torstai 28. marraskuuta 2013

Joulukoristelua

Sumu on niin sankka, ettei sumuvaloillakaan tahdo tienreunaa erottaa, saati sitten kävelijöitä, jotka pimeässä poukkoilevat tien yli kuin lappilaiset porot Kaamasen tiellä. Ei heijastimia, ei valoja, ei edes vaaleita vaatteita, jotka hiukan helpottaisivat näkymistä ennen viimeistä törmäystä. Ei täällä käytetä mitään vähänkään turvallisuuteen liittyvää. Se on tosi uncool! Ei vaikka sitten henki lähtisi.

Lunta on turha toivoa, vaikka muutamana aamuna onkin kuura painanut puutarhan vielä elossa oleville kukille valkoisen hunnun. Eilen paistoi aurinko ja puutarha oli kuin nukahtanut Ruususen uneen valkean kuuran alle. Se oli todella kaunista.

Pipareita on jo leivottu ja koristeltu ja huomenna tulevat Iida, Finja ja Julia leipomaan mummin luokse pipareita. Finja tosin ei ole ihan oikea lapsenlapsi, mutta menee siinä mukana, kun on Iidan serkku. Hän kutsuu minua mummiksi ja puhun hänellekin suomea, vaikka hän on ihan perussaksalaisesta perheestä. Hyvin me tulemme toimeen. Finja kysyy jos ei jotain ymmärrä. Pääasia, että hän huomaa maailmassa olevan muitakin kieliä kuin saksan kieli eikä mene takalukkoon, jos joku tulee puhumaan hänelle kieltä, jota hän ei ymmärrä.

Olen laittanut hiukan jouluista tunnelmaa puutarhan tuotteilla ja ostin myös muutama viikko sitten joulukukan, joka on nyt aivan valtavan kokoinen. Tein myös yhden adventtikynttiläasetelman, jonka vein tänään tuliaislahjaksi.


Tässä Amarylliksessä on yhteensä 8 kukintoa. Minulla ei ollut edes muuta multaa kuin orkideoilta ylijäänyttä, mutta hyvinpä ovat pärjänneet lasiastiassa orkideamullassa.

Useana jouluna olen tehnyt tähän lasiastiaan oksista, kävyistä ja hyasinteista tai yhdestä isosta Amarylliksestä asetelman. Tänä vuonna päädyin matalaan versioon, koska olohuoneessa on jo tuo iso Amaryllis ja jouluseimen vieraan tulee toinen. Seimestä sitten myöhemmin kuva.

Tein myös yhden lammastyynyn. Toinen odottaa puolivalmiina. Tänään olin ajatellut saada valmiiksi Miian joulukalenterin, mutta täytyy siirtää sitä huomiseen, koska en ehtinyt käydä kangaskaupassa, että olisin saanut vihreää  huopaa. Taskut ovat jo valmiina.

Siispä lampaita laskemaan..

torstai 21. marraskuuta 2013

Yksi vuosi maksansiirrosta! One year with new liver ! Ein Jahr nach der Lebertransplantation!!

