tiistai 31. tammikuuta 2012

Kulttuuria ja käsitöitä

Perinteistä ja modernia japanilaista keramiikkaa-näyttely Düsseldorfissa. Viimeinen päivä ja ehdin juuri ja juuri. 4 tuntia vaelsin "Japanissa" enkä ehtinyt nähdä kaikkea. Erääseen elämänvaiheeseeni kuuluu NUKER, Nurmekselainen keramiikkapaja, jossa pyörittelin savikukkoja vuoden ajan. Japanilainen keramiikka on kaukana minun vähäpätöisistä kukkopilleistäni, mutta periaate on aina ollut sama. Savi on mielenkiintoinen materiaali, jossa valmiin lopputuloksen näkeminen on aina yllätys.

Siirryin ajasta toiseen lukiessani äitini päiväkirjoja, joita hän kirjoitti jo 12-vuotiaana. Jo silloin osittain saksaksi. Mietin sitä mikä sai hänet opettelemaan niin sisukkaasti saksaa, että hän luki sanakirjan ulkoa! Viipuri oli kansainvälinen kaupunki ja äiti kävi yksityiskoulua, jonka opetustaso ja vaatimukset eivät olleet äärettömän korkeita, koska äidin todistuksessa oli vain ysejä ja kymppejä eikä olisi kuulemma selviytynyt pääsykokeesta siirtyessään Imatran yhteislyseoon, mutta hyvällä todistuksella pääsi suoraan oppikoulun toiselle, jossa saksankielen opiskelu jatkui hiukan huonommalla menestyksellä. Saksa  ja saksankieli ovat aina liittyneet vahvasti meidän elämäämme. Ehkä evakkolaiset ovat siirtäneet verenperintönä "lähtemisen" myös seuraaville sukupolville. Omat isovanhempani jättivät kotinsa kaksi kertaa, äiti lähti sekä pakon edessä että vapaaehtoisesti pois kotoaan - ulkomaille. Me lapset olemme lähteneet omasta tahdostamme vapaaehtoisesti opiskelun takia ja rakkaudesta saksalaiseen.

Käsitöistä: suomalainen ystävättäreni kävi jättämässä LÄJÄN ihania kankaita vauvanvaatteita varten. Kuin olisi joulu tupsahtanut keskelle tammikuuta. Järjestelin kankaita värien mukaan ja selailin mukana tulleita käsityölehtiä. Päässäni pyöri suunnitelmia ja kädet ompelivat jo ajatuksissani pieniä ruusuja samettihattuun Iidalle. Heti, kun Ann-Marie oli lähtenyt, raivasin pöydän tyhjäksi, piirsin kaavat ja leikkasin kankaat. Hattu oli valmis jo muutaman tunnin kuluttua, mutta ruusukkeet odottavat vielä käsinompelua. Tässä kuva OTTOBRE-lehden mallista, jonka mukaan Iidan roosan värinen myssy on tehty. (Jakubin mukaan se on Aasin Korvat Väärinpäin-Hattu)

 Ottobre-lehdessä hattu on tummaa lilaa, minä tein sen rosan-väriseksi. Mekon teen myöhemmin.
Jakub oli oikeassa, hatun kiinnittimet muistuttavat hiukan aasin korvia. Tässä vaiheessa hatun voisi käyttää kumminpäin vain, mutta kun ruusukkeet on kiinni, etupuoli on tuo roosanvärinen sametti.

Olen järjestellyt työhuonettani uuteen uskoon. Napit, joita olen saanut viimeaikoina melkoiset määrät, ovat löytäneet paikkansa hillopurkeissa värin ja koon mukaan järjesteltyinä. Kankaat olen lajitellut värien mukaan ja kaikki pikkukrääsä, jota aina on kertynyt pöydälleni erilaisiin kippoihin ja kuppeihin, on uudelleen organisoituna vapauttanut pöytätilan parempaan käyttöön. Billy-hyllyt täyttyivät kirjoista, mutta vielä lattialta löytyy tilaa uudelle hyllylle. Kunhan saan tuon ison vierassängyn siirretyksi muualle niin työhuoneeseeni mahtuu uusi leikkuupöytä pikku-vierashuoneestamme. Sinne taas tulee sohva, jonka saa muutettua vierassängyksi tarvittaessa. Ja sitä tarvetta löytyy aina. Viimeistään huhtikuussa, kun ex-mieheni vaimonsa kanssa tulevat taas vierailulle.
 Kankaat, joista syntyy vaikka mitä. Ihania vauvavärejä! Onneksi olen kotona enkä töissä, muuten en ehtisi tehdä yhtään mitään. Miten ihmeessä olen ehtinyt silloin, kun kävin vielä kokopäivätyössä.
 Omasta mielesätni aika hyvä keksintö lankarullille. Kävin hakemassa poikani työpaikalta kaksi puualustaa, johon hakkasin nauloja ja niihin pistin lankarullat värien mukaan. Nyt lankarullia on poikinut niin paljon, että tarvitsen uuden laudan ja ainakin 30 naulaa.
 Ikean halvat laatikostot ovat tosi käteviä. Anna maalasi joskus nuoruudessaan yhden laatikoston omaan huoneeseensa sopivaksi ja nyt sekin on löytänyt tiensä minun ompeluksilleni.

Kaikenlaiset pienet lasipurkit ovat erinomaisia nappien säilytykseen. Nyt napit löytyvät helposti enkä joudu kaatamaan koko purkkia etsiessäni pieniä valkoisia nappeja isojen mustien joukosta. Kaikki on lajiteltu värien ja koon mukaan. Aikaahan siihen meni, mutta myöhemmin säästän aikaa, kun otan vain sen purkin, josta tarvittavat napit löytyvät.

Raivasin 4 tuntia tyttäreni kellaria. Se, mitä ei myydä ebayssa, saapui autossani meille. Ei olisi ehkä saapunut, ellei Guido olisi Lapissa työmatkalla! Hänen mielestään taloomme ei mahdu enää mitään, mutta organisointi on kaiken A ja O eli kaikki mahtuu. Sain muutaman uuden taulun, joten tänä iltana vasara paukkuu olohuoneessa.
 Järjestin myös silityslaudalle ja silitysraudalle paikan makuuhuoneen oven taakse. Minusta tämä oli yksi parhaimmista piilotuskeksinnöistä, joita olen nähnyt: silityslaudalle ja -raudalle sopiva teline, joka yksinkertaisesti ripustetaan oveen. Makuuhuoneen oven voi silti avata aivan normaalisti eikä teline häiritse ketään. Yleensä silityslauta seisoi seinää vasten ja kaatuili milloin kissan, milloin minun päälleni. Meillä ei nimittäin ole siivouskaappia, kuten aikoinaan Suomessa oli.Suomessa ei varmaankaan kukaan tarvitse tällaista keksintöä, mutta täällä se on oivallinen vekotin.

