keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Taas kerran Suomeen muuttamaan äitiä

Eipä näytä tästä muuttotouhusta tulla loppua.
Äkkilähtö taas, mutta onneksi tuo Ryanair pelastaa huippuhalvoilla lipuilla.
Lento Suomeen maksaa 4.79€ ilman lisiä ja paluu on 0.00€. Kaikkine kenttäveroineen ja kerosiinilisiniin (ilman sitä kuuluisaa vessamaksua) lipun hinnaksi tuli 50 euroa. Kölnistä on bussikuljetus Ryanairin omilla busseilla Hahnin kentälle. Maksaa sivu 15 euroa. halvemmalla ei pääse enää omalla autollakaan.

Lennän perjantaina ja tulen maanantaina takaisin. Muuttoauto on tilattu lauantai aamuksi kello 8.00. Ehkä siihen mennessä omemme perjantai-lauantai yönä ehtineet pakata kaiken laatikoihin ja muuttaneet täyden kaksion tyhjäksi huoneistoksi. Lauantai aamuna olemme varmasti vain haamuja, mutta sunnuntai iltana pääsen saunaan ja sitä kannattaa jo odottaa!

En tiedä miten muualla päin Saksaa joulusää nostattaa tunnelmaa, mutta Kölnissä riittää vettä. Joulumarkkinat ovat yhtä mutapainia. Viikonloppuna oli kahdet tosi ihanat joulumarkkinat lähistöllä. Kävimme tekemässä liejulenkin, tosin saimme jotain hyvääkin aikaiseksi. Teetätin aivan ihanan tuolin puusta. Ei istumista varten, vaan puutarhaan. Laitan kuvan ensi kerralla.

Suomen televisio näkyy yllättäen taas internetissä. Sain osoitteen Suomesta. Katselen iltaisin viinilasin kanssa ompeluhuoneessa telkkaria. "Karjalan kunnailla" on saanut minusta vakivieraan. Ihanan suomalainen ohjelma. Ja mitkä maisemat. Parempaa kuin Inga Lindströmin nyyhkynmakeissa rakkaustarinoissa, joita katsomme vain siksi, että ruotsalaiset maisemat ovat miltei yhtä ihania kuin suomalaiset..

Siis taas karjalaisille kunnaille katsomaan miten kahvilan suunnittelu edistyy..

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Paluu Suomesta Lokakuun Kesälomalta!!!

Se oli siis meidän kesäloma, lokakuinen Suomen matka. Ehkä joku keksisi lämpimämmän, aurinkoisemman ja rentouttavamman kohteen kesälomalle, mutta en näin äkkinäiseltään keksi muutakaan paikkaa kuin sateisen, lokakuisen Suomen. Loma on loma, teki sen mihin aikaan vuodesta mihin tahansa. ja kun vielä mies on innostunut Suomesta niin mikäs siinä. Saipahan autommekin tehdä vielä viimeisen matkansa Suomeen. Maaliskuussa hankimme uuden auton. Tämä "pakollinen" kahden vuoden välein tapahtuva autonvaihto tekee meistäkin sitten pikkuauton omistajia. Hankimme Ford Fiestan. Minä olen niin innoissani uudesta luumunpunaisesta Ford KA:stani, etten malttaisi pitää käsiä irti autosta edes nukkuessani. Minä sentään vain uneksin siitä, että ajelen uutukaisella autollani. Guido herää ennen kuutta ehtiäkseen "seurustella" autonsa kanssa ennen töihin menoa, ajaa joka toinen päivä autopesun kautta kotiin, ei siksi, ettei kuravesi sotkisi autotallin lattiaa vaan siksi, ettei tippuva kuravesi sotkisi hänen puhdasta autoaan! Guido sai viikko ennen meidän Suomen matkaamme uuden autonsa. Leikkikalu pojalle. Unelmien täyttymys. Turhuuksien turhuus. Olemmehan me pikkulapsinakin unelmoineet milloin autosta, rattikelkasta, uudesta nukesta tai nykylapset tietokonepeleistä tai 22-vaihteisesta pyörästä. Miksei siis aikuinen mies saisi unelmoida urheiluautosta. Ja toteuttaa unelmansa. Autotallissamme asustaa viidettä viikkoa 305 Hevosvoimaa. Ei tuota minkäänlaista vaikeutta pyytää miestä hakemaan kellarista vessapaperia, keittiöpyyhkeitä, paketti makaroonia, viinipullo....Hän on aina valmis kuin pieni partiolainen. Käy vilkaisemassa samalla, että hevoset ovat tallissa. Silittää vähän peltiä ja puunaa laseja puhtaaksi. Eihän se edes likaannu, kun sateen takia sillä ei edes ajeta, mutta pölyähän tietenkin autotallissa kertyy aina jonkun verran...

No, ei tämä nyt niin pahaa ole kuin olen kertonut - paljon pahempaa!!! Meillä syötäisiin sunnuntain aamupalakin autotallissa, jos en ehtisi kattaa sitä keittiöön..

Tällä uudella hirmulla emme tule koskaan Suomeen. Siihen ei rahamme riitä. Meidän kesälomamme tehtiin vielä tilavalla perheautolla. Toimme kirjoja ja muutamia lapsuuteen liittyviä tavaroita, asitioita mummin viipurin ajoilta, lisää kirjoja, tauluja, laseja, ja tietenkin ihan vain muutama muumimuki, parit lautaset ja läjä joululahjoiksi aiottuja lahjoja, joita en tässä nyt rupea mainitsemaan. Auto oli kattoon asti täynnä. Väliin ei olisi mahtunut enää muurahaistakaan. Aika meni taas kerran äidin asuntoa tyhjentäessä, pakatessa, suunnitellessa mitä äiti tarvitsee uudessa asunnossa, kun edessä on taas muutto uuteen paikkaan. Elämä Veteraanitalossa on pian taaksejäänyttä aikaa, sillä äiti tuntee olonsa turvalliseksi sellaisessa paikassa, jossa on henkilökunta ympärillä koko ajan.

Teimme päiväretken Joensuuhun äidin serkun luokse. En voinut oikein käsittää kuinka viimeisestä vierailustani on voinut kulua yli 29 vuotta!! Eihän vuodet voi mennä niin nopeasti?? Mihin ne voivat hävitä jättämättä jälkiä. No, mitä nyt pari lasta on ehtinyt syntyä ja yksi lapsenlapsi...Äiti oli kuitenkin onnellinen nähdessään serkkunsa. Hän on käynyt Joensuussa useamminkin kuin kerran kolmessakymmenessä vuodessa.

Muut tuttavat näimme ohimennen Imatran torilla, syysmarkkinoilla, Tallinnassa....

Ja nyt olemme sitten taas takaisin tutussa ympäristössä, purkamassa pahvilaatikoista laseja, jotka eivät mahdu kaappeihin. Edessä on viikonlopun ostosmatka Ikeaan. Tarvitsemme yhden kaapin ruokailuhuoneeseen, olohuoneeseen kokonaisen tv-tasolaatikoston, 3 metriä yhteensä.

Poissa ollessamme Iida on oppinut nousemaan seisomaan, ottamaan tukien muutaman askeleen ja hihkumaan suomeksi. Tätää. äää, täh. Olen varma, että hän sanoi eilen Äiti. Sitä Mikaelkin haluaisi kuulla. Ensimmäinen sana suomeksi: Äiti. Ehkä se vielä sieltä tulee.

Friedhelm etsii sopivaa istumapaikkaa vastatekemän tilkkukassin päältä. Se merkitsee, että kassi on hyvä. Kelpaa kissallekin.

Parin viikon kuluttua on Suomalaisella koululla/seurakunnalla joulumyyjäiset. Tilasin Porkkana-tyrnimarmeladi karkkeja Reisjärveltä ja pakkaan ne pieniin pusseihin myyjäisissä myytäväksi.

Ja tänään alkoi Saksan 5. vuodenaika, ainakin täällä Reininlaaksossa.Tänään 11.11 kello 11.11 julistettiin Karnevaalit alkaneiksi. Miltei unohdin sen. Aamulla töihin ajaessa ihmettelinkin miksi tienvarrella oli peikkopukuihin, noita-asuihin ja pellehaalareihin sonnustautuneita ihmisiä. KARNEVAALIT . Taas on vuosi kulunut. Ja ihmettelen yhä miten se voi olla mahdollista, kun juuri äskenhän selvittiin edellisistä ja nyt ollaan taas uusissa. Ei joulukaan tule kuin kerran vuodessa!

Oikein hauskaa karnevaalinaikaa kaikille Jeckeille.









Elämää Saksalaismetsissä: Aristocratico

Elämää Saksalaismetsissä: Aristocratico
http://www.christofcartoons.com/posterpage.htm

Aristocratico

Posted by Picasa

maanantai 14. syyskuuta 2009

Luopuminen

Mistä alkaa luopuminen? Milloin vauva irtoaa äidistään, milloin vanhemmat irtoavat omista vanhemmistaan? Milloin minä irtoan vanhemmistani?

Irtoaminen alkaa sillä hetkellä, kun synnytään. Vanhemmat ovat innoissaan, kun lapsi oppii istumaan, konttaamaan, ottaa ensimmäiset haparoivat askeleet - irti vanhemmistaan. Ymmärtää olevansa itsenäinen ja näyttää tahtonsa. Ensimmäinen irtiotto. Ja vanhemmat riemuitsevat. Koko elämä on siirtymistä itsenäisyyteen, omaan elämään. Vanhemmat koettavat kasvattaa lapsensa vahvaksi kestämään elämän vastoinkäymiset. Lapsi on kuin jousi - valmis lentämään keskelle kuohuavaa elämää.

On niin vaikea luopua siitä mitä on saanut pitää lähellään. on vaikea muuttaa elämä muistoiksi. Muistot lipuvat kuin kaarnapalat virtaa myöten saavuttamattomiin. Ei auta edes kepillä kurkottaa niiden perään. Toisinaan taas kaiken näkee kirkkaana kuin pakkasjään. Yksi kevyt tuulenhenki heittää taas ajatukset sekaisin. Ote irtoaa tästä hetkestä ja siirtyy entistä useammin niihin hetkiin ennen irtioton alkua. Äidin ja isän luokse. Se on kuin matkalaukun pakkaamista ennen matkalle lähtöä. Mitä sitä ottaa mukaansa tästä hetkestä? Hetkestä, joka menettää merkityksen, kun kaikki palaa takaisin lähtöhetkeen.

Ja me muut seuraamme muutosta voimattomana. Tuntuu kuin tomu peittäisi jäljet sitä mukaa, kun yrittää seurata niitä. Roolit vaihtuvat huomaamatta. Se, joka ennen oli vahva, heikkenee pala palalta. Murenee muistojen mukana. On vaikea päästää irti, kun ikävä kaivertaa jokaisen eron jälkeen eikä tiedä tunteeko äiti enää seuraavalla kerralla.

Minä roikun tässä kahden elämän välissä; toisessa kädessä pieni ottamassa ensimmäisiä horjuvia askeleita kohti suuria salaisuuksia; toisessa kädessä elämän salaisuuksista täyttynyt käsi irrottamassa otettaan. Kahden välissä ELÄMÄ. Kahden elämän VÄLISSÄ. Välissä kokonainen elämä.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Sumuinen sunnunta aamu

Yöpaidassa läpi sunnuntain!!!

Sisareni lähetti linkin Suomen television Onnellisuus-ohjelmaan. Mielenkiintoinen, vaikka täällä Saksassa ohjelmaa en näekään. Jokainen ihminen kysyy aina uudelleen ja uudelleen saman kysymyksen: "Olenko minä onnellinen"? - "mitä onnellisuus pitää sisällään"?

Onni on kiinni arkisista asioista. Mielen ja ruumiin tasapainosta. Pienistä värikkäistä hetkistä. Yksin tai yhdessä. Tuoksuista, jotka tuovat mieleen muistoja vuosien takaa. Yksi lyhyt onnen hetki seuraa läpi elämän.

Luin tädiltäni 50-vuotislahjaksi saamaani kirjaa: Lämpöä ja Valoa" Runoja iltojen hämärään. Sen on kirjoittanut Anna-Mari Kaskinen ja kuvat ovat niitä hämäränlämpöisiä tunnelmia, jotka Minna Immonen loihtii uskomattoman kevyellä tavalla. Kirja on lempilukemistani. Kun avasin kirjan tänään, eteeni aukeni kohta: "Jos saisin yhden aamun ja yhden maiseman, niin miten valitsisin parhaan ja kauneimman?"

On vaikea sanoa mikä elämäni hetkistä ja aamuista on ollut se kaunein ja minkä haluaisin elää uudelleen, mutta näitä hetkiä pikku Iidan kanssa en hennoisi antaa mistään hinnasta pois muistoistani. Minusta on selvästi tullut mummi. Mummit katsovat elämäänsä eteenpäin pienten varpaiden ja sormien lomasta, muistellen kuinka omien lasten kehittyminen jäi kaiken arkisen kiireen alle, huomaamattomiin. Nyt on toinen asenne elämään ja sen nopeuteen. Pienen lapsen kehityksen seuraaminen on uskomattoman hauskaa, kun keskittyy vain yhteen asiaan. Kun ei tarvitse enää kaksi, kolmin ja nelinkäsin selviytyä tiskistä, vaipanvaihdosta, koirien luiden poisheittelyistä, kirkon ovien avaamisesta turisteille sunnuntai aamuna ennen kukonlaulua....On vain pieni lapsenlapsi, jonka näkee aivan toisin silmin ja uudella rauhallisuudella.

"Kauneinta mitä näen
on sinun katseesi.
Kauneinta mitä kuulen
on sinun äänesi.
Kauneinta mitä tiedän
- kaikki on sinussa.
Enemmän kuin mitä koskaan
osasin toivoa."

Ja nyt lähden ompelemaan Iidalle housuja!!!

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

KIRJASUOSITUS!!!!!

EHDOTON MUSS UND MUST UND TÄYTYY LUKEA JA VIELÄ PALJON ENEMMÄN on Laurent Gaudé:n kirja "Kirottu suku", joka kertoo Montepuccion kylästä Etelä-Italiassa, Apulien alueesta vuosien 1875 alusta miltei tähän päivään. 5 sukupolven ajalta kuvattu kertomus on tiivis, intensiivinen, älykäs, jännittävä ja silti arjen asioista kertova tarina, jota ei malta jättää käsistään edes ruuanlaiton tai nukkumisen ajaksi. Suvun tapahtumat seuraavat uniin. Minä ainakin käyskentelin tyhjillä kivikujilla armottoman polttavassa auringossa ja haistoin kuivettuneen kalan löyhkän, sokaistuin pistävän kirkkaasta auringosta ja näin kuinka miehet istuivat talojen varjoissa polttelemassa tupakkaansa, kun naiset touhusivat lieden ääressä viileissä huoneissa.

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirjailija sai vuonna 2004 Goncourt-palkinnon Ranskassa ja on Ranskan lupaavimpia kirjailijoita.

Istun lattialla, polvillani, kaikessa kiireessä sunnuntain keskipäivän aikaan, kun myöhäinen aamupala on juuri korjattu pois. Kylässä on tänään vaelluspäivä. Kerran vuodessa kokoontuu kylämme kirkolle kymmeniä. ellei satoja ihmisiä - säästä riippuen - osallistuakseen 20 km pituiselle vaellukselle. Tänä vuonna en jaksanut lähteä. Jalkani on leikattu joskus 30 vuotta sitten Rovaniemellä ja epäonnistuneen leikkauksen jälkeen sillä ei voi kävellä enää kuin korkeintaan 10 km kerralla.