Huomenna voisin kohottaa lasini kahdelle lääkärille ja heidän ryhmälleen kaikesta siitä loistavasta huolenpidosta ja uskomattomasta työstä, jolla he takasivat minulle uuden elämän. Vuosi sitten olin odottanut puolitositavuotta uutta maksaa. Sairastan perinnöllistä polykystistä maksatautia, joka ei ole useinkaan niin vaarallinen, että se johtaisi maksansiirtoon, mutta minun tapauksessani muuta vaihtoehtoa ei enää ollut, kun kystiä oli poistettu muutamia kertoja ja yksi kysta oli kiertynyt niin monimutkaisesti sapen kanssa yhteen, ettei kystan poistoa enää voitu tehdä ilman exitusta. No, sitähän en todellakaan tarvinnut sillä halusin elää. Lääkärit ilmoittivat seuraavana päivänä, että ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi maksansiirto. Olin kai vähän sekaisin vielä nukutuksesta, kun vastaukseni oli hyvin lakoonisesti, että tehdään sitten. En oikein käsittänyt koko prosessin laajuutta ja sitä, että odottamiseen menisi vuosi, ehkä pitempäänkin. Samaan aikaan Saksassa oli laaja maksansiirtoskandaali, jossa eri sairaaloissa lääkärit olivat siirtäneet rahaa vastaan potilaitaan jonoissa eteenpäin. Elimet saadaan Hollannissa sijaitsevan keskuksen kautta ja varsinkin minun tapauksessa, kun maksa-arvot lopulta paranivat ja olin kuitenkin jonossa, minua veivät eteenpäin vain parin kuukauden välein annetut extrapisteet. Sillä hetkellä, kun lääkärini olivat tunkeneet minut elinsiirtojonoon, olin todella huonossa kunnossa enkä olisi kestänyt leikkausta vaikka uusi elin olisikin tullut. Oloni parani puolentoistavuoden aikana ja lopulta olin itsekin vähän epävarma tarvitsenko todella uutta maksaa, mutta kun kukaan ei voinut sataprosenttisesti sanoa kauanko kestäisin ennen kuin edessä olisi taas entinen ongelma kystien poiston kanssa ja sitähän ei enää voitu tehdä. Olin jo jotenkin tuudittautunut siihen ajatukseen, etten saa uutta maksaa ja  eläisin sen minkä eläisin. Välillä epätoivo iski öisin ja itkin ja voivottelin, mutta päivisin oloni oli ihan tavallinen kaiken normaalin elämän keskellä ja jatkoin eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Elin kännykän kanssa enkä olisi saanut poistua 20 km kauemmaksi kotoa, koska puhelu sairaalasta saattoi tulla milloin vain ja silloin piti olla jo miltei menossa sairaalaan.

22.11 olin juuri tuonut Iidan meille leikkimään ja levitimme koko jouluaskartelutarvikepakkauksen ruokailuhuoneen pöydälle ja olimme syöneet hyvin ja aloitimme askartelut, kun puhelin soi. Olin saanut uuden maksan ja minun piti lähteä heti sairaalaan Esseniin. Matkaa oli noin tunti ja minä olin kahdestaan lapsenlapseni kanssa eikä käsitystäkään siitä mitä pitäisi ottaa mukaan. Taisin olla hiukan sekaisin sillä hetkellä. Iida kysyi vain, että mihin mummi oikein menee? Soitin miehelleni ja hän tuli heti kotiin ja pakkasimme sekä Iidan että muutamia tavaroita sairaalaa varten ja veimme Iidan tyttäreni luokse (Iida on poikani lapsi!) ja ajoimme sairaalaan. En oikeastaan ollut kovin hermostunut enkä edes osannut pelätä edessä olevaa leikkausta. Entinen pomoni oli sanonut minulle, että jos kuolen leikkaukseen en taatusti tiedä siitä mitään, joten leikkausta ei kannata pelätä. En siis pelännyt.

