tiistai 29. marraskuuta 2011

merta edemmäs kalaa - arizonasta karjalanpiirakoita leipomaan Saksaan

Viikko hurahtanut vieraiden parissa. Viimeksi tapasimme 12 vuotta sitten Lake Havasussa, Arizonassa. Nyt Saksassa, Bechenissä. Karjanpiirakoita paistaen. Opetin isoäitini tekniikan sekä piirakan paistossa että virkkauksessa. Tyttökaverini tytär innostui virkkaamaan lakanoista mattoa ja tulos on varsin loistava ottaen huomioon, ettei hän ole koskaan aikaisemmin virkannut mitään. hän oppi ennätysvauhtia eikä sen jälkeen vauhti ole laantunut. Tänään istumme ruokasalin ja keittiön lattialla ja leikkaamme yhdessä lakanoita sillä aikaa, kun hänen äitinsä leipoo meille ihanaa amerikkalaista suklaakakkua. Piirakat kypsyvät uunissa, kello on jo ylittänyt puoliyön...Mies nukkuu eikä edes tunne pehmeitä piirakkatuoksuja-eikä kumma kyllä kissakaan ole viihtynyt enää seurassamme. Sekin väsähti kesken kaiken.

 MATTO, jota Jessie on virkannut vanhoista lakanoista.
Karjalanpiirakoita, joita Tricia, amerikkalainen ystävättäreni teki.

Tilasimme hotellin Pariisin lentokentältä. On aika palata takaisin kotiin. 5 päivää hurahtivat ohi kuin lennossa. Istuimme joka ilta aamuyön tunneille juttelemassa, katsomassa valokuvia ja muistelemassa, kun lapset olivat pieniä ja me nuoria...Vaikka väsymys painaa jo jäseniä - kun nuoruus alkaa olla takanapäin - on ollut ihana elää tätä päivää muisteluista huolimatta. Ystävyys ei tarvitse aina vieri vieressä asumista eikä edes vuosittaista tapaamista. 12 vuoden väliaika ei merkinnyt mitään, kun näimme toisemme lentokentällä. Nytkin tuntuu siltä kuin olisimme juuri tavanneet toisemme eikä tuleva ero pelota pituudellaan. Ystävyys vain on olemassa eikä se katoa.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Joulumarkkinat on avattu, jouluidylli lähentelee täydellisyyttään keväisissä tunnelmissa

Mummini sanoi aikoinaan, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sen nopeammin aika rientää eteenpäin. Olen kai vanhenemaan päin, sillä minusta tuntuu siltä kuin olisin muutama viikko sitten tallustellut joulumarkkinoilla ja juonut glögiä ja taivastellut kuinka nopeasti vuosi on kulunut...ja nyt on taas joulu edessä. Vai onko joku mahdollisesti siirtänyt kelloja ja avannut kalenterin, jossa joulu on kaksi kertaa vuodessa? Mittari näyttää 15 astetta, aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja joulukuuset hohtavat kuin kirkkaat tähdet tummuvassa yössä. Joulumarkkina tunnelma on vielä kaukana, mutta silti kaikki haluavat nuuhkia kuusen tuoksua ja nauttia höyryävän kuumaa glögiä. Aldi ja Lidl ovat syytäneet joulupipareita ja kuusenkoristeita jo lokakuun alusta lähtien. Kaikki kiukuttelevat aikaisin alkavaa joulumarkiinointia ja kuitenkin tavarat katoavat kauppojen hyllyiltä. Ellei olisi kysyntää, ei olisi tarjontaa! Tosin olen sitä mieltä, että ensin on tullut tarjonta ja sitten vasta kysyntä.


Ompeluhommat ovat kovassa vauhdissa. En vain ole ehtinyt kuvailemaan mitään. Kone surisee niin, että tänään piti soittaa korjaajalle, kun alalanka syttyää ja myttyää niin, ettei tikistä tule mitään ja ompelut jäävät puolitiehen. Ehkä olisi pitänyt ostaa teollisuuskone heti alusta lähtien.

Käväisin eilen tyttökaverini luona kylässä - ihastelemassa upeita Kaffe Fassetin kurssin tuloksia. Loistavia värejä, upeita kuvioita. Ihan pisti sydänalasta, kun olen jäänyt siitä kurssista paitsi, mutta on hyvä nähdä toisten tekemiä töitä ja nauttia siitä, että maailmassa on ihmisiä, jotka jaksavat saada aikaan kaunista.

