VUORIA ALAS

Haluaisin palata takaisin ylös vuorille. Tuntuu kuin kaikki huolet hukkuisivat vuorien väliin. Kreikan talouden pelastaminen, maailman taloustilanteen surkea jama ja Angela Merkelin eilinen puheenvuoro Günther Jauchin uudessa haastatteluohjelmassa...millään ei tunnu olevan mitään merkitystä, kun katse seuraa kotkan lentoa vuoren rinteiden tasalla. Mahtaakohan se olla tämän kevään poikasia harjoittelmassa lentotekniikkaa..

Palaan vuorille takaisin, kun katson videon, jonka kuvasin eilen Guidon ajaessa alas laaksoon.

Ei tämäkään mikään paratiisi maan päällä ole, sillä Euroopan taloudellinen tilanne vaikuttaa myös tänne, mutta helpottaa, kun katselee joutsenia, jotka hiljaa lipuvat pitkin järven pintaa ja taustalla kohoavia vuoria, joita eivät roomalaisten ylimarssit eivätkä maailmansodat ole saaneet järkkymään.

Istun parvekkeella ja katson vuoria. Haluaisin painaa jokaisen huipun ja jokaisen ääriviivan mieleeni niin, että harmaina hetkinä voisin napata ne sieltä ja tuoda silmieni eteen juuri sellaisina kuin ne tänään ovat, kirkkaassa auringonpaisteessa sinistä taivasta vasten.

VAROKAA MURMELEITA!

Murmelivaroituksia pitkin teitä, mutta missään ei näy pieniä herttaisia eläimiä, jotka seisovat takajaloillaan ja viheltävät. Ajoimme uskomattomassa auringonpaisteessa Grossglockner Hochalpenstrassea kohti alppeja yli 2000 metrin korkeuteen. Alpit ovat niin mielettömän suuria ja kauniita, ettei sanat riitä niitä ylistämään. Minä vain huokailin, vaikka olen ajanut tuon tien jo pariinkin kertaan, mutta en usko, että koskaan kyllästyisin katsomaan lumihuippuisia vuoria ja rehevää vihreää metsää vastapainona valkealle lumelle ja kirkkaan siniselle taivaalle.

Ihmettelen joka kerta pyöräilijöiden pohkeita, kun katson heidän polkemistaan kohti huippua. Mukana oli muutama yli 60-vuotiaskin eikä heillä tuntunut vuodet painavan tippaakaan. Mielettömin, älyttömin ja vaarallisin kulkuneuvo oli kahdella miehellä - molemmat iältään yli 50 - jotka pudottelivat kiemurtelevia alppiteitä hirvittävää vauhtia potkulaudoilla!!!!!En käsitä miten he aikoivat jarruttaa, jos edes ehtivät ajatella jarruttamista esteen edessä. Esteitä matkalla on, sillä meitäkin vastaan kipitteli mutkan takaa lampaita, joilla ei ollut aikomustakaan siirtyä takaisin niitylle.

Ja murmeleitakin näimme, kun pääsimme Euroopan suurimman jäätikön kohdalle. Siellä murmeliperhe odotteli selvästi turistien heittelemiä porkkanoita. 

 Ylhäällä oli aurinkoista, mutta vain 13 astetta. Oli hyvä, että olin ottanut villapaidan mukaan. Palatessamme takaisin Zell am Seehen, lämpötila oli laaksossa noussut 25 asteeseen. Aurinkoinen sää jatkuu vielä ensi viikkoon.Parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Saksassakin on kesä. Kun on 3 kk odottanut kesän alkua niin kyllä sen ottaa syyskuun lopussakin vastaan.

 Tie kiemurtelee kuin kierretty nauha keskellä vuoria.

Lunta on tullut todella paljon, kun lumiukkokin oli vielä pystyssä viime maanantain lumisateen jäljiltä. Puut olivat taipuneet kuin kumartelevat alamaiset. Lumi oli katkonut melko tukeviakin puita ja aiheuttanut maanvyöryjä.

 Jäätikkö, joka viime käyntini jälkeen on huomattavasti pienentynyt.

 Murmelit istuivat lämpimässä auringonpaisteessa ja odottelivat porkkanapaloja, joita turistit heittivät rinteeseen. Pian alkaa olla jo aika murmeleidenkin painua talviunille ja siksi ne keräävät mahdollisimman paljon talvirasvaa itselleen selvitäkseen kevääseen.

 Lampaat eivät olleet aitojen takana vaan kulkivat vapaasti pitkin teitä ja yli teiden välittämättä autoista.

JÄRVI ON KIERRETTY!

 Kiersin järven oikeastaan sattumalta. Lähdin ostamaan Finjalle samanlaista pilli-kynää kuin ostin eilen Iidalle. Sää oli vähän sumuisen oloinen ja aavistuksen verran eilistä viileämpi. Olin valmistautunut jotensakin naparetkeläisen tavoin; villapaita, paksut sukkahousut ja vielä pusero ja takki.Olin tupatumpi kuin arabinaiset.Huntu puuttui.

Kun olin päässyt järven toiseen päähän, nähdäkseni vuoret oikein kunnolla, mitä tästä kuvasta ei valitettavasti oikein näe, päätin kävellä vielä vähän matkaa, kun aurinko täytti taivaan ja sumupilvet olivat hälvenneet ja lämpötilakin kohosi taas eilispäivän hellelukemiin. Matkan jatkuessa riisuin vaatteita kuin sadussa, jossa tuuli ja aurinko kilpailevat kumpi saa nopeammin miehen riisumaan vaatteensa. Kyllä aurinko aina voittaa.

 Matkan varrella näkee ja kokee kaikenlaista. Täällä näkee huviloita ja taloja, joita ei ihan pikkuruisilla miljoonilla saakaan. Tämä talo järven päässä, näköala suoraan lumihuippuisille vuorille, oli yksi kauneimmista. Siitä perinteisestä talotyylistä. Varsin modernejakin löytyi - ja silti hyvin maisemaan sopivia. Upeilla näköaloilla. Minun täytyy nyt tosissani ruveta miettimään mihin miljoonani sijoittaisin. Olen niin haaveillut siitä punaisesta mummonmökistä jossain suomalaisen lammen rannalla, mutta mitä se sellainen on verrattuna tällaiseen huvilaan alppien keskellä, järven rannalla??

 Tämä hiukan piilossa oleva talo löytyi Zell am Seen vastakkaiselta puolelta. Jos se olisi maalattu punaiseksi, voisin vaikka ostaakin sen. Ainakin se on järven rannalla. Ihan rannalla. Täällä ei nähtävästi tarvitse pelätä tulvavesiä, kuten Kölnissä. Matkaa oli mukava tehdä, kun jatkuvasti tuli vastaan toinen toistaan kauniimpia taloja. Osa korkeiden metalliaitojen suojassa ja toisissa oli tyylikkäät lasiaidat, joiden toista puolta pehmensivät pensasaidat. Mietin vain omassa mielessäni, että mahtaa sellainen lasiaitakin maksaa maltaita.Maitolasi näytti kuitenkin erittäin tyylikkäältä.