Olimme menneet iltapäivällä 16.00 sairaalaan ja leikkaus alkoi yhdeltä yöllä. Mieheni odotti aamu neljään, kunnes sairaanhoitajat käskivät hänet kotiin. Täällä odotti  kaaos keittiön pöydällä. Kissa oli päättänyt jatkaa askarteluja ja syödä loput makarooneista, nauttia maidot ja vedet ja kaatanut innoissaan kaiken pitkin pöytää ja rikkot samalla parit lasit!! Edessä oli puolentoistatunnin siivousurakka ja sitten vasta mieheni pääsi sänkyyn. Aamulla kahdeksalta hän soitti sairaalaan. Olin juuri saapunut leikkaussalista teholle. Hän ajoi takaisin sairaalaan ja kävi joka päivä kahden viikon ajan luonani. Oli aivan uskomatonta kuinka nopeasti toivuin. Pääsin heti vuorokauden kuluttua koneista irti. Yleensä potilas pidetään vähintään vuorokauden "koomassa" eli nukuksissa siltä varalta, että jos elimistö ei hyväksy uutta elintä niin uusi leikkaus voidaan tehdä ilman, että potilasta tarvitsee herättää. Ensimmäinen saapuva uusi elin siirretään heti. Minulle ei tarvinnut tehdä uutta leikkausta. Elimistöni otti uuden maksan vastaan kuin se olisi ollut omani ja sitähän se onkin. Lääkärini sanoivat heti, etten saa edes kysyä mistä se tulee ja kenen se on. En saa edes ajatella sitä. Se on heti minun ja sillä siisti. Lähetin kuitenkin kiitokseni hänelle, joka oli antanut luvan elinsiirtoon ja pelastanut minunkin elämäni.Sain kuulla, että voin luovuttaa oman maksani seuraavalle. Tämä on todellista re-cycling-toimintaa. Minulla on myös elinsiirtokortti. Suomessahan kaikki ovat potentiaalisia elintenluovuttajia, mutta täällä Saksassa täytyy tehdä elinsiirtoon oikeuttava kortti, että tiedetään kuoleman lähestyessä voiko elimiä ottaa käyttöön. Miksi ei? Mehän menemme maan alle maatumaan enkä todellakaan näe mitään järkeä syöttää madoille hyviä elimiä.



30.11.2012 kun siirrosta oli kulunut 12 päivää. Kävelin jo täysin pitkin portaita ja juoksentelin käytävillä. Sairaalan henkilökunta oli loistavaa ja he auttoivat kaikin tavoin, että potilaat tuntisivat olonsa turvalliseksi ja mukavaksi. Minunkin hiukseni pestiin "wellnessosastolla" eli kylpyhuoneessa, kun en voinut kävellä vielä, mutta minut kärrättiin pyörätuolilla 3 päivää leikkauksen jälkeen "kaunistumaan". Kuulemma silloin naiset ainakin paranevat paremmin, kun ulkonäkö paranee.


4 kuukautta siirrosta alkoi olo olla jo ihan toisenlainen. Muutamaan kuukauteen en saanut lähteä minnekään, missä on paljon ihmisiä enkä saanut matkustaa junalla tai bussilla erilaisten tarttumavaarojen takia. Immuunisuojani on yhä alhainen ja joudun varomaan jopa omia lapsenlapsiani, jos he ovat flunssassa. Päiväkodissa työskentely on kielletty juuri erilaisten virusten takia. Sairastuin kerran johonkin kummaan kuumetautiin ja jouduin 8 päiväksi teholle ja sitten tuli vielä CMV-virus tässä muutama viikko sitten ja eilen nousi yllättäen kuume, mutta sain sen tokenemaan tipoilla. Kuumeen tullessa tulee myös pelko siitä, että joudun taas sairaalaan. Yritän elää stressitöntä elämää. En jaksa vieläkään touhuta koko päivää vaan välillä on pidettävä taukoja ja mentävä lepäämään. Muuten olen oikein hyvässä kunnossa, kun vain muistan pitää mielessä, että jarrut on lyötävä pohjaan tarpeeksi ajoissa. Se on todella vaikeaa, kun on täynnä tarmoa ja haluaa unohtaa koko leikkauksen ja sen, että vuosi sitten oli todella kurjassa kunnossa.

Kiitos siis vielä kerran kaikille, jotka ovat puolestani rukoilleet, lähettäneet terveisiä ja ajatuksia. Kaikki ovat tulleet perille ja auttaneet minua. Nyt lupaan auttaa myös itseäni ja keskittyä välillä myös omaan hyvinvointiini ja opetella lopultakin sanomaan EI, jos en jaksa tehdä sataprosenttisesti kaikkea. Olen myös oppinut, ettei minun tarvitse näyttää kenellekään, että pystyisin juoksemaan maratonin... enkä edes aio tehdä sitä. En edes puolimaratonia.


