KEVÄT ON TULLUT! Kevät, kevät, kevät, sirkuttaa pieni lintu pihapuun oksalla, aurinko nousee entistä aikaisemmin, kirkkaan punaisena ja sohottaa suoraan makuuhuoneen ikkunasta aamu-unisen silmään. Kevät on tullut ja sitä myötä perusteellisen saksalaisen kevätsiivouksen aika.
Sen lisäksi, että kotiäiti pöllyyttää täkkejä, mattoja ja puutarhakalusteita pihalla, pöllyyttää myös Saksan "Deutsche Bahn" omia johtajiaan. "Bahnchef" Mehdorn luopuu paikastaan. Syynä on ns. kuunteluskandaali, jossa Rautateiden johtoa syytetään työntekijöidensä salakuuntelusta. 10 vuoden työrupeaman jälkeen Rautateiden pääjohtaja Martmut Mehdorn (joka yleisesti tunnetaan Saksassa vain etunimellä "Bahnchef" eli Rautatiejohtaja") jättää virkansa. 10 vuotta sitten, 1999, kun Mehdorn tuli Rautateiden pääjohtajaksi, Saksan Rautatiet rypivät miljardiveloissa. Nyt positiivinen tulos on kaksinkertaistunut. Rautatielaitos on kilpailukykyisempi kuin koskaan aikaisemmin ja yksi maailman nykyaikaisimmista rautateistä. Millään silittelystrategialla tähän ei olla päästy. Mehdorn ei ollut kovin pidetty edes poliitikkojen joukossa, vaikka tulokset rautateillä olivatkin hyvät, mutta 150 000 ihmisen työpaikan menetyksen myötä hän menetti työntekijöidensä suosion. Pitääkö johtajan sitten olla suosittu jos hän saa yrityksensä kukoistamaan? Kansalaiset narisivat aina vain nousevista hinnoista ja suunnitelmista siirtää lippujen osto yksinomaan internettiin. Vanhaan malliin tiskiltä lippunsa ostava olisi joutunut maksamaan 2,50 euron lisämaksun! Suunnitelma tyrmättiin jo poliitikkojen taholta mahdottomana. Onneksi. Suurimpana syntinä pidettiin kuitenkin työntekijöiden sisäistä kontrollia ja Emailien täydellistä tarkkailua.
Kevätsiivousta tapahtuu myös Kölnin kaupungin sisäisessä järjestelmässä. Siellä on potkut saanut ylipormestari. Syynä epäselvyydet , jotka johtivat historiallisen arkiston romahtamiseen muutama viikko sitten. Kaupungin alle rakennetaan metroa ja pohjaveden poistamiseen on tehty enemmän porauksia kuin alunperin oli suunniteltu ja sallittu. Syyllisiä on vaikea löytää. Kölnissä toimii sisäpiirin systeemi. "Anna sinä minulle miljoona niin minä unohdan lakipykälät"-malliin. Nyt etsitään kuumeisena uutta ehdokasta, mutta Schramma, nykyinen ylipormestari on päättänyt pysyä ruorissa loppuun saakka...
Kevätsiivouksen aika on meilläkin. Ensiviikon Levin-loman jälkeen saamme vieraita Suomesta ja vierashuoneet on siivottu. Istutin eilen pihalle muutamia kukkia. Periaatteessa kukkapenkkiin tulevat kukat saisi istuttaa vasta toukokuun puolenvälin jälkeen, jolloin ns. Eisheiligen on ohi, mutta muutamat talvikestävät kukat saivat jo siirtyä pihamaalle.
Kaikille ihanan kaunista aurinkoista ja lämmintä (+18 luvattu tälle päivälle) säätä ja iloista mieltä.
Isoäidin opettamat käsityöt ovat saaneet minut innostumaan ja haalin kaikki käyttökelpoiset vanhat kankaat. Kaiken voi käyttää uudelleen. Mukana Frieda - kissa, ja 4 lastenlasta.
maanantai 30. maaliskuuta 2009
perjantai 20. maaliskuuta 2009
En ole ehtinyt - pitäisi ehtiä enemmän!
