KUNTOUTUS On alkanut!

Tämä on kuin olisi lomalla. BAD NEUENAHR on viehättävä pieni kaupunki ns. Punaviinivaellusreitin varrella. Reinin rannat ovat täynnä toinen toistaan kauniimpia viinikaupunkeja ja tämä on yksi niistä kauneimmista. Lisäksi tämä on kuuluisa casino- ja kylpyläkaupunki. James Bond tuskin tulee vastaan, mutta yksi tai toinen kuuluisuus saattaa istua viereisessä pöydässä pelaamassa. Joulumarkkinat ovat täällä erityisen viehätävät, sillä koko joenvarsi on valaistu. Olen kerran käynyt täällä lahtelaisen ystävättäreni kanssa ja ihastuimme molemmat tämän kaupungin joulutunnelmaan.

Kuntoutuslomani kestää 10.1 saakka ja ohjelmassa on hengitysharjoituksia, ryhmävoimistelua, (uinti ja sauna ovat valitettavasti minulta kiellettyjä), askartelua, kävelyä ja taas kävelyä kilometrien pituisilla käytävillä. Kaupungille en vielä saa lähteä koska immuunisysteemini on nollassa ja jokainen pöpö, jonka voisin sieltä saada, on tällä hetkellä elimistöni vihollinen.

Ruoka on hyvää, monipuolista ja vaihtelevaa. Ravintolasta saa ottaa hedelmiä mukaansa, pikkukeittiöissä voi keittää itselleen teetä tai kahvia, vesiautomaatit ovat sitä varten, että voimme täyttää jatkuvasti vesipullojamme, sillä päivittäinen vesimäärä on 3 litraa vettä. Alan olla niin täynnä vettä, että se pursuaa jo korvistakin ulos!

Eilen oli niin paljon ohjelmaa ja lääkärintarkastus ja sairaanhoitajan keskustelut ja ilmoittautumiset, että illalla rojahdin sänkyyn enkä pystynyt kättänikään enää liikuttamaan, että olisin telkkarin avannut. Makasin puolituntia sängyssä kuin mikäkin mursu rannalla. Nyt olo on huomattavasti parempi. Sain rollaattorin käyttööni muutamaksi päiväksi, koska pitkät kävelymatkat väsyttävät vielä vanukasjalkojani. Rollaattorin kanssa on tukevampi kulkea. On vähän sellainen mummomainen olo, mutta parempi niin kuin vatkulijalat, jotka pettäisivät alta.

Huomenna lähden kotiin viettämään joulua koko perheen, lasten ja lastenlasten kanssa. Anna ja Jakub ovat luvanneet laittaa jouluruuat ja minä saan istua valmiiseen pöytään. Odotan innolla yhteistä jouluamme. Parasta on nähdä lastenlasten riemu, kun joulupukki tai christkind on käynyt tuomassa lahjat.

Toivotan kaikille rauhallista joulua ja ihania, hiljaisia, kirjojen täyttämää joulutunnelmaa. Ilman stressiä, ilman kiireitä.

jouluinen vesisade

viime öinen vesisade pilasi joulumaiseman vaan ei joulutunnelmaa. Se on sentään aina sydämessä eikä sitä muuta aurinkoinen kesäsää eikä syksyinen vesisade. Voisin tästä lähteä puutarhatöihin, jos ei tuo kumarainen kävely haittaisi työntekoa.

Seiniä pitkin kiipeävät joulupukit ovat onneksi tänä vuonna vähentyneet, tilalle ovat tulleet muoviset pukit rekineen ja ah niin kammottavat siniset led-valot. Olisiko mahdollista kieltää ne lailla?

Sain kirjeen kuntoutukseen: HERRA Tintti Attila-Hirth. Ei ole ensimmäinen kerta eikä varmasti viimeinen, kun minut luokitellaan mieheksi. Attila-nimi on hämäävä; minä olen unkarilainen mies, mutta kun satun olemaan suomalainen nainen. 25 vuotta sitten matkustin junalla Berliinistä Budapestiin. Unkarin rajalla ystävällinen tullimies otti passini ja katsoi minua, katsoi passiani ja katsoi taas minua ja totesi: "mutta tehän olette nainen!" Sanoin, että se oli erittäin hyvä arvaus. Attila on yhtä yleinen etunimi unkarissa kuin Matti Suomessa. Soitan maanantaina kuntoutukseen ja kerron heille salaisuuden: Olenkin nainen, ellei heillä ole mitään sitä vastaan. Ja tulen 20.12 kuntoutukseen. Yritän saada 24.-25.12 välisen ajan vapaaksi, että pääsen jouluksi kotiin. En ole tehnyt mitään joulun eteen. Siivous suoritetaan joulun jälkeen. Anna lupasi imuroida ja tehdä ruuat Jakubin kanssa ja koko suku tulee tänne. Rakastan suurta sukujoulua. Ilman sitä ei joulu ole mitään. Vaikka sitten koristeet puuttuisivatkin! Kuustakaan ei hankita, kun Guido sanoi, ettei hän mitään sillä tee ja Frieda innostuisi vain leikkimään kuusen koristeilla. Muutaman tärkeimmän joulukoristeen olen ripustanut seinälle. On ns. pakollisia perinteisiä joulukoristeita, jotka ovat olleet jo lapsuuteni jouluissa ja ilman niitä ei joulu tunnu oikein oikealta joululta. Vaikka sitten joulu onkin sydämessä.

Kädet tärisevät kuin olisi parkinson. Johtuu immuunsupressiiva lääkkeistä, sanoi Professori Papandoulos. Iho on kuiva kuin hiekkapaperi vaikka kaataisin pullollisen kosteusvoidetta ja vetäisin vielä öljyä päälle. Selkääni en saa vielä aivan suoraksi enkä uskalla pakolla venyttää, kun vatsaan sattuu. Edellisen leikkauksen jälkeen raivostuin niin tälle kumarakävelylle, että nojasin seinään ja pakotin itseni suorasi vaikka kyyneleet valuivat ja teki mieli huutaa. Nyt en oikein uskalla. Tällä kertaa leikkaus oli vähän isompi kuin edellinen. En halua, että sisälläni jotain repeää. Silti olen kärsimätön. Teen jalkalihasharjoituksia, kävelen portaissa, mutta muistan myös levätä. Anna toi kassillisen elokuvia, joita voin katsoa päivällä, kun lepään. Tai ehkä se on houkutus asettua paikoilleni ja levätä. Painoni nousee, mikä on hyvä merkki siitä, että ruoka maistuu vaikka syönkin vain pieniä annoksia. Paitsi, kun Guido teki sitä ihanaa jauhelihakastiketta, jota en voi vastustaa.

Olen yhä väsynyt ja kärsivällisyyteni on kovilla, kun haluisin tehdä jo niin paljon enemmän kuin mitä jaksan. Kuntoutus on hyvä, koska siellä on muitakin maksasiirtopotilaita ja meillä on keskusteluryhmiä, joissa varmaankin voi vaihtaa mielipiteitä siitä miten kuntoutus edistyy ja mitä kaikkea saa tehdä ja mitä pitää varoa. Nyt olen vähän hakoteillä, kun en tiedä uskallanko väsyttää itseäni ja kuinka pitkään voin kävellä, saanko lähteä ulos kävelemään vai pitääkö pysytellä vain kotiseinien sisällä.

Taidan ottaa sauvat mukaan kuntoutukseen. Ehkä pääsen jo sauvakävelyyn, kunhan ensin lihakset vahvistuvat.

Hyvää adventtisunnuntaita.

Päivä kerrallaan

Voimat ovat vielä aika vähissä. Jalat ovat kuin huonosti vatkattua vanukasta ja lihakset roikkuvat vähän kanan heltan malliin. Fitnes-studio on kiellettyjen nautintojen listalla, mutta portaat ovat käytössä. Heiluttelen jalkoja, oion koipia, venyttelen käsiä ja kipristelen varpaita. Armeijanmalliset kyykky-sulkeiset ovat antaneet hiukan esimakua siitä miten hien saa pintaan, vaikka ei juoksekaan maratonia. Ensin kolme kertaa kyykkyyn meno sai hikipisarat otsalle ja pulssin nousemaan, mutta ei laskemaan. Nyt jaksan mennä jo 10 kertaa kyykkyyn ja nousta varpaille ja kävellä portailla ja....lysähtää olohuoneen lepotuoliin ja puuskuttamaan kuin ylipainoinen riippuvatsasika.  Väsyttää niin vietävästi, mutta ajattelen sen johtuvan myös lääkkeistä. Aamulla 8.00 otan ensimmäiset 4 tablettia, että kroppani ei rupeaisi hylkimään tätä uutta elintä, tunnin päästä toiset 3 ja sitä rataa ilta yhdeksään.

Laiskanlinnastani on vaikea nousta, kun siihen on kerran lysähtänyt. Ostin kesällä ihanan puutarhatuolin olohuoneeseen. Se on keinutuolin ja lepotuolin yhdistelmä ja painopistettä siirtämällä se on joko lähes pystyasennossa tai lepoasennossa. parempaa tuolia saa tähän hätään hakea. Makailen peiton alla - minua paleltaa koko ajan - mutta sekin johtuu varmasti vielä lääkkeistä ja siitä, etten liiku niin paljon kuin muuten liikkuisin. En pese ikkunoita, en lattioita en puunaa hopeoitani enkä edes virkkaa. Luen Kindleäni, katson elokuvia, joita olen toivonut voivani katsoa jo kauan aikaa. Nyt minulla on sitä aikaa ja nautin siitä, että voin keskittyä suomalaisiin elokuviin. Tänään katsoin "kohtaamisia", joka oli todella mielenkiintoinen, ketjumainen kohtaloiden yhteensulautuminen. Tarinoita todellisesta elämästä.

En anna ajatusteni vaipua ongelmatilanteiden vatkaamiseen. Silloin tällöin, kun en ehdi ajaa epämiellyttäviä ajatuksia, ehdin pirauttaa muutaman kyyneleen, kun tulevaisuus on vielä epävarmaa. Toisaalta ajattelen, että kenenkähän tulevaisuus ei olisi epävarmaa. Bochumissa suljetaan Opelin tehdas ja taas jää 3000 työntekijää vaille työtä. Minulla ei ole töitä, en edes kuvittele hakevani mihinkään ainakaan seuraavien 6 kk sisällä. Enhän saa mennä edes saunaan seuraavien 6kk-12 kk sisällä. Sanoin lääkärilleni, että se on samaa kuin saksalaiselta kiellettäisiin suihkun käyttö!

Minulla on vahvat taustajoukot. Jos yöllä hengitän tavallista raskaammin, huokaan tai niiskutan, syttyy valot palamaan ja Guido ottaa kädestä kiinni ja lohduttaa. Anna tulee aamuisin Julian kanssa aamupalalle ja  tänään kirjoitimme joulukortteja ja paketoimme pieniä joululahjoja. Olen jouluihminen ja kaipaan kynttilöitä ja joulutohinaa. Jätän sovinnolla tänä vuonna pipareiden paiston ja laatikot muille. Teemme sukujoulun, jokainen tuo jotain ja istumme yhdessä kaikessa rauhassa suuressa pöydässä ja nautimme yhdessä olosta. Lahjat ovat sivuseikka, parasta on se, että olemme kaikki yhdessä. Lapset, lapsenlapset, kaikki isovanhemmat ja tietenkin Frieda.

Tähän asti kaikki on mennyt hyvin ja uskon jokaisen päivän vahvistavan sekä lihaksiani että optimismiani. Kaikki kääntyy vielä parhain päin.

Kiitos kaikille positiivista ajatuksista ja sytytetyistä kynttilöistä.

maksansiirto tehty!!

keskiviikkoisin on mummi-päivä. kaksi viikkoa sitten keskiviikkona hain innoissani Iidan tarhasta ja poimimme oksia kotikoivusta. Tarkoitus oli tehdä adventiksi ovikoriste. Pöytä oli kasattu täyteen kaikenlaisia joulukoristeita ja sanomalehtipaperit peittivät tukevan Ikean pöydä. Ensin söimme tukevan aterian ja sitten nostimme hihat ylös ja rupesimme rakentamaan kranssia....kun puhelin soi. "täällä yliopistollinen sairaala Essen. Teille on löytynyt sopiva maksa ja pyydämme teitä tulemaan sairaalaan tunnin sisällä.....!!!" Muistan kysyneeni, ettei tämä kai ole mikään vitsi, mutta ei se ollut. Soitin sairaalaan uudelleen ja sain saman vastauksen. Hetken aikaa päässä pyöri kaikenmaailman ajatukset, mutta sillä hetkellä ei tullut mieleenkään sanoa EI. olin vielä päivää aikaisemmin pohtinut mitä sanoisit, jos puhelu tulisi. En ollut lainkaan varma halusinko maksansiirtoa. Vointini oli niin hyvä kuin mitään vaivaa ei olisi ikinä ollutkaan. Eikä maksansiirto ole mikään umpisuolenleikkaus vaan se rajoittaa elämääni koko loppuiäksi. Toisaalta, se myös antaa minulle lisää vuosia elämään, jos ja kun uusi elin suostuu toimimaan eikä kroppani sitä hyljeksi. Tiesin myös, että lääkkeet ovat vahvoja ja aiheuttavat usein myös ikäviä sivuvaikutuksia, kuten syöpää, pergamentti-ihoa, käsien vapinaa, raajojen paisumista jne. jne.  Kumpi on pahempi vaiva; ettei maksani toimi lainkaan ja kuolen vai että elän lääkkeiden varassa  ja kärsin ehkä erilaisista sivuvaikutuksista??

Kun sain ajatukseni kasatuksi, soitin Guidolle ja pyysin häntä tulemaan kotiin. Matka sairaalaan kestäisi joka tapauksessa tunnin ja sitä ennen pitää pakata matkalaukku ja viedä vielä Iida pois. Soitin Annalle ja sovimme, että sairaalaan menessämme jätämme Iidan hänen luokseen. Anna lupasi hoitaa Iidan kotiin illalla.

Matka oli varsin hiljainen. En pelännyt varsinaisesti leikkausta vaan sen jälkeistä aikaa. Leikkaukseen en voinut vaikuttaa, kaikki oli lääkäreiden harteilla ja uskoin heidän tietävän mitä tehdä sillä Essenin Uniklinikalla tehdään 160 maksansiirtoa vuodessa.

Olimme perillä joskus viiden aikaan iltapäivällä. Maksa ei ollut vielä saapunut sairaalaan. Minun oli oltava siellä ensin. Sain huoneen, mutta istuimme Guidon kanssa oleskelutilassa, kunnes minut käskettiin sänkyyn. Mikael tuli yllättäen sairaalaan suoraan töistä ja olin äärettömän onnellinen nähdessäni hänet siellä, sillä tiesin, että hänellä oli valtavasti töitä ja vielä omat pienet lapsensa, joiden luokse hänen piti kiirehtiä.

Puin tosi seksikkäät verkkosukat jalkaani ja pepun paljastavan kauhtanan ja Guido seurasi minua nukutushuoneeseen asti. Lääkäri ja hoitajat vitsailivat ja jutelimme lasten kielellisestä kehityksestä, kunnes anestesialääkäri sanoi, että nyt suu kiinni,  nukutus alkaa...enkä sen jälkeen muista mitään. Katsoin yhtä lääkäriä silmiin ja muistan hänen hymyilleen juuri ennenkuin muistini katkesi. 8 tunnin leikkauksen jälkeen minut kärrättiin tehohoitoon ja vuorokauden kuluttua alkoi herättely. Guido oli istunut aamukolmeen sairaalassa ja kotiin tultua hän oli joutunut siivoamaan ensin keittiön; Frieda kuvitteli meidän jättänen ruuat pöydälle häntä varten ja kaikki hauskat irtotavarat oli heitelty sinne tänne, vesilasit kaadettu pitkin lattioita ja yksi lasi oli kipattu kauniisti lattialle tuhansiksi siruiksi. Siinä oli Guidolla tekemistä ennen kuin selvisi aamuyön tunteina sänkyyn!

Herätessäni näin ensiksi Guidon silmät edessäni. Hän oli istunut jo kaksi tuntia kaikken koneiden ja letkujen keskellä ja odottanut heräämistäni. Kovin puhelias en tainnut olla juuri sillä hetkellä sillä hengitysputki oli saanut ääneni katoamaan ja pihisin kuin vanha veturi. Pääsin onneksi tosi nopeasti oikealle osastolle, jossa minua revittiin sängystä jo seuraavana päivänä. Ei täällä todellakaan anneta potilaan jäädä sänkyyn makaamaan. Olin rätti väsynyt ja leijuin jossain pilvien ja maan välillä, kun fysioterapeutti tuli kysymään voinko nousta sängyn reunalle istumaan....Kahden päivän kuluttua minua kävelytettiin jo huoneessa ja 4. päivänä olin käytävällä. Sitten vaan portaisiin ja pientä jalkajumppaa tekemään. Minä olin kuvitellut, että maksansiirron jälken makaan viikotolkulla vielä puolitokkurassa, mutta kuulemma heti, kun elimistö hyväksyy uuden elimen, paranemisen alku on potilaan aktiivisuudessa ja sitä koetetaan vahvistaa kaikin tavoin. Totta kai olin väsynyt ja ensimmäiset askeleet saivat hien pintaan ja tuntui kuin olisin juossut puolimaratonin, vaikka olin kävellyt huoneen päästä päähän- 20 askelta!

Pahoinvointi aiheutti sen, että lääkärit pelkäsivät, etteivät lääkkeet vaikuta, kun oksensin ne koko ajan pois. Onneksi lääkkeet kuitenkin tehosivat ja ensimmäiset 3 kriittistä päivää olivat onnellisesti ohi.  Nyt sain valtavan kassin lääkkeitä, joista Guido maksoi 110 euroa. Lääkkeiden arvo oli kuitenkin yli 9000 euroa. Sairaskassa maksaa erotuksen. Saksa on kuulemma Euroopan ainoa maa, jossa lääkkeistä korvataan niin suuri osa.

Ensimmäiset yöt sairaalassa olivat vaikeita. Näin valtavia painajaisia ja nukkuminen oli lähes mahdotonta vaikka minuun pumpattiin unilääkkeitä ja kipulääkkeitä. Samassa huoneessa oli minua vanhempi nainen, jolle oli kaksi viikkoa aikaisemmin tehty maksansiirto. Hän käveli reippaasti kuin olisi ollut vain varpaankynnen leikkauksessa. Ihmettelin sängynpohjaltani hänen kuntoaan ja hän sanoi, että viikon kuluttua olisin aivan toisenlaisessa kunnossa. Hän oli oikeassa! Hän antoi minulle hyviä vihjeitä ja vahvisti uskoani paremmasta tulevasta. Meillä oli tosi mukava aika yhdessä ja kaipasin häntä todella, kun hän lähti kotiin ja kuntoutukseen.

Sain nukkua kaksi yötä yksin, kun yhtäkkiä keskiyöllä huoneeseen ryntäsi kovalla tohinalla kaksi langanlaihaa, superkaunista nuorta naista, joista toista riisuttiin kovalla tohinalla ja tungettiin samantien sänkyyn. Ehdin vain kuulla, kun hänelle sanottin, että kaikki korut pois, pääliina pois ja sitten häntä jo vietiin leikkaukseen. Parin tunnin kuluttua hän tuli takaisin. Tyttöystävä oli odotanut aulassa koko ajan ja kun hän sitten pikkuhiljaa heräili, vaihdoimme muutaman sanan ja aamulla herätessämme hän olikin jo aivan pirteä. Hän oli 28 vuotias (luulin ensin 18-vuotiaaksi) sosiaalialan opiskelija Essenin yliopistosta. Todella suloinen ja niin äärettömän hento ja kohtelias ja jotenkin kuin pieni keijukainen. Luonteeltaan hän oli vahva ja  voimakas ja tiesi tarkallen mitä halusi. Hänen vanhempansa olivat tulleet Turkista Saksaan joskus 70-luvulla ja hän oli erinomainen esimerkki integroituneesta perheestä. Hänellä oli 4 sisarusta ja kaikki opiskelleet hyviin ammatteihin, vaikka äiti ja isä edustivatkin ns. perinteistä turkkilaista arvomaailmaa, mutta lapsille haluttiin antaa mahdollisuus omaan elämään. Tosin hän kertoi, että nimenomaan lasten oman elämän aloittaminen on tosi vaikeaa, kun vanhemmat haluavat aina olla osana vielä aikuistenkin lasten elämässä, mutta hän ei tuntenut sitä ahdistavana vaan suojelevana ja jotenkin lohdullisena, kun tiesi aina, että kotiin saattoi mennä milloin vain. Keskustelimme paljon skandinaavisesta ja turkkilaisesta ja saksalaisesta elämästä ja etenkin nuorten kohtalosta. Hän halusi valmistuttuaan tehdä töitä ongelmallisten äitien parissa.

