maanantai 27. toukokuuta 2013

Kylppärin matto lakanoista / Badezimmerteppich aus alten Laken / knitting a bathroom rug from old sheets

niin ne kuvat onnistuvat, kun on oikealla koneella. Tämä tekniikka on aivan uskomatonta. Olen lukenut isoäitini kertomuksia ajasta, jolloin hän näki ensimmäisen kerran junan. Se kulki 30 kilometrin tuntinopeudella ja lääkärit varoittelivat katsomasta ikkunasta ulos, sillä se saattaa sokeuttaa. Olin Rovaniemen vanhainkodin toiminnanohjaajana Turkissa eläkeläisten kanssa. Mukana oli eräs 85-vuotias rouva, joka ei ollut koskaan lentänyt. Kun kiisimme 10 kilometrin korkeudessa pilvien keskellä, hän totesi hiljakseen: "emme me taida kovin kovaa mennäkään". Kysyin häneltä miten hän niin päätteli ja hän vastasi: " ei näy ohivilahtelevia taloja eikä puita". Ei näkynyt, ei. Olimme kaiken sen yläpuolella. Minulle se oli aivan tavallista, että matka Rovaniemeltä Helsinkiin kesti vain tunnin, mutta hänelle se oli ihme. Ja vielä samana päivänä, kun Rovaniemellä vedimme villaisia sukkahousuja jalkaamme, kuljimme iltapäivällä paljasvarpain Turkin hiekkarannoilla. Tekniikka teki sen mahdolliseksi.

Tänään otin kuvia kutomastani kylppärinmatosta ja nyt laitan ne jo kaikkien nähtäville.

Meidän kammottavalle vihreälle - aidolle - 60-luvun kylppärin lattialle ei sovi oikein mikään matto. Välillä siinä oli valkoisista lakanoista neulottu matto ja nyt tein kaikista kirjavista lakanoista ja t-paidoista uuden maton.

paikalle ei sopinut mikään valmiina ostettu matto. Olen tekemässä vielä toista osaa, jonka laitan suihkun eteen. Kylppärimme on niin pieni, ettei siellä mahdu kunnolla edes kääntymään. Poikani teki meille todella mahtavat kaapistot ja hyllyt, joilla saimme paljon säilytystilaa omituisiin vinoihin seiniin.

Tässä on tulossa lisäosa, johon ei valitettavasti löytynyt enää vihreitä lakanoita eikä t-paitoja. Minua surettaa aina, kun ihmiset heittävät oikein ohuiksi kuluneita lakanoita roskiin. Juuri niistä saa parhaita mattoja tai koreja. En osaa heittää enää yhtään mitään pois. Lakanat leikkaan noin 2-3 cm levyisiksi kaitaleiksi, jotka ompelen koneella yhteen.

useimmiten käytän kaiken langanlopun ompeluun.

torstai 23. toukokuuta 2013

Belgian rannikkoa tutkimassa

En tiedä uskallanko edes tunnustaa, että 20 vuoden Saksassa asumisen aikana tämä oli elämäni ensimmäinen kerta, kun vietin Belgiassa lomaa. Se hämmästyttäisi useita suomalaisia yhtä paljon kuin joku sanoisi, ettei ole koskaan käynyt Ruotsissa - tai vaihtoehtoisesti Tallinnassa, jossa useimmat suomalaiset viettävät viikonloppujaan kylpylöissä tai teatterissa / konserteissa. Näin vain on, etten ole koskaan OLLUT Belgiassa. Läpi ajanut matkalla Pariisiin tai tehnyt viikonloppumatkan Liégen kaupunkiin, kun täältä ei ole sinne matkaa kissanhypyn vertaa.

De Haanin rannikkokaupunki on pieni, kaunis ja puhdas. Talot ovat valkoiseksi maalattua kiveä, vanhat arvokkaat hotellit kuin 1800-luvun loppupuolelta. Pihat kauniisti hyvinhoidettuja ja talot erittäin siistejä. Useimpien talojen katoilla istui (=teki töitä) katonkorjaaja, aitoja maalailtiin kovaa vauhtia ja radiot soivat kuin entisen N-liiton raja-asemilla. Musiikki pauhasi kattotyömailta niin, että naapurityömaalla oli oltava sama radiokanava, muuten olisi koko kaupunki tanssinut kymmenen eri diskijukan tahtiin.