Nyt on nukenvaatteiden vuoro. Eihän nukkekaan voi olla ilman lämpimiä vaatteita, jos uusi vauva syntyy jouluaattona. Iida saa pienen nukkevauvan, jolle ompelen vaatteita. Ajattelin tehdä Iidalle samanlaisia puseroita kuin olen tehnyt nukelle. Niin ovat nukkeäiti ja nukke samassa muodissa. Joop ja Chanel kalpenevat!

Sanomalehti sai aamulla sydämeni kylmenemään. Saksan uusnatsien vuonna 2007  poliisin murha olikin tahallinen teko eikä sattumanvarainen ampumavälikohtaus. Yllättäen uusnatsien tekemät rikokset ovat saaneet uuden suunnan ja uuden nimen: terroriteot! Enää ei puhuta arabien tekemistä terrori-iskuista vaan nyt Saksaa ravistelee aivan uudenlainen terrorismin aalto: Uusnatsit. Rikoksia, joiden taustoja ei ole tutkittu tarpeeksi, on yhdistetty uusnatseihin ja kammottavinta oli nähdä dokumenttiohjelma lasten- ja nuorten leireistä, joissa uusnatsit kasvattavat uuden vihaa lietsovan nuorison. Internetin onlineforumissa natsit kirjoittivat suunnittelemistaan murhista kuin kyse olisi ollut puutarhan rikkaruohojen kitkemisestä. En tiedä sattumaako vai tarkoituksella haettu, mutta yhden neonatsin peitenimenä on "Sibelius"!!!

Vaikka kuinka pohtisin asiaa, en löydä minkäänlaista hyvää syytä ihmisvihalle. Me elämme ja kuolemme emmekä saa täältä mitään mukaamme. Ehkä joku syntyy uudelleen hyttysenä tai muurahaisena, mutta tärkeintä on elää tämä yksi elämä niin, etten vahingoita toista ihmistä. En vihaa enkä väheksy ketään.

 

tiistai 8. marraskuuta 2011

Joka 9. kölniläinen elää yli varojensa

Eivät siis pelkästään kreikkalaiset elä yli varojensa. Joka 9. kölniläinen on höyläyttänyt korttiaan useammin kuin tilillä on ollut rahaa. Prosentuaalisesti (11.59 %) kölniläiset ovat jopa maan keskitason yläpuolella velkojensa kanssa. Huolestuttavinta on se, että alle 20-vuotiainen ja yli 70-vuotiaiden osuus lisääntyy.Lehtiartikkeli ei kertonut syitä velkakierteeseen, mutta useimmiten nuorilla on ongelmia ylisuurten puhelinlaskujen kanssa ja vanhuksilla taas ei eläke riitä vuokraan ja ruokaan. Vielä kymmenkunta vuotta sitten saksalaiset eivät luottaneet muuhun maksuvälineeseen kuin kuivaan rahaan. Käteinen oli valttia.Oli turha etsiä maksuautomaatteja tai työntää visakorttia kaupan kassalla maksuvälineeksi. Suomalaiset vieraat kiukuttelivat, kun visa ei kelvannut kuin supersuurissa kauppakeskuksissa. On vieläkin ravintoloita, joissa kelpaa vain käteinen. Olen tullut varovaisemmaksi pankkikorttimaksuissa.Televisiossa varoiteltiin röyhkeistä pankkikorttipetkuttajista, jotka murtautuivat kauppoihin, mutta eivät vieneet mitään. Korttia käyttäneet asiakkaat saivat yllätyksekseen tyhjän tilin tai tuhansien eurojen tilisiirtoja ilman, että olivat ostaneet mitään. Kauppojen korttilaitteita oli manipuloitu - öiset murtovarkaat eivät olleet ottaneet mitään vaan pikemminkin tuoneet omat "tuotteensa" kauppojen kassoille. Olen hakenut rahani pankin kassalta mielummin kuin automaatista, joita myös on manipuloitu. Jopa meidän pikkukylän pankin raha-automaattiin oli asennettu laite, jolla saattoi tallentaa käyttäjien tilinumerot ja tunnusluvut. Onneksi meillä voi vielä rahat hakea ilman ylimääräistä maksua pankkitiskiltä.

Friedhelmin pitäisi olla kalju ja karvaton sen karvamäärän perusteella, jonka joka päivä löydän lattioilta. Joka aamu joudun pyyhkimään lattiat kostealla kissa-allergiani takia ja joka aamu valkoinen rätti on mustia karvoja täynnä. Ei vain muutamia huitaleita vaan MUSTA. Jos minulta lähtisi yhtä paljon hiuksia kuin Friedhelmiltä karvoja, olisin ollut jo vuosia sitten hiukseton. Friedhelmin turkki kiiltää kuin puunattu lattia. Ei merkkiäkään mistään karvakadosta. Friedhelmin karvoja löytyy jopa avaamattomasta muropaketista!!!! Minulla on varmaan jo karvaiset keuhkot, mutta mitä siitä. Se ilo, minkä Friedhelm meille olemassaolollaan antaa korvaa päivittäiset lattianpesut ja sängyntuuletukset.