On ihmisiä, joiden organisointikyky on kadehdittavan suuri, joiden vuorokaudessa tuntuu olevan 42 tuntia 24 tunnin sijasta ja jotka toisella kädellä syöttävät vauvaa, toisella pyyhkivät pölyjä ja vaihtavat ystävättären kanssa uusimmat ruokareseptit puhelimessa ja sanovat sitten, etteivät he oikeastaan ole tehneet yhtään mitään koko päivänä - tai että kaikkihan sujuu miltei itsestään. Tällaista kuvaa luovat saksalaiset mainokset naisista, jotka ovat kotona hoitamassa lapsiaan. Vaikka täällä pyritäänkin kohottamaan työssäkäyvä äiti kotiäidin yläpuolelle organisaatiokyvyn, monipuolisuuden ja toimivan tehokuuden esikuvana, ihannenainen on yhä vielä kotiäiti, joka toisella kävellä hoitaa lapsen ja toisella siivoaa kodin ja on aina iloinen ja onnellinen voidessaan tehdä miehensä tyytyväiseksi.
Entä sitten, kun tämä onnellisen maailman esirippu repeää ja nainen ei enää jaksakaan keskittyä vain kotielämään vaan haluaa ulos luolastaan? Hänen on vaikea löytää työtä oltuaan vuosikaudet kotona tasapainoilemassa kodin ja koulun ja päiväkodin ja työstä palaavan miehen elämän keinussa.
Tai kun mies onkin löytänyt mielenkiintoisemman ja haasteellisemman naisen kotitöistä väsyneen vaimonsa tilalle. Lähtee ja jättää vaimonsa, jolla ei ole muuta todistusta työelämästä kuin toiminta "pienen, toimivan kotiyrityksen" organisaatio- ja kommunikaatiojohtajana. Työstä, josta ei ole edes eläketurvaa maksettu.
Saksassa on totuttu siihen, että avioerossa mies maksaa vaimolleen (yleensä huonompipalkkainen osapuoli on aina ollut vaimo) elatusapua. Ei siis pelkästään lapsilleen, kuten meillä Suomessa. Tähän asti avioeron jälkeen nainen saattoi pysyä kotona siihen asti, kunnes nuorin lapsi oli 8 vuotias ja senkin jälkeen hän saattoi etsiä puolipäivätyötä kunnes lapsi oli täyttänyt 15 vuotta. Sitten vasta lain mukaan naisen oli etsittävä kokopäivätyötä. Tätä kutsuttiin ns. 08/15 (Nullachtfünfzehn) säänöksi. Jos nainen ei sen jälkeenkään löytänyt työtä, velvoitettiin entinen mies maksamaan naiselle elatusmaksua.
On helppo tokaista heti, että menkööt vaimot töihin, mitä jäävät miehensä rahoilla elämään avioeron jälkeenkin. Moni vaimo ja äiti haluaisi töihin, mutta yhteiskunta ja työmarkkinat eivät ole olleet tukemassa työhön siirtyviä naisia, joilla on pieniä lapsia huollettavana. Suurin osa tuttavapiirissäni olevista yksinäisistä naisista etsii joko miestä tai työtä. Pääasia, että joku toisi rahaa. Tilaston mukaan Saksassa keskimääräinen kuukausitulo kokopäivätyössä käyvällä on 3 105 Euroa. Vuositulona se tekisi n. 37 000 Euroa. Minä kuulun tähän keskiverto ansiotuloiseen ja maksan - naisena ja huonompipalkkaisena 50 % veroa tuloistani. Yksinhuoltajana se ei riittäisi asuntoon, päiväkotipaikkaan ja ruokaan lapselle/lapsille. Miten sitten suomalaisnainen pärjää, kun miestä ei ole "pakotettu" maksamaan vaimolle, kun ei mies maksa aina edes lapsilleen?
Näitä miettien menen nukkumaan ja odotan huomisen päivän aukenevan yhtä aurinkoisena ja keväisenä kun tämänkin päivä. Krookukset kukkivat ja pientä kevään vihreyttä on jo havaittavissa.
Hyvää yötä.
Entä sitten, kun tämä onnellisen maailman esirippu repeää ja nainen ei enää jaksakaan keskittyä vain kotielämään vaan haluaa ulos luolastaan? Hänen on vaikea löytää työtä oltuaan vuosikaudet kotona tasapainoilemassa kodin ja koulun ja päiväkodin ja työstä palaavan miehen elämän keinussa.
Tai kun mies onkin löytänyt mielenkiintoisemman ja haasteellisemman naisen kotitöistä väsyneen vaimonsa tilalle. Lähtee ja jättää vaimonsa, jolla ei ole muuta todistusta työelämästä kuin toiminta "pienen, toimivan kotiyrityksen" organisaatio- ja kommunikaatiojohtajana. Työstä, josta ei ole edes eläketurvaa maksettu.
