Eino Leinoa ja Runojen Maailmaa

Olen lukenut blogeja ja kuunnellut Eino Leinoa netin kautta. Mikä onni, että tämä maailma menee eteenpäin. Sähköisestä viestinnästä on vain löydettävä itselleen se sopiva muoto ja käytettävä hyväksi kanavia, jotka antavat uutta tietoa, tuovat musiikkia ympärille ja suovat aivoille tilaa toimia. Ei kaikki mikä netistä tulee ole mieltä lamaannuttavaa. Olen löytänyt tänään niin paljon mielenkiintoista luettavaa ja kuunneltavaa, että on aivan pakko jakaa sitä muillekin.

http://marjaleenankirjahylly.blogspot.fi/

löysin tuota sivulta kirja-arvosteluja ja uusia runoja vanhoilta tekijöiltä ja uusia ideoita lukuharrastukseeni. En ole viime aikoina pullanpaiston ja piirakoiden keskeltä ehtinyt avata edes kirjoja.
 Muutama  kirjanen on odottanut jo viime joulusta lukemista ja nyt olen valmis tarttumaan niihin. Tällä hetkellä kesken on vielä todella mielenkiintoinen kirja, joka kertoo Senecan (oli roomalainen valtiomies, konsuli, kirjailija ja stoalainen filosofi. Seneca oli keisari Neron opettaja ja neuvonantaja mutta joutui lopulta tekemään itsemurhan tämän painostuksesta) elämästä hänen kirjeittensä välityksellä. Kirjeet löytyvät erään talon kellarista (mielikuvituksen tuotetta) ja kirjan tapahtumat ovat tämän päivän Roomasta, jossa kaivauksia tehdään kaikkialla ja aina löytyy kaikenlaista "tavaraa" roomalaisten jäljiltä, kuten nämä Senecan kirjeet.
Kirjan on kirjoittanut: Luciano de Crescenzo ja sen nimi on: "Die Zeit und das Glück".  Kirjan alkuperäinen nimi on: "Il Tempo e la Felicitá", mutta koska italian taitoni ei vielä riitä tämän kirjan lukemiseen alkuperäiskielellä, luen sitä saksaksi. Sain kirjan lahjaksi ja se on todella hauska ja mielenkiintoinen.

En ole siis kutonut enkä pahemmin ommellutkaan. Olen nauttinut rauhallisista päivistä ja rentoutunut kakku- ja keksilautasten äärellä. Siksihän jouluna leivotaan, että saisi sitten myös syödä niitä leipomistuotteita. Kilojakin on tainnut tulla lisää, mutta se on ihan hyvä vaan. Eivät enää roiku vaatteet päällä.

Toivottelen kaikille oikein mukavia ja rentouttavia lukupäiviä. Olen varma, että monet ovat saaneet kirjoja lahjaksi ja nyt on oikea aika uppoutua niihin.

Myös Frieda viettää muutaman hiljaisen päivän jouluhulinan jälkeen. 24.12 ja 26.12 olivat lapset täällä ja varsinkin neljän pienen mukelon läpsytykset, kiljahdukset ja riemuhuudot saivat Friedankin pakenemaan sohvan alle. Naapurimme lupasi ruokkia Friedaa, kun olemme uuden vuoden Hollannissa suomalaisen tyttökaverini perheen luona. Kummityttöni, Maija täytti toukokuussa 15 ja vien hänelle ja siskolleen joululahjat. Jo monena vuotena olemme viettäneet uuden vuoden yhdessä eikä perinteestä voi poiketa nytkään. Tulee olemaan ratkiriemukas uusi vuosi - ihan ilman alkoholia.

Hyvää Uutta Vuotta!

Joululahjoiksi Patalappuja / Potholders / Topflappen

Olen yrittänyt olla ostamatta joululahjoja. Sitä vastoin ompelen kaikenlaista pientä joululahjoiksi. Nyt innostuin tekemään patalappuja, kun appivanhempani saivat uuden keittiön uuteen asuntoonsa ja uuteen keittiöön täytyy saada myös puhtaat, hienot patalaput a la Eero Aarnio ja Marimekko. Suomalaista designia.

Olen ommellut myös pieniä pussukoita ja vähän isompiakin pussukoita. Niille löytyy aina käyttöä.

Ich hoffe, dass die Empfänger dieser Topflappen genau so glücklich sein werden als ich beim nähen war. Der Stoff ist Finnische Design-Stoff von Eero Aarnio. Man muss nicht alles kaufen. Selbstgemachte Geschenke bringen auch freude - hoffe ich.

Pieniä pussukoita ei taida koskaan olla liikaa. Ei ainakaan minulla. Säilytän käsilaukussani kaikenlaista pikkuroimaa ja jos ne kaikki lojuisivat käsilaukun pohjalla en koskaan löytäisi huulipunaa, kynsilakkaa, kynsiviilaa, en ruuveja, en nauloja enkä sitä kuuluisaa nostolavaa. Guido sanoo aina,e ttä minun pitää etsiä avaintani nostolavan alta. Laukkuni on aina niin täynnä "turhaa" tavaraa - hänen mielestään. Mutta auta armias, jos ei käsilaukustani löydykään käsirasvaa tai kynsisaksia silloin, kun hän niitä tarvitsisi niin kyllähän siinä sitten ihmetellään, että miksen kuljeta niitä tärkeitä tavaroita mukanani.

Kleine Taschen brauchen die Frauen immer. Ich habe nie genug kleine Taschen. Sonst würde mein ganzer Kramskrams - Nagelfeile, Lippenstift, Nagelschere etc. - überall herum fliegen.

Gestern hat Frieda die "Julböcke" entdeckt.

Frieda löysi itselleen uuden paikan joulupukin alta.Odotamme jännityksellä kuinka kauan kuusemme kestää pystyssä ja säilyvätkö lasipallot edes yhtä yötä ehjänä. Frieda ei ole ennen nähnyt joulukuusta eikä yleensäkään mitään puuta sisätiloissa. Viime jouluna meillä ei ollut kuusta, kun olin kotona vain muutaman päivän kuntoutuksesta. Guido ei halunnut laittaa itselleen joulua.

Tänä vuonna otamme sitten kaksinverroin kaiken takaisin. 24.12 vietämme jouluaaton meillä ainakin osan lastenlasten kanssa. 25.12 menemme kaikki appivanhempieni luokse syömään ja tapanina olemme meillä koko konkkaronkan kanssa. Rakastan joulua, kun kaikki ovat yhdessä koolla.

Marikankaisia pussukoita joululahjaksi

Talvi tuli ja meni. Harmaa, sateinen sää yrittää toden teolla lannistaa jouluun valmistautumisen tunnelmaa. Joulutunnelma tulee kuitenkin sisältä eikä ulkoa. En ole viitsinyt lähteä tuonne ihmisvilinään taistelemaan joululahjoista. Hankin joululahjat  pitkin vuotta ja talletan ne jonnekin laatikoiden pohjille ja kaappien nurkkiin ja hyvällä tuurilla löydän / muistan mihin olen ne piilottanut ennen kuin kesä saapuu. Joskus olen löytänyt joululahjoja kesällä, mutta onneksi aina jollakin on syntymäpäivät  myös hellesäällä - ainakin meidän perheessämme ja lahjat ovat muuttuneet matkan varrella synttärilahjoiksi. Nyt olen pistänyt kaikki samaan pussiin ja samaan paikkaan, joten pelkoa tavaroiden katoamisesta ei näillä näkyminen ole! Katsotaan sitten heinäkuussa mitä löydän mistäkin nurkasta!

