torstai 30. elokuuta 2012

Kölnin Kirkot - Kesäinen kävelyretki Kölnissä

Olen päättänyt käydä kaikki Kölnin kirkot läpi. Aloitin jo ennen kesää, mutta pääsin vasta nyt jatkamaan projektiani. Eilen oli vuorossa St. Kunibert-kirkko Reinin varrella.  Lapsuudessani kiersimme äidin ja mummin kanssa kesäisin Simcallamme lähes kaikki etelä-Suomen kirkot. Äiti teki kirkoista albumin ja ajoimme joskus yli 3000 kilometriä kesässä ympäri Suomea. En muista, että se olisi ollut pitkäveteistä. Olin vasta 7-8 vuotias, mutta matkat mummin, äidin ja siskoni kanssa olivat todella hauskoja. Priimiskeitin, pieni tuoli mummille ja vanha peitto auton takakontissa seurasivat meitä kaikkialle ja pysähdyimme aina jonkun niityn laitaan kahvin keittoon.

Nyt en ottanut priimuskeitintä enkä pikkujakkaraa mukaan. Laukussani oli kirja Kölnistä ja kännykässäni Wikipedia, josta lueskelin tarpeentullen tiedot kirkoista. Pikkujakkaran sijasta istuin kahviloissa ja nautin kesäisen illan lämmöstä.

Taustalla Eigelstein-portti, jonka läpi Napoleon I vaimonsa Joséphinen kanssa saapui kaupunkiin 13.9.1804. Nyt paikalla on vain pala muuria ja portti. Kölnin ympärille oli rakennettu 12 suurta tornia, jotka rakennettiin vuosien 1228 ja 1248 välillä. Nyt Eigensteinin portin takana avautuu rauhallinen aukio täynnä pieniä kahviloita. Eilinen päivä oli vielä kesäisen helteinen ja kahvilat täyttyivät ihmisistä.

Katunäkymä Kölnin sivukaduilta. Kölnissä on niin valtavasti näkemistä - ei pelkästään turistien valtaamilla pääkaduilla, vaan aivan yllättävissä paikoissa, joihin eksyy vain kävellen. On kahviloita, joiden seinät täyttyvät vanhoilla valokuvilla, on italialaisia ravintoloita, joiden seinät on tehty koivunrungoista. Ja tällaiset helmet löytyvät vain, kun jättäytyy pois ihmisvirrasta ja hakeutuu pienille sivukaduille.

ja aina jossain revitään taloja uusien tieltä. On uskomatonta kuinka seinät pysyvät vielä pystyssä, vaikka vierestä on kaadettu kokonainen kivitalo.

St. Kunibert kirkko Reinin varrella on yksi vanhimmista Kölnin kirkoista. Pyhä Kunibert syntyi 600-luvulla, toimi vähemmän onnistuneesti lähetyssaarnaajana, mutta sitäkin paremmalla menestyksellä piispana ja Kuningas Dagobert ensimmäisen neuvonantajana. Hän lahjoitti tarinan mukaan juuri nykyisen kirkon paikalle ensimmäisen kirkon, joka pyhitettiin pyhälle clemensille. 1210 aloitettiin nykyisen basilikan rakentaminen, joka valmistui 1247. Kovin onnekas ei kirkon historia ole ollut, sillä länsitorni paloi ja kun tilalle rakennettiin goottilaistyylinen torni, se romahti, kun ei rakentajat olleet ottaneet huomioon sen painoa...


Talon oven yläpuolella lukee:
"Jumala suojele ja siunaa tämä talo ja kaikki, jotka kulkevat ovesta sisään ja ulos"

Kun talo on rakennettu, ehkä joskus 1900-luvun alussa, tuskin  rakentajat ajattelivat, että joskus  talossa sijaitsee vietnamilainen ravintola, mutta siunaus ja suojelu on pyydetty KAIKILLE taloon tuleville.

Tämä on kai tulevaisuuden ennuste siitä mitä tapahtuu, kun bensan hinta vain nousee...Jokaisessa lonkerossa on bensapistooli ja jokaisessa eri öljyntuottajan nimi.

Ihaninta Kölnissä on se, että aivan keskellä vilkasliikenteistä kadunristeystä löytää pienen puiston, jossa istuu muutama ihminen ruokatunnilla syömässä eväitä ja vieressä on keskiaikainen (?) muuri, jonka sisällä asuu joku! Muurin toiselle puolelle on rakennettu asuintalo, joka on osa muuria. Koko ympäristö on jollain tavalla merkillinen; autot ajavat tuhatta ja sataa, puisto vetää sisäänsä rauhoittumaan ja taustalla on ikivanha muuri, jossa ei asu pelkästään menninkäisiä ja satuolentoja vaan ihan oikeita ihmisiä!

Muurin toinen puoli ei ole enää yhtä tyylikäs kuin vanha muuri. Talon takaseinä on kiinni muurissa. Mielenkiintoinen rakennustapa. Olisi hauska tietää kuka on saanut rakennusluvan tähän taloon ja onko se edes yksityinen? Kölnissä on aivan Reinin varrella vanha linnantorni, jossa asuu joku. Talo on vain yksi ainoa torni. Mielenkiintoinen paikka asua. Näköala joelle on upea, vaikka talon edestä meneekin katu, joka vastaa Helsingin Mannerheimin tietä.

Näkymä eilen kirkon tornien välistä oli kuin alppien juurella. Pilvet taustalla toivat mieleen Zell am Seen. Ja olin silti keskellä Kölniä.