 Opin myös, että kaikki huntupäiset nuoret turkkilaiset naiset eivät ole millään tavalla alistettuja. Ei ainakaan tämä nuori nainen. Meillä oli niin uskomattoman hauskaa yhdessä, vaikka hän olisi voinut olla oma tyttäreni. Olimme aikoneet pitää yöbileet huoneessa, kun emme saaneet unta. Ei kukaan tullut, vaikka kuinka odotimme. Tuntui kuitenkin siltä, että hoitajilla oli aina jotain asiaa huoneeseemme, sillä jatkuvasti joku kävi kurkkimassa ovella ja juttelemassa kanssamme. Kai hekin huomasivat, että meiltä löytyi aina joku hauska juttu heille kerrottavaksi. Ja etenkin nuoret miespuoliset hoitajat kävivät mielellään piikittämässä huonekaveriani....

Hän lupasi soittaa minulle, kun tulee käymään Kölnissä, sitten kun Kölnin upouusi moskeija, jonka on suunnitelut kuuluisa saksalainen arkkitehti Böhm, valmistuu. Haluan nähdä sen, sillä rakennuksesta tulee todella upea.

Tämä siis maksansiirrostani. Olen kotona. Voin vielä väsyneesti, mutta kävelen portaita ja yritän olla mahdollisimman paljon jalkojen päällä. Tänään en kuitenkaan jaksanut edes suihkuun. Lunta on tupruttani koko päivän ja Guido käytti ensimmäistä kertaa uutta lumikolaa, jonka toi vuosi sitten Rovaniemeltä. Kyllä sillä lumet lähtevät.
Nyt olen kotona pari viikkoa ja sitten lähden kuntoutukseen kolmeksi viikoksi.
Olen kai joulun kuntoutuksessa, ellen saa muutamaa päivää lomaa sieltä. Vietämme puolalais-suomalais-saksalaisen joulun. Kieli roikkuu jo nyt ulkona, kun ajattelen ihania herkkuja, joita Anna ja Jakub ovat luvanneet tehdä.

nyt menen lepäämään. Lumisia terveisiä kaikille suomalaisten joululaulujen parista.

Köniswinter - Drachenburg

http://www.schloss-drachenburg.de/

Google ei suostu enää lataamaan kuvia, koska kuvakapasiteetti on jo käytetty, joten ainoaksi mahdollisuudeksi jää linkin avaaminen.

Siirryn myöhemmässä vaiheessa pois googlen sivustolta myös senkin takia, että jatkuvat mainokset sivun laidassa häiritsevät minua.

Kävimme jälleen kerran katsomassa kuinka upeaan kuntoon Nordrhein-Westfalenin kunnostama Drachenburg on saatu. Kunnostustyöt kestivät 15 vuotta, mutta on se jälki sen mukaistakin. Linna on rakennettu ennätysajassa vuonna 1882-84 ja sen rakennutti pankkiiri, pörssimies ja myöhemmin paronin arvon saanut  von Sartier, joka halusi huvittelu- ja edustuslinnan. Linnan pihaan rakennettiin puisto, joka von Sartierin kuoleman jälkeen koki Ruususen Unen ja rapistui niin, että koko rakennuskin haluttiin purkaa. Linna koko melkoisia muutoksia ja tuhoja vuosikymmenten aikana. Se oli sairaalana, Natsien eliittiopistona ja Saksan rautatieläisten koulutuskeskuksena ja jossain vaiheessa myös luostarikouluna, jolloin mm. "miesten tupakkahuoneen" kattomaalaukset (alastomat naiset) maalattiin piiloon. Nyt nuo maalaukset ovat taas paikallaan ja suuria lasimaalauksia lukuunottamatta linna on palautettu alkuperäiseen asuunsa.

Linnan historia on mielenkiintoinen. Von Sartier matkusti Ranskaan eikä koskaan yöpynyt linnassaan. Hän jätti perinnöksi linnan, mutta koska hänellä ei ollut lapsia, hänen veljenpoikansa, Jakob Biesenbach osti linnan ja päätti tehdä siitä turistikohteen rakentamalla 1904 linnan lähelle hotellin sveitsiläiseen tyyliin ja lisäksi hän rakennutti puumajoja "pohjoiseen tyyliin" puiston täyteen.  1910 Biesenbach myi linnan Edgar Simonille, joka halusi tehdä paikasta  huvipuisto-tyyppisen jokamiehen huvittelukeskuksen, mutta 1915 alkanut I. Maailmansota sotki suunnitelmat. 1923 linnan vuokrasi Hermann Flohr, joka vuokrasi puumajat Saksan punaisen Ristin Naistoimikunnalle "Parantolakodiksi". Suurin osa talon irtaimistosta huutokaupattiin ja myöhemmin linnaan muutti pyhän Mikaelin (St. Michael) koululaiset ja kaikki epäkristilliset maalaukset peitettiin. Koulu toimi vuoteen 1938 saakka, kunnes Natsit valtasivat rakennukset ja ajoivat koululaiset tiloista pois. Linna koki taas kerran uusien valtaajiensa myötä melkoisia rakennuksellisia muutoksia. Mm. kauniit portaat purettiin ja tilalle rakennettiin monumeltaaliset natsi-Saksan tyyliset portaat, jotka ovat yhä paikalla. Linnassa toimi ns- Adolf-Hitler-koulu 3 sodan loppumiseen saakka, jolloin amerikkalaiset joukot valtasivat koulun ja 1947 se toimi koulukeskuksena. Se kuulemma myytiin yhden dollarin hinnasta takaisin saksalaisille!

Linna oli tyhjänä kymmenen vuotta, kunnes vuonna 1971 Paul Spinat osti linnan ja rakensi sen hyvin erikoiseen tyyliin omien mielihalujensa ja - tyylinsä mukaiseksi huvittelu- ja taidenäyttelylinnaksi, jossa hän asui kuolemaansa saakka, vuoteen 1989. Hän piti loistavia juhlia, joihin kutsui taiteilijoita ympäri maailmaa. Mm. Andy Warhol kävi hänen juhliensa vieraana. Paul Spinat haki vieraansa kultaisella Rolls Roycella Königswinterin kaupungin rautatieasemalta ja toi heidät linnaansa. Nykyisin auto seisoo linnan pihalla ja vieraat tulevat hammasratas-junalla tai aaseilla linnaan.  Paul Spinat`in kuoleman jälkeen Nordrhein Westfalen`in liittovaltio osti linnan ja kunnosti sen alkuperäiseen muotoonsa. Ainoastaan suuret ikkunamaalaukset ovat jääneet tekemättä - kustannus syistä.

Linna on todellakin näkemisen arvoinen. Königswinterin kaupunki linnan alapuolella on myös käynnin arvoinen. Aivan Reinin rannalla, pieni, 40 000 asukkaan kaupunki on kesäisin turistien valtaama ja matka Kölnistä laivalla kestää vain 40 minuuttia.

DEEP PURPLE ON VOIMISSAAN

On helpottavaa huomata, että nekin, joita ihailemme ovat kanssamme samalla linjalla - vaikka ehkä fyysisesti parempikuntoisia, mutta ryppyjen määrässä taistelemme samalla tasolla. Voi mahtava, että teki hyvää nähdä Deep Purple tuossa kunnossa; rajuna, rentona, ei retrona vaan yhä vaan vahvana ja räiskyvänä. Onkohan minun korvissani jotain vikaa, kun minusta alkoi tuntua siltä, että Deep Purplen musiikista on tulossa klassista. En sano tätä  siksi, että musiikki olisi menettämässä otettaan, vaan juuri siksi, että sen taso pysyy ja säilyy ja siirtyy seuraavalle sukupolvelle ja sitä seuraavalle. Katsojien keski-ikä oli 60 paremmalla puolella, mutta lavan etureunassa hihkui ja hillui nuoriso - se alle 60 ( näiden kuusikymppisten lapset ja lastenlapset).

Paikalla oli valkohapsista pitkätukkaa, nahkarotsi"nuorisoa" rollaattorien kanssa ja shampanjalasit kädessä kulkevia lääkäri- ja lakimiesryhmiä.  Kaikkia yhdisti yksi ja sama muisto nuoruudesta: Raju ROKKI!

Kitarasta lähti aivan uskomattoman hammond-soundit ja välillä tuli Mozartia ja taas mentiin jykevässä rokkihumussa. vanhat miehet olivat kunnossa ja tunnelma sähköistyi välittömästi, kun bändi ilmestyi lavalle. Lämmittelybändin yritykset saada meidät innostumaan eivät tuottaneet suurempaa tulosta, mutta Deep Purplen lavalle tulo sai 10 000 kuulijaa lähes hurmokseen.

Konsertti kesti yhdeksästä yhteentoista ja silti tuntui, että pari kappaletta ehdittiin kuulla. Olin tänä aamuna vielä niin energisessä latauksessa, että siivosin talon jo seitsemältä ja pesin huoneet ja kävin hakemassa aamusämpylät - hyvä, etten vienyt vielä aamukahvia ex-miehelle yläkertaan. Hän on lomalla täällä lapsia ja lapsenlapsia tapaamassa ja viettää huomella syntymäpäiviään.

Myyntinäyttely on ohi -

Bechenin katolisen seurakunnan kirjaston jokavuotinen kirjanäyttely yhdistettynä minun töitteni esilletuomiseen oli oikein hyvin onnistunut. Siitä huolimatta, että oli 11.11 eli karnevaalien alkurysäys ja Kölniin oli kokoontunut tuhansia..tuhansia ihmisiä niin, että vanhakaupunki piti jopa sulkea ihmisryntäyksen takia ja, että aurinko paistaa hehkutti syksyiseltä taivaalta ja että Bergisch Gladbachissa oli st. Martin markkinat ja kaupat auki pyhänä (tapahtuu vain 4 kertaa vuodessa eikä kuten Suomessa joka sunnuntai), niin siitä huolimatta kirjanäyttelyyn riitti tulijoita. Olin onneksi saanut edustavan nurkkauksen, sillä sisääntultaessa kassini ja tilkkupeitot iskivät ensimmäisenä silmään.