Ennen joulua ompelen yleensä jotain pientä lahjapakettien täytteeksi. Nyt on syntynyt liukuhihnatyönä Marikankaasta erikokoisia pussukoita. Osan olen jo lähettänyt matkaan enkä muistanut ottaa kuvia niistä, mutta kaikkihan Marikankaat tuntevat ja pussukat ovat aina pussukoita, mitä niitä kuvaamaan. Nappasin tähän yhden kuvan pikkupussukasta päivän iloksi. Tällaisia on helppo tehdä ja niitä on kiva antaa. Ainakin naisilla on käyttöä pienille pusseille käsilaukussa. On irtonaisia huulipunia, kynsilakkaa tai ostosvaunuihin sopivia chipsejä, jotka ovat yleensä aina kassin pohjalla eivätkä koskaan käsillä, kun niitä tarvitsee. Pikkupussit ovat käsilaukussa käteviä, kun ei tarvitse enää penkoa koko kassia ylösalaisin kotiportilla avainta etsiessä. Erivärisiin pusseihin voi laittaa tavarat jonkinlaisessa järjestyksessä niin, että muistaa vaikka, punaisen pussin olevan hätätapauksia varten; laastarit, hakaneulat jne . Vihreäpussi on meikkejä varten jne. Itselläni on käsilaukussa erilaisia pusseja, joista löytyy tavarat nopeasti eikä minun tarvitse junassa tai ratikassa esitellä koko laukkuni sisältöä naapurille.

Olen kerännyt pieniä koristeita vetoketjujen vetokappaleeseen. Ostin pari vuotta sitten Pariisista ihania pieniä koristeita melko halvalla ja niitä olen laittanut aina sen mukaan kenelle pussi lähti. Matkaajalle tulee Eifel-torni, koiranomistajalle luu jne.

Kutomista olen jatkanut, kun opin tämän kahdella puikolla sukankutomisen;

paksut ja kirjavat.  Ovat vähän tavallisesta sukasta poikkeavat tuon kantapään takia, mutta en ole vieläkään oppinut kutomaan oikeanlaista kantapäätä, joten minun sukkani ovat tulevaisuudessa kahdenpuikon sukkia ennen kuin opin tuon suuren salaisuuden; kantapään!

Kuulin tässä toissapäivänä eräältä bloginlukijaltani (mieshenkilö!), että hän on kutonut myös sukkia ja oli koulussa jopa tyttöjä parempi. Oli varmasti sata kertaa parempi sukankutoja kuin minä, jolle äiti kutoi välillä koulussa tehdyt sukat uudelleen! Onneksi käsityönopettajani ei enää ole lukemassa tätä.
Käsityönumeroni oli silti aina vitonen ja senkin sain armosta, kun opettajani oli isoäitini (myös opettaja) hyvä ystävä. Siis suhteilla pääsin käsitöistä läpi.

Olen todella iloinen, kun mies ilmoittaa tehneensä sukkia ja olleensa vielä hyvä siinä ja kutoneensa mielellään. Kaffe Fasset, amerikkalainen kutomisen- ja tilkkutöiden GURU, on hyvä esimerkki siitä, että miehetkin ovat hyviä kutojia. Hänen töitään himoitsevat kaikki kutomisesta innostuneet. Hänen tapansa käyttää lankoja, on  ollut yhtä vallankumouksellinen kuin Picasson tapa hajoittaa tauluissaan ihmishahmot osiin.

Ja nyt lähden hakemaan Julian taas päivähoitoon. Olen ommellut hänelle talvihousut vanhasta tukkijätkä-takistani. Tänään sovitan housuja ja teen tarvittavat muutokset ja huomenna housut ovat sitten kuvattuna. En heitä mitään vaatteita pois. Jollen vie niitä punaisen ristin myymälään tai anna ns. Tafel-järjestölle (jakaa ruokaa ja vaatteita niitä tarvitseville) niin leikkaan niistä osia uusiin vaatteisiin. Luin juuri taas "hääräämö"-blogia, jossa vanhasta villapaidasta oli tehty housut. Todella hieno ajatus ja housut olivat hyvännäköiset.

Iloista joulunodotusta! Ideoita ja onnistumisen iloa, kun yritätte tehdä vanhasta uutta.Aina ei tarvitse ostaa uutta. Saksalaiset ostavat kuulemma vuodessa 20 kg vaatteita.  Meidän tapamme kuluttaa kuluttaa tämän maailman luonnonvarat ennen kuin omat lapsenlapsemme ehtivät aikuisiksi. Yrittäkäämme siis vähän hillitä tätä kulutushimoa.

adventtikalenteri Adventkalender

Ei viimehetkellä vaan viimeisellä hetkellä! Valmista tuli, vaikka tiukkaa piti. Olin luvannut tehdä kaksi isoa adventtikalenteria. Onneksi tajusin ajoissa, ettei aika riitä vaikka tekisin yötä myöten töitä, ja tilasin toisen netin kautta. Kuusipuu, joka on yli metrin korkuinen. Päätin tehdä samanlaisen myös Miialle ja leikkasin 24 luukkua erivärisistä joulukankaista ja ompelin niihin numerot. Ostin vihreää verkakangasta ja leikkasin kuusen (kartion muotoisena) ja huomasin, etteivät suuret taskut mahdu mitenkään kuuseen. Istuin kangaskasan keskellä ja mietin. Sitten rupesin ompelemaan pieniä pussukoita, joiden suihin käänsin nauhakujan. Liian aikaa viepää - totesin puolessa välissä kalenterin tekoa ja löysin yhdestä purnukasta vanhoja verhon pidikkeitä. Ompelin niitä limittäin ja rivittäin verkakankaaseen ja loput pussit tein ilman nauhoja. Verhonnipsuttimiin kiinni ja  niin pussukat voi tarpeen tullen irrottaa kuusesta.

 

Ylimmäinen tasku on ommeltu kiinni vihreään kuusenverkaan, sitten tulee rivi pussukoita ja taas kaksi riviä kiinni ommeltuja taskuja ja loput ovatkin erilaisia pussukoita, jotka roikkuvat vanhoissa verhojenpidikkeissä.

 

 

kaikissa pussukoissa ei ole numeroita, vain ensimmäisessä ja numerosta 20 ylöspäin päätyen 24.
Väliin olen laittanut muutaman poron ja joulunauhoja. Puun korkeus on kokonaisuudessaan 110 cm ja leveys alhaalla 67 cm. Pussukat ovat erikokoisia.

Kävimme tänään suomalaisen seurakunnan ja kielikoulun joulumyyjäisissä. Sumuinen sää muuttui ihanaksi auringonpaisteeksi. Kölnissä olivat kaupat auki ja väkeä liikkeellä tiet tukkoisena. Sinne sekaan ei viitsinyt lähteä omalla autolla. Ajoimme strassenbahnilla eli ratikan tapaisella ja pääsimme miltei kielikoulun eteen. Seurakunnan uudet tilat ovat valoisat ja avarat. Enää ei tarvitse taistella lohikeittolautanen polvien päällä samalla, kun yrittää toisella kädellä pitää karjalanpiirakasta kiinni ja jossain polvien välissä keikkui glögilasi. Nyt söimme kuin kahvilassa ainakin. Palvelu pelasi ja ruoka maistui. Lohikeittoa tehtiin kuulemma eilen 150 litraa ja se loppui kesken. Pullia ei ollut kuin muutama pikkuruinen korvapuusti. Kaikki oli mennyt. Onneksi emme lähteneet lauantaina liikkeelle. Minun vielä heikko vastustuskykyni olisi saanut taistella nuha- ja yskäbakteereita vastaan ja olisin varmasti hävinnyt sen ottelun. Nyt mahtui jopa kulkemaan pöytien välissä ja ihastelemaan marimekon huippukalliita laukkuja ja kaikenlaista ihanaa itsetehtyä tavaraa.

