BERLIN KUVINA

19.4.2010 Köln/Bonn lentokenttä klo 17.55. Kone tupatentäynnä. Viimeistä penkkiä myöten. Lentoemot rauhallisia, ystävällisiä ja nuoria. Tarjoilivat kuohuviiniä - ilmaiseksi! Saisikohan Finnairin lennolla, varsinkin, kun on maksanut paikastaan 36 euroa sivu?

Berliini on upea ja vilkas ja mielenkiintoinen kaupunki. Olen kuullut, että suomalaiset ovat innostuneita Berliininmatkaajia. Kenties tuo Itä-Länsi jako kiinnostaa. On paljon sellaisia, jotka kävivät myös itäpuolella ja haluavat nyt nähdä miltä kaikki näyttää uudistetussa muodossa.

voin sanoa, ettei aina huomannut kummalla puolella oli, mutta sitten eksyimme sivukaduille, joilla leijui vielä aavistus DDR:n paksua, tunkkaista tuoksua; talojen seinät rapisivat, ovien maalit lohkeilivat ja sisäpihat eivät olleet hienosti maalattuja, kukitettuja eikä ovet avautuneet pieniin kotoisiin kahviloihin tai butiikkeihin....itä oli vielä jossain aistittavissa näinkin monen vuoden jälkeen. Ehkä sitä halusikin vielä löytää aavistuksen siitä "vanhasta" "pelottavasta" ja ahdistavastakin Berliinistä. Ainakin amerikkalaisturistit rakastivat kuvauttaa itseään Friedrichstrassella Checkpoint Charlyn uusien vartijoiden käsipuolessa. Checkpoint Charly on paikallaan, uusittuna.

Muurikin on paikallaan, osittain. Yli sadan taiteilijan kuvittamana. On vaikea kuvitella, että sellainen kivikolossi jakoi perheet kahtia.

Yhdessä viikonlopussa ei ehdi muuta kuin saada jalkansa rakoille. Hotellimme, Melian, espanjalainen luxushotelli, parhaalla paikalla (esitteen mukaan) Friedrichsstrasse 103, oli todella viehättävä ja erittäin siisti. Hyvin tyylikkäästi kalustettu, ei mitään hörhelöä tai ylimääräistä tavaraa missään. Aamupala 22 euroa per henkilö; kävelimme sillan toiselle puolelle, hotelliin jossa aamupala maksoi 7,50 € ja hyvin pärjäsimme; kahvi, croisant ja marmeladi. Guido tilasi vielä munakokkelia. Söimme päivällä jotain pientä ja illalla kävimme joen rannalla pienissä ravintoloissa syömässä. Ruoka oli erinomaista kaikkialla, hinnat kohtuulliset, lautasellinen spagettia ihanalla kermaisella sienikastikkeella maksoi 8 euroa.

Tärkeimmät nähtävyydet olivat: Aquadome,Spanndauerstrasse 3, valtava akvaario-hissi, jonka meidän firmamme yhteistyökumppani Elektroapparatebau Sander GmbH on rakentanut.Tietenkin kävimme katsomassa DDR-museon, kuten tuhannet muut, kävelimme Checkpoint Charlylle, Tuomiokirkolle, kiersimme ´hallituskorttelin´ja uuden valtiopäivätalon, jonka kupolissa kävimme ihailemassa upeita maisemia. olin varannut jo etukäteen sinne kiertokäynnin, pääsimme ryhmänä nopeasti sisälle. Yksityishenkilönä odottaminen saattaa venyä eikä meillä ollut aikaa, kun piti ehtiä jo takaisin lentokentälle sunnuntai iltana. Ohjelmamme oli melko tiivis, mutta olimme tehneetkin itsellemme kaupunkiloman, joten halusimme ottaa Berliinistä kaiken sen irti, jonka jalkamme kantoivat. Sunnuntaina päätimme kokeilla metroa ja ajelimme ympäri kaupunkia ihan vain ikkunasta maisemia ihaillen.

Tulemme takaisin Berliiniin, kun puutarhat kukkivat ja puistot tarjoavat varjoisia levähdyspaikkoja. Sitä ennen käväisemme parin viikon matkan New Yorkissa ja Philadelphiassa kesäkuussa..siitä myöhemmin.