Saksassa on totuttu siihen, että avioerossa mies maksaa vaimolleen (yleensä huonompipalkkainen osapuoli on aina ollut vaimo) elatusapua. Ei siis pelkästään lapsilleen, kuten meillä Suomessa. Tähän asti avioeron jälkeen nainen saattoi pysyä kotona siihen asti, kunnes nuorin lapsi oli 8 vuotias ja senkin jälkeen hän saattoi etsiä puolipäivätyötä kunnes lapsi oli täyttänyt 15 vuotta. Sitten vasta lain mukaan naisen oli etsittävä kokopäivätyötä. Tätä kutsuttiin ns. 08/15 (Nullachtfünfzehn) säänöksi. Jos nainen ei sen jälkeenkään löytänyt työtä, velvoitettiin entinen mies maksamaan naiselle elatusmaksua.
Vuosi sitten Saksassa muutettiin elatusmaksulakia ja ensimmäiset päätökset yksinhuoltajanaisten aikaistetusta työhön menosta on tehty. Sen mukaan eron jälkeen yksinhuoltajaäidin tulee etsiä välittömästi työpaikka, mutta hänen ei silti tarvitse lähteä kokopäivätyöhön ennen kuin lapsi on täyttänyt 3 vuotta.
On helppo tokaista heti, että menkööt vaimot töihin, mitä jäävät miehensä rahoilla elämään avioeron jälkeenkin. Moni vaimo ja äiti haluaisi töihin, mutta yhteiskunta ja työmarkkinat eivät ole olleet tukemassa työhön siirtyviä naisia, joilla on pieniä lapsia huollettavana. Suurin osa tuttavapiirissäni olevista yksinäisistä naisista etsii joko miestä tai työtä. Pääasia, että joku toisi rahaa. Tilaston mukaan Saksassa keskimääräinen kuukausitulo kokopäivätyössä käyvällä on 3 105 Euroa. Vuositulona se tekisi n. 37 000 Euroa. Minä kuulun tähän keskiverto ansiotuloiseen ja maksan - naisena ja huonompipalkkaisena 50 % veroa tuloistani. Yksinhuoltajana se ei riittäisi asuntoon, päiväkotipaikkaan ja ruokaan lapselle/lapsille. Miten sitten suomalaisnainen pärjää, kun miestä ei ole "pakotettu" maksamaan vaimolle, kun ei mies maksa aina edes lapsilleen?
Näitä miettien menen nukkumaan ja odotan huomisen päivän aukenevan yhtä aurinkoisena ja keväisenä kun tämänkin päivä. Krookukset kukkivat ja pientä kevään vihreyttä on jo havaittavissa.
Hyvää yötä.
tiistai 17. maaliskuuta 2009
kevät tulee autobahnien varsille
Rovaniemen lumista ja Rauman kirkkaansinisestä talvitaivaasta, jäällä kävelystä ja avotulen teosta rantakalliolla tuntuu olevan ikuisuus. Yksi viikko on kulunut ja siinä ajassa todellisuus on iskenyt vastaan kuin raaka kananmuna; Kölnin kaupunginarkisto luhistui, mukana pari muutakin taloa ja koko suurisuuntainen metrohanke törmää syyllisten etsimiseen. Kukaan ei halua olla vastuussa talojen sortumisesta. Syyksi on laitettu pohjavesi....ja mitenkähän se pohjavesi on yhtäkkiä sinne talojen alle joutunut? Ettei vain olisi syynä metron rakentamiseta johtuvat poraukset, joihin ei oltu edes annettu lupaa......
Minä tein Rovaniemen Tuhattorilla löydön: Marimekon ihananpunainen paita kolmella eurolla!! Ajattelin ostaa sen Iida-vauvalle, mutta päällelaittaessa tajusin, että se on kokoa 150 ja mahtuu minulle. Iida saa sen myöhemmin. Kävin tänään näyttämässä paitaa Iidalle. vaihdoin hänelle ensimmäistä kertaa vaipat ja sain luvan pitää Maripaitaa vielä muutaman vuoden.