 Sitten on näitä modernin talotyylin ystäviä. TÄmä oli aivan tien laidassa, mutta erittäin upealla paikalla. Näkymä ikkunoista on suoraan järvelle ja osittain myös vuorille. En kuitenkaan kadehdi perheenäitiä, joka pesee ikkunoita...mutta luultavasti tällaisen talon omistajalla on varaa pesetyttää ikkunat. Pääasia, että näkymä on kaunis ja tästä talosta oli näkymiä joka suuntaan.Vieressä oli toinen samanlainen ja niiden takana perinteiset itävaltalaistyyliset talo upeine kukkaloistoineen. Ihmettelen miten kukat ovat säilyneet viimeisen lumisateen jäljiltä niin upeina!Ehkä täällä on täysin erityyppiset kukat, jotka kestävät parit lumisateetkin.

Myös autoissa löytyy tyyliä.

Kun on kiertänyt järven, tulee luonnonsuojelualue vastaan. Sen päässä on lentokenttä ja vuoret.

ja järven toisessa päässä on sitten näkymä Zell am
Seen keskustaan ja vuorille, jotka näkyvät kaikkialla mihin sitten käveleekin. Lenkki, jonka tänään tein oli noin 12 km mittainen. Olin unohtanut ottaa lenkkikengät mukaani, mutta onneksi uudet kävelykenkäni ovat niin hyvät, että niillä lopsuttelin leppoisasti koko järvilenkin eikä edes rakkoja tullut varpaisiin. Pidän aina laastaria mukana laukussa kaiken varalta. Katselin yhtä naisihmistä, joka tepsutteli korkeakantaisilla kengillä ja ajattelin, että loppumetreillä saa kyllä mies kantaa sekä kassin että vaimon! Olen huomannut, että paikalliset pukeutuvat erittäin tyylikkäästi, mutta en usko, että näkemäni nainen oli paikallisia. Pikemminkin turisti, joka halusi tulla nähdyksi.

Taustalla näkyy Zell am Seen kallein hotelli, jossa suurin osa arabivieraista asuu. Loistava hotelli, mutta aivan junaradan vieressä. Radan aiheuttama tärinä käy ehkä hieronnasta.Selkäni takana oli karavaanarikylä, jossa huomattavasti edullisimmilla hinnoilla sai yhtä loistavan näköalan kuin luksushotellin parvekkeelta.
Nyt lähden ylös vuorille. Olen kiertänyt tarpeeksi täällä järven ympärillä. Tekee hyvää liikkua. Tekee hyvää hengittää tätä raikasta vuoristoilmaa. Ja tekee hyvää katsoa näitä ympäröiviä lumihuippuisia vuoria ja kirkkaana kimaltelevaa järvenpintaa.Voisin hyvin asua täällä - ainakin aurinkoisina päivinä!

AAMUKÄVELLLÄ

Zell am Seessä asuu maailman terveimmät ja onnellisimmat ihmiset. Kuulin eilen paikallisilta. Kuulemma lääkäriä ei tarvitse kukaan ainakaan nuhan takia. Sen uskon. Maisemat ovat terapiaa sielulle ja ruumiille.

Ajoimme eilen illalla Saalfeldeniin muotinäytökseen. Vuoret värjäytyivät punertaviksi ilta-auringossa ja tietenkin olin unohtanut kamerani hotelliin, mutta painoin kuvat mieleeni.

Muotinäytös oli mielenkiintoinen. Erittäin hyvin järjestetty ja paikalla oli noin parisensataa lähinnä naispuolisia muotitietoisia tai muodista kiinnostuneita henkilöitä. Muutama mies oli "joutunut" tulemaan mukaan lähinnä sen takia, että vaimo tarvitse pyörätuolin työntämisessä apua tai vaimo oli uhannut jättää iltaruuan tekemättä. Mielenkiintoista, että myös kansallispuvut kuuluvat täällä muotinäytökseen siinä missä muutkin juhla-asut. Kansallispukuja eli Tracht tai Dirndl-asut (http://www.seidl-trachten.at/ ovat aina muodissa, mutta niitäkin on joka lähtöön. Vaaleanpunaisia rintojenkohottajia en oikein miellä kansallispuvuksi. Niitä pitävät tarjoilijat ja "pakko-päästä-lehtikuvaan-" haluavat julkisuudenkipeät naishenkilöt Münchenin Oktoberfestivaaleilla. Nämä eiliset Dirndl-asut olivat hienostuneita, tyylikkäitä ja erittäin hyvästä materiaalista valmistettuja.Niiden kanssa voi todellakin mennä vaikka minkälaisiin juhliin ja on aina tyylikkäästi pukeutunut.Vähän niin kuin suomalaiset kansallispuvut.

Ruokaa juhlissa oli riittävästi. Samoin juotavaa. Ja kauppa oli auki siihen asti, kunnes viimeinen vieras oli lähtenyt talosta. Me lähdimme joskus ennen puoltayötä ja tietenkin parin ostoskassin kera. Alan olla jo niin tunnettu vieras siinä kaupassa, että minulle pistettiin vaatteita pussiin ja sanottiin, että mikä ei sovi, voin jättää hotellin aulaan niin Isolde hakee ne sitten pois. Isolde on liikkeen sisäänostaja. No tietenkin innostuin katselemaan ja valitsemaan erilaisia vaatteita, jotka sitten yöllä esittelin Guidolle. Merkillistä, ettei miehiä kiinnosta sentin vertaa mitä nainen pistää päälleen ja sitten kuitenkin huomautetaan, että sillä naapurin rouvalla on aina niin tyylikkäät vaatteet....Minä voin pitää viisi vuotta samaa puseroa ja kun olen heittämässä sitä nuhraantuneena pois, Guido kysyy olenko vasta ostanut sen...Hiukseni voin värjätä punaiseksi ja ehkä kahden viikon kuluttua hänelle kirkastuu, että kotona on punapäinen nainen!!! Oikeastaan se on vain etu, sillä koruja, joita joskus itselleni hankin, ei tarvitse "tullata" eikä selitellä. Niitä kun ei yksinkertaisesti kukaan huomaa.

Zell am Seen laiva pienellä järvellä turistien iloksi. Muovinen joutsen on vihdoinkin otettu järvestä pois. Ehkä siihen rakastui niin moni tavallinen joutsen. Sellaistakin on sattunut. Nyt järvellä oli tavattoman paljon joutsenia ja ruskeita joutsenen poikasia. Odottelevat turistien heittämiä leipäpaloja kyltin vieressä, jossa lukee:"älkää syöttäkö lintuja".

Lähden kävelylle ja nauttimaan aidosta Apfelstrudelista vaniljakastikkeen kera.
Iloista päivää kaikille!

