AAMUKÄVELYLLÄ tänä aamuna, kun pilvet ja usva olivat sekoittuneet toisiinsa ja aurinko hohti alppien yllä niin, että lumi häikäisi silmiä. Aamun viileähköstä säästä olemme päässeet jo pariinkymmeneen asteeseen ja heitin villapuseron tuolinselustalle, kun istuin parvekkeelle ottamaan aurinkoa. Aurinko on yhä polttavan kuuma.Maisemat niin helkeäsalpaavan kauniita, että ihmisten, jotka täällä asuvat täytyy olla läpeensä onnellisia.Ehkä maailman onnellisimpia.Näissä maisemissa tuntuu kuin rauha peittäisi maapallon pumpulivaippaan eikä kukaan haluaisi korottaa ääntään.
Matkalla metsään ja vuorille ihailin parin muun turistin tavoin tämän talon kukkaloistoa. Mahtavampiakin on matkalla tullut vastaan, mutta näin myöhään syksyllä ja vielä ensilumen jälkeen ovat kukat aivan uskomattoman hyvässä kunnossa. Miksi minun kukkani eivät koskaan näytä tältä???Ehkäpä ne tarvitsisvat enemmän huolto ja rakkautta ja joskus substralia lorauksen.
Näkymä hotellimme parvekkeelta. Istuisin vaikka päiväkaudet ihailemassa tätä maisemaa. 3 viikkoa sitten, kun olin täällä, ei lunta ollut kuin aivan huippujen päällä. Tämän viikon lumisade on jättänyt jälkensä vuorille.Kaupungissa ei lunta enää ole, sillä 25 asteen helle sulattaa jäänkin. Olin yllättynyt, että kaupungissa on vielä melko paljon arabialaisia turisteja. Joukkoon mahtuu vähän hunnutettuja, hunnuttamattomia ja täysin mustissaan kulkevia, joiden silmiäkään ei näe verkon takaa. Kesä on arabituristien sesonki aikaa. Täällä ei ole niin kuuma kuin Kuweitissa. Juttelin viime kerralla kahden kuwaitilaisen tytön kanssa. Toinen oli hunnutettu ja toinen ei. Kuulemma se on itsensä päätettävissä miten haluaa kulkea. Oli aika erikoista, että perheen lapset olivat niin eri tavalla pukeutuneita. Toinen oli täysin länsimaisesti pukeutunut ja toinen kulki pää peitettynä.Kuulemma perheen isällä ei ollut - toisin kuin usein kuvittelemme - asiaan mitään sanomista.
Lähden tästä kohta viemään kirjeitä ja kortteja postiin. Sen jälkeen otan kirjani "Das Licht in einem dunklen Haus", ja menen parvekkeelle lukemaan. Tämän on kirjoittanut saksalainen Jan Costin Wagner ja se kertoo suomalaisesta poliisista Kimmo Joentaasta, joka etsii sairaalassa murhatulle naiselle identiteettiä samalla, kun miettii mihin hänen naisystävänsä Larissa - jos se on hänen oikea nimensä - on kadonnut. Erittäin hyvin kirjoitettu rikosromaani Turusta ja Helsingistä. Välillä käväistään Hämeenlinnassa ja Joensuussa. Se on saanut hyvät arvostelut Saksassa ja siitä kirjoitettiin mm: että parhaat pohjoismaiset rikosromaanit kirjoittaa saksalainen eli Jan Costin Wagner. En tiedä onko kirjaa käännetty suomeksi, mutta jos se ilmestyy Suomessa, suosittelen lukemaan. Tiheää tunnelmaa, hyvin erikoinen tapa kertoa, monitasoinen ja vähän samanlainen jännite kuin Sofi Oksasen kirjassa "Puhdistus". En sanoa, että kirja on Finlandia palkinnon tasoinen, mutta kerronta on monitasoinen, palaa jonnekin menneisyyteen tai sitten nykyhetkeen, mutta jonnekin, jota lukija ei tunnista vaan aavistelee nimien perusteella, että kyse on samoista henkilöistä, jotka kirjan sivuilla puikkelehtivat milloin missäkin. Ratkaisu voi olla hyvinkin arvaamaton. Olen vasta aivan alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti