lauantai 30. tammikuuta 2010

Lunta tulee vain lisää!!

Etupihamme tänä aamuna kello 8.30. Tällaista lumimäärää ei ole ollut miesmuistiin, ellei lasketa joulun jälkeisiä päiviä. Kalenteriin olen kirjoittanut 2002: istumme Markun kanssa kahvilassa Kölnissä ja mittari näyttää +20!!! Tänä vuonna kirjoitamme aivan toisenlaisia lukuja.


Bechenin keskusta tänä aamuna, kun hain sämpylöitä leipomosta. Lunta tuli yöllä niin, etten päässyt enää mitenkään autotalliin.

Tämä päivä oli suorastaan tarkoitettu saunomiselle. Anna pääsi omalla autollaan meille, kun kadut oli juuri aurattu. Meillä täällä "maaseutukunnassa" katujen auraus sentään sujuu esimerkillisellä tavalla. Eri asia kaupungissa. Siellä jalankulkijat puskivat paksussa lumisohjossa eikä autoilla ollut asiaa auraamattomille teille. Radiossa kehoitettiin pysymään kotona. Anna haki minut autollaan ja ajoimme 10 km päässä olevaan saunaan. Saimme nauttia viidestä saunasta miltei yksin. Muutama uhkarohkea oli uhmannut siperian säätä ja ajatellut samoin kuin me Annan kanssa; saunaan nauttimaan lämmöstä!

Kävimme ensin sitruunamelissa löylyissä ja sen jälkeen suola-peelingissä, seuraavaksi olisi ollut hunajalöylyt, mutta väsymys alkoi tuntua jäsenissä ja kiedouduimme pehmeisiin peittoihin takan ääreen nukkumaan. Olisin voinut jatkaa saunomista vielä koko illan, mutta Annan halusi mennä auttamaan poikakaverinsa ravintolaan.

ulkona leijailee lunta, välillä tiheämmin välillä hitaammin. Nyt sataa kuin taivaassa olisi avattu höyhentyynyt. Puut ovat paksussa lumessa. On vaikea kuvitella, että istun kotona Saksassa, kun ikkunasta näkyvä maisema on kuin talvinen Salla.


Friedhelm piiloutui tuplakuplan taakse. On turvallisempi istuskella olohuoneessa kuin liukastella lumisella parvekkeella.

On kai pakko lähteä tuonne lumisateen keskelle. Nälkä kiemurtelee vatsanpohjassa ja jääkaapin tarjoama elintarvikevalikoima ei tyydytä viikonlopun energiatarvetta. Friedhelm on käpertynyt paksun untuvapeiton keskelle. Tekisi mieli tehdä sille seuraa.

Ei kommentteja: