lauantai 3. elokuuta 2013

Schürze aus PONI-Stoff von Eero Aarnio/ PONI-kuvioinen esiliina

ja taas ollaan ommeltu helteessä, parvekkeella. Tuloksena iso essu Eero Aarnion PONI-kankaasta. Todellinen ilopilleri keittiöön ja tarpeeksi iso, että peittää kaikki vaatteet. On vain niin hieno, ettei sitä oikein raaski edes käyttää. Täytyy Kai tehdä toinen essu peittämään tämä essu...niinkuin ennen vanhaan vanhoilla ihmisillä oli tapana peittää matoilla hyvät huonekalut ja jos räsymatot olivat liian hienot istuttaviksi, nekin peitettiin sanomalehdillä. Niin ei kukaan edes tiennyt minkäväriset sohvat talossa oli! Siis ihan turhaa. Tämä kangas täytyy näkyä:
Essu edestä ja
Essu takaa:


Taakse laitettiin nauhojen sijaan tarranauhat, koska nauhat olisivat vetäneet kankaan ryppyyn ja sitä emme halunneet. Tarranauhoilla voi essun suuruutta muutella melko väljäksi eli sopii myös isokokoisemmalle kuin Anna on.

Meillä on vieraita Helsingistä ja Raumalta. Sisareni poika, Milo on kahden kaverinsa kanssa 2 viikkoa tutustumassa Bechenin kuuluisaan aasi-kylään (Ovat käyneet pari kertaa Kölnissä, kun siellä on se kuuluisa tuomiokirkko, jossa on kolmen viisaan tietäjän luut, joten sitä piti käydä katsomassa.) Ovat käyneet myös pienessä kyläpahasessa tässä lähistöllä, joku pieni paikka kuin Düsseldorf....

Pojat ovat viettäneet ihan rauhallista aikaa nauttien paikallisista ruuista (turkkilaista pizzaa ja saksalaista olutta) ja tutustuneet kylän kapakkaan, joka on vain torstaisin auki. Osallistuneet vielä normaaleihin arkirutiineihin, kuten pyykinpesuun ja Julian vahtimiseen ja ompelemiseen. Tässä todiste, jos Kuka ei usko:

suomalaispoika osaa ommellakin!

ja kävelyretkiä Julian kanssa lähimaastossa. Hyvin sekin sujui, pizzan syöttäminen oli sitten vähän hankalampaa eikä vaipanvaihto sujunut ihan yhdeltä mieheltä yksin...