Säästä ei kannata puhua. Se oli vaihteleva. Vähän riitti aurinkoakin, kun kävimme 18 kilometrin pyörälenkillä - vastatuuli oli vain niin kamala, että matkan aikana kulutettu energia kolminkertaistui paluumatkalla. Vaikka kuinka yritti polkea, pyörä tuntui juuttuneen maantiehen kiinni! Olimme rannikkoseudulla, jossa tuulee aina, kun sää vaihtuu. Seuraavana päivänä aurinko oli vetäytynyt lepäilemään tummien pilvien taakse ja me lepäilimme Brüggen putiikeissa. Olipahan kerrankin toisenlaisia kauppoja kuin meidän C&A ja Peak and Cloppenburg. Oli vaikka miten ihania putiikkeja ja vintage-liikkeitä ja hassujen tavaroiden kauppoja ja kalliita muotiputiikkeja ja yksi tavaratalokin löytyi mutta sellaiset eivät meitä kiinnostaneet. Hauskinta oli ravata zik-zakkia tien yli, kun aina tien toiselta puolelta (kuten lehmillä niityllä) löytyi mielenkiintoisempaa katsottavaa ja kauniimpia vaatteita. Muutama muotivinkki Belgiasta: mustavalkoiset leggingshousut ovat muotia, vanhanajan 60-luvun kankaista tehdyt paidat ja mekot ovat IN, sinivalkoiset merimiestyyliset vaatteet ovat MUST HAVE kesällä ja kananpojankeltaiset balleriinatossut ja räikeän vihreät puserot ovat ehdottomasti saatava - tosin vain jollekin 14-vuotiaalle, mutta minä ostin mustavalkoiset leggingsit, vaikka olen yhden jos toisenkin kerran vannonut, etten sellaisia iki maailmassa pistä enää jalkaani. Ovat vain niint osi ihanat, MUTTA tiedoksi kaikille yli 50-vuotiaille: muistakaa peittää peppunne!!!! Kuulin tämän siskontyttäreltä, kun hän näki leggingsini. Ostin pitkän t-paidan ja pari pitkää puseroa ja nyt olen taas muodissa mukana.

Belgialaista suklaata! Sitä ei voi ohittaa - sitä ei voi ylittää - täytyy mennä sen läpi ja mieluiten suu auki!
En ole mikään suuri suklaalevitteiden ystävä, mutta tyttökaverini työnsi käteeni ruokakaupassa Cote D´or -
merkkistä suklaalevitettä ja sanoi, että se on PARASTA MITÄ SAA. Ostin käskystä ja avasin kotona. 300 gramman purkki, joka maksoi yli 3euroa on kohta syöty. Ei, ei syöty vaan NAUTITTU. Se on taivaallisen hyvää belgialaisen cream crackerin päällä, jollaisia ei saa Saksasta, vaikka kuinka niin väitettäisiin.

Minä sain kolme uutta ystävää talossamme Belgiassa. Aamuruokailun aikaan kolme pienen pientä muurahaista tuli joka aamu minua tervehtimään. Annoin niidenkin maistaa hyvää belgialaista Sitruunamarmelaadia, mutta eivät ne siitä välittäneet vaan kulkivat vähän tokkuranoloisina pitkin lattiaa ja yhden kerran yksi eksyi olkapäälleni. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos tyttökaverini ei olisi sitä huomannut. Se olisi lähtenyt päiväkävelylle rannalle, pudonnut kenties aallokkoon tai rantahiekkaan eikä olisi ikinä osannut löytyy tietä takaisin kotiin. Oli onni, että Barbara huomasi ystäväni ja pudotimme sen takaisin kavereittensa luokse lattialle. Mikä käsittämätön kyky muurahaisilla on hypätä / pudota pöydänreunalta lattialle ja lähteä siitä kävelemään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos minut pudotettaisiin Empire State Buildingin katolta maahan, en taatusti nousisi enää katselemaan ympärilleni muuten kuin enkelin muodossa.

