Antti Siiralan Mozartin pianokonsertin Nr.20 d.mollin tulkinta Kölnin Philharmonian säestämänä

Siirala näyttää korkeintaan 12-vuotiaalta poikaselta istuessaan flyygelin takana, mutta ensivaikutelma pettää, sillä 31-vuotiaan "pojan" ote koskettimilla on uskomaton kokemus.Siirala on tehnyt ensi esiintymisensä jo 7-vuotiaana orkesterin kanssa, joten kokemusta häneltä löytyy. Vuonna 1977 hän voitti Wienissä kansainvälisen Beethoven pianokilpailun nuorimpana siihenastisena voittajana. Brysselissä hän jopa johti orkesteria pianonsa takaa, kun orkesterin kapellimestari oli sairastunut yllättäen eikä siihen hätään löydetty uutta kapellimestaria. Hän on haluttu pianisti ympäri maailmaa ja eilisen konsertin jälkeen en yhtään ihmettele miksi. En ole mikään asiantuntija arvostelemaan jonkun pianistin soittotyyliä, mutta olin täysin hänen soittonsa lumoissa. Kuten miltei täysi sali kuulijoita Kölnin konserttisalissa.Hänet taputettiin neljä kertaa takaisin lavalle ja hän oli niin uskomattoman raikkaan tuntuinen, olemuksessa ei ollut mitään diivamaista ylpeilyä. Hän kiitti monta kertaa orkesteria ja yleisöä ja tuntui olevan hämillään suuresta suosiosta, vaikka on varmasti suuremmilla lavoilla ympäri maailmaa saanut vieläkin raikuvammat ablodit.

Konsertin toinen puoli oli Schostakowitschin Sinfonia Nr. 5 opus 47 d-molli. Konsertin alussa oli noin tunnin mittainen selostus Schostakowitschin Sinfonian synnystä, sen tarkoituksesta ja siitä miksi se oli ylipäätänsä kirjoitettu. Yllätyin itsekin sinfonian monipuolisuudesta. Täydellinen hiljaisuus, viulut, jotka tuskin heinäsirkan siritystä kuuluvammin värisyttivät ilmaa ja sitten nopeat muutokset täydelliseen paniikin omaiseen räjähdykseen - ja harppujen hauraat välähdykset välissä - saivat kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Sinfonia on tehty vastaukseksi stalinin neuvostorealismille. Se on taistelu vihamielisessä ympäristössä, jossa Schostakowitschin oli pyristeltävä eteenpäin. Sinfornia sai ensi esityksensä 1937 Leningradissa ja otettiin loistavasti vastaan. Sinfonia on täynnä kaksoismerkityksiä, joilla Schostakowitsch on kritisoinut omalla tavallaan silloista valtaa vastaan.

Orkesteria johti Michael Sanderling, joka on yksi kysytyimpia kapellimestareita. Hänen uskomattoman kapeat ja pitkät sormet tuntuivat liikkuvan kuin tanssija orkesterin edessä. Myöhemmin sain tietää, että hän on ollut ennen kapellimestarin uraansa erittäin kysytti sellisti. Hän suhisi ja puhisi ja puhkui kuin iso paha susi kolmen pienen porsaan talon edessä ja sai kuin saikin seinät kaatumaan..Ei pelkästään konsertin kuunteleminen ollut mielenkiintoista vaan Sanderlingin esiintyminen sen edessä sai usein suupielet nousemaan. Hän on todella loistava kapellimestari.

Konsertti oli siis kaikinpuolin mahtava elämys. 14.1 olisi toinen mielenkiintoinen konsertti, nimittäin WDR:n sinfoniaorkesterin konsertti, jota johtaa heidän uusi kapellimestarinsa Jukka-Pekka Saraste.

Nyt jatkan kotoista iltaani mielessä eiliset Mozartin ja Schostakowitschin sävelet.

Friedhelm kehrää vieressäni Kupla-tuolissa, jonne se nykyisin hyppää jo itsekseen ilman pelkoa siitä, että tuoli katoaa sen alta. Yleensä kissat eivät pidä liikkuvista tuoleista, koska niiden on vaikea päästä hyppäämään tuolin sisään tai ne pelkäävät tasapainon kadottamista, mutta Eeron Kuplassa Friedhelm istuu yhtä mielellään kuin minäkin. Tässä me kaksi kaverusta istumme vierekkäin ja kehräämme - Friedhelm vähän kovaäänisemmin kuin minä, ellen sitten nukahda ja kehräämistäni kutsutaan kuorsaamiseksi!