Kassa kilisi mukavasti ja sain hyviä kontakteja. Se kai se pääasia olikin. Tehdä töitäni vähän tutuksi kylän ihmisille. Kylä on täynnä eri alan käsityöläisiä. Eräs kultaseppä tuli ehdottamaan, että kokoontuisimme yhteen ja pitäisimme yhteisnäyttelyn. Idea on todella hyvä. Samalla ihmiset näkevät mitä kaikkea toiset osaavat ja tekevät. Jokainen meistä tekee jotain jossain muodossa. Omaa työtään ei vain osaa arvostaa eikä sitä aina uskalla tuoda esille.

Ompelulla ei tienaa omaisuutta. Oikealla markkinoinnilla kyllä. Tyttökaverini lastenkodilta on kaupallisen koulutuksen saanut ja hän suorastaan hehkui myyntitykkinä. Jospa hän olisi ollutkin koko ajan paikalla, olisin varmasti lähtenyt tyhjätaskuna kotiin. Kaikki ihmiset olivat hänelle potentiaalisia ostajia. Minä ompelen, mutta en osaa myydä kuten Sabine. Meillä riitti naurua, kun iltakahvilla kävimme läpi hänen myyntikikkojaan. Eräs nainen lilanvärisessä puserossa saapui hypistelemään kasseja ja minun ottaessa tilauksia vastaan, Sabine tarttui myyjän tehtäviin (hän oli tullut vain moikkaamaan minua....) ja esitteli laukkuja toinen toisensa jälkeen. Kertoi kankaiden olevan uniikkituotteita Suomesta, yksilöllisiä design-tuotteita, joita ei näe kenelläkään toisella...laukku sopi naisen puseroon kuin nakutettu....liian vaaleako...käännetään laukku sisäpuoli ulospäin ja - voilá, se sopii loistavasti puseron väreihin.....ennen kuin ehdin ottaa kaikki tilaukset vastaan, laukku oli vaihtanut omistajaa ja nainen lähti iloisesti laukku olkapäällään keikkuen kohti ulko-ovea.

Olin kirjoittanut seinälle tekstin, että kaikki tuotteeni ovat kierrätystä parhaimmillaan; puserot, housut, hameet ja kravatit saavat uuden asun. Olin kutonut lakanoista ja Guidon paidoista repimistä suikaleista laukun, jota monet tulivat vielä jälkeenpäinkin ihmettelemään. Tärkeintä mielestäni oli juuri se, että ihmiset tajuavat, ettei kannata heittää mitään vanhaa ja hyvää pois, vaan kaikesta voi tehdä jotain uutta. Jos ei osaa ommella, voi kutoa. Jos ei osaa kutoa, voi virkata. Jos ei osaa virkata ei kutoa eikä ommella, voi letittää kankaansuikaleet ja tehdä niistä mattoja tai pannunalusia. Kaikki napit, vetoketjut ja housujen ja paitojen logot ja nimikilvet säästän johonkin uuteen tuotteeseen. Mikään ei mene roskiin. Harvoin ostan uusia kankaita ja sitten jos ostan, Ikean paksuja ja vahvoja kankaita 3 euroa metri tai erittäin ihania Marimekon tai Eero Aarnion hauskoja kankaita, joista olen sitten valmis maksamaankin 20-27 euroa metri. Niistä teen suomalaiselle seurakunnalle joulumyyjäisiin laukkuja. Suomalaiset arvostavat suomalaista tuotetta.

Myyjäisnäyttely oli hauska kokemus ja tiedän, että opittavaa on valtavasti. Varsinkin, kun vilkaisin taas Tilkunviilaajan upeita tilkkutöitä.

Huomenna tulee ex-mieheni kylään- tapaamaan vaan lapsia ja lapsenlapsia.  Torstaina menen Deep Purplen konserttiin Kölniin ja vedän vanhat nahkarotsit niskaani ja heittäydyn mielessäni 40 vuoden takaisiin tunnelmiin ja jätän nykyisen ja entisen selviämään kahdestaan. Perjantaina on meillä lapsenlapsi-päivä ja lauantaina juhlitaan exän synttäreitä. Sunnuntaina hän lentääkin sitten takaisin vaimonsa luokse. En ehdi ommella, mutta ensi viikolla tartun tilauksiin ja uudistetussa ompeluhuoneessani syntyy parempia ideoita, kun on tilaa liikkua ja levitellä kankaita.

Cologne Cat - Kölnin Kissat - Kölner Katzen

Kölnin kissat näyttävät tältä, kun niistä tekee avaimenperiä:
Cologne Cats as key ring:
Kölner Katzen als Schlüsselanhänger:

ja pari uutta laukkua olen saanut aikaiseksi.
and few new bags are ready for use:
Einige neue Taschen sind auch fertig :

Tällainen laukku on ulkopuolelta. Ihan tavallisennäköinen, mutta se kätkee pari salaisuutta sisälleen. Ihan niinkuin James Bondin entiset autot ja ampuvat kuulakärkikynät, joita ei enää ole.

Pieni tasku, jonne voi laittaa rahakukkaron. Musta nauha on sitä varten, että siihen voi kiinnittää kyniä ja vainta varten on oikeassa laidassa taas vanha tuttu avainrenksu.

ja yksi vauvanpeitto vamistui graz-quilting tekniikalla, kun käytin kaikki loput pienet palat, joita talosta löytyi. Ja jäljelle jäi vielä monta laatikollista pieniä palasia seuraaviin tilkkutäkkeihin.

Grazy Quilting from all the rest of rest and still I have enough for next 10 quilts.

Lauantaina ja sunnuntaina on Bechenin seurakuntasalilla kirjanäyttely ja siellä on pieni pöytä ja nurkkaus minun tilkkutöitäni varten. Olen ommellut hulluna lisää töitä, kun kaikki kassit ovat lähteneet aina jonkun vierailijan mukaan ja nyt alkaa olla jo hätä kädessä, kun ei ole mitä laittaa esille.

Iida tulee tänään taas mummipäivää viettämään ja haen isoja papereita piirustustuntia varten. Maalaamme lattialle ja puhumme suomea. Välillä laulamme suomalaisia lastenlauluja - minäkin - joka en osaa laulaa edes sen verran, että omat lapseni olisivat kestäneet kuunnella. Mikael sanoi kerran 4 vuotiaana, että älä laula! Sen jälkeen olin kai 20 vuotta päästämättä äännähdystäkään minkään laulun suuntaan. Nyt laulelen Iidalle, Miialle ja Julialle kaikenlaisia lastenlauluja ja jos sanat unohtuvat, keksin omia ja joskus taitaa sävelkin tulla jostain muualta kuin nuottivihkosta. Saa Ukki-Jarmo laulella Irenen kanssa oikealla nuotilla.

KISSATYYNY - CAT Pillow

Finally at home, back to normal day schedule = sewing for kids! This is for Julia. A little cat pillow. The head is removable, made with a little button. If this pillow is too big for Julia, she / Anna can take the head off and Julia can play and cuddle just the head of the cat.

Lopultakin takaisin normaalissa päiväjärjestyksessä = tarkoittaa ompelemista. Tämä on pieni kissatyyny Julialle. Anna löysi kissanpäänmallin yhdestä kirjasta ja päätin tehdä pienen rievun Julialle, mutta kuten erään sadun eräälle ompelijalle kävi: kun ei tullut takkia, tuli tuluskukkaro. Tässä kävi vähän samalla tavalla. Ei tullut riepua vaan tyyny, jonka kissanpään saa irroitetuksi ja Julia voi halia vain päätä.

Pää on kiinnitetty napilla, joten sen saa helposti irti. Pesun ajaksi se on aika järkevää, kun päätä ei varmaan tarvitse pistää niin usein pesukoneeseen. Suosittelen pestäväksi pesupussissa, sillä fleece on aika ohutta ja repesi ommellessakin aika helposti.

It is possible to take off the head when washing the pillow.

The other side of the pillow is red.
Tyynyn toinen puoli on punainen ja punakukallinen.

HIP HEI: ulkona sataa lunta!!!!
I just looked outside and it is snowing. This is not a joke! I see white snowflakes falling down from the sky. It is SNOW! And last week we were wearing T-shirts in a summer temperature. Now we have almost winter.

Iloista talvea kaikille!
Have a nice winter day!

Frieda: Vihdoinkin perhe taas koolla!

Frieda:
"luulin jo  muutaman kerran, että minut on unohdettu kotiin - yksin. Miltei ilman ruokaa...Taidan hiukan liioitella. Aamupalat tulivat ajallaan, keskipäivällä sain lammasta ja välillä kania ja iltaisin kourallisen kuivamuonaa, mikä ei ole aivan minun makuuni, mutta kyllä sitäkin syö jos ei muuta tule.

Enkä sentään yksin ollut. Alakerran Uschi kävi päivisin leikkimässä ja pitämässä seuraa. Olen kai tullut kaksilahkeisiini, sillä nautin siitä, että saan nukkua ihan rauhassa. Yöt olivat hiukan oudot, kun ei sängyssä ollutkaan ketään, kenen varpaita purra!

Olivat kuulemma kaksilahkeiset tehneet melkoisen matkan. Kehuivat ajaneensa yli 5000 kilometriä kahden viikon aikana. Olen kuullut kissasta, joka lensi maapallon ympäri niin, että mikäs tuo 5000 kilometrin matka oikein on. Meillä olisi ollut loistava ulkoilusää ja olisin varmasti saanut muutamat naapurin kissat lennätettyä pihalta, mutta kun kaksilahkeiset eivät olleet kotona, ei kukaan vienyt minua ulos. Parvekkeelta naukuminen tuntuu vähän naurettavalta!

Kaksilahkeisten matkatavarat täyttivät koko olohuoneen. Oli siinä kiipeilemistä, kun nuuhkin kaikkien tavaroiden alkuperät. Siellä oli niin merkillisiä tuoksuja.  En oikein osannut tunnistaa kaikkia, mutta kaksilahkeiset kaivoivat jostain laatikosta kellertyneen, haperon kirjeen esille ja lukivat sitä kuin lakimies testamenttia. Jos kissoille joskus jotain testamentataan - minä ainakin toivoisin ruokaa, joka ei koskaan loppuisi! Nämä kaksilahkeiset huokailivat vanhojen kirjeiden perään kuin olisivat löytäneet timantteja.Kuulemma jonkun isoisän kirje isoäidille ja sitten jonkun vanhan tädin kirjeitä Saksasta. Kaikesta ne ovat kiinnostuneita. Joskus oikein ihmettelen ovatko kaksilahkeiset ihan järkeviä. Olin haistavinani muutamasta laatikosta KOIRAN hajuja. Mieleeni nousi kuva mustasta, kiharakarvaisesta koirasta. Kurkustani nousi kumea murina, mutta minkäänlaista koirankarvajaista ei mistään laatikosta löytynyt.

ja tällaista nämä kaksilahkeiset haluaisivat meillekin. on kuulemma ainoita koirarotuja, joka sopii koira-allergisille. Entä jos minäkin satun olemaan allerginen koirille? Ja sitä paitsi olenkin. En voi sietää  niitä. Siinä taitaa olla tarpeeksi allergiaa.