21 vuotta olemme käyneet seurakunnan joulumyyjäisissä ja ensimmäisinä vuosinani olin kielikoulun pöydän vakituinen sponsori. Seinät olivat täynnä kassejani ja muita käsityötuotteita. Nyt ei kielikoululla ole enää omaa pöytää - tai ehkä pieni hyllykkö omia tavaroita varten. Eivät vanhemmat ole myöskään enää samalla tavalla innostuneita joulumyyjäisten tukemisesta kuin olimme vuosia sitten. Monet tutut ihmiset ovat kadonneet - tavalla tai toisella. Kaksi hyvää tuttavaani ovat kuolleet ja me loputkin tunnumme vanhenevan. Aikaisemmin vertasimme lapsiemme kasvamista, koulunkäyntiä ja harrastuksia, nyt kyselemme lastenlapsiemme nimiä ja ikiä....

Onneksi löytyy myös uusia ihmisiä pyörittämään joulumyyjäisiä. Keittiössä kävi melkoinen kuhina ja kaikki oli äärettömän hyvin organisoitu. Tuttuja kasvoja oli sentään vielä joukossa. Vähintään kerran vuodessa tapaamme. Viimeistään joulumyyjäisissä. Ensivuodeksi aion tehdä taas käsitöitä. Aloitan ajoissa. Kenties jo pääsiäisen jälkeen, että ehdin. Lisäksi olen löytänyt erään suomalaisen korutaiteilijan koruja, joita hän tekee vanhoista hopealusikoista ja haarukoista. Löytyy Facebookista nimellä Pieni Kirsikkapuu. erittäin kauniita hopeakoruja.

Nyt vetäydyn nukkumapaikalleni. huomenna on Juliapäivä ja Guidon isän syntymäpäivä, sekä Guidon isoäidin 104-vuotissyntymäpäivä, jos hän eläisi. Hän kuoli viime vuonna, juuri ennen kuin olisi täyttänyt 103 vuotta. Minulla on odotettavissa vielä monia hauskoja hetkiä Guidon kanssa, jos hänellä on yhtään samoja geenejä kuin isoäidillään. Oma äitini on 91-vuotias ja isoäitinikin eli lähes 90-vuotiaaksi. Mikäs minulla on elellessä, kun maksakin on uusittu!

Mukavaa 1. Adventtia kaikille.

Joulukoristelua

Sumu on niin sankka, ettei sumuvaloillakaan tahdo tienreunaa erottaa, saati sitten kävelijöitä, jotka pimeässä poukkoilevat tien yli kuin lappilaiset porot Kaamasen tiellä. Ei heijastimia, ei valoja, ei edes vaaleita vaatteita, jotka hiukan helpottaisivat näkymistä ennen viimeistä törmäystä. Ei täällä käytetä mitään vähänkään turvallisuuteen liittyvää. Se on tosi uncool! Ei vaikka sitten henki lähtisi.

Lunta on turha toivoa, vaikka muutamana aamuna onkin kuura painanut puutarhan vielä elossa oleville kukille valkoisen hunnun. Eilen paistoi aurinko ja puutarha oli kuin nukahtanut Ruususen uneen valkean kuuran alle. Se oli todella kaunista.

Pipareita on jo leivottu ja koristeltu ja huomenna tulevat Iida, Finja ja Julia leipomaan mummin luokse pipareita. Finja tosin ei ole ihan oikea lapsenlapsi, mutta menee siinä mukana, kun on Iidan serkku. Hän kutsuu minua mummiksi ja puhun hänellekin suomea, vaikka hän on ihan perussaksalaisesta perheestä. Hyvin me tulemme toimeen. Finja kysyy jos ei jotain ymmärrä. Pääasia, että hän huomaa maailmassa olevan muitakin kieliä kuin saksan kieli eikä mene takalukkoon, jos joku tulee puhumaan hänelle kieltä, jota hän ei ymmärrä.

Olen laittanut hiukan jouluista tunnelmaa puutarhan tuotteilla ja ostin myös muutama viikko sitten joulukukan, joka on nyt aivan valtavan kokoinen. Tein myös yhden adventtikynttiläasetelman, jonka vein tänään tuliaislahjaksi.

Tässä Amarylliksessä on yhteensä 8 kukintoa. Minulla ei ollut edes muuta multaa kuin orkideoilta ylijäänyttä, mutta hyvinpä ovat pärjänneet lasiastiassa orkideamullassa.

Useana jouluna olen tehnyt tähän lasiastiaan oksista, kävyistä ja hyasinteista tai yhdestä isosta Amarylliksestä asetelman. Tänä vuonna päädyin matalaan versioon, koska olohuoneessa on jo tuo iso Amaryllis ja jouluseimen vieraan tulee toinen. Seimestä sitten myöhemmin kuva.

Tein myös yhden lammastyynyn. Toinen odottaa puolivalmiina. Tänään olin ajatellut saada valmiiksi Miian joulukalenterin, mutta täytyy siirtää sitä huomiseen, koska en ehtinyt käydä kangaskaupassa, että olisin saanut vihreää  huopaa. Taskut ovat jo valmiina.

Siispä lampaita laskemaan..

Yksi vuosi maksansiirrosta! One year with new liver ! Ein Jahr nach der Lebertransplantation!!

Huomenna voisin kohottaa lasini kahdelle lääkärille ja heidän ryhmälleen kaikesta siitä loistavasta huolenpidosta ja uskomattomasta työstä, jolla he takasivat minulle uuden elämän. Vuosi sitten olin odottanut puolitositavuotta uutta maksaa. Sairastan perinnöllistä polykystistä maksatautia, joka ei ole useinkaan niin vaarallinen, että se johtaisi maksansiirtoon, mutta minun tapauksessani muuta vaihtoehtoa ei enää ollut, kun kystiä oli poistettu muutamia kertoja ja yksi kysta oli kiertynyt niin monimutkaisesti sapen kanssa yhteen, ettei kystan poistoa enää voitu tehdä ilman exitusta. No, sitähän en todellakaan tarvinnut sillä halusin elää. Lääkärit ilmoittivat seuraavana päivänä, että ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi maksansiirto. Olin kai vähän sekaisin vielä nukutuksesta, kun vastaukseni oli hyvin lakoonisesti, että tehdään sitten. En oikein käsittänyt koko prosessin laajuutta ja sitä, että odottamiseen menisi vuosi, ehkä pitempäänkin. Samaan aikaan Saksassa oli laaja maksansiirtoskandaali, jossa eri sairaaloissa lääkärit olivat siirtäneet rahaa vastaan potilaitaan jonoissa eteenpäin. Elimet saadaan Hollannissa sijaitsevan keskuksen kautta ja varsinkin minun tapauksessa, kun maksa-arvot lopulta paranivat ja olin kuitenkin jonossa, minua veivät eteenpäin vain parin kuukauden välein annetut extrapisteet. Sillä hetkellä, kun lääkärini olivat tunkeneet minut elinsiirtojonoon, olin todella huonossa kunnossa enkä olisi kestänyt leikkausta vaikka uusi elin olisikin tullut. Oloni parani puolentoistavuoden aikana ja lopulta olin itsekin vähän epävarma tarvitsenko todella uutta maksaa, mutta kun kukaan ei voinut sataprosenttisesti sanoa kauanko kestäisin ennen kuin edessä olisi taas entinen ongelma kystien poiston kanssa ja sitähän ei enää voitu tehdä. Olin jo jotenkin tuudittautunut siihen ajatukseen, etten saa uutta maksaa ja  eläisin sen minkä eläisin. Välillä epätoivo iski öisin ja itkin ja voivottelin, mutta päivisin oloni oli ihan tavallinen kaiken normaalin elämän keskellä ja jatkoin eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Elin kännykän kanssa enkä olisi saanut poistua 20 km kauemmaksi kotoa, koska puhelu sairaalasta saattoi tulla milloin vain ja silloin piti olla jo miltei menossa sairaalaan.

22.11 olin juuri tuonut Iidan meille leikkimään ja levitimme koko jouluaskartelutarvikepakkauksen ruokailuhuoneen pöydälle ja olimme syöneet hyvin ja aloitimme askartelut, kun puhelin soi. Olin saanut uuden maksan ja minun piti lähteä heti sairaalaan Esseniin. Matkaa oli noin tunti ja minä olin kahdestaan lapsenlapseni kanssa eikä käsitystäkään siitä mitä pitäisi ottaa mukaan. Taisin olla hiukan sekaisin sillä hetkellä. Iida kysyi vain, että mihin mummi oikein menee? Soitin miehelleni ja hän tuli heti kotiin ja pakkasimme sekä Iidan että muutamia tavaroita sairaalaa varten ja veimme Iidan tyttäreni luokse (Iida on poikani lapsi!) ja ajoimme sairaalaan. En oikeastaan ollut kovin hermostunut enkä edes osannut pelätä edessä olevaa leikkausta. Entinen pomoni oli sanonut minulle, että jos kuolen leikkaukseen en taatusti tiedä siitä mitään, joten leikkausta ei kannata pelätä. En siis pelännyt.

Olimme menneet iltapäivällä 16.00 sairaalaan ja leikkaus alkoi yhdeltä yöllä. Mieheni odotti aamu neljään, kunnes sairaanhoitajat käskivät hänet kotiin. Täällä odotti  kaaos keittiön pöydällä. Kissa oli päättänyt jatkaa askarteluja ja syödä loput makarooneista, nauttia maidot ja vedet ja kaatanut innoissaan kaiken pitkin pöytää ja rikkot samalla parit lasit!! Edessä oli puolentoistatunnin siivousurakka ja sitten vasta mieheni pääsi sänkyyn. Aamulla kahdeksalta hän soitti sairaalaan. Olin juuri saapunut leikkaussalista teholle. Hän ajoi takaisin sairaalaan ja kävi joka päivä kahden viikon ajan luonani. Oli aivan uskomatonta kuinka nopeasti toivuin. Pääsin heti vuorokauden kuluttua koneista irti. Yleensä potilas pidetään vähintään vuorokauden "koomassa" eli nukuksissa siltä varalta, että jos elimistö ei hyväksy uutta elintä niin uusi leikkaus voidaan tehdä ilman, että potilasta tarvitsee herättää. Ensimmäinen saapuva uusi elin siirretään heti. Minulle ei tarvinnut tehdä uutta leikkausta. Elimistöni otti uuden maksan vastaan kuin se olisi ollut omani ja sitähän se onkin. Lääkärini sanoivat heti, etten saa edes kysyä mistä se tulee ja kenen se on. En saa edes ajatella sitä. Se on heti minun ja sillä siisti. Lähetin kuitenkin kiitokseni hänelle, joka oli antanut luvan elinsiirtoon ja pelastanut minunkin elämäni.Sain kuulla, että voin luovuttaa oman maksani seuraavalle. Tämä on todellista re-cycling-toimintaa. Minulla on myös elinsiirtokortti. Suomessahan kaikki ovat potentiaalisia elintenluovuttajia, mutta täällä Saksassa täytyy tehdä elinsiirtoon oikeuttava kortti, että tiedetään kuoleman lähestyessä voiko elimiä ottaa käyttöön. Miksi ei? Mehän menemme maan alle maatumaan enkä todellakaan näe mitään järkeä syöttää madoille hyviä elimiä.

30.11.2012 kun siirrosta oli kulunut 12 päivää. Kävelin jo täysin pitkin portaita ja juoksentelin käytävillä. Sairaalan henkilökunta oli loistavaa ja he auttoivat kaikin tavoin, että potilaat tuntisivat olonsa turvalliseksi ja mukavaksi. Minunkin hiukseni pestiin "wellnessosastolla" eli kylpyhuoneessa, kun en voinut kävellä vielä, mutta minut kärrättiin pyörätuolilla 3 päivää leikkauksen jälkeen "kaunistumaan". Kuulemma silloin naiset ainakin paranevat paremmin, kun ulkonäkö paranee.

4 kuukautta siirrosta alkoi olo olla jo ihan toisenlainen. Muutamaan kuukauteen en saanut lähteä minnekään, missä on paljon ihmisiä enkä saanut matkustaa junalla tai bussilla erilaisten tarttumavaarojen takia. Immuunisuojani on yhä alhainen ja joudun varomaan jopa omia lapsenlapsiani, jos he ovat flunssassa. Päiväkodissa työskentely on kielletty juuri erilaisten virusten takia. Sairastuin kerran johonkin kummaan kuumetautiin ja jouduin 8 päiväksi teholle ja sitten tuli vielä CMV-virus tässä muutama viikko sitten ja eilen nousi yllättäen kuume, mutta sain sen tokenemaan tipoilla. Kuumeen tullessa tulee myös pelko siitä, että joudun taas sairaalaan. Yritän elää stressitöntä elämää. En jaksa vieläkään touhuta koko päivää vaan välillä on pidettävä taukoja ja mentävä lepäämään. Muuten olen oikein hyvässä kunnossa, kun vain muistan pitää mielessä, että jarrut on lyötävä pohjaan tarpeeksi ajoissa. Se on todella vaikeaa, kun on täynnä tarmoa ja haluaa unohtaa koko leikkauksen ja sen, että vuosi sitten oli todella kurjassa kunnossa.

Kiitos siis vielä kerran kaikille, jotka ovat puolestani rukoilleet, lähettäneet terveisiä ja ajatuksia. Kaikki ovat tulleet perille ja auttaneet minua. Nyt lupaan auttaa myös itseäni ja keskittyä välillä myös omaan hyvinvointiini ja opetella lopultakin sanomaan EI, jos en jaksa tehdä sataprosenttisesti kaikkea. Olen myös oppinut, ettei minun tarvitse näyttää kenellekään, että pystyisin juoksemaan maratonin... enkä edes aio tehdä sitä. En edes puolimaratonia.

Kauluri

ex-mies veljensä kanssa olivat syyslomalla Saksassa. Sää vaihteli sumusta aurinkoon ja pakkasöistä kuulakkaisiin syyshetkiin. Taas huomasin kuinka kauniissa maisemissa asumme. Värikylläisyys yllätti minutkin. Ex-mieheni veli oli viimeksi vuonna 1971 Essenissä seurakunnan matkalla ja tapasi  yli 40 vuoden jälkeen entisen nuorisokuoron jäseniä. Kaikki omalla tavalla harmaantuneita/kaljuuntuneita/rypykkäitä, mutta yhtä innostuneita kuin ennenkin. Aika ei pysähdy, kohtelee vain toisia ystävällisemmin. Nostalgiamatka menneeseen sai muistot siirtymään pölyyntyneistä kuva-albumeista takaisin tähän päivään. Matka oli hänelle muutakin kuin menneisyyden muistelua. Se antoi intoa uuteen ja nyt kansalaisopisto saa kuulemma uuden saksankielen opiskelijan hänestä!

Minä olen sensijaan jatkanut tätä neulomisten sarjaa:

Tämä on kudottu 8 puikoilla ja lankana on paksua villasekoitelankaa. En tehnyt pyöröpuikoilla vaan kahdella paksulla puikolla ja ompelin sitten saumalla yhteen.

Olen myös opetellut taas kiireisen kauden jälkeen pysähtymään. Olen haalinut liikaa tekemistä itselleni enkä jaksa keskittyä oikein mihinkään. Kai se on eräänlaista "tahdon-näyttää-etten-ole-sairas-" asennetta. Ylihuomenna tulee kuluneeksi tasan vuosi maksansiirrosta.Olisin halunnut tehdä töitä jo viikko leikkauksen jälkeen vaikka tiesin, että kyse ei ollut mistään umpisuolen poistosta. Mitä paremmaksi oloni tuli, sitä kiihkeämmin halusin olla normaalissa elintilassa enkä välittänyt edes kivuista. Lääkäreiden ja oman mieheni toppuutukset valuivat kuin vesi hanhen selästä. Takapakkia tuli kuumeen muodossa, vatsakrampit ja jatkuvat ripulit eivät silti oikein pysäyttäneet, mutta nyt on ihan pakko rauhoittua. Ei minun tarvitse näyttää kenellekään, että teen 12 tuntia töitä päivässä ja hosun puutarhassa kuin pihatonttu ennen joulua. Jos en jotain jaksa niin en sitten jaksa.

Oli ihana käydä kävelemässä Altenbergin tuomiokirkon ympäristössä ex-mieheni veljen kanssa. Jutella hänen lapsuudestaan, menetyksistä ja tulevaisuudesta. Hän menetti vaimonsa puoli vuotta sitten juuri, kun oli päässyt eläkkeelle ja edessä  olisi ollut yhteinen rauhallinen aika. Mitä se auttaa, kun rehkii ja yrittää tehdä sata asiaa ja olla kaikille mieliksi, kun sitten yhtäkkiä menettää sen mikä on rakkainta? Enää ei voi sanoa kuinka tärkeää yhteinen aika oli. Ei voi korjata sanojaan, joita ei halunnutkaan sanoa. Ei voi pitää kädestä kiinni, kun nukahtaa illalla kuvitellen mitä seuraavana päivänä voisi yhdessä tehdä. Heidän lähdettyään halin omaa miestäni ja sanoin, että hän on parasta mitä minulle on tapahtunut enkä voisi kuvitellakaan eläväni ilman häntä. Tosin sanon sen miltei joka päivä, mutta jotenkin se oli pakko sanoa vielä uudelleen. Ei voi olettaa toisen tietävän minun tunteeni ja ajatukseni jollen pue niitä sanoiksi.

Laukku päiväkotiin / Tasche fuer Kindergarten

ISO LAUKKU  PIENELLE TARHALAISELLE

ihan hirvittää kuinka aika rientää. Pieni Miia lähti pitkälle vaellukselleen oppimisen tielle; tarhaan. Se on suuri askel pienelle ihmisen alulle. Koko entinen elämä muuttuu. On herättävä aikaisin, on puettava päälle tiettyyn aikaan ja syötävä aamupala eikä voi enää painua nukkumaan, vaikka kuinka nukuttaisi. Ja uusia ihmisiä tulee koko ajan ympärille. Enää ei Miia osallistu ison siskonsa Iidan tarhakertomuksiin vain kuuntelemalla vaan nyt hän pystyy jo itsekin askartelemaan ja leikkimään kaikkia niitä hauskoja leikkejä, joita Iidakin leikkii tarhassa.

Tarhassa tarvitaan vaihtovaatteita  ja niitä varten ISO kassi, jonne mahtuu niin saappaat kuin kurapukukin. (Niitä on jo tullut tänne Saksaan eikä enää tarvitse pistää koko sukukuntaa liikkeelle Suomessa) Miia saa huomenna uuden laukun. Ihan omalla nimellä ja niin ison, että sinne mahtuisi koko tyttökin sisälle. Kassia ei tarvitse kuljettaa päivittäin kodin ja tarhan väliä. Muuten Miia saisi todellakin raahata sitä perässään, niin suuri se on. Pikkutavaroille on pikkureppu.

Kassin "nurja" puoli.

Etupuoli, jossa on Miian nimi ja kuten Iidankin kassissa, suomenkielistä tekstiä. Vanhoista housuista leikkasin tuon vihreän taskun kassin keskelle.

Säärystimiä syntyy kuin sieniä sateella

Marraskuu on sadekuu. Mieli ei ole musta, vaikka taivas onkin harmaa ja sade piiskoo viimeisiä lehtiä puista. Yhtä vahvasti kuin kevään vahva odotus, kuuluu myös syksyn maatuva luonto niin vuodenaikojen kiertoon kuin myös elämänkulkuun. Iloitsemme jokaisesta uudesta ihmisalusta, suremme poisnukkuneita ja silti tiedämme, ettei elämä lopu kuolemaan eikä myöskään syksy vie meiltä pois uuden odotusta.

Olen saanut nauttia Julian touhujen seuraamisesta. Jokaisena päivänä pieni lapsi oppii niin paljon uutta, että se saa minussa toivomaan, että voisin pysäyttää ajan ja vain nauttia uudelleen siitä mitä tänään on opittu. Ilman, että jo uusi asia tunkee päälle. Tänään hän toi minulle pienet punaiset kenkänsä ja sanoi aivan selvästi: "kenkä". Useimmille asioille on vielä yhteisnimitys "äiti", vaikka hän osaakin 15 kuukautisen varmuudella erottaa sanat "äiti" ja "tata" = isä puolaksi. Lähestyttäessä puolalaisen "Babschan" taloa, Julia rupeaa hyräilemään puolalaista lastenlaulua, jota hän aina laulaa "Babschan" luona. Kun puolalainen isoäiti kysyy missä on silmä, nenä, korvat ja tukka, Julia työntää pienen sormensa milloin silmiinsä, milloin korviinsa ja pörröttää punaisia hiuksiaan ja nauraa. Kun minä kysyn saman suomeksi, ei häneltä mene hetkeäkään kauempaa, kun hän näyttää kaikki pyydetyt asiat ja sama luontuu myös saksaksi, kun kolmannet isovanhemmat, eli Guidon vanhemmat toistavat kysymykset saksaksi. On aivan uskomatonta kuinka pieni lapsi hallitsee kolme kieltä yhtä varmasti kuin useimmat yhden. Ja lisäksi Anna on opettanut hänelle apuviittomaa eli lasten viittomakieltä, jolla me kaikki voimme kommunikoida Julian kanssa ja pääasia on, että hän pystyy esittämään toivomuksensa meille. Milloin hän näyttää kädellään leukaansa eli pyytää vettä tai vie kätensä päänsä päälle, jolloin tiedämme, että hän haluaa suihkuun, kun vaippa on täynnä. Se helpottaa suunnattomasti kanssakäymistä, kun Julia ei vielä pysty puhumaan aivan kaikkea mitä hän haluaisi. Yksittäiset sanat tulevat kyllä, mutta tuskin kukaan 15 kuukautinen vielä lauseita rakentelee.

Nyt hän nukkuu, vaikka tutti ja "Sini" jäivätkin kotiin. Lauloin unilaulua, jota olen laulanut aina omille lapsilleni ja yhtäkkiä vierestäni kuului taas tuttu tasainen tuhina ja saatoin päästää Julian pienestä kädestä ja jättää Friedan vahtimaan Julian unta.

Eilen oli "päiväkotipäivä". Olimme Nicin ja Mikaelin luona. Talo täynnä muksuja. Oli pieni Piia-vauva, Miia ja Iida ja Iidan kolme serkkua, jotka ovat aivan samanikäiset kuin Piia, Miia ja Iida ja sitten vielä Julia tupsahti mukaan leikkeihin. Tohinaa riitti.Miia hali ja suukotti vuoronperään Juliaa ja Piia. Otteet ovat vielä hiukan rajut ja Miiaa saa vähän toppuutella hänen hellyydenosoituksissaan.

Aloitin kotona taas yhden säärystinparin kutomisen. Punainen lanka jäi ostoslaukkuun ja laukku Annalle, mutta tänään saan toisen säärystimenkin valmiiksi. Kenties saan jotain valmiiksi myös Suomalaisen seurakunnan ja kielikoulun joulumyyjäisiin, jotka ovat tämän kuun lopussa Kölnissä, meidän uusissa seurakuntatiloissamme.

