perjantai 23. toukokuuta 2014

Kesämekko vanhasta T-paidasta / old T-shirt = a new summer dress

Naapurini teki mekon häihin. Sain kaavat lainaksi ja kangaskaupastani löytyi vanha miesten t-paita, jonka etupuolen kuva veti puoleensa; "huomo, men, ragazzo-boy..." . Näinä hiukan epäselvän sukupuolen aikoina (Itävallan voittaja mies-nainen!) voi hyvin pistää nainenkin t-paidan päälleen, jossa lukee monella kielellä "mies".

Kävin paidan kimppuun ja tuloksena oli tämä "mekko", jota tosin kauniiden säärieni takia pidän vain housujen kanssa:


Koska t-paita olisi ollut minulle liian lyhyt mekoksi, leikkasin t-paidan takaosasta alaosaa lisää ja yhdistin sen Helsingin Eurokankaasta ostamallani nauhalla, jossa teksti "itsetehty". 

Takaosaan jouduin liittämään Eurokankaasta ostamaani trikoota, jossa musta kuvio. Sopi erinomaisesti tuohon harmaaseen t-paitaan jatkoksi. Ja taas samaa nauhaa, jossa teksti "itsetehty" piilottamassa takakappaleen sauman. Ompelin yläosaan pienen napin, jolloin saan paremmin pääni mahtumaan t-paidan kaula-aukosta sisään. Hihansuut päärmäsin sisäpuolelta harmaalla kaitaleella. T-paita mekko valmistui yhden päivän aikana, kun aloitin puolintapäivin tositoimin ompelun. Edellisen päivän olin viettänyt enemmän tai vähemmän nukkuen. Viikottain saamani infusion väsyttää jonkin verran ja käsien tärinä immuunilääkkeiden takia raivostuttaa, kun langan pujottaminen koneen neulansilmään on välillä tuskastuttavan hidasta. Taisin heittää jo pari kertaa lankarullat lattialle, kun saumurin lankojen pujottelu vaati tarkkaa kättää. Parkinssonin lailla tärisevät kädet eivät paljon ilahduta siinä tilanteessa.

Tulos on kuitenkin ihan hyvä eikä maksanut kuin ehkä pari euroa, kun ottaa huomioon tuon nauhan ja palan kangasta, jonka leikkasin Eurokankaasta ostamastani trikoosta, joka sekään ei ollut kuin 7 euroa.

Ilta-aurinko houkuttelee vähäksi aikaa ulos. Siispä  lääkkeiden oton jälkeen istahdan parvekkeelle.




tiistai 22. huhtikuuta 2014

Lapsuusmuistoja Viipurista

Äitini muisteli usein millaista oli "silloin ennen" Viipurissa vuosina 1922-1934. Äiti syntyi 8.4.1922, joten ensimmäisistä vuosista hän ei itse muista mitään, vaan on kirjoittanut päiväkirjoihinsa sen mitä muut ovat myöhemmin kertoneet. Joskus tuntuu, että minäkin  olen jo tullut osaksi sitä elämää. Äiti ja mummi kertoivat niin paljon lapsuudestaan ja nuoruudestaan, että miltei muistan ihmisiä kuin itse olisin tuntenut heidät. Lippo ja Olipa tulivat tutuiksi monista kertomuksista ja Lipon traaginen kuolema junavaunun rappusilla satutti minua niin kuin oman ystävän kuolema. Usein iltaisin mummi istui sänkymme vieressä ja pyysimme häntä kertomaan hassuja tapahtumia äidin lapsuudesta.

Ukki ja mummi muuttivat vihkimisen jälkeen Uudenkirkon Vammelsuusta Viipuriin. Ukki sai myöhemmin jopa työsuhdeasunnon, puisen piharakennuksen päädyssä. Pihapiirissä asui johtaja Siven ja hänen veljensä Sulo Siven vaimonsa Impin ja kahden poikansa Lipon ja Olipan kanssa. Sulo muutti sukunimensä myöhemmin Sarantaaksi. He olivat ns. "herrasväkeä", mutta äiti sai kuulemma leikkiä heidän poikiensa kanssa.

"Eräänä keväänä johtaja Sivenin Jorma-niminen poika (myöhemmin hotelli Tornin johtajana Jorma Soiro-nimisenä) lähti ylioppilaskemuihinsa Torkkelin puistossa olevaan Espilä-hotelliin. Me penskat olimme pihalla leikkimässä hiekkalaatikolla, kun hän ilmoitti äidilleni, että hän vie Lipon ja minut jäätelölle Espilään. Minulla oli hameen alta näkyvät housut, vähän hiekkaiset ja Lippokin siitä vaan serkkupojan ylioppilaskemuihin. Lienemme olleet siinä 5 vuoden ikäiset silloin. Kaiketi me ne jäätelöt saimme ja söimme."

Äidin kesämuistot ovat pääasiassa Kannakselta, Vammelsuusta ja myöhemmin Kajaanista ja Iisalmesta. Siihen aikaan oli jo työntekijöillä lomalaki ja ukkikin pääsi perheensä kanssa pariksi viikoksi maalle. Yleensä sukulaisten luokse heinätöihin ja kalastamaan. Mummin enolla, Mikko Räikkösellä oli maatalo, jossa he viettivät usein kesälomia. Toisinaan he kävivät ukin vanhempien luona. Ukin äiti, Helena-mummo eleli Airikanpäässä aikuisten lastensa luona. Mummin nuorin sisar, Miina eli Vilhelmiina asui Antinpäässä. Miina-tädin muistan oikein hyvin Joensuusta, kun kävimme hänen ja Pekka-sedän luona kyläilemässä. Useimmiten olimme Pekan ja Miinan pojan, Reinon perheen kotona. Joensuuhun tehdyt retket ajoittuivat yleensä pääsiäiseen ja niitä matkoja odotettiin hartaasti. Jostain syystä Reinon ja Liisan poika, Jorma oli meille Riitan kanssa kuin isoveli. Samalla tavalla kuin äiti ja Reino olivat keskenään kuin sisar ja veli.

Äiti kertoi Miina-tädin pitäneen häntä kuin omana lapsenaan, sillä hän rakasti lapsia ja keksi aina äidilleni tekemistä. Kävyistä tehtiin lehmiä ja lampaita ja jos äiti löysi metsästä kuolleen myyrän tai metsähiiren, Miina-täti avusti hautajaisjärjestelyissä. Miina-täti kutsui isoa myyrää "rikkaaksi ryssäksi" ja pieni peltohiiri oli vain "köyhä suomalainen". Ehkä se johtui siitä, että Vammelsuussa ja Kannaksella olevat huvilat olivat venäläisten ja se osoitti, että venäläiset eivät olleet köyhiä.
   Mummin vanhempi sisar, Mari-täti asui miehensä Joosepin ja viiden poikansa kanssa myös lähistöllä. Mummilla oli myös veli, Juho, josta minä en tiedä paljon mitään. Muistan mummini kertoneen, että kun äitini syntyi, oli Mari-tädillä jo pari poikaa ja hän  olisi niin toivonut tyttöä. Mari ehdotti sisarelleen eli mummilleni, että antaisi hänelle tyttönsä niin hän antaisi tälle pojan, että mummi saisi vielä vaikka kuinka paljon tyttöjä, mutta hänelle tuntui syntyvän vain poikia. Samassa perheessähän lapset kuitenkin kasvaisivat! Mummi oli kuulemma kivahtanut Mari-tädille, ettei hän lastaan pois anna. Se oli hyvä päätös, sillä äitini jäi ainoaksi lapseksi. Missähän mekin olisimme jos äiti olisi annettu Mari-tädille?

En tiedä mistä minä olen saanut sellaisen kuvan, että Miina-täti oli vähän hapan eikä hänellä ollut paljon huumorintajua. Ehkä elämä oli kohdellut häntä kovin ottein tai sitten lapsena en nähnyt hänen kovinkaan paljon nauravan. Mummini sensijaan kertoi aina hauskoja juttuja ja sisaruksista iloisimpana muistan Katri-sisaren eli Väisäsen mamman sekä Mari-tädin. Mari-tädin ja Väisäsen Mamman eli Anna-Katariinan välillä tuntui olevan valovuosien mittainen ero. Väisäsen Mamma oli hyvin "hieno" ihminen ja piti hyvin tarkkaa huolta pukeutumisestaan ja pöytätavoista. Vietin lapsena monia kesiä Väisäsillä Helsingissä ja opin käyttämään kankaista lautasliinaa, tapa, josta en ole vieläkään luopunut. Kun sitten taas vastaavasti kävimme Kiehuvassa, Kouvolassa Mari-tädin luona, me saimme rymytä pihalla ja puronvarressa mielemme mukaan eikä kukaan pyytänyt varomaan vaatteita. Mari-tädin lapsenlapsen kautta nuoruusiän paras tyttökaverini muuttui sukulaisekseni!!

