art cologne 2012

Tänään oli kulttuuripäivä.Jo vuosia olen suunnitellut, haaveillut, haikaillut pääseväni Kölnin Art Cologne näyttelyyn, jonne kansainväliset galleriat tuovat taidetta esille. On nimekkäitä (Picasso, Miro, Andy Warhol, Willi Baumeister etc) sekä uusia, tuoreita taiteilijoita, joiden töitä on mielenkiintoista nähdä yhdessä ryppäässä.

Kuvittelin kiertäväni näyttelyn muutamassa tunnissa. Kuvitelma ja todellisuus eivät kohtaa edes avioliitossa saati sitten taidenäyttelyssä. Olisin voinut viettää yönkin taulujen keskellä. En ehtinyt nähdä puoliakaan vaikka kiersin luultavasti kaiken - ainakin jalkani kipeäksi.

Bergisch Gladbachissa on kölniläisen taiteilijan, Simon Schubertin näyttely, jossa kävin viime viikolla. Schubert on syntynyt 1970-luvun alussa Kölnissä ja pitää nyt ensimmäistä omaa näyttelyään saaden nimensä museokatalogiin, joka taiteilijoille on äärettömän tärkeää saadakseen töitään gallerioihin. Simon Schubertin työt ovat varsin erilaisia - poikkeavat toisistaan melkoisesti. Hänen valtavat paperitaittotyönsä ovat aivan uskomattomia. Sellaisia en ole nähnyt missään aikaisemmin. Kunnes törmäsin Art Cologne'ssa hänen töihinsä uudelleen. Vieressäni seisoi kaksi galleristia, jotka keskustelivat  Schubertin töistä. Eivät tunteneet häntä. En malttanut olla kertomatta Gladbachissa olevasta näyttelystä ja kehuin hänen upeita paperitöitään. He innostuivat katsomaan töitä uudella tavalla ja toinen galleristeista sanoi, että hänpä pistää nimen muistiin....

Simonista muihin taiteilijoihin:

Kiinalaisia tuoleja messuhallin ulkopuolella. Loistava installaatio. Ergonomisia tai ei, mutta näissä oli mukava istua.

oletkos ennen nähnyt tuolimetsää? Näitä olisi hauska hankkia puutarha täyteen.

Istua voi monella tavalla. Näytteillä oli aika paljon ihmisenkokoisia hahmoja eri tavalla tehtynä. Tämä oli yksi niistä hauskimmista.

Eikä tässäkään mitään vikaa ollut. Onko tämä Chiqueta-firman sponsoroima vai taidetta, se on jokaisen itsensä päätettävissä. Jos lähtee pohtimaan ikuista kysymystä "Mikä on taidetta?", saa yhtä monta vastausta kuin on katsojaa. ja taiteilija itse näkee työnsä monelta eri kantilta. On turha ruveta miettimään mitä tämä tarkoittaa? Onko taiteilijan oma elämä ollut sidottuna tiettyyn muottiin, koska hän on halunnut laittaa naisen puoliksi avattuun banaaniin. Vastustaako hän kaupallista kulttuuria vai kannattaako hän sitä. onko nainen hänelle objekti, jonka voi haukata kuin banaanin ja heittää sitten pois, kun sisältö on tyhjennetty.....Laittaisinko tämän olohuoneeseen vai makuuhuoneeseen? Maksaisinko tästä 600 euroa vai 6000 euroa? Monen taulun/taideteoksen kohdalla mielen nousi erilaisia kysymyksiä. Omasta mielestäni taide on silloin tehnyt tehtävänsä, kun se asettaa kyseenalaiseksi sen minkä otan itsestäänselvyytenä. Appiukkoni mielestä Picasso pilasi taiteen jakamalla kuvat osiin. Jos Picasso ei sitä olisi tehnyt, maalaustaide olisi polkenut paikallaan. On pakko repiä sellaista, jonka on jo moneen kertaan hyväksytyllä tavalla tehnyt. Muuten ei missään pääse eteenpäin. On sitten eri asia haluako ottaa sellaisen kuvan itselleen seinälle, mutta väheksymällä uutta ei myöskää luoda uutta.

 MOA:n näyttelyssä New Yorkissa seinään maalatut pisteet ja viivat eivät välttämättä saaneet sydäntäni läpättämään, mutta jos joku hehkuttaa sen puolesta ja on valmis maksamaan 10 000 dollaria parista viivasta valkoisella seinällä niin minusta se on ok. Laitoin kerran poikani käteen siveltimen, kun hän oli vain vuoden ikäinen. Pistin lattialle valtavia paperiarkkeja ja annoin hänen huitoa mielensä mukaan mustalla vesivärillä. Rajasin mielestäni mielenkiintoisimmat osat ja leikkasin ne pieniin raameihin olohuoneen seinälle. Muutamat vieraamme kysyivät kenen taiteilijan töistä on kyse. Mikael ei ole onnistunut pääsemään taiteilijamatrikkeliin, mutta ei se mitään. Pidän yhä hänen hullunkurisesta "sammakosta", jonka löysin tuherusten joukosta.