Pilvet olivat todella upeat eilen iltapäivällä. Kun niitä tarpeeksi kauan katsoi, tuli aivan sellainen olo, että tuolla jossain siintävät vuoret.

Kölnistä löytyy aina uusia nurkkia, uusia katuja, uusia puistoja, kun lähtee avoimin silmin ja jättää kiireen ja auton kotiin.









tiistai 28. elokuuta 2012

KISSATYYNY

Kissat vaikuttavat olevan nyt päällimmäisenä aiheena tässä talossa. oli sitten kyse taide-esineistä tai ompeluksista. Friedalla on hiukan mennyt sekaisin tämä lajimääritelmä. Se ei oikein ymmärrä olevansa KISSA. Tänään se LENSI tuolilta selkääni. Siltä puuttuvat siivet. Otin sen miltei lennosta kiinni ja selitin sille hyvin selvästi, ettei se ole lintu, vaikka se yrittääkin harjoitella lentämistä. Jos se olisi lintu, sillä olisi siivet, mutta koska sillä on pitkä häntä, korvat ja neljä tassua, joissa on terävät kynnet, se ei voi olla lintu.

Tein tänään kissatyynyn. Se ei ole Friedalle, vaikka kelpasi sillekin. Nappeja oli hauska pureskella ja nyt se suorittaa iltapesuaan tyynyn päällä.  Kissan iltajoogaharjoituksia on aina hauska katsella. Tulee pieni kademieli, kun omat jäsenet eivät enää taivu moisiin mutkiin. Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut pestä selkääni yhtä monimutkaisesti.

Taidekissamme taiteilee taide-esineen päällä. Tämän on Mikael tehnyt savesta. Harmi vain, että kuljetusvaiheessa miehen nenä on litistynyt. Savi oli silloin vielä pehmeää.

Naapurin kattotyömaa kiinnostaa Friedaa.

kissatyyny. kaikilla kolmella kissalla on oikeassa elämässä vastineensa. Myös tuolla ruskealla, jolla on nenä väärinpäin.

tyynynpäällinen kokonaisuudessaan. Taustakankaana on ruskea sametti ja kiinni se pysyy pitkällä vetoketjulla.

Lisäksi löysin eilen uuden, vanhan askartelumuodon. Anna oli joskus kouluaikana tehnyt tällaisia välitunnilla. Olivat kuulemma ostaneet Orbit-purukumeja roppakaupala, koska niiden pituus ja leveys oli juuri sopiva. minä sensijaan leikkelen sanomalehtiä ja taittelen papereita illat pitkät, kun antibiootti pitää hereillä. Viimeyönä menin puoli kolmelta sänkyyn, kun en ollut yhtään väsynyt. Valvoin sitten sängyssä kissa jalkojen päällä. Kuulemma antibiootit vievät yöunet, aiheuttavat pahoinvointia ja päänsärkyä. minä olen saanut kaikki oireet. Mukavaa.

Tässä vaiheessa tekeleeni vaikuttaa kruunulta, mutta tästä on todellakin tulossa kulho.Katsotaan kuinka pitkälle pääsen tänä yönä askarteluprojektini kanssa.















sunnuntai 26. elokuuta 2012

KISSALAUKKU VAI LAUKKUKISSA /KATZENTASCHE ODER TASCHENKATZE

Ich habe eine Tasche genäht. Eine Tasche mit Katzen und für die Katzen. Es war eigentlich gar nicht so gedacht, dass ich die Frieda in die Tasche einpacke und mitnehme aber es passierte einfach so und so wurde von Katzentasche eine Taschenkatze.

Ompelin kissalaukun ja ilman ennakkoajatusta, kassistani tuli todellinen kissalaukku ja kissastani laukkukissa! Juoksin alakerran ja yläkerran väliä ompelemassa, silittämässä ja välillä uutisia katsomassa. Frieda seurasi joka askeleella perässä ja lopulta päätin napata sen kassiin, kun kädet olivat täynnä kankaita enkä aina saanut sitä roikotetuksi olkapäälläni. Huomasin, ettei Frieda välittänyt lainkaan siitä, että tungin sen kassiin ja kiikutin sen aina portaita pitkin ylös ja alas. Oikeastaan se taisi nauttia uudesta kulkuneuvostaan, kun aina kassin ollessa lattialla, se kiipesi sisään odottamaan seuraavaa reissua.

Kassia voi käyttää näinkin...

Kissalaukku ilman kissaa - Katzentasche ohne Katze

ja minun uusi super suuri ostoskassini.

Pieni Frieda vaatii päästä sänkyyn nukkumaan, joten on parasta jättää läppäri rauhan, kun kello raksuttaa jo puoliyötä.



torstai 23. elokuuta 2012

Friedan arkipäivää

Minä, jota kotoisasti lyhyellä kutsumanimellä hellitellen huudellaan "Friedalainen, mussukka, pumpelu, pieni höpönassu, palleroinen", elän vilkkaita oppimisentäyteisiä päiviä. Sellainen kaksijalkainen kulkee perässä ja tunkee joka paikkaan neuvojaan. Pitääkö minun todellakin oppia kuinka peppuni putsaan, kun hiekkalaatikolta lähdetään? Eikö riitä, että peittelen omat jätökseni? EI, sitä vain napataan ilmaan ja kiikutetaan VESIastian ääreen ja märällä lapulla peppuani puhdistamaan. Ennenkuulumatonta. Eläinarvon alentamista! Taidan ottaa yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin. Mitä siitä jos nyt joskus pieniä papanoita tippuilee tai pyörähyttelen sängyn alle mustan kasan...ei se minun nenääni haise. Joskus en vain käsitä, kun ne kaksijalkaiset nostavat niin älyttömän metelin siitä, että sängyn alla haisee! Syyttelevät ensin toisiaan  ja  tekevät keskellä yötä talosta tuulitunnelin. Mitäs toivat talon täyteen pieniä kaksijalkaisia, joiden edestä sai aina paeta.  Aina sai varoa kenen jalat tallaavat milloin häntäni tai tassuni. Kyllä siinä sitten hätä tulee minne sattuu.