Sisarukset voivat olla niin tyystin erilaisia, kuin eri perheessä kasvaneita. Olen aina kuunnellut mielelläni mummini kertomuksia omista sisaruksistaan. Joskus olen miettinyt kuinka paljon heidän geenejään ja piirteitään minussakin on ja mitä heistä on siirtynyt omille lapsilleni ja lapsenlapsilleni. Ketju on loppumaton.







sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Puutarhaideoita / Neue Ideen für den Garten / New Ideas for the garden

Ensimmäiseksi pääsiäistoivotus kaikille: Hyvää pääsiäistä / Kristus nousi kuolleista - totisesti nousi!

kun en päässyt seuraamaan pääsiäisyönpalvelusta netinkään kautta, kuuntelin nettiradiosta Valamosta lähetetyn palveluksen. Tuntui kuin olisin mukana ollut. Olin tosin niitä, jotka viimeisellä hetkellä tulivat mukaan paastoon, mutta kuten Pyhän Krysostomoksen saarnassa pääsiäisyönä sanotaan, että jotkut ovat ahertaneet päivän ensimmäisestä tunnista, toiset kolmannesta, toiset kuudennesta tai yhdeksännestä. Yhdennellätoista hetkellä saapuneet ehtivät tehdä työtä vain tunnin. Silti denaari on myös heidän, sillä ilojuhlan isäntä haluaa näin: ”Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman.” (Matt. 20:14)

Tänään on siis syytä juhlaan. En ole tehnyt pashaa, mutta silti pääsiäinen tuntuu sydämessä vaikka en saakaan nauttia kaikista niistä ulkoisista tekijöistä, jotka Suomessa loivat pääsiäisyönpalveluksen jälkeen iloisen tunteen sisälle.

Upea ja lämmin keväinen päivä sai houkutelluksi taas japanilaiseen puutarhaan Leverkuseniin. Eilen ihailimme uskomattomia tulppaanipeltoja Zülpichissä, noin 70 km päässä meiltä. Siellä on avattu pari päivää sitten LAGA eli Landesgartenschau, puutarhanäyttely, joka kestää koko kesän. Jos olisi muutama tonni ylimääräistä niin pistäisin puutarhan myllerrykseen. Ihania ideoita tulvi mieleeni.



pieni nurkkaus puutarhassa voisi näyttää vaikka tällaiselta:
 
 tai jos haluaa ikuistaa Buddhan sijaan oman vaimonsa kuvan puutarhan nurkkaukseen voisi kokeilla tätä mallia:
Oliskohan ollut mallina Imatran Inkerille?

täysin puritanisti voisi hankkia puutarhansa nurkkaan patsaita kiviseinää vasten. Patsaiden taakse on mukava piiloutua, kuten tämä pieni tyttö kuvassa...

puusepän taidot omaava voi väsätä tällaisen sohvan näppärästi.

Väsäsin minäkin jotain pientä tänään: Tein pienen pussukan kangastilkuista.

Toiselle puolelle löysin vielä sen verran pitkiä kaitaleita, että niistä ompelin  19 cm x 24 cm kokoisen palasen ja toiselle puolelle jouduin yhdistelemään pienen pienistä kangastilkuista saman kokoisen tilkun, kun tilkkulaatikosta löytyi enää pieniä jämiä.

Tässä on sitten käytettynä niin pienet pätkät, että leikattavaksikaan ei jäänyt enää mitään.Sisäkankaaksi otin vanhan pyyheliinan.

vanhalle pyyheliinallekin löytyi vielä käyttöä. Ei siis kannata heittää mitään pois.

Vierashuone on nyt pistettävä kuntoon, kun huomenna tulee taas Hämeenlinnasta tuttu kylään. Saamme ruispaloja ja lakritsaa....tervetuloa!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Mekko Julialle

Imatralla on aivan fantastinen kauppa nimeltä "Virkkukoukkunen" http://www.virkkukoukkunen.net/, jossa on aivan ihastuttavia käsitöitä ja kankaita. Jos vain joku lukijoista on menossa Imatralle, käykää ihmeessä tutustumassa tähän värien fantasiaan ja käsityön yksinkertaiseen ideaan, jota on osattu markkinoida oikealla tavalla.

Ostin sieltä kangasta, josta tein Julialle eilen pienen hameen. Tänään on totuuden hetki, kun menen sovittamaan. Tein hameen Ottobre-lehden 3/2009 mallin no. 20 mukaan - hiukan muunneltuna. En laittanut alareunaan nauhaa vaan taskukankaasta helmaan reunan.

Lisäksi ostin kangasta Helsingin Eurokankaasta, joka oli aivan asuntomme lähellä, samassa korttelissa, kun olimme tätini ja setäni "kaupunkiasunnossa" Mikonkadulla. Todellinen ompelijan paratiisi koko kauppa. En olisi millään raaskinut lähteä sieltä pois, kun aina osui kohdalle kangas, jota olisin ehdottomasti tarvinnut. Matkalaukkuun ei vain enää saanut sullomallakaan yhtään ainoaa kankaan kappaletta. Silti mukaan tarttui hamekangas:

Todella kaunis kuvio, josta teen itselleni hameen. Ja Anna löysi itselleen myös kankaan, josta teen hänelle kesähameen.

Tästä kankaasta tulee kesä mieleen. Kädet jo syyhyävät päästä leikkaamaan ja ompelemaan. Kenties ensi viikolla saan hameen valmiiksi. Nyt lähden Juliaa hoitamaan ja jätän ompelut sikseen.

kahden maailman välissä

Äidilläni oli tapana tulla Saksaan nauttimaan keväästä syntymäpäivänsä tienoilla eli 8.4. Hän sai siten kaksi kevättä kuukauden sisällä. Äiti ei jaksa enää matkustaa. Hän ei aina muista katsoa ikkunasta ulos nähdäkseen pajunoksien muuttuvan pajunkissoiksi. On niin paljon asioita, joita hän ei enää jaksa ajatella. Elämä on yhdessä pienessä hetkessä ja useimmiten nekin hetket vilahtavat ohi valonvälähdyksen nopeudella eikä jäljelle jää mitään. Ei ehkä edes muistoa siitä, että kävimme häntä tapaamassa. Mutta äidin silmissä oli yhtäkkiä iloinen pilkahdus, kun lapsenlapsenlapsi astui huoneeseen ja valloitti tilan naurulla. Julia sai äidin yhtäkkiä heräämään. Hän seurasi silmä kovana Julian liikkeitä ja ilmeitä. Aivan kuin kaikki vanha ja unohtunut olisi kadonnut hänestä. Oli ihana nähdä äiti yhtäkkiä niin aktiivisena. Hän katseli Julian pieniä käsiä ja taputti hänen sormiaan ja yritti saada Juliaa tulemaan lähemmäksi.

Julia tutki Katja-mummin kulkuvälinettä ja laittoi välillä nallensa istumaan rollaattorin koriin. Katsellessani Julian ja äitini touhuja, nousi mieleeni oma isoäitini, joka olisi rakastanut pikku Julian vierailuja. Mummini oli lämmin ja välitön ihminen, jolle pikkulapset olivat parasta mitä elämä saattoi tarjota. Oma äitini kirjoitti jo 15-vuotiaana päiväkirjaansa ettei halua koskaan mennä naimisiin ja jos niin sitten täytyy hankkia lapsia, kun se kuuluu asiaan. Hän on aina ollut erittäin hyvä elämään ohjaaja ja antanut paljon neuvoja omalla käytöksellään ja toimillaan vaikka ei koskaan välttämättä halunnut äidiksi. Ehkä juuri siksi oli niin hauska nähdä kuinka hän aidosti innostui pienen lapsenlapsenlapsensa touhuista.

