KISSATYYNY - CAT Pillow

Finally at home, back to normal day schedule = sewing for kids! This is for Julia. A little cat pillow. The head is removable, made with a little button. If this pillow is too big for Julia, she / Anna can take the head off and Julia can play and cuddle just the head of the cat.

Lopultakin takaisin normaalissa päiväjärjestyksessä = tarkoittaa ompelemista. Tämä on pieni kissatyyny Julialle. Anna löysi kissanpäänmallin yhdestä kirjasta ja päätin tehdä pienen rievun Julialle, mutta kuten erään sadun eräälle ompelijalle kävi: kun ei tullut takkia, tuli tuluskukkaro. Tässä kävi vähän samalla tavalla. Ei tullut riepua vaan tyyny, jonka kissanpään saa irroitetuksi ja Julia voi halia vain päätä.

Pää on kiinnitetty napilla, joten sen saa helposti irti. Pesun ajaksi se on aika järkevää, kun päätä ei varmaan tarvitse pistää niin usein pesukoneeseen. Suosittelen pestäväksi pesupussissa, sillä fleece on aika ohutta ja repesi ommellessakin aika helposti.

It is possible to take off the head when washing the pillow.

The other side of the pillow is red.
Tyynyn toinen puoli on punainen ja punakukallinen.

HIP HEI: ulkona sataa lunta!!!!
I just looked outside and it is snowing. This is not a joke! I see white snowflakes falling down from the sky. It is SNOW! And last week we were wearing T-shirts in a summer temperature. Now we have almost winter.

Iloista talvea kaikille!
Have a nice winter day!

Frieda: Vihdoinkin perhe taas koolla!

Frieda:
"luulin jo  muutaman kerran, että minut on unohdettu kotiin - yksin. Miltei ilman ruokaa...Taidan hiukan liioitella. Aamupalat tulivat ajallaan, keskipäivällä sain lammasta ja välillä kania ja iltaisin kourallisen kuivamuonaa, mikä ei ole aivan minun makuuni, mutta kyllä sitäkin syö jos ei muuta tule.

Enkä sentään yksin ollut. Alakerran Uschi kävi päivisin leikkimässä ja pitämässä seuraa. Olen kai tullut kaksilahkeisiini, sillä nautin siitä, että saan nukkua ihan rauhassa. Yöt olivat hiukan oudot, kun ei sängyssä ollutkaan ketään, kenen varpaita purra!

Olivat kuulemma kaksilahkeiset tehneet melkoisen matkan. Kehuivat ajaneensa yli 5000 kilometriä kahden viikon aikana. Olen kuullut kissasta, joka lensi maapallon ympäri niin, että mikäs tuo 5000 kilometrin matka oikein on. Meillä olisi ollut loistava ulkoilusää ja olisin varmasti saanut muutamat naapurin kissat lennätettyä pihalta, mutta kun kaksilahkeiset eivät olleet kotona, ei kukaan vienyt minua ulos. Parvekkeelta naukuminen tuntuu vähän naurettavalta!

Kaksilahkeisten matkatavarat täyttivät koko olohuoneen. Oli siinä kiipeilemistä, kun nuuhkin kaikkien tavaroiden alkuperät. Siellä oli niin merkillisiä tuoksuja.  En oikein osannut tunnistaa kaikkia, mutta kaksilahkeiset kaivoivat jostain laatikosta kellertyneen, haperon kirjeen esille ja lukivat sitä kuin lakimies testamenttia. Jos kissoille joskus jotain testamentataan - minä ainakin toivoisin ruokaa, joka ei koskaan loppuisi! Nämä kaksilahkeiset huokailivat vanhojen kirjeiden perään kuin olisivat löytäneet timantteja.Kuulemma jonkun isoisän kirje isoäidille ja sitten jonkun vanhan tädin kirjeitä Saksasta. Kaikesta ne ovat kiinnostuneita. Joskus oikein ihmettelen ovatko kaksilahkeiset ihan järkeviä. Olin haistavinani muutamasta laatikosta KOIRAN hajuja. Mieleeni nousi kuva mustasta, kiharakarvaisesta koirasta. Kurkustani nousi kumea murina, mutta minkäänlaista koirankarvajaista ei mistään laatikosta löytynyt.

ja tällaista nämä kaksilahkeiset haluaisivat meillekin. on kuulemma ainoita koirarotuja, joka sopii koira-allergisille. Entä jos minäkin satun olemaan allerginen koirille? Ja sitä paitsi olenkin. En voi sietää  niitä. Siinä taitaa olla tarpeeksi allergiaa.

Nyt jätän tilaa kaksilahkeiselle. Haluaa kuulemma kertoa Suomen matkasta.

Tintti: (kaksilahkeisista toinen)
7.10-22.10 SUOMESSA SATOI VETTÄ! Se ei tosin koskaan ole haitannut meidän lomaamme, tuli sitten vettä tai lunta, kun emme lähde sinne aurinkoon makaamaan. Guidon työkaverit pakkasivat samaan aikaan uimahousuja ja shortseja lentääkseen Teneriffalle ja Mallorcalle. me tiesimme, ettei sellaisilla ollut paljon käyttöä lokakuisessa Suomessa. Korkeintaan, jos vettä tulee yhtä paljon kuin nyt niin, että Pohjanmaa tulvi.

Loma Suomessa on joka vuosi samanlaista ajoa kaupungista toiseen. Tänä vuonna taisimme tehdä ajoennätyksen; 5.500 km kahden viikon aikana. lupaan aina ottaa yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin ja silti puoliakaan en ehdi näkemään. Aina on huono omatunto siitä, että joku jää väliin. Tällä kertaa pääasia oli äidin lääkärissä käynti. Vanhainkodilta eivät ehtineet viemään äitiä hammaslääkäriin ja lupasin tulla Suomeen, kun Guidokin halusi viettää kesälomaa tänä vuonna. Hänellä ei ole ollut yhtään lomaa, vaikka minusta Itävallassa työskentelyä ei voi työnteoksi kutsua - itse kun olen aina vain lomalla siellä!  Guidolle loma alkaa siitä, kun ryhdymme pakkaman autoa (tai tilaamme lentoliput Suomeen) ja jäämme odottamaan aamua, jolloin auton nokka suunnataan kohti pohjoista. Hänelle on aivan yhden tekevää millainen sää Suomessa on, kunhan  pääsemme sinne. Siinä on todellinen SUOMI-FANI!

Tällä kertaa päätimme tehdä poikkeuksellisen pitkän laivamatkan ja tulimme Tukholmasta Turkuun, mutta lähdimmekin Helsingistä Tukholmaan. Poikkesimme myös totutusta Helsingör-Helsingborg reitiltä ja ajoimme Öresundin sillan kautta. Silta on hiukan halvempi kuin lauttayhteys ja jotenkin se tuntui huomattavasti helpommalta, kun ei tarvinnut ajaa laivaan ja istua taas jossain tyhmässä kahvilassa ja odottaa vain ylipääsyä. Nyt ajaa hurautimme sillan yli ja taivastelimme uskomatonta näköalaa - kun aurinko vielä paistoi ja näkymä oli upea. Lähes kahdeksankilometrin pituinen silta on melkoinen taidonnäyte. Varsinkin, kun sillalle ajettaessa tunneli menee ensin meren alta ennen kuin nousee sillalle.