Olen ehtinyt taas ompelukoneeni ääreen. Pidennän kerran lyhennettyjä verhoja Iidan uuteen huoneeseen ja olen ommellut uudelle tulokkaalle verhot. Tänään tein yhden musta-valkoisen kassin Ikean kankaista.Se oli yksi tilaustöitäni, joka vain jotenkin aina siirtyi muiden mielenkiintoisempien töiden takia hamaan tulevaisuuteen - tähän päivään. Olin siivousinnoissani raivannut kellarista läjän vaatteita, jotka vein tänään käytettyjen tavaroiden liikkeeseen. Tein listan poistetuista vaatteista ja vaatekaappini väljentyi huomattavasti. Ostin yhden puseron, ettei kaappini olisi liian tyhjän tuntuinen!

Kissalaukkuja on syntynyt kuin karvapalleroita ikään. Michaelin paidat on kohta kaikki paloiteltu kasseiksi. Löysin kirkkaan vihreää samettikangasta, josta tuli "juhlakissalaukkuja". Taidan ottaa yhden ensi maanantaina konserttilaukuksi.

 Musta-valkokassista tuli tavallista suurempi. Vetoketjun kanssa taistelin, kun en muistanut miten olin sen edellisellä kerralla ommellut. Onneksi on apu lähellä: http://tilkunviilaaja.blogspot.com/2011/06/ompele-vetoketjulaukku.html, josta kävin katsomassa taas kerran miten vetoketju kassiin ommellaan. En jaksanut ruveta ompelemaan vuorta käsin vaan vetäsin sen ompelukoneella kiinni eikä mustassa kankaassa mustaa ommelta oikein edes huomaa.
 Vuorikankaaksi löysin vanhat lakanat, joissa on nuotit ja sanat "Casablanca"-elokuvan musiikkiin "as time goes by". Tein vetoketjullisen sisätaskun ja tietenkin myös avainlenksukan.
 Kissalaukkuperhe on kasvanut uusilla tulokkailla. Alakerran naapurini Uschi on tehnyt minulle "iloisia" kissoja, kun minä tein aina vain suut-alaspäin olevia kissoja. Kissat ovat aina yksilöllisiä. Kahta samanlaista ei ole - kuten ei ole oikeassa kissaelämässäkään.
Friedhelm sai uuden ystävän, kun lahjoitin sille oman pehmolelukissani, jonka sain sairaalaan. Friedhelm nuolee sitä välillä liikuttavan hellästi ja yrittää joskus tyrkkiä hiljaista kissakaveriaan leikkimään.Ainakin sain Friedhelmin huomion pois lattialle levitetyistä kissalaukuista.

Nyt on aika mennä nukkumaan. Rauhallisia unia!

lauantai 5. marraskuuta 2011

YLLÄTYSVIERAITA SUOMESTA

Sukulaisetkin muistavat meitä joskus. Emme asukaan niin kaukana, etteivät lentokoneet ja junat toisi vieraita tänne.Syksy on muuttunut lähes kesäksi ja tänään mittari näytti 18 astetta, Kölnissä ehkä vielä pari astetta lämpimämpää.Kävelyä kaupungilla auringonpaisteessa. Vauveliinilla paksut tumput käsissä, kun yhtäkkinen vaihto lähes kesämäisiin lämpöihin ei oikein tunnu oikealta. Joulukoristeet täyttävät kaupat, mutta jouluun tuntuu olevan vielä ikuisuus. Potkin kirjavia lehtiä, kun kävelin pitkin nurmikoita leipomoon. Aamu oli raikas, kuulakas,lämmin. Tuntui hyvältä katsella punaisia ja keltaisia lehtiä maassa. Mitä puita meidän metsissä on? Poppeleita, haapoja, lehmuksia? En oikein osaa sanoa. Jalopuita, joissa kaikissa on kauniit kirjavat lehdet.