Joka kerta Imatralla käydessä tulee mieleen kuinka paljon asioita katoaa edellisen sukupolven mukana, vaikka äiti onkin välittänyt meille erinomaisella kirjallisella taidollaan kiinnostavia yksityiskohtia omista vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Luen hänen kirjoituksiaan usein ja nyt olen tekemässä nuorimmalle lapsenlapselleni pientä sukukirjaa, johon olen koonnut äitini kirjoituksia elämästä Viipurissa ja Vammelsuussa. Ilman äidin pikkutarkkoja kirjoituksia jokapäiväisestä elämästä Karjalassa ja myöhemmin Imatralla, eivät minun lapsenlapseni saisi minkäänlaista tietoja kaukaisista suomalaisista sukujuuristaan. Olen äärettömän kiitollinen äidilleni, että hän aina jaksoi kirjoittaa tapahtumista ja elämästään. Nyt, kun hänen sanansa ovat kadonneet jonnekin, jonne me emme näe emmekä saa yhteyttä, hänen kirjoituksensa ovat saaneet entistä suuremman merkityksen.

Äitini kirjoitti mm isästään, Kalle Ikosesta näin:
"Kalle Ikonen s. 18.12. 1894 Uudenkirkon Vammelsuussa, vihitty 10.4.1921 Emma o.s. Rokka, kanssa. Isä siirtyi ensin työnhakuun Koivistolle, jossa työskenteli samassa erilaisissa satamatöissä ja sai kuulla, että Viipurin puhelinyhtiöllä tarvitaan hevosmiestä, meni sinne ja sai työpaikan. Kertoi itse minulle myöhemmin, että työn saannissa oli eduksi se, että hän oli ollut suojeluskunnassa. Johtaja Elis Sivén oli itsekin suojeluskuntalaisia. Puhelinyhtiö sijaitsi silloin Viipurin vanhassa kaupunginosassa Vahtitorninkadulla, ja sieltä nuorelle avioparille järjestyi asunto = yksi pieni huone verstan takana. Keittää sai verstan hellalla, kun työaika oli päättynyt. Äitini muutti asunnonsaannin jälkeen Viipuriin, kotiäidiksi, kuten siihen aikaan oli tapana. Minä synnyin 8.4.1922 Viipurin vanhalla synnytyslaitoksella Kannaksenkadun eli Pietarintien varrella. Niinä aikoina myös puhelinyhtiö siirtyi Pellervonkadun ja Brahenkadun kulmatontille ja isäni hoiteli aluksi yhtiön Pollea ja siinä sivussa ajeli linjoja jopa Jääskeen asti linjakorjaajille. Opittuaan itsekin ammattitaitoa, joskus puliksi varhain vanhemmilta ammattimiehiltä, jotka eivät suinkaan mielellään nuorempiaan neuvoneet, hän "kohosi" ammatissa ja pystyi myöhemmin yksin ajamaan linjavikoja ja korjaamaan keskusvikojakin. Vasta sotien jälkeen oltuaan joa 1934 lähtien Valtion palveluksessa puhelinasentajana Jääskessä, Savonlinnassa talvisodan jälkeen ja Ranualla 1941 lähtien vakinaisena asentajana, hän osallistui ammttikursseihin valtion järjestämillä kursseilla. Koska hän nuoruudessaan ei ollut suorittanut kansakoulua Vammelsuussa, vain ns. kiertokoulun, jollainen siellä oli, niin hän joutui suorittamaan kansakoulun päästötutkinnon aikamiehenä yksityisesti Jääskessä valtion palvelukseen siirryttyään. Kai tämä oli yksi syy, miksi hän halusi kustantaa minulle oppikoulun käynnin. Aloitin ensimmäisen luokan Viipurissa Talikkalan yksityisessä yhteiskoulussa. Rehtorina oli Jaakko Pärssinen ja kansanedustajavaimonsa Hilja Liinamaa-Pärssinen.
Olin ainoa lapsi perheessä ja tämän vuoksi pula-ajasta (1930-luku) huolimatta työmiehen palkalla isäni uskaltautui ottamaan koulun tuomat taloudelliset rasitteet kannettavakseen. Isäni oli kai odottanut poikalasta, mutta kelpuutti minut tyttönäkin opettaen minulle myöhemmin mm. polkupyörän kumien paikkauksen ja ketjujen jatkamisen niin, että korjailin sota-aikana jopa toisillekin pikkuremontteja, kun halusin olla "poikamainen". Kiipeilin jopa puhelinpylvääseen kotipihalla Jääskessä painavien tolppakenkien kanssa."

Tällaisia asioita äitini on kirjoittanut ja paksu kirja on täynnä yksityiskohtia elämästä ja siitä miten ihmiset yleensä silloin - 1920-30 luvulla Viipurissa elivät, miten lähdettiin evakkoon ja miten elämä jatkui siitä huolimatta, että usein mukana tulivat vain välttämättömimmät tavarat. Minulla on isoäitini keittokulho ja muutamia vanhoja Arabian tarjoiluvateja säilynyt. Myös ukkini rintamalla tekemä rasia seuraa uskollisesti paikasta toiseen. Se on kuin pala ketjussa, joka yhdistää minut, lapsenlapseni ja isovanhempani suureksi kokonaisuudeksi.

Isovanhempani, Kalle Ikonen ja Emma Ikonen asuivat samassa kylässä eli Vammelsuussa ja olivat kirjeenvaihdossa keskenään. Ukkini saattoi kirjoittaa joskus jopa kolmekin kirjettä päivässä mummille. Ennen evakkoon lähtöä maaliskuussa 1940, mummi poltti muutamaa kirjettä lukuun ottamatta kaikki kirjeet. Häitä he olivat viettäneet Vammelsuun nuorisoseuratalolla 1921 ja vuoden kuluttua siitä syntyi äitini, Katja, jolle kasteessa annettiin nimi Lahja Irja Inkeri. Äitini vaihtoi nimensä Lahja nimeksi Katariina (Katja) 20.5.1948, kun Lahja-nimi oli sekä miehen että naisen nimi. Anomuksessaan  Kymen lääninhallitukselle hän kirjoitti perusteluna nimenmuutokselle, että jo useampaan otteeseen on virallisisa asioissa tullut väärinkäsityksiä sukupuolesta etunimen vuoksi ja vaikka Katariina onkin ulkolaista alkuperää, se on yleisesti käytetty Suomessa.

Itse olen myös anonut Lääninhallitukselta nimenmuutosta, sillä isäni antama nimi Tintti, oli vielä 1957 epäsopiva nimi lapselle, kun siitä ei voitu varmuudella sanoa onko nimi naisen vai miehen nimi. Sain kasteessa nimen Laura Tuulia ja vaikka kuinka sukulaiset yrittivät käyttää tuota Laura-nimeä, ei se tuntunut luontevalta. Opettajatkin kutsuivat minua Tintiksi niin, että ensimmäistä todistusta kirjoittaessaan opettajani joutui soittamaan äidilleni ja tarkistamaan onko nimi virallisesti Tintti. 13-14 vuotiaana kirjoitin itse kirjeen Lääninhallitukselle ja pyysin lisäämään tuon Tintti nimen Laura Tuulian eteen, joten nyt olen virallisesti Tintti. Mummini yritti silti kutsua minua Lauraksi, mutta hänkin luopui myöhemmin yrityksistään, sillä reagoin vain Tintti-nimeen.

Luultavasti tämä innostus vanhojen asioiden penkomiseen tuli taas tuolta Imatran reissulta. Olen tehnyt pieniä kirjasia lapsenlapsilleni, että hekin saisivat jonkinlaisen kuvan siitä mihin heidän juurensa yltävät. Kalastajista Vammelsuusta on melko lyhyt hyppäys Saksaan, vaikka 1840-luvulta 2014 luvulle tuntuu olevankin valovuoden mittainen matka. Ihmisinä olemme muuttuneet valtavasti, mutta toiveet tulevaisuuden suhteen ovat pysyneet samoina.



keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Bonuslaukku / noch eine kleine Tasche

Ompeluinto tarttui kesken sairastelun. Flunssa iski juuri kun pitäisi olla reipas ja terve Suomen matkaa varten. Mitä muuta sitä voi tehdä, kun aurinko paistaa ulkona pilvettömältä taivaalta ja mittari näyttää reilusti yli +20 astetta ja jäseniä kolottaa kuin 100-vuotiaalla. Tosin tein eilen puutarhassa töitä, kun olo tuntui yhtäkkiä ihan hyvältä. En halunnut antaa periksi sille tunteelle, että flunssa yrittäisi ottaa minusta vallan. Auringonpaiste ja puutarhasakset on ihmeellinen yhdistelmä, joka terveyttää kehnoimman kehonkin.