Nyt jätän tilaa kaksilahkeiselle. Haluaa kuulemma kertoa Suomen matkasta.

Tintti: (kaksilahkeisista toinen)
7.10-22.10 SUOMESSA SATOI VETTÄ! Se ei tosin koskaan ole haitannut meidän lomaamme, tuli sitten vettä tai lunta, kun emme lähde sinne aurinkoon makaamaan. Guidon työkaverit pakkasivat samaan aikaan uimahousuja ja shortseja lentääkseen Teneriffalle ja Mallorcalle. me tiesimme, ettei sellaisilla ollut paljon käyttöä lokakuisessa Suomessa. Korkeintaan, jos vettä tulee yhtä paljon kuin nyt niin, että Pohjanmaa tulvi.

Loma Suomessa on joka vuosi samanlaista ajoa kaupungista toiseen. Tänä vuonna taisimme tehdä ajoennätyksen; 5.500 km kahden viikon aikana. lupaan aina ottaa yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin ja silti puoliakaan en ehdi näkemään. Aina on huono omatunto siitä, että joku jää väliin. Tällä kertaa pääasia oli äidin lääkärissä käynti. Vanhainkodilta eivät ehtineet viemään äitiä hammaslääkäriin ja lupasin tulla Suomeen, kun Guidokin halusi viettää kesälomaa tänä vuonna. Hänellä ei ole ollut yhtään lomaa, vaikka minusta Itävallassa työskentelyä ei voi työnteoksi kutsua - itse kun olen aina vain lomalla siellä!  Guidolle loma alkaa siitä, kun ryhdymme pakkaman autoa (tai tilaamme lentoliput Suomeen) ja jäämme odottamaan aamua, jolloin auton nokka suunnataan kohti pohjoista. Hänelle on aivan yhden tekevää millainen sää Suomessa on, kunhan  pääsemme sinne. Siinä on todellinen SUOMI-FANI!

Tällä kertaa päätimme tehdä poikkeuksellisen pitkän laivamatkan ja tulimme Tukholmasta Turkuun, mutta lähdimmekin Helsingistä Tukholmaan. Poikkesimme myös totutusta Helsingör-Helsingborg reitiltä ja ajoimme Öresundin sillan kautta. Silta on hiukan halvempi kuin lauttayhteys ja jotenkin se tuntui huomattavasti helpommalta, kun ei tarvinnut ajaa laivaan ja istua taas jossain tyhmässä kahvilassa ja odottaa vain ylipääsyä. Nyt ajaa hurautimme sillan yli ja taivastelimme uskomatonta näköalaa - kun aurinko vielä paistoi ja näkymä oli upea. Lähes kahdeksankilometrin pituinen silta on melkoinen taidonnäyte. Varsinkin, kun sillalle ajettaessa tunneli menee ensin meren alta ennen kuin nousee sillalle.

Merellä oli liikennettä enemmän kuin kehä kolmosella. Yhdellä silmäyksellä näki 5 laivaa (meidät mukaan lukien) Meri oli peilityyni eikä minunkaan tarvinnut syödä pahoinvointitabletteja. Menomatkalla noussut kuume haittasi puffettipöydän herkuttelusta. Paluumatkalla otin sitten takaisin menetetyt kalorit ja kilot. Helsingistä Tukholmaan matkalla törmäsin kirjaimellisesti ex-mieheni pikkuveljeen, jonka näin viimeksi 30 vuotta sitten. Nyt hän oli 50-vuotisjuhliaan viettämässä. Piti ihan pysähtyä hänen pöydän ääreen ja kysyä: "anteeksi nyt, mutta saanko kysyä kuka sinä olet?"  Olin sataprosenttisen varma, että Hutun Petrihän se siinä Lahdesta, mutta ajattelin pelastaa vielä maineeni ennenkuin heittäydyn tuikituntemattoman miehen kaulaan, varsinkin, kun vastapäätä istui viehättävä naisihminen...
En onneksi aiheuttanut kenellekään avioeroa enkä päätynyt laivan selliin vaan karaokebaariin kuuntelemaan Petrin upeaa tulkintaa Jari Sillanpään laulusta.

Guido ja Petri juovat synttärimaljoja Petrin kunniaksi.

Raumalla poikkesille taidemuseossa. Erittäin mielenkiintoinen näyttely vanhassa puutalossa, joka muistaakseni on ollut ennen muinoin poliisilaitos, tai sitten se on ihan entisen poliisilaitoksen likellä.  Rauma on muutenkin varsin mielenkiintoinen kaupunki. Alkaa pikkuhiljaa runsaan ulkomaalaisväestön myötä olla erittäin monipuolisella ja monikulttuurisella elintarvikevalikoimalla varustettu kaupunki. Voittaapi kuulemma jo Turun ruokakulttuuritarjonnassa, paitsi, ettei Raumasta löydy korkeantason ravintoloita kuin yksi. Kahviloita enemmänkin ja varsinkin yksi, sieltä torin laidalta. Suomen parasta kahvia! Ehdottomasti.

Taiteesta Designiin: Eerolta on tullut uusi pieni poni. Ja tämänkin haluan. Tähän eivät edes kissan kynnet kykene, kun tämä on kokonaan muovia. Meidän ponia ovat käyttäneet kaikki neljä kissaa kiipeilypuunaan ja sen se on näköinen. Kuin teesiivilä!

Hämeenlinnan Palloklubi hävisi Lahden Pelikaaneja vastaan, mutta mitäs siitä. Peli oli vähän laiskanlainen, mutta meillä oli silti hauskaa. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olin jääkiekko-ottelussa. Se oli Kölnissä, kun Suomi pelasi Saksaa vastaan ja voitti. (vai oliko se ruotsia vastaan - en enää muista, mutta sen muistan, että huusimme kurkkumme kuiviksi)

Helsinki on ehdottomasti Skandinavian Design-kaupunki (vaikka nyt ensimmäistä kertaa huomasin kuinka valtavasti Köpiksessä on loistavia design- ja muotiliikkeitä). Tässä kuvassa on moderni muotoilu saanut kaverikseen vanhan tuohiukon ja kaikki ovat sopivasti sulassa sovussa. Ihastuin niin näihin Eero Aarnion Flatlight (Talolampuiksi näitä kutsuin), että tilasimme unikulmasta itsellemme koko sarjan. Guido sanoi, että jos suostun heittämään olohuoneen lattialla ja ikkunalla olevat rönsyliljat roskiin niin saan lamput. Kyllä minä luovun vaikka anopinkielestä, jos vain saan Eeron tuotteita tilalle.

Taisimme me nähdä matkalla muutakin kuin Eeron tuotteita, mutta minun täytyy tunnustaa, että olen aivan Eero fani. Sain poni-avaimenrenkaita ja yhdestä pinkistä tein kaulakorun, jota muutamat suomalaistytöt katselivat kaihoten Köpiksessä hotellin aulassa, kun seisoin Guidoa odottamassa.

Suomalaista uutta lasitaidetta Nuutajärven lasikoulussa. Nämä taideteokset eivät ole oppilastöitä vaan jo mainetta niittäneen suomalaisen lasitaiteilijan, jonka nimeä en nyt muista, töitä. Emme valitettavasti tavanneet häntä, mutta kuulimme hänen äänensä, kun hän puhui koko ajan puhelimessa. Olisin mielelläni kysynyt hänen töistään, mutta  en halunnut häiritä häntä. Nämä olivat niin hullunhauskoja töitä.

Imatran kuohuja ovat käyneet ihailemassa muutamat muutkin ennen meitä. Koski oli aikoinaan - ennen v. 1920 - aina valtoimenaan ennen kuin se valjastettiin sähköntuotantoon. Tänä kesänä koski on saanut kuohua miltei entisenlaisella voimalla, kun vettä Saimaassa on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Vuonna 1876 Meksikon keisari (!) Pedro käväisi kaiverruttamassa nimensä koskenpartaan kiviin. samoihin kiviin ovat kaivertaneet nimensä myös tsaarin perheenjäsenet sekä monet muut kuuluisuudet - ja vähemmän kuuluisat henkilöt.

Matkasta saisi aikaiseksi vaikka 100-sivuisen kirjan. Ehdimme taas kahdenviikon aikana kiertää puoli Suomea ja silti jäi niin monta paikka näkemättä ja aivan liian monta ihmistä tapaamatta. Toivon, etteivät ystävät ja sukulaiset pane pahakseen, vaikka lupaamastani tapaamisesta ei tullutkaan mitään. Emme ehtineet oikein missään olla kahta päivää kauemmin enkä ehtinyt edes kortteja kirjoitella muille kuin Iidalle, Julialle ja Miialle.

Reittimme kulki Bechenistä Malmön kautta Tukholmaan. Malmö on vierailun arvoinen kaupunki. Navimme ei ollut mennyt sekaisin, vaikka hokikin 5 kertaa peräkkäin: " 300 metrin päässä liikenneympyrä, josta toisesta tienhaarasta ulos, 250 metin päässä liikenneympyrä, josta toisesta tienhaarasta ulos, 400 metrin päässä...." luulimme jo, että navigaattorimme sekoilee, mutta Malmöön päästäkseen kuljetaan ainakin 5 liikenneympyrän läpi. Siellä on joku tieliikennelaitoksen insinöreistä rakastanut harppiaan!