Merellä oli liikennettä enemmän kuin kehä kolmosella. Yhdellä silmäyksellä näki 5 laivaa (meidät mukaan lukien) Meri oli peilityyni eikä minunkaan tarvinnut syödä pahoinvointitabletteja. Menomatkalla noussut kuume haittasi puffettipöydän herkuttelusta. Paluumatkalla otin sitten takaisin menetetyt kalorit ja kilot. Helsingistä Tukholmaan matkalla törmäsin kirjaimellisesti ex-mieheni pikkuveljeen, jonka näin viimeksi 30 vuotta sitten. Nyt hän oli 50-vuotisjuhliaan viettämässä. Piti ihan pysähtyä hänen pöydän ääreen ja kysyä: "anteeksi nyt, mutta saanko kysyä kuka sinä olet?"  Olin sataprosenttisen varma, että Hutun Petrihän se siinä Lahdesta, mutta ajattelin pelastaa vielä maineeni ennenkuin heittäydyn tuikituntemattoman miehen kaulaan, varsinkin, kun vastapäätä istui viehättävä naisihminen...
En onneksi aiheuttanut kenellekään avioeroa enkä päätynyt laivan selliin vaan karaokebaariin kuuntelemaan Petrin upeaa tulkintaa Jari Sillanpään laulusta.

Guido ja Petri juovat synttärimaljoja Petrin kunniaksi.

Raumalla poikkesille taidemuseossa. Erittäin mielenkiintoinen näyttely vanhassa puutalossa, joka muistaakseni on ollut ennen muinoin poliisilaitos, tai sitten se on ihan entisen poliisilaitoksen likellä.  Rauma on muutenkin varsin mielenkiintoinen kaupunki. Alkaa pikkuhiljaa runsaan ulkomaalaisväestön myötä olla erittäin monipuolisella ja monikulttuurisella elintarvikevalikoimalla varustettu kaupunki. Voittaapi kuulemma jo Turun ruokakulttuuritarjonnassa, paitsi, ettei Raumasta löydy korkeantason ravintoloita kuin yksi. Kahviloita enemmänkin ja varsinkin yksi, sieltä torin laidalta. Suomen parasta kahvia! Ehdottomasti.

Taiteesta Designiin: Eerolta on tullut uusi pieni poni. Ja tämänkin haluan. Tähän eivät edes kissan kynnet kykene, kun tämä on kokonaan muovia. Meidän ponia ovat käyttäneet kaikki neljä kissaa kiipeilypuunaan ja sen se on näköinen. Kuin teesiivilä!

Hämeenlinnan Palloklubi hävisi Lahden Pelikaaneja vastaan, mutta mitäs siitä. Peli oli vähän laiskanlainen, mutta meillä oli silti hauskaa. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olin jääkiekko-ottelussa. Se oli Kölnissä, kun Suomi pelasi Saksaa vastaan ja voitti. (vai oliko se ruotsia vastaan - en enää muista, mutta sen muistan, että huusimme kurkkumme kuiviksi)

Helsinki on ehdottomasti Skandinavian Design-kaupunki (vaikka nyt ensimmäistä kertaa huomasin kuinka valtavasti Köpiksessä on loistavia design- ja muotiliikkeitä). Tässä kuvassa on moderni muotoilu saanut kaverikseen vanhan tuohiukon ja kaikki ovat sopivasti sulassa sovussa. Ihastuin niin näihin Eero Aarnion Flatlight (Talolampuiksi näitä kutsuin), että tilasimme unikulmasta itsellemme koko sarjan. Guido sanoi, että jos suostun heittämään olohuoneen lattialla ja ikkunalla olevat rönsyliljat roskiin niin saan lamput. Kyllä minä luovun vaikka anopinkielestä, jos vain saan Eeron tuotteita tilalle.

Taisimme me nähdä matkalla muutakin kuin Eeron tuotteita, mutta minun täytyy tunnustaa, että olen aivan Eero fani. Sain poni-avaimenrenkaita ja yhdestä pinkistä tein kaulakorun, jota muutamat suomalaistytöt katselivat kaihoten Köpiksessä hotellin aulassa, kun seisoin Guidoa odottamassa.

Suomalaista uutta lasitaidetta Nuutajärven lasikoulussa. Nämä taideteokset eivät ole oppilastöitä vaan jo mainetta niittäneen suomalaisen lasitaiteilijan, jonka nimeä en nyt muista, töitä. Emme valitettavasti tavanneet häntä, mutta kuulimme hänen äänensä, kun hän puhui koko ajan puhelimessa. Olisin mielelläni kysynyt hänen töistään, mutta  en halunnut häiritä häntä. Nämä olivat niin hullunhauskoja töitä.