5 päivää hurahtivat muurahaisten elämää katsellessa, rannalla kävellessä (rakastan merituulta ja meren tuoksua) ja ihania taloja ihaillessa. Pari kertaa nautiskelin oikeita belgialaisia ranskalaisia, jotka ovat perunanmakuisia, paksuja ja erittäin maukkaita. En ottanut pähkinävoikastiketta, kuten toiset tekivät, söin ranskalaiseni ketschupin kanssa. Kahviloita on vaikea löytää. Sellaisia, joissa myydään kahvia ja kakkua. Yhteen kahvilaan menimme, kun sen nimi viittasi kahvilaan = Café, mutta se olikin olutpaikka. Mistä minä tiesin, etteivät belgialaiset mene kahviloihin juomaan kahvia, eivät ainakaan De Haanissa tai Brüggessä vaan he menvät sinne nauttimaan olutta tai syömään salaattia tai nauttimaan belgialaisista vohveleista. Kakut myydään kakkukaupoissa ja niitä sitten riittikin joka mutkaan. Samoin aivan fantastisia kakkuja, jotka olivat enemmänkin eräänlaisia pienoisleivoksia, kuten Italiassa ja Ranskassa. Ja huumaavan ihanan makuisia.

Meidänkin kaupunkiin on tullut kaksi sellaista kahvilaa. Toisen omistaa italialainen tai sitten se on saksalainen, joka rakastaa ranskalaisia leivonnaisia ja toisen omistaa iranilainen pariskunta, jotka rakastavat ranskalaisia leivonnaisia!! Samoin kuin minä. Kävin sisarentyttäreni kanssa siellä ja sanoimme heti, että täältä ei minun siskoa saisi ulos kuin repimällä!

Paluu kotoisiin olosuhteisiin sujui hyvin. Sää on viileä, lähes kylmä. Kesästä ei ole oikein tietoakaan, mutta puutarha kukoistaa vesisateiden johdosta. Pari päivää oli lähes 25 astetta plussan puolella ja maisema muuttui reheväksi ja vihreäksi muutamassa tunnissa. Olimme lasten ja lastenlasten kanssa pihalla ja nautimme kesästä. Nyt nautin villatakista ja villasukista.

Kuvia Belgiasta laitan, kunhan pääsen yläkerran koneelle. Tämä pieni nettikirjani ei suostu nyt jostain syystä tuomaan yhtään valokuvaa kenenkään nähtäville. Ehkä sekin kärsii viileydestä.

Kävin tänään harjoittelemassa avioliittotoimistossa avioliiton solmimista englanniksi! En ole menossa uusiin naimisiin kenenkään englantilaisen kanssa vaan mieheni työtoveri menee naimisiin toisen työtoverin kanssa ja toinen näistä työtovereista ei puhu englannin lisäksi muita vieraita kieliä, joten lupauduin toimimaan tulkkina avioliittoa solmittaessa. Tänään oli harjoitukset. Jouduin allekirjoittamaan virallisen vakuutuksen, että tulkkaan vain sen mitä virkailija sanoo enkä pistä omiani mukaan. Suostuin allekirjoittamaan sen. Ensin oli hiukan epävarmaa saanko toimia tulkkina, kun olen ulkomaalainen enkä omista edes saksalaista henkilöllisyystodistusta. Otin passini mukaan, ja vielä ns. saksalaisen perhekirjan ja lisäksi asuinpaikkatoimistosta saadun asuinpaikkatodistuksen, jolla todistetaan, että minulla on pysyvä asunto Saksassa.