Mutta ompeluun. Tänään piti lähteä viemään yksi kassi tuonne Bergheimiin tyttökaverilleni. Olin luvannut tehdä sen jo vuosi sitten, mutta jotenkin tässä aina tuli muita projekteja alle ja nyt vihdoin sain kassin valmiiksi ja eilen surruuttelin vielä ekstra bonus kassin, joka menee tämän ison kassin sisään ja sen voi laittaa vaikka roikkumaan kauppakassin sisään, etteivät käsilaukkuvorot pääse rahoihin käsiksi. Tosin isossa kassissa on kaksikin taskua, joista toinen on vetoketjullinen, mutta koskaan ei voi olla tarpeeksi varovainen. Viime viikolla oli lehdessä juttu nuoresta miehestä, joka ryösti 80-vuotiaalta rollaattoria työntävältä mummoselta käsilaukun. Se on törkeyden huippu.

Tässä kuitenkin tämä minut "varakassini" eli laukku laukun sisällä:


pikkulaukku, jossa on Kölnin Kissa merkkinä, että kissa kuuluu Kölniin!



Toinen puoli on vanutettu ja hiukan yritetty tikata, mutta minun tikkaustaitoni tarvitsee paljon harjoittelua. Kaikki kankaat ovat taas vanhoja verhoja, housuja, kangasnäytteitä tai loppupaloja, jostain jonka olen jo kauan sitten tehnyt. Vetoketju on tällä kertaa uusi!

Ihana keväinen tunnelma saapuu sisälle tulppaanien kera. Olen istuttanut rairuohoksi syötävää ruohoa ja joka päivä se kasvaa muutaman sentin. Tuntuu kuin ruohon kasvua voisi seurata tunti tunnilta. Samalta näyttää myös ulkona luonto. Kevät on kasvun ja muutoksen aikaa. Joka päivä löydän puutarhasta uuden kukan, joka on putkahtanut esille tai avannut terälehtensä. Muistan Rovaniemen vanhainkodilta erään rouvan, jonka kanssa kävimme usein päiväkävelyllä varsinkin näin keväiseen aikaan. Hän opetti minulle näkemään pienimmänkin muutoksen luonnossa. Seurasimme silmujen kasvamista, lintujen laulun muuttumista ja keväisen ilman tuoksua. Kun muutin Saksaan, hänen kirjeensä toivat minulle tuulahduksen Lapin Keväästä ja Lapin Kesästä sellaisena kuin sen hänen kanssaan olin kokenut. Kun sain hänen tyttäriltään kuolinviestin, tuntui kuin minunkin kevääni olisi sinä vuonna kuollut.Jokaisena keväänä ajattelen Eilaa ja hänen viisaita sanojaan. Hänen kykyään nauttia pienimmistäkin iloisista asioista elämässä.

Olen löytänyt runon, joka kuvaa erittäin hyvin ystävyyttä, olipa sitten ikäero mikä tahansa.

Zwei in verschiedenen Farben
füllen den Raum
Ihre Farben
vermischen sich nicht
aber jede leuchtet kräftiger
durch das Dasein der Anderen

(Boris Bewernitz)

Kaksi erilaisissa väreissä
täyttää tilan
värit eivät sekoitu
mutta kumpikin loistaa vahvemmin
toisen olemassaolon kautta.


maanantai 31. maaliskuuta 2014

Suomi häämöttää

Enää 5 yötä lauantaihin! Matkat Suomeen ovat kuin joulua odottaisi. Tiedän aina, että ajamme lähes 2000 km viikossa, kun koetamme ehtiä kaikkien sukulaisten luokse, mutta aina jää joku väliin. Pitäisi olla enemmän aikaa. Guidon työn takia meillä ei ole mahdollisuutta pitkiin lomiin. On vain lyhyitä pätkiä ja silloin tällöin välivuosia, jolloin saatamme olla 2 tai jopa 3 viikkoa lomalla. Ja mihin silloin suuntaamme? SUOMEEN!

Viime kesä oli taas tällainen välivuosi.Olimme 2 viikkoa Gardajärvellä Guidon vanhempien kanssa. Skotlanti häämöttää myös suunnitelmissa ja minä haluaisin ehdottomasti Walesiin. Ja aivan ehdottomasti Dubaihin. Naapurini lähtee jo kolmannen kerran vuoden sisällä sinne. Tällä kertaa joku 18 tähden loma. Ovat vain parhaissa hotelleissa ja kiertävät hotellista toiseen 10 päivän ajan. En usko, että sellainen loma kiinnostaisi. Haluan nähdä muutakin kuin luksus hotellihuoneita ja saada oman lakeijan, joka käy 3 kertaa päivässä vaihtamassa hedelmät huoneessa (huoneissa!).

Dubaissa kiinnostaa uskomaton moderni arkkitehtuuri. Kuinka on mahdollista pystyttää mielettömiä rakennelmia hiekkaerämaahan. Suurin osa näistä "mielettömistä" rakennelmista on saksalaisten arkkitehtien ja insinöörien suunnittelemia. Toisaalta haluaisin lähteä tutustumaan arabimaailman vanhaan kulttuuriin.

Me tulemme tutustumaan uusiin sukulaisiin Suomeen. Mitä tahansa Facebookista sanotaan niin ainakin se on tuonut minulle sukulaisia, joista en tiennyt mitään. Isoisäni veljen pojan pojan tytär. Niin se taisi olla. Löysin hänet aivan sattumalta Facebookista ja koska sukunimemme  on melko harvinainen, kävin vähän läpi omia sukulaisiani ja niin sieltä löytyivät veljekset, Mikko ja Paavo.

Muutakin ihmeellistä olen löytänyt Facebookin kautta. Vuonna 1983 meillä oli Rovaniemellä asuessamme unkarilainen kuoro vieraana. Kolme kuoron jäsentä asui meillä. Seuraavana vuonna lähdin 3 viikoksi Unkariin tapaamaan kuorolaisia ja nyt 30 vuoden tauon jälkeen löysin sen hammaslääkärin, joka meillä yöpyi ja jonka kotona minä puolestaan majailin Unkarissa. Toinen unkarilaistuttava oli meillä v. 1980 poikani ristiäisissä ja tapasin hänetkin v. 1984 Veszprémissä, Rovaniemen ystävyyskaupungissa. Jotenkin vuosien aikana yhteys on katkennut ja eilen löysin Veran Facebookista erään Amerikkalaisen ystävyyskaupunkiprojektin yhteydessä!!! Ja tunnistin hänet valokuvista heti.

Olen ajatellut ihmisiä, jotka joutuvat jättämään kotimaansa pakon edessä. Miltä tuntuu, kun ei pääsekään enää kotimaahansa eikä näe sukulaisiaan? Koreat ovat erottaneet ihmiset toisistaan. Isovanhemmat eivät näe koskaan lastenlastensa kasvamista, lapset eivät tiedä mitä vanhemmille kuuluu. Tädit ja sedät jäävät tuntemattomiksi. En jaksa ymmärtää rajojen vetämistä niin, että ihminen ei merkitse mitään. En jaksa ymmärtää niitä, jotka ovat häätämässä maasta pois niitä, joilla ei ole paikkaa minne mennä.  Mitä jos minä en koskaan pääsisi tapaamaan sukulaisiani enkä ystäviäni? Tai tässä vedettäisiin raja minun ja lastenlasteni väliin enkä pääsisi koskaan enää näkemään heitä. En tiedä miten jaksaisin eteenpäin? En todellakaan tiedä mistä saisin voimia jatkaa.

Minä olen kiitollinen siitä, että pääsen kulkemaan Suomen ja Saksan väliä eikä kukaan aseta rajoituksia sille kuinka usein vierailen missäkin maassa eikä minun tielleni kasata byrokratian paperisotaa saadakseni luvan lähteä maasta. Entäpä jos suomalaisille sanottaisiinkin yhtäkkiä, ettei kukaan saa poistua maasta. Ei mihinkään. Ei koskaan enää. Miltähän se mahtaisi tuntua?