Imatran kuohuja ovat käyneet ihailemassa muutamat muutkin ennen meitä. Koski oli aikoinaan - ennen v. 1920 - aina valtoimenaan ennen kuin se valjastettiin sähköntuotantoon. Tänä kesänä koski on saanut kuohua miltei entisenlaisella voimalla, kun vettä Saimaassa on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Vuonna 1876 Meksikon keisari (!) Pedro käväisi kaiverruttamassa nimensä koskenpartaan kiviin. samoihin kiviin ovat kaivertaneet nimensä myös tsaarin perheenjäsenet sekä monet muut kuuluisuudet - ja vähemmän kuuluisat henkilöt.

Matkasta saisi aikaiseksi vaikka 100-sivuisen kirjan. Ehdimme taas kahdenviikon aikana kiertää puoli Suomea ja silti jäi niin monta paikka näkemättä ja aivan liian monta ihmistä tapaamatta. Toivon, etteivät ystävät ja sukulaiset pane pahakseen, vaikka lupaamastani tapaamisesta ei tullutkaan mitään. Emme ehtineet oikein missään olla kahta päivää kauemmin enkä ehtinyt edes kortteja kirjoitella muille kuin Iidalle, Julialle ja Miialle.

Reittimme kulki Bechenistä Malmön kautta Tukholmaan. Malmö on vierailun arvoinen kaupunki. Navimme ei ollut mennyt sekaisin, vaikka hokikin 5 kertaa peräkkäin: " 300 metrin päässä liikenneympyrä, josta toisesta tienhaarasta ulos, 250 metin päässä liikenneympyrä, josta toisesta tienhaarasta ulos, 400 metrin päässä...." luulimme jo, että navigaattorimme sekoilee, mutta Malmöön päästäkseen kuljetaan ainakin 5 liikenneympyrän läpi. Siellä on joku tieliikennelaitoksen insinöreistä rakastanut harppiaan!

Tukholmasta Viking Linella Turkuun, Turusta Kuopioon ja siellä vietimme yhden yön tätini luona. Kävimme syömässä aivan ihanassa ravintolassa nimeltä "Kummisetä" Paikassa on vanhanajan tunnelmaa ja kuha on erinomaista. Suosittelen kaikille Kuopiossa kävijöille. Kuopiosta ajoimme Puumalan kautta Imatralle ja veimme äidin hammaslääkärille ja samalla saimme tietä, että meidän on palattava takaisin, kun äidillä oli vielä lääkärille aika eikä hoitajilla ollut mahdollisuutta viedä äitiä lääkäriin. Lauantaina ajoimme Imatralta Raumalle, jossa nautimme erinomaista lohta uskomattoman hyvien viinien kera ja raivasimme yhden kellarin, jonka sisältö tungettiin autoomme - sieltä Hämeenlinnaan ( ja taas raivattiin muutama pahvilaatikollinen äidin tavaroita autoon)  ja takaisin imatralle viemään äiti lääkärille ja illalla Helsinkiin. Guido oli sinä päivänä hiukan väsyneen tuntuinen ja nukahti lääkärinvastaanotolle!!!! ja auto alkoi olla niin täynnä kirjoja,tauluja, lautasia, vaatteita (Virkkukoukkunen on Imatralla MUST-paikka täydentää vauvanvaatevarastoa) niin, ettei autoon enää olisi mahtunut edes pullea pieni hiiri. Loppumatkasta pieni pullea hiiri olisi saanut laihtua muutaman kilon, että se olisi mahtunut romppeiden joukkoon. Guido pyöritteli päätään joka kerta, kun palasin jonkun sukulaisen luota uusi kassi käsissäni. Helsingissä jouduimme jo luopumaan kahdesta lehtikassista, joita emme hyvällä tahdollakaan saaneet enää autoon.

Pieneen autoomme ei enää enempää lastia saanut mahdutetuksi. Tästä puuttuvat vain "käsilaukkuni" = pieni matkalaukku ja satatuhatta lehteä, jotka Guido oli työntänyt auton penkkien alle.

