Pitiköhän mennä ihan ruohonjuurelle katsomaan mitä kuuluu meidän syyrialaisille "naapureillemme". Todellisuudessa kiipesin toiseen kerrokseen metalliparakkiin, jossa asuu ihmisiä pienen pienissä, ikkunattomissa huoneissa. Liityin kesän lopulla ns. ASYL-ryhmään eli pakolaisten vapaaehtoisauttajajoukkoihin...
Kävin yhdessä kokouksessa ja totesin, että vapaaehtoiset tekevät täysipäiväistä työtä 7 päivää viikossa. Huolehtivat paperisodasta, vievät uusia tulokkaita lääkärille, hoitavat tulkkausta virastoissa ja ottavat yhteyttä viranomaisiin vaikeissa tapauksissa. Taistelin itse samanlaisissa ongelmissa 23 vuotta sitten, mutta ajat ja tavat ja määräykset Ovat siitä muuttuneet. Sanoin heti, että minä voin ommella...jutella...käydä kylässä....hankkia lapsille kenkiä tai housuja, mutta en pysty kääntämään saksalaista pulikkakieltä kenellekään arabiaksi tai ranskaksi.
Sain viime viikolla kiertokirjeessä vihjeen, että eräs nuori äiti, 2-vuotiaan tytön kanssa tarvitsee rattaat ja kengät lapselle. Hänellä oli vain kangaskengät jalassa, kun eräs ryhmämme jäsen tapasi hänet kävelyllä. Eilen satoi ensimmäisen lumen, joten paljasjalkaisena on vähän ikävä kävellä ulkona.
Vein Julian vanhat rattaat hänelle ja pakkasin muutamat käsineet ja äidin tekemiä villasukkia kassiin ja ajoin parin kilometrin päähän "konttikylään". Vastassa oli nuori, vaaleatukkainen nainen ja hikikuumassa huoneessa - ilman ikkunoita - nukkui patjalla lattialla aivan ihana pieni tummatukkainen tyttönen. Joimme teetä ja juttelimme kuin olisimme tunteneet toisemme jo iät ja ajat. Hän kertoi tulleensa 20 päivää sitten Saksaan tyttärensä kanssa Syyriasta, jossa heidän talonsa oli pommitettu. Hänen miehensä oli tullut jo 9 kk sitten tänne ja he saapuivat nyt, kun tiesivät tulevansa turvaan. Ihmettelin hänen hyvää englanninkielen taitoaan. Hän sanoi opiskelleensa kirjallisuutta ja englantia Aleppon yliopistossa. Kerroin, että minulla on Alepposta saippuaa! Ihan kuin se olisi luonut langan välillemme.
Kerroin omista lapsenlapsistani ja lupasin mennä uudelleen hänen luokseen ja viedä hänet käytettyjen vaatteiden kauppaan katsomaan kenkiä tytölle. Hän oli tosi iloinen saatuaan rattaat tytölleen. Ajattelin, että mitä jos minun lapsenlapseni olisivat siinä - ilman kenkiä ja ilman tulevaisuutta. Eikä edes muistoa siitä minkälaista elämä oli omassa kotimaassaan. Sanoin, että hänen tyttärensä oppii saksan muutamassa kuukaudessa, kunhan pääsee leikkimään leikkipuistoon muiden lasten kanssa. Otan selvää miten hän pääsisi vaikka leikkikerhoon täällä. Se auttaisi valtavasti kielen oppimisessa. Annan leikkikoulussa oli monta "ulkomaalaista" lasta. Onhan Juliakin vain suomen kansalainen, vaikka puhuukin saksaa äidin-ympäristön kielenä.
Eilen Julia oli puolalaisen isoäitinsä hoidossa. He olivat lähteneet illalla kävelylle ja maisema oli peittynyt pehmeään sumuun. Julia selosti näkemäänsä ja sanoi yhtäkkiä Babschalle: "schau mal, da ist sumua". Babscha oli kysynyt Julialta mikä taivaalla näkyvä kuu on suomeksi. Julia mietti ja mietti ja sanoi, ettei hän muista. Pari tuntia myöhemmin hän makasi sängyssä, puoleksi jo unessa, kun hän yhtäkkiä huudahti: "Babscha, nyt minä tiedän taas mikä "Mond" on suomeksi. Se on KUU!"
