Milloinkahan olen viimeksi viettänyt Juhannuksen Suomessa? Siitä on ikuisuus, tai sitten olen vain unohtanut, että on juhannus. Täällä sitä ei huomaa - se ei ole mikään vapaapäivä kuten huominen Fronleichnahm. Tietämättömänä katolilaisen kirkon juhlista, sijoitin tämän juhlapäivän niihin Vähemmän Tärkeisiin, kunnes luin kerran päivän tarkoituksesta..se on virallisesti Korkea Juhlapäivä " Kristuksen ruumiin ja veren juhla". Yksi tärkeimmistä juhlista katolisessa kirkossa. Sitä juhlitaan aina 60 päivää pääsiäisen jälkeen. Ja sitä on juhlittu vuodesta 1246 eli ei ihan nykyajan juhlia. Huomenna kulkevat kirkolliset kulkueet pitkin kylänraittia. En ole muistanut koristella puutarhaa kukilla. Enkä taida lähteä tänä yönä tuonne yön pimeyteen kukkiamattoa rakentamaan.
minä ompelen täällä yläkerran huoneessani, katson pimeyteen ja kuuntelen Mestarit Lavalla-levyä. Mietin Kirkan kohtaloa ja huokaan kuinka nopeasti meidän elämämme voikaan loppua. Ennenkuin tuuli ehtii kääntyä, saattaa yksi elämä jo päättyä.
Minä ajattelen tulevaisuutta. On Iida, jolle on mukava ommella vaaleanpunaista pientä peittoa. Iidan äiti pyysi, että korjaisin edellisen peiton ja päätin, että teen uuden. Korjasin vanhankin, mutta uutta on hauskempi tehda. Minä en ehkä ole ihan perinteinen mummi, mutta ainakin teen perinteisiä tilkkutöitä. Niitä opetti oma mummini, joka oli oppinut ne omalta äidiltään. on mukava ajatella, että sitkeästi kulkee lanka minun ja edellisten sukupolvien välillä.
Huomenna menemme yhdessä syömään aamupalan meidän kylän kahvilaan. Se on täällä tapana. Syödään viikonloppuisin yhdessä aamupala jossain ravintolassa tai kahvilassa. Nautitaan hyvät sämpylät ja juodaan lasillinen kuohuviiniä. Joskus tehdään kotonakin niin. Kun kävi vieraita Reisjärveltä asti niin avasimme oikein hyvän kuohuviinipullon. Huomenna menemme Annan kanssa syömään. Se on samalla hänen syntymäpäivänsä kunniaksi, kun hän lähtee huomenna Italiaan lomalle ja on syntymäpäivänään muualla. Voihan sitä juhlia vähän aikaisemmin - vaikka se ei sovikaan saksalaiseen perinteeseen. Ei saa onnitella etukäteen- se tuo huonoa onnea. Annan vain lahjan, en onnittele. Ja kohotan lasillisen Annan kunniaksi. 26 vuotta on iso ikä. Minulla oli silloin jo 2 lasta! Uskomatonta. Ja nyt istun täällä, mietin miten aika valahtaa kuin vesi hanasta. Kiinni ei saa, mutta jälki jää, ainakin pieni kalkkitahra lavuaariin. Mikähän mahtaa jäädä jälki minusta? Anna ja Mikael tietävät sen sitten myöhemmin. Ehkä joskus, kun he istuvat ja miettivät miten ihmeessä aika luiskahtaa käsistä ja lapsenlapset pyörivät ympärillä kuin olisi vasta eilinen ollut, kun omat lapset syntyivät...
Toivottavasti Juhannus olisi lämmin. Tänne on luvattu ensi viikosta yli 30 asteen hellettä. En kaipaa sateista Juhannusta. Siitä huolimatta, että siivoamme äidin asunnossa emmekä ehdi pahemmin katsella taivaita tai nauttia heinän tuoksuista saati kerätä seitsemän sortin kukkia tyynyn alle. Onhan Juhannus kuitenkin Kesän Juhla ja sitä pitää juhlia. Olen Raumalla Juhannuksena.
Meidän pieni Friedhelm jää yksin kotiin. Mitähän se miettii tassutellessaan yksinäisessä talossa naapureiden ruokkiessa si? Ei voi painautua minun jalkoihini yöllä eikä repiä ikkunaverhoja makuuhuoneessa kuuden aikaan herättääkseen meidät aamupalalle. Friedhelm on kuin avainlapsi-paitsi että se on avainkissa. Se seisoo etuovella, istuu ikkunan edessä ja tuijottaa kadulle. Ei se enää kaipaa ulos, mutta se seuraa mielellään mitä pihalla tapahtuu. Istuu parvekkeella ja tarkkailee naapureiden touhuja; Lumipallo, Jimmy ja Lehmäkissa kulkevat sen reviirillä. Silloin tällöin Friedhelm käy tarkistamassa terveiset ja puskee päällään puun kylkeen antaakseen omat merkkinsä, etteivät toiset kuvittele hänen olevan kokonaan poissa kuvioista. Yksin se ei enää pääse ulos. Valjaissa. Niihin se on tottunut, kun ei muuten uskalla enää ulos. Kaksi kertaa auton alle riittää yhdelle kissalle. Ja vielä pudotus parvekkeelta sen päälle. Enempää ei yksi 9-elämän kissakaan kestä. Tai ei ainakaan sen omistajat! Haluamme pitää Friedhelmin vielä monta vuotta perheenjäsenenä.
Nyt jatkan ompeluksiani. Ja nautin lasillisen hyvää valkoviiniä. Laskematta kaloreita. Olen laskeskellut niitä viime aikoina. Tyhmää hommaa. Elettävä on silti, vaikka tekisi mieli olla joskus syömättä. Viikon kestin, sitten söin taas normaalisti. Jostain syystä ruokahalu katosi. Onkohan se tätä 50-kriisiä vai villitystä?
Suomessa tavataan ystävät!
Isoäidin opettamat käsityöt ovat saaneet minut innostumaan ja haalin kaikki käyttökelpoiset vanhat kankaat. Kaiken voi käyttää uudelleen. Mukana Frieda - kissa, ja 4 lastenlasta.