Tämä siis kulttuuri ja käsityö asioista. Säätila on muuttunut talviseksi. Sain tänään papiltani sms viestin Pariisista: kannattaako tulla, onko lämmintä? Vastasin, että pysy siellä tai hakeudu etelämmäksi, täällä satoi eilen hipsuillen lunta ja pakkasta oli peräti miinus kaksi. Vietin ihanan päivän saunassa ja nyt lähden viettämään ihanaa iltaa ompelukoneeni parissa.

tiistai 24. tammikuuta 2012

kesken Ikeahyllyn rakentamisen Kölnin tilastotietoja

kesken Billyhyllyn rakentamisen tuli pullanälkä. Koska en saa Lidlistä,Aldista enkä muistakaan paikallisista kulinaristisista supermarketeista rehellistä suomalaista pullaa, piti opetella paistamaan. Sama koskee karjalanpiirakoita. Voisikohan niitä ruveta markkinoimaan saksalaisille?Toisaalta, jos niitä saisi täältä, niitä ei tarvitisi pyytää sukulaisilta ja ystäviltä, jotka kysyvät mitä pitäisi tuoda tuliaisiksi. Vastaus on aina valmiina: fazerin sinistä, karjalanpiirakoita ja pantteripusseja! Niin, ja karjalanpiirakoista katoaisi se erikoisuudenleima.

Siis olin rakentamassa Billyhyllyä.Guidon piti rakentaa se, mutta kun kaukorakentaminen ei onnistu - Rovaniemeltä on vähän vaikea väännellä ruuveja, kävin projektiin käsiksi.Hylly seisoo keskellä huonetta, ympärillä vuori tavaroita, joiden alkuperä on jo jäänyt kauas menneisyyteen; lasten päiväkirjoja, kouluvihkoja, venäjän oppikirjoja - silloin, kun vuonna 1993 Steiner-koulussa opiskeltiin venäjää - ja antiikkiromua eli vanhoja kännyköitä ja yksi uskomattoman iso, mutta pieninäyttöruutuinen digikamera!!! Mitä kaikkea vanhojen laatikoiden joukosta löytyykään. Ja minulle tuli pullanälkä.
 hylly seisoo, tosin väärinpäin, mutta omin käsin kasattu.

Tässä kahvi-pullahetken katveessa lueskelin Kölner-Stadt-Anzeiger lehteä ja silmiini osui mielenkiintoisia tilastotietoja Kölnistä. Vuoden 2010 asukasluku on hiukan yli miljoonan, tarkalleen ottaen 1 027 504. Tänään määrä on joko pienentynyt tai kasvanut - jo muutaman kuukauden sisällä tilanne muuttuu miinukseen tai plussaan. Muutaman vuoden alamäen jälkeen Kölnin väkiluku on taas kasvanut, viime vuonna plussanpuolella oltiin yli 6000 ihmisen voimin. Syntyvyyskin on kasvanut, ei ihme, sillä keski-ikä Kölnissä on 41,9 vuotta. Kyllä siinä vielä lapsia tehdään. Ja kuolleisuuskin on pienempi kuin syntyvyys. Naispuolisia kölniläisiä on vähän enemmän kuin miehiä ja sinkkuna elelee 270 055 henkilöä. Kuinka paljon näistä naisia on, sitä ei tilastoissa ole kerrottu.Joka vuosi Kölniin muuttaa kymmeniätuhansia nuoria, lähinnä opiskelemaan. Mistä nämä uudet ihmiset sitten tulevat, se pysyy salaisuutena, mutta 21,5 % heistä tulee Saksan rajojen ulkopuolelta. Minäkin olen ULKOMAALAINEN. Kuuluisin tällä leimalla Soinin määrittelemiin ei-suosittuihin kansalaisiin, joiden hän haluaa poistuvan Suomesta. Onneksi kukaan ei ole ajamassa minua täältä pois! Suurimman ulkomaalaisryhmän Kölnissä muodostavat turkkilaiset, joita on yli 61 000. Jos ajan Bergisch Gladbacher-Strassea pitkin Kölniin, saavun yllättäen Istanbuliin tai Anatoliin tai Cesmeen tai johonkin muuhun turkkilaiseen kaupunkiin. Hunnutetut ja  super-muodikkaat nuoret naiset täyttävät kadut, miehet istuvat kahviloissa eikä missään kuule saksan sanaakaan. Ravintolat tarjoavat toinen toistaan ihanampia turkkilaisia ruokia ja pikkuputiikit pursuavat Chanel-laukkuja, Rayban-aurinkolaseja ja Rolex-rannekelloja - jäljennöksiä tietenkin - kuten kaikkien Turkista tulevien turistien käsimatkatavaroista löytyisi, jos tehtäisiin pieni kontrolli. Siis 20 minuutissa kotioveltani olen Turkissa. Miten voisin enää halvemmin matkustaa "ulkomaille"?

En sano, etteikö yhdessäasumisesta tule välillä erimielisyyksiä kulttuurien sekamelskassa. En hyväksy kunniamurhia enkä saksalaisten oikeistoradikaalien tuhopolttoja, joissa turkkilaisen perheen 5 pientä lasta palavat elävänä kuin soihdut. On oltava molemminpuolinen kunnioitus toisia kohtaan. Se, joka muuttaa vieraaseen maahan, ottaa huomioon sen maan tavat. Mietin usein ottavatko suomalaiset turistitkaan huomioon sen maan tapoja, jossa kulloinkin kulkevat. Sitä mäkätetään, kun ei saa makoilla yläosattomissa islamilaisen maan uimarannalla. Jos ei hyväksytä edes kotikylän naapurin ylipitkäksi kasvaneita omenapuun oksia omalla pihalla niin kuinka sitä voidaan hyväksyä afrikkalainen, joka keittelee priimuskeittimellä kerrostalo-asunnon keittiön lattialla vaikka talossa on hyvä hella. Me olemme niin erilaisia, ettei kannata ruveta edes osoittelemaan sormella toista, joka tekee asiat eritavalla kuin itse teemme. Siinä on vain mentävä vieraan luokse ja löydettävä yhdessä ratkaisu ongelmaan. Olen varma, ettei priimuskeittiötä harjoittava afrikkalainen edes tiedä kaikkia sääntöjä, joita suomalaisessa kerrostalossa on. On parempi mennä kertomaan miten suomalaisessa kerrostalossa eletään kuin päivitellä suljettujen ovien takana kuinka ihmeellisiä naapurin venäläiset/kiinalaiset/virolaiset/afrikkalaiset/tanskalaiset/islantilaiset/perulaiset ym. ovat.
Minä kuvittelin saksalaiset käsittämättömän siivottomiksi, kun kerran kuukaudessa tienvarret olivat täynnä roskapusseja, kunnes tajusin, ettei minun tarvitse itse lähteä viemään roskia minnekään, vaan ne laitetaan tienvarteen, josta roska-auto ne hakee. Yksi soitto riittää, että vanha sohvani, televisioni, jääkaappini tai koko irtain omaisuuteni tarvittaessa tullaan hakemaan kotipihaltani roskiin.