Pakkaan torstaina laukkuni ja lähden Suomeen.




sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

jäännöspalakassi extra pitkillä hihnoilla

Mikä on syynä siihen, etten enää ehdi kaikkea sitä mitä tein, kun olin 10 vuotta nuorempi ja kävin töissä ja hoidin kodin siinä sivussa ja ompelin kasseja ja vaatteita ja kudoin ja virkkasin ja kirjoitin kirjeitä ja luin kirjoja? En usko, että tällä asialla on mitään tekemistä vanhenemisen kanssa. Äitini teki yhtä paljon töitä vielä 80-vuotiaana ja kävi auttelemassa "vanhoja ihmisiä".

Olen tyytyväinen, kun sain yhden hameen lyhennetyksi ja toista kavennan sitä mukaa, kun ehdin ja tänään sain pitkästä aikaa yhden kassin ommelluksi. Jäännöspaloista ja extra pitkillä hihnoilla. Tämä oli toivomus kassin tilaajalta. Tein vielä ihan uuden sisätaskun, jonka leikkasin vanhoista vaellushousuista. Vetoketju on paikallaan ja minun piti vain ommella koko hökötys laukkuun kiinni, niin että sain aikaiseksi samalla kaksi taskua. Toisessa on vetoketju ja toinen tasku on avoin.

Kevään tulosta olen nauttinut. Kävellyt peltojen laitoja, haistellut heräävän maan tuoksua, ihmetellyt kuinka puut viheriöivät muutamassa päivässä, ensimmäisen keväisen sateen jälkeen. Kanat tepastelivat pihalla ja hevoset, lampaat ja lehmät laiduntavat jo pihalla. Tuntuu hyvältä nähdä niittykukkien puhkeavan kukkaan, mutta jotenkin hullulta tuntuvat keltaiset voikukat tähän aikaan vuodesta. On vasta kevät! Nyt kuuluu narsissien kukkivan. Tulppaanit tulevat vasta 4 viikon kulutta ja toukokuulla putkahtelevat voikukat kukkaan. Olemme huhtikuussa ja pellon pientareet pursuavat voikukkia. Tuntuu vähän samalta kuin joulupiparit kauppojen hyllyllä syyskuussa. Ne ovat väärään aikaan väärässä paikassa.

Maailmankirjat ovat jollain lailla sekaisin. Katsoin eilen luonto-ohjelmaa, jossa seurattiin suurten myrskyjen, tulvien ja rankkasateiden lisääntymistä. Talvi oli Yhdysvaltojen itärannikolla erityisen rankka ja pitkä tänä vuonna, mutta mitä tapahtui samaan aikaan Lapissa? Tuskin lunta sen verran, että hiihtämään pääsi. Totta kai ilmastossa on tapahtunut muutoksia vuodesta toiseen, mutta asiantuntijoiden mukaan rankkasateet ja myrskyt tulevat lisääntymään, merenpinta nousee ja rannikoilla asuvien on varauduttava yhä useammin tulviin ja tuhoihin.

Mitä meistä, mutta mikä tulee olemaan meidän lastemme ja lastenlastemme kohtalo?

Minun piti esitellä tämä kassini, jonka tein tänään. Jollain tavalla kevään tulosta siirryin ilmaston muutoksiin.

Kassi on iso ja hihna on pitkä. Näin oli toivottu. Kassiin mahtuisi ainakin kolme Friedaa.

Kassin molemmat puolet ovat erilaiset ja kaikista mahdollisista "jäte"-kankaista yhteen koottu.

Sisätarku, jossa vetuketju on leikattu vanhoista urheilu/vaellushousuista. Ompelin sen kiinni vuorikankaaseen niin, että taskusta muodostuu kaksi erillistä taskua, toinen ilman vetuketjua ja toinen vetoketjulla.
 
 
 
Päiväkävelyllä perjantaina. Omituisia kanoja tepasteli erään talon pihamaalla. Tienvarressa oli varoituskolmio kanojen kuvalla.  Ja voikukat kukkivat ruohikossa.



torstai 20. maaliskuuta 2014

Kevät!

seuraan imatralaisten ryhmää Facebook`issa ja katselen kuvia kasvavista lumikinoksista Imatran kosken partaalla, ihmisistä, jotka taistelevat tiensä lumimyrskyssä ja raivaavat pihatietä päästäkseen ulko-ovesta ulos. Meillä on samaan aikaan +20 astetta, ihanainen auringonpaiste ja pihalla kukkivat Mangoliapuut. Kevät on niin erilainen eri puolilla Eurooppaa. Riittää, kun lähtee Imatralta Rovaniemelle ja kokee kevään ja talven yhtä aikaa. Muistan, kun Rovaniemellä asuessani talvi saattoi yllättää jopa kesäkuussa. Olen ajanut kerran Rovaniemeltä Kuopioon juhannuksena ja joutunut lumisateen keskelle puolessa välissä matkaa. Erään juhannuksen vietin vuoden ikäisen Mikaelin kanssa Sevettijärvellä ja pojalla oli talvihaalari päällä!!

tänään oli meillä aurinkoinen ja lämmin keväinen päivä. Viikko sitten oli yhtä lämmintä ja sitten yllätti se "oikea kevät" eli viileää ja sateista. Kölnin seudulla kevät on ollut aina melko vaihteleva, mutta säännöllisesti vaihteleva. Maaliskuu on yleensä todella kaunis, Huhtikuu on erittäin epävakainen ja siksi täällä sanotaankin aina:"sää on kuin huhtikuussa", vaikka oltaisiin syyskuussa!
Toukokuu saattaa olla erittäin lämmin ja sitten tuleekin kesäkuu, joka on yksi iso pettymys!!

puut eivät ole vielä vihreitä, mutta narsissit kukkivat ja pensaat viheriöivät. Tämä yksinäinen omenapuu on niin vanha, että kestää vielä monta kuukautta ennen kuin oksat saavat vihreän suojan ja kukat puhkeavat kukkaan.

voikukat kukkivat jo niityllä. Viikko sitten löysin ensimmäisen leskenlehden talomme vierestä. Siinä se hehkutti keltaista loistoaan yhdessä narsissin kanssa. Leskenlehti on minulle täälläkin se ensimmäinen kevään merkki, vaikka se ei olekaan ensimmäinen kukka, joka puhkeaa kukkaan.

varsin merkillisennäköisiä kanoja (?) taaperteli voikukkapellossa talon reunustalla. Kanat olivat ihan vapaana ja tepastelivat edestakaisin kuin ruhtinatarpariskunta alamaistensa edessä. Tosin vähän eksyksissä oloisina, kun alamaiset olivat kuin muutama kananen talon toisella laidalla...

Kevättä on siis ilmassa, vaikka huomenna taas viilenee, mutta tällaista tämä kesään siirtyminen aina on. Ei ole mitään selvää kevät/kesä-leikkausta, vaikka tänään onkin kevätpäiväntasaus.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Karnevaalit Kölnissä / Suomalaisen seurakunnan ja kielikoulun karnevaaliryhmä

Suomalainen seurakunta osallistui tänä vuonna yhdessä paikallisen roomalaiskatolisen ja evankelisluterilaisen seurakunnan kanssa katukarnevaaleihin - ei tosin niihin suuriin Rosenmontag-eli Ruusumaanantain pääkarnevaalikulkueeseen, vaan tällaiseen paikalliseen. Sekin kesti monta tuntia vaikka matkaa oli "vain" 4-5 km, mutta ennen kuin päästiin edes lähtemään, seisoskelimme tunnin odottaen, että kaikki sadat ja taas sadat osallistujat löysivät omat ryhmänsä ja järjestäytyivät, mutta saksalaisella täsmällisyydellä kulkue lähti aikataulun mukaisesti klo 13.00!!!

Meitä onnisti, kun saimme parhaimman mahdollisen sään. Aurinko paistoi niin lämpimästi, että minihameessa ja t-paidassa olisi tarennut aivan hyvin. Olimme kaikki pukeneet ihan liian runsaasti vaatetta siipien alle.