Toissapäiväisestä en kerro julkisesti mitään. Olin koko päivän yksin, kun kaksijalkainen oli poissa. En tiedä oliko se heitteillejättö, mutta onneksi ruokaa riitti. Opettelin kiipeämään makuuhuoneen verhoissa, kun välillä tuntui aika käyvän pitkäksi. Siinä näkyy muitakin kissankynnenjälkiä, joten en usko sen harrastuksen olevan kiellettyä.

Eilen sitten nukuin koko päivän. Leikkikalulaatikkoni sai toimia hätätilana, kun nukahdin Taisinpa kuukahtaa lasikulhojen taaksekin. Yritin kiivetä kulhoon, mutta en saanut jalkojani vedetyksi mukaan. Olen tainnut kasvaa. -  Talossa ravasi vierasta väkeä makealta tuoksuvien herkkujen kanssa. Enkä tietenkään saanut mitään vaikka kuinka hienosti hyppäsin jalkojen päälle ja sieltä pöydälle. Olen oppinut, että on kahdenlaisia vieraita; niitä, jotka huitovat ja viuhtovat kuin tuulimyllyt ja niitä, jotka sanovat vain lyhyesti EI. Tässä talossa kuulemma kommunikoidaan kahdella kielellä ja minulle puhutaan suomea. En tiedä vielä onko se etu vai haitta.

Tässä kuvassa makoilen pienen Julia-vauvan vieressä. On tietenkin selvää, kuka pääsee kuvaan!



Olen kuulemma kasvanut siitä, kun tulin tähän uuteen kotiini. Ei minua pahemmin haitannut, vaikka jätinkin kaksi veljeäni ja äitini. Sain ihan hyvän makuupaikan, vaikka en sitä nyt niin kovin usein välitä käyttää. Joskus päivisin nukahdan sinne miltei huomaamatta. Korini on samassa huoneessa kuin kaikki leikkikaluni, jotka tosin raahaan aina sinne missä itse olen. Mitä ne jossain muualle tekevät jos itse on toisaalla? kysynpähän vain. Siis korissani en nuku öitä. Totesin jo heti ensimmäisenä yönä, että jos kerran kaksijalkaiset nukkuvat leveässä sängyssä, jossa tuntuu olevan huomattavsti hauskempaa niin miksi ihmeessä minun pitää nukkua lattianraossa?? Ja niin minut hyväksyttiin täysivaltaiseksi perheenjäseneksi heti, kun osasin järkevästi perustella nukkumispaikan vaihdon tärkeyden. Ei siihen paljon järkeilyä tarvittu; yksi loikka - no, hiukan taisin raapia jotain roikkuvaa yölampun johtoa, joka taas piti kamalaa melua kaatuessaan, siinä samalla lattialle tulivat kirjahyllyn kirjat, kärpäslätkä, vesilasi ja herätyskello. Ei kai se minun syyni ole, että kasaavat kaiken pienelle hyllylle!!! Selvisin kuitenkin sänkyyn ja koska se oli ihan tyhjä niiden kahden kaksijalkaisen raivatessa lattialla jotain "sotkua, minä asetuin mukavasti keskelle ja siitä lähtien olen siis nukkunut sängyssä. Kuulemma helpompaa kaikkien kannalta.
Toisinaan minua vain häiritsee, kun toinen kaksijalkaisista aivastelee niin, että sänky tärisee ja toinen jyrisee kuin maanjäristys. Valmistetaanko korvatulppia  kissojen korviin? Tilaisin heti 10 kappaletta! Kiitos.

Nyt makaan taas sängyssä, kaksijalkaisen jalkopäässä. Normaalisti kiipeän pään yläpuolelle, mutta nyt siellä on kaikki paksut tyynyt enkä jaksa keikkua niiden päällä. On vaara päätyä taas vesilasien ja kärpäslätkän päälle...Olen huomannut, ettei kärpäslätkä kestä kovin painavia esineitä ja minä painan jo 874 grammaa, ellen ole sitten viime viikosta lihonut.Ja sitäpaitsi, haluan huomauttaa, ettei tässä talossa kärpäslätkällä ole enää mitään virkaa, kun minä jahtaan kärpäsiä. En tosin ole saanut vielä yhtään kiinni, mutta harjoitus tekee mestarin.

 Olen päättänyt pistää silloin tällöin tekemisiäni "paperille". Elämä näiden kaksijalkaisten kanssa saattaa olla joskus varsin merkillistä.

Ystävällisesti, Frieda
Olen huomannut tässä kahden viikon aikana, että talossa asuva kaksijalkainen, se  jonka lahkeita pitkin on helpompi kiivetä pöydälle, heiluu mielellään tällaisen pöydän päällä, jota silityslaudaksi kutsutaan ja litistää kuumalla raudalla kaiken lättänäksi, vähältä piti, ettei minuakin, mutta tajusin tekeytyä etukäteen jo täysin lätyskäiseksi, joten selvisin hengissä. Muuten minutkin olisi luultavasti prässätty kuumalla raudalla littanaksi.








keskiviikko 15. elokuuta 2012

kirjoittajakissa ja uusi käsilaukku

Frieda on päättänyt ruveta kirjailijaksi. Ainakin sen yritykset kävellä näppäimistön päällä antavat jo melkoisen hyvän kuvan hänen kirjallisista lahjakkuuksista, en vielä ole oppinut tulkitsemaan kissakieltä, mutta opettelen joka päivä.