Vanha itkuvirsi, mutta tästä emme pääse mihinkään. Meidän on vain opeteltava elämään muiden eurooppalaisten / maailman ihmisten kanssa yhdessä. Ehkä jonain päivänä tähän maailman ihmisiin lisätään vielä avaruuden oliot ja mitenkähän siinä sitten suomalaisten käy??Pelkään pahoin, että jopa Jeesus jätettäisiin tässä "vieraanvaraisuudessa" syrjään, kun hän ei sovi ulkomaalaisen taustansa puolesta meidän järjestelmäämme.  Aina, kun ihmiset ovat tunkemassa toisen värisiä ja toisin ajattelevia jonnekin "omien" rajojensa ulkopuolelle, mieleen tulee Jeesuksen puhe, jossa hän kehottaa ottamaan kaikki ihmiset veljinä ja siskoina huomioon, kääntämättä kenellekään selkää. Hänen vanhemmilleen käännettiin selkä eikä häntä itseäänkään kohdeltu järin oikeudenmukaisesti - ja lopulta hänetkin tapettiin, mutta samaan aikaan, kun vetoamme Jeesuksen rakkauteen ja hänen laupeudentekoihinsa, käännämme selän jollekin, joka naapurioven takana käyttää liikaa mausteita, että koko rappukäytävä haisee, tamppaa mattoja parvekkeella, vaikka se on kielletty jo talon järjestyssäännöissä (jotka valitettavasti useimmiten ovat vain yhdellä ainoalla kielellä) eivätkä ymmärrä, että sauna on peseytymistä varten, eikä siellä pestä mattoja.  Naureskelen yhä vuokraemännälleni täällä Saksassa, kun hän kysyi minulta olenko mahdollisesti jo nähnyt lavuaareja ja vessanpönttöjä!!!! Luulin sitä vitsiksi, mutta hän oli tosissaan. ME SUOMALAISEN DESIGNIN maassa emme muka  tietäisi mikä on lavuaari.

Toisiin asioihin: Puoli kahdelta viime yönä sain Iidan pikkumaton valmiiksi. Kudoin vanhoista lakanoista maton hänen pieneen kauppaliikkeeseensä ja nyt virkkasin reunan, ettei matto aina nouse kuprulle. Aloitin myös virkkaamaan pyöreitä kappaleita tietämättä oikein mitä niistä tulee. Nyt ompelen pyörylöitä yhteen ja niistä tulee peitto. Kesäkuussa minusta tulee kolmannen kerran mummi ja nyt pitää väsätä vipinällä värillisiä pyörylöitä, kun en koskaan tiedä milloin soitto sairaalasta keskeyttää minun hyvin alkaneen mummoilun.Lääkärini sanoi, että kesällä minun pitäisi saada uusi maksa, joten tässä ollaan vähän niinkuin kuulolla. En voi enää ottaa lomia kuin hätätapauksessa. Sellainen on huhtikuussa, kun äiti viettää 90-vuotissyntymäpäiviään ja tulen Suomeen.

pyörylöitä, ympyröitä,palleroita, kaiken värisiä vinkuroita, joista tehdään vauvanpeitto uudelle lapsenlapselle.
 vanhoista lakanoista kudottu matto Iidan pieneen kauppaliikkeeseen. Tämän päällä köllöttelee myös Friedhelm mielellään. Lakanoista saa todella hyviä mattoja, ja lakanaa on helppo neuloa paksuilla puikoilla. Kylpyhuoneeseen syntyi valkoisista lakanoista matto ja nyt tekeillä on naapurin tytölle iso kassi.

Jatkan yläkerran ompeluhuoneen raivaamista nyt, kun Billyhylly seisoo valmiina.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

ELÄMÄÄ SAKSALAISMETSISSÄ: Lastenpeitto on valmis! Die Krabbeldecke ist fertig!

ELÄMÄÄ SAKSALAISMETSISSÄ: Lastenpeitto on valmis! Die Krabbeldecke ist fertig!

Lastenpeitto on valmis! Die Krabbeldecke ist fertig!

Fertig! Valmis! Ready!









En ehkä ole niin nopea peitontekijä kuin olisin toivonut. Tärkeintä on kuitenkin, että peitto valmistui Miialle ennen kuin hän oppii kävelemään. Peiton välissä on paksuinta mahdollista vanua, joten sen päällä on mukava kelliä lattialla sitten, kun muutaman kuukauden kuluttua uusi ihme tapahtuu; hän makaa lattialla ja nostaa päätään. Lapsen kasvu on kuin kesäinen sade; yhtä nopeasti kuin se alkaa, se on jo ohi. Päivät, viikot ja kuukaudet vilahtavat ohi ja ennen kuin sitä edes tajuaa,   potkuhousut ovat taaksejäänyttä elämää. Pitemmälle kuin tämä hetki, en halua edes ajatella. Aika vie meiltä vauvat pois ja taas on uusi ihmettelyn aika edessä. Miian iho on kiinteämpi ja pehmeämpi kuin muutama viikko sitten. Sormet eivät ole enää tulitikut ja tumma tukka on saanut kiiltoa.Vaikka istuisin päivät Miian vieressä en silti ehtisi nähdä kaikkia muutoksia hänessä.

Flunssa iski kaikista mahdollisista rokotuksista huolimatta. Makaan sängyssä, Friedhelm itseoikeutetusti suurimmalla tyynyllä milloin jalkojeni päällä, milloin vieressäni, ja sängyn täyttää lehtien, kirjojen ja puhelimien kaaos. Juon teetä ja painelen kirsikansiemen pussilla poskioneloita. Yritän nukkua aina välillä. Onneksi naapurini ruokkii minua. Syömme yhdessä aamiaisen  meillä ja päivällisen hänen luonaan. Se olisi hyvä järjestely monelle yksinäiselle ihmiselle. Jos seinän takana sattuisi olemaan toinen samanlainen yksinäinen . Miksi viettää aikaa yksin. Ruoka maistuu paremmalta kun syö yhdessä toisen kanssa. Minä olen niin huono kokkaamaan etten tekisi itselleni mitään ruokaa koko päivänä jos Uschia ei olisi. Naapuriapua parhaimmillaan.Voin olla yksin jos haluan, mutta tarvittaessa toinen ihminen on lähellä. Olen yksin taas, kun mies on pitkällä työmatkalla ja palaa maaliskuun puolessa välissä takaisin kotiin.

Tässä aamulehteä lukiessa yksi pääuutisista on yhä vielä presidentin uskottavuus ja ihmisten luottamus häneen.Yli puolet kansalaisista näkee Wulffin syypääksi sotkuihin ja vajaa puolet on sitä mieltä, että lehdistö on loannut hänet.Hampurin yliopiston journalistiikan ja kommunikaatio-osaston johtaja totesi tämän päivän lehdessä, että arvostelu oli oikeutettua, mutta jokaista presidentille tarjottua olutlasia ei pidä käsittää lahjonnaksi.Varsinkin Saksan tunnetuin "kuva"-sanomalehti BILD on käännellyt ja väännellyt asiasta otsikoita saadakseen lehdet myydyksi. Ihmiset alkavat olla kyllästyneitä jokaiseen yksityiskohtaiseen pohdintaan siitä onko presidentti tehnyt oikein kätellessään vasemmalla kädellä kaupunginjohtaja X:ää tai juodessaan lasin olutta paikallisessa kuppilassa. Suurimman virheen on tehnyt presidentti yrittäessään piilotella saatuja etuja ja yrittäessään vähätellä aiheesta alkanutta keskustelua. Hän ei ole yksinkertaisesti enää tilanteen tasalla.