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kauluri

ex-mies veljensä kanssa olivat syyslomalla Saksassa. Sää vaihteli sumusta aurinkoon ja pakkasöistä kuulakkaisiin syyshetkiin. Taas huomasin kuinka kauniissa maisemissa asumme. Värikylläisyys yllätti minutkin. Ex-mieheni veli oli viimeksi vuonna 1971 Essenissä seurakunnan matkalla ja tapasi  yli 40 vuoden jälkeen entisen nuorisokuoron jäseniä. Kaikki omalla tavalla harmaantuneita/kaljuuntuneita/rypykkäitä, mutta yhtä innostuneita kuin ennenkin. Aika ei pysähdy, kohtelee vain toisia ystävällisemmin. Nostalgiamatka menneeseen sai muistot siirtymään pölyyntyneistä kuva-albumeista takaisin tähän päivään. Matka oli hänelle muutakin kuin menneisyyden muistelua. Se antoi intoa uuteen ja nyt kansalaisopisto saa kuulemma uuden saksankielen opiskelijan hänestä!

Minä olen sensijaan jatkanut tätä neulomisten sarjaa:


Tämä on kudottu 8 puikoilla ja lankana on paksua villasekoitelankaa. En tehnyt pyöröpuikoilla vaan kahdella paksulla puikolla ja ompelin sitten saumalla yhteen.

Olen myös opetellut taas kiireisen kauden jälkeen pysähtymään. Olen haalinut liikaa tekemistä itselleni enkä jaksa keskittyä oikein mihinkään. Kai se on eräänlaista "tahdon-näyttää-etten-ole-sairas-" asennetta. Ylihuomenna tulee kuluneeksi tasan vuosi maksansiirrosta.Olisin halunnut tehdä töitä jo viikko leikkauksen jälkeen vaikka tiesin, että kyse ei ollut mistään umpisuolen poistosta. Mitä paremmaksi oloni tuli, sitä kiihkeämmin halusin olla normaalissa elintilassa enkä välittänyt edes kivuista. Lääkäreiden ja oman mieheni toppuutukset valuivat kuin vesi hanhen selästä. Takapakkia tuli kuumeen muodossa, vatsakrampit ja jatkuvat ripulit eivät silti oikein pysäyttäneet, mutta nyt on ihan pakko rauhoittua. Ei minun tarvitse näyttää kenellekään, että teen 12 tuntia töitä päivässä ja hosun puutarhassa kuin pihatonttu ennen joulua. Jos en jotain jaksa niin en sitten jaksa.

Oli ihana käydä kävelemässä Altenbergin tuomiokirkon ympäristössä ex-mieheni veljen kanssa. Jutella hänen lapsuudestaan, menetyksistä ja tulevaisuudesta. Hän menetti vaimonsa puoli vuotta sitten juuri, kun oli päässyt eläkkeelle ja edessä  olisi ollut yhteinen rauhallinen aika. Mitä se auttaa, kun rehkii ja yrittää tehdä sata asiaa ja olla kaikille mieliksi, kun sitten yhtäkkiä menettää sen mikä on rakkainta? Enää ei voi sanoa kuinka tärkeää yhteinen aika oli. Ei voi korjata sanojaan, joita ei halunnutkaan sanoa. Ei voi pitää kädestä kiinni, kun nukahtaa illalla kuvitellen mitä seuraavana päivänä voisi yhdessä tehdä. Heidän lähdettyään halin omaa miestäni ja sanoin, että hän on parasta mitä minulle on tapahtunut enkä voisi kuvitellakaan eläväni ilman häntä. Tosin sanon sen miltei joka päivä, mutta jotenkin se oli pakko sanoa vielä uudelleen. Ei voi olettaa toisen tietävän minun tunteeni ja ajatukseni jollen pue niitä sanoiksi.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Laukku päiväkotiin / Tasche fuer Kindergarten