Rovaniemi oli muuttunut 5 vuodessa. Ennen oli helpompi löytää neula heinäsuovasta kuin kahvila Rovaniemeltä. Nyt pääsi muutaman kadun yli törmäämättä kahvilaan! Eurooppalainen kahvilakulttuuri on valoittanut Lapin pääkaupungin. Toisen valloituksen ovat tehneet turkkilaiset Kebab ja Döner-paikat. Saako Rovaniemellä enää poronkäristystä missään??
Parasta oli kuitenkin se, ettei maailman paras Donitsipaikka ole hävinnyt omantakeisen kulttuurin alle. Ja Hesburgerista saa yhä Ruisfileaterioita, jotka ovat Suomen matkamme kulinaarinen huippu. Rovaniemellä on muuten uskomaton retrokahvila, jossa kannattaa käydä, kun on ensin hankkinut kirpparilta hyvät retrokamat. Rovaniemellä on miltei paremmat kirppikset kuin Kölnissä. Raumalla taitaa olla vielä suurempi ja laadukkaampi valikoima, mutta kyllä rovaniemeläisetkin kirpparikulttuurin taitavat.Harmi, etten ehtinyt sinne Aittatien kirppikseen, jota mainostettiin paikkakunnan parhaimmaksi kirpputoriksi. En ollut ainoa joka seisoi 10.00 oven takana todeten, että paikka aukeaakin lauantaisin vasta 11.00. En ehtinyt enää, kun junani lähti Etelään...
Jos joku valittaa, etteivät rovaniemeläiset olisi ystävällisiä, puheliaita ja sosiaalisia niin hän voi käväistä keski-euroopassa: Aittatielle mennessäni kysyin matkalla eräältä naisihmiseltä mistä löydän Aittatien. Olin jossain Aseman yläpuolella, erään markiisiliikkeen pihalla. Ystävällinen naisihminen selitti ensin hyvin seikkaperäisesti mihin suuntaan minun tulee kääntyä, aseman ohi, kohti siltaa, sillan yli, sitten eteenpäin....ja lopulta hän sanoi, että on helpompi mennä tien yli ja hän näyttää mihin minun on mentävä. Sillan yli ja suoraan eteenpäin, mutta en nähnyt mitään kirpputoria, joten päätin kysyä vastaantulevalta avioparilta. Ystävällinen mieshenkilö selitti hyvin tarkasti kuinka pääsen K-raudan (muistaakseni se oli K-rauta) risteyksestä vasemmalle ja noin 100 metriä oikealle ja sieltä näen jo kirpputorin kyltin. He olivat kuulemma käyneet edellisellä viikolla viemässä sohvakaluston sinne myyntiin, kun muuttavat pienempään asuntoon... olisimme voineet hyvin jutustella siinä kuin vanhat tutut, mutta minun piti jatkaa matkaa..vain huomatakseni, että aukioloaikaa oli muutettu minulta lupaa kysymättä.
- niin, etteikö Rovaniemellä ihmiset olisi ystävällisiä ja avoimia. Olin miltei unohtanut sen.
Muitakin ystävällisiä henkilöitä tapasin ja avuliaisuutta sain ottaa vastaan. Oli vain harmi, etten ehtinyt vierailla ystävieni luona, kun päätarkoitukseni oli uuden testiaseman vihkiäiset. Juhlat olivat onnistuneet ja kerrankin autoteollisuuden piiristä kuului hyvää ja positiivista sanottavaa. Kaikki positiivinen kohottaa mielialaa eikä lannista ihmisten yrittämisen halua.
Rovaniemen katukuva on muuttunut jollain tavalla kaupalliseen suuntaan. Ehkä se on hyvä, että osataan myydä ja hyödyntää turismin tuomia euroja. Turisteja kaupungilla riitti. Hyvä, kun suomen sanaa joukosta kuuli. Pohjanhovi oli täynnä israelilaisia, toinen hotelli puolillaan ranskalaisia ja japanilaisia. Pyrin kerran kaupunkioppaaksi, mutta minua ei hyväksytty, kun ehdotin, että turisteille tarjottaisiin lapin ainutlaatuista luontoa. Kaupungintalo tai moderni pankkirakennus ei riitä italialaisille, joilla on tuhatvuotisia kolosseumeja tai saksalaisille, jotka vieläkin kaivelevat roomalaisten jättämiä kippoja ja kuppeja kaupunkiensa alta. Ehkä siihen aikaan ei luontoa arvostettu, mutta nyt keski-euroopan riutuessa smogin ja äänisaasteen alla, luonto on noussut arvoon arvaamattomaan, myös rovaniemeläisten tajunnassa.