Kölnin huonekalumessut ovat alkaneet. Saimme kutsukortin erään suuren designliikkeen messunäyttelyyn. Kaikkien ihanan ihmeellisten tuolien, pöytien ja sohvien keskeltä pilkotti iloisesti miltei läpinäkyvä punainen PUPPY! Vieressä oli Oiva Toikan  Paradise Tree-vaatenaulakko. Tuli taas mukava olo suomalaisten suunnittelijoiden töiden keskellä. Minun oranssinvärinen Puppy nauttii uudesta paikastaan takkahuoneessa. Sain sen 50-vuotislahjaksi kummisedältäni . Olen hänen suuri faninsa ja pidän kaikista - aivan kaikista - tuoleista, joita hän on vuosien varrella suunnitellut, mutta ehdottomasti parhaiten istun uusimmassa "Ring"-tuolissa. Isältäni perinnöksi saatu Bubble-tuoli on roikkunut jo monissa olohuoneissa ja saanut aina ihastusta osakseen. Se oli aikoinaan parhain mahdollinen syöttöpaikka, kun kesäöinä unisena syötin Mikaelia ja myöhemmin Annaa ja sain itsekin samalla nukkua tuolissa kuin pienessä pesässä. Se suojasi ääniltä, mutta koska näin ympäristön en tuntenut olevani mistään poissuljettu.
http://www.eeroaarnio.com/bubbleframes/index.htm

Uni ottaa minut valtaansa. Se on paras lääkitys. Tänään en ompele. Suunnittelen vain mielessäni jotain uutta.

maanantai 16. tammikuuta 2012

KEIJULAUKKU - KLEINE FEE TASCHE

So, jetzt habe ich die kleine Fee Tasche endlich fertig. Eine Wendetasche mit einer extra Täschen für Kleingeld oder andere kleinigkeiten. Der Stoff ist süß für kleine Mädchen. Ich wünsche fast, dass ich auch so eine kleine Tasche tragen könnte - aber wie würde ich aussehen; eine Oma mit "Pinki-Tasche". Ich hätte bestimmt einen neuen Name: Pinki Mummi!

Keijulaukku pikku Finjalle on vihdoin valmis. En ole ennen tehnyt käännöslaukkuja, ja sitten vielä väsäsin mukaan pikkupussukan kolikoille tai muille tärkeille pikkutavaroille. Kankaan sain Nicin siskolta. Ihana vaaleanpunainen- vaaleansininen pikkutyttö kangas, josta olisin niin halunnut tehdä itsellenikin pienen pinkkilaukun, mutta miltä minä olisin näyttänyt sellaisen pikkutyttö-laukun kanssa. Minut olisi nimetty Pinkki-mummiksi!

Als ich den Stoff gesehen habe, (den hat mir die Schwester meiner Schwiegertochter mitgebracht) bin ich sofort hach Köln gefahren und noch mehr pink-hellblau-lila Stoff gekauft. Ich stand da wie  Lisa im Wunderland und konnte nicht entscheiden. Alles war so süß. So pink. So lila. So "nimm-mich-mit"-Stoffe!

 Laukun takapuoli ja reunassa roikkuva pikkulaukku, joka myös on toiselta puolelta erilainen.
Kassi käännettynä. Sisäpuoli ulospäin. Tämä on ns oikea ulkopuoli, kun tässä näkyy Finjan nimi.
 
Kun kassin kääntää ulkopuolen sisäänpäin, tulee esille tällainen laukku. Tein yhden pienen virheen, takapuolella on yksivärinen kangas, jossa on perhosia ja läpän toinen puoli on vaaleaa kukkakangasta, mutta minun logiikka ei sanonut sillä hetkellä, kun kassia ompelin, että yksivärinen kangas olisikin pitänyt olla aivan jossain muualla....



Talvi tuntuu sittenkin saapuneen tänne. Viimeyön taivas oli uskomaton: tähdet loistivat alaspäin pyörähtäneen kuun kanssa ja ilma oli kirpeän raikasta kuin pakkasen puremat karpalot. Koko päivän on paistanut aurinko.Tuntuu kuin hengittäminenkin olisi helpompaa sateen jälkeen.

Saksan liittopresidentti saa todella pidellä tuolistaan kiinni uusien syytösryöppyjen ropistessa päälle. Paikka alkaa olla melko epävarma. Mitä tapahtuu ns. rehelliselle ihmiselle, joka haluaa politiikkaan (yhteisten asioiden hoitoa) turvaamaan yhteiskunnalle ja sen jäsenille parempaa palkkaa, parempia työolosuhteita ja kohtuullisia veroja. Ei vielä kukaan ole päässyt mukaan lupaamalla pettää äänestäjät, siirtämällä yhteiskunnan varoja omalle tililleen tai lupaamalla lakkauttaa tehtaan ja viedä parisataatuhatta ihmistä työttömyyskortistoon. Kenties poliitikkojen pitäisi olla rehellisiä jo alkumetreillä ja ilmoittaa haluavansa kaikki edut itselleen, arvokkaita lahjuksia ystäviltä ja kalliita matkoja yhtiöiltä, joiden pomoille järjestettäisiin yksityisiltoja bordellissa...kenties joku jopa äänestäisi näin rehellistä politiikkoa. Eipähän ainakaan syntyisi tunnetta, että äänestäjää on petetty, kun etukäteen jo vaalimainoksessa luvataan kähveltää rahat itselle.Ehkä olisi syytä vielä mainita - pienellä tekstillä vaalimainoksen alaosassa - että lahjuksia vastaanotetaan.

Omasta mielestäni ehdotin Suomen presidentiksi rehellistä ihmistä. Jos poliitikosta sellaista voi edes sanoa. Oli todella vaikea päättää ketä äänestää, kun ehdokkaista ei kukaan vastannut kuvaani oikeasti rehellisestä poliitikosta, jonka tärkeimpänä tehtävänä on viedä Suomea eteenpäin - eikä taaksepäin. Tärkeintä oli kuitenkin estää ääriliikkeen pääsy vastaamaan Suomen tulevista suuntalinjoista. Olen varma, etten ole ainoa, jolle syntyy sydämentykytystä pelkästä ajatuksesta, että me ulkosuomalaisetkin kuulumme siihen kastiin, jota pidetään Suomen pettäjinä. Ja palatessamme Suomeen olemme verorahojen väärinkäyttäjiä, ellemme satu olemaan sotainvaliideja, joille vielä löytyy ymmärrystä ja joiden avulla eräät nimeltämainitsemattomat kehonrakentajat pyrkivät kosiskelemaan äänestäjiä. Minusta se on suorastaan kuvottavaa sodan käymien miesten lokaamista.Äitini toimi vuosikausia sotaveteraanien hyväksi ja kiersimme joka joulu viemässä sotaveteraaneille joululahjapaketteja ennen kuin itse pääsimme viettämään joulua ja siksi minusta sotaveteraaneilla oman kunnian kiillottaminen on ruminta mitä tiedän.