Olkapäillä roikkuvat karkkilaukut painoivat olkapäitä niin, että illalla hieronta olisi maittanut. Olen saanut kaksi kertaa olla mukana karnevaalikulkueessa ja vaikka kävely on rankkaa, mutta tienvierustoilla riehuvat ihmiset ovat loistava näky. Varsinkin ne pienimmät osallistuvat. Nuorin karnevaalijuhlija, jonka minä tapasin, oli 4 kk ikäinen pieni nalleasuinen vauveli, jonka vanhemmat saivat varmaankin kaikista eniten karkkeja. Kaikki kävivät jakamassa pienelle pumpulalle pussistaan parhaimmat makeiset.

Nämä iloiseet mummelit olivat itse virkanneet ja kutoneet asunsa hattuja myöten. Minun mielestäni ehdottomasti parhaimmat asut. Mukana oli upeasti maalattuja naamoja, hienoja pukuja ja mitä mielikuvituksellisempia hattuja, mutta nämä olivat todelliset taidetyöt. Kysyin mummosilta luvan kuvaan ja vilkuttivat ja sanoivat tehneensä puvut jo 20 vuotta sitten.

 


mukaan mahtui vaikka minkälaista kulkijaa. Joulupukit ja tontutkin olivat lähteneet Korvatunturilta mukaan.

Katukarnevaalit alkavat Weiberfastnachtin jälkeen eli siitä, kun naiset ottavat vallan yhden päivän ajaksi. Sen jälkeen lähtevät narrit ja muut juhlijat kulkueena pitkin kaupunkien ja kylien katuja. Karnevaalikulkueiden huippu on Ruusumaanantaina, jolloin Kölnin Kulkue on Saksan suurin. Tänä vuonna mukana oli1,5 miljoonaa katsojaa mikä on ennätysmäärä ihmisiä Kölnin kaduilla. Rosenmontag-kulkueessa oli 105 vaunua ja se oli 7,5 km pituinen. Karnevaalivaunujen aiheet ovat politiikasta, urheilusta ja talouselämästä. Siinä Saksan karnevaalit poikkeavat mm. Rion karnevaaleista, joiden päätarkoituksena on unohtaa arki ja keskittyä juhlimiseen. Tänä vuonna Rosenmontag-kulkueen vaunuissa oli mm. Nyrkkeilijä  Vitali Klitschkon siirtymisestä Ukrainan politiikkaan, Limburgin piispan kullatusta kylpyhuoneesta ja miljooniin nousseesta remontista ja Obaman salakuuntelujupakasta.

Mottona oli: Tulevaisuus - me tiedämme mitä tulee! Ja kai ne enkelit tietävät parhaiten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

ihan helppo leikkihuone lapsenlapsille/Spielzimmer für Enkelkinder ganz einfach und günstig

Vähän vanhaa ja vähän kerättyä. Budjetti oli miltei nollassa, kun suunnittelin leikkihuonetta lastenlapsille. Ensin oli Iida ja huoneessa vain suuri nukkekoti, joka vieläkin odottaa lopullista valmistumistaan. Sitten tuli Miia ja Iida ja leikkitilaa suurennettiin. Iida halusi leikkikaupan ja pienen keittiön. Ensin oli pelkkä pöytä ja seinällä lokerikko, johon muutamat tärkeimmät myyntitavarat mahtuivat. Lokerikon löysin 5 eurolla kirpputorilta. En olisi enää sillä hinnalla saanut itse ommeltua näin kaunista seinävaatetta:

Myyntipöydäksi otin tuolin, joka kuuluu meksikolaisen puusepänverstaan tekemään pöytä-laatikko-systeemiin, jonka ostin joskus vuosia sitten tosi halvalla (40 euroa) Kölnin huonekalumessuilta.Ja pienen korituolin löysin roskista. Tarkoittaa sitä, että meillä Saksassa on ns. "kulmikkaiden-vaikeiden-isojen-hankaloiden-roskien" päivä, jolloin riippuen kaupungista/kunnasta voi soittaa kunnan jätehuoltoon ja ilmoittaa, että tarvitsee auton, joka hakee poisheitettäväksi tarkoitetut huonekalut tai muut epämääräiset tavarat tienposkesta. Toisissa kaupungeissa tämä palvelu on automaattista eli tapahtuu muutaman kerran vuodessa. Löysin siis tyttäreni talon vierestä kadun varteen jätetyn tuolin ja nappasin sen mukaani.


Pieni kassakone on ostettu 10 eurolla kirpputorilta ja takana näkyvästä Ikean tuolista maksoin 20 euroa.

Tämä hylly oli alun perin pystyasennossa. Sain sen tyttäreltäni, kun he muuttavat uuteen asuntoon ja hyllylle ei ollut enää paikkaa. Kaadoin sen lattialle, laitoin alle parit puulaatikot nostamaan hyllyä vähän korkeammalle ja tässä on nyt uusi "kauppaleikki" lapsille. Olen saanut tyhjiä saippuakoteloita, meikkirasioita ja kaikkea pientä purnukkaa sekä tuttaviltani että omasta meikkipussistani. Pesen tyhjentyneet purnukat pesukoneessa ja  laitan lasten kauppaleikkiin. Lisäksi kirjatkin mahtuivat hyllyyn. Ikean euron maksavat muovirasiat ovat myös käteviä säilytykseen.
Tähän mennessä olen käyttänyt leikkihuoneen sisustukseen noin 30 euroa.

Olin kauan etsinyt kirppareilta hyvää silityslautaa lapsille. Hollannista löysin 1,50 eurolla tämän todella tanakan ja hyvän silityslaudan ja pienen silitysraudan. Nyt me Julian kanssa silittelemme vaatteita vierekkäin.  Silityslaudan vieressä oleva pieni puusänky löytyi myös kirpputorilta 10 eurolla eli nyt on huoneen hinnaksi tullut vähän yli 40 euroa!

Nukkekodin teetin puusepällä joskus 10 vuotta sitten ennen kuin oli edes tietoa lapsenlapsista. Maksoin siitä muistaakseni 50 euroa. Se on todella suuri ja joskus sekin tulee vielä valmiiksi.

Leikkihuoneen ei siis tarvitse olla kallis ja hienoilla tavaroilla täytetty, ei ainakaan mummilassa. Meillä lapset ovat aivan innoissaan, kun pääsevät leikkimään kauppaleikkejä ja silittelemään vaatteita ja leikkimään pienellä keittiöllä, jonka ostin naapuriltani viime kesänä. Keittiö oli kallein hankinta ja luultavasti maksoin siitä liian paljon. Keittiön kanssa leikkihuoneen hinta on 70 euroa! Keittiö on kuitenkin todella kätevä, kun sen voi kevyesti siirtää paikasta toiseen ja muovisena se ei pelkää edes sadetta, jos leikimme puutarhassa.  Hankin Ikeasta keittiöön oikeat posliiniastiat, jotka eivät ole vielä tähän mennessä menneet rikki edes puulattialla. Keittiö on nyt takkahuoneessa, kun en aina viitsi raahata sitä portaita ylös leikkihuoneeseen. Nukenrattaat maksoivat muutaman euron ja nuken, joka nauraa ja puhuu sain ilmaiseksi käytettyjen tavaroiden liikkeestä, kun annan englannintunteja liikkeen pojanpojalle!

Olen lukenut paljon blogeja ja todennut, että nykyään nuoret äidit ovat innostuneet vaihtamaan tavaroita tai myymään muutamalla eurolla lastenvaatteita eteenpäin. Aina ei tarvitse olla edes kirpputoreja, joilta vaatteita ostaa. Täällä Saksassa on keväisin ja syksyisin päiväkodeilla omat kirpputorit, joista löytyy erittäin edullisesti leikkikaluja, lastenvaunuja ja -vaatteita. Tällä kertaa olemme juuri silloin Suomessa, kun täällä alkavat lastenvaatteiden kirpputorit. Täytyy katsoa netistä olisiko Hesassa jotain lastenvaatteiden kirpputoreja juuri silloin.

torstai 27. helmikuuta 2014

Weiberfastnacht / Karnevaalien Naisten Päivä!!!!

rakkaalla lapsella on monta nimeä; Wikipedia antaa tälle päivälle seuraavat nimet:
Weiberfasching, Wieverfastelovend (Kölsch), Fettdonnerstag (Aachen), Schwerdonnerstag (Koblenz) oder Weiberfaasnet (SchwäbischAltweiberfasching, Altweiberfastnacht , Altweiber (Krieewelsch: Aalwiewer) riippuen siitä missäpäin Saksaa olemme.