VUORET NÄKYVÄT - AURINKO PAISTAA

 AAMUKÄVELYLLÄ tänä aamuna, kun pilvet ja usva olivat sekoittuneet toisiinsa ja aurinko hohti alppien yllä niin, että lumi häikäisi silmiä. Aamun viileähköstä säästä olemme päässeet jo pariinkymmeneen asteeseen ja heitin villapuseron tuolinselustalle, kun istuin parvekkeelle ottamaan aurinkoa. Aurinko on yhä polttavan kuuma.Maisemat niin helkeäsalpaavan kauniita, että ihmisten, jotka täällä asuvat täytyy olla läpeensä onnellisia.Ehkä maailman onnellisimpia.Näissä maisemissa tuntuu kuin rauha peittäisi maapallon pumpulivaippaan eikä kukaan haluaisi korottaa ääntään.

 Matkalla metsään ja vuorille ihailin parin muun turistin tavoin tämän talon kukkaloistoa. Mahtavampiakin on matkalla tullut vastaan, mutta näin myöhään syksyllä ja vielä ensilumen jälkeen ovat kukat aivan uskomattoman hyvässä kunnossa. Miksi minun kukkani eivät koskaan näytä tältä???Ehkäpä ne tarvitsisvat enemmän huolto ja rakkautta ja joskus substralia lorauksen.

Näkymä hotellimme parvekkeelta. Istuisin vaikka päiväkaudet ihailemassa tätä maisemaa. 3 viikkoa sitten, kun olin täällä, ei lunta ollut kuin aivan huippujen päällä. Tämän viikon lumisade on jättänyt jälkensä vuorille.Kaupungissa ei lunta enää ole, sillä 25 asteen helle sulattaa jäänkin. Olin yllättynyt, että kaupungissa on vielä melko paljon arabialaisia turisteja. Joukkoon mahtuu vähän hunnutettuja, hunnuttamattomia ja täysin mustissaan kulkevia, joiden silmiäkään ei näe verkon takaa. Kesä on arabituristien sesonki aikaa. Täällä ei ole niin kuuma kuin Kuweitissa. Juttelin viime kerralla kahden kuwaitilaisen tytön kanssa. Toinen oli hunnutettu ja toinen ei. Kuulemma se on itsensä päätettävissä miten haluaa kulkea. Oli aika erikoista, että perheen lapset olivat niin eri tavalla pukeutuneita. Toinen oli täysin länsimaisesti pukeutunut ja toinen kulki pää peitettynä.Kuulemma perheen isällä ei ollut - toisin kuin usein kuvittelemme - asiaan mitään sanomista.

Lähden tästä kohta viemään kirjeitä ja kortteja postiin. Sen jälkeen otan kirjani "Das Licht in einem dunklen Haus", ja menen parvekkeelle lukemaan. Tämän on kirjoittanut saksalainen Jan Costin Wagner ja se kertoo suomalaisesta poliisista Kimmo Joentaasta, joka etsii sairaalassa murhatulle naiselle identiteettiä samalla, kun miettii mihin hänen naisystävänsä Larissa - jos se on hänen oikea nimensä - on kadonnut. Erittäin hyvin kirjoitettu rikosromaani Turusta ja Helsingistä. Välillä käväistään Hämeenlinnassa ja Joensuussa. Se on saanut hyvät arvostelut Saksassa ja siitä kirjoitettiin mm: että parhaat pohjoismaiset rikosromaanit kirjoittaa saksalainen eli Jan Costin Wagner. En tiedä onko kirjaa käännetty suomeksi, mutta jos se ilmestyy Suomessa, suosittelen lukemaan. Tiheää tunnelmaa, hyvin erikoinen tapa kertoa, monitasoinen ja vähän samanlainen jännite kuin Sofi Oksasen kirjassa "Puhdistus". En sanoa, että kirja on Finlandia palkinnon tasoinen, mutta kerronta on monitasoinen, palaa jonnekin menneisyyteen tai sitten nykyhetkeen, mutta jonnekin, jota lukija ei tunnista vaan aavistelee nimien perusteella, että kyse on samoista henkilöistä, jotka kirjan sivuilla puikkelehtivat milloin missäkin. Ratkaisu voi olla hyvinkin arvaamaton. Olen vasta aivan alussa.

LUMESTA EI TIETOAKAAN

Ei lunta Salzburgissa. Ei lunta Zell am Seessä. Olenpahan vähän pettynyt. Olin niin suunnitellut liukuvani pitkin lumisia teitä, mutta täällä oli +17, kun astuin koneesta. Villapuserot voin jättää kaappiin odottamaan säiden viilenemistä. Huomiseksi on luvattu lämmintä ja ensi viikolla pitäisi olla +24 astetta. Mihin ovat kadonneet luvatut lumisateet? Taidan sittenkin mennä rannalle enkä mäkeen.

Huomiseksi on varattu paikka muotinäytökseen. Sain kutsun ja taidan mennä katsomaan tuttavani liikkeeseen. Olin muutama vuosi sitten myös mukana muotinäytöksessä - katsomassa - en siis mallina. Tunnelma oli itävaltalaisen hauska. Täkäläiset ovat hauskaa porukkaa. Täällä ollaan huomattavasti välittömämpiä kuin Saksassa, vaikka Köln on tunnetusti Saksan iloisin paikka. Sellainen Saksan Savo. Lupsakasta väkeä.

Taidan mennä nukkumaan. Lento kesti vain tunnin, mutta kokonais matkustusaika oli 4,5 tuntia, kun ottaa huomioon ajon kotoa Düsseldorfin kentälle ja Salzburgista tänne Zell am Seehen. Kone tuli suoraan Helsingistä. Miltei haistoi vielä karjalanpiirakat ja salmiakit..
Huomiseen. Nukkukaa kaikki hyvin ja rauhallisesti.

Tämä ei ole aprillipila: Kesä meni - talvi tuli!

Tämän aamuinen lehti toi talven miltei kosketeltavan lähelle. Kuva lunta luovasta miehestä muistutti viime talvesta, mutta oli otettu eilen Itävallassa. Zell am See hohti valkoisena. Lunta oli tullut yli 40 cm yhdessä yössä. Huomiseksi on kuulemma luvattu + 20 astetta. Luultavasti säätiedotus on viimeviikon tiedotteita. En voi uskoa, että lähes puolen metrin hankien jälkeen tulee enää kesä. Großglocknerstrasse eli alppitie Zell am Seen puolelta on suljettu. Salzburgissa on satanut lunta alle 1000 metrin korkeudessa - ei siis vielä kaupungissa. Lennän huomenna. Onneksi olen pakannut jo etukäteen talvivaatteet mukaan, kun sitä ei koskaan tiedä miten säät syyskuun lopulla siellä muuttuvat. Olen kokenut tämän joskus ennenkin, joten mitään uutta nämä nopeat sään vaihdokset eivät Itävallan alpeilla ole. Tuntuu vain niin hullulta, kun vielä viikko sitten sielläkin oli yli 25 astetta plussan puolella ja nyt on talvi tullut yhdessä yössä.

Tämän aamuisesta lehdestä kuva Itävallan lumisateesta.Pitääkö ottaa pipo ja lapaset mukaan, kun lennän Salzburgiin huomenna? Talvisaappaat olen jo lähettänyt etukäteen Guidon autossa, ettei kaikkea tarvitse raahata lentokoneessa.