Vaikka nämä säärystimet eivät olekaan tästä "jämälanka-"kirjasta niin täältä olen löytänyt ihania ohjeita, joita voin vapaasti muunnella. Tein ympyröitä virkkaamalla Julialle vauvanpeiton ja nyt olen käyttänyt kaikki jämälankani pipoihin. Todella hyvä ja hyödyllinen kirja ideoita etsiville.

Uusi työ on jo aluillaan ja ehkäpä huomenna kuva ilmestyy tänne. Kaikille ompelunystäville iloista ja hauskaa Marraskuuta sateista huolimatta.

Säärystimet ja Karl Marx (!!) / Leg warmer for children

Tässä huomaa pikkuhiljaa tulevansa urheilun ystäväksi; eilen jääkiekkoa ja tänään formula ykkösiä. Saksan jalkapalloliigan tuloksia tässä välillä toisella korvalla kuunnellaan radiosta. Kaikki johtuu siitä, että koulukaverini, Jari on tullut Hämeenlinnasta taas vuosittaiselle lomalle Saksaan. Silloin seurataan Suomen ja Saksan jääkiekkoa. Formula 1:n seuraaminen kuuluu pakollisiin kuvioihin autoalalla työskentelevän miehen seurassa. Elämä olisikin muuten liian täydellistä jos ei edes yhtä haittatekijää kuuluisi avioliittoon!

Viimeyön kudoin säärystimiä. Saksan keisariajan kukistuminen, Engelsin ja Marxin elämä ja säärystimen kutominen sopivat oikein hyvin yhteen.  Televisiosta tulee iltamyöhällä ja yöllä todella mielenkiintoisia ohjelmia.

Frieda ja säärystin.


On hiukan haikeaa, kun viikko hurahtaa niin nopeasti etten ole ehtinyt edes kunnolla nauttia Jarin vierailusta. Emme vieläkään ehtineet käydä Brüggessä, Belgiassa emmekä Amsterdamissa emmekä edes Bensbergin 5 tähden hotellissa, jossa Jari ei ole vieläkään päässyt käymään, vaikka tämä oli jo hänen 16. vierailunsa meillä. Bechenin kylä on tullut niin tutuksi, että leipomossa hänet otetaan vastaan kuin tuttava, jonka säännöllisiä vierailuja oikein odotetaan. Ja sämpylöiden osto sujuu kerta kerralta aina vain sutjakammin. Kyläkapakassa hän tarjoilee olutkierroksen kuin paikalliset ikään. "Da kommt der Hubert", hihkaisee Valtraud, kun Jari astuu kyläkapakkaan! Jari on muuttunut matkan varrella Hubertiksi, kun kuulemma Jari on liian vaikea muistaa. Huubertti lähtee tänään takaisin Suomeen ja tulee varmasti taas kesällä tutustumaan Bensbergin hotelli-linnaan ja Brüggeen ja Amsterdamiin....!!!

En voi olla laittamatta muutamaa uutta kuvaa meidän kylämaisemastamme. Teimme tunnin kävelylenkin auringonpaisteessa, mutta ilma oli aika viileä varjoisissa kohdissa, kun aurinko ei päässyt lämmittämään. Ylämäkeen tultaessa Jari sai ruveta työntämään lastenrattaita, kun otettiin Julia mukaan kävelylenkille. Lapsiparka ei päässyt kävelemään uusilla kumisaappaillaan, kun ne olivat vielä vähän liian suuret.

Karnevaalit eivät ole vielä alkaneet, mutta voihan sitä silti naamioitua ihan tavallisena päivänäkin.

Maailma voi olla päälaellaan ja silti oikein päin. Kölnin taidepuistossa Reinin varrella. Kölnissä on ihana kävellä, kun siellä on niin paljon puistoja ja viheralueita.

Iloista sunnuntaita kaikille!

Sukka kahdella puikolla ja kaulahuivi mallitilkuista /Socks knitted with two needles/Socken mit zwei Stricknadeln =SUPER EINFACH!!!

Syksy tuo puikot esille! Olen seurannut niin monta hyvää käsityöblogia, että jos en olisi ostanut lankoja ja kaivanut puikkoja esille, se olisi ollut jo melkoinen hävyttömyys hyvin tehtyjä blogeja kohtaan.

Tämän kahdella puikolla kudotun sukkaparin olen saanut DROPS Design - sivulta , joka löytyy linkistä www.garnstudio.com ja ohjeen nimi on Neulotut DROPS sukat "Polaris"-langasta. Itse olen kutonut ne toisesta langasta ja jouduin tarkistamaan käsialaani, joka oli hiukan pienempi kuin annetussa mallissa, mutta sukista tuli juuri sopivat minun jalkaani eli jalkapohjan pituus on minulla 20 cm (ohjeessa on sukat 22 - 24 - 26 cm kokoisille jaloille).

 

Sukka valmiina. Sauma tulee sukat alaosaan ja varren takaosaan. Puikot Ovat tässä työssä Numero 8.

 

 

Sukka avattuna ennen yhteenompelua. Erittäin helppo malli ja sukat syntyvät yhdessä illassa telkkaria katsottaessa. DROPS Designilla on äärettömän hyvät ja selkeät videot, jotka auttavat jokaisessa vaiheessa. Vähän vähemmän neulonutkin oppii, vaikka ei olisi tavallisia sukkia koskaan tehnytkään.Opettelin taas pitkästä aikaa erilaisten palmikkoneuleiden tekemisen DROPS Designin videoiden avulla. Voin vain suositella!!

 

Kaulahuivia olen tekemässä siksi, että opettelen erilaisia neulemalleja.

 

 

Ei ehkä parhaimmat mahdolliset värivaihtoehdot yhdessä, mutta pääasiana oli tehdä koetilkkuja. Olen neulonut kaksinkertaisella langalla. Tästä tulee minulle Oma huivi. Sopii sitten kaikenväristen vaatteiden kanssa.

 

Aloitus malli oli helpoin. KORINEULE: Silmukkaluvun tulee olla jaollinen 6:lla +2 reunasilmukkaa.

1 ja 7. kerros neulotaan kaikki silmukat oikein.

2. ja 8. kerros neulotaan kaikki silmukat nurin.

3. ja 5. kerros 1. reunasilmukka ja sitten 3 oikein 2 nurin ja reunasilmukka oikein. nurjalla puolella päinvastoin Tässä yhdistin valkoisen ja sinisen langan ja sain hiukan elävämmän pinnan mallille.

 

(tämän voi tietenkin neuloa myös ihan omalla tavalla, riippuen siitä millaisen korinpohjaneuloksen haluaa saada aikaiseksi)

 

 

Kolmiulotteinen "tassunjälki".

Tämän ohjeen löysin eräästä blogista, jossa on tosi hyviä neuleohjeita.

Hääräämö eli http://haaraamo.blogspot.fi/search/label/Neulonta%2FVirkkaus

 

 

 Tämän pitäisi olla sellainen neulemalli kuin KELLOT, mutta tämän kanssa oli vähän vaikeuksia.

Silmukkaluvun tulee olla jaollinen 5:llä ja 2 + 2 reunasilmukkaa.

1. kerros: 1 reunasilmukka, * 2 s n, 3 s o *, 2 s n, 1 reunasilmukka

2.3. ja 4. kerros: neulo oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin.

5. kerros: 1 reunasilmukka, *2 s n, 1 langankierto, 1 kaksinkertainen ylivetokavennus, 1 lk *, 2 s n, 1 reunasilmukka

6 krs: neulo oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin sekä langankierrot nurin. Toista näitä 6 kerrosta.