Retki on tehty. Elimme kolme kertaa syksyn ja palasimme takaisin väriloistoon ja lämpöön. Palatessamme Kölnissä oli +18 astetta, kun Helsingistä lähtiessä mittari kohosi juuri ja juuri 5 asteen pintaan. Nyt kuulemma satoi jo Hämeenlinnassakin ensilumen. Meille Lumi tulee lauantaina - poikaystävänsä kera ensivisiitille. Tässä on ihan sellainen äitimäinen olo. Olenhan sentään Lumin täti.

Kirjoitin tänä iltana työhakemuksen SPLASH-Badin avoimeen työpaikkaan sihteerikön hommin. Puolipäivätyö - olisihan sekin jotain. huomenna menen tekemään eläkeanomuksen. Sairaalarintamalta ei ole kuulunut mitään uutta, joten kai tästä joutaa töihin.

Elämää menneisyydestä

Löysin äidin kirjeiden välistä yhden hyvin erikoisen kirjeen. Se on kirjoitettu 27.4.1922 eli 21 päivää sen jälkeen, kun äitini oli syntynyt. Sen on kirjoittanut isoisäni, Kalle Ikonen vaimolleen Emmalle "rakas Emmini ja tyttäreni" ja tyttärelleen Lahjalle, joita hän niin kovasti kaipasi kotona. Siihen aikaan ei sairaalasta päästy samana päivänä eikä vielä samalla viikollakaan. Mummi oli tyttärensä kanssa muutaman viikon sairaalassa ennen kuin ukki pääsi heitä hakemaan kotiin.

"Jos arvajaisit miten pitkältä tuntuu tämä ilta niin varmasti tulisit luokseni sillä kaipaan teitä molempia vaikka istunkin tämän kahvipannun ääressä niin tuntuu kaikki niin yksinäiseltä. Minä kävin tänään Tiehaarassa ja kun tulin sieltä niin rupesin kahvin keittoon ja keitinkin oikein maukkaan kahvin. Oi jospa sinäkin olisit juomassa kultusi keittämää kahvia niin se maistuisi vieläkin paremmalta, vaikka kyllä tämä hyvältä maistuu kun oikein hyvän perästä keitin mutta sitten maistuisi vieläkin paremmalta. Olkoon tämä kahvijuttu sikseen, mutta miten työ tytön kanssa siellä jaksatte onko tyttö ollut terveenä. sillä minulla on tyttöä niin kauheesti ikävä ja myös sinua. Oi kun tulisi se päivä pikemmin, että pääsisin hakemaan teidät pois sieltä, mutta sinne on vielä niin pitkä aika....""...niin mitä minä pakisen vielä niin että koittakaahan työkin tytön kanssa kuluttaa tätä aikaa toisesta päästä minä koitan kuluttaa toisesta niin ehkä se sitten joutuisi pikemmin se päivä jolloin minä pääsen sinne taikka te tänne. Ei sitten muuta kuin oikein paljon terveisiä teille kaikille mutta erittäin tytölle ja sinulle ja lämpöiset pusut. Siis hyvää yötä. Ukkosi"

Ukki oli kirjoittanut kuulemma jopa 8 kirjettä viikossa mummilleni, kun he seurustelivat ja asuivat vielä samassa kylässä. Oli siinä postimiehellä ravaamista kahden talon väliä!  Ukilla oli kaunis käsiala ja hän piti kaikesta tarkat merkinnät. Yhteen lappuun mahtui ukin ja mummin elämän tärkeimmät tapahtumat: Ukki oli kirjoittanut seurustelun alkamisen, kihlauksen, naimisiinmenon, tytön (äitini) syntymän, evakkoon lähdön, talon rakentamisen Ranualle ja sieltä poismuuton.

