Ollin myyräperhe asui jollain viereisellä saarella. Niiden elämää seurasimme monena kesänä Ollin tarinoissa.Matti ja Marja kokosivat aina koko serkussarjan Puumalaan ja tuntui kuin olisimme olleet yhtä samaa perhettä. Minulle Puumalasta tuli eräänlainen kesän kohokohta. Vielä aikuisenakin tuntui siltä, että kesä alkoi vasta sitten, kun olin saanut käydä Puumalassa. Puumala tulee aina säilymään kohokohtana - ei pelkästään kesällä, vaan elämässäni eräänlaisena suuntaa antavana ja kokoavana voimana ja Matti tulee aina elämään Puumalassa, kaikkialla missä kukin meistä liikkuu. Puumalaa ei ole ilman Mattia ja Marjaa.

------------------

Tänään hiukan sateisena ja apeana päivänä lähdimme Kölniin etsimään aivan uusia kulmia ja nurkkia. Köln on muutakin kuin Hoherstrasse ja DOM. Kölnissä on paljon pieniä kortteleita, joissa tuntuu olevan milloin Milanon muotikaduilla, Istanbulin hälisevissä pikkukahviloissa, joissa miehet istuvat polttelemassa vesipiippua ja naiset kulkevat mustiin kaapuihin kääriytyneinä eikä missään kuule sanaakaan saksaa. Kölnissä on myös kaupunginosia, jotka pursuavat Art Nouveau - tyylin taloja, korkeita huoneita, upeita koristeita ja käsityötaidon loistoa. On hyvä eksyä pois pääkaduilta ja löytää sitä oikeaa Kölniä turistivirran ulkopuolelta. Se tekee hyvää myös meille miltei kölniläisille. Poikkeamme Kölniin vain tehdäksemme pikaisesti ostokset, käymme juomassa kupin espressoa italialaisessa kahvilassa ja palaamme takaisin kotiin, mutta harvoin lähdemme tutkimaan sivukatuja, joilta löytyy vielä aitoja kölniläisiä pikkukahviloita ja sitä integroitunutta kansainvälisyyttä, joka tekee Kölnistä yhtä aikaa kansainvälisen ja kuitenkin pikkukaupunkimaisen tutun ja arkisen paikan.


                                Agness-viertel Kölnissä
                            Seinäkoristeet kuten Rigassa talojen seinissä ja ovien yläpuolella.
                                            Loistavia vanhoja koristeellisia puuovia näkee yhä monessa talossa


Ja tuttujakin tapaa Kölnissä!

                                         


keskiviikko 10. elokuuta 2011

IIDALLE VAIPPAPUSSI

Oikeastaan Iida ei enää tarvitse vaippapussia. Hänestä on tullut "kuiva". Hän tietää jo milloin täytyy mennä vessaan. Ajoitus saattaa joskus hiukan heittää, mutta vessassa on läjä kuivia housuja, ettei vahinko oikeastaan mikään vahinko ole.

Tänään Iida oppi uuden sanan: Laskeutumislupa. Se on erittäin tärkeä 2,5 vuotiaan lapsen tietää, kun edessä saattaa häämöttää kapteenin ammatti. Koskaan ei tiedä mitkä sanat ovat elämässä ne tärkeimmät. Kun Guido tutustui minuun, hänen ensimmäinen suomenkielen sanansa oli "Iskutilavuus". Sillä hän pärjäsi huomattavasti paremmin kuin tyhmillä läpertelyillä, joita muut miehet yrittivät opetella (sinulla on kauniit silmät, tai rakastan sinua) Olen siis melko varma, että "laskeutumislupa" tulee olemaan Iidalle huomattavasti tärkeämpi sana tulevaisuudessa kuin "voiko tuon hiekkakakun syödä?". Olimme Iidan hiekkalaatikolla ja teimme hiekkakakkuja ja rakensimme kiitoradan, jolle hiekkalastissa oleva lentokone yritti laskeutua. Kysyin Iidalta, saako kapteeni laskeutumisluvan. Iida katsoi minua, sanoi sitten hyvin topakasti: "NEIN". Laskeutumislupaa ei annettu, lentokone jatkoi matkaansa. Kapteeni kaarsi koneensa aina uudelleen kiitoradan päähän ja pyysi laskeutumislupaa. Iida myöntyi lopulta ja sanoi: "JA". Taputin käsiäni kuten Ryan Airin lentomatkustajat koneen pyörien osuttua maahan ( en yhtään ihmettele, kun venäläismatkustajat eivät aina ole varmoja selviääkö sikäläiset koneet ehjänä maahan). Iida kuitenkin tajusi sillä hetkellä mikä on "laskeutumislupa", kun hiekkalastissa Afrikasta tullut sininen muovilentokone laskeutui hiekkalaatikon kiitoradalle. Tämä on kai sitä kantapään kautta oppimista...vai oliko se Pavlovin koirakokeiden muunnosta.Joka tapauksessa Iidan sanavarasto lisääntyi tärkeällä sanalla.

Minä sain valmiiksi pienen vaippapussin. Voisi sitä käyttää vaikka käsilaukkunakin - värit ovat vain vähän oudot, mutta jos sitä oikein itsevarmasti heiluttelisi tuolla Kölnin keskustan muotiliikkeen edessä, voisi joku luulla että Heidi Klum siinä esittelee uusia muotiluomuksiaan.Itsevarmuudestahan kaikki on kiinni. Yöpaidassahan joku suomalainen missikin on mennyt New Yorkissa pippaloihin, kun matkalaukku ei saapunut ajoissa hotelliin. Kai siinä vaaleanvihreä vaippapussikin kävisi käsilaukusta.

