Belgian rannikkoa tutkimassa

En tiedä uskallanko edes tunnustaa, että 20 vuoden Saksassa asumisen aikana tämä oli elämäni ensimmäinen kerta, kun vietin Belgiassa lomaa. Se hämmästyttäisi useita suomalaisia yhtä paljon kuin joku sanoisi, ettei ole koskaan käynyt Ruotsissa - tai vaihtoehtoisesti Tallinnassa, jossa useimmat suomalaiset viettävät viikonloppujaan kylpylöissä tai teatterissa / konserteissa. Näin vain on, etten ole koskaan OLLUT Belgiassa. Läpi ajanut matkalla Pariisiin tai tehnyt viikonloppumatkan Liégen kaupunkiin, kun täältä ei ole sinne matkaa kissanhypyn vertaa.

De Haanin rannikkokaupunki on pieni, kaunis ja puhdas. Talot ovat valkoiseksi maalattua kiveä, vanhat arvokkaat hotellit kuin 1800-luvun loppupuolelta. Pihat kauniisti hyvinhoidettuja ja talot erittäin siistejä. Useimpien talojen katoilla istui (=teki töitä) katonkorjaaja, aitoja maalailtiin kovaa vauhtia ja radiot soivat kuin entisen N-liiton raja-asemilla. Musiikki pauhasi kattotyömailta niin, että naapurityömaalla oli oltava sama radiokanava, muuten olisi koko kaupunki tanssinut kymmenen eri diskijukan tahtiin.

Säästä ei kannata puhua. Se oli vaihteleva. Vähän riitti aurinkoakin, kun kävimme 18 kilometrin pyörälenkillä - vastatuuli oli vain niin kamala, että matkan aikana kulutettu energia kolminkertaistui paluumatkalla. Vaikka kuinka yritti polkea, pyörä tuntui juuttuneen maantiehen kiinni! Olimme rannikkoseudulla, jossa tuulee aina, kun sää vaihtuu. Seuraavana päivänä aurinko oli vetäytynyt lepäilemään tummien pilvien taakse ja me lepäilimme Brüggen putiikeissa. Olipahan kerrankin toisenlaisia kauppoja kuin meidän C&A ja Peak and Cloppenburg. Oli vaikka miten ihania putiikkeja ja vintage-liikkeitä ja hassujen tavaroiden kauppoja ja kalliita muotiputiikkeja ja yksi tavaratalokin löytyi mutta sellaiset eivät meitä kiinnostaneet. Hauskinta oli ravata zik-zakkia tien yli, kun aina tien toiselta puolelta (kuten lehmillä niityllä) löytyi mielenkiintoisempaa katsottavaa ja kauniimpia vaatteita. Muutama muotivinkki Belgiasta: mustavalkoiset leggingshousut ovat muotia, vanhanajan 60-luvun kankaista tehdyt paidat ja mekot ovat IN, sinivalkoiset merimiestyyliset vaatteet ovat MUST HAVE kesällä ja kananpojankeltaiset balleriinatossut ja räikeän vihreät puserot ovat ehdottomasti saatava - tosin vain jollekin 14-vuotiaalle, mutta minä ostin mustavalkoiset leggingsit, vaikka olen yhden jos toisenkin kerran vannonut, etten sellaisia iki maailmassa pistä enää jalkaani. Ovat vain niint osi ihanat, MUTTA tiedoksi kaikille yli 50-vuotiaille: muistakaa peittää peppunne!!!! Kuulin tämän siskontyttäreltä, kun hän näki leggingsini. Ostin pitkän t-paidan ja pari pitkää puseroa ja nyt olen taas muodissa mukana.

Belgialaista suklaata! Sitä ei voi ohittaa - sitä ei voi ylittää - täytyy mennä sen läpi ja mieluiten suu auki!
En ole mikään suuri suklaalevitteiden ystävä, mutta tyttökaverini työnsi käteeni ruokakaupassa Cote D´or -
merkkistä suklaalevitettä ja sanoi, että se on PARASTA MITÄ SAA. Ostin käskystä ja avasin kotona. 300 gramman purkki, joka maksoi yli 3euroa on kohta syöty. Ei, ei syöty vaan NAUTITTU. Se on taivaallisen hyvää belgialaisen cream crackerin päällä, jollaisia ei saa Saksasta, vaikka kuinka niin väitettäisiin.