ISO LAUKKU  PIENELLE TARHALAISELLE

ihan hirvittää kuinka aika rientää. Pieni Miia lähti pitkälle vaellukselleen oppimisen tielle; tarhaan. Se on suuri askel pienelle ihmisen alulle. Koko entinen elämä muuttuu. On herättävä aikaisin, on puettava päälle tiettyyn aikaan ja syötävä aamupala eikä voi enää painua nukkumaan, vaikka kuinka nukuttaisi. Ja uusia ihmisiä tulee koko ajan ympärille. Enää ei Miia osallistu ison siskonsa Iidan tarhakertomuksiin vain kuuntelemalla vaan nyt hän pystyy jo itsekin askartelemaan ja leikkimään kaikkia niitä hauskoja leikkejä, joita Iidakin leikkii tarhassa.

Tarhassa tarvitaan vaihtovaatteita  ja niitä varten ISO kassi, jonne mahtuu niin saappaat kuin kurapukukin. (Niitä on jo tullut tänne Saksaan eikä enää tarvitse pistää koko sukukuntaa liikkeelle Suomessa) Miia saa huomenna uuden laukun. Ihan omalla nimellä ja niin ison, että sinne mahtuisi koko tyttökin sisälle. Kassia ei tarvitse kuljettaa päivittäin kodin ja tarhan väliä. Muuten Miia saisi todellakin raahata sitä perässään, niin suuri se on. Pikkutavaroille on pikkureppu.


Kassin "nurja" puoli.


Etupuoli, jossa on Miian nimi ja kuten Iidankin kassissa, suomenkielistä tekstiä. Vanhoista housuista leikkasin tuon vihreän taskun kassin keskelle.

torstai 7. marraskuuta 2013

Säärystimiä syntyy kuin sieniä sateella

Marraskuu on sadekuu. Mieli ei ole musta, vaikka taivas onkin harmaa ja sade piiskoo viimeisiä lehtiä puista. Yhtä vahvasti kuin kevään vahva odotus, kuuluu myös syksyn maatuva luonto niin vuodenaikojen kiertoon kuin myös elämänkulkuun. Iloitsemme jokaisesta uudesta ihmisalusta, suremme poisnukkuneita ja silti tiedämme, ettei elämä lopu kuolemaan eikä myöskään syksy vie meiltä pois uuden odotusta.

Olen saanut nauttia Julian touhujen seuraamisesta. Jokaisena päivänä pieni lapsi oppii niin paljon uutta, että se saa minussa toivomaan, että voisin pysäyttää ajan ja vain nauttia uudelleen siitä mitä tänään on opittu. Ilman, että jo uusi asia tunkee päälle. Tänään hän toi minulle pienet punaiset kenkänsä ja sanoi aivan selvästi: "kenkä". Useimmille asioille on vielä yhteisnimitys "äiti", vaikka hän osaakin 15 kuukautisen varmuudella erottaa sanat "äiti" ja "tata" = isä puolaksi. Lähestyttäessä puolalaisen "Babschan" taloa, Julia rupeaa hyräilemään puolalaista lastenlaulua, jota hän aina laulaa "Babschan" luona. Kun puolalainen isoäiti kysyy missä on silmä, nenä, korvat ja tukka, Julia työntää pienen sormensa milloin silmiinsä, milloin korviinsa ja pörröttää punaisia hiuksiaan ja nauraa. Kun minä kysyn saman suomeksi, ei häneltä mene hetkeäkään kauempaa, kun hän näyttää kaikki pyydetyt asiat ja sama luontuu myös saksaksi, kun kolmannet isovanhemmat, eli Guidon vanhemmat toistavat kysymykset saksaksi. On aivan uskomatonta kuinka pieni lapsi hallitsee kolme kieltä yhtä varmasti kuin useimmat yhden. Ja lisäksi Anna on opettanut hänelle apuviittomaa eli lasten viittomakieltä, jolla me kaikki voimme kommunikoida Julian kanssa ja pääasia on, että hän pystyy esittämään toivomuksensa meille. Milloin hän näyttää kädellään leukaansa eli pyytää vettä tai vie kätensä päänsä päälle, jolloin tiedämme, että hän haluaa suihkuun, kun vaippa on täynnä. Se helpottaa suunnattomasti kanssakäymistä, kun Julia ei vielä pysty puhumaan aivan kaikkea mitä hän haluaisi. Yksittäiset sanat tulevat kyllä, mutta tuskin kukaan 15 kuukautinen vielä lauseita rakentelee.