UUTTA VUOTTA

nuo ihanat valkoiset hanget ovat pian muistoa vain. Vettä on satanut kaksi päivää, joet tulvivat, mutta 90-luvun valtavat tulvat eivät uusiudu, ainakaan viimeisten säätiedotusten mukaan.

Uusi vuosi alkoi Saksassa uuden elintarvikeskandaalin säestämänä. Munista on löytynyt dioxinia, joka aiheuttaa syöpää. 78 kertaa korkeammat määrät dioxinia kuin "sallittu". Elintarvikeministeri ilmoitti, ettei ole syytä huoleen...silti joka 5. saksalainen jättää aamiaismunansa ostamatta.Me ostamme munat suoraan biomaanviljelijältä.

Muuten elämä on alkanut miellyttävällä tavalla. Huomenna vietämme Iidan 2-vuotissynttäreitä ihmetellen miten aika kiitää.Kävin tänään leikkimässä "piiri pieni pyörii" ja "körö körö kirkkoon" Iidan luona. Siellä se pikku saksalais-suomalaislapsukainen lauleskelee puhtaalla suomenkielellä ja hokee "hämä hämähäkki kiipes langalle" ja huitoo käsillään aurinkoa ja sadetta...se lämmittää sydäntä, kun näkee kuinka pieni lapsi omii kaksi kulttuuria, kaksi kieltä ja jatkaa eteenpäin suomalaista kielitaustaansa. Mielenkiintoista myös nähdä kuinka täysin saksalainen pikkulapsi oppii siinä sivussa suomenkieltä laulun ja leikin avulla. Iidan samanikäinen serkku kutsuu minua mummiksi, kiittää suomeksi ja lauleskelee suomalaisia lastenlauluja siinä missä Iidakin. Ei ole tarkoitus tehdä hänestä suomenkielistä tai edes kaksikielistä vaan antaa hänellekin mahdollisuus oppia leikkien toista kieltä - oli se sitten suomenkieli tai vaikka kiinankieli - koska tieteellisesti on todistettu, että kun lapsi oppii yhden vieraan kielen oman äidinkielensä lisäksi, toisten kielten oppiminen myöhemmässä vaiheessa on huomattavasti helpompaa.

Olen saanut kauan kaipaamani Läppärin, jonka sain ihan itse asennettua niin,että pääsin internettiin. WAU. Istun tällä hetkellä olohuoneessa, Kuplassa, läppärini tammipölkyn päällä - ostin sen joulumarkkinoilta guidolle joululahjaksi. Ja eikös taas käynyt kuten muinoinkin - miltei perinteeksi muodostunut unohtaminen;
Olin piilottanut tämän melko isohkon puupölkyn autotalliin, Guidon valkoisen urheiluauton taakse. Onneksi Mikael oli mukana, muuten pölkky olisi joskus päätynyt takkapuiksi, kun Guido olisi sen löytänyt eräänä kauniina talvisena päivänä... Pari päivää sitten Mikael tuli käymään ja kysäisi noin vain sivumennen: oletko ehkä unohtanut taas kerran yhden joululahjan?   Juoksin alakertaan ja Mikael raahasi tonnin painoista tammipölkkyä, joka ihastutti Guidoa, koska se on niin täysin erilainen kuin meidän kaikki "normaalit" huonekalumme. Minusta tämä on juuri sopiva läppäripöydäksi. On sopivan korkuinen, levyinen ja ehdottomasti luontoystävällinen. Puun repeämistä voi seurata miltei päivittäin. Ehkä tämä joskus päätyy takkapuuksi, mutta jotain niin suomalaista tässä pikkupöydässä on, etten voinut jäättää sitä ostamatta.

Huomenna menen konserttiin kuuntelemaan suomalaista pianistia Antti Siiralaa. Konsertista enemmän seuraavassa blogissa.Siiihen asti toivotan kaikille ystävilleni ja tutuilleni hyvää uutta vuotta.