Näitä vetoketjutauluja oli monia erilaisia. Oli silmiä, suita ja viiruja. Mielenkiintoinen ratkaisu.

Tämä viehäti minua jostain syystä. Tämä ei ole maalaus vaikka siltä näyttää. Työ oli leikattu ääriviivoista ja asetettu alustaltaan eli seinästä koholle. Tuloksena oli eräänlainen 3D-tunnelma, joka ei valitettavasti valokuvassa pääse esille.

Tämäkin on taidetta! Keskelle näyttelyhallia oli "istutettu" lattiaan koivuja ja niiden seassa käyskennellen syvennyttiin tauluihin. Minä taisin keskittyä enemmänkin puihin kuin maalauksiin, vaikka nekin oliat mielenkiintoisia. Muutamien taulujen kohdalla yritin nähdä eroa pornografian ja taiteen välillä, mutta vaikka kuinka yritin, teokset saivat minulta  siirron pornografian puolelle. En siis laita kuvia tänne, ettei minun blogiani suljeta. Mukana oli yksi suomalainen galleria Helsingistä: Forsblom ja mukana kaksi suomalaista taiteilijaa, joiden nimiä en nyt yksinkertaisesti muista....Toinen tauluista oli valtavan suuri teos suihkuhuoneesta, muistutti yleisen saunan suihkua. Kaksi alastonta miestä ja keskellä pieni poika, jonka kasvoilla oli linnun naamio ja hänen edessään leikki kaksi koiraa. Kenties joku tunnistaa taulun ja taiteilijan. Teos oli vaikuttava sekä väreiltään että aiheeltaan. Olisi mielenkiintoista nähdä muita tämän taiteilijan töitä. Muistelisin, että hänen nimensä olisi ollut Mäkilä tai jotain vastaavaa.

Siinä siis eilisen kulttuuripäivän antia. Lastenpeitto valmistuu pikkuhiljaa. Ostin eilen lisää kangasta ja nyt lähden ompelemaan. Aurinko paistaa, puutarhassakin pitäisi kiskoa rikkaruohoja, vaikka ne juurineen raivasinkin. miksi juuri rikkaruohot kasvavat niin tomerasti? Kaikki ikkunalaudat ovat pullollaan samettikukkia, joita aika ajoin pitää siirtää suurempiin purkkeihin. Olen päättänyt ruveta hortonomiksi ja aloittanut uuden harrastuksen; kukkien kasvatus. Tämä on hauskaa ja rentouttavaa , kun seuraan kuinka vikkelästi kukkien alut mullasta nousevat. Pitäisi vain olla enemmän pieniä astioita, joihin taimia siirtää....APUA, hukun kohta taimiin.

Kiertokävely Kölnissä - Eero Aarniosta ei pääse eroon täälläkään...

Köln on muutakin kuin Hohestrasse ja Tuomiokirkko tai Reinin varsi. Pitemmittä etsimittä törmää varsin originelliin kaupunkiin ilman turisteja. Sunnuntai iltapäivä, kaupunki on melko hiljainen, kreikkalaiset viettävät pääsiäistään ja kaikissa kreikkalaisissa ravintoloissa oli lappu: "kreikkalaisen pääsiäisen vuoksi suljettu." Opiskelijat ovat palanneet kaupunkiin loman jälkeen. Kahviloissa kuhisi. Me 50-vuotiaat olimme yhtäkkiä VANHOJA tunkeutuessamme nuorison täyttämään 60-luvun kahvilaan. Ah miten hyvä mieli tuli, kun katsoin PETZ-makeisautomaattia, sellaista alkuperäistä, kahvilan seinällä. 40 vuotta siitä, kun viimeksi pidin kädessäni PETZ-tankoa ja pudottelin pieniä valkoisia makeisia käteeni, eivätkä ne maistuneet oikein miltään, mutta tuo klick-ääni ja putoava makeinen olivat tärkeämpiä kuin maku. Makasin Lappeenrannan keskussairaalassa 4 viikkoa munuaisongelmien takia ja äiti toi minulle PETZ-automaatin ja olin niiiiiin onnellinen, että sen vuoksi kannatti olla vaikka 4 viikkoa sairaalassa.

VINTAGE on valtaa. On vain vaikea käsittää sitä, että vaatteet, joista ennen maksoin muutaman lantin, ovat nyt miltei kullan kanssa samoissa hinnoissa. Olen pahoillani, mutta en nostaisi kukkaroani edes kassalle, kun hintalapussa lukee 20 euroa kuluneesta T-paidasta!!!Mutta muistojahan ne tuovat ja uusi sukupolvi kokee kaiken niin kamalan eksoottisena ja uutena. Minullakin on äidin Sveitsistä ostama hame ja pusero - vuosimallia 1952 ja pidän niitä yhä päälläni. Enkä myisi niitä mistään hinnasta.

keskellä Mikkihiirejä Eero Aarnion kupla-tuoli. Kauppa on Kölnin ns. Belgialaisessa kaupunginosassa, lähellä Aachenerstrassea, kaupan nimi on FRANTA!

Eero Aarnion PONI vahti iloisena näyteikkunassa ohikulkijoita.

Pallotuoliin ei pääse istumaan kuin pikkuihmiset. Kauppa on täznnä kaikenmaailman tavaraa lähinnä 60- ja 70-luvun vaihilta ja tiskiltä saa myös kahvia, kuten kahvilassa kuuluukin saada. Tämä on design-tuotteiden keräilijäin paratiisi.

TUOLI-KASVO tai Kasvotuoli

Tämä pyöreä ravintoloiden sokeriastiaa muistuttava tuoli tuo mieleen avaruusmiesten kypärän.

VINTAGE- Kauppa tuo mieleen nuoruuden ja palauttaa muistiin ensimmäiset suudelmat pimeässä kellarikäytävässä joskus ihmisiän takaa

Housut yhtä kuin tuoli!!

60-luvun nuoisokahvilan ulkopuolella. Me lähes ja yli viisikymppiset saimme hetkeksi takaisin jotain menetettyä - ota emme ehkä sittenkään haikaile takaisin. Elämä on tässä ja nyt eikä menneissä, vaikka aina niin toitotamme, että ennen kaikki oli toisin. Todellisuus on jotain muuta. Ennen ei mikään ollut toisin - vain me elimme sen toisin.

Eivät edes kengät ole muuttuneet vuosien saatossa. Muoti palaa aina juurilleen kuin pyörivä kolikko. Vuosikymmenten jälkeen jokainen nainen ajattelee jossain vaiheessa; kunpa olisin säästänyt ne ihanat pikkikorot/leopardikengät/muhvihihaisen pinkkipalloisen mekon....ja niin olisi asiaa taas Ikeaan ostamaan uutta vaatekaappia, johon vuosikymmenten vaatemuoti mahtuisi. Jotkut sentään säästävät kaiken = Vintage syntyi aivan itsestään kaappeja raivatessa.

Ja tämän minä olisin halunnut! Jollain tavalla sormus muistuttaa minua suomalaisesta suunnittelusta.

Kölnissä on siis muutakin nähtävää kuin Tuomiokirkko. On vain jaksettava lähteä merta edemmäs kalaa ja tupsahtaa monien erilaisten yksityiskohtien äärelle. Olen päättänyt käydä tämän vuoden aikana kaikki Kölnin kirkot läpi. Siihen voi mennä pari kuukautta tai ehkä kokonainen vuosi, mutta minulla on aikaa.
On mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea miltei omasta kotikaupungistaan löytää, kun lähtee tutustumisretkelle avoimin silmin.

Tänään iltapäivällä Leverkusenin Japanilaisessa puutarhassa kevään edistymistä tarkkailemassa. Kilpikonnat eivät ole vielä ilmetyneet kiville, mutta valtavat koi`t ja kultakalat liukuivat rauhalliseen tahtiin lampien vesissä. paikalla oli paljon sunnuntaikävelijöitä, vaikka ilma ei olekaan kovin lämmin. Lumesta ei kuitenkaan ole tietoa, valkoista näkyy vain kirsikkapuiden alla, kun kukkien terälehdet leijailevat lumihiutasten tapaan maahan.

Jättimäisiä kultakaloja uiskentelee lammessa kuin hitaasti liikkuvat sukellusveneet.