Matkaan lähtee myös kutimeni. Leikkasin taas eilen matonkuteita vanhoista lakanoista ja kudon niistä mattoa. Koska en omista kangaspuita, täytyy kutominen tehdä käsipelillä eli 10-numeroisilla puikoilla.Sitä voi tehdä telkkaria katsoessa ja Friedhelm leikkii kerillä lattialla kuin kunnon kissan kuuluukin. Ompelukonetta en aio raahata mukanani. Sen sijaan italian oppikirjani otan kännykässäni mukaan. Anna laittoi koko kirjan kännykkääni ja voin opiskella vaikka kävellessä tai hotellihuoneessa, jos lumisade estää ulkoilun.

 Hieronnan olen tilannut jo etukäteen. Viimekertainen teki todella hyvää ei pelkästään jäsenille vaan sielulle. Sain ruokaohjeiden lisäksi ihan rehellisiä elämänohjeita ja se teki hyvää. Eilen kävin thaimaalaisessa hieronnassa täällä Bergisch Gladbachissa. Todella viehättävä paikka. Erittäin tyylikkäästi sisustettu, rauhallinen musiikki teki levollisen mielen ja aivan hento tuoksu tarttui myös vaatteisiin kotiinviemiseksi. Olen kerran aikaisemmin ollut thai-hieronnassa Suomessa, mutta se ei ollut mitään tähän verrattuna. TÄmä oli todella asiantuntevaa, tehokasta ja erittäin rauhoittavaa. Jalkojani hierottiin puolisen tuntia ja tuntui, että lihaksia, joiden olemassaolosta en ole tiennyt aikaisemmin mitään, ilmestyi yhtäkkiä kipuineen. Tilasin uuden ajan pelkästään jalkahierontaan. Olen päättänyt antaa aikaa itselleni. Pitää huolta kropastani, sillä tämä on ainoa, joka minulla on. Hiukan olen oppinut näiden viimeisten kuukausien aikana kunnioittamaan omaa kehoani ja kuuntelemaan sen tarpeita. Äkkipikaiset liikkeet ja kiireen olen yrittänyt jättää pois. Se on vaikeaa, sillä olen aina tottunut tekemään kaiken nopeasti. "tuo tullessasi, vie mennessäsi" oli isoäitini opetus. Ei yhtään hullumpi, mutta senkin voi tehdä rauhallisessa tahdissa.

Käsitöiden kanssa on joskus vähän sama juttu, että tekisi mieli tehdä niin paljon kaikkea eikä aika riitä sittenkään siihen mitä on suunnitellut. On opeteltava ottamaan yksi asia kerrallaan ja jos en ehdi tehdä päivän aikana mitään, ei se ole maailmanloppu eikä minun tarvitse stressata itseäni sillä, että seuraavana päivänä on tehtävä tuplaten töitä. Olen sitä paitsi sairaslomalla enkä työleirillä. Kun sen asian saisin ymmärrettävään muotoon itselleni niin selviäisin huomattavasti helpommalla. Tunnen yhä vielä syyllisyyttä siitä, etten käy töissä, joten kompensoin kai tätä "työttömyyttä" sillä että ompelen koko päivän.

Tämä on kai sitä luterilaista työmoraalia, joka seuraa näin ortodoksi-ihmistäkin!

Suomalainen ruisleipä on syöty englantilaisen appelsiinimarmeladin kera. On ihan hyvä yhdistelmä. Rukiisen makea maku.

LAISKA LAUANTAI

Eilinen Ankka taisi olla liikaa vatsalleni. Entinen keilakerhomme on kutistunut 3-4 ihmiseen ja tapaamme toisiamme kerran kuukaudessa jossain ravintolassa.Saksassa oli muutama vuosi sitten oikea buumi kiertää ns. "lahjakorttikirjan" kanssa ravintoloita. Lähes jokaisessa kaupungissa on oma "Lahjakorttikirja" eli ns. Gutscheinbuch, jolla voi mennä kirjassa mainittuihin ravintoloihin syömään. Kahden hengen ruokailu maksaa yhden aterian verran. Kirjaan on otettu joka vuosi aina uusia aluevaltauksia mukaan, kuten kylpylöitä, meikkausta, kampaustarjouksia, rakennekynsihoitoloita, lasten puuhataloja ym.ym. On ihmisiä, jotka kiertävät kaikki kirjan ravintolat, syövät kalleimman aterian, juovat pullon vettä ja istuvat 4 tuntia ravintolassa vilkkaimpaan aikaan eivätkä jätä penniäkään palvelurahaa. Kirjan tarkoituksena on saada ihmiset lähtemään kotinurkkiaan edemmäs, tutustumaan uusiin ravintoloihin ja käymään siellä muutenkin kuin kirjan kanssa. Olen käynyt kirjan kanssa monissa hyvissä ravintoloissa tyttöporukalla ja löytänyt uusia mielenkiintoisia paikkoja, joihin haluaisin mennä myöhemmin Guidon kanssa. Jos 30 euron aterian saa 15 eurolla niin mielestäni ( eli kaksi ihmistä syö 30 euron aterian, joka normaalisti maksaisi heille 60 euroa, mutta kirjan kanssa vain 30 euroa) silloin voi rauhassa nauttia hiukan kalliimpaa viiniä tai tilata jotain sellaista jälkiruokaa, jota ei muuten raaskisi tilata.

Eilen tilasin alkupalaksi vasikanleikettä tonnikalakastikkeella (Vitello Tonnato, joka on tyypillinen italialainen alkupala), pääruuaksi ankan rintaa ja sain mahtumaan vielä espresson ja jälkiruuan. Ei ihme, että yöllä en saanut unta ja aamuyöstä vatsassa poltteli niin, että pysyin sängyssä puoli yhteentoista saakka. En yksinkertaisesti päässyt kivuiltani ylös. Omaa syytä, kun söin niin paljon.

Vitello Tonnato

Tänään on ollut rauhallinen päivä. Ompelin kaksi kassia enkä mitään muuta. Kohta katsomme Annan kanssa suomalaisen elokuvan "Miesten vuoro". Tein päivällä makean leipäkakun ja paistamme illalla vielä mustikkalettuja. Mustikassa kävin Rewessä eli kylän kaupassa.

Kaksi kassia sain siis tänään aikaiseksi. Mielessä pyörii uusia ideoita.Viikonloppuna täytyy vain lepäillä.Anna tuli äsken tänne ja ihastui mustavalkoiseen kassiini niin, että nyt se on sitten hänen.

Tuon mustavalkoisen IKEA-kangaskassin otti Anna käyttöönsä. Sisällä on avaimenripustin ja erillinen vetoketjutasku kukkarolle. Kantohihnat tein taas tuon jo tutuksi tulleen blogiystäväni ohjeen mukaan. Toinen hihnoista leikataan leveämmäksi kuin toinen ja käännetään sitten kapeamman päälle.Erittäin kätevä ohje.