Keskustellessani tuon syyriasta tulleen nuoren naisen kanssa teekupposen ääressä, tunsin kuinka olisin voinut tavata hänet ihan muuten vain jossain naapurustossa. Olen iloinen, että sain tutustua häneen ja toivon, että pystyn auttamaan häntä uuden elämän alkuun maassa, joka alussa oli minullekin monimutkainen oppia. Vaikka Saksan ja Suomen kulttuuri- ja maantieteellinen ero ei ole yhtä räikeän suuri kuin Syyrian ja Saksan, olin silti hämmästynyt siitä kuinka erilaisia me ihmisinä olimme. Eniten minua silloin hämmästytti Saksan "takapajuisuus" tekniikan alalla. Olin Rovaniemellä tottunut maksamaan puhelimen kautta laskuni vaikka keskiyöllä ja yhtäkkiä jouduin kiikuttamaan jokaista laskua pankkiin maksettavaksi. Vielä 15 vuotta sitten mieheni vannoi, ettei koskaan maksaisi laskujaan muuten kuin pankissa. Mikään muu ei olisi turvallista. Ja mitä me nyt teemme; maksamme kaikki laskut läppärillä kotipöydän ääressä.
Silloin ihmettelin sitä miksi kaupat menevät keskellä päivää kiinni pariksi tunniksi. Seisoin aina väärään aikaan kaupan ovella. Torstaisin saattoi käydä ostoksilla peräti 19.00 saakka. Nyt kaupat Ovat auki lauantaisinkin 21.00 saakka. Sunnuntaisin täällä Saksassa on PYHÄPÄIVÄ ja LEPOPÄIVÄ. Poikkeuksena Ovat kaupunkien omat juhlat ja ennen joulua pidettävät sunnuntain ostospäivät. Suomessa käydessäni olin taas niin hämmästynyt, kun sunnuntaina kävimme ostamassa ruokaa supermarketista. Ei tuntunut sunnuntailta. Olen kai siinä suhteessa saksalaistunut.
Jatkan kirjahyllyn raivaamista. Tein muutamia muutoksia kirjojen lajitteluun. Kirjahylly ei ole enää sikinsokin täynnä kirjoja. Nyt tuntuu, että se on eräänlainen kirjanäyttely. Löydän huomattavasti helpommin haluamani kirjat. Tuhatmiljoonaa karttaa - vuosilta 1000-2015 olen käynyt läpi ja lähettänyt karttojen hautausmaalle...tuskin edes kaikkia teitäkään on enää olemassa ja meillähän on NAVI!!
Mukavaa perjantaita.
maissipurkit on pesty ja ostin liitutaulumuovia, johon kirjoitin nimiä, jotka voi tarvittaessa pyyhkiä pois ja korvata taas toisilla, jos kynät ja siveltimet siirtyvät muualle. Ikea kirjahyllyn taakse liimasin myös tuota liitutaulumuovia ja kirjoitin tärkeimmät puhelinnumerot sinne. Niin hävisivät kymmenet keltaiset laput kirjahyllyn seinistä. Kissanruokapaketit leikkasin pienemmiksi ja päällystin Suomesta ostetulla mustavalkoisella paperilla. Niissä on nyt osoitekirjat ja pieniä lappusia muistiinpanoja varten.
Mustavalkoinen lahjapaperi Suomesta ja liitutaulumuovia. En tarvinnut muuta kuin liimaa ja teippiä kiinnittääkseni lahjapaperin kissanruokapaketteihin.
Ikean hyllykkö nyt, kun se on raivattu ja tärkeimmät tiedot on taululla ja muovitaskuissa seinälle liimattuna. Eivät enää putoile ohikulkiessa ja katoa maton alle, kuten Usein tapahtui.
Tällainen oli kirjahyllyni ennen kuin aloitin eilen sen raivaamisen. Hyllyihin tuli työnnettyä kaikenlaista tavaraa, kun en tiennyt mihin niiden kanssa joutuisin.
Kirjahylly näyttää huomattavasti siistimmältä enkä oikeastaan poistanut kuin muutaman kirjan, joita en enää lue enkä halua säilyttää. Teen niiden sivuista jotain muuta.
Löysin isoäitini hiuksilla täytetyn nuppineulatyynyn ja se on pienessä laatikossa tallessa kirjojen keskellä. Kirjat Ovat aiheittain, joten en voinut aina katsoa, että ne menevät koon mukaan. Minusta on kuitenkin helpompi etsiä kirjat aiheiden mukaan. Suurimman tilan vievät sanakirjat ja kielenkäyttöön liittyvät oppikirjat. Niitä raahaan Suomesta. Niiden mukaan minun pitäisi olla jo itse täydellisyys kielioppiin liittyvissä asioissa. En vain aina muista sääntöjä, kun kirjoitan.
Jatkan työtä jahka olen ensin juonut 15. kupin teetä ja höyryttänyt nenääni.