Viime viikonlopulla olin Unnan lähellä, Hachenin kylässä viettämässä urheilullista viikonloppua 3 naisen kanssa. Uskomatonta rääkkiä, mutta niin hauskaa urheiluviikonloppua en ole koskaan aikaisemmin viettänyt. Tuntui, että sielukin puhdistui siinä rähinässä. Perjantai iltana aloitimme Pilateksella. Se on minun lempilajini, jota harrastan jo kolmatta vuotta täällä meidän pikkukylässämme. Se on tasapainoittava, harmooninen, mutta hyvin lihaksia kehittävä laji, jossa keskitytään hengittämiseen, lihasten yhteistoimintaan ja samalla mielen tasapainoon. Siitä on myös kehitetty jooga-pilates, joka nähtävästi vielä enemmän keskittyy mielen rauhaan.

Yllätyksekseni ihastuin rummutus-aerobickiin niin, että tekisi mieli etsiä täältäkin joku ryhmä, jossa jatkaisin. Se oli varsinaista tasapainoilua rytmin, jalkojen ja vauhdin välillä. Törmäilimme milloin vasemmalle ja milloin oikeale, yhdeltä lensi rumpupalikat ilmaan ja muutaman kerran kaadoimme toisiammekin, kun oikein vauhti kiihtyi emmekä enää tienneet lähteäkö vasemmalle, takaviistoon vai oikealle. Päällimmäisenä oli kuitenkin ilo liikunnasta. Ja sehän minusta liikkumisessa sitä hauskinta onkin, kun saa nauraa, iloita vauhdista ja olla hikimärkä tunnin päätyttyä. Meidän viikonlopussa oli vain vikana ajan puute. Rääkin jälkeen syöksyimme suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. Kuivana ja "raikkaana" rynnistimme taas pyyheliinat ja vesipullot kainalossa uudelle kurssille. Sunnuntai aamuna huomasin, että joku oli vaihtanut jalkani! Minulla oli puujalat entisten tilalla. Sain omani vasta torstaina takaisin, kun pikkuhiljaa pohjekipu laantui. Huomasin, etten ole liikkunut tarpeeksi, vaikka joka aamu teenkin voimisteluharjoitukseni, kuten äiti aikoinaan. Liikuntani pitäisi olla kuitenkin monipuolisempaa ja jatkuvaa. Joskus innostun enemmän, sitten taas ompelen ja istun paikallani enkä muista, että likkumiselle ei saisi olla mitään esteitä. Ei edes Iidan tilkkutäkki.

Kankaat odottavat pöydällä. Guido lähti puoleksi tunniksi pois ja minä ajattelin, että ehdin ommella muutaman lappusen siinä ajassa. Päässä pyöri kuitenkin Gaudén kirja, josta oli pakko ilmoittaa koko maailmalle. LUKEKAA se! ehdottomasti sen arvoinen. Scortan suku on kertomus taistelusta, lyhyistä onnen hetkistä, mutta myös siitä, että elämä on elämisen arvoista, vaikka aina ei teekään oikeita ratkaisuja. Kirjan jälkeen päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että minun on mietittävä mitä todella elämältäni haluan ja mikä minulle on täällä tärkeintä, etten tuhlaa päiviäni tyhmyyteen enkä pelkää tehdä sitä mitä todella haluan. Saati, että unohtaisin sanoa läheisilleni mitä he minulle merkitsevät.

Nyt kankaiden kimppuun.
Hyvää sunnuntaita.

perjantai 14. elokuuta 2009

Viikonloppu lähestyy ja olen töissä

Kello käy puolta seitsemää. On aika lähteä työpaikalta, sulkea ovi perässään ja jättää ainakin muutamaksi päiväksi tämä työmaa. Friedhelm odottaa kotona miksei kukaan tuo hanhenrintaa ruokakuppiin, eikä rapsuta vatsanalta..hän oli tänään erittäin seurankipeä; kiipesi verhoja pitkin klo 06.15 ja odotti minun tervehtivän häntä iloisena "häntäheiluen" ja täyttävän hänen tyhjän ruokakipponsa. Kissamme kärsii kroonisesta nälästä.Häntähän ei ruokita tarpeeksi. Siksi on paras herätellä aikaisin, ettei emäntä pääse livahtamaan ovesta ulos ilman aamupalatarjotinta. (meillä EI ole tapana jättää kissaamme heitteille...) Jos vaikka jääkaappimme on joskus valonvarassa niin kissanruokakupissa on strutsin lihaa tai kengurua. ... no ehkä ei kovin usein. Alakerran naapurimme hellivät Friedhelmiä erikoisilla ruoka-annoksilla ja me kuolaamme vieressä....

Viime viikko oli kiireinen. Mistä moinen kiire johtuu? Siitäkö, ettei päivässä ole tarpeeksi tunteja vai siitä, etten osaa järjestää asioitani jokaisen tunnin kohdalle niin, että tunnit riittäisivät niihin asioihin, jotka päivän ja vuorokauden aikana pitäisi tehdä?

Maanantaina olin tietenkin taas kuuteen asti töissä ja ajoin pomoni luokse ruokkimaan heidän 3 kissaansa, kun he olivat lomalla. Queen Mary lähti Hampurista ja sen näkeminen on miltei samaa kuin isäni katseli pikkupoikana kuinka Suomen Joutsen irtosi satamasta. Pomoni oli Hampurissa vaimonsa kanssa. Vietin illan entisten naapureitteni ja muutamien tuttujen kanssa Gladbachissa katsomassa ilotulitusta. Kotiin saavuin joskus puolenyön aikaan.

Tiistaina. Mitähän minä tein tiistaina? Olin töissä myöhään, kuinkas muuten. kukaan muu kuin Friedhelm ei odota minua kotona. Minun piti mennä tyttökaverini kanssa Kürteniin saunaan, mutta siirsimme sitä keskiviikkoon. Tiistaina ompelin Iidan peittoa.

Keskiviikkona olin päättänyt lähteä ajoissa töistä. hiukan lähtö myöhästyi, mutta ehdin viideksi tyttökaverini luokse saunakamppeineni. Ajoimme Kürtenin saunaan, jossa vietimme rentouttavan illan. Saunoimme hyvin, söimme hyvin ja kävelimme nakuina isossa puutarhassa sateessa! Saunassa oli onneksi vähän ihmisiä, joten löylyihin mahtui. Saksalaiset saunat ovat yhteissaunoja, joissa ollaan alasti, tuijottelematta toisten napoihin-tai omiin. Jokainen vain nauttii hiljaisuudesta, rauhasta ja löylystä. saksalaisissa saunoissa EI saa puhua. Saunan löylynlöyhyttelijä kertoo mitä löylyvettä hän on sekoittanut, heittää sitten aimoannoksen vettä kiukaille, heiluttelee pyyheliinalla pitkin katonrajaa jakaen tuoksuvan löylyn ympäri saunaa ja joissain tapauksissa kertoo jopa pienen kertomuksen tuoksujen vaihtuessa...Kotiin tulin rauhoittuneena ja onnellisena.

Torstaina heräsin levänneenä ja uutena kuin pieni lapsi. Ihokin tuntui niin raikkaalta ja pehmeältä. Olin illalla kölnissä ja nautin erittäin maukkaan intialaisen hampurilaisen "New York great Burger" ja se oli todella GREAT vaikkei niin intialainen ollutkaan.

Perjantai ei auennut aivan niin sinisenä ja helteisenä kuin luvattiin, mutta päivän mittaan pilvipeite rakoili ja aurinkokin hemmotteli meitä. Nyt on aika sulkea tietokone, laittaa ilmastointilaite pois päältä, sammuttaa valot ja sulkea kaikki ovet. Toimistomme on laajentunut ja nyt pitää todella kiertää huone huoneelta katsomassa, ettei missään ole mikään ovi jäänyt auki. Tuntuu kuin työskentelisin suuremmassakin virastossa. Näen täältä ylhäältä (istun toisessa kerroksessa avoimessa toimistossa, allani n. 300 neliötä tyhjää tilaa) kadulle ja takanani kirmaavat hevoset niityllä. Ympärillä vihreitä niittyjä, metsää ja paljon luontoa. Olemme silti vain 20 min. päässä Kölnin keskustasta.

Maailma on pienentynyt. huomasin sen tänään, kun istuin koneen ääressä kirjoittamassa laskuja ja kirjeitä ja yhtäkkiä tietokoneeni oikeaan alanurkkaan ilmestyi kiinalainen nimi ja viesti: "Hi Tintti". Vastasin lyhykäisesti, hämmästyneenä että joku kiinalainen Helsingistä kirjoittaa skypeeni, vaikka se on avoin vain niille, joille olen osoitteeni jakanut. Keskustelu kehittyi hyvin mielenkiintoisiin asioihin, pääasiassa siihen onko Suomen ja Saksan elintason ja elämäntason välillä suuria eroavaisuuksia. Mielestäni ei ole, mutta Suomen elämäntaso on ehkä korkeampi kuin Saksan. Mutta sekin on sellainen mielipide asia. Meillä on täällä luontoa siinä missä Suomesskain. se ei vain ole niin villiä kuin teillä siellä. Ei kävele karhut kaduilla vastaan eikä sudet ulvo mustikkapolkujen varsilla. Kiinalaisen mielestä helsinkiläiset eivät ole rehellisiä eikä siellä ole helppo löytää tyttöystävää ja suomalaiset eroavat nopeasti ja avioerot ovat niin yleisiä. Täälläkin avioerot yleistyvät siinä, kun naisten oma elämä käy helpommaksi. Kun ei olla enää kiinni miehen työssä. Mutta avioeron kohdatessa moni nainen joutuu ahtaalle, jos miehellä on suuret velat ja paljon maksurästejä. nainen joutuu maksumieheksi, vaikka hankinnat olisivatkin olleet vain miehen. siinä eroamme toisistamme.

Kello lähenee seitsemää ja nyt jätän tämän toimiston taakseni. Hyvää viikonloppua. rauhoittukaa kaikki, nauttikaa pienistäkin hetkistä, vetäkää vaikka peitto päälle, hakekaa hyviä lakritsakarkkeja kioskilta ja mussuttakaa kaikessa rauhassa. Niin minäkin aion tehdä. Joudun tosin jakamaan kaiken yhden "hullun" mustan kissan kanssa..

lauantai 8. elokuuta 2009

Ensimmäinen kerta lapsenvahtina!!!

tunsin olevani äärettömän tärkeä. Nici pyysi minua avuksi,kun hänen piti siivota ja minusta olisi apua Iidan seuralaisena. Iida on jo 7 kk ikäinen ja potkii itseään isänsä tavoin takaperin pitkin lattioita, kaipaa seuralaista ja haluaa, että hänen kanssaan keskustellaan. Jätin sosiaali-ja terveysministerin virka-autolla Espanjaan ajon käsittelemättä, näytin Iidalle kuinka kangaslaivaa voi vetää punaisesta narusta lähelle ja miten suomalainen kana kotkottaa. Se oli Iidasta vallan mainio juttu. Peilikuvan seuraaminen nauratti, mutta ehkä mielenkiintoisinta oli karhean seinän koskettaminen paljailla jaloilla. Kokeilimme erilaisten pintojen tuntua ja parhaimmalta vaikutti tapetti, toiseksi miellyttävin oli puinen pöydänpinta, vähiten Iida piti karheasta korituolista, joka kutitti jalkapohjia. Koska jalkojen liikkeet ovat vielä vähän väkinäisiä eikä Iida ole aivan varma kenelle jalat kuuluvat, ne potkivat kuin taikinakoneen osat ja vatkaavat milloin mummin vatsaa, milloin peilinpintaa - melko holtittomasti.

Kirjoitimme Emailin Rovaniemen maistraattiin ja kysyimme kuinka Iida voidaan ilmoittaa Suomen henkilörekisteriin. Katsotaan mitä Herra Hyvönen Rovaniemen maistraatista meille vastaa.

Eilen oli Las Vegas sää; kuumuus kietoi kaiken sisäänsä. Kaupasta ulos tultua tuntui kuin olisi astunut saunaan. Eilen oli työpäivä, tänään oli vapaapäivä ja koko päivän satoi! Sade alkoi jo yöllä. Aamulla oli niin tiheä sumuverho, paksu kuin Amazonin jokilaaksossa, ettei naapuritaloa tahtonut nähdä. Sade oli enemmänkin tihkua, 99 %:sen kosteuden alaslaskeutumista erittäin märässä muodossa. Grand Canyonin lähellä olevissa kahviloissa ja ravintoloissa on katoissa vesijohtoja, joista tihkuaa kosteutta - ei varsinaista vettä - vaan kosteaa sumua, joka helpottaa paahtavassa helteessä oloa. Samanlainen "sumusade" oli tänäpäivänä täälläkin. Erona se, ettei meillä ollut 46 asteen hellettä, vaan lämpötila oli laskenut yöllä 20 asteeseen. Guido soitti aamulla Italiasta ja tuskaili 35 asteen helteessä. hän kaipasi kovasti sadetta. Tulkoot kotia sieltä hellemaasta niin loppuisi valitus!!!

Tänään oli NAISTENPÄIVÄ - ainakin meillä. Ei naiset juorua, vaikka miehet niin uskottelevatkin. Vaihdoimme tuntemuksia, elämyksiä, kokemuksia ja viimeisten 13 kuukauden aikaisia tapahtumia. Tyttökaverini Gummersbachista tuli näyttämään uutta autoaan; Crossover Polo, joka on todella sporttinen, hiukan maastoauton tapainen, tyylikäs ja reilu ajettava. Koira mahtui takakonttiin, tilkkutäkit takapenkille ja sisään olisi mahtunut hyvin 5 ihmistä. Erittäin miellyttäväntuntuinen ja -näköinen auto. Minä odotan yhä uutta KA:tani. Sen pitäisi tulla joskus syyskuussa. Tilasimme sen toukokuussa. ...eikös niitä autoja joskus Suomessakin odotettu kuukausikaupalla???Ja DDR:ssä vuosikymmeniä...Meistä on tullut kärsimättömiä. Kaikki pitäisi tapahtua heti. Kaikki pitäisi saada heti. Ennen vanhaan, kun minä olin pieni, valokuvia odotettiin ainakin puolitoista viikkoa. Siinä ajassa ehti käydä matkan mielessään uudelleen läpi, suunnitella millaiseen albumiin kuvat laittaa, mitä kirjoittaa kuvien alle ja sitten kun kuvat tulivat, ne lajiteltiin, niitä katsottiin uudelleen, niiden tunnelmat elettiin ja loma oli siten ainakin kaksinverroin parempi kuin todellisuudessa olikaan. Nyt kehitämme kuvat dm:ssä tai muussa pikakuvauspaikassa, saamme ne heti käteen ja parhaimmassa tapauksessa valmistamme niistä sidotun ja nidotun kirjan, jonka sitten tyrkkäämme työtoverimme tai vieraamme käteen selattavaksi. Tekstit ovat täydellisen ammattimaisesti valmistettuja, mitään bussilippuja tai serviettejä lempi-italialaisesta jäätelöbaarista ei voi liimata sivuille, mutta kädessä onkin TÄYDELLINEN lomakirja, jonka saa HETI eikä 2 viikon kuluttua. Löysin muutama kuukausi sitten eräästä pikkulaatikosta pienen pienen punaisen ruutuvihkon, jota jäin lumoutuneena lukemaan. Se oli ex-mieheni kirjoittama muistivihko häämatkastamme, jonka teimme vuonna 1977 keski-Eurooppaan...Italiaan, Saksaan, Kreikkaan..Muistan kuinka ihastunut olin Kölnin rautatieaseman upeisiin metalliholveihin ja tuomiokirkkoon, joka kohosi uljaana rautatieaseman vieressä. Mieheni rakastui Kreikkaan ja sen ihmisiin... muistoja 32 vuoden takaa. Tuntui kuin olisimme tehneet matkan muutama vuosi sitten. ...muistaakseni lähetin kirjasen takaisin ex-miehelleni. Hän viettää tällä hetkellä lomaansa Kreikassa 3. vaimonsa kanssa ja minä asun Kölnin kupeessa!!

