Lapsuusmuistoja Viipurista

Äitini muisteli usein millaista oli "silloin ennen" Viipurissa vuosina 1922-1934. Äiti syntyi 8.4.1922, joten ensimmäisistä vuosista hän ei itse muista mitään, vaan on kirjoittanut päiväkirjoihinsa sen mitä muut ovat myöhemmin kertoneet. Joskus tuntuu, että minäkin  olen jo tullut osaksi sitä elämää. Äiti ja mummi kertoivat niin paljon lapsuudestaan ja nuoruudestaan, että miltei muistan ihmisiä kuin itse olisin tuntenut heidät. Lippo ja Olipa tulivat tutuiksi monista kertomuksista ja Lipon traaginen kuolema junavaunun rappusilla satutti minua niin kuin oman ystävän kuolema. Usein iltaisin mummi istui sänkymme vieressä ja pyysimme häntä kertomaan hassuja tapahtumia äidin lapsuudesta.

Ukki ja mummi muuttivat vihkimisen jälkeen Uudenkirkon Vammelsuusta Viipuriin. Ukki sai myöhemmin jopa työsuhdeasunnon, puisen piharakennuksen päädyssä. Pihapiirissä asui johtaja Siven ja hänen veljensä Sulo Siven vaimonsa Impin ja kahden poikansa Lipon ja Olipan kanssa. Sulo muutti sukunimensä myöhemmin Sarantaaksi. He olivat ns. "herrasväkeä", mutta äiti sai kuulemma leikkiä heidän poikiensa kanssa.

"Eräänä keväänä johtaja Sivenin Jorma-niminen poika (myöhemmin hotelli Tornin johtajana Jorma Soiro-nimisenä) lähti ylioppilaskemuihinsa Torkkelin puistossa olevaan Espilä-hotelliin. Me penskat olimme pihalla leikkimässä hiekkalaatikolla, kun hän ilmoitti äidilleni, että hän vie Lipon ja minut jäätelölle Espilään. Minulla oli hameen alta näkyvät housut, vähän hiekkaiset ja Lippokin siitä vaan serkkupojan ylioppilaskemuihin. Lienemme olleet siinä 5 vuoden ikäiset silloin. Kaiketi me ne jäätelöt saimme ja söimme."

Äidin kesämuistot ovat pääasiassa Kannakselta, Vammelsuusta ja myöhemmin Kajaanista ja Iisalmesta. Siihen aikaan oli jo työntekijöillä lomalaki ja ukkikin pääsi perheensä kanssa pariksi viikoksi maalle. Yleensä sukulaisten luokse heinätöihin ja kalastamaan. Mummin enolla, Mikko Räikkösellä oli maatalo, jossa he viettivät usein kesälomia. Toisinaan he kävivät ukin vanhempien luona. Ukin äiti, Helena-mummo eleli Airikanpäässä aikuisten lastensa luona. Mummin nuorin sisar, Miina eli Vilhelmiina asui Antinpäässä. Miina-tädin muistan oikein hyvin Joensuusta, kun kävimme hänen ja Pekka-sedän luona kyläilemässä. Useimmiten olimme Pekan ja Miinan pojan, Reinon perheen kotona. Joensuuhun tehdyt retket ajoittuivat yleensä pääsiäiseen ja niitä matkoja odotettiin hartaasti. Jostain syystä Reinon ja Liisan poika, Jorma oli meille Riitan kanssa kuin isoveli. Samalla tavalla kuin äiti ja Reino olivat keskenään kuin sisar ja veli.

Äiti kertoi Miina-tädin pitäneen häntä kuin omana lapsenaan, sillä hän rakasti lapsia ja keksi aina äidilleni tekemistä. Kävyistä tehtiin lehmiä ja lampaita ja jos äiti löysi metsästä kuolleen myyrän tai metsähiiren, Miina-täti avusti hautajaisjärjestelyissä. Miina-täti kutsui isoa myyrää "rikkaaksi ryssäksi" ja pieni peltohiiri oli vain "köyhä suomalainen". Ehkä se johtui siitä, että Vammelsuussa ja Kannaksella olevat huvilat olivat venäläisten ja se osoitti, että venäläiset eivät olleet köyhiä.
   Mummin vanhempi sisar, Mari-täti asui miehensä Joosepin ja viiden poikansa kanssa myös lähistöllä. Mummilla oli myös veli, Juho, josta minä en tiedä paljon mitään. Muistan mummini kertoneen, että kun äitini syntyi, oli Mari-tädillä jo pari poikaa ja hän  olisi niin toivonut tyttöä. Mari ehdotti sisarelleen eli mummilleni, että antaisi hänelle tyttönsä niin hän antaisi tälle pojan, että mummi saisi vielä vaikka kuinka paljon tyttöjä, mutta hänelle tuntui syntyvän vain poikia. Samassa perheessähän lapset kuitenkin kasvaisivat! Mummi oli kuulemma kivahtanut Mari-tädille, ettei hän lastaan pois anna. Se oli hyvä päätös, sillä äitini jäi ainoaksi lapseksi. Missähän mekin olisimme jos äiti olisi annettu Mari-tädille?

En tiedä mistä minä olen saanut sellaisen kuvan, että Miina-täti oli vähän hapan eikä hänellä ollut paljon huumorintajua. Ehkä elämä oli kohdellut häntä kovin ottein tai sitten lapsena en nähnyt hänen kovinkaan paljon nauravan. Mummini sensijaan kertoi aina hauskoja juttuja ja sisaruksista iloisimpana muistan Katri-sisaren eli Väisäsen mamman sekä Mari-tädin. Mari-tädin ja Väisäsen Mamman eli Anna-Katariinan välillä tuntui olevan valovuosien mittainen ero. Väisäsen Mamma oli hyvin "hieno" ihminen ja piti hyvin tarkkaa huolta pukeutumisestaan ja pöytätavoista. Vietin lapsena monia kesiä Väisäsillä Helsingissä ja opin käyttämään kankaista lautasliinaa, tapa, josta en ole vieläkään luopunut. Kun sitten taas vastaavasti kävimme Kiehuvassa, Kouvolassa Mari-tädin luona, me saimme rymytä pihalla ja puronvarressa mielemme mukaan eikä kukaan pyytänyt varomaan vaatteita. Mari-tädin lapsenlapsen kautta nuoruusiän paras tyttökaverini muuttui sukulaisekseni!!

Sisarukset voivat olla niin tyystin erilaisia, kuin eri perheessä kasvaneita. Olen aina kuunnellut mielelläni mummini kertomuksia omista sisaruksistaan. Joskus olen miettinyt kuinka paljon heidän geenejään ja piirteitään minussakin on ja mitä heistä on siirtynyt omille lapsilleni ja lapsenlapsilleni. Ketju on loppumaton.