Aurinko on laskenut, ilta pimenee ja parvekkeella uusi lamppuni luo ohutta valoa pimenevään yöhön. (väsäsin lampun rautalangasta, suomalaisesta kivestä ja marmeladilasista)

Marmeladilasi, jonka alla roikkuu kivi.Näitä on tarkoitus tehdä monta niin, että ne roikkuvat eri tasoissa. Guidon täytyy ensin tulla kotiin ja porata kattoon reikiä...

Mikään ei ole niin hauskaa kuin viettää koti-iltaa lapsensa kanssa, joka ei enää asu kotona. Tuntuu niin kotoisalta, kun Anna tekee taikinaa keittiössä ja kohta katsomme suomalaista elokuvaa.

KRAVATEISTA KASSEIKSI

UUSIOKÄYTTÖÄ KRAVATEILLA!
Kaikki kravatteihin kyllästyneet lähettäkää ylimääräiset, vanhanaikaiset, kirjavat, levetä ja kapeat kravattinne minulle. Naapurini Uschi lähti syntymäpäiväristeilylle Tonavaa pitkin ja mietin mitä hänelle lahjaksi. Koska hänen miehensä kuoli keväällä ja Uschi toivoi Michaelin paidoista itselleen kassia, jonka teinkin, päätin käyttää myös Michaelin vanhat kravatit uudelleen. Ratkoin ne auki, silitin ja leikkasin palasiksi ja ompelin kassiksi. Koska Uschin elämään mahtuu nyt paljon surua, lohduttaa keltainen toivon väri, mutta joukossa on palasia mustaa silkkiä, jotta keltainen loistaisi paremmin. Niin kuin elämässä yleensä on. Suru peilautuu onnesta, elämä ei ole koskaan loputonta mustaa.

 Ensin kaivetaan naapurien kravatit kaappien kätköistä ja sitten ne ratkotaan auki ja silitetään. Värien valinta on hyvin yksinkertaista; kaikki kelpaa. Design on tässä vaiheessa aivan yhdentekevää. Tästä läjästä löytyy niin halpaa markettikravattia kuin monen sadan euron Gucci-tekeleitäkin. Kaikki siis kelpaavat. En ole kovin ronkeli kravattien suhteen. Kravateista irroitan myös design-kyltit. Niistäkin voi tehdä myöhemmin jotain...

 Kun kravatit on silitetty, leikkaan niistä erikokoisia palasia, jotka ompelen hujan hajan yhteen, ns.Grazy Quilting-tekniikalla. Lopputulos on aina erilainen.Sen jälkeen neliöt silitetään ja leikkaan ne tasaisiksi. Taustalla on joku vanha kangas, johon olen palaset kiinnittänyt, muuten palaset olisivat laukkuun liian ohuuita.

 Lopuksi ompelen neliöiden väliin sopivan väriset suikaleet ja sitten kaikki ommellaan kiinni toisiinsa. Toinen puoli on joko samanlainen tai yksivärinen, riippuen siitä kuinka paljon aikaa ja kärsivällisyyttä on jäljellä. Tähän kassiin tein molemmat puolet kravattineliöistä. Vuoren tein keltaisesta silkistä, jolla yhdistin myös neliöt toisiinsa. Kantohihnat ompelin toiselta puolelta keltaisesta silkistä ja toiselta puolelta kravattikankaasta.

 Ja sitten tuli Friedhelm sekoittamaan kravattilaatikkoani. Penkoi sitä aikansa ja asettui mukavasti kravattien päälle makuulle.

 Kravateista irroitettuja nimilappuja, joista voi myös tehdä laukun. Kun näitä vain kerää tarpeeksi, ne voi ommella kankaaseen ja tehdä pienen juhlalaukun. Eipähän ainakaan ole kenelläkään toisella samanlaista.

 Ja tuloksena on sitten kravateista tehty kassi. Tähän voi laittaa vaikka kuivakukkia sisään, jos ei sitä halua roikottaa olkapäällään. Tai siihen voi piilottaa viinipullon, jonka antaa synttärilahjaksi. Hihnat voi jättää pois ja kiinnittää sen vain kauniilla napilla tai siihen voi ommalla vielä läpän tai siihen voi piilottaa vessapaperirullia...se on aika monipuolinen käyttöesine ja täydellisesti uusiokäytetyistä materiaaleista. Mitään ei ole ostettu. Silkkikankaan sain jostain lahjaksi. Sisustaan voi käyttää myös silkkisiä tyynyliinoja, jos niitä sattuu olemaan ylimääräisiä.Vanhoista käsilaukuista saa kaikenlaisia pieniä osia, joita voi laittaa myös laukkuun.

Ja Friedhelm on tyytyväinen, kun työ on valmis eikä kukaan häiritse enää hänen rauhaansa laatikkokissana.


Tämä oli siis eilisen päivän projekti. Tänään olen käynyt ostelemassa halpoja kynttilöitä jouluksi. Oli tarjouksessa euron kappale sellaiset muhkeat isot kynttilät, jotka ovat todella upeita lyhtykynttilöitä parvekkeella iltojen pimetessä.

Illalla tapaan muutamia ystäviäni syömisen merkeissä. Päivällä tein aikaretken keskiajalle. Herrenstrundenissa eli entisen työpaikkani lähellä olevalla niityllä on keskiaikainen leiri. Ruoka oli tosi hyvää, riisipataa 2 eurolla lautasellinen. Olisin ostanut yhden todella kauniin hopeisen korun, mutta jotenkin olivat sataset jääneet vielä pankkiin. Eräässä kojussa myytiin viikinkiaikaisia hopea ja pronssikoruja. Kalevalakorujen mallia. 350 euroa oli kuitenkin vähän liian paljon yhdestä ketjusta, vaikka mietinkin kauan aikaa ostaisinko sen. Minulle on muodostunut merkillinen tapa ajatella sitä kuka koruni perii. En halua enää ostaa halpoja muotikoruja, haluan, että minusta jää jollekin muisto, jota kantaa mielellään.Itse pidän isoäitini koruja, koska en halua, että ne lojuvat vain laatikon pohjalla. Mummini käytti niitä mielellään ja nyt itse haluan pitää ne esillä. Lapseni ostivat minulle aikaa sitten Kalevala-sormuksen, sellaisen solmuaiheisen. Se on minulla aina. En osaa enää muita sormuksia käyttääkään. Ja minulle tulee aina hyvä mieli, kun näen sen sormuksen ja tiedän, että se on lapsiltani minulle.

Esineitä, joilla ei ole mitään yhteyttä mihinkään tai niillä ei ole kauneusarvoa tai en pidä niitä mielelläni kädessäni tai lähelläni, en halua hankkia. Toin kiviä Janakkalasta järven pohjasta. Suomalaista punagraniittia. Aion porata joihinkin kiviin reiän ja käyttää niitä koruina. Ne ovat karkeita, siloittelemattomia, mutta tuovat minulle mieleen kauniit syyskesän päivät yhdessä niiden ihmisten kanssa, jotka minulle ovat rakkaita.