333hui0000000098+ẅ,vmcndjty27466592

Jos joku kissanomistaja ymmärtää tätä tekstiä, olen kiitollinen käännöksestä.

Frieda on päättänyt ruveta kärpäsmetsästäjäksi. Yksikään lentävä pieneliö ei saa siltä rauhaa. Me pääsemme yhdellä loikauksella eroon niin hyttysistä kuin lentävistä villakoiristakin. Mitä siitä jos kaiuttimet putoavat ikkunalaudalta ja niiden kangasosiin ilmestyy pieniä hampaanjälkiä, pääasia on kuitenkin, ettei talossa ole enää kiusaavia kärpäsiä.

Frieda ei pidä likaisista ikkunoista. Pesin eilen keittiönikkunaa lukuunottamatta kaikki ikkunat ja nyt minulle huomautetaan hyvin selvin toiminnoin, että ikkunassa on tahroja, joita on pakko jahdata. Välillä hyppy-yritykset päätyvät kolminkertaiseen saltoon lattialle kaapeleiden sekaan, mutta Frieda kiipeää sinnikkäästi uudelleen ikkunalaudalle, kunnes putoaa uudelleen kaapeleiden ja kovaäänisten kanssa takaisin lattialle.

Leipäkori on saanut uuden tarkoituksen: se toimii väliaikaisena nukkumapaikkana, kun väsymys yllättää kesken leikkien. Marikulhot eivät sovi istuimiksi eikä niissä voi nukkua, mutta niiden välissä on mukava kuljeskella.

 Kuvasta saa hyvän käsityksen Friedan koosta. Se on hiukan Marikulhoa korkeampi!



Korinreunalta on mukava katsella maailmaa..


Olen ehtinyt ompelemaan, vaikka aika meneekin vaaleanpunaisen narun vetämiseen pitkin lattioita. Ohuista verhoista leikattu suikale kiinnostaa pientä kissanpoikasta enemmän kuin ostetut hiiret, joiden häntään kiinnitetty kulkunen pelottaa pikkuista.

Olen siirtänyt kaikki ompelukseni parvekkeelle. Lämpötila yläkerran työhuoneessa lähentelee saharan lukemia, joten parvekkeella käyvä leppeä tuulonen tekee työskentelyn huomattavasti miellyttävämmäksi. Eivätkä kankaanrepaleet ja irtirevityt lankatupot häiritse hengitystä. Frieda katselee touhuani makuuhuoneen lasin läpi. Se ei vielä pääse parvekkeelle. Viidakko, joka vallitsee parvekkeellani, saisi Friedan innostumaan kiipeilyistä - kuten nyt, kun se yrittää oikealta puolelta hamettani pitkin kiivetä pöydälle...auts...ja päätyi Friedhelmin tapaan selkäni taakse. Friedalla on niin paljon Friedhelmin tapoja, että alamme pikkuhiljaa uskoa jonkinlaiseen kauko-ohjaukseen. Friedhelm istui pikkukissana ollessaan aina minun selkäni takana toimistolla. Silloin se ei vielä ollut minun kissani, vaan kuului alakerran hevostalleille, mutta tuli joka aamu toimistoomme ja asettui välittömästi selkäni taakse tai tepasteli näppäimistöllä.

Tein vihdoinkin itselleni jotain: musta-valko-punaisen pienen käsilaukun, johon sain niin paljon virheitä ahdetuksi, että minun on pakko pitää laukku itselläni. Sitä paitsi se on tehty niin monista pienistä kankaanpalasista, ettei sellaista "tilkkutäkkilaukkua" voisi kenellekään antaa.


 musta-valkoinen käsilaukku toiselta puolelta ja

hiukan punaista toisella puolella, piristykseksi - ja koska mustavalkoinen kangas on loppunut. Annoin eilen yhden mustavalkoisen olkalaukun (Casablancan nuottikangas toisella puolella) miniäni äidille, kun hän tarvitsi lahjaa ystävättärelleen. Tällä menolla lahjoitan taas kaikki tekeleeni ja joulumyyjäisissä ihmettelen miksei minulla ole enempää myytävänä. Näin käy joka vuosi. Ehkä minun pitäisi opetella hiukan markkinointia. On vain niin mukava tuottaa iloa ihmisille ja lahjoittaa laukut, kun joku huokaa: " onpa mukava laukku, tuollaisen tahtoisin" ja hups, laukku on vaihtanut omistajaa.