Tukholmasta Viking Linella Turkuun, Turusta Kuopioon ja siellä vietimme yhden yön tätini luona. Kävimme syömässä aivan ihanassa ravintolassa nimeltä "Kummisetä" Paikassa on vanhanajan tunnelmaa ja kuha on erinomaista. Suosittelen kaikille Kuopiossa kävijöille. Kuopiosta ajoimme Puumalan kautta Imatralle ja veimme äidin hammaslääkärille ja samalla saimme tietä, että meidän on palattava takaisin, kun äidillä oli vielä lääkärille aika eikä hoitajilla ollut mahdollisuutta viedä äitiä lääkäriin. Lauantaina ajoimme Imatralta Raumalle, jossa nautimme erinomaista lohta uskomattoman hyvien viinien kera ja raivasimme yhden kellarin, jonka sisältö tungettiin autoomme - sieltä Hämeenlinnaan ( ja taas raivattiin muutama pahvilaatikollinen äidin tavaroita autoon)  ja takaisin imatralle viemään äiti lääkärille ja illalla Helsinkiin. Guido oli sinä päivänä hiukan väsyneen tuntuinen ja nukahti lääkärinvastaanotolle!!!! ja auto alkoi olla niin täynnä kirjoja,tauluja, lautasia, vaatteita (Virkkukoukkunen on Imatralla MUST-paikka täydentää vauvanvaatevarastoa) niin, ettei autoon enää olisi mahtunut edes pullea pieni hiiri. Loppumatkasta pieni pullea hiiri olisi saanut laihtua muutaman kilon, että se olisi mahtunut romppeiden joukkoon. Guido pyöritteli päätään joka kerta, kun palasin jonkun sukulaisen luota uusi kassi käsissäni. Helsingissä jouduimme jo luopumaan kahdesta lehtikassista, joita emme hyvällä tahdollakaan saaneet enää autoon.

Pieneen autoomme ei enää enempää lastia saanut mahdutetuksi. Tästä puuttuvat vain "käsilaukkuni" = pieni matkalaukku ja satatuhatta lehteä, jotka Guido oli työntänyt auton penkkien alle.

Retki on tehty. Elimme kolme kertaa syksyn ja palasimme takaisin väriloistoon ja lämpöön. Palatessamme Kölnissä oli +18 astetta, kun Helsingistä lähtiessä mittari kohosi juuri ja juuri 5 asteen pintaan. Nyt kuulemma satoi jo Hämeenlinnassakin ensilumen. Meille Lumi tulee lauantaina - poikaystävänsä kera ensivisiitille. Tässä on ihan sellainen äitimäinen olo. Olenhan sentään Lumin täti.

Kirjoitin tänä iltana työhakemuksen SPLASH-Badin avoimeen työpaikkaan sihteerikön hommin. Puolipäivätyö - olisihan sekin jotain. huomenna menen tekemään eläkeanomuksen. Sairaalarintamalta ei ole kuulunut mitään uutta, joten kai tästä joutaa töihin.

Elämää menneisyydestä

Löysin äidin kirjeiden välistä yhden hyvin erikoisen kirjeen. Se on kirjoitettu 27.4.1922 eli 21 päivää sen jälkeen, kun äitini oli syntynyt. Sen on kirjoittanut isoisäni, Kalle Ikonen vaimolleen Emmalle "rakas Emmini ja tyttäreni" ja tyttärelleen Lahjalle, joita hän niin kovasti kaipasi kotona. Siihen aikaan ei sairaalasta päästy samana päivänä eikä vielä samalla viikollakaan. Mummi oli tyttärensä kanssa muutaman viikon sairaalassa ennen kuin ukki pääsi heitä hakemaan kotiin.

"Jos arvajaisit miten pitkältä tuntuu tämä ilta niin varmasti tulisit luokseni sillä kaipaan teitä molempia vaikka istunkin tämän kahvipannun ääressä niin tuntuu kaikki niin yksinäiseltä. Minä kävin tänään Tiehaarassa ja kun tulin sieltä niin rupesin kahvin keittoon ja keitinkin oikein maukkaan kahvin. Oi jospa sinäkin olisit juomassa kultusi keittämää kahvia niin se maistuisi vieläkin paremmalta, vaikka kyllä tämä hyvältä maistuu kun oikein hyvän perästä keitin mutta sitten maistuisi vieläkin paremmalta. Olkoon tämä kahvijuttu sikseen, mutta miten työ tytön kanssa siellä jaksatte onko tyttö ollut terveenä. sillä minulla on tyttöä niin kauheesti ikävä ja myös sinua. Oi kun tulisi se päivä pikemmin, että pääsisin hakemaan teidät pois sieltä, mutta sinne on vielä niin pitkä aika....""...niin mitä minä pakisen vielä niin että koittakaahan työkin tytön kanssa kuluttaa tätä aikaa toisesta päästä minä koitan kuluttaa toisesta niin ehkä se sitten joutuisi pikemmin se päivä jolloin minä pääsen sinne taikka te tänne. Ei sitten muuta kuin oikein paljon terveisiä teille kaikille mutta erittäin tytölle ja sinulle ja lämpöiset pusut. Siis hyvää yötä. Ukkosi"

Ukki oli kirjoittanut kuulemma jopa 8 kirjettä viikossa mummilleni, kun he seurustelivat ja asuivat vielä samassa kylässä. Oli siinä postimiehellä ravaamista kahden talon väliä!  Ukilla oli kaunis käsiala ja hän piti kaikesta tarkat merkinnät. Yhteen lappuun mahtui ukin ja mummin elämän tärkeimmät tapahtumat: Ukki oli kirjoittanut seurustelun alkamisen, kihlauksen, naimisiinmenon, tytön (äitini) syntymän, evakkoon lähdön, talon rakentamisen Ranualle ja sieltä poismuuton.

Olen elänyt ukin kirjeiden kautta heidän elämäänsä niin, että tuntuu kuin edessäni olisi avautunut ovi menneeseen, jonka ihmiset yhtäkkiä ovatkin elävinä tässä näin. Käsinkosketeltavina. Opin ukin ja mummin kirjeenvaihdosta paljon myös omasta luonteestani. Minä en ole vain minä vaan yhdistelmä monesta aikaisemmasta ihmisestä, joiden luonteenpiirteet yhdistyvät minussa ihan kuin joku yhteenlaskutoimitus. Tietyt piirteet ja luonteenlaatu jatkuvat omissa lapsissani ja heidän lapsissaan. Se on kuin heittelisi kiviä hiekkarannalla ja huomaisi miten jotkut kivet asettuvat jonoksi ja toiset lentävät minne sattuvat.

Kirjeiden joukosta löysin myös Tante Annan kirjeitä äidilleni. Tante Anna oli isoisäni eli isäni isän äidin sisko, joka muutti Saksaan ja meni siellä naimisiin von Bülowin kanssa ja leskeksi jäätyään muutti Münchenistä Garmisch Partenkircheniin, jonne hänet myös haudattiin. Tante Anna oli hieno nainen, jolla oli kyky saada kaikki toimimaan kuten HÄN halusi. Tätini Pirkko kertoi, että Tante Anna oli Helsingissä käydessään halunnut Stockmannilla ostaa jotain erikoista, jota ei löytynyt heti. Pirkko lähti etsimään myyjää ja takaisin palatessaan löysi Anna-tädin istumasta tuolilla ympärillään joukko myyjiä, jotka vuoronperään kantoivat Anna-tädille tämän toivomiaan tavaroita!!!

Jatkan menneisyyden tutkimista. Ellei ole tietoinen menneistä, niistä, jotka elivät ennen meitä, ei tiedä omasta elämästäänkään paljoa.

Friedan uusi tyyny

Lammastyyny.  En ole vielä raaskinut sanoa Friedalle, ettei tämä lammastyyny ole hänelle, vaikka hän ahkerasti osallistuikin tyynyn tekoon repimällä kaninkarvaa lampaan päästä, syömällä vastaommeltuja lampaanjalkoja ja tunkemalla päätään ja käpäliään ompelukoneen neulan alle. Puhumattakaan siitä, että koko ajan sain varoa, kun pieni kissantassu työntyi kankaiden alta saksien väliin....

Sain tilauksen eilen ja tyyny on nyt valmis. Olisi pitänyt ehtiä ompelemaan vauvanpeitto yhdessä illassa, mutta se oli mahdoton suoritus, varsinkin, kun tänään oli minun vakituinen työpäiväni. Ainoa viikossa.

Tyynystä vielä muutama sana. Se on tehty kaikista kankaanlopuista. Lampaan päässä oleva karva on Walesista vuonna 1986 ostettua kaniinia. Ostin aikoinani 5 kaninkarvaa ja yhdestä tein Annalle villapukuun koristeen ja tässä on nyt yhden kanin tien pää. Kani päätyi lampaaksi.

Sunnuntai aamuna käännämme auton nokan kohti pohjoista. Meidän kesä-syyslomamme suuntautuu - minnekäs muualle kuin Suomeen! Monet tuttavamme pakkaavat laukkujaan lentääkseen perheittensä kanssa  etelän lämpöön ja me kasaamme talvivaatteita matkalaukkuun ja odotamme innolla sunnuntai aamua. Guido on sovitellut matkalaukkuja auton takakonttiin. Minä jouduin jo ottamaan pienemmän laukun, kun kaksi matkalaukkua ei mahtunutkaan Fiestan tavaratilaan. ei päälleikkäin eikä limittäin. Seuraavaksi ostamme isomman auton. Urheiluato saa jäädä talliin odottamaan. Guidon mielessä käväisi - onneksi vain sekunnin murto-osan - että voisimme oikeastaan lähteä valkoisella urheiluautolla Suomeen, mutta ehkä sittenkin tuo bensanhinnan äkkijyrkkä ja ennalta-arvaamaton kohoaminen saivat hänet pikaisesti päätymään toisenlaiseen ratkaisuun. Minun KA:ni on liian pieni, vaikka matkasinkin sillä 2500 km Ranskan teitä täydessä sotisovassa ja meitä oli vielä 3 ihmistä matkassa.

Ensin viemme Friedan eläinlääkäriin rokotukseen. Ei sen pahempaa. Voisin kysyä muutamaa kasvatusohjetta. Friedan iltaiset sohvan-läpi-juoksut saavat viimeisetkin vielä ehjänä olevat kohdat näyttämään surkeilta pälvilaikuilta keväisessä metsässä. Friedhelm terotti kynsiään joskus sohvan takaosaan, mutta Frieda ei tyydy pelkästään kynsien teroittamiseen, se harjoittaa järjestelmällistä hajoita ja hallitse- periaatetta sohvaamme!

Tänään minun olisi oikeastaan pitänyt olla jossain aivan muualla; hautajaisissa, puun alla, pukeutuneena mustaan. Ystäväni Englannista kuoli syöpään noin viikko sitten. Uutinen tuli yllätyksenä, vaikka kirjoitimmekin vielä kaksi päivää ennen hänen kuolemaansa, että tauti on vienyt hänestä viimeisenkin toivonkipinän. Viimeisiksi sanoiksi jäivät: kirjoitan pian uudelleen.