LASTEN LAUKKUJA

mahtaakohan sairaskassa vaatia rahoja takaisin, kun olen ruvennut laukkutehtailijaksi? Etsimme alakerran Uschin kanssa sopivia joulumarkkinoita, joihin voimme mennä kassien kanssa.Toisaalta tätä voi katsoa hyväntekeväisyystyöksi tai kankaiden uusiokäsittelyksi, luonnonsuojeluksi, terapiaksi tai miksi vain. Työttömänä sairaslomalaisena minulla on oikeus terapiaan.

Leikkasin eilen illalla telkkaria katsellessani 8 laukkua. Kuvittelin ompelevani ne tänään. En ole muuttunut vielä koneeksi, laukkujen ompelemisessa meni enemmän aikaa kuin olin kuvitellut. Tosin istuimme aamupalalla puolitoistatuntia ja juttelimme Uschin tulevasta Dubain matkasta ja hänen eilen varaamastaan Madridin matkasta. Molemmat niin superhalpoja matkoja, etten ymmärrä miten matkanjärjestäjät enää niillä tienaavat kahvirahojakaan. 8 päivää Dubaissa 4 tähden hotellissa, jossa hotellihuone on 150 neliön suuruinen ja sisältää oman uima-altaan terassilla (katsoimme kuvat internetistä ja haukoimme henkeämme) maksaa lentoineen päivineen 660 euroa per nuppi. Madridin matkaan hän törmäsi internetissä, kun etsi uuden vuoden reissua. Lento ja yöpyminen aivan Madridin keskustassa upeassa vanhassa hotellissa, joka on sisältä kuin palatsi, maksaa alle 500 euroa per henkilö 7 päivää. Uskomatonta. Yksinkertainen bussimatka Bayeriin olisi maksanut samanverran ja uuden vuoden ruokailu Kölnissä eräässä upeassa hotellissa 350 euroa. Kyllä siinä kannattaa jo lähteä Espanjaan, vaikkei siellä keskitalvella paista aurinko yhtään sen lämpimämmin kuin täälläkään, mutta maisemat ovat erilaiset.

Minä lennän ensi viikolla Salzburgiin. Guido ajoi tänään Zell am Seehen ja soitti matkalta vain kertoakseen, että Münchenissä oli plus 27 astetta ja ihana sininen taivas. Meillä mittari näytti 19 astetta ja sinistä taivasta näkyi juuri ja juuri pilvien välistä. Nyt on aivan uskomattoman kauniit kumpupilvet taivaalla ja aurinko hohtaa valkoisten pilvien takaa.

Alakerrassa oli eilen naisten iltapäiväkahvit. Ei NIITÄ iltapäiväkahveja, joille haetaan seuraa lehtien palstoilta.Uschi oli kutsunut muutamia naisystäviään kahville. En tiedä onko se saksalainen tapa, että kotona olevat naiset kokoontuvat jonnekin kahvittelemaan, mutta nyt kun minäkin olen kotona, sain kutsun kahvikutsuille. Joko olen kuvitellut vastaavanlaiset kahvittelut typeräksi ajantappotouhuksi tai olen saanut väärää informaatiota kyseisistä kahvihetkistä. Meillä oli tosi hauskaa ja maukasta. Söimme afrikkalaista kakkua - vaikka en tiedä varmuudella syövätkö afrikkalaiset makean mehevää taateli-rusina-aprikoosi-pähkinä kakkua, mutta meille se maistui.  Syön sitä nytkin, sormillani ja näppäimistö on tahmea kuin liimapaperirulla. Juuri sellainen, että äiti sanoisi lapselleen: "älä sotke sormillasi läppärin näppäimiä, kun sitten ei kukaan voi niillä kirjoittaa..." Koska olen ainoa, joka tällä läppärillä kirjoittaa, täytyy kestää tahmeat näppäimet ja nauttia kakusta.

Kahvittelukeskustelu liikkui kissojen,koirien ja kaniinien maailmassa. Meidän vuokraemäntämme kertoi, että lapsena hänen täytyi pitää kanasta kiinni, kun mummo tappoi sen, mutta hän heitti kanan mummon syliin ja juoksi karkuun, kun ei halunnut nähdä kanan juoksevan päättömänä pitkin pihaa. Hänen poikansa inhosi kissoja, kunnes meni naimisiin, sai lapsia ja lapset alkoivat kinuta kissaa. Jonain heikkona hetkenä hän tuli luvanneeksi ja kun kissa sitten eräänä päivänä katosi, koko perhe etsi kissaa ympäri taloa, tämä kissaa vihannut poika etunenässä...Näin kävi meillekin aikoinaan, kun Guido oli ilmoittanut että meille tulee kissa vain hänen kuolleen ruumiinsa yli!! Sekä Guido että Friedhelm ovat hyvin elossa ja voimissaan! Eläimillä on käsittämätön voima voittaa puolelleen vihaajansa. Kunpa meillä ihmisilläkin olisi sellainen kyky.

Asiasta toiseen. Käsityöt:
Tämän päivän saavutus oli 6 lasten laukkua. Kaikenkirjavia. Osaan olen käyttänyt loppukankaita joistain ylijäämäpaloista. Sangat ovat eriparia, mutta se tekee laukuista yksilöllisiä. Ei tule ainakaan toista samanlaista vastaan.

 Läjä lasten "ämpäri"-laukkuja erivärisinä.

 Näitä voi käyttää vaikka koriste-esineinä. Lastenhuoneessa kasseja voi laittaa pieneen naulakkoon ja kasseihin voi ripustaa kyniä, leluja, tukkasolkia, pelikortteja jne. Kasseihin voi laittaa nimilaput eri tavaroille.
Huomenna jatkan kassien tekoa, mutta nyt riittää tältä päivältä. En halua mennä lääkäriin sen takia, että sairaslomalla sairastuisin työnteon vuoksi jännetuppitulehdukseen, kun olen vain istunut koneen ääressä ja ommellut. Eilen kävi Barbara hieromassa meitä ja se tuntui taas aivan ihanalta. Hän tulee meille kotiin, koska saa siten hierotuksi kaksi naista samalla kertaa.

Rauhallista iltaa kaikille. Elämän tärkein asia ei ole se, että saa jotain näkyvää aikaiseksi vaan se, että nauttii jonkun asian tekemisestä.

TAAS KOTONA SAKSASSA!

 Mitä teen ensimmäiseksi Helsingissä; juoksen torille ostamaan ropollisen paistettuja muikkuja. Siitä alkaa LOMA Suomessa. 5 tähden Gourme-ravintola ei pärjää tälle herkulle.

Raumalainen paratiisi. Saimme viettää 3 ihanaa päivää tässä äärettömän kauniisti entisöidyssä talossa. Kerron myöhemmin muutaman hauskan tapahtuman öisistä katuretkistä...