 

Nyt olen innostunut vain kutomaan. Julialle on valmistumassa kevääksi takki ja sitä ennen haluaisin tehdä joululahjoiksi sukkia ja kaulahuiveja ja ommella kukkaroita ja pussukoita ja Iidalle ja FInjalle seinävaate, johon laitetaan tukkasoljet.

 

Tässä sivussa seuraan HPK:n ja JyP: in jääkiekkoa, joka ei nyt näytä kovin ruusuiselta HPK:lle!! Kuinka ihmeessä voidaan tehdä 15 sekunnissa 2 maalia??? Kysyn vain, kun itse en pysyisi pystyssä kuin 15 sekunttia! En ole muuttunut jääkiekkofaniksi vaikka kävinkin vuosia sitten huutamassa kurkkuni kipeäksi Suomi-Saksa ottelussa ja varmasti minun kannustushuutoni auttoivat Suomen voittoon. Istun yhden suurimman HPK fanin vieressä tässä keittiönpöydän ääressä, kun kolme läppäriä toimii yhtäaikaa. Neljäs lähti äsken kotiin....Tämä oli varsinainen Chatroom eli keskusteluhuone, kun kaikki neljä konetta olivat yhtä aikaa käytössä ja siinä sivussa sitten Tein vielä gulashia ja keitin perunoita, laitoin salaattia ja leikin Julian kanssa. Mihin eivät isoäidit pystyisi?

 

Sovitimme Julialle minun vanhaa balettimekkoani, jonka Oma isoäitini ompeli minulle, kun 3-vuotiaana kävin Imatralla Alasen Balettikoulua.

 

 

 Pienibalettitanssija siivoaa kirjahyllyä 54 vuotta vanhassa mekossa. Muutama neppari on irronnut vuosien varrella, muuten balettimekko on täysin käyttökunnossa.

 

 

Vauvanpeitto / BABY QUILT

tyttäreni tekemä vauvanpeitto ystävättärensä vauvalle. Näin on käsityö perinne siirtynyt 1800-luvun lopulta tähän päivään. Minä opin isoäidiltäni Emma Ikoselta ja nyt Anna on opetellut tilkkupeittojen tekoa. Ihana huomata, että käsillä tekemisen ilo jatkuu sukupolvelta toiselle.

This Quilt was made by my daughter. Handwork Tradition continues from 1800 to today. From my grandmother to my daughter. What a wonderful feeling to see that  handwork skills are not disappearing but staying alive and giving joy to every one.

Tässä peitossa on kankaita Marimekolta, Eero Aarniolta ja muutama Pariisista ostettu kangaspala. Tämä ei ole uusiopeitto, mutta joskushan kankaat on hankittava uusina, että ne myöhemmin pääsevät uusiokäyttöön!

This Quilt is not made of recycled materials. It has parts from Marimekko, parts from Eero Aarnio and some pieces of a material I bought from Paris.

Myssy / Mütze

kun liikaa yrittää niin korkealta putoaa. Ajattelin tässä siivota ompeluhuoneen, ja pestä pyykit ja lähteä sitten iltapäiväksi töihin - järjestämään toisen ihmisen asuntoa kuntoon. Ja siinä välissä suunnittelin aloittavani kahden tilaustyön eli vauvan tyynyjen ompelemisen. Lisäksi sain tyttökaveriltani valtavan kasan vaatteita, kokoa 34 eli juuri minulle sopivia, kun olen laihtunut 3 kiloa. Lyhentelin eilenkin kolme hametta ja tälle päivälle olin jättänyt hameen ja pari muuta vaatetta muutostöitä varten koneen viereen. Vaan siellä ne kaikki odottavat päivää parempaa. Makaan sängysssä ja tyttökaverini on käynyt jo kaksi kertaa hieromassa Ischias-hermoa, kun nähtävästi se taas pitkästä aikaa ilmoitti olemassa olostaan sen jälkeen,kun olin nostanut painavaa laatikkoa ja yrittänyt kurotella kaapin päälle. Putosin maahan polvilleni, kun minua puukotettiin selkään..ainakin siltä se tuntui, kun rojahdin laatikon mukana maahan ja jäin siihen makaamaan kuin joku puoleksi tapettu eläin. Suomalaisten voimasanojen saattelemana kompuroin portaat alas ja raahauduin sänkyyn. Onneksi alakerran naapurini tuli apuun, kun löysin kännykkäni ja sain soitettua hänelle.

Lisäksi joku Virus on aktivoitunut elimistössäni ja sain lääkkeet tänään. Guidon piti ajaa Essenin Uniklinikalle hakemaan lääkemääräys, kun sitä ei kuulemma voitu faksata meidän apteekkiin. Se oli kahden tunnin keikka pelkän lääkemääräyksen takia. Nyt toivon, että Virus voidaan rauhoittaa. On sellainen tunne kuin jossain tieteisfilmissä, jossa joku Virus raivoaa eikä sitä voida eristää. Tämä on sellainen Virus,joka jokaisella meistä on kehossaan, mutta meillä elinsiirtopotilailla on immuunisuoja nollassa, joten kaikki elimistön viholliset saattavat milloin vain aktivoitua.

Olen ommellut ja aloittanut myös kutomisen. Innostuin isojen lankakerien katsomisesta ja olen käynyt erilaisia blogisivustoja läpi ja löytänyt uskomattomia käsityöihmisiä joka  puolelta. Paras tähän astisista on http://haaraamo.blogspot.fi/2011/01/ruskeat-palmikkosukat.html

vanhoista langanlopuista kudottu myssy. Silmukoita 40 ja puikkojen koko 5,5, langat pääasiassa kaksin-tai kolminkertaisena, riippuen lankojen paksuudesta. Neuloa voi erilaisia kuvioita, minulla oli tässä myssyssä ensin 6 kerrosta 2 oikein 2 nurin, sitten nurjaa 6 kerrosta ja sitten 1 oikein ja 3 nurin ja sininen osa on samaa jatketta, kunnes kavensin jokatoisen oikein ja kun silmukoita oli 20, vedin langan läpi ja päättelin ja tein pahvipyörylöiden avulla tupsun.

Nyt on pakko levätä. Makaan sängyssä, jalat 5 tyynyn päällä koukussa ja yritän olla huomaamatta selkäkipua. Oli ihan pakko nauraa äsken niin, että kyyneleet valui silmistä, kun Guido kiskoi päällyshousuja jalasta ja yritti pukea minulle yövaatteita päälle. Luultavasti kipu oli niin mieletön, etten pystynyt muuta kuin nauramaan. Siinä sitten kikatimme kuin puolihullut, kun Guido veti pyjaman paidan pääni yli ja huomasi siinä vaiheessa, että napit olivat kiinni eikä pääni mahtunut läpi ja minä roikuin jotenkuten sängyn ja lattian välissä ja hän yritti avata puseron nappeja....

lahjoituksia päiväkodille / Bags for Kindergarden

Poikani vanhat farkut ja Eero Aarnion kangas = kassi tarhalaiselle.

koristeluun ompelin siksakilla muutaman lastenkankaasta leikatun kuvan . Antaa farkulle vähän väriä. Tosin tuo yläosa Eero Aarnion kankaasta on iloisen kirjava.

Laukun Tein housujen lahkeista. Avasin lahkeet ja ompelin yhteen ja lisäsin taskun, jonka leikkasin vähän reilumman kokoiseksi, että pystyin siksakkaamaan sen. Taskun yläosan niitit haittaisivat muuten taskun paikalleen ompelua. Naruksi löysin laatikoistani purjenarua ja vanhoista takeista olen karsinut stoppareita talteen.

Muut lahjoittamani laukut Ovat enemmänkin tyttöjen makuun, joten päätin tehdä vähintään yhden poikamaisen. Onhan siellä päiväkodissa toki poikiakin. Sitä vain tekee niin mielellään söpöjä tyttömäisiä laukkuja.