Olen suunnitellut Saksan kansalaisuuden ottamista. Se ehkä helpottaisi tulevissa tulkkaustilanteissa. Ja muutenkin. Kun en kuitenkaan joudu luopumaan Suomen kansalaisuudesta. Saisin ainakin äänestää täällä. Ja saisin sen vihreän pienen lehtisen, jota kutsutaan henkilöllisyystodistukseksi sen sijaan, että kaivan lompakostani moneen kertaa teipatun EU:n  työluvan, jonka sain 20 vuotta sitten, ja jolla ei ole enää mitään merkitystä.







perjantai 10. toukokuuta 2013

UUSI MEKKO

Julia sai uuden mekon. Ei minkätahansa mekon, vaan Eero Aarnion suunnittelemasta kankaasta (Hirvi) tehdyn kesämekon. Sopii oikein hyvin pienelle suomalaistytön tyllerölle.

 Malli on Ottobre lehdestä 4/2011 /malli 14 (ilman rusettia)
Julia ei suostunut kääntymään, joten saimme kuvan takaapäin. Edessäpäin on kaarroke, johon olkaimet liitetään napeilla. Pieni taapersi uusi mekko päällä, mutta kontatessa helmat olivat tiellä. Kohta hän kävelee, joten mekkokin saa olla päällä. Ja uuden kesähatun hän sai tänään. Gladbachissa on avattu ekovaatteiden liike, joka myy paljon ruotsalaisia ja tanskalaisia ekopuuvillavaatteita. Kysyin onko suomalaisia, mutta kuulemma suomalaisilla tuottajilla ei ole ekovaatteita. Pitääkö tämä todellakin paikkansa?

Muuta en ole tänään ehtinyt tehdä. Naapuri tuli kahville, kun pistin takkahuoneen ikkunaan lapun = kelpaako kahvi? ja hetken kuluttua soi ovikello ja istuimmekin kahvittelemassa aamupalan jälkeen. Meidän ikkunat ovat vastakkain ja siitä on joskus hyötyä, kun ei tarvitse soitella puhelimella eikä juosta naapuritaloon. Kovin hirvittävästi ihmiset eivät täällä juokse kylässä toistensa luona, mutta olen päättänyt kutsua naapureita kylään, että oppisin tuntemaan ainakin omankadun väen. Tapasin nimittäin maanantaina seurakuntasalilla tämän alueen ihmisiä ja huomasimme asuvamme monenkin kanssa ihan lähekkäin, mutta emme ole nähneet koskaan. Ihmiset ovat töissä päivät ja illat vietetään kotona perheen parissa. Missä välissä siinä ketään muuta ehtisi nähdäkään. Nyt, kun olen kotosalla, ehdin seurata naapureidenkin elämää...tai ainakin nähdä muita ihmisiä kadullamme. Muutamien kanssa olemme olleet jo vuosikausia sinut, mikä Saksassa ei ole itsestäänselvyys. Naapurit saattavat tuntea toisensa 40 vuotta, mutta eivät silti sinuttele. Nykyaikana tämäkin perinne alkaa löystyä ja ainakin nuoremmat ihmiset ehdottavat sinunkauppoja melko nopeasti, mutta heti ensikättelyllä ei ketään sinutella!!!

Jatkan italian harjoituksia. Appivanhemmat palasivat eilen Gardajärveltä, jonne olemme lähdössä kaikki syyskuussa. En ole jaksanut harjoitella tarpeeksi. Päivät vilahtavat ohi kuin lännen pikajuna, mutta päättäväisesti kaivan kirjat esille ja teen muutaman harjoituksen ja kuvittelen oppivani jotain.  Jos nälkä yllättää, osaan ainakin sanoa "Prendo un panino caldo e un bicchiere di limonata"

Ja nyt toivotan kaikille mukavaa illanjatkoa ja kauniita, vihreitä, vehmaisia kevätpäiviä.


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

kesän merkit

Merkillistä miten vesisadekin tuntuu mukavalta, kun taustana ovat vihreät puut ja tulppaanit, verenpisarat ja kaikki muut perennat ja punajuuret..Sade tekee hyvää juuri myllerretylle puutarhalle. Levitimme hienoksi hakatun kaarnan kukkapenkkeihin, lannoitimme maan ja istutimme muutamia uusia kasveja viime talvena kylmyyteen nuukahtaneiden "pakkasen kestävien" kukkien tilalle. Kenties "pakkasenkestävyys" ei sittenkään tarkoita, että kukat ovat todella pakkasen kestäviä.