Koskas loma olisi kestänyt tarpeeksi kauan? En muista, että olisin valittanut loman olleen liian pitkän, mutta nämä Suomen vierailut ovat ehdottomasti aina liian lyhyitä. Varsinkin, kun sattuu sellainen syyskesän sää kuten meidän matkallamme oli. Aurinko helotti kirkkaan siniseltä taivaalta, lämpötila mittarissa näytti 22 astetta ja ensimmäinen kohteemme RAUMA näytti parhaat puolensa. Saimme tuttaviemme talon lainaksi (isäntä oli lähtenyt tyttärensä kanssa Roomaan) ja nautimme paratiisimaisesta puutarhasta, saunasta, kauniisti entisöidystä kodista, jossa jokainen yksityiskohta on rakkaudella hankittu ja teki harmonisen elinpiirin niin asukkaille kuin meille vieraillekin.  Saunan jälkeen istuimme terassilla, omanpuiden varjossa, joimme hyviä viinejä (emme tyhjentäneet talon omaa viinikellaria) ja paransimme maailmaa. Maailma olisi paljon parempi paikka elää, jos ihmisillä olisi aikaa toisilleen, aikaa itselleen ja aikaa oman ympäristönsä nauttimiseen.

Tämä oli ensimmäinen Suomen retki myös tulevalle vävyllemme. (mikä sanahirviö, kun emme tiedä ovatko he koskaan menossa naimisiin) Olimme tilanneet matkan jo ennen sairastumistani, viime vuoden marraskuussa. Mukaan piti lähteä myös pomoni ja hänen vaimonsa, mutta he eivät valitettavasti päässeet tällä kertaa mukaan. Olemme tehneet yhdessä jo 3 lomamatkaa Suomeen ja kaikki ovat olleet toista loistavampia. Eihän hän enää minun pomoni ole, kun olen työtön sairaslomalainen, mutta kutsun häntä yhä pomokseni. Parempaa pomoa ei minulla ole koskaan ollut - yhtä hyviä kylläkin. Rovaniemen vanhainkodilla työskennellessäni pomoni oli yhtä hyvä. Hänen luonaan kävimme nostamassa perunat ja syömässä hirvipaistit.

Lensimme air-berlinin koneella Düsseldorfista Helsinkiin. Anna ja Jakub käyttivät hyväkseen Ryan airin erittäin halpoja lentoja Frankfurt-Hahnista Tampereelle. Näillä nykyisillä halpahintalennoilla voisi käydä vaikka joka viikko Suomessa, kunhan vain varaa lennot tarpeeksi ajoissa. Me maksoimme omastamme vain 80 euroa per henkilö meno-paluu. Sillä hinnalla pääsee juuri ja juuri Kölnistä Frankfurtiin junalla.

Vuokra-auto olisi voinut olla pienempikin, sillä äiti ei päässyt kiipeämään pikkubussiin korkeiden portaiden takia. Jouduimme jättämään perinteisen Lappeenrannan Linnoituksen väliin, kun äidin pukkaaminen pikkubussiin oli jo keskiviikko iltana tehdyn retken aikana tuskien takana. Ellei ystävämme Leo olisi pukannut äitiä takapuolesta, olisimme varmasti vieläkin pähkäilemässä miten äidin saa kyytiin...

Helsingistä ajoimme Raumalle. Yksi lempikaupungeistani Suomessa. Varsinkin tuo vanha-rauma ihanine vanhoine puutaloineen. Pihat ovat kuin satukirjasta. Kujia pitkin kulkiessa voi nähdä pitkän pellavahameen vilahtavan portin taakse, paljasjalkaisten pikkupoikien ajavan toisiaan takaa ja kalastajien palaavan verkkojensa kanssa kotiin. Raumassa on säilynyt vanha lumo ja uudet asukkaat kunnostavat talonsa rakkaudella yksityiskohtiin.

 Tämä ei raumalaisille ole mitään erikoisuutta, mutta täältä kivitalomaasta tullessa kauniit puutalot, joita koristaa suomalaisen puusepäntaidon mestarinäytteet pienimmissäkin yksityiskohdissa, saavat meidät hihkumaan innosta ja ikuistamaan jokaisen portinpielen ja ikkunan niin, että koko Rauma on oikeastaan kuvattu yhden päivän aikana.

 Aina löytyy hauskoja yksityiskohtia. Tämä savinen kissakukkaruukku pelotti Täplää niin, ettei se uskaltanut oikein lähestyä miltään suunnalta, vaikka onkin raumalainen koira. Sattui vain veljeni Matti haukkumaan ja murisemaan kissapotin takana. Täplä oli aivan varma, että kukkaruukku osaa murista.

Näitä ikkunoita oli 3 vierekkäin. Yhdessä oli keltaiset kukot, yhdessä siniset ja yhdessä punaiset. Ikkunat olivat kuin taideteos. Toisissa ikkunoissa oli laivoja tai kissoja. Viehättävintä on se, että ihmiset näkevät vaivaa saadakseen aikaan eräänlaisen ilmaisen taidenautinnon ulkonakulkeville. Kun ehtii pysähtyä ikkunoiden eteen, löytää äärettömän hienoja ja hauskoja yksityiskohtia.
Raumalaiset ovat myös mukavia ihmisiä muuten vain. Tapasimme yhden rouvan puussa kangaspussukan kanssa. Kysyin häneltä mitä hedelmiä hän poimii, kun olivat niin luumunnäköisiä mutta pieniä. "Viikunoita" hän vastasi ja tarjosi meille syötäväksi. Olisin halunnut ostaa pussillisen, mutta hän kieltäytyi myymästä ja käveli kotiinsa. Hetken kuluttua hän palasi pussi täynnä viikunoita ja sanoi, että saan sen, kun hän ei tiedä mihin niiden viikunoitten kanssa joutuu, niitä on niin valtavasti. Rahaa hän ei huolinut ei sitten millään. Nautiskelin vielä seuraavan päivänkin raumalaisista viikunoista. Kiitoksia vain sille mukavalle raumalaiselle naisihmislle siellä viikunapuussa!

 Aina ei tarvitse edes koristella ikkunoita sen erikoisemmin. Jäkälä ja pienet kukat tekevät ikkunamaisemasta mummon ikkunan.

Raumalta ajoimme lauantaina 3.9 Kuopioon setäni Matti Vapalahden hautajaisiin. Matka oli surullinen, sillä Matin lähtöä oli niin vaikea ymmärtää. Vaikka arkku oli edessä kukkameren ympäröimänä, oli sellainen tunne, että Matti tulee ovesta sisään ja kaikki on taas niin kuin ennenkin. Ehdoton lähtö sattui enemmän kuin osasin kuvitella. Olin itkenyt kotona, mutta hautajaisissa tuntui, ettei itkusta tule loppua. Enkä vieläkään voi ajatella Mattia ilman kyyneleitä. Tiedän, että meillä kaikilla on oma aikamme täällä maan päällä ja jokaisen on joskus siirryttävä muualle, pois uuden sukupolven tieltä, mutta ikävä on niin sanomattoman suuri, ettei ilman itkua siitä selviä. Kun ei voi enää soittaa Matille, kun ei Matti enää lämmitä Puumalan savusaunaa, kun ei kukaan paista lettuja kesäkeittiössä, kun ei...Niin monta asiaa jää tapahtumatta.