Olen elänyt ukin kirjeiden kautta heidän elämäänsä niin, että tuntuu kuin edessäni olisi avautunut ovi menneeseen, jonka ihmiset yhtäkkiä ovatkin elävinä tässä näin. Käsinkosketeltavina. Opin ukin ja mummin kirjeenvaihdosta paljon myös omasta luonteestani. Minä en ole vain minä vaan yhdistelmä monesta aikaisemmasta ihmisestä, joiden luonteenpiirteet yhdistyvät minussa ihan kuin joku yhteenlaskutoimitus. Tietyt piirteet ja luonteenlaatu jatkuvat omissa lapsissani ja heidän lapsissaan. Se on kuin heittelisi kiviä hiekkarannalla ja huomaisi miten jotkut kivet asettuvat jonoksi ja toiset lentävät minne sattuvat.

Kirjeiden joukosta löysin myös Tante Annan kirjeitä äidilleni. Tante Anna oli isoisäni eli isäni isän äidin sisko, joka muutti Saksaan ja meni siellä naimisiin von Bülowin kanssa ja leskeksi jäätyään muutti Münchenistä Garmisch Partenkircheniin, jonne hänet myös haudattiin. Tante Anna oli hieno nainen, jolla oli kyky saada kaikki toimimaan kuten HÄN halusi. Tätini Pirkko kertoi, että Tante Anna oli Helsingissä käydessään halunnut Stockmannilla ostaa jotain erikoista, jota ei löytynyt heti. Pirkko lähti etsimään myyjää ja takaisin palatessaan löysi Anna-tädin istumasta tuolilla ympärillään joukko myyjiä, jotka vuoronperään kantoivat Anna-tädille tämän toivomiaan tavaroita!!!

Jatkan menneisyyden tutkimista. Ellei ole tietoinen menneistä, niistä, jotka elivät ennen meitä, ei tiedä omasta elämästäänkään paljoa.

Friedan uusi tyyny

Lammastyyny.  En ole vielä raaskinut sanoa Friedalle, ettei tämä lammastyyny ole hänelle, vaikka hän ahkerasti osallistuikin tyynyn tekoon repimällä kaninkarvaa lampaan päästä, syömällä vastaommeltuja lampaanjalkoja ja tunkemalla päätään ja käpäliään ompelukoneen neulan alle. Puhumattakaan siitä, että koko ajan sain varoa, kun pieni kissantassu työntyi kankaiden alta saksien väliin....

Sain tilauksen eilen ja tyyny on nyt valmis. Olisi pitänyt ehtiä ompelemaan vauvanpeitto yhdessä illassa, mutta se oli mahdoton suoritus, varsinkin, kun tänään oli minun vakituinen työpäiväni. Ainoa viikossa.

Tyynystä vielä muutama sana. Se on tehty kaikista kankaanlopuista. Lampaan päässä oleva karva on Walesista vuonna 1986 ostettua kaniinia. Ostin aikoinani 5 kaninkarvaa ja yhdestä tein Annalle villapukuun koristeen ja tässä on nyt yhden kanin tien pää. Kani päätyi lampaaksi.

Sunnuntai aamuna käännämme auton nokan kohti pohjoista. Meidän kesä-syyslomamme suuntautuu - minnekäs muualle kuin Suomeen! Monet tuttavamme pakkaavat laukkujaan lentääkseen perheittensä kanssa  etelän lämpöön ja me kasaamme talvivaatteita matkalaukkuun ja odotamme innolla sunnuntai aamua. Guido on sovitellut matkalaukkuja auton takakonttiin. Minä jouduin jo ottamaan pienemmän laukun, kun kaksi matkalaukkua ei mahtunutkaan Fiestan tavaratilaan. ei päälleikkäin eikä limittäin. Seuraavaksi ostamme isomman auton. Urheiluato saa jäädä talliin odottamaan. Guidon mielessä käväisi - onneksi vain sekunnin murto-osan - että voisimme oikeastaan lähteä valkoisella urheiluautolla Suomeen, mutta ehkä sittenkin tuo bensanhinnan äkkijyrkkä ja ennalta-arvaamaton kohoaminen saivat hänet pikaisesti päätymään toisenlaiseen ratkaisuun. Minun KA:ni on liian pieni, vaikka matkasinkin sillä 2500 km Ranskan teitä täydessä sotisovassa ja meitä oli vielä 3 ihmistä matkassa.