Nyt hän nukkuu, vaikka tutti ja "Sini" jäivätkin kotiin. Lauloin unilaulua, jota olen laulanut aina omille lapsilleni ja yhtäkkiä vierestäni kuului taas tuttu tasainen tuhina ja saatoin päästää Julian pienestä kädestä ja jättää Friedan vahtimaan Julian unta.

Eilen oli "päiväkotipäivä". Olimme Nicin ja Mikaelin luona. Talo täynnä muksuja. Oli pieni Piia-vauva, Miia ja Iida ja Iidan kolme serkkua, jotka ovat aivan samanikäiset kuin Piia, Miia ja Iida ja sitten vielä Julia tupsahti mukaan leikkeihin. Tohinaa riitti.Miia hali ja suukotti vuoronperään Juliaa ja Piia. Otteet ovat vielä hiukan rajut ja Miiaa saa vähän toppuutella hänen hellyydenosoituksissaan.

Aloitin kotona taas yhden säärystinparin kutomisen. Punainen lanka jäi ostoslaukkuun ja laukku Annalle, mutta tänään saan toisen säärystimenkin valmiiksi. Kenties saan jotain valmiiksi myös Suomalaisen seurakunnan ja kielikoulun joulumyyjäisiin, jotka ovat tämän kuun lopussa Kölnissä, meidän uusissa seurakuntatiloissamme.

Vaikka nämä säärystimet eivät olekaan tästä "jämälanka-"kirjasta niin täältä olen löytänyt ihania ohjeita, joita voin vapaasti muunnella. Tein ympyröitä virkkaamalla Julialle vauvanpeiton ja nyt olen käyttänyt kaikki jämälankani pipoihin. Todella hyvä ja hyödyllinen kirja ideoita etsiville.

Uusi työ on jo aluillaan ja ehkäpä huomenna kuva ilmestyy tänne. Kaikille ompelunystäville iloista ja hauskaa Marraskuuta sateista huolimatta.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Säärystimet ja Karl Marx (!!) / Leg warmer for children

Tässä huomaa pikkuhiljaa tulevansa urheilun ystäväksi; eilen jääkiekkoa ja tänään formula ykkösiä. Saksan jalkapalloliigan tuloksia tässä välillä toisella korvalla kuunnellaan radiosta. Kaikki johtuu siitä, että koulukaverini, Jari on tullut Hämeenlinnasta taas vuosittaiselle lomalle Saksaan. Silloin seurataan Suomen ja Saksan jääkiekkoa. Formula 1:n seuraaminen kuuluu pakollisiin kuvioihin autoalalla työskentelevän miehen seurassa. Elämä olisikin muuten liian täydellistä jos ei edes yhtä haittatekijää kuuluisi avioliittoon!

Viimeyön kudoin säärystimiä. Saksan keisariajan kukistuminen, Engelsin ja Marxin elämä ja säärystimen kutominen sopivat oikein hyvin yhteen.  Televisiosta tulee iltamyöhällä ja yöllä todella mielenkiintoisia ohjelmia.