Täytyy vain toivoa, että Suomessa löytyy vielä järkeä. Olemme menossa hyvin vaaralliseen ja uhkaavaan suuntaan jos sallimme ihmisten karsinoinnin ihonvärin, uskonnon tai silmienvärin perusteella kuten aikoinaan tapahtui täällä Saksan maalla. Olemme uhkaavan lähellä samanlaista tilannetta, vaikka kuinka ihmiset selittäisivät valintansa kaiken vieraan karsastamiseen sillä, että Suomessa suomalaisten täytyy olla etusijalla. Ei kukaan valitse itse omaa synnyinpaikkaansa. Ei kukaan valitse köyhyyttä tai nälkää.Jos Suomesta poistettaisiin kaikki ulkomaalaiset, kaikki ne, joilla on ulkomaalaistausta vaikka kolmannessa polvessa, mitä jäisi jäljelle? Jos Suomeen ei päästettäisi enää ketään sisälle. Ovet laitettaisiin kiinni. Suomi suljettaisiin EU:sta, markka palautettaisiin ja kaupankäynti rajoitettaisiin oman maan sisälle, sillä eihän silloin enää voitaisiin tehdä yhteistyötä muiden "ulkomaalaisten" kanssa, kun heitä pitäisi välttää vääränlaisen informaation pelossa. Mistä työtä suomalaisille? Mistä raaka-ainetta ja mistä energiaa?  Mieleeni nousee eräs takapajula, jonka johtaja "suuri, rakastava isä" kuoli juuri äskettäin. Maa, jossa omat kansalaiset kuolevat nälkään, kun poliittinen johto ei halua vieraita sisälle eikä omiaan ulos. Se ei ainakaan olisi enää se vapaa Suomi, jonka puolesta isoisämme taistelivat.Ja päästivät myös vieraat rikastuttamaan kulttuuriamme.

Lentokone jättää valkoisen janan hämärtyvälle taivaalle. Tekisi mieleni tilata lentolippu johonkin "vieraaseen" maahan. Kotimaa on aina siellä, missä sydän on. Siksi ihmisellä voi olla monta kotimaata. Minun sydämeni on Suomessa ja täällä Saksassa. Ja näin on hyvä.

maanantai 9. tammikuuta 2012

ELÄMÄN ALKU - ANFANG EINES NEUEN LEBEN


UUDEN ELÄMÄN ALKU – ANFANG EINES NEUEN LEBEN

27.12.2011 alkoi uusi elämä, ja toinen päättyi. Samaan aikaan, kun me iloitsimme uudesta lapsenlapsestamme, suri ystävättäreni anoppinsa kuolemaa. Kenties juuri sillä hetkellä kaksi enkeliä vaihtoivat paikkaa keskenään.

Ein neues Leben hat am 27.12.2011 angefangen – und am selben Tag ist ein anderes Leben zu Ende gegangen. Wir haben uns über unsere neue Enkelin gefreut, als meine Freundin über ihre Schwiegermutter getrauert hatte. Vielleicht genau in dem Moment haben zwei Engel ihren Platz gewechselt.

Pieni ihmisenalku putkahti kuin putkesta, ilman sen suurempia ongelmia.Odotusaika oli sitä vastoin kaikkea muuta kuin ongelmaton, mutta pieni jaksoi ponnistaa itsensä elämän alkuun loistavin tuloksin ja näyttää aivan samalta kuin isosiskonsa. Pienet varpaat ja pienet sormet niin täydelliset, että on vaikea kuvitella mitään muuta niin huumaavan kaunista taideteosta kuin vastasyntynyt lapsi.

Ein kleines Menschenkind wurde geboren, ohne Probleme. Auch wenn die „Wartezeit“ nicht so glatt gelaufen ist, aber sie hatte Kraft für das neue Leben und sieht aus wie ihre große Schwester. Kleine Zehen und kleine Finger sind so perfekt. Es ist schwer zu denken, dass irgendetwas in der Welt noch schöner als ein neugeborenes Baby sein könnte.

Sain ystävättäreltäni Vauvakirjan. Martta Wendelinin kuvituksin. Aivan ihana. Olen aina rakastanut Martta Wendelinin vanhanaikaisia, täydellisen perheen ja rauhallisen onnen kuvia. Sellaisia, jollaiseksi jokainen kuvittelee onnellisen perheen. Sellaisen, jollaista tuskin koskaan todellisuudessa tapaa. Ei edes Martta Wendelinin elämässä, mutta hänen maalaamissaan kuvissa. Niistä huokuu sellainen tyyneys, että pelkästään kuvia katsomalla tulee hyvä mieli.

Meine liebe Freundin hat mir das Babybuch von Martta Wendelin geschickt. Wunderbares Buch. Ich habe immer die Bilder von Martta Wendelin geliebt. So wunderschön altmodisch gezeichnet über das glückliche Familienleben, dass nicht mehr existiert – oder vielleicht nie so war. Nicht mal bei Martta Wendelin, nur in den Bildern, die sie gemalt hatte. So ruhig, so harmonisch und ausgeglichen, dass man ein gutes Gefühl bekommt, wenn man nur die Bilder betrachtet.


Tässä pullia paistaessa huomisiin 3-vuotissyntymäpäiviin, olen vaipunut monenlaisiin ajatuksiin. Huokaillut elämän kulkua ja toivonut uusille elämänaloittajille onnea, vahvuutta ja rohkeutta. Pieninä kuvina erilaisia hetkiä omasta elämästäni on leijaillut silmieni edessä. Muistan kesäisen päivän Ranualla, kun ukki korjasi polkupyörää aitan ovella. Pääsimme sisareni kanssa ukin pyöränpäällä kaupalle. Hiekkatietä ajaessa ääni tärisi, kun lauleskelimme kaupalle mennessä. Puisen sillan yli ajaessa hihkuimme entistä kovemmin. Paluumatkalla istuimme hiljaa – kädessä jäätelötikut. Ukki osti aina meille jäätelöt, kun kävimme kaupassa. Olin ehkä 5 vuotias ja sisareni 3. Muistiin jää merkillisen paljon asioita.  Istuimme kuumana kesäpäivänä keskellä pihaa sinkkisessä pesupaljussa. Mummilla oli aina ruutukankainen essu edessä. Hän touhusi pihalla ja talossa, kun ukki istui hiljaisena ja katsoi touhujamme. En muista ukin ääntä. Ehkä se johtuu siitä, etten kuullut hänen puhuvan kovin usein. Karjalaisuudestaan huolimatta hän oli hiljaisen oloinen. Komea, tummatukkainen mies, joka piirsi talonsa tupakka-askin kanteen ja rakensi sen omin käsin. Kuten hänen lapsenlapsenlapsensa  50 vuotta myöhemmin. Tyttären tyttären poika, uuden pienen ihmisalun isä. Elämä jatkuu ja taidot periytyvät sukupolvelta toiselle. Siinä on elämän jatkuvuus.

Heute beim ”Pulla” backen bin ich in Erinnerungen versunken. Habe über das Leben gedacht, und  Glück, Stärke und Mut für den neuen Lebensanfänger gewünscht. Wie Bilder, sind Momente von meinem Leben vor meinen Augen gesprungen. Ein wunderschöner Sommertag in Ranua, in Lappland, wenn Opa mein Fahrrad repariert hat. Er saß auf der Türschwelle, und schwieg. Er hat nie viel gesprochen. Ich kann nicht mal seine Stimme erinnern. Auch wenn er aus Karelien kam – und die Menschen in Karelien sehr lebendig und lebenslustig sind. Er war ruhig.

Er hat mich und meine Schwester immer mitgenommen, wenn er mit dem Fahrrad in das Dorf gefahren ist. Wir haben den ganzen Weg gesungen – der Schotterweg hat unsere Stimmen zum vibrieren gebracht und das haben wir immer lustig gefunden. Aber als wir zurückgekommen sind haben wir kein Wort gesagt – Opa hat uns immer ein Eis gekauft.