Ensin viemme Friedan eläinlääkäriin rokotukseen. Ei sen pahempaa. Voisin kysyä muutamaa kasvatusohjetta. Friedan iltaiset sohvan-läpi-juoksut saavat viimeisetkin vielä ehjänä olevat kohdat näyttämään surkeilta pälvilaikuilta keväisessä metsässä. Friedhelm terotti kynsiään joskus sohvan takaosaan, mutta Frieda ei tyydy pelkästään kynsien teroittamiseen, se harjoittaa järjestelmällistä hajoita ja hallitse- periaatetta sohvaamme!

Tänään minun olisi oikeastaan pitänyt olla jossain aivan muualla; hautajaisissa, puun alla, pukeutuneena mustaan. Ystäväni Englannista kuoli syöpään noin viikko sitten. Uutinen tuli yllätyksenä, vaikka kirjoitimmekin vielä kaksi päivää ennen hänen kuolemaansa, että tauti on vienyt hänestä viimeisenkin toivonkipinän. Viimeisiksi sanoiksi jäivät: kirjoitan pian uudelleen.

Minä kirjoitan seuraavan kerran Suomesta! Ajamme Malmön kautta Tukholmaan ja sieltä Turkuun. Turusta suoraan Kuopioon, sieltä seuraavana päivänä Puumalan kautta Imatralle ja Imatralta Raumalle. Poikki Suomen kulkee siis tiemme. Raumalta Hämeenlinnaan ja sitten Helsinkiin ennenkuin laivamme lähtee Helsingistä takaisin Tukholmaan. Se on meidän lomamme. Pitää ehtiä jokaiseen paikkaan ja tärkeintä on tietenkin käynti äidin luona. Hammaslääkärissä käyntiä ei oikein saatu muuten järjestettyä. Vanhainkodin hoitajista ei kukaan ehdi äidin saattajaksi. Äidin ystävät alkavat olla samaa ikäluokkaa kuin äitikin enkä tunne kovin montaa 90-vuotiasta, joka vielä ajelisi autolla ja veisi ikätovereitaan hammaslääkärille. Äiti ehkä tekisi, jos ei olisi tuota halvausta aikoinaan ollut. Hän aina toivoi, että pysyisi aktiivisena loppuun saakka. Toiveet eivät aina kulje todellisuuden kanssa yhtä matkaa.

Guidon isoäiti täyttää tänä vuonna 103 vuotta. Hän meni kesällä vanhainkotiin.  Vielä satavuotiaana hän oli äärettömän pirteä ja 102-vuotissyntymäpäivillä hän kyseli kovasti ihmisten kuulumisia, vaikka kuulo alkoi olla jo niin huono, ettei hän kuullut vastauksia. Nyökkäili vain ja hymyili, kun ei saanut toisten puheista selvää. Nyt hänen vointinsa on huonontunut eikä hän enää jaksa kävellä itse.

Sain tänään pankistani Suomesta kirjeen. En oikein tiedä millaisia ovat pankin karttakirjat, kun Saksasta = Germany on tehty Georgia. Vielä enemmän ihmettelen sitä, että kirje on sittenkin tullut perille meille tänne Saksaan!

Hyvää yötä. Väsymys valtaa tämän matkalaisen silmiä.

Friedan villipäivä

En voi sanoa, että päivä olisi ollut Alatalon Känkkäränkkäpäivä, mutta ei paljon puuttunut! Suurin pienistä kaksilahkeisista vietti mummi-päivää ja levitti lattiankokoisen paperin huoneen lattialle, vesikuppiin vettä (mistä minä olisin etukäteen voinut tietää, ettei SITÄ vettä saa juoda), pensseleitä mukiin ja väripurkki toisensa viereen punaista, vihreää, oranssia ja pinkkiä sadoissa eri sävyissä. EIKÄ KUKAAN sanonut MINULLE, ettei MINUN tassunjälkiä ollut tarkoitus maalata paperille!!!

