KIRJASUOSITUS!!!!!

EHDOTON MUSS UND MUST UND TÄYTYY LUKEA JA VIELÄ PALJON ENEMMÄN on Laurent Gaudé:n kirja "Kirottu suku", joka kertoo Montepuccion kylästä Etelä-Italiassa, Apulien alueesta vuosien 1875 alusta miltei tähän päivään. 5 sukupolven ajalta kuvattu kertomus on tiivis, intensiivinen, älykäs, jännittävä ja silti arjen asioista kertova tarina, jota ei malta jättää käsistään edes ruuanlaiton tai nukkumisen ajaksi. Suvun tapahtumat seuraavat uniin. Minä ainakin käyskentelin tyhjillä kivikujilla armottoman polttavassa auringossa ja haistoin kuivettuneen kalan löyhkän, sokaistuin pistävän kirkkaasta auringosta ja näin kuinka miehet istuivat talojen varjoissa polttelemassa tupakkaansa, kun naiset touhusivat lieden ääressä viileissä huoneissa.

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirjailija sai vuonna 2004 Goncourt-palkinnon Ranskassa ja on Ranskan lupaavimpia kirjailijoita.

Istun lattialla, polvillani, kaikessa kiireessä sunnuntain keskipäivän aikaan, kun myöhäinen aamupala on juuri korjattu pois. Kylässä on tänään vaelluspäivä. Kerran vuodessa kokoontuu kylämme kirkolle kymmeniä. ellei satoja ihmisiä - säästä riippuen - osallistuakseen 20 km pituiselle vaellukselle. Tänä vuonna en jaksanut lähteä. Jalkani on leikattu joskus 30 vuotta sitten Rovaniemellä ja epäonnistuneen leikkauksen jälkeen sillä ei voi kävellä enää kuin korkeintaan 10 km kerralla.

Viime viikonlopulla olin Unnan lähellä, Hachenin kylässä viettämässä urheilullista viikonloppua 3 naisen kanssa. Uskomatonta rääkkiä, mutta niin hauskaa urheiluviikonloppua en ole koskaan aikaisemmin viettänyt. Tuntui, että sielukin puhdistui siinä rähinässä. Perjantai iltana aloitimme Pilateksella. Se on minun lempilajini, jota harrastan jo kolmatta vuotta täällä meidän pikkukylässämme. Se on tasapainoittava, harmooninen, mutta hyvin lihaksia kehittävä laji, jossa keskitytään hengittämiseen, lihasten yhteistoimintaan ja samalla mielen tasapainoon. Siitä on myös kehitetty jooga-pilates, joka nähtävästi vielä enemmän keskittyy mielen rauhaan.

Yllätyksekseni ihastuin rummutus-aerobickiin niin, että tekisi mieli etsiä täältäkin joku ryhmä, jossa jatkaisin. Se oli varsinaista tasapainoilua rytmin, jalkojen ja vauhdin välillä. Törmäilimme milloin vasemmalle ja milloin oikeale, yhdeltä lensi rumpupalikat ilmaan ja muutaman kerran kaadoimme toisiammekin, kun oikein vauhti kiihtyi emmekä enää tienneet lähteäkö vasemmalle, takaviistoon vai oikealle. Päällimmäisenä oli kuitenkin ilo liikunnasta. Ja sehän minusta liikkumisessa sitä hauskinta onkin, kun saa nauraa, iloita vauhdista ja olla hikimärkä tunnin päätyttyä. Meidän viikonlopussa oli vain vikana ajan puute. Rääkin jälkeen syöksyimme suihkuun ja vaatteiden vaihtoon. Kuivana ja "raikkaana" rynnistimme taas pyyheliinat ja vesipullot kainalossa uudelle kurssille. Sunnuntai aamuna huomasin, että joku oli vaihtanut jalkani! Minulla oli puujalat entisten tilalla. Sain omani vasta torstaina takaisin, kun pikkuhiljaa pohjekipu laantui. Huomasin, etten ole liikkunut tarpeeksi, vaikka joka aamu teenkin voimisteluharjoitukseni, kuten äiti aikoinaan. Liikuntani pitäisi olla kuitenkin monipuolisempaa ja jatkuvaa. Joskus innostun enemmän, sitten taas ompelen ja istun paikallani enkä muista, että likkumiselle ei saisi olla mitään esteitä. Ei edes Iidan tilkkutäkki.

Kankaat odottavat pöydällä. Guido lähti puoleksi tunniksi pois ja minä ajattelin, että ehdin ommella muutaman lappusen siinä ajassa. Päässä pyöri kuitenkin Gaudén kirja, josta oli pakko ilmoittaa koko maailmalle. LUKEKAA se! ehdottomasti sen arvoinen. Scortan suku on kertomus taistelusta, lyhyistä onnen hetkistä, mutta myös siitä, että elämä on elämisen arvoista, vaikka aina ei teekään oikeita ratkaisuja. Kirjan jälkeen päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että minun on mietittävä mitä todella elämältäni haluan ja mikä minulle on täällä tärkeintä, etten tuhlaa päiviäni tyhmyyteen enkä pelkää tehdä sitä mitä todella haluan. Saati, että unohtaisin sanoa läheisilleni mitä he minulle merkitsevät.

Nyt kankaiden kimppuun.
Hyvää sunnuntaita.