Frieda nukahti selkäni taakse ja lähden hyvin varoen tuolistani yläkertaan ompelemaan. Taivas on vetäytynyt pilveen enkä usko, että yläkerran huoneissa on saunalämpötilat.






perjantai 10. elokuuta 2012

Pikkuinen Frieda tuli kotiin

No niin, nyt se sitten on tapahtunut: Frieda tuli meille. Kävimme hakemassa sen eilen Wipperfürthin eläinkodista. Sillä on nähtävästi sydänvika, mutta lääkäri ei osannut sanoa mikä sitä vaivaa. Voi olla, että vika paranee ajan myötä, mutta voi olla, että se joutuu syömään myöhemmin sydänlääkkeitä, kuten ihmisetkin, joilla on sydämessä vikaa. Joka tapauksessa Frieda tuli meille ja nyt meillä on taas elämää talossa.  Kun Friedhelm aikoinaan ilmestyi meille, se oli jo aikuinen, 1,5 vuotias tallikissa, jonka jalka olisi vaatinut amputoinnin, mutta treenauksella se pystyi jopa kiipeilemään puissa eikä kukaan edes huomannut sen pienoista ontumista. Friedalla on sydänvika, mutta emme tiedä kuinka paha se ja joutuuko se myöhemmin syömään sydäntablettej vai paraneeko se itsestään. Me halusimme antaa sille kodin ja uskomme, että se saa viettää oikein hyvän kissaelämän seurassamme, niin kuin Friedhelmkin sai. Kaikkialla on vielä Friedhelmin karvoja ja jostain nurkasta löytyy aina joku pieni muistutus Friedhelmistä, ja se säilyy elävänä mieleissämme, kun muistelemme sen kommelluksia.

Nyt minä tarkastelen uutta kotiani. Takkapuut vaikuttavat hyvin mukavalta paikalta kiipeillä. Kuin olisi ihan oikeassa metsässä.

Frieda kastettiin eilen. Avasimme pullon kuohuviiniä ja toivotimme uuden perheenjäsenen tervetulleeksi - koko talon voimalla. Ja Frieda sai tietenkin kummitädin alakerran naapurista, jonka luona Friedhelmkin vietti paljon aikaansa, kun olin töissä tai olimme matkoilla.

Frieda kiipesi välittömästi Friedhelmin vartiopaikalle aivan kuin olisi aina asustanut meillä. Sieltä se vahti ympäristöä niin kuin Friedhelm aikoinaan. Olin aivan liikuttunut, kun näin Friedan Friedhelmin paikalla. Meillä ei ole koskaan ollut pientä kissaa, kun Friedhelm tuli meille täysikasvuisena kissana. Nyt seuraamme pikkuisen vielä haparoivaa kulkua ja kiipeämisyrityksiä. Ensimmäinen keramiikkaesine on jo heitetty roskiin, kun Frieda kiipesi kylpyhuoneessa pesualtaan päälle ja säikähti vesihanasta tulevaa vettä. Siinä samassa putosi Amerikasta tuomani keraaminen saippuakotelo. Guido sanoi, ettei voinut koskaan sietää sitä, joten kovin suurta tappiota särkyminen ei aiheuttanut. Kaksi kasvia Guido kiikutti parvekkeelle ja totesi, että "vihdoinkin hän sai luvan pistää ne pellolle, kun ei koskaan pitänyt niistä!"

ja oma kori tuntui vähän kolkolta, joten paikka meidän välissä miellytti Friedaa huomattavasti enemmän. Siinä se nukkui koko yön ja minä pelkäsin, että litistän sen kääntyillessäni...Aamulla se kehräsi selkäni takana aivan kuin olisi aina nukkunut siinä.

Se on niin uskomattoman pieni - ja niin vilkas, ettei siitä oikein saa kunnon kuviakaan vielä.

Pitkin päivä se nukahtelee milloin minnekin. Nyt se nukahti Mari-kulhojen väliin, kun oli ensin keikkunut niiden päällä leikkien trapetsitaiteilijaa. Pikkukissan elämä on rankkaa, kun on niin valtavasti uusia asioita, joita pitää tutkia. Siitä tulee oikein hyvä kärpäskissa; miltei puolen metrin loikka kärpäsen perässä onnistui todella hienosti, vaikka kärpänen pääsikin karkuun, mutta hiukan vahvempana kärpäset saavat taistella elämästään Friedan pitäessä kuria tässä talossa. En usko, että meidän tarvitsee laittaa mitään hyttysverkkoja oviin!

Näin tämä elämä taas näyttää iloisemmat puolet, kun saamme seurata pienen eläimen kasvua.




torstai 9. elokuuta 2012

Reversable Bag . Käännettävä laukku

Laulajan laukku!

Tässä sittenkin vielä yksi laukku, jonka ompelin aamulla. Toinen puoli on vanhaa lakanakangasta, jossa nuotit ja sanat "Casablanca"-elokuvasta. Toinen puoli on Ikean tukevaa musta-valkoista kangasta. Laukku on niin helppo tehdä, että siihen menee kankaanleikkauksineen muutama tunti.

Laukussa on pieni suljettava tasku, joka jää sisäpuolelle, kun laukun kääntää.



Laukun toinen puoli on Casablankan musiikkia. Siitä vain laulelemaan matkalla, jos sattuu sanat ja nuotit unohtumaan.

Nyt lähden puutarhatöihin ja odottelen ilmoitusta kissatalosta. Siellä oli pieni musta "Frieda" ilman omistajaa, mutta tänään tiedämme onko Friedalla sydänvika....Sillä oli rahinaa sydämessä. Mistä se johtuu, sitä ei eläinlääkäri osannut vielä toissapäivänä sanoa. Tänään on uusi tarkastus. Jos kaikki on kunnossa, Frieda tulee kissatalosta meille. Sen äiti jätettiin odottavassa tilassa heiteille ja nyt 4 pientä pentua odottaa uutta kotia. Kaikki muut olivat tiikereitä,  vain yksi pikimusta, aivan kuin Friedhelm pentuna.

aurinkoisia päiviä kaikille!



keskiviikko 8. elokuuta 2012

BABY QUILT - Vauvanpeitto ja muutama kassi

Tässä ikävän kaipuussa kädet kaipaavat tekemistä ja pää ajattelemista. Lattialla lojuvat tumman kankaanpalaset saavat sydämen pysähtymään, kun käännyn katsomaan - eikä se olekaan Friedhelm. Sitä säikkyy ja toivoo vielä kauan aikaa.