No, ne nyt ovat siellä ja paperista kuulemma tulee nukkekotiin tapetti. Ovatpahan sitten tassunjäljet ikuistettuna johonkin tapetintapaiseen. Leikkelivät muutenkin tapettia rullasta niin, etteivät yhdet tassunjäljet varmaankaan häiritse seinällä. Koko ajan joku oli häätämässä minua pois jostain. Pieni kaksilahkeinen roikotti mahasta niin, että suolet olivat solmussa. Ja heitti - HEITTI - minut lattialle, kun hyvää hyvyyttäni tulin tarjoamaan apua ja syömään spagettia, kun ei kaksilahkeinen jaksanut itse enää syödä. Olen syvästi loukkaantunut.

Iso kaksilahkeinen ei kuulemma ehdi ompelemaan, kun on niin loistava ulkoilusää. Oli kuulemma työnnellyt pientä kaksilahkeista vaunuissa pari tuntia pihalla. Olisivat voineet hyvinkin ottaa minut mukaan. Siellä lämpimässä vaunuosastossa olisin viihtynyt ihan hyvin. Olen tottunut nukkumaan jalkopäässä. Katselen mielelläni toisten puutarhoja ja talojen kattorakennelmia, verhoja ja ovia...tai voisin katsella, jos olisin samanlainen kuin tuo suuri kaksilahkeinen, joka hokee koko ajan pienille kaksilahkeisille: "mummi tulee, mummi auttaa." mikä merkillinen muumi-mummi se oikein on? Siitä tulee aivan omituinen, kun pienet kaksilahkeiset saapuvat taloon. Minua ei enää huomata lainkaan - tai sitten roikotetaan vatsasta ja tungetaan nukensänkyyn peittojen alle nukkumaan. Onneksi en pahemmin välitä peittojen alla nukkumisesta, muuten olisin voinut jo hermostua aikaisemmin.

Kaksilahkeinen haluaa taas tilaa itselleen; kuvatilaa. On kuulemma tehnyt uusia laukkuja. Nähtävästi minua roikotetaan tulevaisuudessa samettisessa kassissa. Tämä entinen on käynyt pieneksi. Jalat roikkuvat ulkona, kun istun kyydissä. Olen vähän laiskansorttinen, kun mielummin kannatan itseni ylös kuin ravaan monta kertaa päivässä portaissa. Tämä on sellainen henkilökohtainen LIFTA-porrashissi.

Samettikassi, jota voi kantaa lyhyenä ja pitkänä. Minulle on samantekevää, kunhan en putoa laukusta.

ja näitä ostoskasseja syntyy kuin sieniä sateella, mutta näihin en suostu menemään. Niiden pohjalta minua ei enää löydä. Ovat sen verran syviä, enkä halua, että minua taitetaan kassin kanssa taskunpohjalle. Vaikka kuinka olisivat käteviä ottaa mukaan.

Kasseja on eri värisiä ja eri kuosilla, mutta ei yhtään kissakassia.

Kassit taitetaan niin, että yläreunan koristekuvio jää päällimmäiseksi ja sen jälkeen kantohihnat työnnetään sopivasti laukun sisälle,

Laukku taitetaan kolme kertaa peräkkäin ja kiinnitetään lopuksi napinlenkillä nappiin, joka on ommeltu laukun keskelle.

Ja lopulta kassi on taitettu kasaan ja sen voi pistää taskuun seuraavaa kauppareissua varten.  

---

Enää yksi viikko aikaa tehdä kassitöitä, sitten lähtee auto kohti Tukholmaa ja sieltä laivalla

 Turkuun. Pariin viikkoon ei tehdä käsitöitä ja Frieda jää naapureiden hoitoon. sitä se ei vielä tiedä, mutta kerromme sen sille illalla ennen kuin lähdemme. Kaappi on ostettu täyteen kissanruokaa ja naapurit huolehtivat Friedan hyvinvoinnista.