En ole ehtinyt näiden viimepäivien aikana ommella. On ollut tärkeämpääkin tekemistä. Seurustella 7 kk vanhan Aurora-vauvelin  kanssa. Katsella ilmeiden vaihtelua, kun uusia naamoja ilmestyy näköpiiriin. Aina uusia ihmisiä, uusia jalkoja, uusia käsiä ja uusia ympäristöjä. Ja uusi musta kissa, josta Aurora ei pitänyt yhtään. Friedhelm pysähtyi hämmästyksissään kesken matkan, kun Aurora parahti itkuun. Jotain oli pielessä. Ei sen näin pitänyt mennä! Vauvat ryntäävät kiljuen Friedhelmin perään ja Friedhelm syöksyy vaatekaapin perälle piiloon. Nyt Friedhelm oli niin hämmästynyt, että pysähtyi paikalleen ja tuijotti vauvaa lattialla. Ja Aurora parkaisi uudelleen. 

Pikkukylässämme on tänään teatteriesitys paikallisen kreikkalaisen ravintolan salissa. Kyläteatteri esittää "kultainen sika"- näytelmän. Pikkukylässä on paljon innostuneita harrastajia. Meillä on musiikkia, teatteria, urkukonsertteja ja katujuhlia. Ihmiset tuntevat toisensa ja vieraatkin tervehtivät toisiaan. Kuin eläisi jossain lintukodossa, jossa ei koskaan tapahdu mitään pahaa. Toivottavasti tunnelma säilyy tällaisena. Täällä on hyvä elää. Ja ehkä saamme naapuriimme uuden suomalaisen perheen...olivat katsomassa vapautuvaa asuntoa eilen.

tiistai 1. marraskuuta 2011

KISSOJA

Kyse ei ole tällä kertaa Friedhelmistä vaan kangaskissoista.Kissakasseista.Kassikissoista.Äitini oli vuosia sitten Pietarissa silloin vielä Leningradissa, tapaamassa serkkuaan Weigoa, joka asui Tallinnassa. He olivat tehneet ostoksia ja äiti kaipasi uutta kassia, kun ostoksia oli kertynyt vähän suunniteltua enemmän. Weigo sanoi, ettei hän ymmärrä naisten logiikkaa. Miksi ostaa  kassi, kun ostoksia oli jo ylenmäärin. Ja miksi "kassi", sitä hän ei nyt ymmärtänyt alkuunkaan. Yhtäkkiä äiti näki kaupan, jonka ikkunassa oli laukkuja ja kasseja ja osoitti Weigolle kaupan ikkunassa roikkuvia kasseja. Weigo huudahti helpottuneena ja sanoi: "minä luulin, että sinä tarkoitit kassia." Äiti katsoi Weigoa ja sanoi, että juuri sitä tarkoitin ja marssi kauppaan. Sekavuutta naisten logiikkaan, jota miehet eivät ymmärrä, aiheutti yksinkertaisesti sana, jolla on kaksi merkitystä. Suomen kassi on helppo ymmärtää eestiksi kissaksi (=kass), joten ei ihme, ettei Weigo käsittänyt miksi äiti haluaa ostostensa lisäksi hankkia vielä kissan!!!

Minun kassini ovat kasseja kissoilla. Kassikissoja.
samettinen kissalaukku, jota käytin ensimmäisen kerran eilen taidekäsityömarkkinoilla Schloß Burgissa käydessäni. Minun käsityöni ovat sellaisia pieniä harrastelujuttuja verrattuna niihin upeisiin hopea-kulta-kaiverrus-ompelu- ja neulontatöihin, joita näyttelyssä oli esillä. Lupasin tuoda yhdelle rahalle rahoja kaivertavalle miehelle suomalaisia erikoiskolikoita. Hän kaiversi kolikoista kaiken muun pois, jättäen rahan keskiosan näkyviin. Oli aika uskomaton kokemus nähdä tuttuja, jokapäiväisessä käytössä olevia kolikoita koruina ja nähdä kuin ensimmäistä kertaa kolikoiden kuvat, kun kaikki ylimääräinen ympäriltä oli poistettu. Työ on pikkutarkkaa ja aikaa vievää hommaa ja Saksassa on noin 11 rahojen kaivertajaa, jotka todella elättävät itsensä tällä työllä.

Kaikilla kissoilla ei ole vielä silmiä eikä viiksiä, mutta näistä tulee pieniä kassikissoja, kunhan niiden silmät avautuvat.

Ikean maalauksellinen kangas sopii hyvin kesäiseksi rantalaukuksi. Siinä on niin paljon värejä, että sen voi hyvin yhdistellä minkä vaatteen kanssa tahansa. Huomatkaa kuvassa uudet sisätossuni, jotka "karvaavat" kaikki sukkahousuni niin, että jalkani näyttävät siltä kuin olisin muuttunut lampaaksi. "pullischwein", kuten Mikael lampaita nimitti.