Frieda ja säärystin.


On hiukan haikeaa, kun viikko hurahtaa niin nopeasti etten ole ehtinyt edes kunnolla nauttia Jarin vierailusta. Emme vieläkään ehtineet käydä Brüggessä, Belgiassa emmekä Amsterdamissa emmekä edes Bensbergin 5 tähden hotellissa, jossa Jari ei ole vieläkään päässyt käymään, vaikka tämä oli jo hänen 16. vierailunsa meillä. Bechenin kylä on tullut niin tutuksi, että leipomossa hänet otetaan vastaan kuin tuttava, jonka säännöllisiä vierailuja oikein odotetaan. Ja sämpylöiden osto sujuu kerta kerralta aina vain sutjakammin. Kyläkapakassa hän tarjoilee olutkierroksen kuin paikalliset ikään. "Da kommt der Hubert", hihkaisee Valtraud, kun Jari astuu kyläkapakkaan! Jari on muuttunut matkan varrella Hubertiksi, kun kuulemma Jari on liian vaikea muistaa. Huubertti lähtee tänään takaisin Suomeen ja tulee varmasti taas kesällä tutustumaan Bensbergin hotelli-linnaan ja Brüggeen ja Amsterdamiin....!!!


En voi olla laittamatta muutamaa uutta kuvaa meidän kylämaisemastamme. Teimme tunnin kävelylenkin auringonpaisteessa, mutta ilma oli aika viileä varjoisissa kohdissa, kun aurinko ei päässyt lämmittämään. Ylämäkeen tultaessa Jari sai ruveta työntämään lastenrattaita, kun otettiin Julia mukaan kävelylenkille. Lapsiparka ei päässyt kävelemään uusilla kumisaappaillaan, kun ne olivat vielä vähän liian suuret.



Karnevaalit eivät ole vielä alkaneet, mutta voihan sitä silti naamioitua ihan tavallisena päivänäkin.


Maailma voi olla päälaellaan ja silti oikein päin. Kölnin taidepuistossa Reinin varrella. Kölnissä on ihana kävellä, kun siellä on niin paljon puistoja ja viheralueita.

Iloista sunnuntaita kaikille!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Sukka kahdella puikolla ja kaulahuivi mallitilkuista /Socks knitted with two needles/Socken mit zwei Stricknadeln =SUPER EINFACH!!!

Syksy tuo puikot esille! Olen seurannut niin monta hyvää käsityöblogia, että jos en olisi ostanut lankoja ja kaivanut puikkoja esille, se olisi ollut jo melkoinen hävyttömyys hyvin tehtyjä blogeja kohtaan.

Tämän kahdella puikolla kudotun sukkaparin olen saanut DROPS Design - sivulta , joka löytyy linkistä www.garnstudio.com ja ohjeen nimi on Neulotut DROPS sukat "Polaris"-langasta. Itse olen kutonut ne toisesta langasta ja jouduin tarkistamaan käsialaani, joka oli hiukan pienempi kuin annetussa mallissa, mutta sukista tuli juuri sopivat minun jalkaani eli jalkapohjan pituus on minulla 20 cm (ohjeessa on sukat 22 - 24 - 26 cm kokoisille jaloille).

 
Sukka valmiina. Sauma tulee sukat alaosaan ja varren takaosaan. Puikot Ovat tässä työssä Numero 8.
 
 
Sukka avattuna ennen yhteenompelua. Erittäin helppo malli ja sukat syntyvät yhdessä illassa telkkaria katsottaessa. DROPS Designilla on äärettömän hyvät ja selkeät videot, jotka auttavat jokaisessa vaiheessa. Vähän vähemmän neulonutkin oppii, vaikka ei olisi tavallisia sukkia koskaan tehnytkään.Opettelin taas pitkästä aikaa erilaisten palmikkoneuleiden tekemisen DROPS Designin videoiden avulla. Voin vain suositella!!
 