Karnevaaliaikahan alkaa jo 11.11 klo 11.11 ja jatkuu tuhkakeskiviikkoon eli Aschermittwoch`iin saakka. Weiberfastnacht on aika, joka on Karnevaali-istuntojen ja katukarnevaalien välissä oleva aika = yksi päivä. Tänään on ensimmäiset katukarnevaalit, jotka jatkuvat aina tuonne keskiviikkoon saakka, jolloin syödään kalaa ja aloitetaan paasto. Tiistaina ovat siis viimeiset karnevaalikulkueet eli karnevalszug.

Kun muutin tänne Saksaan 21 vuotta sitten, ei minulla ollut aavistustakaan siitä mikä on Karnevalszug. Eräänä päivänä ovemme takana seisoi nuori poika naapuristamme ja keräsi rahaa "junaa" varten. Ihmettelin hänelle, että miksi minun pitää maksaa junasta, kun en näe edes raiteita missään. Hän taas katsoi minua kuin naapuriplaneetalta ilmestynyttä avaruusoliota. Kuinka joku ei voi tietää mikä on KARNEVAALIJUNA?? Minä en tiennyt, enkä käsittänyt sitä miksi minun pitää maksaa junasta, jota ei edes ole! Illalla mieheni selitti minulle, ettei Karnevalszug`illa ole junan kanssa mitään tekemistä. Se on kulkue, jossa erilaisiin naamiaisasuihin pukeutuneet ryhmät tanssivat,musisoivat ja heittävät makeisia ihmisten päälle. Nyt  olen ollut sekä mukana kulkueessa heittelemässä karamelleja (kamelle) että kadun varsilla lastenlasten kanssa keräämässä karamelleja ja hoilaamassa kölniläisiä karnevaalilauluja ja nauttimassa (useimmiten) kauniista auringonpaisteesta ja keväisestä tunnelmasta. Tosin joskus on karnevaalit olleet niin aikaisin keväällä, että karamellit on kaivettu lumen seasta!

Weiberfastnachtina lähtevät naiset juhlimaan miesten jäädessä hoitamaan kotia.  Periaatteessa!
Me sporttiklubilaiset tilasimme aamupalan ravintolaan ja vietimme todella hauska naisten Brunchin karnevaalimusiikkia kuunnellen ja tanssien. Ja nyt olemme sitten matkalla Karnevaalikulkuetta katsomaan tähän meidän pikku kyläämme. Aurinko paistaa, ulkona on lämmintä ja kevät hyppelee rinnassa kuin västäräkki, joka pian ilmestyy pihallemme.

Naisten Karnevaalipäiväperinne on alkanut jo 1824, jolloin naiset päättivät ottaa  miehisestä karnevaalijuhlasta yhden päivän itselleen. Päivä on monissa paikoin epävirallinen vapaapäivä ainakin puoliltapäivin. Monet virastot ja kauppaliikkeet sulkevat ovensa  jo 12.00, että naiset saavat vapaata juhliakseen. 11.11 ottavat naiset vallan myös virastoissa ja  pistävät kunnanjohdon "viralta". Naisilla on valta leikata miesten kravatit niin, että useimmat saksalaiset miehet pukevat tänä päivänä huonoimman kravattinsa pukunsa jatkeeksi.

Naiset juhlimassa Kölnissä. Pukuja on vaikka minkälaisia ja juhlijoita myös.  Kölnin vanhalla torilla tunnelma on taivaassa.

maanantai 24. helmikuuta 2014

FRANKFURT

WEEKEND IN FRANKFURT
VIIKONLOPPU FRANKFURTISSA
WOCHENEND IN FRANKFURT

Mummi otti lomaa ja lähti Frankfurtiin. Mitä siellä näkemään; suurkaupungin tunnelmaa haistelemaan. Tässä muutama ohje miten nähdä Frankfurt kahdessa päivässä ilman kiirettä ja ilman stressiä.

Frankfurtia kutsutaan Euroopan Manhattaniksi. Se on epätyypillinen eurooppalainen kaupunki. Keskustaa hallitsevat amerikkalaistyyliset pilvenpiirtäjät ja ellei kaupungin ihastuttavia vanhoja kivisiä huviloita olisi, kaupungin huipputyylikkäät lasivuoret tekisivät kaupungista yksinomaan moderninviileän, pukupäällä kulkevien pankkivirkailijoiden kaupungin. Frankfurt on kuitenkin arkkitehtonisesti kiinnostava sekoitus eri rakennustyylejä, jotka heijastavat kaupungin pitkää historiaa.


Frankfurt on myös sekoitus eurooppalaisia, aasialaisia ja afrikkalaisia. Se on sekoitus ylä- ja alakulttuureita. Metropoli, joka ei Manhattanin tavoin tunnu nukkuvan öisinkään. Ruokailumahdollisuudet ovat lukemattomat. Katukilvet eivät ohjaa pelkästään museoihin tai kirkkoihin vaan myös intialaisiin, thaimaalaisiin, korealaisiin tai japanilaisiin ravintoloihin. Nälkä ei voi yllättää.
Main-joen molemmin puolin sijaitsee laaja museokeskittymä Museumsufer, jossa saa helposti kulumaan vaikka koko päivän kulkemalla museosta toiseen. Jos aikoo käydä monissa museoissa, kannattaa hankkia käyttöönsä Frankfurt Card, jolla saa merkittäviä etuja sisäänpääsymaksuista.Lisäksi tammikuusta toukokuuhun kuukauden viimeisenä lauantaina voi monissa museoissa vierailla ilmaiseksi, kuten minä tein.
Frankfurtin museoista kuuluisimpiin lukeutuvat Großer Hirschgraben –kadulla sijaitseva Johann Wolfgang von Goethen kotitalo ja erillinen museo sekä Städelsches Kunstinstinut eli Städel-museo,(www.staedelmuseum.de)  joka tunnetaan laajasta kokoelmastaan maailmankuulujen taiteilijoiden teoksia. Tänne kannattaa varata ehdottomasti PALJON aikaa ja käydä välillä museon kahvilassa syömässä ihania leivoksia, sillä museon 3000 taulua, 600 veistosta ja yli 100.000 piirrosta ja grafiikkaa sekä 1600 valokuvaa ei ihan heti katsota. Aivan fantastinen on  vanhojen mestareiden osasto sekä alakertaan kaivettu loistava modernin taiteen osasto, jossa näin mm. tämän Mercedes-Benz auton kuvista tehdyn ikonin.


Jos ei kiinnosta moderni- eikä vanhataide niin kannattaa mennä jöröjukka-museoon eli Struwwelpeter-Museum, joka sijaitsee Schubertstrassella (www.struwwelpeter-museum.de)

Minua kiinnosti myös kommunikaatiomuseo, jossa on erityinen lastenosasto.Kiinnostavaa oli nähdä kuinka paljon meitä kuunnellaan, vartioidaan ja vahditaan. Emme ole missään ilman kameroita, emme edes museoissa.

Ostoskeskukset on aivan pakko mainita. Pääostoskatu on Zeil-katu, joka alkaa 1700-luvun vartiopaikalta eli Hauptwachelta. Luxus-shoppailuun kannattaa mennä Goethestrasselle, mutta myös ostoskatujen ulkopuolella on pieniä erikoiskauppoja. Erityisesti suosittelen 2013 avattua kauppakeskusta Skyline Plaza ja MyZeil, joka on arkkitehtonisesti aivan uskomaton rakennus. Ei pelkästään sen takia, että siellä on  52.000 neliön verran kauppoja, mutta rakennuksen muoto on loistava. Ulkopuolelta näyttää kuin talon keskellä olisi reikä. Kun astuu rakennukseen sisään, putki vie ylöspäin ja rakennus valloittaa niin, ettei kauppoja edes huomaa, kun lähtee seuraamaan putkiston kiemuroita. Sopii erinomaisesti miehillekin, joita kiinnostaa ehkä enemmän rakennus kuin kaupat.


Kiemurat lasiputkistot muistuttavat kiinalaista lohikäärmettä, joka vyöryy rakennuksen sisällä.


Frankfurtin talvimaisema sisätiloissa. Näyttää todella oikealta, varsinkin jos seinästä ottaa vain yhden paneelin kuvattavaksi;
Talvinen maisema, vaikka ulkona oli +8 astetta ja välillä tihuutti vettä!