BERLIN

Friedhelm ja Iida

Olin ajatellut kirjoittaa Iidalle pienen kirjan. Kirjan, joka kerto hiukan hänestä ja hiukan Friedhelmistä. Siitä miten Iidan syntymä toi meille uuden valon elämään ja antoi jatkuvuuden tunteen. Ei minulla ole vähäisintäkään ajatusta siitä, että vanhenen, kun näen pienen lapsen juoksevan "mummin" luokse. En ole se mummi, joka oma mummini oli minulle ja sisarelleni. Se, jonka syliin oli helppo mennä ja jonka kellari tuoksui tryffelisuklaamakeisille. Olen erilainen mummi, mutta toivon, että syliini on silti helppo tulla. Luen mielelläni, kerron tarinoita ja laulan lauluja, joita keksin sitä mukaa, kun ajatus kulkee. En ole koskaan oppinut oikein kunnolla lastenlauluja. Ehkä se johtuu siitä, ettei minulle koskaan taidettu laulaa lastenlauluja. Äiti eri erota vieläkään porilaisten marssia maamme laulusta!

Minusta on mukava katsella Iidaa. Hänen yritystään rakentaa kangaspalikoista tornia, tunkea kaksin käsin banaania suuhunsa ja ojentaa sitten tahmainen käsi kohti mummin suuta ja hokea: "tämää tätää" ja minusta sanoissa on selvästi suomalainen rytmi.

Mielenkiintoista seurata lapsen kahden kielen kehittymistä. Iidalle puhutaan sekä suomea että saksaa. Tietysti saksan kielestä tulee vahvempi. Hän elää saksalaisessa ympäristössä ja isä, Mikael on vain iltaisin ja viikonloppuisin Iidan seurassa enkä minäkään ehdi käymään siellä kuin kerran viikossa.

Leikin Iidan kanssa lorua: "harakka keittää puuroa.." ja nyt Iida ojentaa kätensä, kutittaa toisella kädellään kämmentään ja nauraa. Kyllä hän tietää jo mitä harakka tekee. Toinen loru on englanniksi, kun en osaa sitä suomeksi: "This little pig went to market.." ja siinäkin Iida nostaa sormensa pystyyn ja ravistelee toisella kädellä sormiaan!

Opetin samalla systeemillä aikoinani Mikaelille ja Annalle englantia. Äiti opetti meille Riitan kanssa saksaa ja englantia lukemalla Kari Suomalaisen kirjoja. Erääsä kirjassa oli pienet pojat pitkässä heinikossa ja äiti sanoi "two boys". Minä olin kuulemma sanonut: "tuu pois sielt heinikost!" Voihan sitä niinkin suomentaa.

Siis Iidan ja Friedhelmin kirja etenee. Olen kirjoittanut jo ensimmäisen puolisivua. Kun kirjoitan puolisivua lisää, on kirja jo melkein puolessavälissä ja loppuhan on melkein valmis eli kirjakin on miltei jo kirjoitettu...

Tänä iltana tulee suomalainen elokuva: "Mies ilman menneisyyttä". Se on varmaan niitä harvoja elokuvia Saksan televisiossa, joita ei ole dubattu saksaksi. Suomenkieltä on vaikea dubata, kun ihmiset sanovat kaksi sanaa kymmenessä minuutissa ja puolet niistä ovat kirosanoja...Mutta tuo elokuva on näkemisen arvoinen.

Lähden alakertaan katsomaan mitä Friedhelm tekee. Se reppana joutuu taas huomenna lääkäriin, kun rokotukset ovat myöhässä. Pakkaan sen jo aamulla koriin ja otan toimistolle. En ehdi käydä hakemassa sitä kotonta. Toimistolla sillä on taas paljon tutkimista. Viime viikolla Friedhelm oli mukana. Jostain syystä uusi järjestys toimistollamme ei miellytä sitä. Se kulkee paikasta toiseen naukuen, vaikka vietti elämänsä ensimmäisen vuoden siellä ennen kuin siitä tuli meidän kotikissamme. On hyvä viedä se aina silloin tällöin levittämään kissan hajua nurkkiin, eivät tule hiiret hyppimään pöydille. Vanhassa rakennuksessa, hevostallien yläpuolella meillä on aina kaikenlaisia koloja hiirille. Emme tosin ole enää nähneet missään hiiren papanoita. Ehkä se johtuu siitä, että Friedhelm on käynyt siellä pelottelemassa hiiriherroja.