Minä kirjoitan seuraavan kerran Suomesta! Ajamme Malmön kautta Tukholmaan ja sieltä Turkuun. Turusta suoraan Kuopioon, sieltä seuraavana päivänä Puumalan kautta Imatralle ja Imatralta Raumalle. Poikki Suomen kulkee siis tiemme. Raumalta Hämeenlinnaan ja sitten Helsinkiin ennenkuin laivamme lähtee Helsingistä takaisin Tukholmaan. Se on meidän lomamme. Pitää ehtiä jokaiseen paikkaan ja tärkeintä on tietenkin käynti äidin luona. Hammaslääkärissä käyntiä ei oikein saatu muuten järjestettyä. Vanhainkodin hoitajista ei kukaan ehdi äidin saattajaksi. Äidin ystävät alkavat olla samaa ikäluokkaa kuin äitikin enkä tunne kovin montaa 90-vuotiasta, joka vielä ajelisi autolla ja veisi ikätovereitaan hammaslääkärille. Äiti ehkä tekisi, jos ei olisi tuota halvausta aikoinaan ollut. Hän aina toivoi, että pysyisi aktiivisena loppuun saakka. Toiveet eivät aina kulje todellisuuden kanssa yhtä matkaa.

Guidon isoäiti täyttää tänä vuonna 103 vuotta. Hän meni kesällä vanhainkotiin.  Vielä satavuotiaana hän oli äärettömän pirteä ja 102-vuotissyntymäpäivillä hän kyseli kovasti ihmisten kuulumisia, vaikka kuulo alkoi olla jo niin huono, ettei hän kuullut vastauksia. Nyökkäili vain ja hymyili, kun ei saanut toisten puheista selvää. Nyt hänen vointinsa on huonontunut eikä hän enää jaksa kävellä itse.

Sain tänään pankistani Suomesta kirjeen. En oikein tiedä millaisia ovat pankin karttakirjat, kun Saksasta = Germany on tehty Georgia. Vielä enemmän ihmettelen sitä, että kirje on sittenkin tullut perille meille tänne Saksaan!

Hyvää yötä. Väsymys valtaa tämän matkalaisen silmiä.

Friedan villipäivä

En voi sanoa, että päivä olisi ollut Alatalon Känkkäränkkäpäivä, mutta ei paljon puuttunut! Suurin pienistä kaksilahkeisista vietti mummi-päivää ja levitti lattiankokoisen paperin huoneen lattialle, vesikuppiin vettä (mistä minä olisin etukäteen voinut tietää, ettei SITÄ vettä saa juoda), pensseleitä mukiin ja väripurkki toisensa viereen punaista, vihreää, oranssia ja pinkkiä sadoissa eri sävyissä. EIKÄ KUKAAN sanonut MINULLE, ettei MINUN tassunjälkiä ollut tarkoitus maalata paperille!!!

No, ne nyt ovat siellä ja paperista kuulemma tulee nukkekotiin tapetti. Ovatpahan sitten tassunjäljet ikuistettuna johonkin tapetintapaiseen. Leikkelivät muutenkin tapettia rullasta niin, etteivät yhdet tassunjäljet varmaankaan häiritse seinällä. Koko ajan joku oli häätämässä minua pois jostain. Pieni kaksilahkeinen roikotti mahasta niin, että suolet olivat solmussa. Ja heitti - HEITTI - minut lattialle, kun hyvää hyvyyttäni tulin tarjoamaan apua ja syömään spagettia, kun ei kaksilahkeinen jaksanut itse enää syödä. Olen syvästi loukkaantunut.

Iso kaksilahkeinen ei kuulemma ehdi ompelemaan, kun on niin loistava ulkoilusää. Oli kuulemma työnnellyt pientä kaksilahkeista vaunuissa pari tuntia pihalla. Olisivat voineet hyvinkin ottaa minut mukaan. Siellä lämpimässä vaunuosastossa olisin viihtynyt ihan hyvin. Olen tottunut nukkumaan jalkopäässä. Katselen mielelläni toisten puutarhoja ja talojen kattorakennelmia, verhoja ja ovia...tai voisin katsella, jos olisin samanlainen kuin tuo suuri kaksilahkeinen, joka hokee koko ajan pienille kaksilahkeisille: "mummi tulee, mummi auttaa." mikä merkillinen muumi-mummi se oikein on? Siitä tulee aivan omituinen, kun pienet kaksilahkeiset saapuvat taloon. Minua ei enää huomata lainkaan - tai sitten roikotetaan vatsasta ja tungetaan nukensänkyyn peittojen alle nukkumaan. Onneksi en pahemmin välitä peittojen alla nukkumisesta, muuten olisin voinut jo hermostua aikaisemmin.

Kaksilahkeinen haluaa taas tilaa itselleen; kuvatilaa. On kuulemma tehnyt uusia laukkuja. Nähtävästi minua roikotetaan tulevaisuudessa samettisessa kassissa. Tämä entinen on käynyt pieneksi. Jalat roikkuvat ulkona, kun istun kyydissä. Olen vähän laiskansorttinen, kun mielummin kannatan itseni ylös kuin ravaan monta kertaa päivässä portaissa. Tämä on sellainen henkilökohtainen LIFTA-porrashissi.

Samettikassi, jota voi kantaa lyhyenä ja pitkänä. Minulle on samantekevää, kunhan en putoa laukusta.

ja näitä ostoskasseja syntyy kuin sieniä sateella, mutta näihin en suostu menemään. Niiden pohjalta minua ei enää löydä. Ovat sen verran syviä, enkä halua, että minua taitetaan kassin kanssa taskunpohjalle. Vaikka kuinka olisivat käteviä ottaa mukaan.

Kasseja on eri värisiä ja eri kuosilla, mutta ei yhtään kissakassia.

Kassit taitetaan niin, että yläreunan koristekuvio jää päällimmäiseksi ja sen jälkeen kantohihnat työnnetään sopivasti laukun sisälle,

Laukku taitetaan kolme kertaa peräkkäin ja kiinnitetään lopuksi napinlenkillä nappiin, joka on ommeltu laukun keskelle.

Ja lopulta kassi on taitettu kasaan ja sen voi pistää taskuun seuraavaa kauppareissua varten.  

---

Enää yksi viikko aikaa tehdä kassitöitä, sitten lähtee auto kohti Tukholmaa ja sieltä laivalla

 Turkuun. Pariin viikkoon ei tehdä käsitöitä ja Frieda jää naapureiden hoitoon. sitä se ei vielä tiedä, mutta kerromme sen sille illalla ennen kuin lähdemme. Kaappi on ostettu täyteen kissanruokaa ja naapurit huolehtivat Friedan hyvinvoinnista.

Frieda kirjoittaa itse!

jdksöaösldjjue,
ksjdh jduei93riwipr

= taas olivat pienen kaksilahkeisen kanssa täällä.  Sain onneksi häädettyä sen sätkivän ja pärisevän merkillisen vonkuleen istuimestaan muualle. Tuoli jäi minulle ja siinä oli todella hyvä istua. Minua varten oli jopa erikoinen roikkuva koriste, jota sain tassuilla heilutella.  Tuo kantokassi alkaa käydä minulle jo ahtaaksi, joten tämä tuolintapainen on erittäin kätevä. Siinä voin istua, kun minua kannetaan. Tosin minua ei kannettu siinä, kun röykeästi vain nostettiin lattialle ja sätkivä kaksilahkeinen laitettiin takaisin tuoliin ja samantien hän hävisi  ovesta ulos.

toissapäivänä toivat kotiin sellaisen hassun, pyörivän tuolin, joka sopii kuin nakutettu minulle ja leluilleni. Olin aivan innoissani uudesta tuolistani, kunnes taas yksi kaksilahkeinen - sellainen, joka juoksee perässä ja työntää palloa nenäni alle muka leikkiäkseen kanssani - istahti tuoliin ja kaikki hihkuivat innoissaan. Tuoli ei siis ollutkaan minulle. En aio ottaa tätä henkilökohtaisesti, sillä pieni kaksilahkeinen on vain kerran viikossa täällä. Muut ajat minä istun tuolissaNI.

Minä ja kaikki leluni. Minä olen siis tuo tuossa vasemmalla.!!!

Tämä on kaverini, jos en ole sattunut aikaisemmin esittelemään. olen hiukan pienempi, mutta kaverini on jotenkin vähän laiskanlainen. Voitan hänet aina kamppailussa!

Ai niin, unohdin kokonaan mainita, että eilen illalla talosta oli tehty matkatoimisto. Istuin keskellä pöytää, kahden tietokoneen välissä ja yritin nukkua, mutta se oli täysin mahdotonta siinä metelissä. Yksi kaksilahkeisista etsi jotain merkillistä siltaa Tanskan ja Ruotsin välillä ja toinen luki ääneen hotellien nimiä. Ruotsinkieli ei ole tullut minulle vielä tutuksi, joten en ymmärtänyt oikein mitään, mutta sen kuulin, että Malmö on hyvä paikka yöpyä. Kuulin, kun toinen kaksilahkeisista mietti, mihin minut "laitetaan".  Mihin minut sitten pitäisi laittaa??? Ja miksi???  Olen varma, että asia selviää muutaman päivän sisällä. En halua, että minua laitetaan yhtään mihinkään. Minä kuulun tänne - omaan kotiini. Laittakot itsensä jonnekin muualle, jos välttämättä haluavat laittaa jonkun jonnekin.

Hyvää yötä kaikille! Lähden tästä hiukan lepäilemään.

Frieda, metsämatka ja pullanpaistoa

Tässä hiukan mietiskelin mikä tätä kaksilahkeisten  elämää oikein vaivaa, kun aina pitää olla ravaamassa pitkin metsiä. Onneksi minua ei viedä sinne karhunsyötiksi. Lepäilin kaikessa rauhassa lampaantaljalla ja leikin kaverini kanssa. Se on oikeastaan lelukissa, mutta en halua aiheuttaa murhetta kaksilahkeisille, kun ne aina työntävät tuota kangaskissaa nenäni eteen ja käskevät minun leikkiä sen kanssa. Olen hyökkäävinäni sen kimppuun - ihan niiden mieliksi. Kaksistaan olemme sitten hyvää pataa ja makailemme vierekkäin lampaantaljalla ja kerromme juttuja toisillemme.

kaksilahkeinen haluaa taas laittaa kuvia tänne. Olivat kuulemma viettäneet todella ihanan aurinkoisen päivän miltei kotimaisissa maisemissa - ja ihan tässä meidän lähellä. Minä synnyin metsässä, joten se riittää minulle metsäelämää. Nautin enemmän sisäoloista ja joskus puutarhan puissa kiipeilyistä.

Kuulemma maisema on kuin Suomesta. En osaa sanoa niin tai näin, minä olen nähnyt vain yhden metsän  enkä muista siitä kovinkaan paljoa. Olin niin pieni - vastasyntynyt.

Ei tämä minustakaan yhtään hullumpi maisema ole, mutta minun mieleeni hiukan liikaa vettä. Riittää, kun sitä on suihkualtaassa tai keittiön tiskialtaassa sen verran, että saan vähän juotavakseni.

Vesi ei kuulemma ollut vihreää, mutta minun mielestäni saattaa olla, että heijastus puista vaikuttaa veden väriin...mene ja tiedä näin kissan tiedoilla.

Minä olen sensijaan löytänyt oivan paikan nukahtaa kesken kaiken. Huomasin muutama päivä sitten, että kaksilahkeisilla on tapana istua lattialla ja jotenkin siinä jalkojen päällä on oikein sopiva  mutka, jossa lepäilen.

Tässä on oikein mukava lepäillä. Olen sitä mieltä, että oikeastaan kaikki paikat, joissa voin olla kaksilahkeisiani lähellä, ovat sopivia minulle. En käsitä miksi kaksilahkeinen valitti toiselle kaksilahkeiselle, että häneltä puutuvat jalat. Ei minulta ainakaan puutuneet tassut.

Mielestäni tämä on kovin sopiva ja leppoisa paikka minulle. kaksilahkeinen valitti jotain kippuraan käpristyneistä polvistaan.  Ehkä pitäisi asettaa myös kissa-adoptiolle yläikäraja. Jos kaksilahkeinen ei enää jaksa möyriä lattialla, sopisi valita vanha kissa taloon. Minä haluan leikkiä ja riehua. Toisinaan sanovat minulle, että olen kuin pieni lapsi. Kasvan yhdessä pikku-Julian kanssa. Ehkä meistä tulee vielä kaverukset ajan myötä.

Tänään tuoksui todella hyvältä. Kaksilahkeinen, se joka aina istuu ompelukoneen ääressä, oli tänään vaihteeksi keittiössä ja levitteli valkoista jauhetta pitkin pöytiä. Työnsin naamani valkoiseen töhnään ja yhtäkkiä minua huidottiin pöydältä pyyhkeitten kanssa alas. Ei kaksilahkeinen tosissaan ollut, vaikka riehuikin kuin pyörremyrsky. Yhtäkkiä se rupesi nauramaan, kun piteli minua yhdellä kädellä ilmassa, toinen käsi täynnä valkoista venyvää tahmaista ainetta. Kuulemma pullataikinaa oli alustamassa. minä vähän nuuhkaisin jauhoja ja naama oli valkoisena viiksiä myöten. Olen iloinen, ettei kotona ollut ketään muita näkemässä minua sillä hetkellä. Eivät ehtineet edes kameraa hakea siihen hätään.  Päivä on olut melko tapahtumarikas. Nyt väsyttää. Hyvää yötä.

kaksi vauvaa

Minä leikin, minä syön, minä nukun ja minä olen suloinen. Niin kuin kaikki vauvat. Minua hellitään ja rutistetaan ja halitaan ja pidetään sylissä ja suukotellaan ja kutsutaan hassuilla nimillä. Touhuni ovat kuulemma hauskempaa katsottavaa kuin televisio-ohjelmat. Kukaan ei enää välitä vastaostettujen kasvien tilasta, kun istuskelen iltaisin kukkaruukkujen päällä. Olen kuulemma niin SÖPÖ.

Lauantaina kävi taas pieni kaksilahkeinen kylässä. Olivat kuulemma unohtaneet TUTIN kotiin ja pieni kaksilahkeinen vinkui korissaan.Tuli vähän sääli sitä, kun onhan se samanlainen vauva kuin minäkin. Minä pureskelen aikani kuluksi, ikävän karkoittamiseksi kaksilahkeisten varpaita tai sormenpäitä, mutta tuo pieni vinkuiita ei saanut mitään. Ajattelin mennä lohduttamaan sitä ja hyppäsin ihan varovasti jalkopäähän. Siinä oli niin pehmeää ja lämmintä, että ei aikaakaan, kun nukahdin.

minä ja kaksilahkeinen vauva. Hätätilassa kelpaa vaikka sormi tutuksi. Tekihän Prinsessa Dianakin vanhimman poikansa kastejuhlassa tämän tempun - ja koko kuningaskunta kohahti. Minusta oli mukava pitää pienen kaksilahkeisen jalasta kiinni.


Eilen talossa oli rauhallista. Aamupalalla näpyttelivät läppäriä ja kaivoivat esille karttoja. Sitten sain pari annosta herkkuruokaani ja sen jälkeen ovi painuikin kiinni ja jäin itsekseni hiljaiseen taloon. Onhan se ihan mukava, kun kukaan ei juokse vesipullon kanssa jos satun istahtamaan ponin (sen Eeron suunnitteleman tuolin) päälle tai makailen hollantilaisten "Love Locks"-kasvien päällä (kun ne ovat niin kissamaisen sopivat viidakkoleikkeihin)tai hion kynsiäni turkkilaisen maton loimeihin. Sain siis harrastaa leikkejäni ihan yksin. Iltaa pitkin aika tuntui kuluvan turhankin hitaasti, mutta nukuskelin paksun lampaantaljan päällä. Tapanani on työntää pääni aivan paksun taljan sisään ja pumpata tassuillani karvakasaa. Se on melkein kuin olisin äitini vieressä. Tuoksu on vain vähän erilainen. Äiti ei tuoksunut lampaalle! Ei tosissaan.

Kaksilahkeiset olivat Reinin retkellä. Kuulemma viimeisiä lämpimiä kesäpäiviä nauttimassa. Tutustuivat taas yhteen roomalaisten aikaiseen kaupunkiin. Niitä kuulemma riittää tällä suunnalla, vaikkei Italiassa ollakaan. Tällä kertaa matkasivat Koblezin suuntaan, Andernach'iin, jossa oli vanhoja keskiaikaisia kaupunkimuureja vielä jäljellä ja osa taloista jopa 1600-luvulta. Ei se varmaankaan niin vanha ole kuin Köln, joka kuulemma oli jo ennen ajanlaskun alkua tärkein roomalainen asuinalue - alppien tällä puolella - siis pohjoispuolella. Ja kuulemma vain kolme kaupunkia on saanut oikeuden käyttää "Pyhä" nimeä kaupunkinsa edessä. Tietenkin KÖLN on yksi niistä. Rooma, Konstantinopol ja Köln. Ja minä olen MELKEIN Kölnin pyhäkissa. Taisin eksyä nyt kokonaan aiheesta. Olen kuunnellut liikaa kirjoja, joita kaksilahkeinen lukee ääneen toiselle kaksilahkeiselle. Tämä on sitä pakko-aivo-pesua.

 vaikka en ole itse tätä omin silmin nähnyt niin kyllä minustakin tällainen iso puu antaa oikein hyvän kiipeilymahdollisuuden.

 Ranskalaiset ovat kuulemma yrittäneet kanuunoillaan hajottaa kaupungin muuria 1600-luvun keskivaiheilla, mutta eivätpäs onnistuneet. Tosin myöhemmin Napoleon marssi vaimonsa Josephinen kanssa komeasti hevosillaan Kölniin ja taisi tehdä pienen retken tännekin - katsomaan edeltäjiensä aiheuttamia vahinkoja. Ei ole kenellekään tullut mieleen vaatia Ranskalta EU-rahoitusta tornin korjaamiseksi...minusta se voisi olla ihan hyvä idea. EU rahaa kaikille euroopan lyhytkarvaisille kissoille!

Kaksilahkeinen halusi välttämättä nämä kuvat tähän, joten annetaan olla. Minä menen nyt lepäämään. Kahdella tassulla kirjoittaminen on hidasta ja rasittavaa. Miukuisin mielummin.

Sydän kunnossa

Kaksilahkeinen hamehelma totesi, että kukkarossa on reikä eikä minun sydämessä. Mitä lienee tuolla tarkoittaneen. Lääkärit olivat ihan okei. Pientä sähinää päästin, murisinkin hiukan, mutta en yrittänyt edes purra enkä raapia. Kehuivat reippaaksi pikku kissaksi. Soh soh...näkisivätpä minut, kun sähisen oikeasti. Jerryn vierailun jälkeen ei kukaan enää pidä minua harmittomana pikku kissana.

Joka tapauksessa tutkimus oli ihan harmiton juttu. Nostaa nyt sellaisesta meteli ja tehdä teatteria. Tulin kantokoristani ulos, nuuskin kaikki, kävin pitkälleni pöydälle, jonka keskellä oli aukko. Toinen lääkäri piti minusta kiinni ja toinen tutki alapuolelta ultraäänellä sydäntäni. Ainoa epämiellyttävä asia oli kylmä suihku jotain märkää tahmaista ainetta. En edes ravistellut enkä sähissyt. Ehkä ihan hiukan räpiköin ja vinguin, mutta toinen lääkäri silitti poskeani niin hellästi, että miltei nukahdin siihen. Ja sitten koko homma olikin ohi. Ainoa mistä EN ehdottomasti pidä, on kuumeen mittaaminen! Sen voivat jättää tulevaisuudessa tekemättä. Verikoekin oli ihan pikkujuttu, mutta kalju kohta jalassa ei näytä kovin kauniilta.  Pistivät siihen valtavan laastarin enkä pystynyt edes kunnolla istumaan saati kävelemään. Sain vielä kaksi rokotusta ja nyt olen sitten TERVE. Kaksilahkeinen kiitti, nosti minut syliinsä ja rutisti miltei ryttyyn.

Tässä minä nyt istun lääkärin pöydällä, jalka laastarissa.

Nyt olen taas kotona. Ruoka maistuu ja leikin kaksilahkeisten kanssa niin kuin mitään ei olisi ollutkaan. Onhan se helpottavaa tietää, ettei sydämessä ole reikää. Olkoot sitten vaikka kukkarossa. Kaksilahkeinen soitti toiselle kaksilahkeiselle ja sanoi, että velottivat 233 euroa, eikä hän enää ihmettele miksi eläinlääkärit ajavat Porschella. Olen sitä mieltä, että jos joku ottaa kotiinsa minunlaisen kissan tai vaikka sitten sellaisen kuin Jerry niin on sitä sitten pidettävä meidän hyvinvoinnistamme huolta.