Olen niin innostunut ompelusta, että eiliset paidat on pilkottu palasiksi ja palaset kasattu kassiksi. Kaikki on käytetty hyväksi. Napinläpilistasta tein kassiin kantohihnan ja rintataskusta tuli sisätasku kassiin pikkutavaroille.Nyt on alakerran miehen paitavarasto pienentynyt. Samalla tämä on ns. muistokassi Uschille = alakerran rouvalle. Hänen miehensä kuoli huhtikuussa syöpään eikä Uschi ole vielä raaskinut hävittää Michaelin vaatteita. Kravatit roikkuvat ovessa odottamassa uutta elämää ja seuraavaksi otan käsittelyyn kaikki housut.

                                Kassin toinen puoli on farkkupaidasta ja toinen puoli vakosamettipaidasta
                                           ja toinen kassin hihnoista on nappilista.




                                          Iidan "vaippakassi", korkeudeltaan vain n. 20 cm.Kantohihnojen väliin laitoin ohutta vanua. Ne ovat vähän napakamman tuntuiset ja pehmeämmät kädessä.
                               Vetoketjuun kiinnitin pienen "ravun", jonka olen saanut jostain ilmaislahjana.Koskaan ei kannata heittää pois mitään tarpeettomalta tuntuvaa. Johonkin voi kaiken ylimääräisen saada uusiokäyttöön.

Nyt on aika mennä nukkumaan ja suunnitella samalla uusia projekteja huomiseksi. Ensin menen kuitenkin verikokeisiin heti aamulla 7.30 ja sen jälkeen shamaanin vastaanotolle. Olen aivan varma,että olen saanut energiaa lisää. Minulla ei ole minkäänlaisia kipuja ja olo tuntuu loistavalta. Kuin mitään ei olisi koskan ollutkaan vialla. Kävimme tänään Guidon kanssa kävelyllä ja GUido sai pitää vauhtia, että pysyi mukana. En rehki liikaa, enkä yritä tehdä enempää kuin voimani antavat myöten, mutta jotenkin vain olen saanut lisäenergiaa, oli se sitten shamaanilta tai jostain muualta.








tiistai 9. elokuuta 2011

LAUKKUPROJEKTI JATKUU

Kesää odotellessa on hyvä saada aika kulumaan pienen näpertelyn avulla. Vielä emme ole antaneet periksi kesän odottelussa, vaikka syksy jo hiljalleen koputtelee ovella. Suomessa on paras mustikka-aika ja me vain odotamme, että vihdoinkin sää lämpenisi niin, että t-paidatkin saisi kaivaa kaapista villapuseroiden alta. Lyhytkin auringon pilkahdus saa ihmiset huokaamaan: "ehkä se kesä sittenkin vielä tulee". Sää on ollut tämän "kesän" tärkein puheenaihe. Meteorologi on kesän vihatuin ammatti. Jos menee lupaamaan kuivaa säätä ja kymmenen asteen yläpuolelle nousevia lämpötiloja ja seuraavana aamuna taivas onkin marraskuisen harmaa, tietää jokainen meteorologi piiloutua sääkartan väärälle puolelle. Huokailemme vain, kun "Skandinavian ylle juuttunut korkeapaine" ei koske meitä!!! Siis pelastus sadesäälle löytyy vaatekaapista ja vanhoista miesten paidoista, joita olen kasannut Ikean suurelle pöydälle seuraavaa kassiprojektia varten. Eilen tein vanhoista verhoista ja jostain ihmeellisestä oranssinvärisestä samettikankaasta, jonka alkuperää en edes muista, uuden kauppakassin. Illalla käteeni osui Ikeasta ostetut kankaanpalaset, jotka ovat jääneet tyynyistäni yli. Kangasta oli sen verran niukasti, ettei se olisi yksistään riittänyt yhteen kassiin, joten yhdistelin paloja. Olen kerännyt mainosavaimenperiä, jotka ompelin kassien sisäpuolelle. Näin saan kotiovenavaimen aina esille, vaikka kassi olisikin täynnä ruokatavaroita. Yleensä etsin avainta makaroonipussien ja maitopurkkien alta ja lopputuloksena on, että seison kotiovella ja olen purkanut koko ruokakassin rappusille ennen kuin löydän avaimen...


                                            musta-valkoinen Ikea-laukku,

                             jonka sisäpuolelle ompelin avainta varten irroitettavan lukkorinksukan. Näitä saa jokaisesta firmasta mainoslahjana. Messuilla käydessäni olen aina napannut jokaiselta ständiltä muutaman kaulassa roikotettavan avaimenperän mukaani.

                              seuraavaa projektia varten odottavat nämä paidat leikkaamista...nappilistat irroitin sellaisenaan, koska niistä saa hauskan yksityiskohdan jonkun kassin reunaan, vaikka nappeja ei enää voisikaan oikeasti avata. Kaikki kivat merkit, jotka ovat kiinni kauluksissa tai paidan takaosassa, irroitan seuraavaan kassiin, jonka teen pelkästään merkeistä. Melkein kaikesta "vanhasta" voi tehdä uutta. Kerään kravatteja, nappeja, vetoketjuja...kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Jos jollain on ylimääräisiä nappeja, joita ei enää tarvitse eikä raaski heittää roskiin, otan kiitollisena vastaan. Maksan kyllä lähetyskulut.
Kassejani voi myös ostaa. Olen ajatellut, että näin sairaslomalaisena voisin tehdä uuden tuotantoyksikön kotiini ja työstää ajankuluksi erilaisia käyttötavaroita vanhoista vaatteista.Tulee samalla raivatuksi naapureiden vaatekaappeja ja hyödynnetyksi tätä kierrätystä.

Terveisin Kassi-Tintti