3 viikon kuluttua tutustun sitten aivan Lapin turismirysään; Leviin. Kuvia olen nähnyt uusista hotelleista, jotka muistuttavat enemmänkin erään surullisenkuuluisan alppimaan hotelleja. Pääsiäinen Levillä ei kuulemma ole kaikista rauhallisin lomanviettokohde, mutta se nyt sattui tulemaan esille viimevuotisissa lomasuunnitelmakeskusteluissa ja kun saimme niin edullisesti talon aivan rinteiden läheltä, tarrasimme kiinni tarjoukseen. Muut hotellit ja yöpymispaikat olivat kaikkea muuta kuin edullisia. Mietin vieläkin kenellä on varaa maksaa 2000-3000 euroa viikosta, kun samalla hinnalla pääsee makoilemaan auringonpolttamille hiekkarannoille moneksi viikoksi - ja ihan keskelle luonnon rauhaa. Silti me tulemme Leville - pääsiäisenä - ja toivomme saavamme ainakin hetken rauhan keski-euroopan stressistä.
Niin ja täällä Autobahnien varsilla alkaa pikkuhiljaa aavistuksenomaisesti vihertää. Puutarhassa kukkivat krookukset ja lumikellot. Narsissit ovat pullollaan kuin haluaisivat heti puhjeta kukkaan, mutta kahden viikon kuluttua on tarpeeksi lämmintä. Tulppaanit ovat uskomattoman suuria ja kaikki viimekevään istutukset ovat lähteneet kasvamaan. kevät on tulossa. Tänään oli ensimmäinen selvästi kevään tuoksuinen päivä. Tuntuu hyvältä.
Minä tein Rovaniemen Tuhattorilla löydön: Marimekon ihananpunainen paita kolmella eurolla!! Ajattelin ostaa sen Iida-vauvalle, mutta päällelaittaessa tajusin, että se on kokoa 150 ja mahtuu minulle. Iida saa sen myöhemmin. Kävin tänään näyttämässä paitaa Iidalle. vaihdoin hänelle ensimmäistä kertaa vaipat ja sain luvan pitää Maripaitaa vielä muutaman vuoden.
Rovaniemi oli muuttunut 5 vuodessa. Ennen oli helpompi löytää neula heinäsuovasta kuin kahvila Rovaniemeltä. Nyt pääsi muutaman kadun yli törmäämättä kahvilaan! Eurooppalainen kahvilakulttuuri on valoittanut Lapin pääkaupungin. Toisen valloituksen ovat tehneet turkkilaiset Kebab ja Döner-paikat. Saako Rovaniemellä enää poronkäristystä missään??
Parasta oli kuitenkin se, ettei maailman paras Donitsipaikka ole hävinnyt omantakeisen kulttuurin alle. Ja Hesburgerista saa yhä Ruisfileaterioita, jotka ovat Suomen matkamme kulinaarinen huippu. Rovaniemellä on muuten uskomaton retrokahvila, jossa kannattaa käydä, kun on ensin hankkinut kirpparilta hyvät retrokamat. Rovaniemellä on miltei paremmat kirppikset kuin Kölnissä. Raumalla taitaa olla vielä suurempi ja laadukkaampi valikoima, mutta kyllä rovaniemeläisetkin kirpparikulttuurin taitavat.Harmi, etten ehtinyt sinne Aittatien kirppikseen, jota mainostettiin paikkakunnan parhaimmaksi kirpputoriksi. En ollut ainoa joka seisoi 10.00 oven takana todeten, että paikka aukeaakin lauantaisin vasta 11.00. En ehtinyt enää, kun junani lähti Etelään...
Jos joku valittaa, etteivät rovaniemeläiset olisi ystävällisiä, puheliaita ja sosiaalisia niin hän voi käväistä keski-euroopassa: Aittatielle mennessäni kysyin matkalla eräältä naisihmiseltä mistä löydän Aittatien. Olin jossain Aseman yläpuolella, erään markiisiliikkeen pihalla. Ystävällinen naisihminen selitti ensin hyvin seikkaperäisesti mihin suuntaan minun tulee kääntyä, aseman ohi, kohti siltaa, sillan yli, sitten eteenpäin....ja lopulta hän sanoi, että on helpompi mennä tien yli ja hän näyttää mihin minun on mentävä. Sillan yli ja suoraan eteenpäin, mutta en nähnyt mitään kirpputoria, joten päätin kysyä vastaantulevalta avioparilta. Ystävällinen mieshenkilö selitti hyvin tarkasti kuinka pääsen K-raudan (muistaakseni se oli K-rauta) risteyksestä vasemmalle ja noin 100 metriä oikealle ja sieltä näen jo kirpputorin kyltin. He olivat kuulemma käyneet edellisellä viikolla viemässä sohvakaluston sinne myyntiin, kun muuttavat pienempään asuntoon... olisimme voineet hyvin jutustella siinä kuin vanhat tutut, mutta minun piti jatkaa matkaa..vain huomatakseni, että aukioloaikaa oli muutettu minulta lupaa kysymättä.