Ein heisser Sommertag und wir sitzen in einer Zink Badewanne. Oma hat eine rot karierte Schürze an. Sie ist hin und her gelaufen. Opa hat uns beobachtet. Er hat nichts gesagt, Er war groß, ein schwarzhaariger Mann. Gut aussehend, wie alle Männer in Karelien. Er hatte eine Skizze von seinem Haus auf seine Zigarettenschachtel gezeichnet und dann alles selbst gebaut. So wie sein Urenkel, 50 Jahre später. Der Sohn von seiner Tochter´s Tochter. Das Leben hat einn Sinn. Alles geht weiter.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

MELKEIN VALMIS! FAST FERTIG!

Äitini on aina sanonut, ettei käsitöitä tehdessä saa kysyä kauanko sen tekemiseen meni, vaan kuka sen teki. Hän osasi ommella vanhalla singerin polkukoneella suoraa ommelta niin, että sai meille keittiönverhot, muuta hän ei kai koskaan ole ommellut. Verhot olivat niin hyvät, että niitä käytettiin vuosikausia eikä kukaan kysynyt kauanko äiti niitä ompeli. Taisi siihen viikko mennä, mutta hyvät niistä tulivat.


Meine Mutter pflegte immer zu sagen, dass man nicht nach der Dauer der Handarbeit fragt, bis zu seiner Fertigstellung, sondern, danach wer es gemacht hat.
Mit der alten Singer hat sie eine derart gerade Spur nähen können, dass sie unsere Küchenvorhänge genäht hat. Mehr hat sie nicht genäht.
Die Vorhänge hielten so viele Jahre, und es hat nie jemand gefragt, wie lange meine Mutter dafür gebraucht hat.
Vielleicht hat es eine Woche gedauert, aber gut sind sie geworden

Lapsi on valmis – peitto ei!

Ehkä samalla tavalla pitäisi ajatella, kun tein uuden vauvanpeiton Miialle. Aloitin sen jo reilusti ennen Miian syntymää. Malli oli sen verran hitaanlainen, etten ajatellutkaan tehdä sitä viikossa tai kahdessa valmiiksi saakka. Tiesin jo etukäteen, että jo pelkkien osien leikkaaminen ja ompeleminen  veisi aikaa, kun en kuitenkaan ehtisi ommella yhteenmenoon.

Das Kind ist nun fertig - die Decke nicht.

Vielleicht sollte ich auch so denken, wenn ich die Babydecke für Miia betrachte. Begonnen habe ich mit der Arbeit lange vor der Geburt. Das Modell ist doch etwas komplizierter, so, dass ich nicht mal gehofft hatte, damit binnen einer Woche oder zwei fertig zu werden.
Mir war bereits vorher klar, dass alleine das Zuschneiden der Einzelteile und noch das zusammennähen so viel Zeit in Anspruch nehmen würde, dass ich an einem Stück nicht viel schaffen werde.

En aio odottaa yhtä kauan kuin  häälahjan kanssa, joka makaa vieläkin osina laatikossa. Ehkä Miia saa sen häälahjaksi! Sitä ennen Miia saa kuitenkin vauvanpeittonsa, joka on jo koossa. Puuttuu enää tausta ja pehmuskangas välistä. Kenties, kenties jo tällä viikolla voin viedä uutukaisen lahjani uutukaiselle vauvalle.

So viel Zeit wie mit dem Hochzeitsgeschenk (für Mikael und Nicole) werde ich mir aber nicht lassen, diese liegt noch immer in seinen Einzelteilen in einer Schachtel.
Vielleicht bekommt Miia sie als Hochzeitsgeschenk! Davor aber bekommt sie ihre Babydecke, bei der zumindest die Teile schon zusammenliegen. Es fehlt nur noch der Hintergrund und das weiche Füllmaterial. Vielleicht schaffe ich es ja schon diese Woche dem neuen Baby das neue Geschenk vorbeizubringen.

peitto on melkein valmis. Taustakangas ja pehmuste välistä puuttuvat. Eniten aikaa vei sydänten, tähtien ja muiden pikkuosien aplikointi taustakankaaseen. Tein ensin MIIA - nimen erillisille neliöille, mutta se näytti melko kankealta ja kirjaimet olivat liian kaukana toisistaan. Päätin laittaa kaikki yhdelle ja samalle kangaspalalle. Kuvassa MIIA on vähän vaikea lukea, mutta oikeasti teksti on näkyvä ja selkeä.
Sain muutaman peittotilauksen ja nyt on taas vähäksi aikaa tekemistä.
 
Kunhan eivät vielä vaihtaisi maksaa, kun en ole ehtinyt saada kaikkia projektejani valmiiksi.Voinkohan ottaa ompelukoneen mukaan sairaalaan? pyydän vierailijoita tuomaan kukkien sijasta kangaspaloja, lankaa, virkkuukoukun ja muutaman käsityökirjan niin aika menee paremmin.



perjantai 6. tammikuuta 2012

TERVETULOA MEILLE VIERAAT..Lasku vierailusta tarjotaan aamulla.

Saksassa alkoi uusi visiittikäytäntö: ystävät kutsutaan kylään ja aamulla lyödään eteen lasku aampalasta, suihkusta, sängystä ja ehkäpä lasillisesta viiniä! 


Taidankin kutsua parit tuttavat kyläilemään niin saan uuden puhelimen. Vähän rikkaammat vieraat saavat maksaa pari euroa lisämaksua ja niin on uusi telkkarikin pian hankittu.


Kyse on torstai illan televisio-ohjelmasta, jossa Saksan presidentti pistettiin tilille tuttavalta saadusta edullisesta lainasta, vierailuista ystävien Espanjan kodissa (ovatko edut sallittuja vai laittomia) sekä lehtitaloille lähetetyistä uhkaviesteistä.. Presidentti pysyy vierassaan, mutta päällimmäiseksi teemaksi haastattelussa nousi ZDF-televisiokanavan johtajan, Bettina Schausten´in toteamus: "Te voisitte maksaa ystävillenne yöpymisestä" johon presidentti : "entä te, maksatteko te yöpymisestä ystävienne luona?". Bettina Schaustenin vastaus yllätti sekä presidentin että katsojat:"Kyllä, 150 euroa vierashuoneesta". Sen jälkeen kysymykset ovat liikkuneetkin vain ystävien vierailumaksun ympärillä. Twitter ja Facebook kilpailevat mitä omintakeisimmilla kulukustannuksilla: kuuluuko aamupala hintaan, maksetaanko käteisenä vai voiko käyttää visaa, sisältyykö hintaan vero. Entä miten verotoimisto kontrolloi ylimääräisiä sivutuloja?

                                          150 Euron kysymys: "kuuluuko aamupala hintaan"?
 
Selityksiä, sitaatteja Raamatusta, vetoamuksia perhe-elämän ja yksityisyyden puolesta ja toteamus, kun 5 päivän aikana matkustaa neljä maata ja käy läpi kymmeniä tapaamisia ja sillä aikaa kotimaassa julkaistaan perheestä "asioita" niin silloin täytyy suojella perhettä.