Siis huomiseen. Mikko Alatalon laulu tuudittaa minut uneen: "Ota minut syliin, puhu minut aamuun, opeta minut oikein tietä kysymään. "

Mikä tässä nyt on kevättä?

Tänä aamuna aurinko häikäisi valkoisilta hangilta. Puut olivat kevyessä huurteessa. Lintujen keväinen viserrys houkutti nousemaan aikaisin sängystä. En pidä enää verhoja ikkunoiden edessä eivätkä ikkunat ole peitetty puisilla säleverhoilla, kuten täällä on yleistä. On ihana herätä aamulla aurinkoon.

On maaliskuun 10 päivä ja maisema muistuttaa Lapin kevättä. Olemme keski-Euroopassa ja lumi peittää niityt ja metsät. Tätäkö on ilmatilan lämpeneminen? Tämä on sitten meidän tulevaa kevätsäätä?

Ei hätää. Luin tänään vanhasta kalenterista säätiloja. Vuonna 1961 oli Lounais-Suomessa yli +13 astetta. Vuonna 1993 maaliskuussa oli meillä täällä Kölnin kupeessa +25 astetta! On näitä hulluja kevätsäitä ollut ennenkin. Ja muistan vielä juhannuksen, jonka vietimme Mikaelin kanssa Sevettijärvellä vuonna 1984, kun puissa ei ollut pienintäkään aavistusta hiirenkorvista ja maa oli paikka paikoin valkoinen.

iloitsen auringosta, valkoisesta lumesta ja raikkaasta ilmasta hengittää. Mitä muuta tässä enää kaipaisi.

Olin sitä paitsi eilen teatterissa. Kappale oli vanha tuttu "miehuuskoe", jonka alkuperäisessä versiossa Dustin Hoffmann teki läpimurtonsa. On vaikea tuoda sellainen loistava elokuva näyttämölle. Musiikki oli hyvä, taustalla soittivat kaksi "Simon & Garfunkelin" oloista lippalakkipäistä miestä kitaraa ja saivat yleisönkin mukaan. Näytelmän pilasi valitettavasti pääosan esittäjä, joka on Saksan yksi turhimmista näyttelijöistä, Jenny Elvers-Elbertzhagen, joka on käynyt ihan oikeasti näyttelijäkoulun ja ollut Amerikoissakin näyttelijänä, mutta saanut lukuisten skandaalinkäryisten miessuhteiden takia epämääräisen maineen näyttelijänä. Näin hänet nyt ensi kertaa teatterin lavalla ja täytyy sanoa, että vastanäyttelijänä ollut nuori poika oli tuhat kertaa parempi.

Teatterin jälkeen kävimme kävelemässä typötyhjässä Kölnissä! Tuntui kuin marsilaiset olisivat vierailleet Kölnissä: kaupunki oli ihan hiljainen. Takanamme ajeli poliisiauto kuin olisimme olleet jossain entisajan neuvostovaltiossa...oli omituinen tunne. Talvinen sää saa ihmiset pysyttelemään neljän seinän sisällä. Heti,kun ensimmäiset auringonsäteet lämmittävät asfalttia, ilmestyvät katukahviloihin tuolit ja pöydät ja - asiakkaat! Kaupunki on hetkessä kuin toinen maailma.

Jokaisella vuodenajalla on omat viehätyksensä. Vaikka saksalaiset ovatkin jo kyllästyneitä talveen ja ihmiset soittelevat radioon toivoakseen kevättä ja lämmintä, nautin silti tästä viimeisestä talvenrippeestä - ellei nyt sitten säätiedottajien ennusteet toteudu ja lauantaina saada taas lisää lunta!!!