- niin, etteikö Rovaniemellä ihmiset olisi ystävällisiä ja avoimia. Olin miltei unohtanut sen.
Muitakin ystävällisiä henkilöitä tapasin ja avuliaisuutta sain ottaa vastaan. Oli vain harmi, etten ehtinyt vierailla ystävieni luona, kun päätarkoitukseni oli uuden testiaseman vihkiäiset. Juhlat olivat onnistuneet ja kerrankin autoteollisuuden piiristä kuului hyvää ja positiivista sanottavaa. Kaikki positiivinen kohottaa mielialaa eikä lannista ihmisten yrittämisen halua.
Rovaniemen katukuva on muuttunut jollain tavalla kaupalliseen suuntaan. Ehkä se on hyvä, että osataan myydä ja hyödyntää turismin tuomia euroja. Turisteja kaupungilla riitti. Hyvä, kun suomen sanaa joukosta kuuli. Pohjanhovi oli täynnä israelilaisia, toinen hotelli puolillaan ranskalaisia ja japanilaisia. Pyrin kerran kaupunkioppaaksi, mutta minua ei hyväksytty, kun ehdotin, että turisteille tarjottaisiin lapin ainutlaatuista luontoa. Kaupungintalo tai moderni pankkirakennus ei riitä italialaisille, joilla on tuhatvuotisia kolosseumeja tai saksalaisille, jotka vieläkin kaivelevat roomalaisten jättämiä kippoja ja kuppeja kaupunkiensa alta. Ehkä siihen aikaan ei luontoa arvostettu, mutta nyt keski-euroopan riutuessa smogin ja äänisaasteen alla, luonto on noussut arvoon arvaamattomaan, myös rovaniemeläisten tajunnassa.
3 viikon kuluttua tutustun sitten aivan Lapin turismirysään; Leviin. Kuvia olen nähnyt uusista hotelleista, jotka muistuttavat enemmänkin erään surullisenkuuluisan alppimaan hotelleja. Pääsiäinen Levillä ei kuulemma ole kaikista rauhallisin lomanviettokohde, mutta se nyt sattui tulemaan esille viimevuotisissa lomasuunnitelmakeskusteluissa ja kun saimme niin edullisesti talon aivan rinteiden läheltä, tarrasimme kiinni tarjoukseen. Muut hotellit ja yöpymispaikat olivat kaikkea muuta kuin edullisia. Mietin vieläkin kenellä on varaa maksaa 2000-3000 euroa viikosta, kun samalla hinnalla pääsee makoilemaan auringonpolttamille hiekkarannoille moneksi viikoksi - ja ihan keskelle luonnon rauhaa. Silti me tulemme Leville - pääsiäisenä - ja toivomme saavamme ainakin hetken rauhan keski-euroopan stressistä.
Niin ja täällä Autobahnien varsilla alkaa pikkuhiljaa aavistuksenomaisesti vihertää. Puutarhassa kukkivat krookukset ja lumikellot. Narsissit ovat pullollaan kuin haluaisivat heti puhjeta kukkaan, mutta kahden viikon kuluttua on tarpeeksi lämmintä. Tulppaanit ovat uskomattoman suuria ja kaikki viimekevään istutukset ovat lähteneet kasvamaan. kevät on tulossa. Tänään oli ensimmäinen selvästi kevään tuoksuinen päivä. Tuntuu hyvältä.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
suomessa!!!!
hämeenlinna-rovaniemi-rauma akselilla on liikuttu viikon ajan ja nyt on edessä paluu sateiseen saksaan täältä ihanan valoisasta, auringon hohtavilta hangilta. eikä yhtään tekisi mieli.
tarinoita tulee lisää. kun pääsen kotikoneelle.
tarinoita tulee lisää. kun pääsen kotikoneelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)