Eksyin lapsenvahti-roolistani muistoihin. Ehkäpä juuri siksi, että pieni lapsenlapsi saa mieleni palaamaan menneeseen. Edessä on alkava elämä ja siksi ajatus vaeltaa omissa menneissä elämyksissä. Pohdimme tyttökaverini kanssa tänään milloin ihmisellä on keski-iän kriisi. Mikä on keski-ikä? Jos elämme 80 vuotiaiksi, keski-ikä osuu 40-ikävuoden paikkeille. Siihen saumaan ajoittuu useimpien naisten keski-iän kriisi. Niin oli ainakin minulla ja niin tuntuu olevan myös tyttökaverillani, vaikka hän on vasta 37-vuotias, mutta lähenee neljääkymmentä. Kriisi ei tule siitä, että tietoisesti ajattelisi elämäänsä keski-ikäisenä naisena. Tyttökaverini sanoi olleensa täysin tietämätön mistään kriisistä ennen kuin lääkärit monien tutkimusten jälkeen totesivat, että hänellä on masennusta, joka johtuu kriisistä. Myöhemmin hän totesi olleensa todellisessa kriisissä, mutta sillä hetkellä hän ei tunnistanut oireita. Öisiä hikoilukohtauksia, selittämättömiä itkunpurskauksia kesken työpäivän ja sydämentykytyksiä. Muistin, että minulla oli samanlaisia oireita, kun alkoi 40-vuotta lähestyä. Olin juuri muuttanut Saksaan, jättänyt kaiken tutun taakseni, aloittanut täysin uuden elämän ja opetellut uuden kielen. En pitänyt sitä mitenkään suurena muutoksena. Ihmisethän muuttavat jatkuvasti jonnekin, repivät itsensä juuriltaan ja aloittavat jossain taas nollasta. Miksi minun olisi pitänyt elää jossain kriisissä? Keho kuitenkin reagoi muutoksiin, vaikka itse yritinkin olla vahva. Nyt 50 paremmalla puolella tunnen olevani loistokunnossa. Joskus öisin voisi saunan sammuttaa, mutta muuten en ole suuremmin huomannut pahempia muutoksia kehossani kuin silloin 40-kriisissäkään. Mitä nyt joskus tulen raivopäisenä töistä kotiin, kun tuntuu, että kaikki mitä olen päivän aikana tehnyt, on ollut väärin enkä osaa mitään. Sitten raivoan hetken, Guido kohentaa oloani ja kaikki on taas ohi. Myöhemmin ihmettelen kuinka olen voinut masentua jostain niin pienestä asiasta. Se johtuu hormoneista. En ole ennen edes ajatellut niiden olemassaoloa. Nyt ne muistuttavat mitä kummallisimmilla tempuilla. Olen tyytyväinen, ettei minulla ole 15-vuotiasta tytärtä tässä vaiheessa. Jos olisin avioliittomme alkuvaiheissa saanut tahtoni läpi, meillä olisi nyt teini-iässä oleva tytär tai poika. Nyt olen onnellinen siitä, ettei kukaan muu kuin Guido joudu kärsimään muutaman kuukauden välein tapahtuvista masennuspuuskistani.

Jatkan suomalaisten televisiokanavien etsimistä. Sain linkin, josta pitäisi Suomen telkkarin näkyä, mutta vielä se ei ole onnistunut. En anna periksi. Jos se frankfurtilaisilta onnistuu, kai se meiltä kölniläisiltäkin (kürteniläisiltä) onnistuu.



Toivon

torstai 30. heinäkuuta 2009

Kesälomavieraita Suomesta ja kesä tuli mukana

Tänään on ollut muutaman asteen lämmintä....se tarkoittaa, että Saksassa on KESÄ. Ei tällaisia päiviä ole täällä ollut tänä kesänä liian panttina. Ei ole ainakaan tarvinnut täyttää kaappeja kesäpuseroilla eikä ostella kesäalennusmyynneistä toppeja. Bikineitäkään ei ole käytetty kertaakaan tänä kesänä. (kävin alasti uimassa Mediteranassa eilen...)

Nyt pitäisi lähteä jo keilaamaan. Työpäivät valuvat taas iltaan asti ja yö tulee ennen kuin vapaa-aika ehtii vaihtua uneksi! Nyt kiireesti keilauskengät jalkaan ja pankkiautomaatille, sillä keilaus on kallista lystiä! Mutta hauskaa.

Suomalaisvieras tulee mukaan. Mies naisten joukossa. Tietää sitä, että naiset ovat ihan haltioissaan. Se on kumma juttu tuo, kun yksi mies tulee naisjoukkoon. Enää ei suut käy niin kuin muuten naisporukassa keilatessa. Hiukset on laitettu ja meikki on kunnossa. Ehkä tuo toisen sukupuolen läsnäolo tuo piristystä iltaan..

Ihan oikeasti, en kyllä tiedä miksi naiset (useimmat) reagoivat niin ärhäkkäästi, kun yksikin mies saapuu paikalle, varsinkin puhtaaseen naisporukkaan. Joillakin ihmisillä on kummallinen tapa etsiä kaikki kaksilahkeiset ja pitää jatkuvasti eräänlaista vihreää valoa päällä kuin etsimällä etsisi jonkun, kunhan se vain on MIESpuolinen henkilö. Minulle riittää nyt vain iso pallo, jota heitellä pitkin rataa...

Ilmoittelen sitten myöhemmin miten illalla on käynyt.
Siispä iloisiin keilaustunnelmiin.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Kuin Lomapäivä!

Tiukasta työpäivästä huolimatta, ihan muutaman tunnin lepo kotona auringonpaisteessa tekee hyvää. Miksi aina pitää kaivata muualle, kun lomatunnelma voi olla aivan vieressä. On vain virittäydyttävä siihen tunteeseen, että on LOMA.

Juttelin eilen Annan kanssa siitä kuinka tärkeää on keskittyä juuri siihen hetkeen ja siihen asiaan mitä kulloinkin on tekemässä. Ei kiiruhtaa asioiden edelle ennen kuin on ehtinyt elää juuri sen lyhyen hetken, jota on NYT elämässä. En ajattele sitä mitä pitäisi tehdä tunnin päästä, enkä sitä mitä pitäisi tehdä huomenna ennen kuin menen töihin, enkä varsinkaan sitä mitä teen kun avaan tietokoneeni ja luen päivän postit. Jokainen hetki on tärkeä elettäväksi. Aika liitää muutenkin niin pikaisesti, etteivät hetket tahdo riittää. Ja joskus hyväkin elämä katkeaa yllättäen - aavistamatta.On osattava elää. Nauttia ja keskittyä.

Sellaista keskittymistä vaatii myös hyvän ystävyyden vaaliminen. Jokaisella meistä on ns. Paras Ystävä. Ja on Hyviä Ystäviä. Ja on ohimeneviä hyviä ystäviä, jotka jossain elämämme vaiheessa ovat meille tärkeitä, mutta jotka vuosien myötä liukuvat ulottumattomiin. Olemme kuitenkin nauttineet niistä yhteisistä hetkistä, joita olemme viettäneet, mutta ystävyys ei ole jatkunut enää avioliiton, lasten syntymän, avioeron, tai uuden elämäntaipaleen mukana. Eikä se aina ole edes paha asia. Ihmiset tulevat elämäämme, ovat siellä mukana tapahtumissa ja tarinoissa ja joskus he vain katoavat jättäen meihin merkin kuin hennon tuoksun. Ja se tuoksu seuraa meitä mukanamme minne menemmekin.

Ja sitten on Ystäviä, jotka eivät katoa vuosienkaan jälkeen. Ei vaikka välille mahtuisi avioliittoja, syntymiä, kuolemia ja pitkiä kohtaamattomia kausia. Ystävyys on siellä jossain odottamassa kuin kukkasipulit maassa sopivaa ajankohtaa pulpahtaakseen taas pinnalle. Kaikki alkaa uudestaan, siitä mihin on jäänytkin. Ei ole vierauden tunnetta, eikä pelkoa siitä, että aika muuttaisi jotain. Minulla on ollut onni saada tällaisia Suuria Ystäviä, jotka ovat aina lähellä tuhansien kilometrien välimatkoista huolimatta.

Tällaisena kauniina kesäiltana, (kun naapurin ruohonleikkuukone pitää traktorin desibelin meteliä) tuntuu hyvältä vain keskittyä ajattelaan ystäviä. Ajatuksissa voi siirtyä toisen luokse. Kenties se on joskus tulevaisuudessa mahdollistakin. Nyt vain ajattelen ja olen siellä minne haluankin mennä.

Kiitos kaikille Suurille ja Tärkeille Ystävilleni siitä, että he ovat olemassa ja ovat ottaneet minut ystäväkseen.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Olen tehnyt historian tutkimusta vuodesta 1922

Viikko Suomessa ennen ja jälkeen Juhannuksen sai minut kaivamaan vanhat historiankirjani esille, tutkimaan sukujuuria ja tutustumaan äitini vanhojen päiväkirjojen avulla Suomen historiaan aivan uudella tavalla. Äidin asunto tuli tyhjennetyksi, siivotuksi ja hiukan haikein mielin lapsuuden muistojen luopumisprosessin kautta asunnonmyynti-kiinteistöfirmalle myyntiin. Toivon kuitenkin, että ihan vielä vähän aikaa saisimme pitää sitä kesäpaikkana ennen kuin sse oikea mummon-mökki löytyy.

Äiti muutti pienempään asuntoon tien toiselle puolelle ja on niiiiin tyytyväinen upouuteen, puhtaanraikkaaseen ja kauniiseen asuntoonsa, jossa on yötäpäivää hoitaja, jos jotain sattuu. Palvelutalo on mitä mielekkäin vaihtoehto itsenäisyydestään kiinnipitävälle ja itsenäiselle ihmiselle, joka ei halua antaa periksi, vaikka hella jäisi päälle ja tupa täyttyisi mitä kummallisista maailmankiertäjistä. Äiti on aina ajatellut ihmisistä vain parasta eikä varmaan koskaan ole edes pettynyt kuvitelmissaan. Mitä ihmeellisempiä ihmisiä maailman kolkista on meidänkin ovista astunut sitään. Viime viikolla soitti yksi näistä ihmeellisistä kummallisuuksista ja ehdotti tapaamista Frankfurtin rautatieasemalla! Joskus vuonna - ties milloin 1973-1976 välimailla tapasin Kouvolan rautatieasemalla kaksi nuorta sveitsiläistä, jotka eivät oikein tulleet juttuun suomalaisen kioskimyyjän kanssa, kun tämä kieltäytyi edes keskustelemasta ulkomaalaisten kanssa. Jäimme keskustelemaan puoleksi tunniksi, kun odottelin Imatralle lähtevää junaa. Viikko sen jälkeen tapasimme Imatralla ja vuosien aikana sain kirjeitä ja kortteja ja jopa Radio RSA:n eli Etelä-Afrikan Radion kautta 1976 joulutervehdyksen toiselta maankiertäjältä. Rovaniemellä asuessani Frank soitti (silloin hänen nimensä oli vielä Helmuth) Sveitsistä ja kysyi voisiko hän tulla perheensä kanssa tapaamaan minua. Zürich oli lähes nurkantakana, kun välimatkaa vertasi Australian mittakaavassa. (Hän asui australialaisen vaimonsa kanssa jossain Australian pampalla) Pieni Joy-tytär oli syntynyt Papua-Uudessa Guineassa. Seuraavan kerran tapasimme täällä Saksassa, kun Frank oli tapaamassa 99-vuotiasta isoäitiään. Siitä on jo 9 vuotta. Nyt hän oli tullut taas sukulaisvierailulle ja vietimme ihanan hellepäivän Bad Homburgissa, Frankfurtista n. 14 km. Jos joku on käymässä Frankfurtissa, poiketkoon ehdottomasti suloisen kauniiseen, viehättäävään Bad Homburgiin, joka muistuttaa jollain tavalla mallorcalaista kylää. Upeita kukkaistutuksia pitkin katuja ja seinien varsia. Kaunis puistoalue ja erittäin viehättävä vanha hautausmaa puistoa vastapäätä.

Nyt olen jatkanut äidin aloittamaan "Kansainvälisiä ym. tapahtumia" käsittelevän yhteenvedon kirjoittamista. Äiti on syntynyt 1922 ja siitä hän on aloittanut yhteenvetonsa. Sitä sekä muita hänen kirjoittamiaan kertomuksia mm. Imatran Terästehtaan toiminnasta nuoren sihteerin silmin olen lukenut kuin jännityskertomusta. Neuvostoliiton suurhyökkäykset kannaksella ja Viipurin valloitukset ovat muuttuneet eläväksi elämäksi. Olen lisännyt omien lasteni syntymät ja muutamia henkilökohtaisia tapahtua mukaan ja toivon, että seuraava sukupolvi jatkaa kertomusta. Siten koko suku saadaan yhdistetyksi samaan janaan ja huomaamme kuinka elämämme liittyy koko maailmankaikkeuden tapahtumaketjuun. Äiti kirjoitti siitä kuinka vuonna 1930 aurinkokuntamme kaukaisin planeetta Pluto löydettiin. Samaan aikaan hän kävi partiota Viipurissa ja inhosi poikia, halusi mielellään käyttää serkkunsa Sainin luistimia, kun hänellä itsellään ei ollut sellaisia. 1934-36 hän kävi usein Viipurissa elokuvissa, istui usein kahvilassa juomassa limonaatia ja luki sekä elämänkerrallisia kirjoja että rakkausromaaneja, vaikka tuhahtelikin niiden imelyyksille. Koulussa hän ei ollut mitenkään intohimoinen oppilas mutta on päässyt hyvin pitkälle ilman huipputason koulutodistusta.

Vanhojen päiväkirjojen lukeminen ja niiden sisältämät henkilökohtaiset kommentit sen ajan poliittisiin tapahtumiin antavat aivan erilaisen kuvan historian kulusta kuin pelkät koulukirjat.

Minä olen päässyt vuoteen 1987, kun saksalainen Mathias Rust laskeutui pienkoneella Moskovan Punaiselle torille. Sensaatio aikoinaan. Muistan sen hyvin tarkasti. Neuvostoliiton ilmavalvonta oli huomannut koneen, mutta ei saanut lupaa ampua sitä alas. Tapahtuman johdosta erotettiin yli 2000 virkamiestä! Se oli tavallaan alku uudelle ajalle Neuvostoliitossa.Mathias Rustille ei valitettavasti sen jälkeen ole kuulunut hyvää; pahoinpitelyjä, avioliitto, ero,avioliitto, varkauksia ja vankilaa.

Minun iltani päättyy nyt tähän. Työpäivät venyvät 10-tuntisiksi joka päivä. Lama tuntuu vain kiristävän työpäivien pituutta tai sitten vanhuus muuttaa työtahdin hitaammaksi. En tiedä mistä se johtuu, ettei päivässä enää ehdi sitä mitä ennen ehti. Tunnitkin ovat muuttuneet lyhyemmiksi kuin ennen!

Hyviä öitä ja aurinkoisia päiviä.

Iida täyttää ylihuomenna puoli vuotta. Se on uskomatonta ja saa minut ylen onnelliseksi, kun seuraan viikottain pienen elämän muuttumista. Nyt lentävät lelut kauemmaksi ja pieni pullea käsi kurkottelee tavaroiden perään, kääntyily puolelta toiselle on jo "lastenleikkiä" ja ääntelyt muistuttavat suomalaisvauvan "sanavarastoa". Niin sanoi lastenlääkärikin.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Juhannus Suomen sateessa.....ei kai?

Milloinkahan olen viimeksi viettänyt Juhannuksen Suomessa? Siitä on ikuisuus, tai sitten olen vain unohtanut, että on juhannus. Täällä sitä ei huomaa - se ei ole mikään vapaapäivä kuten huominen Fronleichnahm. Tietämättömänä katolilaisen kirkon juhlista, sijoitin tämän juhlapäivän niihin Vähemmän Tärkeisiin, kunnes luin kerran päivän tarkoituksesta..se on virallisesti Korkea Juhlapäivä " Kristuksen ruumiin ja veren juhla". Yksi tärkeimmistä juhlista katolisessa kirkossa. Sitä juhlitaan aina 60 päivää pääsiäisen jälkeen. Ja sitä on juhlittu vuodesta 1246 eli ei ihan nykyajan juhlia. Huomenna kulkevat kirkolliset kulkueet pitkin kylänraittia. En ole muistanut koristella puutarhaa kukilla. Enkä taida lähteä tänä yönä tuonne yön pimeyteen kukkiamattoa rakentamaan.

minä ompelen täällä yläkerran huoneessani, katson pimeyteen ja kuuntelen Mestarit Lavalla-levyä. Mietin Kirkan kohtaloa ja huokaan kuinka nopeasti meidän elämämme voikaan loppua. Ennenkuin tuuli ehtii kääntyä, saattaa yksi elämä jo päättyä.

Minä ajattelen tulevaisuutta. On Iida, jolle on mukava ommella vaaleanpunaista pientä peittoa. Iidan äiti pyysi, että korjaisin edellisen peiton ja päätin, että teen uuden. Korjasin vanhankin, mutta uutta on hauskempi tehda. Minä en ehkä ole ihan perinteinen mummi, mutta ainakin teen perinteisiä tilkkutöitä. Niitä opetti oma mummini, joka oli oppinut ne omalta äidiltään. on mukava ajatella, että sitkeästi kulkee lanka minun ja edellisten sukupolvien välillä.

Huomenna menemme yhdessä syömään aamupalan meidän kylän kahvilaan. Se on täällä tapana. Syödään viikonloppuisin yhdessä aamupala jossain ravintolassa tai kahvilassa. Nautitaan hyvät sämpylät ja juodaan lasillinen kuohuviiniä. Joskus tehdään kotonakin niin. Kun kävi vieraita Reisjärveltä asti niin avasimme oikein hyvän kuohuviinipullon. Huomenna menemme Annan kanssa syömään. Se on samalla hänen syntymäpäivänsä kunniaksi, kun hän lähtee huomenna Italiaan lomalle ja on syntymäpäivänään muualla. Voihan sitä juhlia vähän aikaisemmin - vaikka se ei sovikaan saksalaiseen perinteeseen. Ei saa onnitella etukäteen- se tuo huonoa onnea. Annan vain lahjan, en onnittele. Ja kohotan lasillisen Annan kunniaksi. 26 vuotta on iso ikä. Minulla oli silloin jo 2 lasta! Uskomatonta. Ja nyt istun täällä, mietin miten aika valahtaa kuin vesi hanasta. Kiinni ei saa, mutta jälki jää, ainakin pieni kalkkitahra lavuaariin. Mikähän mahtaa jäädä jälki minusta? Anna ja Mikael tietävät sen sitten myöhemmin. Ehkä joskus, kun he istuvat ja miettivät miten ihmeessä aika luiskahtaa käsistä ja lapsenlapset pyörivät ympärillä kuin olisi vasta eilinen ollut, kun omat lapset syntyivät...

Toivottavasti Juhannus olisi lämmin. Tänne on luvattu ensi viikosta yli 30 asteen hellettä. En kaipaa sateista Juhannusta. Siitä huolimatta, että siivoamme äidin asunnossa emmekä ehdi pahemmin katsella taivaita tai nauttia heinän tuoksuista saati kerätä seitsemän sortin kukkia tyynyn alle. Onhan Juhannus kuitenkin Kesän Juhla ja sitä pitää juhlia. Olen Raumalla Juhannuksena.

Meidän pieni Friedhelm jää yksin kotiin. Mitähän se miettii tassutellessaan yksinäisessä talossa naapureiden ruokkiessa si? Ei voi painautua minun jalkoihini yöllä eikä repiä ikkunaverhoja makuuhuoneessa kuuden aikaan herättääkseen meidät aamupalalle. Friedhelm on kuin avainlapsi-paitsi että se on avainkissa. Se seisoo etuovella, istuu ikkunan edessä ja tuijottaa kadulle. Ei se enää kaipaa ulos, mutta se seuraa mielellään mitä pihalla tapahtuu. Istuu parvekkeella ja tarkkailee naapureiden touhuja; Lumipallo, Jimmy ja Lehmäkissa kulkevat sen reviirillä. Silloin tällöin Friedhelm käy tarkistamassa terveiset ja puskee päällään puun kylkeen antaakseen omat merkkinsä, etteivät toiset kuvittele hänen olevan kokonaan poissa kuvioista. Yksin se ei enää pääse ulos. Valjaissa. Niihin se on tottunut, kun ei muuten uskalla enää ulos. Kaksi kertaa auton alle riittää yhdelle kissalle. Ja vielä pudotus parvekkeelta sen päälle. Enempää ei yksi 9-elämän kissakaan kestä. Tai ei ainakaan sen omistajat! Haluamme pitää Friedhelmin vielä monta vuotta perheenjäsenenä.

Nyt jatkan ompeluksiani. Ja nautin lasillisen hyvää valkoviiniä. Laskematta kaloreita. Olen laskeskellut niitä viime aikoina. Tyhmää hommaa. Elettävä on silti, vaikka tekisi mieli olla joskus syömättä. Viikon kestin, sitten söin taas normaalisti. Jostain syystä ruokahalu katosi. Onkohan se tätä 50-kriisiä vai villitystä?

Suomessa tavataan ystävät!

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

KESÄ on TULLUT!


Maanantaina virallisen saksalaisen säätiedoitusilmoituksen mukaan oli Bergisch Gladbachissa 31,6 astetta Celciusta. Se oli tämän kesän ennätys. Toissayöksi oli luvattu "pakkasta", mutta en tuntenut sitä. ei myöskään pihan kukat. En ole vielä ehtinyt laittaa parvekkeelle kukkamerta, mutta tomaatit kukkivat pian, samoin mansikat, jotka ovat laajenneet taas villin rohkeasti pitkin pihaa. Viime kesän täysmyllerrys kukkamaalla teki hyvää. Tänä vuonna päätin ostaa kaarnaa eli kuorta ja täyttää kukkapenkit sillä, että kosteus säilyisi eivätkä rikkaruohot päihittäisi mansikantaimia. Nyt olen tyytyväinen tulokseen, vaikka välillä tuntui ettei hommasta tule mitään. Viime syksynä istutetut liljat, erilaiset puskat ja kukkaryhmät eivät tuntuneet viriävän henkiin mitenkään. ja sitten yhtäkkiä: räjähdys! Kivipuutarhani kadotti kivet. Keltaiset margareetat huojuivat yllättäen miltei parin metrin korkeudessa. niin pitkiksi ne eivät ole yhtenäkään kesänä yltäneet. Mansikantaimet pursuavat valkoisia kukkiaan, joissa mehiläiset pörräävät niin kiihkeinä kuin mehiläiset vain kukissa voivat pörrätä. Tuolla menolla ne siirtävät siitepölyn tuhansien kukkien heteisiin. mitähän risteytyksiä niistä tulee.

Luin suomalaista ja englantilaista puutarhakirjaa yhtäaikaa ja uskalsin yrittää hortensiapensaan istuttamista. Katkaisin kukkimattomasta latvasta pienen oksan ja laitoin sen lasiin. Kun siihen on ilmestynyt ensimmäinen juurihahtuva, sen voi kirjan mukaan istuttaa maahan. Hortensia muuttaa väriä sen mukaan mikä maan happamuus on. jos maan happamuus on alle 5,5 PH niin hortensia muuttuu punaiseksi ja happamuusasteen ollessa yli 5.5 PH niin väri muuttuu siniseksi. Minä kun luulin, että väri muuttuu kesän myötä. Meillä pensaassa on sekä punaisia että sinisiä kukkia...onkohan maa erikohdissa eri hapanta??

Saa nähdä sitten ensi kesänä onko Hortensiastani tullut mitään. Pihalla kasvaa nyt kuitenkin kaksi isoa pensasta, joten kukkia saan syksyllä maljakkoon. Mutta niitä ei saa leikata ennen kuin kukat ovat lakastuneet. Minulla on vieläkin parin vuoden takaiset kukat vadilla. Olen suihkuttanut ne lakalla ja niiden väri on säilynyt yhä melko kirkkaana.

Se tästä hortonomi ohjeesta. En ole mikään varsinainen puutarhuri, mutta nautin kesäisin ja syksyisin (ja vielä enemmän keväisin) puutarhan suunnittelusta ja rikkaruohojen kitkemisestä. Se rauhoittaa hermoja. Kiskon pois sellaista, mitä ei maailma tarvitse. Kuka kaipaa rikkaruohoja? Ehkä etanat. Mutta edes mehiläiset eivät saa vihreänä rönsyilevistä ruohoista mitään irti. Siis kiskon ne itse irti. Ja voin ainakin sanoa tehneeni töitä puutarhassa!

Vaikeat ajat odottavat saksalaisia. Opelia irroitetaan emoyhtiöstä. hyvä niin. vaikuttaa järkevältä ratkaisulta. Miksi amerikan kriisin pitäisi vaikuttaa euroopan kriisiin. Meillä on kriisiä omiksi tarpeisemme. Ehkä Nokia ymmärsi ajoissa lähteä täältä ennen kuin firma olisi kaatunut kriisiin?

Opelilaiset eivät halua Fiatin alaisuuteen. "selvittäkööt ensin omat ongelmansa ennen kuin tulevat haalimaan Saksan autofirmoja" on opelilaisten mielipide italialaisten kiinnostukseen. Kiinalainen firma on tosissaan kiinnostunut Opelin ostamisesta. Samoin venläläinen.Ennen kuin kukaan saa Opelia, on taattava ainakin kahden vuoden työllisyys. Irtisanomisia tullaan kokemaan, mutta ei siinä määrin kuin jos Fiat ostaisi Opelin.

Berlusconi vaihtaa vaimonsa 18-vuotiaaseen ja Putinilla on parikymppinen tyttöystävä. Ehkä se antaa saksalaisille aiheen epäillä, että myös vanhat työntekijät tullaan korvaamaan nuoremmilla...

Olen kutonut Iidalle villatakin. Siitä on vuosia, monia vuosia, kun viimeksi olen kutonut villapaitoja tai takkeja. Ex-mieheni sai kaikki komeat kudokseni, kun pakkasi tavaransa. Harmittelen sitä vieläkin. En sitä, että hän lähti, mutta sitä, että hän vei villatakit. Taisin tosin antaa ne suosiolla. nyt olen opetellut uusia. Pienen pienten takkien teko on hauskempaa kuin ison miehen villatakin kutominen. Joku sanoi minulle, että jos kutoo miehelle villapuseron, se tietää avioeroa. Siinä oli ennustus oikeassa. Nykyiselle miehelleni en ole kutonut yhtään mitään. Ja avioliitto on kestänyt jo 16 vuotta ja kukoistaa kaiken aikaa. Tänään hän grillasi kalkkunaa ja minä tein ns. Mirzadeh-perunoita uunissa (annan joskus reseptin - ovat ihania) ja joimme Pfalzin alueen valkoviiniä ja nautimme vain olostamme. Joskus on hyvä vain olla ja aistia hyvä olo. Olin todella onnellinen.

Viikonloppuna vietämme Mikaelin 29-vuotis syntymäpäiviä. 29-vuotta sitten oli Nurmeksessa lähes talvi. Satoi vielä räntää ja lunta, kun matkustin 28.5.1990 Nurmeksesta linja-autolla Joensuuhun. Autossa oli toinenkin paksumahainen nainen ja kuljetta vilkuili meitä hermostuneena. Ehdimme kumpikin sairaalaan ennen kuin synnytys käynnistyi. Ehdin jopa nukkua yön. Mieheni myöhästyi synnytyksestä. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Hyvä, että itse ehdin mukaan. Miten nopeasti kaikki menee eteenpäin. Olin silloin 23-vuotias ja nyt .....en vieläkään VANHA. Kokenut elämää ja nauttinut siitä. Sitä minä olen. Ja aion vastaisuudessakin nauttia.

Nautitaan kaikki! Jokaisesta päivästä, jokaisesta hetkestä. Aina löytyy hyviä syitä nauttia.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

LÄHELTÄ PITI!

Sillan seinämät olivat täynnä RAF:n taistelujulisteita...

Useimmiten elämä on kiinni ihan hiuksenhienoista, ohikiitävistä hetkistä ja oikeasta ratkaisusta oikealla hetkellä!

Olimme matkalla ober hammerbachiin tai jonnekin yhtä hassunnimiseen paikkaan Koblenzin taakse. Kummityttöni Maija viettää siellä 11-vuotissynttäreitään tiistaina ja oli kutsunut meidät lomailemaan heidän vuokramökkiinsä. Marjukka ja Edvin viettävät usein viikonloppuja Saksassa. Ruoka on parempaa ja halvempaa kuin Hollannissa - sanovat he. Emmekä olleet tavanneet moneen kuukauteen joten oli ihan hauska taas suunnitella suomalais-hollantilais-saksalaista viikonloppua rentoutuen uima-altaan äärellä saunoen ja rupatellen.

Pakkasimme auton, Guido tarkisti renkaiden paineet, kuten aina ennen matkalle lähtöä, kävi tankkaamassa tankin täyteen ja auringon helottaessa kesäiseltä taivaalta tuntui kuin olisimme lähdössä pitemmällekin lomamatkalle. Liikenne oli onneksi melko leppoisaa, ei ruuhkia eikä hirvittävästi autojakaan. Guido piti nopeuden melko alhaisena, ei porhaltanut 200 kuten useimmiten hyvällä tiellä hyvällä säällä...se taisi olla meidän pelastuksemme. Näin jälkeenpäin mietin miten pienestä kaikki voi olla kiinni. Yhtäkkiä rengas poksahti. Auto heittelehti kuin olisimme ajaneet jäällä, mutta Guido sai ohjattua sen oikealla kaistalle, jossa ei sillä hetkellä onneksi ollut ketään ja saimme auton pysäytettyä. Minä olisin automaattisesti painanut jarrua ja auto olisi lähtenyt joko vasemmalle vastaantulevan kaistan puolelle tai kääntynyt tiellä ympäri. Kytkin alas, vaihde pois päältä ja hidas jarrutus ilman jarrujen painamista eikä mitään ratin vääntöä. Selvisimme hyvin ilman, että aiheutimme kenellekään edes vaaratilanteen. Kuvittelimme, että paikkaamme renkaan siinä paikassa ja jatkamme matkaa, mutta kun renkaan sisään pumpattava kumi valui lorona pitkin asfalttia, ei matka jatkunut enää muualle kuin kotiin - hinausautolla. Kaksi tuntia vietimme auringonpaisteessa autobahnin reunalla. Takakontissa kori olutta, pullo proseccoa ja pussillinen sämpylöitä. Kyllä niillä ihan hyvin olisi aamuun asti selvinnyt. Onneksi ADAC:n hinausauto tuli ennen pimeää..

Auto vedettiin lavalle ja lomamatka katkesi siihen. Rengas oli totaalisesti revennyt. Tänään on ollut autotallipäivä. Rengas on vaihdettu ja syy rengasrikkoon oli pieni terävä muovin pala, joka oli painunut renkaan sisään ja aiheuttanut toisessa kohdassa räjähdysmäisen repeämän.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Talvesta Kesään!

Kauan suunniteltu, hyvin tehty! Maailmanympärysmatkaa voisi suunnitella ehkä yhtä intensiivisesti ja harkiten kuin me suunnittelimme Levin matkaa. Aivan kuin en olisi koskaan käynyt Levillä, saatu Lapissa. Ehkä tämä etäisyys entiseen kotikaupunkiin tekee sen, että kohde saa uuden hohteen ja uudenlaisen lähestymistavan. Matkanpäästä jängät ja tunturit näyttävätkin kovin viehättäviltä ja Rovaniemestäkin löytää jopa muutaman kauniinpuoleisen vanhan talon, jos oikein tarkasti katsoo..

Levi oli yllätys minulle. Muistan sen pienen porokylän vuosikymmenien takaa, kun Levihotellin kohdalla oli kyltti muttei edes aloitettua rakennustyömaata - ja nyt oli kävelykatu, kymmenittäin rinteitä, valaistuja latuja, mökkejä metsät pullollaan. Keke Rosberg ja Erja Häkkinen tuovat paikalle VIP-vieraita ja mökkien hinnat pyörivät 4000 eurossa / viikko niin, ettei ihan tavallinen normaalipalkkainen tahdo saada edes ovenripaa vuokratuksi. Onneksi saimme mökin tuttavantuttavan kautta ja vielä ihan läheltä rinteitä ja 150 metrin päästä hiihtolatuja, mutta silti metsän rauhassa. Ellei oteta huomioon yhtä aamuräyhääjää, joka herätti meidät puoli kuudelta. Kyseessä oli vielä toispaikkakuntalainen, sillä lintukirjan mukaan hiirihaukka ei pesi Lapissa! Se oli kai ylimenolennolla ja päätti viettää rauhallisen viikonlopun Lapin puiden suojissa etsiskellen makoisaa välipalaa jatkolennolle. Juuri meidän mökin ikkunan alla hyppylehti aamupalaa etsivä talviasuinen puputyttö tai - poika, kun yhtäkkiä ilman varoitusta hiirihaukka-matkaaja syöksyi sen kimppuun. Ensimmäinen yritys ei onnistunut ja säikähtänyt pupuparka huusi kuin syötäväksi vietävä porsas ja siihen huutoon heräsimme kaikki. Tuskaisen vihlova naputtava huuto sai meidät kaikki ryntäämään ikkunaan. Lumi pöllysi, jäniksestä ei näkynyt kuin mustat korvanpäät ja valtavat siivet löivät maahan. Muutaman minuutin taistelun jälkeen Hiirihaukka oli iskenyt viimeisen kerran jäniksen niskaan ja jänis jäi kuolleena hangelle. Kävimme hiljaa aamulla katsomassa taistelun jälkiä. Jäniksen vatsa oli auki, eikä siinä näyttänyt hirvittävän paljon olevan syötävää, niin laihanoloinen se talven jäljiltä oli. Muutaman päivän kuluttua hiirihaukka oli syönyt ateriansa lähes loppuun. Siitä huolimatta, että pupuparan kohtalo tuntui surkealta niin luonnonlakien mukaisessa järjestyksessä siinä metsästyksessä liikuttiin eikä kukaan tappanut ketään huvin vuoksi kuten ihmiset tekevät!

Meitä suosivat säät, vaikka ennusteen mukaan vettä olisi pitänyt tulla lähes jokaisena päivänä. Saksasta lähtiessämme totesimme, että elämme sen mukaan mikä säätila sattuu olemaan. Lukemista otin mukaan niin, että olisin selvinnyt parisen viikkoa rankkasateessa ja hirmumyrskyssäkin. Joka päivä paistoi aurinko. Helotti siniseltä taivaalta kuin kiusaten säätieteilijöitä. Meidän onneksemme. Hiihdin 18 km. Se saattaa vaikuttaa jonkun suomalaisen mielestä mitättömältä edes mainita, mutta kun viimeksi olen ollut suksilla 6 vuotta sitten Sallassa niin 18 km tuntuu kuin 118 km. ehkä enemmänkin. Levillä ladut ovat huippukunnossa. Palvelu latujen varsilla kuin 4 tähden ravintolassa. Makkara ihanaa "Mehlwurstia", jota yksikään kunnon saksalainen ei pistä suuhunsa, mutta minulle se maistui tulen loimussa, kun hiihtelimme Aurinkolatua ja pysähdyimme yhdelle laavulle, jossa Nelli-koira sai oman makkaransa piilotettavaksi.

Yksi naistentanssi-ilta piti käydä elämässä. Katri-Helena oli tullut laulamaan ja minun oli ihan PAKKO päästä näkemään hänet. En ole missään vaiheessa ollut mikään Katri-Helena fani, enkä usko että olen kenenkään laulajan "fani", mutta tuntui siltä, että Katri-Helena sopi parhaiten juuri siihen suomalaiseen tunnelmaan, jota hain. Ja pääsin jopa tanssimaan ihan oman miehen kanssa, vaikka hän onkin sitä mieltä, että tanssiminen on "ruumiin raahaamista", joka ei kuulu hänen harrastuksiinsa.

Levi on muuttunut monitoiminta-alppivastike viihdykekeskukseksi. Jopa Levin keskustan talot muistuttivat alppimajoja. Ei mikään huono valinta talotyypille, vaikka ei olekaan suomalainen tyyli. Kävelykadun keskusta oli modernista ulkoasustaan huolimatta hyvin tasapainoisen tuntuinen. Sen "sisällä" viihtyi. Kauppoja on parissakymmenessä vuodessa noussut kuin minkätahansa keski-eurooppalaisen hiihtokeskuksen vertaimiin. En olisi ikinä uskonut, että Levi olisi sellainen viihdytyskeskus. Hiihtohissitkin olivat niin ultramoderneja etten tohtinut edes mennä niillä ylös rinteisiin! Hinnat näyttivät myös olevan ultraa....Toisaalta sen ymmärtää, kun hiihtokausi on vain yksi sadasosa vuoden käyttökapasiteetista, mutta toisaalta tuntuu, että onko siinä mitään järkeä, kun mökkivuokra kohoaa 1000-2000 euroon viikossa ja huskyen katsominenkin maksaa 6 euroa / henkilö!??

Jopa itse paikalliset kauppiaatkin olivat sitä mieltä, että talouskriisi tuo tullessaan myös puhdistautumista. Hinnat putoavat "normaalille " tasolle. Toivottavasti. Ensi vuonna olisi hyvä tulla vertailemaan hintoja, jos rahat riittävät Suomen lomaan. Muussa tapauksessa on sittenkin ruvettava suunnittelemaan sitä maailmanympärysmatkaa!

Suurin shokki oli ehkä kuitenkin kotiinpaluu. Levillä oli vielä lauantai aamuna -5 astetta ja 50 centtiä lunta. Ajoimme Leviltä Hämeenlinnaan, jossa yövyimme ja sieltä seuraavana aamuna Helsinkiin. Jos Kajaanin jälkeen alkoi lumi uhkaavasti kadota näkyvistämme. maa muuttui pikkuhiljaa mustemmaksi ja yö alkoi selvästi aikaisemmin kuin Levillä. Helsingissä ei ollut yhtään lunta, ei myöskään yhtään vihreää. Keväästä oli aistittavissa Hämeenlinnassa pihalla kasvaneet pienen pienet krookukset, jotka taistelivat tiensä lumesta vapautuneen nurmen pinnalle. Muusta ei vielä ollut tietoa. Ei narsisseja, ei leskenlehtiä eikä västäräkkejä hypähtelemässä tiellä. Kun laskeuduimme Düsseldorfin kentälle viime sunnuntana eli 19.4 shokki oli melkoinen. +19 astetta läjähti vasten kasvojamme kuin Las Vegasin 50 asteen helle. /päällämme olivat vielä villapaidat, paksut takit ja talvisaappaat. Katselimme shortseissa käveleviä ihmisiä aivan kuin he olisivat olleet väärässä paikassa väärissä vaatteissa. Mutta käsittääkseni me olimme niitä, joita katsottiin eniten, kun villapaidan päällä oli paksu talvitakki ja kädessä roikotin turhanlämmintä kaulahuivia!!!

Metsä oli muuttunut yhdessä päivässä herkullisen, mehevän vihreäksi. TÄmä on ehdottomasti kauneinta aikaa Saksassa. Tulppaanit olivat kukassa (alkavat jo pudottaa terälehtiään), kun tulimme kotipihaan. Sireenit tuoksuvat kuin Suomessa juhannuksena. Istutin tänään uusia kukkia takapihalle, ruoputtelin multaa, raaputin kivipihalta sammalta kivien päältä ja tilasin huomiseksi kukkapenkkiin 100 litraa puunkaarnaa.

Lumesta ja Lapista ovat muistona ihanat valokuvat. Kuin lomasta olisi kulunut jo kuukausia. Niin kaukana olemme yhtäkkiä lumesta ja pakkasista. Ja mieli tekee palata kesällä takaisin...

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kevätsiivousta

KEVÄT ON TULLUT! Kevät, kevät, kevät, sirkuttaa pieni lintu pihapuun oksalla, aurinko nousee entistä aikaisemmin, kirkkaan punaisena ja sohottaa suoraan makuuhuoneen ikkunasta aamu-unisen silmään. Kevät on tullut ja sitä myötä perusteellisen saksalaisen kevätsiivouksen aika.

Sen lisäksi, että kotiäiti pöllyyttää täkkejä, mattoja ja puutarhakalusteita pihalla, pöllyyttää myös Saksan "Deutsche Bahn" omia johtajiaan. "Bahnchef" Mehdorn luopuu paikastaan. Syynä on ns. kuunteluskandaali, jossa Rautateiden johtoa syytetään työntekijöidensä salakuuntelusta. 10 vuoden työrupeaman jälkeen Rautateiden pääjohtaja Martmut Mehdorn (joka yleisesti tunnetaan Saksassa vain etunimellä "Bahnchef" eli Rautatiejohtaja") jättää virkansa. 10 vuotta sitten, 1999, kun Mehdorn tuli Rautateiden pääjohtajaksi, Saksan Rautatiet rypivät miljardiveloissa. Nyt positiivinen tulos on kaksinkertaistunut. Rautatielaitos on kilpailukykyisempi kuin koskaan aikaisemmin ja yksi maailman nykyaikaisimmista rautateistä. Millään silittelystrategialla tähän ei olla päästy. Mehdorn ei ollut kovin pidetty edes poliitikkojen joukossa, vaikka tulokset rautateillä olivatkin hyvät, mutta 150 000 ihmisen työpaikan menetyksen myötä hän menetti työntekijöidensä suosion. Pitääkö johtajan sitten olla suosittu jos hän saa yrityksensä kukoistamaan? Kansalaiset narisivat aina vain nousevista hinnoista ja suunnitelmista siirtää lippujen osto yksinomaan internettiin. Vanhaan malliin tiskiltä lippunsa ostava olisi joutunut maksamaan 2,50 euron lisämaksun! Suunnitelma tyrmättiin jo poliitikkojen taholta mahdottomana. Onneksi. Suurimpana syntinä pidettiin kuitenkin työntekijöiden sisäistä kontrollia ja Emailien täydellistä tarkkailua.

Kevätsiivousta tapahtuu myös Kölnin kaupungin sisäisessä järjestelmässä. Siellä on potkut saanut ylipormestari. Syynä epäselvyydet , jotka johtivat historiallisen arkiston romahtamiseen muutama viikko sitten. Kaupungin alle rakennetaan metroa ja pohjaveden poistamiseen on tehty enemmän porauksia kuin alunperin oli suunniteltu ja sallittu. Syyllisiä on vaikea löytää. Kölnissä toimii sisäpiirin systeemi. "Anna sinä minulle miljoona niin minä unohdan lakipykälät"-malliin. Nyt etsitään kuumeisena uutta ehdokasta, mutta Schramma, nykyinen ylipormestari on päättänyt pysyä ruorissa loppuun saakka...

Kevätsiivouksen aika on meilläkin. Ensiviikon Levin-loman jälkeen saamme vieraita Suomesta ja vierashuoneet on siivottu. Istutin eilen pihalle muutamia kukkia. Periaatteessa kukkapenkkiin tulevat kukat saisi istuttaa vasta toukokuun puolenvälin jälkeen, jolloin ns. Eisheiligen on ohi, mutta muutamat talvikestävät kukat saivat jo siirtyä pihamaalle.

Kaikille ihanan kaunista aurinkoista ja lämmintä (+18 luvattu tälle päivälle) säätä ja iloista mieltä.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

En ole ehtinyt - pitäisi ehtiä enemmän!

On ihmisiä, joiden organisointikyky on kadehdittavan suuri, joiden vuorokaudessa tuntuu olevan 42 tuntia 24 tunnin sijasta ja jotka toisella kädellä syöttävät vauvaa, toisella pyyhkivät pölyjä ja vaihtavat ystävättären kanssa uusimmat ruokareseptit puhelimessa ja sanovat sitten, etteivät he oikeastaan ole tehneet yhtään mitään koko päivänä - tai että kaikkihan sujuu miltei itsestään. Tällaista kuvaa luovat saksalaiset mainokset naisista, jotka ovat kotona hoitamassa lapsiaan. Vaikka täällä pyritäänkin kohottamaan työssäkäyvä äiti kotiäidin yläpuolelle organisaatiokyvyn, monipuolisuuden ja toimivan tehokuuden esikuvana, ihannenainen on yhä vielä kotiäiti, joka toisella kävellä hoitaa lapsen ja toisella siivoaa kodin ja on aina iloinen ja onnellinen voidessaan tehdä miehensä tyytyväiseksi.

Entä sitten, kun tämä onnellisen maailman esirippu repeää ja nainen ei enää jaksakaan keskittyä vain kotielämään vaan haluaa ulos luolastaan? Hänen on vaikea löytää työtä oltuaan vuosikaudet kotona tasapainoilemassa kodin ja koulun ja päiväkodin ja työstä palaavan miehen elämän keinussa.

Tai kun mies onkin löytänyt mielenkiintoisemman ja haasteellisemman naisen kotitöistä väsyneen vaimonsa tilalle. Lähtee ja jättää vaimonsa, jolla ei ole muuta todistusta työelämästä kuin toiminta "pienen, toimivan kotiyrityksen" organisaatio- ja kommunikaatiojohtajana. Työstä, josta ei ole edes eläketurvaa maksettu.

Saksassa on totuttu siihen, että avioerossa mies maksaa vaimolleen (yleensä huonompipalkkainen osapuoli on aina ollut vaimo) elatusapua. Ei siis pelkästään lapsilleen, kuten meillä Suomessa. Tähän asti avioeron jälkeen nainen saattoi pysyä kotona siihen asti, kunnes nuorin lapsi oli 8 vuotias ja senkin jälkeen hän saattoi etsiä puolipäivätyötä kunnes lapsi oli täyttänyt 15 vuotta. Sitten vasta lain mukaan naisen oli etsittävä kokopäivätyötä. Tätä kutsuttiin ns. 08/15 (Nullachtfünfzehn) säänöksi. Jos nainen ei sen jälkeenkään löytänyt työtä, velvoitettiin entinen mies maksamaan naiselle elatusmaksua.

Vuosi sitten Saksassa muutettiin elatusmaksulakia ja ensimmäiset päätökset yksinhuoltajanaisten aikaistetusta työhön menosta on tehty. Sen mukaan eron jälkeen yksinhuoltajaäidin tulee etsiä välittömästi työpaikka, mutta hänen ei silti tarvitse lähteä kokopäivätyöhön ennen kuin lapsi on täyttänyt 3 vuotta.

Totuus on kuitenkin se, että monet ala-ikäisten lasten äidit eivät voi edes hakea työpaikkaa, kun he eivät voi joustaa työpaikan vaatimusten mukaan, eivät voi muuttaa paikkakunnalta toiselle lyhyellä varoitusajalla, eivät voi tehdä vuorotyötä, kun ei ole lapsille hoitajaa omituisiin työaikoihin.

On helppo tokaista heti, että menkööt vaimot töihin, mitä jäävät miehensä rahoilla elämään avioeron jälkeenkin. Moni vaimo ja äiti haluaisi töihin, mutta yhteiskunta ja työmarkkinat eivät ole olleet tukemassa työhön siirtyviä naisia, joilla on pieniä lapsia huollettavana. Suurin osa tuttavapiirissäni olevista yksinäisistä naisista etsii joko miestä tai työtä. Pääasia, että joku toisi rahaa. Tilaston mukaan Saksassa keskimääräinen kuukausitulo kokopäivätyössä käyvällä on 3 105 Euroa. Vuositulona se tekisi n. 37 000 Euroa. Minä kuulun tähän keskiverto ansiotuloiseen ja maksan - naisena ja huonompipalkkaisena 50 % veroa tuloistani. Yksinhuoltajana se ei riittäisi asuntoon, päiväkotipaikkaan ja ruokaan lapselle/lapsille. Miten sitten suomalaisnainen pärjää, kun miestä ei ole "pakotettu" maksamaan vaimolle, kun ei mies maksa aina edes lapsilleen?

Näitä miettien menen nukkumaan ja odotan huomisen päivän aukenevan yhtä aurinkoisena ja keväisenä kun tämänkin päivä. Krookukset kukkivat ja pientä kevään vihreyttä on jo havaittavissa.

Hyvää yötä.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

kevät tulee autobahnien varsille

Rovaniemen lumista ja Rauman kirkkaansinisestä talvitaivaasta, jäällä kävelystä ja avotulen teosta rantakalliolla tuntuu olevan ikuisuus. Yksi viikko on kulunut ja siinä ajassa todellisuus on iskenyt vastaan kuin raaka kananmuna; Kölnin kaupunginarkisto luhistui, mukana pari muutakin taloa ja koko suurisuuntainen metrohanke törmää syyllisten etsimiseen. Kukaan ei halua olla vastuussa talojen sortumisesta. Syyksi on laitettu pohjavesi....ja mitenkähän se pohjavesi on yhtäkkiä sinne talojen alle joutunut? Ettei vain olisi syynä metron rakentamiseta johtuvat poraukset, joihin ei oltu edes annettu lupaa......

Minä tein Rovaniemen Tuhattorilla löydön: Marimekon ihananpunainen paita kolmella eurolla!! Ajattelin ostaa sen Iida-vauvalle, mutta päällelaittaessa tajusin, että se on kokoa 150 ja mahtuu minulle. Iida saa sen myöhemmin. Kävin tänään näyttämässä paitaa Iidalle. vaihdoin hänelle ensimmäistä kertaa vaipat ja sain luvan pitää Maripaitaa vielä muutaman vuoden.

Rovaniemi oli muuttunut 5 vuodessa. Ennen oli helpompi löytää neula heinäsuovasta kuin kahvila Rovaniemeltä. Nyt pääsi muutaman kadun yli törmäämättä kahvilaan! Eurooppalainen kahvilakulttuuri on valoittanut Lapin pääkaupungin. Toisen valloituksen ovat tehneet turkkilaiset Kebab ja Döner-paikat. Saako Rovaniemellä enää poronkäristystä missään??

Parasta oli kuitenkin se, ettei maailman paras Donitsipaikka ole hävinnyt omantakeisen kulttuurin alle. Ja Hesburgerista saa yhä Ruisfileaterioita, jotka ovat Suomen matkamme kulinaarinen huippu. Rovaniemellä on muuten uskomaton retrokahvila, jossa kannattaa käydä, kun on ensin hankkinut kirpparilta hyvät retrokamat. Rovaniemellä on miltei paremmat kirppikset kuin Kölnissä. Raumalla taitaa olla vielä suurempi ja laadukkaampi valikoima, mutta kyllä rovaniemeläisetkin kirpparikulttuurin taitavat.Harmi, etten ehtinyt sinne Aittatien kirppikseen, jota mainostettiin paikkakunnan parhaimmaksi kirpputoriksi. En ollut ainoa joka seisoi 10.00 oven takana todeten, että paikka aukeaakin lauantaisin vasta 11.00. En ehtinyt enää, kun junani lähti Etelään...

Jos joku valittaa, etteivät rovaniemeläiset olisi ystävällisiä, puheliaita ja sosiaalisia niin hän voi käväistä keski-euroopassa: Aittatielle mennessäni kysyin matkalla eräältä naisihmiseltä mistä löydän Aittatien. Olin jossain Aseman yläpuolella, erään markiisiliikkeen pihalla. Ystävällinen naisihminen selitti ensin hyvin seikkaperäisesti mihin suuntaan minun tulee kääntyä, aseman ohi, kohti siltaa, sillan yli, sitten eteenpäin....ja lopulta hän sanoi, että on helpompi mennä tien yli ja hän näyttää mihin minun on mentävä. Sillan yli ja suoraan eteenpäin, mutta en nähnyt mitään kirpputoria, joten päätin kysyä vastaantulevalta avioparilta. Ystävällinen mieshenkilö selitti hyvin tarkasti kuinka pääsen K-raudan (muistaakseni se oli K-rauta) risteyksestä vasemmalle ja noin 100 metriä oikealle ja sieltä näen jo kirpputorin kyltin. He olivat kuulemma käyneet edellisellä viikolla viemässä sohvakaluston sinne myyntiin, kun muuttavat pienempään asuntoon... olisimme voineet hyvin jutustella siinä kuin vanhat tutut, mutta minun piti jatkaa matkaa..vain huomatakseni, että aukioloaikaa oli muutettu minulta lupaa kysymättä.

- niin, etteikö Rovaniemellä ihmiset olisi ystävällisiä ja avoimia. Olin miltei unohtanut sen.

Muitakin ystävällisiä henkilöitä tapasin ja avuliaisuutta sain ottaa vastaan. Oli vain harmi, etten ehtinyt vierailla ystävieni luona, kun päätarkoitukseni oli uuden testiaseman vihkiäiset. Juhlat olivat onnistuneet ja kerrankin autoteollisuuden piiristä kuului hyvää ja positiivista sanottavaa. Kaikki positiivinen kohottaa mielialaa eikä lannista ihmisten yrittämisen halua.

Rovaniemen katukuva on muuttunut jollain tavalla kaupalliseen suuntaan. Ehkä se on hyvä, että osataan myydä ja hyödyntää turismin tuomia euroja. Turisteja kaupungilla riitti. Hyvä, kun suomen sanaa joukosta kuuli. Pohjanhovi oli täynnä israelilaisia, toinen hotelli puolillaan ranskalaisia ja japanilaisia. Pyrin kerran kaupunkioppaaksi, mutta minua ei hyväksytty, kun ehdotin, että turisteille tarjottaisiin lapin ainutlaatuista luontoa. Kaupungintalo tai moderni pankkirakennus ei riitä italialaisille, joilla on tuhatvuotisia kolosseumeja tai saksalaisille, jotka vieläkin kaivelevat roomalaisten jättämiä kippoja ja kuppeja kaupunkiensa alta. Ehkä siihen aikaan ei luontoa arvostettu, mutta nyt keski-euroopan riutuessa smogin ja äänisaasteen alla, luonto on noussut arvoon arvaamattomaan, myös rovaniemeläisten tajunnassa.

3 viikon kuluttua tutustun sitten aivan Lapin turismirysään; Leviin. Kuvia olen nähnyt uusista hotelleista, jotka muistuttavat enemmänkin erään surullisenkuuluisan alppimaan hotelleja. Pääsiäinen Levillä ei kuulemma ole kaikista rauhallisin lomanviettokohde, mutta se nyt sattui tulemaan esille viimevuotisissa lomasuunnitelmakeskusteluissa ja kun saimme niin edullisesti talon aivan rinteiden läheltä, tarrasimme kiinni tarjoukseen. Muut hotellit ja yöpymispaikat olivat kaikkea muuta kuin edullisia. Mietin vieläkin kenellä on varaa maksaa 2000-3000 euroa viikosta, kun samalla hinnalla pääsee makoilemaan auringonpolttamille hiekkarannoille moneksi viikoksi - ja ihan keskelle luonnon rauhaa. Silti me tulemme Leville - pääsiäisenä - ja toivomme saavamme ainakin hetken rauhan keski-euroopan stressistä.

Niin ja täällä Autobahnien varsilla alkaa pikkuhiljaa aavistuksenomaisesti vihertää. Puutarhassa kukkivat krookukset ja lumikellot. Narsissit ovat pullollaan kuin haluaisivat heti puhjeta kukkaan, mutta kahden viikon kuluttua on tarpeeksi lämmintä. Tulppaanit ovat uskomattoman suuria ja kaikki viimekevään istutukset ovat lähteneet kasvamaan. kevät on tulossa. Tänään oli ensimmäinen selvästi kevään tuoksuinen päivä. Tuntuu hyvältä.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

suomessa!!!!

hämeenlinna-rovaniemi-rauma akselilla on liikuttu viikon ajan ja nyt on edessä paluu sateiseen saksaan täältä ihanan valoisasta, auringon hohtavilta hangilta. eikä yhtään tekisi mieli.

tarinoita tulee lisää. kun pääsen kotikoneelle.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Karnevaalit ovat ohi! Die Karnevalszeit ist vorbei!



1,2 miljoonaa ihmistä Kölnin karnevaalikulkuetta katsomassa!!! Kylmästä, sateisesta säästä huolimatta kölniläiset jaksavat juhlia. Kriisit ja lamat ovat kaukana ajatuksista. Täällä juhlitaan karnevaaleja yhtä innolla kuin Riossa, säästä ja lamasta viis. Paljasta ihoa näkyi vain kulkueen vaunuissa, yksi uhmakas paljaspintainen oli uskaltautunut tien varrelle, muuten kölniläiset juhlivat varsin järkevästi paksuissa tamineissa - ainakin tänä vuonna.

11 500 kulkueeseen osallistujaa, viisi tonnia karamelleja, 300 000 kukkakimppua, 700 000 suklaarasiaa ja tuhansia litroja alkoholia....poliisien mukaan tavallista enemmän humaltuneita nuoria. Eilen illalla televisiossa keskusteltiin nuorten alkoholinkäytöstä.

Ero Rion ja Kölnin karnevaaleissa ei ole yksinomaan sää tai vähäpukeiset naiset vaan politiikka. Saksalaiset ottavat karnevaaleissa kantaa politiikkaan, yhteiskunnallisiin ongelmiin ja roomalaiskatolisen kirkon toilauksiin, kuten tämä vuonna paavin ja englantilaisen piispa Williamsonin tapaukseen. Tämän päivän lehdessä oli kuva Williamsonista, kun tämä yritti lyödä nyrkillä haastattelemaan tullutta toimittajaa.

Oikea paljasjalkainen kölniläinen syntyy ja menee naimisiin "Ruusumaanantaina". Kuolemaan ehtii seuraavanakin päivänä.

Nyt olemme palanneet normaaliin päiväjärjestykseen. keskiviikkona syötiin kalaa, alkoi paasto. Kaikkialla Saksassa syödään karnevaalien jälkeisenä keskiviikkona kalaa. Niin meilläkin toimistolla.

Huomenna lennän Suomeen. Niin kauan kun edestakaisen lentolipun hinta on puolet halvempi kuin junamatka Helsingistä Rovaniemelle käyn sukulaisissa. Maksan 85 euroa meno-paluu lipusta. Junamatka maksaa 170 euroa. Aion silti pistäytyä Rovaniemellä 4 vuoden tauon jälkeen. Ehkä tapaan muutaman tutunkin. Ainakin näen miestäni parin päivän ajan...









Karnevaalit maksoivat tänä vuonna









perjantai 13. helmikuuta 2009

Talvi jatkuu täällä - Tulen Suomeen!!!

Lunta tuli tänään kuin pahimmassa siperian myräkässä. Tuntuu käsittämättömältä kuinka oikullinen sää voi olla. Pahempi kuin kiukkuinen kevätkarhu.

Vedin Marimekon makuupussitakkina kaulusta entistä korkeammalle ja puskin tuulen sisään. Saksalaiset käyttävät tyylikkäästi sateenvarjoja estääkseen lumipyryn. Käväisin ostamassa pomolleni syntymäpäivälahjaksi toimisto-voodoo-nuken neuloineen. Ihan oikean. Sellaisia on olemassa. Kokeilimme heti, mutta ainakaan vielä ei kukaan neulan saaneista ole soittanut valittaaksen kipuja vasemmalla puolella alavartaloaan....