Pikkukylästä tultaessa Frankfurt on melkein New Yorkiin verrattava suurkaupunki. Museoita on niin mielettömästi, etten valitettavasti ehtinyt käydä kuin muutaman mielenkiintoisimmista läpi. Matkalle lähdettäessä kannattaa tehdä etukäteen pieni lista mitä haluaa nähdä. Tarjonnan runsaudessa menee ajatukset sekaisin ja tulee hätä, kun ei heti tajua mihin on rynnättävä ensin. Listani ensimmäisenä oli Arkkitehtuurimuseo, koska olin juuri nähnyt televisiossa ohjelman saksalaisten arkkitehtitoimistojen suunnittelemista oopperataloista Kiinassa. Juuri nyt DAM-museossa (Deutsches Architekturmuseum) http://www.dam-online.de/portal/de/Start/Start/0/0/0/0/1581.aspx on esillä vuoden 2013 22 parasta rakennusta/rakennelmaa Saksassa ja Saksan ulkopuolella. Lisäksi museossa oli esillä Playboyn esittelemiä 50,60 ja 70-luvun rakennus- ja huonekalusuunnittelua. esillä oli myös alkuperäisiä Playboy-lehtiä, joita selattiin valkoisten puuvilla hansikkaiden kanssa kuin vanhoja kirkonkirjoja ikään. Lehtien sivuilta löytyi niin Eero Aarnion pastilli- ja pallotuolit kuin Saarisen Tulppaanituolit.

Eero Aarnion Pastillituoli, joka on yhä vielä minun lempituolini!

Toinen ehdottomasti vierailunarvoinen paikka on nimenomaan alussa mainitsemani  Städel-museo, jossa on sekä vanhojen mestareiden töitä että uutta, modernia taidetta.

Maan alle kaivettuun osastoon on saatu valtava avaruuden ja tilan tuntu. Useimmat työt ovat koko seinän suuruisia tai niin täynnä väriä, etteivät ne taistelematta mahtuisi toisen työn kanssa samaan tilaan. Taustalla näkyvät portaat ovat kuin taivaaseen vievä tie; kättä hivelevän kauniit.

Minun on ehdottomasti päästävä uudelleen Frankfurtiin. Näkemättä jäivät  listalleni kirjoitetut:
1) Liebighaus http://www.liebieghaus.de/lh/
2) MAK-http://www.museumangewandtekunst.de/#, jossa on keväällä nuorten muotisuunnittelijoiden töitä Islannista, Grönlannista ja Faröer-saarilta.
3) Deutsches Filminstitut eli Elokuvamuseo, joka on yksi vetovoimaisimmista museoista vuodesta 1984 lähtien.
4) Fotografie Forum, jossa on esillä sekä nykyaikaisia että historiallisia kuvia mitä erilaisimmista aiheista; muodista, mainoksista, yhteiskunnallisista aiheista jne. Erittäin mielenkiintoinen museo, joka jää myös seuraavaan kertaan.

Jotain muuta kuin taidetta näkee rahamuseossa, jossa on nähtävillä mm. kivirahaa. Tai sitten Jörö-jukka museo (ainoa laatuaan Saksassa), jossa on esillä saksalaisen lastenkirjallisuuden klassikko.

Tämä on ehkä myös pientä informaatiota niille, jotka ovat lähdössä Frankfurtiin ja miettivät kuumeisesti minne mennä ja mitä tehdä.


perjantai 14. helmikuuta 2014

mummi oppii laulamaan ja harrastaa kävelyä taivaan ja maan välillä

Mikaelin ollessa pari vuotias, lauloin iltaisin nukkumislauluna "Nuku, nuku nurmilintu.." kunnes eräänä iltana Mikael hyvin ystävälliseen sävyyn totesi: "Tintti, älä laula".  Ehkä syynä oli se, että en osannut laulaa ihan nuotilleen. Mikaelin isä oli kanttori ja kuoronjohtaja ja muusikko, mutta hän ei koskaan ehtinyt laulamaan iltalauluja, joten se puoli jäi musiikista ymmärtämättömälle äidille.

Nyt,  lähes 30 vuotta myöhemmin, laulelen samaa laulua tyttäreni lapselle, joka on puolitoista vuotias ja sama vanha laulu, samalla vanhalla väärin lauletulla nuorilla tepsii kuin taikajuoma! Julia nukahtaa vaikka kesken kiljumisen. Niin väsynyt ja rauhaton hän ei ole vielä koskaan ollut, etteikö laulu olisi tepsinyt. On se vaan kumma miten joko a) minun laulutaitoni on muuttunut tai b) Julialla on yhtä huono nuottikorva kuin mummillaan. Toivon voivani luottaa kohtaan a!!!

Unilauluista kulttuuriin. Düsseldorfissa on esillä  tomás Saracenon näyttely "in orbit", joka on avattu viime kesäkuussa ja jatkuu vielä tämän vuoden kesäkuuhun. On hiukan vaikea puhua näyttelystä, kun taiteilija on kasvattanut hämähäkin seittejä pimeässä huoneessa ja rakentanut niiden mallin mukaan mielettömän metalliverkoston 25 metrin korkeuteen museon sisäkattoon. Metalliverkkoon on mahdollista mennä tutustumaan yläpuolelta eli kävellä verkon sisällä. Tunne on aivan uskomaton. Kuin vaappuisi avaruudessa.  Verkko on metallista, mutta antaa periksi kuin riippumatto. Välillä kävely tuntuu kevyeltä hyppelyltä - kunhan ei tuijota 25 metrin syvyyteen ja alapuolella ihmetteleviin ihmisiin. Verkostoon on turha lähteä testaamaan onko korkeanpaikankammoinen vai ei. Siinä vaiheessa päässä pyörii ja vatsassa velloo. Verkkoon pääsee vain 10 ihmistä yhtä aikaa ja kaikki pukevat koko haalarit, ettei mitään vaan pääse putoamaan vaatteista alapuolella kävelevien ihmisten päälle. Minun piti antaa jopa sormukset pois, etten vain jää kiinni verkkoon niistä.

Keskellä verkostoa oli kuin pilvimaisema, pino valkosisia tyynyjä, joiden päällä oli helpottavaa levätä, kunnes siirsin tyynyä ja tajusin tuijottavani 25 metrin alapuolella olevaan tyhjyyteen. Työnsin äkkiä tyynyt takaisin pääni alle ja yritin unohtaa heiluvani maan ja taivaan välillä. Kävely ei ollut lainkaan niin vaikeaa kuin verkon päällä makaaminen!


Kävely verkon päällä näyttää helpolta ja ihmiset, jotka jonottavat pääsyä verkkoon, ovat suurinpiirtein samalla tasolla, mutta kun verkon näkee alhaalta tai katsoo verkosta alaspäin, tunne on aivan toisenlainen. ja kävely verkossa on tasapainottelua lähes painottoman tuntuisessa tilassa.



hämähäkit kasvattavat verkkojaan avoimessa tilassa rautakehikkoon kiinnitettynä. Niitä syötetään hedelmäkärpäsillä joka kolmas päivä ja verkko muuttuu koko ajan ja kasvaa kasvamistaan koska se ei ole minkään lasiseinän sisällä vaan saa vapaasti laajentua vaikka koko huoneeseen. Juuri samalla tekniikalla tomás saraceno on rakentanut metallista tehdyn verkkonsa. Samalla tavalla kuin hämähäkin verkostossa, myös rakennetussa verkossa on tasoja, joihin pääsee "luukun" kautta.

Vasemmalla näkyy tyynypilvi, jossa saattoi "levähtää" kun jalat väsyivät lainehtivaan liikkeeseen.
Voin vain suositella näyttelyyn tutustumista, jos joku on tulossa kesällä Düsseldorfiin. Näyttely, jossa on paljon muutakin nähtävää kuin vain tämä verkkoelämys ja hämähäkin seitit (mm. Georg Heroldin ilmassa roikkuvat puutuolit, Thomas Ruffin mielettömän suuret tähtitaivas kuvat, Anna Oppermannin lähes kaaosmaiset välähdyksen ihmismielestä ja Christian Boltanskin "uhrit ja syylliset" valokuva näyttely) on  K21 Ständehaus Düsseldorf´issa.
www.kunstsammlung.de