Olin saanut vauvanpeittotilauksen ja tämän on tuloksena:

Tein sekä vanhoista lastenhuoneen verhoista (lastenvaunut ja tyttö) että uusiokankaista ja innostuin kuvio-ompelemaan yksinkertaisia kuvioita pehmeään vaaleanvihreään kankaaseen.  Jokainen neliö on tehty erikseen vanulle ja vanu-kuvio-neliöt sitten yhdistetty toisiinsa ja taustaan ompelin autokankaan.

Vauvan vaunun kuomuun tein lapsen nimen ja syntymäajan. Oma nimilappu on ommeltu peiton nurjalle puolelle.

Lisäksi olen tehnyt laukkuja. Harjoittelen sellaista mallia, jota voisin tehdä sarjatyönä joulumyyjäisiin. Tässä on kaksi mallia:

                                                                    kääntölaukku


                                                          kääntölaukun toinen puoli

Tänä iltana lyhennän kolmet verhot, joten uusia kasseja tuskin ehdin tänään enää ommella.



sunnuntai 5. elokuuta 2012

FRIEDHELM ON KUOLLUT!

Tämä sivu on omistettu meidän pienelle mustalle kissallemme, Friedhelmille, jonka elämä päättyi aivan yllättäen, ilman minkäänlaisia etukäteisvaroituksia. Friedhelm tuli meille 2003 täysikasvuisena tallikissana, joka auto-onnettomuuden jälkeen jätettiin vain lojumaan tallin portaiden alle odottamaan kuolemaa. Friedhelm päätyi meille. Valloitti kaikki pahimmatkin kissanvihaajat. Friedhelm oli yksinkertaisesti ainutlaatuinen, kuten eläinlääkärikin sanoi.

 Letkeästi lötkötellen kupla-tuolissa minun jalkojeni päällä.

Friedhelm eli silloisen toimistomme alapuolella, hevostalleilla. Sen häntä oli L-kirjaimen muotoinen. Nähtävästi se ei ollut ehtinyt tarpeeksi nopeasti hevosen kavioiden alta karkuun. Siltä puuttui toinen kulmahammas ja jäljelle jäänyt törrötti välillä huulen ulkopuolella ja sai Friedhelmin näyttämään vampiirilta. Ystävälliseltä vampiirilta. Sillä oli äärettömän pehmeä turkki, nähtävästi joku esi-isistä oli olut Katheuser-kissa. Ja turkki kiilsi kuin mustalaismiehen saappaat (ilman minkäänlaisia rasistisia taka-ajatuksia, sillä erään mustalaismiesystäväni saappaat kiilsivät juuri samalla tavalla kuin Friedhelmin turkki!) Luonteeltaan Friedhelm oli utelias, avoin, sosiaalinen, riitaa välttelevä (käänsi selkänsä, kun naapurin kissa lähestyi sitä) ja joitain yksinvaltiaan piirteitä alkoi iän myötä ilmestyä, sillä kaikki uudet huonekalut, peitot ja sängynpäälliset kuuluivat itseoikeutetusti ensin hänelle ja sen jälkeen me saatoimme saada - kenties - mahdollisuuden istua uudelle tuolillemme tai käyttää kashmir-peittoa... Friedhelmin lempituolina oli kuitenkin Eero Aarnion suunnittelema PONI, jonka päältä se näki koko huoneiston. Toissailtana meillä oli vieraita ja eräs vieraista istui PONIN päällä ja Friedhelm vahti koko ajan jalanjuuressa koska hänen paikkansa vapautuu. Se ei koskaan vaatinut ketään poistumaan hänen paikaltaan, mutta antoi omalla tavallaan tuntea, että tässä ollaan nyt hänelle varatulla paikalla...


 Friedhelm sai säkkituolin, jossa se viihtyi erinomaisen hyvin.


Friedhelm oli aina viettänyt meillä rauhallista kissanelämää. Se oli tasapainoinen ja sopeutuvainen. Se oppi tietyt ruoka-ajat, vaikka istuikin iltapäivisin kissankuppinsa vieressä jo kahdelta ja odotti, että iltapäiväkahvin aikaan hänenkin kuppiinsa laitettaisiin muutama murunen. Ensimmäisen vuoden aikana, heti auto-onnettomuudesta selvittyään, se kulki kissankuljetuslaatikossa kodin ja työpaikan väliä ja oli villi ja vapaa. Se oppi kellonajat, jolloin oli oltava takaisin toimistolla, muuten se jäi yksi metsään. Vain kaksi kertaa sen vuoden aikana Friedhelm ei ilmestynyt puoliviideltä toimiston oven taakse ja vaikka odottelin sitä kuuten asti illalla ja kävin vielä ilta kymmeneltä sitä huutelemassa, se pysyi poissa, mutta oli aamu kahdeksalta toimiston oven edessä aivan hiukkasen katuvannäköisenä - ja nälkäisenä!