Tilasin tänään lentoliput Suomeen. Hinta: 85,00 edestakaisin sisältäen kaikki lentokenttä- laukkujenkäsittely ja kerosiiniverot. Otan vain käsikassakan mukaan ja siihen mahtuu Ryanairin lennoilla 10 kg, kun oikeaan matkalaukkuun saa laittaa vain 5 kg lisää. Minulla ei joululomallakaan ollut kuin 8 kg verran matkatavaroita. Mitä sitä varten maksamaan matkalaukkukäsittelymaksuja. Pidän aina muutamissa kyläpaikoissa tärkeimmät tavarat säilössä. Shampoot ja meikit ovat aina mukana, vaikka en niitä matkaan pakkaisikaan. Paksua kylpytakkia en lähde turhantakia edestakaisin raahaamaan, kun sen voi jättää odottamaan. Se tarkoittaa kyllä sitä, että tavaroita on ripoteltuna kahteen maahan, mutta niinhän se on Guidollakin, joka jättää puolet tavaroistaan odottamaan jonnekin Lapin hotelliin hakeakseen sen sitten seuraavalla kerralla.

Lennän 27.02 8 päiväksi. Matka tuli hyvin yllättäen ja huomasin juuri, että Guido on samaan aikaan Suomessa, pohjoisessa työmatkalla. Emme vain ehdi tavata toisiamme, kun minä seilaan Rauman ja Turun väliä. Tapaamme toisemme sitten, kun hän ehtii kotiin ja lennämme huhtikuussa Lappiin viikoksi. Odotan innolla lomaa.

Viehättävää viikonloppua.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Paroni von und zu Guttenbergin taitoja epäillään jo heti alussa

Saksan lehdistö on kirjoitellut varsin kyseenalaistavaan äänensävyyn paronin valinnan järkevyydestä. Vapaaherra on tähän asti selvitellyt vain perheyrityksen talouspoliittisia asioita, mutta ei kokonaisen valtion talouspolitiikkaa. Valtiovarainministerinä toimiminen on hiukan eri asia kuin perheyrityksen johtaminen. Kenties juuri nuoruus ja pelottomuus ovat niitä ominaisuuksia, joita talouspolitiikassa tarvitaan. Toisaalta minulla on hiukan sellainen mulpero olo vatsassa, että mahtaakohan tästä tulla mitään. Vapaaherra on komea nuori mies ja saa varmasti pluspisteitä ulkopolitiikassa, ainakin edustaessaan Saksaa ulkomailla, mutta valtion talouspolitiikka ei ole mikään leikkipaikka, jossa kokeillaan riittävätkö voimat ja tiedot. Ehkä joku muu ministerinpaikka voisi olla sopivampi lähtö politiikkaan.

LUNTA SATAA AIVAN VALTAVASTI: TÄÄLLÄ ON MIELETÖN MYRSKY!! Pitäisi lähteä ostamaan ruokatarvikkeita sipulipiirakkaan. En tiedä vain miten selviän edes ovesta ulos. Tuuli oli viedä kissankin parvekkeelta.Ikkunat tutiset ja verhot heiluvat tuulen voimasta. Pimeys laskeutuu tavallista aikaisemmin, kun taivas on paksuna lumipilvistä. Tiet olivat niin liukkaat, että KA:llani olisi voinut luistella. Jono eteni hyvinkin vain 5 km tuntivauhtia eikä yhtään tehnyt mieli kiukutella, että saksalaiset eivät osaa ajaa lumessa...

Jos on Rovaniemellä myräkkää niin on sitä sitten täälläkin.
Vedän tätini 25 vuotta vanhat nahkasaappaat jalkaani, Marimekon makuupussitakin ja napitan takin nenänpäätä myöten kiinni. Jos en huomenna kirjoita, olen mennyt tuulen mukana...

maanantai 9. helmikuuta 2009

aatelisherra Saksan uudeksi talousministeriksi

Karl-Theodor Maria Nikolaus Johann Jacob Philipp Wilhelm Franz Joseph Sylvester Freiherr von und zu Guttenberg

on Saksan uusi talousministeri. Vasta 37-vuotias ja vielä vuosi sitten lähes tuntematon nimi on noussut komeetan tavoin Saksan poliittiseen elämään. Parooni Karl-Theodor, Guttenbergin Vapaaherra valittiin eronneen talousministeri Michaelin Glossin paikalle tänään klo 11.00.

Saksa tuntuu seuraavan Obaman jälkiä. Politiikkaan päästetään vihdoinkin nuoria mukaan. Tosin juuri valittu nuori perheyrityksessä toiminut juristi ei ole kokematon politiikassa, vaikka hänen nimeään ei päivittäin olekaan luettu sanomalehdistä. Hänen isoisänsäkin toimi vuosina 1967-1969 valtiosihteerinä ja hänen isosetänsä teloitettiin Hitlerin vastaisesta toiminnasta.

Mielenkiintoista nähdä mitä hän saa aikaiseksi.

Berliinin filmifestivaalit Berlinale, ovat menossa ja varsinkin ns. ulkopuoliset filmit ovat tehneet vaikutuksen katsojiin. Berlinale Kamera, joka on annettu vuodesta 1986 henkilöille tai instituutioille, ojennettiin tänä vuonna ranskalaiselle elokuvaohjaajalle Claude Chabrol`lle ja saksalaiselle elokuva ja televisiotuottajalle Günter Rohrbach`ille sekä lisäksi portugalilaiselle ohjaajalle Manoel de Oliveira`lle.100-vuotias Manoel de Oliveira on vanhin yhä työskentelevä elokuvaohjaaja. Debyyttifilminsä hän julkaisi vuonna 1931 (Working on the Douro River), ja on tehnyt monia elokuvia mm. Marcell Mastroiannin, Catherine Deneuven ja Michel Piccolin kanssa.

Minä sain tänään Kotilieden tänne Saksaan ja tarkastelen asuntojen hintojen kehitystä talouskriisin näkökulmasta. Toivon tietenkin, että hinnat laskisivat että voisin hankkia sen pienen mökin Hämeestä. Olen löytänyt niin monia ihania pieniä ja isojakin mökkejä ja huviloita, etten osaa päättää minkä niistä haluaisin. Eihän minulla sen puoleen ole vielä niitä rahojakaan, mutta katsellahan voi aina etukäteen...

Kotilieden allakan mukaan tänään pitäisi siivota lääkekaappi. Olen tehnyt sen jo aikaisemmin, joten tänään aion suunnitella työhuoneeni uudeksi. Eilen tein niin kuin Kotilieden allakassa ehdotettiin, ilman että tiesin noudattavani allakan ohjeita; kirjoitin kirjeitä ja liimasin valokuva-albumia. Odotan aina kotilieden tuloa. Istun takkahuoneeseen, otan lasin valkoviiiniä ja uppoudun lehden lumoihin.

Nyt on luovutettava paikka Friedhelmille. Se ei anna hetken rauhaa vaan pyörii näppäimistöllä ja istuu hiiren päällä. Hiiren käyttäminen kissan pepun alta on hiukan vaikeaa...luovutan.


lauantai 7. helmikuuta 2009

Pullanpaistoa ja Karjalanpiirakoita

Tänään, kun NRW eli Nordrhein-Westfalen saa 2,84 miljardia taloutensa kohottamiseen, minä kohottelen pullataikinaa ja odottelen innolla pikku Iidan tapaamista. Iidan äidillä on syntymäpäivät ja lupasin leipoa karjalanpiirakoita ja pullia. Sen olen sitten tehnytkin. Eilen illalla tuli mielenkiintoinen ohjelma kalankasvatuslaitoksista. Aihe kiinnostaa, koska me rakennamme Euroopan (ehkäpä maailman) ensimmäistä suljettua kalankasvatuslaitosta. En tarkoita mitään rakenteellisesti suljettua vaan järjestelmältään suljettua kalankasvatuslaitosta. Olen maininnut tästä jo aikaisemminkin ja meidän kotisivulta löytyy lisätietoja www.ifft-eu.com.

Saksan ulkoministeri Steinmeier teki ensimmäisenä ulkoministerinä visiitin Hilaryn luokse Amerikkoihin. Euroopan päämiehet kilpailevat siitä kuka ensimmäisenä saa tavata Obaman. Hänen suosionsa on niin voimakas, että saksalaiset tekevät ryntäyksen Valkoiseen Taloon keskustellakseen Saksan ja Amerikan suhteiden parantamisesta. Bushin aikana niitä ei voinut enää parantaa. Hilary kehui Saksaa ja sai kutsun Berliiniin.

Saksa elää Skandaalin toisensa jälkeen; en voi sanoa mikä oli ensin ja mikä sitten, mutta skandaaleja riittää jokaiseen lähtöön. Paavi (myös saksalainen) on tietämättään tai tietäen ottanut askeleen siihen suuntaa, että englantilainen piispa Richard Williamson lähenisi roomalaiskatolista kirkkoa, vaikka Williamson kieltääkin natsisaksan juutalaisvainot. Williamson kuuluu ns. Piusjärjestöön ((FSSPX, lyhenne latinankielisestä nimestä: Fraternitas Sacerdotalis Sancti Pii X.) , jota Roomalais-katolinen kirkko ei tunnusta osaksi kirkkoa. Williamson on julkisesti eräässä haastattelussa sanonut, ettei usko juutalaisten vainoihin ja kaasukammioihin.

Lehdistö on käsitellyt asiaa aivan kuin Williamson kuuluisi roomalais-katolisen kirkon papistoon, ja edustaisi sitä kautta koko roomalais-katolisen kirkon mielipidettä. Järjestö perustettiin v. 1970 pitämään kiinni roomalaiskatolisen kirkon riiteistä ja opeista , jotka toinen vatikaanin konsiili v. 1962-65 on heidän mielestään unohtanut. Veljesjärjestö hylkii monia roomalais-katolisen kirkon oppeja moderneina. Veljesjärjestöön kuuluu omien ilmoitusten mukaan yli 400 pappia, joita varten on järjestetty omat pappiskoulut. Vatikaani ei tunnusta tätä järjestöä osaksi roomalais-katolista kirkkoa ja on "irtisanonut" järjestön papit ja piispat. Tämän vuoden tammikuussa paavi Benedikt XVI otti neljä ko. järjestön piispaa takaisin kirkon piiriin. Yksi näistä piispoista oli Williamson. Williamsonin lausunnosta lähti osittain lehdistön nopean reagoinnin takia varsinainen tulipalo liikkeelle ja nyt Saksan kansleri Angela Merkel on lisännyt tulta. Merkel vaatii paavia tuomitsemaan Williamsonin lausunnon ja vetämään takaisin aikomuksensa ottaa Williamson roomalais-katolisen kirkon papistoon.

Toinen skandaali on tiukasti maallinen: Saksan rautatiet ovat kontrolloineet lähes 200 000 työntekijänsä henkilökohtaisia tietoja. Rautateiden johtaja Harmut Mehdornin tulisi erota, mutta hän on vain julkisesti esittänyt anteeksipyynnön ja se nähtävästi riittää.

Sama skandaali koskee myös Saksan Telekomia, joka on tarkistanut 100 000 työntekijänsä tietoja.Telekom sanoo tehneensä näin ehkäistäkseen korruptiotapauksia. Kuinka paljon tietoja on välitetty eteenpäin, on epäselvää. Asiakkaiden pankkitietoja ja henkilökohtaisia tietoja on myyty eteenpäin. Ns. Call-centerit vaihtavat aina tietoja toistensa kanssa. Miten muuten erilaiset kaupalliset yritykset ja järjestöt voisivat soitella ihmisille, joiden tietoja ei ole edes puhelinluetteloissa?

Google tekee sitä samaa. Jokaisen kirjeeni viereen ilmestyy tietoja juuri niistä asioista, joista olen kirjeessäni maininnut. Jos kirjoitan esimerkiksi lomasta Suomessa, tai pikku Iidasta, ilmestyy kuin tyhjästä seuraavalla kerralla sivun oikeaan laitaan "lomamökkejä Suomessa" tai "edullisia vauvanvaatteita" jne. Minua seurataan kaikkialle. En voi kuitenkaan elää niin, etten pitäisi yhteyttä ihmisiin. On pakko uskaltaa kirjoittaa, vaikka tiedänkin, että tietoni tallennetaan Googlen arkistoihin. Mihin niitä käytetään, sitä en tiedä.

Nyt tiedän vain, että taikina on paisunut ja minun on leivottava pullat, ennen kuin taikina pulpahtaa yli astian reunojen.

Seuratkaapa seuraavalla kerralla kirjoittelemisianne ja katsokaa mitä oikean sivun laitaan tulee....





keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Friedhelmin edesottamuksia


nyt kun olen yksin kotona, Friedhelm saa tavallista enemmän huomiota. (Mies on Suomessa 3 viikkoa, tulee kotiin 4 päiväksi ja lähtee taas työmatkalle Lappiin...)

Koska en todellakaan ollut kissa-ihminen ennen Friedhelmin tuloa perheeseemme, en osaa oikein sanoa miten kissa-ihmiset käyttäytyvät. Olen jollain tavalla olettanut Friedhelmin olevan koira. Ajattelen vain koira. Seuraavan minua kuin koira. Tottelevan minua kuin koira. Kissat eivät ole niin kuin koirat. Silti sinnikkäästi opetin Friedhelmille miten istutaan ja annetaan tassua. Kaikki sanoivat minua hulluksi, kun koetin opettaa kissalle koiramaisia tapoja. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kissa kaipaa myös virikkeitä....Friedhelm oppi istumaan ja antaa heti tassun, kun tarjoan sen eteen herkkupalaa (kissan huumetta, uskoisin. Niin hulluna se siihen moskaan on). Kuitenkin se oppi istumaan, noin 3 kk kärsivällisen ja järjestelmällisen harjoittelun tuloksena. Oppi antamaan tassua, kun noin 1000x1000 kertaa olin sille hokenut "tassu". Ajatteli kai, että pakko sitä käpälää on kohottaa tai tuosta hokemisesta ei tule loppua.

Kun menen nukkumaan, Friedhelm odottaa makuuhuoneen ovella, kunnes valot on sammutettu ja hyppää sitten jalkopäähäni tamppaamaan ensin puolisen tuntia ja asettuu sitten takapuoleni ja polvitaipeeni väliselle alueelle lepäämään, yleensä pää peppuni päällä. Siinä nukumme kunnes jossain vaiheessa yötä käännyn ja häiritsen sen unta. Alkuaikoina se lähti sängystä ja nukkui takkahuoneessa omalla paikallaan. Nykyisin se on huomannut, että asetun aloilleni kääntymisenkin jälkeen ja uni voi jatkua.

Tänään otin sen pitkästä aikaa töihin. Se on toimistokissa ja elänyt ensimmäisen elinvuotensa toimistossamme. Silloin se ei vielä ollut minun kissani. Ja kulki ikkunasta ulos ja ovesta sisään. Nyt asiat ovat toisin ja ajatkin muuttuneet. Enää Friedhelm ei pääse ulos, kun olisi varmasti alta 5 minuutin jonkun vahtihullun alla. Kuten siivoojamme miltei, ennen kuin ehti paeta portaille ja sai uuden auton, kun entinen oli ajattu romuksi. Toimistomme kohdalla oleva suora houkuttelee rallikuskeilemaan. Onneksi useimmat selviävät kolhuitta, toiset päätyvät lammen pohjalle tai toimistomme portaikkoon rynnittyään sitä ennen paikalla seisovat autot. Siksi en halua Friedhelmin joutuvat enää toistamiseen lentokissaksi. Yksi kerta riitti.

Tänään se sai viettää päivän hiljaisessa toimistossa, kun kaikki miehet olivat neuvotteluissa ja pomon tuoli vapaa. Tosin pomon tuolin se valloittaa, vaikka pomo olisikin paikalla. Herra johtaja ottaa itselleen ihan tavallisen tuolin, ettei häiritse Friedhelmin unta...meillä kunnioitetaan kissan rauhaa...

Nyt Friedhelm nukahti viereeni, vierassänkyyn. Istun vierashuoneessa ja etsin internetistä uusia jääkaappeja. Edellisestä jäi pakastin osan ovi käteen, kun otin jääpaloja Ramazottiini. Kaappi taisi jo täyttää pyöreät vuodet, yli 10 vuotta se ainakin on, ellei enemmänkin. Edessä on uuden jääkaapin osto.

Saksassa kaikki jääkaapit on rakennettu keittiöelementtien kanssa samanlaisiksi, ettei vain kukaan tietäisi mikä kaapeista on jääkaappi ja mikä ruokakaappi. Keittiöt muutenkin ovat mukanakulkevaa tavaraa siinä missä sohva ja ruokailuryhmäkin. Jos ei entinen keittiö sovi uuteen keittiöön niin ostetaan uusi. Siksi täällä keittiökaupat voivat hyvin..Uuteen asuntoon muutettaessa keittiössä on vain seinät ja vesijohdot ja sähköpistorasiat. Kaikki kaapit, koneet ja liesituulettimet, pesualtaat jne pitää jokaisen tuoda aina mukanaan.Meillä on talon omistajien ostama keittiö, koska muu ei tänne olisi sopinut. Myimme oman keittiömme taloomme muuttaneille uusille asukkaille. Onneksemme he halusivat sen. Muuten olisimme joutuneet purkamaan sen viimeistä komeroa ja konetta myöten ja etsimään keittiölle jostain uudet ostajat tai yksinkertaisesti hävittämään sen..

Ups, on keskiyö ja minun pitää herättää Friedhelm, että pääsemme nukkumaan. Ostin tänään hamekankaan ja katsoin burdan sivuilta uusia malleja. Jos joku on kiinnostunut ompelemisesta, suosittelen tätä sivua: www.burdafashion.com tai www.burdamode.de
Molemmilta sivuilta löytyy todella ihania malleja ja lisäksi voi selata vanhoja Burda lehtiä arkiston sivuilta.

Hyviä öitä.

maanantai 2. helmikuuta 2009

sakotus liikennerikkomuksista koveni 1.2.09 lähtien

Saksassa astui uudet sakkorajat voimaan helmikuun 1. päivästä lähtien. Tähän asti olen vain ihmetellyt miten erilaiset (ja laimeat) sakot täällä saa erinäisistä liikennerikkomuksita verraten Suomen sakotusjärjestelmään.Saksaa on pidetty eräänlaisena sakkoparatiisina. Ajatellaan esimerkiksi rekkakuskia, joka ajon aikana leikkaa varpaankynsiä, rummuttaa sylissään bongorumpuja ja pitää kännykkää korvan ja olkapään välissä soittaakseen vaimolleen/tyttöystävälleen/anopilleen tai vaikkapa naapurilleen on saanut tähän mennessä 30-50 euron sakot liikenteen vaarantamisesta.

Nyt liikennerikkomuksista saa helmikuun alusta lähtien "hiukan" kovemmat sakot. Esimerkiksi punaisia päin ajamisesta joutuu pulittamaan 200 euroa ja saa 4 pistettä Flensburgin rekisteriin (Flensburgissa on ns. liikennerekisteri, jossa erilaisista liikennerikkomuksista on tarkat ohjeet. Jos saa tarpeeksi Flensburgin pisteitä (13) joutuu käymään läpi liikennekasvatuksellisen seminaarin tai pahemmasta tapauksessa toistuneista rikkomuksista liikennepsykologin käsittelyssä ym. ym.) Siis punaisista läpiajaneille 200 euroa ja jos samalla vielä vaarantaa muuta liikennettä joutuu maksamaan 320 euroa ja saa 4 pistettä ja yhden kuukauden ajokiellon. Jos taas kiireissään ohittaa oikealta kaupungin sisäisessä liikenteessä toisen auton joutuu maksamaan 50 euroa ja kaupungin ulkopuolella samasta ohituksesta 100 euroa. Saksassa EI saa ohittaa OIKEALTA, vaikka vasemmalla ajava ajaisikin hitammin. Ellei sitten ole kaistalla joka johtaa oikealle...

Jos yrität kiireisenä päästä muiden ohi autobahnilla käyttämällä ns. seisontakaistaa ja poliisi saa sinut kiinni, joudut maksamaan 75 euroa. Useimmat kiireiset tai ruuhkassa seisovat käyttävät tätä keinoa päästäkseen nopeammin ulosajotielle, vaikka matkaa ulosajokohtaan olisi vielä 5 kilometriä....

Alkoholin ja huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisesta saa nyt entistä tuntuvammat sakot. Promilleraja on 0,5 ja jos sen yli menee tuonne 1,09 promilleen, sakot nousevat entisestä 250 eurosta 500 euroon. Lisäksi tulee 4 pistettä ja vähintään 3 kk ajokielto riippuen siitä kuinka monennetta kertaa on ehtinyt ajaa humalassa.

Liian painavasta kaasujalasta rangaistaan nyt entistä tiukemmin. Kaupunkialueen ulkopuolella esimerkiksi 51 km / h ylitetty nopeus rapsauttaa 240 euron sakot (ennen 150€)Kaupungin sisällä sakot ovat vielä kovemmat.Saksalaiset saavat tottua siihen, että ylinopeuksista ei selviä enää 15 eurolla.

Monet suomalaiset ystävät kysyvät usein onko täällä lainkaan nopeusrajoituksia, kun kaikki ajavat niin lujaa. Totta kai meillä on nopeusrajoitukset. Yleensä kaupunkialueella saa ajaa 50 km tunnissa ja paikoilla, joissa on päiväkoteja tai kouluja, nopeusrajoitukset ovat 30km tunnissa ja näillä paikoilla kontrollikin on tiukkaa. Saksassa on noin 7000 km moottoriteitä, joissa ei ole rajoituksia, muualla rajoitukset ovat 130 km tunnissa ja vuoteen 2010 mennessä EU yrittää saada Saksaankin yhtenäisen nopeusrajoituksen moottoriteille. Tavoitteena on saada liikennekuolemien määrä vähenemään 3.750 vuodessa. Tilanne on parantunut huomattavasti 1970-luvulta, jolloin vuosittain liikenteessä kuoli yli 21.000 ihmistä. Vuonna 2007 liikennekuolemia oli "enää" vajaa 5000. 70-luvulta tähän päivään tilanne on parantunut huomattavasti, mutta silti Saksan maanteiltä löytyy ihmisiä, joiden mielestä muut eivät osaa muuta kuin hidastella ja ajaa väärällä kaistalla ja hidastaa muiden menoa...Minua hirvitti lähteä ensimmäisiä kertoja autobahnille, mutta nykyisin olen oppinut, että takapeiliin pitää vilkuilla enemmän kuin eteensä...260 km tunnissa ajavat Porsche on nopeammin takapuskurissa kiinni kuin osaa aavistaakaan.

Tänään oli lievästi talvinen päivä. Lontoon kaltaisia lumisateita emme ole saaneet vielä, mutta kylmenevää on luvassa. Tänä vuonna talvi on tuntunut lähes oikealta talvelta. Ainakin on ollut viime vuotista kylmempää. Pidän jonkinlaista sääpäiväkirjaa. Tänä aamuna oli herätessä (6.30 meidän aikaa) -2 astetta. Kun muutimme tänne vuonna 1993 helmikuun 27 päivä, sää oli huomattavasti lämpimämpää. Muistan istuneeni t-paidassa lasten kanssa leikkipuistossa (maaliskuun alkupuolella) ja nauttineeni lämpimistä kevätpäivistä. Nyt menen mielummin saunaan tai kylpyammeeseen kuin puolialastomana pihalle.Sää muuttuu täällä kuitenkin nopeasti. Ennen kuin ehtii tajuamaan, talvisää on muuttunut lämpimäksi kevätpäiväksi. Tulppaanin alut ovat jo nostaneet päätään kukkapenkissäni, vaikka välillä pakkasta oli -20 astetta, öisin. En usko, että ne ovat kuitenkaan paleltuneet.

Viinilasini on tyhjä. Burdan vaatemallisto odottaa keittiönpöydällä. Ostin uusia tilkkukankaita ja päässä pyörii sata hyvää ideaa, jotka pitäisi toteuttaa. En vain oikein tiedä mistä aloitan.

Lähden kissalaiseni kanssa alakertaan.
Hyvää yötä!

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Mädchensitzung


WAU- sellaista meininkiä kuin eilen illalla "Mädchensitzung"-issa eli naisten karnevaalijuhlassa oli, en ole pitkään aikaan elänyt. Ilo ylimmillään - ilman miehiä, ilman alkoholia (mitä nyt pikkuisen viiniä ja sektiä juotiin. Minun oli tyytyminen veteen, kun olin autolla)Gürzenich on Kölnin kuuluisin ja hienoin karnevaalipaikka! Ja naisten karnevaalijuhlat ehdottomasti rennoin,hauskin,iloisin,riemukkain,seksikkäin,vauhdikkain,...jos vielä löytyy adjektiiveja kuvaamaan iltaa niin mukaan vain.

Pukuloisto oli riemunkirjava. Ostettuja pukuja näkyi vähän. Pääasiassa kaikki kynnelle kykenevät olivat ostaneet parikymmentä metriä kangasta ja ideoineet porukalla hulvattoman hauskoja asuja. Minä päätin olla käyttämättä penniäkään (centtiäkään) pukuuni, joten kaivoin kaikkien miestuttavieni(naapurit,oma mies,pomono etc.) kravatit ja kasasin niistä vaatteen itselleni. Ompelukorista löytyi läjä vanhoja joulukulkusia, jotka ompelin viimeminuutilla kravattien päihin.

Jostain ilmestyi pienen pieniä hopeakulkusia - ilman ääntä - ja ne löysivät paikkansa tummansinisessä silkkihameessani.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Lama ja Iida Helmi

Lama on alkanut niittää satoa. Software-tuottaja Datadesign AG sulkee tytäryhtiönsä Leipzigissä. Chip-korttien tuottaja Qimonda (yhteensä 13.000 työntekijää ympäri maailmaa) on konkurssissa. Saksassa firmalla on noin 5.000 työntekijää. Qimonda on BenQ:n ja Sinitec:in jälkeen kolmas IT-alan konkurssiin mennyt firma Saksassa.

En tiedä koska omalle kohdalle iskee lama. Mies työskentelee autoalalla, joten kohta puoliin sielläkin työaikaa lyhennetään ja jos sillä selvitään, hyvä on. Meillä ei ole rakennusvelkaa, kun ei ole omaa taloa, mutta monilla nuorilla perheillä tilanne on toisin. Nyt olen onnellinen, kun emme rakentaneet, vaikka mieli teki. Ei ole velkaa. On vielä tulevaisuus, johon uskoa. Ja pieni Iida, joka luo toivoa tulevaisuuteen.

Kävin Iidan luona tänään. Kolme nuorta perhettä keskittyi tulevaisuuteensa; nuorin 2 viikkoa, seuraava 3 kk ja vanhin 7 kk. Siinä tilaa tulevalle.Unelmille. Elämälle. Unohdin, että Saksan väkiluku putoaa 2030 jälkeen rajusti, kun lapsia ei enää synny. Nyt on syntynyt ja se tuntui hyvältä. kolme nuorta perhettä yhdessä katsomassa kuinka lapset kehittyvät. Aina löytää jostain uuden elämänlangan, jota seurata.

"Joskus luopuisin mieluummin vuosista kuin yhdestä hetkestä" ja tänään oli juuri sellainen tunne, kun katsoin nuoria vanhempia ja sylissä nukkuvaa Iidaa. Silitin silkkistä poskea ja katsoin untuvaista olemusta. Ja poikaani, joka hellästi suukotti sylissään nukkuvaa lastaan.

Tajusin taas tänään tavallista voimakkaammin sukupolvien jatkumon. Iida Attilasta kasvaa vahva lenkki kahden sukupolven välille - moneen sukuun. Siellä on vähän "tolppa-apina" Ikosta Ranualta ja Viipurista ja ripaus Rokan sukua Uudeltakirkolta, on hyppysellinen Hilja Vuorelan runoilijaa ja isoisä-Karl-Heinzin sotilaskuria sekä Raimo-ukin kädentaitoja ja Mikko Attilan musiikkigeenejä. Toivottavasti näistä kaikista yhdistyy vahva kehys Iidalle.

Siispä, ETEENPÄIN elämään ja innolla jokaiseen hetkeen!

torstai 22. tammikuuta 2009

Postin ex-johtaja oikeuteen veropetoksesta

Tämän päivän uutinen Saksan lehdistössä, sen jälkeen kun Obaman ensimmäisestä työpäivästä ja vaimon tyylikkäistä vaatteista oli etusivu täytetty on Saksan kuuluisimman verosyntisen oikeuskäynti.

Ex-Postijohtaja Zumwinkel on tänään oikeuden edessä syytettynä Miljoonan euron veropetoksesta vuosien 2002 ja 2006 aikana. Lisänä rokassa on ns. puhelinkuunteluskandaali. (hän oli Saksan Telekomin hallituksen puheenjohtaja)

Postinjohtaja ei tyytynyt pelkkään miljoonapalkkaan vaan halusi kiertää Saksan verolakia vieden rahaa Lichtensteiniin pankkitilille. rahanahneus ei pysähdy pelkkiin johtajiin vaan jotkut muutkin halusivat hyötyä miljoonista. Sisäpiiriin kuuluva työntekijä myi tiedot lehdistölle miljoonalla eurolla ja päästi poliisit postinjohtajan veropetosten vyyhtiin.

Onneksi meillä on oikeusjärjestelmä, joka toimii; jos hyvin käy, joutuu ex-postinjohtaja maksamaan muutaman euron sakkoa ja saa EHKÄ tuomion, mutta ei vankeutta. Rahattomana hänen ei kuitenkaan tarvitse olla, vaikka hän joutuisi maksamaan sakkoja. Eläke tulee joka tapauksessa; 1,12 miljoonaa vuodessa. Sen lisäksi hän saa erilaisina osaoptioina ja Bonuksina "taskurahaa", joka vuonna 2007 oli yhteensä 4,3 Miljoonaa euroa. (Huom! Vertaa Kanslerin vuosipalkkaan, joka on 250.000 euroa!) Veropetossyytteiden tultua julkisiksi, ex-postin johtaja Zumwinkel kieltäytyi ottamasta vastaan palkkaansa postista (n. 1 miljoonaa euroa).

En usko, että yksikään johtaja missään virassa on tyytyväinen siihen palkkaan, jonka hän saa, oli se palkka minkäsuuruinen tahansa.

Minun äitini sanoo aina, etteivät ne suuret tulot tee ihmistä rikkaaksi vaan pienet menot ja olen samaa mieltä. Mitä enemmän ihminen tienaa, sitä enemmän hän haluaa saada lisää.

Minä jään odottamaan omaa eläkettäni, joka ei ole aivan yhtä iso, mutta riittää toivottavasti rehellisellä elämällä muutamaan suklaapatukkaan ja karjalanpiirakkaan, kunhan saan sen mummonmökin ostetuksi sieltä Hämeen seudulta.