Kassin toinen puoli on vieläkin kirjavampi. Kangas on tosi mahtavaa. Ainakin se huomataan.











Olen vähän raivannut uutta tilaa kankailleni ja järjestänyt ne värien mukaan. Isot kankaat (1-4 metrin pituiset) ovat vaatekaapissa. Ne eivät mahdu pieniin lokeroihin. On huomattavasti helpompi löytää sopivat värit nyt, kun ne on lajiteltu värien mukaan.Ihan pienen pienet palaset olen lajitellut kenkälaatikoihin värien mukaan. Mikaelin hienot pienoisautot joutuivat siirtymään pikkuvierashuoneen hyllylle, kun valtaan "Mikaelin" huonetta entistä enemmän omille töilleni. Puhumme yhä yläkerran huoneista "Annan huone" ja "Mikaelin huone", vaikka lapset ovat lähteneet ja jättäneet huoneensa meille jo vuosia sitten. Ehkä he sillä tavalla aina pysyvät lapsinamme, kun puhumme heidän huoneista. Äitikin sanoi minun ja Riitan huonetta "tyttöjen huoneksi" vaikka se oli ollut jo miltei 20 vuotta hänen vierashuoneenaan. Äidin muuttaessa palvelutaloon siivosimme asunnon ja löysimme yllättäen valtavat määrät vanhoja Aku Ankkoja meidän huoneen kaapin alta, eräänlaisesta salalokerosta, jonne olimme ne unohtaneet. Kun viime viikolla siivosin Mikaelin huonetta, löysin sängyn alta laatikon, jossa oli Mikaelin kouluvihkoja, käsitöitä ja päiväkirjoja. Tavarat eivät koskaan katoa, ne vain siirtyvät jonnekin turvaan, piiloon, odottamaan, kunnes ne löydetään uudelleen. Ja niiden äärellä vietetään sitten monta muistoisaa hetkeä, nauraen nuoruuden hulluudelle. Mieliin nousee nimiä ihmisistä, joiden olemassaolon oli jo unohtanut ja yhtkäkkiä he putkahtavat laatikoista kuin hologrammikuvat.

Siivoaminen ja huoneiden raivaaminen voi päätyä matkaksi menneisyyteen.

Kangaskaupasta ostettu hyllykkö, jossa kankaat asuvat väriensä mukaan ilman rasistista taka-ajatusta.Muutamat lokero-asunnot ovat vapaita, koska asukkaat lojuvat ruokailuhuoneen lattialla odottamassa leikkauksta.

Epämääräinen läjä kankaita lojuu miltei aina Mikaelin huoneen sängynpäällä, kun en koskaan tiedä projektia tehdessäni mitä tarvitsen. Kankaat kulkevat alakerran ja yläkerran väliä monta kertaa viikossa ja yhtäkkiä aloitan taas siivoamisen ja raivaamisen ja kankaat palaavat alkuperäisiin paikkoihinsa. Tämä on päättymätön tarina.  


Tänään on vapaapäivä; 1.11. ja aurinko paistaa siniseltä taivaalta, puut ovat kirjavia ja kevyt tuuli lennättää irtonaisia lehtiä pitkin jalkakäytäviä. Muistan Imatran vanhan rautatieaseman Lyseon lähellä. Paksurunkoiset vanhat lehmukset levittivät syksyisin kirjavan maton lapsien riemuksi. Mikä kahina syntyikään, kun juoksimme Riitan kanssa lehtiä potkien läpi pitkän kujan. Vieläkin haluan potkia lehtiä, kun kävelen paksuksi matoksi kasvaneen lehtikujan läpi. Jalat eivät vain mitenkään pysy paikallaan. Varmasti vielä 80-vuotiaanakin innostuvat jalkani potkimaan lehtiä. Rakastan syksyä. Kirkasta kuulasta taivasta, putoilevia lehtiä ja kirpeää yöpakkasen puremaa ilmaa.

 Täksi päiväksi kirpeä syyssää saa siirtyä lämpöaallon tieltä. Mittari näyttää 21,3 astetta! Olemme juuri siirtyneet marraskuuhun. Tänään pitäisi olla surullinen päivä, kun ajattelemme kuolleita. En halua ajatella kuolemaa tällaisena päivänä. Ajattelen ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt elämäni kauneimmat hetket, vaikka he eivät enää ole täällä. Kaikki menneet ihmiset ovat aina luonani - ajatuksissani.

Toivon kaikille kaunista, rauhallista ja iloista päivää.