Toisen - melkein onnettomuuden - jälkeen siitä tuli pysyvästi toimistokissa. Se tuli aamuisin aina toimistolle, tervehti kaikki työntekijät ja nautti itseoikeutetusti POMON roolista istuen POMON nahkatuolilla heti, kun siihen tilaisuus ilmeni. Eikä sitä ajettu tuolistaan pois, vaikka Pomoni tulikin kahvikuppinsa kanssa takaisin työpöytänsä taakse. Friedhelm jatkoi uniaan nahkatuolilla ja pomoni istui pikkuisella jakkaralla...Ja vaikka toimistoomme ilmestyi valtavankokoinen Dobermanni, Friedhelm oli sitä mieltä, että toimisto on hänen ja Doberman Sam saa pysyä alhaalla eikä keittiöön sillä ole mitään asiaa silloin, kun HÄN on siellä ja tälla tavalla työroolit oli jaettu - Friedhelm pysyi pomona ja Sam oli kuin uskollinen vartija, joka häntä heiluen vahti jokaista Friedhelmin askelta - ja pelasti sen kerran jopa kuolemalta.

Pikkuhiljaa Friedhelm nautti enemmän ja enemmän kotona olosta ja työpaikka sai jäädä. Siitä tuli talomme yksinvaltias, jolle kuului myös naapurimme asunto yhtä suurella käyttöoikeudella kuin meidänkin. Meillä Friedhelm sai istua aamuisin pöydällä, kun söimme aamupalaa. Sillä oli oma nurkkansa ja siinä se kökötti, joskus huuliaan lipoen katse voiastiaan naulittuna. Naapurissa se ei edes yrittänyt pöydälle. Se tiesi paikkansa.



Se rakasti silityslaudalla makaamista juuri silloin, kun Guido silitti.


Aamuisin se herätti meidät - joskus hiukan liian aikaisin - raapaisemalla pellaverhoa uhuoneessa. Kun kolmannella raapaisulla ei lentänyt tyyny eikä sängystä kuulunut minkäänlaista murinaa, se siirtyi vaatekaapin kohdalle ja raapaisi kaapin ovea. Ellei sekään vielä saanut nukkujia heräämään, vuorossa oli sängynviereinen matto ja jos emme vieläkään tajunneet, että yksinvaltiaamme vaati aamupalaa, se istahti turkkilaiselle matollemme, vilkaisi kerran kynsiään ja RAAAPAISI!! ja sillä hetkellä se tiesi valinneensa paikan, josta varmasti saisi minut nousemaan ylös. Ja Friedhelm oli taas voittanut aamu-ottelun ja sai haluamansa aamupalan, vaikka kello olisi sitten ollut 06.00 aamulla!

Kun Iida syntyi, Friedhelm kiersi Iidan matkakopan ympärillä ja yritti nousta Iidan viereen. Se ajettiin ystävällisesti, mutta päättäväisesti vauvan viereltä pois ja sen jälkeen sen mielenkiinto vauvoja kohtaan muuttui "pakko-kärsiä-kun-se-kerran-tänne-raahataan" - mielipiteeksi. Se ei koskaan yrittänyt liehitellä lapsia, mutta opetteli kestämään Iidan kiljahdukset, jotka vuosien aikana muuttuivat pikkuhiljaa rauhallisemmiksi ja lopulta Iida oppi kutsumaan "Friedlemiä" luokseen ja levitteli koko makuuhuoneen lattian täyteen pieniä kissan herkkuja saadakseen  "Friedlemin" tulemaan pikkuhiljaa viereensä. Siinä "Friedlem" istui ihan hiljaa, korvat aavistuksen verran luimussa, mutta kärsivällisesti ja antoi Iidan rapsuttaa ja paijata.

 iltaisin se hyppäsi sänkyyn, asettui omalle paikalleen ja pysyi usein siinä aamuun asti. Se ei välittänyt peitosta, jota kiskottiin ylemmäs tai kääntyilyistä öisin, se makasi paikallaan ja odotti, että pyöriminen ja liikkuminen loppuu..


Iltaisin, kun istuimme telelevisio ääressä, Friedhelm hyppäsi jalkojeni päälle, olin sitten missä tuolissa hyvänsä. Alussa se arasteli heiluvaa Kupla-Tuolia, mutta muutaman epäonnistunen hypyn jälkeen se löysi tasapainon (L-muotoinen häntä ei ehkä taannut parasta apua) ja asettui jalkojeni päälle eikä välittänyt tippaakaan vaikka keinuttelin katosta roikkuvaa tuolia. Joskus se meni tuoliin jopa yksin ja nautti hiljaisuudesta, kun tuoliin eivät kantautuneet häiritsevät äänet huoneen ulkopuolelta.

Parasta Friedhelmissä oli sen lojaalisuus. Vaikka olimme joskus viikon tai kaksi matkoilla ja se asui naapurimme kanssa ja sai kaiken mahdollisen huomion häneltä ja ruuaksi tarjottiin strutsin lihaa ja kengurua ja paistijauhenlihaa, se kuuli automme äänen pihalta ja ryntäsi ovellemme odottelemaan, että pääsemme matkalaukkujemme kanssa sisälle. sen jälkeen alkoi päällä puskeminen ja jaloissa kiehnääminen. Se ei kantanut meille kaunaa (paitsi ihan alkuaikoina) siitä, että olimme jättäneet sen YKSIN (naapurin ison sohvan, hellittelyjen ja eksoottisten herkkuen kera) taloon!! Se antoi meille heti anteeksi, varsinkin kun kaikilta matkoiltamme toimme sille tuliaisia. Viime viikolla se sai Pariisista aivan uuden kissakuvioisen ruokamaton ja viime jouluna, kun tiukan budjetin takia emme hankkineet toisillemme joululahjoja, Friedhelm sai Alessin design ruokakupin, koska se yksinkertaisesti sopi sille niin hyvin. Musta-valkoinen kissanmuotoinen ruokakuppi!