Minä sain kolme uutta ystävää talossamme Belgiassa. Aamuruokailun aikaan kolme pienen pientä muurahaista tuli joka aamu minua tervehtimään. Annoin niidenkin maistaa hyvää belgialaista Sitruunamarmelaadia, mutta eivät ne siitä välittäneet vaan kulkivat vähän tokkuranoloisina pitkin lattiaa ja yhden kerran yksi eksyi olkapäälleni. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos tyttökaverini ei olisi sitä huomannut. Se olisi lähtenyt päiväkävelylle rannalle, pudonnut kenties aallokkoon tai rantahiekkaan eikä olisi ikinä osannut löytyy tietä takaisin kotiin. Oli onni, että Barbara huomasi ystäväni ja pudotimme sen takaisin kavereittensa luokse lattialle. Mikä käsittämätön kyky muurahaisilla on hypätä / pudota pöydänreunalta lattialle ja lähteä siitä kävelemään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos minut pudotettaisiin Empire State Buildingin katolta maahan, en taatusti nousisi enää katselemaan ympärilleni muuten kuin enkelin muodossa.

5 päivää hurahtivat muurahaisten elämää katsellessa, rannalla kävellessä (rakastan merituulta ja meren tuoksua) ja ihania taloja ihaillessa. Pari kertaa nautiskelin oikeita belgialaisia ranskalaisia, jotka ovat perunanmakuisia, paksuja ja erittäin maukkaita. En ottanut pähkinävoikastiketta, kuten toiset tekivät, söin ranskalaiseni ketschupin kanssa. Kahviloita on vaikea löytää. Sellaisia, joissa myydään kahvia ja kakkua. Yhteen kahvilaan menimme, kun sen nimi viittasi kahvilaan = Café, mutta se olikin olutpaikka. Mistä minä tiesin, etteivät belgialaiset mene kahviloihin juomaan kahvia, eivät ainakaan De Haanissa tai Brüggessä vaan he menvät sinne nauttimaan olutta tai syömään salaattia tai nauttimaan belgialaisista vohveleista. Kakut myydään kakkukaupoissa ja niitä sitten riittikin joka mutkaan. Samoin aivan fantastisia kakkuja, jotka olivat enemmänkin eräänlaisia pienoisleivoksia, kuten Italiassa ja Ranskassa. Ja huumaavan ihanan makuisia.

Meidänkin kaupunkiin on tullut kaksi sellaista kahvilaa. Toisen omistaa italialainen tai sitten se on saksalainen, joka rakastaa ranskalaisia leivonnaisia ja toisen omistaa iranilainen pariskunta, jotka rakastavat ranskalaisia leivonnaisia!! Samoin kuin minä. Kävin sisarentyttäreni kanssa siellä ja sanoimme heti, että täältä ei minun siskoa saisi ulos kuin repimällä!

Paluu kotoisiin olosuhteisiin sujui hyvin. Sää on viileä, lähes kylmä. Kesästä ei ole oikein tietoakaan, mutta puutarha kukoistaa vesisateiden johdosta. Pari päivää oli lähes 25 astetta plussan puolella ja maisema muuttui reheväksi ja vihreäksi muutamassa tunnissa. Olimme lasten ja lastenlasten kanssa pihalla ja nautimme kesästä. Nyt nautin villatakista ja villasukista.

Kuvia Belgiasta laitan, kunhan pääsen yläkerran koneelle. Tämä pieni nettikirjani ei suostu nyt jostain syystä tuomaan yhtään valokuvaa kenenkään nähtäville. Ehkä sekin kärsii viileydestä.

Kävin tänään harjoittelemassa avioliittotoimistossa avioliiton solmimista englanniksi! En ole menossa uusiin naimisiin kenenkään englantilaisen kanssa vaan mieheni työtoveri menee naimisiin toisen työtoverin kanssa ja toinen näistä työtovereista ei puhu englannin lisäksi muita vieraita kieliä, joten lupauduin toimimaan tulkkina avioliittoa solmittaessa. Tänään oli harjoitukset. Jouduin allekirjoittamaan virallisen vakuutuksen, että tulkkaan vain sen mitä virkailija sanoo enkä pistä omiani mukaan. Suostuin allekirjoittamaan sen. Ensin oli hiukan epävarmaa saanko toimia tulkkina, kun olen ulkomaalainen enkä omista edes saksalaista henkilöllisyystodistusta. Otin passini mukaan, ja vielä ns. saksalaisen perhekirjan ja lisäksi asuinpaikkatoimistosta saadun asuinpaikkatodistuksen, jolla todistetaan, että minulla on pysyvä asunto Saksassa.

Olen suunnitellut Saksan kansalaisuuden ottamista. Se ehkä helpottaisi tulevissa tulkkaustilanteissa. Ja muutenkin. Kun en kuitenkaan joudu luopumaan Suomen kansalaisuudesta. Saisin ainakin äänestää täällä. Ja saisin sen vihreän pienen lehtisen, jota kutsutaan henkilöllisyystodistukseksi sen sijaan, että kaivan lompakostani moneen kertaa teipatun EU:n  työluvan, jonka sain 20 vuotta sitten, ja jolla ei ole enää mitään merkitystä.