Kaulahuivia olen tekemässä siksi, että opettelen erilaisia neulemalleja.
 
 
Ei ehkä parhaimmat mahdolliset värivaihtoehdot yhdessä, mutta pääasiana oli tehdä koetilkkuja. Olen neulonut kaksinkertaisella langalla. Tästä tulee minulle Oma huivi. Sopii sitten kaikenväristen vaatteiden kanssa.
 
Aloitus malli oli helpoin. KORINEULE: Silmukkaluvun tulee olla jaollinen 6:lla +2 reunasilmukkaa.
1 ja 7. kerros neulotaan kaikki silmukat oikein.
2. ja 8. kerros neulotaan kaikki silmukat nurin.
3. ja 5. kerros 1. reunasilmukka ja sitten 3 oikein 2 nurin ja reunasilmukka oikein. nurjalla puolella päinvastoin Tässä yhdistin valkoisen ja sinisen langan ja sain hiukan elävämmän pinnan mallille.
 
(tämän voi tietenkin neuloa myös ihan omalla tavalla, riippuen siitä millaisen korinpohjaneuloksen haluaa saada aikaiseksi)
 
 
Kolmiulotteinen "tassunjälki".
Tämän ohjeen löysin eräästä blogista, jossa on tosi hyviä neuleohjeita.
 
 
 Tämän pitäisi olla sellainen neulemalli kuin KELLOT, mutta tämän kanssa oli vähän vaikeuksia.
Silmukkaluvun tulee olla jaollinen 5:llä ja 2 + 2 reunasilmukkaa.
1. kerros: 1 reunasilmukka, * 2 s n, 3 s o *, 2 s n, 1 reunasilmukka
2.3. ja 4. kerros: neulo oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin.
5. kerros: 1 reunasilmukka, *2 s n, 1 langankierto, 1 kaksinkertainen ylivetokavennus, 1 lk *, 2 s n, 1 reunasilmukka
6 krs: neulo oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin sekä langankierrot nurin. Toista näitä 6 kerrosta.
 
Nyt olen innostunut vain kutomaan. Julialle on valmistumassa kevääksi takki ja sitä ennen haluaisin tehdä joululahjoiksi sukkia ja kaulahuiveja ja ommella kukkaroita ja pussukoita ja Iidalle ja FInjalle seinävaate, johon laitetaan tukkasoljet.
 
Tässä sivussa seuraan HPK:n ja JyP: in jääkiekkoa, joka ei nyt näytä kovin ruusuiselta HPK:lle!! Kuinka ihmeessä voidaan tehdä 15 sekunnissa 2 maalia??? Kysyn vain, kun itse en pysyisi pystyssä kuin 15 sekunttia! En ole muuttunut jääkiekkofaniksi vaikka kävinkin vuosia sitten huutamassa kurkkuni kipeäksi Suomi-Saksa ottelussa ja varmasti minun kannustushuutoni auttoivat Suomen voittoon. Istun yhden suurimman HPK fanin vieressä tässä keittiönpöydän ääressä, kun kolme läppäriä toimii yhtäaikaa. Neljäs lähti äsken kotiin....Tämä oli varsinainen Chatroom eli keskusteluhuone, kun kaikki neljä konetta olivat yhtä aikaa käytössä ja siinä sivussa sitten Tein vielä gulashia ja keitin perunoita, laitoin salaattia ja leikin Julian kanssa. Mihin eivät isoäidit pystyisi?
 
Sovitimme Julialle minun vanhaa balettimekkoani, jonka Oma isoäitini ompeli minulle, kun 3-vuotiaana kävin Imatralla Alasen Balettikoulua.
 
 
 Pienibalettitanssija siivoaa kirjahyllyä 54 vuotta vanhassa mekossa. Muutama neppari on irronnut vuosien varrella, muuten balettimekko on täysin käyttökunnossa.