Meistä oli tullut vuosien myötä kissahulluja, mutta me nautimme hulluudestamme Friedhelmin seurassa. Se antoi meille niin äärettömän paljon rakkaudestaan, joka oli täysin pyyteetöntä. Kun viime kesänä saavuin erittäin huonokuntoisena sairaalasta kotiin, se tiesi tarkalleen missä kohti sänkyä sen on parasta maata, ettei paina vatsaani eikä häiritse minua, mutta sen lämpö antoi minulle voimaa. Se vain makasi vieressäni ja kehräsi kovalla äänellä.

Toissapäivänä se leikki Guidon kanssa lempilelullaan, jonka se sai veljentytöltäni. Muita leluja se ei huolinut vaikka sen kori oli täynnä kaikenlaisia hiiriä ja palloja, joita heittelimme sille. Se leikki vain Katariinan tuomalla, jo puoliksi rikkirevityllä merkillisellä punaisella pussilla, jossa oli joskus roikkunut sulka. Friedhelm oli täysin terve ja käyttäytyi aivan normaalisti. Mitään oireita mistään sairaudesta ei ollut edes aavistettavissa. Se oli aina käynyt vuositarkastuksessa eläinlääkärillä ja saanut kaikki mahdolliset rokotukset. Sen hoidot ja huolto olivat maksaneet meille enemmän kuin huipputasoinen HDI-televisio!  MUTTA se on antanut meille enemmän takaisin kuin huipputasoinen HDI-televisio.  Olin katsonut illalla norjalaisen krimin televisiosta ja Friedhelm oli maannut tavalliseen tapaan jalkojeni päällä, lähtenyt sitten omille teilleen jossain vaiheessa ja kun menin puoli kahdelta makuuhuoneeseen, se ei maannutkaan Guidon jalkojen päällä, kuten tavallisesti. Etsin sitä koko talosta. Kellarista yläkerran huoneisin. Autotallista jopa pihalle - aamuyön tunteina. Ajattelin, että se oli jäänyt ehkä parvekkeelle, kun Guido käy iltaisin viimeisen kerran tupakalla- ja pudonnut alas, kuten se oli kerran tehnyt taiteillessaan parvekkeen kaiteella rikkinäisen häntänsä kanssa. Sitä ei löytynyt vaatekaapeista, jonne se joskus pakeni Iidaa. Se ei ollut jääkaapissa (katsoin jopa sieltäkin!!!) eikä se ollut unohtunut kylpyhuoneeseen. Sitten herätin Guidon kahden aikaan yöllä. Etsimme sitä taskulampun kanssa koko talosta. Friedhelm oli totaalisesti kadonnut. Katsoin sängynalta eikä sitä näkynyt sielläkään - kunnes yhtäkkiä tunnistin sen korvat laatikoiden välistä. Tajusin heti, että se oli mennyt sinne kuolemaan. sen vaistoaa. Friedhelm ei ollut enää entisensä. se makasi paikallaan eikä sanonut mitään. Ei nostanut päätään, ei jaksanut kunnolla edes katsoa meitä. Guido veti sen syliinsä, asetti sängynpäälle ja katsoimme sen suuriin, laajenneisiin pupilleihin. Käskin Guidoa soittamaan päivystävälle eläinlääkärille ja lähdimme ajamaan Leverkuseniin /naapurikaupunkiin pieneläinklinikalle puoli kolme aamuyöllä. Friedhelm makasi velttona korissaan ja naukui muutaman kerran. Klinikalla äärettömän ystävällinen naislääkäri totesi, että tilanne on vakava. Sillä on joko sydänperäinen sairaus tai halvaus. Se ei jaksanut kävellä vaan kaatui heti lattialle. Se röntgenkuvattiin välittömästi ja sen vatsa ja keuhkot olivat täynnä vettä mikä merkitsi, ettei sen sydän jaksanut lyödä. Sille laitettiin kanyyli ja lääkettä ja se jäi makaamaan koriinsa. Silitimme sitä ja puhelin sille ja lupasin tulla aamulla hakemaan sen. joskus aamuyöllä heräsin siihen, että itkin unen läpi. Ajattelin heti, että toivottavasti Friedhelmille ei ole tapahtunut mitään. Aamulla soitin välittömästi klinikalle ja eläinlääkäri ilmoitti, ettei Friedhelm ollut jaksanut elää vaan oli kuollut kuuden aikaan aamulla. Juuri silloin, kun heräsin itkuuni.

Kävimme hakemassa Friedhelmin pois klinikalta ja saimme haudata sen pomoni puutarhaan heidän kahden kissansa viereen. Friedhelm käärittiin kauniiseen huiviin ja sai lempilelunsa mukaansa.  Ja itkimme. Friedhelm oli vain kissa, mutta kymmenen vuoden aikana se oli opettanut meille niin äärettömän paljon omalla tavallaan. Olimme pelastaneet sen elämän kaksi kertaa ja nyt se vain lähti, kun ei enää jaksanut. talo tuntuu tyhjältä ja sen ruokakuppi on vielä lattialla, sen mustia karvoja löytyy kaikkialta. Sen olemus on vielä meillä enkä usko, että se koskaan katoaa luotamme. Se oli VAIN kissa, mutta ilman Friedhelmiä olisi monet surkeat, vaikeat, inhottavat arkipäivän hetket olleet vieläkin vaikeampia.

                                                            Kiitos Friedhelm!