Keväinen vihreys luo uuden olon ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Jopa kassan jonolla päästetään muutaman hedelmäpurkin ostanut nuori mies ennen täyteen lastattua juhlapäivän viettoon valmistautuvaa perheenäitiä. Talvisäällä moinen ystävällisyys ei tulisi kuuloonkaan. Huomenna on kristuksen taivaaseenastumisen juhla ja ISÄNPÄIVÄ. Saksassa sitä vietetään muutamaa päivää ennen äitienpäivää. Isillä on aina oikeus olla edellä äitejä. Syynä voi olla myös se, että lapset harjoittelevat kakkujen tekoa äitienpäivää varten. Yleensä isät lähtevät porukalla tarpomaan metsäteille ja vetävät perässään lasten puurattaita, jotka on täytetty oluttölkeillä ja muutamalla makkarannytysellä, että edes vähän näyttäisi siltä, ettei juominen ole pääasia.

Meillä ei ole koskaan juhlittu isänpäivää, kun isänpäivä on aina. Isä on ollut aina tärkeä henkilö meidän perheessämme ja on yhä vielä. Kun lapset olivat pieniä, he turvautuivat aina Guidon apuun ja kun ongelmat oli setvitty "miesten kesken" (+ yksi tytär mukana), lopputulos esitettiin minulle, äidille ja minun tehtävänä oli vain nyökätä hyväksyvästi ja tyytyä päätökseen, joka oli aina demokraattinen.
"olemme päättäneet tehdä näin ja sinun on hyväksyttävä se..." = demokratiaa meidän perheessämme.

VIelä nytkin, kun lapset ja lapsenlapset tulevat sunnuntailounaalle, lähtevät Guido ja Mikael alakertaan autotalliin "keskustelemaan miesten asioista" oli se sitten talvirenkaiden vaihto tai lastenrattaiden renkaiden huolto.

Käsitöitä:

Logolaukku, joka on niin vanhoista käytetyistä tavaroista tehty, ettei siinä ole kuin pieni siivu uutta sisäpuolella ja se on Eero Aarnion kangasta. Tämä oli synttärilahja 15-vuotiaalle kummitytölleni Maijalle Hollantiin. Käväisimme siellä viime viikonloppuna - ihmettelemässä samalla sitä, ettei kevät ollut lainkaan niin pitkällä kuin meillä.

Marimekkokankaasta tehty lompakko perheen äidille.Tämän kanssa taistelin yhden iltapäivän. Oli se sen verran monimutkainen tehdä, vaikka ohjeetkin olivat vieressä.


sisäosassa on kaksi vetoketjullista lokeroa sekä takakannessa lokero muutamalle kortille. Punainen sisäkangas on Eero Aarnion uudesta "lohikäärme"-kankaasta. Se oli tarpeeksi vahvaa ja juuri sopivan värinen Marikankaan kaveriksi. Vastaavanlaisia lompakoita aion tehdä lisää tulevina päivinä. Itselläni on samanlainen sininen, mutta ilman vetoketjutaskuja, kun tein sen kännykkääni varten ja samalla sisälle mahtuivat pienet korvakuulokkeet.

Huomenna on isänpäivä Saksassa ja Kristuksen taivaaseenastumisen juhla. Toivon kaikille isille onnea. Isänä olo ei ole pelkkää oleilua lasten kanssa. Se on vastuuta toisen ihmisen elämästä. Vastuuta siitä millaiseksi toisen ihmisen elämä muodostuu ja joskus pienikin virhe voi koitua elinikäiseksi traumaksi - mutta toisaalta pienen pieni yhteinen hetki kiireen keskellä saattaa myöhemmin nousta yhdeksi elämän tärkeimmäksi tapahtumaksi. Hetki isän kanssa.