Krittiikki kohdistui pääasiassa presidentin edullisesti saamaan lainaan, jonka presidentin ystävän vaimo hänelle antoi talon rakennusta varten.Periaatteessa kuka tahansa meistä olisi ottanut ilolla sellaisen lainan vastaan, jos joku lottovoiton saanut ystävä antaisi 500.000 euroa talonrakennusta varten. En usko, että kukaan meistä kieltäytyisi siitä. Minusta on aivan yhdentekevää jos presidentti saa ystävältään edullisen lainan matalalla korolla. Presidentin ystävätkin ovat taloudellisesti aivan eri asemassa kuin minun ystäväni. Olen itsekin tarjonnut koulukaverilleni lainaa, kun hänen taloudellinen tilanteensa oli huono ja olen itsekin saanut lainatarjouksen ystävältäni, kun oma taloudellinen tilanteeni oli heikko. Ei yksikään päivälehti tai iltapäivälehti kirjoittanut siitä sanallakaan. Kyse ei ollut miljoonista eikä edes puolesta- vaan muutamasta sadasta markasta / eurosta.Erilaiseksi asian tekee se, ettei presidentti maininnut asiasta mitään, kun häneltä asiaa kysyttiin. Jälkeenpäin, asian tultua ilmi, hän pahoitteli ja sanoi olevansa ihminen virheineen siinä kuin muutkin. 


Wulffin tyyli puhua itsestään passiivimuodossa - kuin erillisestä persoonasta - antaa hänestä epäaidon kuvan. Hänellä on hiukan samanlainen tyyli kuin Yhdysvaltojen presidentti Bushilla. Vesi liukuu päältä kuin sorsan höyhenistä. Hänestä ei saa otetta.Hän antaa anteeksi muille ja etenkin itselleen. Eikä kukaan tunnu muistavan, että hän vaati edellisen presidentin, Johannes Rau`n eroa tämän lentokonesotkujen takia.


No jaa, meillä on yhä sama presidentti kuin eilenkin, joten jatkamme lakimiesten laatimien lausuntojen lukemista. Wulffin tärkein ase on hänen lakimiehensä: Gernot Lehr, joka tuntee niin edellisen presidenttimme kuin lukuisat poliitikkommekin. 


Toinen varsin mielenkiintoinen asia Saksan poliittisella taivaalla on  liberaalipuolueen, FDP:n tulevaisuus. Loppuuko puolue vai jaksaako se taistella itsensä suosta ylös? Puolueen uusi johtaja, vietnamilaissyntyinen talousministerimme, Philipp Rösler ei ole saanut puolueen suosiota kohoamaan. Muutamat FDP:n paikallisjohtajat ovat eronneet puolueesta ja heittäneet hanskat naulaan. Jos ei enää omat voimat riitä niin mistä mahtaa puolue saada kannatusta takaisin? 15 % saksalaisista on sitä mieltä, että FDP:tä tarvitaan.(ARD:n tekemä haastattelu) Syy kannatuksen laskemiseen on se, ettei FDP tiedä omaa asemaansa Eurokriisissä. Lupauksia lupauksien perään, mutta toteutumaan asti eivät lupaukset ole riittäneet.


huh, tällaista tämä arkipäivä kotiäidillä on: naapuri toi kaksi matkalaukkua meille, kun ei enää tarvinnut niitä, minä raivasin samalla yläkerran pikkuhuoneen, kun matkalaukut eivät enää mahtuneet entisten sekaan. Vein vihdoin kolme rikkinäistä matkalaukkua kellariin odottamaan Spermüll-päivää ja lajittelin naapurini edesmenneen miehen lasketteluvaatteet poisvietäviksi. Eivät sopineet Guidolle.Muistin samalla, että ompeluhuoneessa ovat ompelukseni kesken, kun sen työn keskeytti appeni, joka toi meille kanakeittoa, kun Guido on kipeä ja oikeasta kanasta keitetty kanakeitto on kuulemma paras lääke flunssaan. Siis sekin työ jäi yläkerrassa kesken. Nyt lähden sämpylöiden hakuun, kun lämmitämme kanakeiton. Ja pöydältä piti raivata italiankirjat, kun aamusta lähtien yritin opiskella italiaa....sekin jäi kesken jonkun toisen asian työnnyttyä pöydälle.Ja nyt pöydällä istuu iso musta kissa.
Hyvää loppiaista täältä kaaoksen keskeltä.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Naisena olemisen vaikeus

Mietiskelin tässä eräänä päivänä suomalaislehtiä lukiessani miksi tunsin Suomessa asuessani naisellisuuden olevan kielteinen asia. Olen kuulunut naisryhmään, jossa naisellisuus peitetään paksuihin villapuseroihin, suuriin farkkuihin, ylösvedettyyn tukkamykkeröön ja meikittömään naamatauluun. Olen kuulunut naisryhmään, jossa töihin mennään klassisessa skottiruutuhameessa, bleiseri päällä, kevyessä päivämeikissä ja hiukset aina siististi kammattuna.Olen kuulunut naisryhmään, jossa pukeudutaan leppoisaan kotiasuun, suuriin pehmeisiin sisätossuihin, hiukset humpallaan, raidat uloskasvaneena ja kasvoilla jotain - tarvittaessa. En voi sanoa, että yhdessäkään ryhmässä olisin voinut pahoin, tai ylikorostetun maskuliinisesti / feminiinisesti. Tai edes feministisesti. Ja kaikissa asuissa minut on otettu vastaan uskottavasti eikä kukaan ole pitänyt lyhyttä hamettani kutsuna takapuolen läpsyttelyihin tai kevytmieliseen pilailuun. Silti ihmettelen joskus sitä miksi pelkäsin Suomessa - nimenomaan siellä, jossa naisia arvostetaan älynsä puolesta ja suomalaista naiskauneutta kehutaan ympäri maailman - tuoda esille naiseuteni!

Kävin kampaajalla kaksi kertaa vuodessa, ostin uudet kengät kun entisillä ei voinut enää kävellä ja meikkivoiteeni viimeinen käyttöpäivä oli ohittanut 5 vuoden rajan. En osannut edes ajatella pukeutuvani muuten kuin villapaitoihin, jotka peittivät rintani ja takapuoleni. Naiseuteni. Alusvaatteeni ostin kalliista butiikista, kun niiden perusteella kukaan ei luokitellut minua turhamaiseksi eikä hupakoksi, kun ei kukaan niitä nähnyt.

Muutettuani Saksaan huomasin jättäneeni farkut vaatekaappiin, ostavani enemmän kuin kahdet kengät vuodessa ja käyväni kampaajalla 4 kertaa vuodessa. Ihailin anoppini tyylikkyyttä, vaikka hänellä olisi ollut kotitossut ja essu päällä. katukahvilassa oli aikaa seurata ohikulkevia naisia. Ensivaikutelma oli tyylikkyys. Naiset katsoivat uloslähtiessään peiliin ja huolehtivat ulkomuodosta. Se oli kuin kohteliaisuus kanssaihmisiä kohtaan. Verkkarihousuissa minua ei huolittu edes vaellusretkelle. Sinnekin lähdettiin siististi, mutta asiallisesti pukeutuneena.