Kuopiosta Rauman kautta Janakkalaan mökille. Ja sää jatkui yhtä aurinkoisena ja lämpimänä kuin Raumallakin. "Hirvikärpäset" on uusi sanamme. En ole koskaan aikaisemmin tutustunut moisiin ötököihin, vaikka olemmekin viettäneet joka kesä metsälomia Suomessa. Hyttyset ovat olleet vaivanamme silloin tällöin, mutta taivaasta plopsahtelevia mönkijöitä, jotka pudottavat siipensä päästessään kaivautumaan farkkujen sisään, en ollut ennen nähnyt. Vaaleatukkaisena en onneksi aivan yhtä kamalasti kerännyt mönkijöitä kuin Anna, jolla oli vain mustia vaatteita yllään. Ropina vain kävi, kun he Jakubin kanssa puistelivat vastaanrimpuilevia ötököitä vaatteistaan. Rauhallisesta kävelyretkestä metsään ei tullut mitään. "en ole hirvi" oli Jakubin ensimmäinen suomenkielinen lause. En tiedä uskoivatko hirvikärpäset puolalais-italialaista, joka yritti suomeksi selittää selkään lentäville ötököille, ettei hän ole hirvi. Nämä visaiset elukat tulevat kuulemma itärajan takaa ja ovat jo omineet Lapinkin. Poroparat.

Mökki oli silti ihana. Juuri sellainen kuin rantamökin pitää ollakin. Hyvin varusteltu kaikkine mukavuuksineen ja pihalla paistettiin loimulohet ja syötiin järven rannalle katetun pöydän ääressä kuin mökkiläisten kuuluukin. Rapujen keittämiseen en osallistunut. Ehdin jo nimetä kaikki ravut yksitelleen, joten kavereiden kuolema tuntui pahalta. Syöminen sitten ei...kummallista kyllä, mutta ne ovat hämähäkkilajia enkä ole kovin hyvä ystävä 8-jalkaisten kanssa niin, en sitten rapujenkaan. Opin tekniikan, kun ensin olin taistellut kynsin ja hampain ensimmäiset kymmenen rapua enkä saanut edes yhdelle leipäpalalle tarpeeksi päällystä. Kun yhtäkkiä tajusin systeemin niin nälkäkään ei päässyt yllättämään.Guido imuroi seuraavana aamuna kasapäin joka suuntaan lentäneitä saksenkappaleita.

Suomalainen kesäilta, Ei hyttysiä, ei tuulta, ei meteliä järven takaa, kun järvellä saa kulkea vain soutuveneellä. Joku on tehnyt järkevän päätöksen ja kieltänyt konepelit.

Oppia ikä kaikki! Teimme ensimmäistä kertaa loimulohta. Kölnin joulumarkkinoilla eräs saksalainen perhe myy loimulohta suurella menestyksellä, mutta nyt opin itsekin tekemään sitä. Tuntuu käsittämättömältä, että ihan tavallisesta kaupasta saa kokonaisia lohia 6,90 euroa kilo. Meidän kaksi loimulohta maksoivat yhteensä 23 euroa. Täällä lohta ostetaan pienen pieninä palasina.Kokonaista lohta en ole nähnyt missään.

Salaperäisen kaunis kuunsilta. Kuunsiltaa pitkin kulkee pieni enkeli maahan.

Näihin levollisiin maisemiin haluan palata ajatuksissani sitten, kun kiire ja stressi tunkevat sisääni jokaisesta solusta enkä osaa pysähtyä ajattelemaan mitä kaikkea voisin saavuttaa rauhallisuudella. Kun katson tätä kuvaa, tuntuu, että jokaisessa solussani virtaa hiljaisuus, äärettömyys luonnon rauhan keskellä.

Paratiisiolomme loppui niinkuin maailman ensimmäisessä paratiisissakin kävi.Me saimme viettää 3 ihanaa kesäpäivää järven rannalla, metsän keskellä ja lähdimme siitä kukin eri suuntiin jatkamaan matkaamme. Anna ja Jakub palasivat seuraavana päivänä takaisin Saksaan, me Guidon kanssa lähdimme Imatralle äidin luokse.Nyt, kun olet tankannut itseni täyteen suomalaisen metsän tuoksua - hirvikärpäsineen - ja herkutellut karjalanpiirakoilla jokaisessa mahdollisessa kyläpaikassa, ostanut pakastepullia ja paisuttanut mahaani mielettömällä hiivakertoimella ja nauttinut salaa lakritsaa siitä huolimatta, että yhden yön taistelin taas kipujen kanssa, nyt pärjään taas pitkän talven täällä Saksassa, vaikka en näkisi yhtään lakritsaa enkä söisi yhtäainokaista piirakkaa. Joutsenosta ostetut oululaisen karjalanpiirakat on kohta jo syöty eikä Olttermanni-juustostakaan ole kuin kannikka jäljellä. En mene koskemaan lasten karkkipussituliaisiin enkä avaa uutta Domino-keksipakkausta, kun poikani haluaa aina saada niitä Suomen matkaltamme. Virkkukoukkusen ihania lastenvaatteita en pakannut tällä kertaa mukaan, mutta ilman en myöskään tullut. Ostin itselleni uusiomateriaalista tehdyn ison iloisen kirjavan kassin, joka varmasti herättää huomiota Kölnin kaduilla. suomalaiset ovat tehneet jo vuosikymmeniä muovipulloista ja kahvipaketeista kasseja ennen kuin keski-euroopassa edes puhuttiin kierrätysmuodista! Kun nyt seuraa suomalaisia käsityölehtiä huomaa kuinka idearikkaita ihmiset pienessä maassamme ovat. Kaikki käytetään hyväksi ja kaikesta voidaan tehdä käyttöesineitä. Olemme saavuttamassa afrikkalaisten idearikkaustason pikkuhiljaa. Ehkä näin jokainen voisi omalta osaltaan hiukan pelastaa maapalloamme tuleville sukupolville, kun kaikkea ei heitettäisi pois jätteenä.Minä en voi heittää edes vedenkeittimessä ollutta vettä viemäriin vaan kierrän talon ja kastelen kukat jokaisella pisaralla. Vesi alkaa olla pian meilläkin ylellisyystuotetta ja sitä on säästettävä niin uskomattomalta kuin se tuntuukin ainakin nyt, kun katson ulos ja ikkunaa pitkin valuvat sadepisarat. Aamu alkoi niin kauniina ja helteisenä etten olisi uskonut päivän kääntyvän harmaaksi ja sateiseksi. Niinkuin ihmiselämässä niin myös luonnossa muutokset voivat olla joskus nopeampia kuin osaamme odottaakaan.

Nauttikaamme siis jokaisesta pienestä hetkestä, jonka saamme viettää ystäviemme ja perheemme parissa. Jokainen pieni hymy, ystävällinen tervehdys tuntemattomalle naapurille ja kesken kiireen annettu suukko voivat muuttaa tietämättämme toisen ihmisen elämän suunnan.