Japanilaista puutarhaa käytetään paljon hääkuvauksiin ja monet parit tulevat tänne koko hääkonkkaronkkansa kanssa kuvauttaman itseään. Japanilaiset ja kiinalaiset rakastavat länsimaisia kulisseja  ja me länsimaiset itämaisia. Aina se kiinnostaa, joka on vastakohtanamme. vastakohtaisuudet täydentävät toisiaan myös avioliitossa. On pitkäveteistä, jos kumpikin ajattelee kaikesta samalla tavalla, haluaa samalle kampaajalle/parturille, pukeutuvat samanlaisiin asuihin ja päättävät kesälomamatkakohteesta kahdessa minuutissa ilman minkäänlaisia pähkäilyjä, miettimisiä ja väittelyjä...
Ei pidä päästää itseään liian helpolla. Elämästä on otettava mittaa ja kurkotettava vaikka tähtiin jos kuun on jo tavoittanut. Joskus on raavittava itsestään viimeisetkin rippeet halutessaan jotain mitä ei koskaan aikaisemmin ole rohjennut haluta. Avioliitossa on nostettava päätään ettei tukehdu - ei toisen alle - vaan omaan itseensä ja helppouteen. Jos et ole koskaan antanut itsellesi periksi ja käynyt keskellä päivää nukkuman vain siksi, että mielestäsi tuhlaat aikaa nukkumalla keskellä päivää niin kokeile edes. Se on jotain mitä et ole koskaan aikaisemmin tehnyt, joten tee se nyt. Se, joka rehkii itsensä repaleiksi kuvittelemalla olevansa korvaamaton perheelleen/työlleen tai vain ollkseen puolisolleen mieliksi, ei koskaan ole oppinut kuuntelemaan itseään ja tarvitsee uuden päämäärän: hetkisen laiskuutta. Se on uuden elämän mitta. Ei kuuhun ja tähtiin kurkottaminen aina ole sitä, että pitää saavuttaa tuottavuudella jotain vaan se voi olla myös sitä, että saavuttaa tuottamaan hyvänolon tunteen itselleen.

Kurkota tähtiin ja kapsahda kuuhun - ja putoa pehmeästi patjalle nauttimaan hetken hyvästä olosta ja ajatuksettomuudesta.

Suomessa talvi ja ikkunoilla joulu!!!

Ei riittänyt, että Suomessa oli viime viikolla vielä täysi talvi, ikkunoilla näkyi joulukynttilöitä ja tähtöset paloivat iloisesti ikkunoissa - olihan sentään pääsiäinen tulossa. Kenties suomalaiset ovat aloittaneet uudenlaisen joulu-pääsiäisyhdistelmän niin eivät ainakaan ole myöhässä tai jäljessä mistään Suomen kirkollisista pääjuhlista.

Äiti täytti 90 ja vietti näyttävästi juhlia nauttien ystävistä, tuttavista, kylänmiehistä ja sukulaisista sekä monista korteista ja puheluista. Muistelimme Riitan kanssa äidin nuoruutta (mehän nyt hyvin muistammekin 20-luvun tapahtumat, kun olemme 50-luvulla syntyneitä) ja kertoilimme pieniä juttuja äidin elämästä ja lapsuudesta, kuten siitä, kun mummi kertoi kuinka äiti oli lemmikkikanansa perässä kiivennyt tallin parvelle ja olipa juuri lähdössä kanan perässä lentoon, kun mummi sai hameenhelmasta kiinni.

Tai kun hän ensimmäisenä tyttönä Viipurissa veti golfhousut jalkaansa vaikka ukki oli aikansa hanttiin pannutkin, ettei meidän tyttö housuissa kulje. Äiti kun nyt sattui omaamaan varsin itsepäisen luonteen ja sai isänsä pyöritettyä pikkusormensa ympärille niin golfhousutkin hyväksyttiin.

Muistelin myös itse omaa nuoruuttani, kun vietin viikon Joutsenon Opistolla muistellen muutamien nykyisten opiskelijoiden kanssa. Muutamia vanhoja "kuinka-päästä-lukkojen-takaa-ulos"temppujakin kerroin. Taitavat nykyiset opiskelijat vaan olla paljon kiltimpiä kuin me silloin 70-luvulla.

joutsenon opistolainen vuosimallia 1973-76. Se oli ehdottomasti mielenkiintoisin opiskelujaksoni ja tapasin ihmisiä, joiden kanssa yhteys on säilynyt näihin päiviin saakka. Meillä oli sellainen Viisikko-porukka, joista melkein kaikki ovat jollain tavalla yhteydessä toisiinsa. Teimme "salaisia" mökkireissuja ja pelkäsimme karhuja tai välillä ongimme suolakaloja. Välillä lupasivat pojat kautta lupus lupuksen lahjoittaa meille pässin pökkimiä.

Meidän vuosikurssiltamme on ainakin yksi yltänyt kirjailija-taiteilijaksi saakka ja maistereita taitaa olla pari kappaletta ja yksityisyrittäjäkin löytyi. Olisi mukava löytää muutamia opiskelijoita, mutta kun naiset menettävät useimmiten sukunimensä mentyään naimisiin.

Suomen talvi muuttui ihanaksi vihreäksi kevääksi, kun lentokone laskeutui Duesseldorf-Weezen kentälle. Voikukat keltasivat tienvieret ja pihamaalla loistivat tulppaanit kilpaa kirsikkapuiden kanssa.
On ihana käydä Suomessa kotona ja on ihanan palata Saksaan - kotiin.

Kiitos kaikille, jotka teitte äidin syntymäpäivistä niin ikimuistoisen päivän!