Nyt vuosien myötä joko kriittisyyteni on kasvanut tai saksalaisten tyylikkyys on laskenut. Muutama päivä sitten tapasin kadulla italialaisystävättäreni, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. On vaikea sanoa mikä hänet erotti massasta, mutta hänet huomasi heti. Ryhti,pulppuava puhe ja iloinen nauru, istuvat vaatteet, ehkä kaikki se yhdessä teki hänestä tyylikkään. Miellyttävän katsoa.

Raha ei tuo tyyliä. Sen huomaa meidän naapureittemme luksustaloista, joissa ei todellakaan rahalla ja tyylillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Pradan käsilaukku saa rauhassa roikkua olkapäillä jos katukivet kiinnostavat enemmän kuin ympäristö.

Sairaalasta tuloni jälkeen tunsin olevani puolikuollut haamu, kun vaatteet ja hiukset roikkuivat yhtä onnettomasti kuin litimärkä Suomenlippu salossaan. On merkillistä, että hiukset merkitsevät naiselle enemmän kuin kilot. En jaksanut edes istua 10 minuuttia kauempaa, mutta minun oli saatava hiukset värjätyksi. Rakas sisarentyttäreni taikoi hampputukkaani uuden loisteen, kun istuin keittiönjakkaralla suihkun alla ja pidin kiinni suihkutangosta, etten putoasi lattialle! Hammasta purren siinä tehtiin ihmeitä surkealle ulkomuodolle. Vasta sen jälkeen rupesin miettimään miten saan lisäkiloja kroppaani. Pääasia oli, että hiukset olivat kunnossa.

Kampaajan vaihto on yhtä vaikeaa kuin hammaslääkärin vaihto. Olen käynyt vuosikausia tietyssä kampaamossa ja aina saman miehen käsittelyssä. Hänellä on yksinkertaisesti taito saada silkinhienosta hahtuvasta paksu pehko. Minunkin taipumattomat kiharat näyttävät runsailta, kun leikkaus on oikea. Oikea värivalinta haihdutti talvikalpeat kasvot ja nyt olen taas tyytyväinen yleiskuvaan - satasta köyhempänä. Tässä välillä vaihdoin kampaajaa taloudellisista syistä, mutta ihan niin tyytyväinen en koskaan ollut kuin taas kampaajani käsittelyssä. Itse en tartu saksiin, kun kerran olen tuhonnut poikani tukan säästäväisyysinnossani. Toinen puoli tuli leikatuksi, toisen puolen leikkasi naapurini ja seuraavana päivänä poikani ilmoitti menevänsä parturiin. Siihen päättyi kampaajaleikkini.

tiistai 3. tammikuuta 2012

KIELISOTKUJA

En ole varmastikaan ainoa, joka sekoilee oman äidinkielensä kanssa.On noloa tunnustaa etsivänsä sanoja omasta äidinkielestään. Onko se älykkyyden tason laskua, johtuuko se laiskuudesta opetella sanat niin, etteivät ne katoa aivoista vai johtuuko se väsymyksestä kun joskus miettii aivonsa puhki yhtä ainoaa sanaa ja tuntuu vajoavansa mustaan aukkoon, josta ei selviä muuten kuin ottamalla sanakirjan käteensä ja etsimällä sieltä vastaus puuttuvaan sanaan. Se on NOLOA, mutta en varmasti ole ainoa, jolle näin on käynyt.

Ystäväni asui ulkomailla ja unohti suomalaisia sanoja, teki omalaatuisia yhdistelmiä suomi-englannista ja minusta se oli snobbailua. Ei kai kukaan unohda omaa äidinkieltään niin, että etsii sanoja? Istuin tässä tietokoneeni ääressä miettien miksi kutsutaan liikuteltavia portaita. Tietenkin TIKAPUUT! Mitä minun aivoni kehittivät: Kiipeilyportaat, nousuporras, kiipeilypuu. Piti mennä kysymään. Seisoin suomalaisen vieraani edessä ja näytin nukkekodin tikapuita ja kysyin "mikä tämä on?" - "Tikapuut. Kuinka niin?" - "kiitos" ja kävelin alakertaan naputtamaan sanan koneelleni. EI VOI OLLA TOTTA, että unohdin sellaisen sanan.

Muistan, kun Englannissa asuva ystäväni kertoi miettineensä suomalaisessa naisporukassa "shoelace"-sanaa suomeksi. Kun joku vihdoinkin hihkaisi "Kengännauhat", he purskahtivat kaikki nauramaan, ettei sellaista sanaa ole olemassakaan. Ei niin hullua sanaa voi olla suomen kielessä. Tottakai se on. Täällä Saksassa asuva englantilainen ystävättäreni taas unohti englantilaiset sanat kaikille niille asioille, jotka hänelle olivat muodostuneet tärkeiksi täällä.Puhuimme aina keskenämme saksa-englantia. Asuessani Amerikassa, englantilaisiin sanoihin ilmestyi yllättäen suomalaiset päätteet. En silti puhunut Fingelskaa, kieltä, jota nimenomaan Suomesta Amerikkaan muuttaneet siirtolaiset puhuivat (fingelska, jota myös amerikansuomeksi kutsutaan. Se on amerikansuomalaisten keskinäiseen käyttöön syntynyt suomen kielen muoto, jossa on runsaasti englannin kielestä otettuja lainasanoja (esimerkiksi haussi 'talo', kaara 'auto').)

"käänny kolmannesta amppelista vasemmalle" - en käske ketään kääntymään kukka-amppelista vasemmalle.Kyse on liikennevaloista. Amppeli vain sattuu olemaan osuvampi sana, vaikka kahden kielen sanoja ei saakaan sekoittaa yhteen. "Olen kuurilla" ei tarkoita lääkekuuria vaan parin viikon hoitojaksoa jossain hoitolassa. Voisin myös olla REHA:ssa eli kuntoutuksessa.

Olisi mielenkiintoista olla ryhmässä, jossa eri maiden suomalaiset saisivat puhua keskenään juuri sellaista kieltä kuin he arkipäivänä kotonaan puhuvat - suomeksi - ja katsoa kuinka paljon kukin toistensa puheesta ymmärtäisi.

Joskus ei tarvitse mennä edes Suomea kauemmaksi: Joutsenon Opistossa vuonna 1973 kuuntelin kahden supisuomalaisen ystäväni puhetta: "paa dörtsi pokaan" sanoi toinen. Itäkarjalan pikkukylästä tullut katsoi pöllämystyneenä, tuli huoneeseen ja jätti oven perässään auki. "paa dörtsi pokaan" kuului taas porvoolaisesta suusta. Lause käännettiin lopulta "suomeksi" ja vihdoinkin ovi vedettiin kiinni!

Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka sanovat, etteivät koskaan käytä muuta kuin yhtä kieltä, eivätkä koskaan sekoita suomen kielen sanoihin vieraita sanoja saatika muuta kielioppisääntöjä. Pois se heistä! He ovat täydellisiä kielineroja, täydellisiä asiantuntijoita. Onneksi heitäkin on olemassa. Itse en ole kaikesta huolellisesta kielenhuollosta huolimatta jaksanut aina käyttää yksinomaan suomalaisia sanoja, kun kohdalle on osunut sattuva saksankielinen sana. Valitettavasti.

Ja nyt lähden lukemaan Suomenkielen huolto-opasta ja vedän rollaadit ikkunan eteen, kun ulkona myrskyää niin, että balkonin kukat kaatuvat.