Mikä oikeastaan on KOTI ja missä se on?

Tulin KOTIIN, kun palasin Saksaan ja lensin KOTIIN, kun menin Suomeen. Missä siis se kotini on?
Asuin elämäni ensimmäiset 15 vuotta Imatralla ja tunnen sen yhä kodikseni, vaikka siellä ei enää asu kuin 91-vuotias äitini vanhainkodissa. Ensimmäistä kertaa tunsin tällä vierailulla jonkinlaista etäisyyden tai vierauden tunnetta Imatralla. Kadut olivat leveämpiä kuin aikaisemmin, uusia asuinalueita oli tullut lisää ja tutut tiet oli ylitetty uusilla teillä enkä aina tiennyt missä oikeastaan olin. En löytänyt lapsuuden Sappulaa enkä tietä Kimpoloon, jossa vietimme viikonloppuisin Raudanretkeilijöiden kanssa monia hauskoja hetkiä. Olen varma, että tutut paikat Ovat vielä olemassa, mutta tiet sinne suoristuneet, asfaltoituneet ja saaneet uudet nimikilvet. Tutulta tuntuvaa tietä ajaessani nousi jostain muistini sopukoista tunne, että tämän mäennyppylän tiedän, mutta kivitalo tien vieressä on tuntematon. Siellä asuvat uudet imatralaiset, joille paikka on tuttu juuri sellaisena kuin se nyt on.  Joskus tuli mieleeni, että rajan takaa, Karjalasta lähteneet ihmiset palasivat kotikonnuilleen juuri samanlaisissa mietteissä; "tuo suuri kivi oli talomme vieressä, mutta nyt Ovat kaikki rauniotkin jääneet metsän alle, missä on vanha pihapiiri, missä ovat leikkipaikat? Taisin olla vähän kuin pieni karjalaismummo etsimässä omia juuriaan.

Ihmettelin sisarellenikin sitä kuinka Imatra on mielessäni yhä KOTI. Palaan sinne mielelläni ja tapaan vielä muutamia siellä asuvia ystäviäni. Iloitsen jokaisesta tutusta paikasta ja kierrän usein Rajapatsaalla pienen lenkin, jonka tapasimme iltaisin tyttökaverini kanssa kiertää. Katsoimme talojen ikkunaverhot ja mietimme keitä siellä asuu ja mitä he tekevät. Sitä mietin yhä kierrellessäni asuinalueiden keskellä.

Kyse on ikääntymisestä johtuvasta lapsuuden- ja nuoruuden kaipuusta. Kaikki tähän joskus sairastuvat, kun tulevat 50-60-vuoden ikään. "lapsuustakautuma", "menneen ajan kaipuu" - kutsuipa sitä millä nimellä hyvänsä, se iskee vääjäämättä tähän ikäkauteen siirryttäessä. Joku paikka elämässä on aina se KOTI, jonne jokainen mielessään palaa, ja jonka katuja ja kumpuja kaipailee. Asuin miltei yhtä kauan Lapissa, Rovaniemellä, mutta sitä en ole koskaan kutsunut kodikseni. Se oli välivaihe elämässäni ja sieltä siirryin tänne, joka tuntuu kodiltani. Lähden kodistani toiseen kotiin ja palaan aina kotiin Saksaan. Täällä ovat ne ihmiset, joita rakastan ja jotka ovat minulle tärkeitä.  Koti on minulle siellä missä ne ihmiset ovat, joiden kanssa viihdyn ja jotka merkitsevät minulle kaikkea elämässäni. Koteja voi olla moniakin, joskus yhtä aikaa. On kesämökkikoti ja on kaupunkikoti ja on venekoti ja on ulkomaankoti ja on mummola-koti. Kaikissa voi viihtyä ja tuntea olevansa suojassa. Ja kodeista voi myös luopua suosiolla, kun aika on tehnyt kodista asunnon. Se ei ole sitten enää KOTI.

pieni polku on muistoja tulvillaan ja jalat vievät kuin itsestään järven rantaan. Metsä tuoksuu niin kuin se on aina tuoksunut. Äänet ja tuoksut vievät minut lapsuuden tunnelmiin ja siksi jokainen pieni tuttu polku tuntuu niin kotoiselta. Muisti on merkillinen olento meidän aivoissamme. Sinne tallennetaan pienimmätkin äänet ja tuoksut ja niiden valloilleen päästäminen tuo joskus kyyneleet silmiin. Vaikka suuri kivi ei olekaan enää niin järin suuri ja valtava petäjä on kutistunut, minä muutun silti hetkessä pieneksi tytöntylleröksi, joka kuumana kesäpäivänä keräsi käpyjä puolukankeruu matkalla ja teki mielummin heinäukkoja kuin täytti mukiaan marjoilla.

vanhasta sota-ajan korsusta rakennettu sauna, joka on saanut uuden peltikaton on samalla tavalla kokenut muodonmuutoksen kuin minun muistoni lapsuudesta. Jotain vanhaa on jäänyt ja uutta on tullut tilalle. Kaikki ei häviä vaikka joskus niin kuvitteleekin. Jokaisella sukupolvella on omat muistot lapsuudesta ja nuoruudesta ja niitä vaalitaan sitten joskus "vanhana". Niissä vaelletaan kuin pyhätössä. Etsien tuttuja tuoksuja ja kotoisia ääniä.

 

Mummonmökki on mielessä yhä tällaisena iloisenkirjavana, kodikkaana, vaikka todellisuus olisi jo purkanut sen vuosikausia sitten ja rakentanut paikalle 10-kerroksisen kerrostalon.  (kuva on Rauman taidemuseosta, taidemaalari  Sinikka Palosen näyttelystä http://www.raumantaidemuseo.fi/suomi/palonen.html)

Kaikki muuttuu Eskoseni

Ei tullut juoksua lehtien keskellä. Tietä ei enää ole. On levennetty ajokaista ja kävelypolku on kadonnut jonnekin suunnittelutoimistojen kaavoituksiin.

on niin paljon muutakin kadonnut jonnekin muistojen lokeroihin ja taas uusia teitä ja uusia asuinalueita tullut tilalle niin että eksyin tänään jonnekin ihan vieraaseen paikkaan, jossa en ole vielä koskaan eläessäni käynyt. kuin olisin vieraassa kaupungissa ollut. Mihin Ovat kadonneet tutut leikkipaikat ja uimarannat? Hotelleja keskellä metsää, luksustaloja turisteille ja satoja uusia omakotitaloja niitä tarvitseville. Ei sitä kaupunkia enää ole, jossa lapsuus tuntui tutulta ja turvalliselta. Järkeni sanoo, että muutos on pakollinen ja välttämätön uusien ihmisten elintasolle. Tunne sanoo, että olen kadottanut jotain arvokasta, jotain joka kuului minulle. Ristiriitainen tunne, kun en kuitenkaan enää asu täällä. Tuskinpa olisin sen onnellisempi jos Imatra ei olisi muuttunut. Kukapa tänne olisi jäänyt, kun terästehdas ja paperitehdas kutistuivat eikä uusia työpaikkoja tehty entisten tilalle. Nyt tuovat itäisen naapurimaan turistit toimeentuloa sadoille imatralaisille - kunhan ei vain kääntyisi kehitys liiallisen rahanhimon mukana meitä vastaan. Paikalliset valittavat, että Suomi myydään itään, mutta Kuka myy?? Suomalaiset itse. Jos ei tuo ikuinen rahanhimo olisi vallannut suomalaisia niin tontit voitaisiin myydä hiukan halvemmalla myös suomalaisille. Tilanne on vähän sama kuin suomalaisten hinku saada etelän auringon alta asunto itselleen. Espanjan aurinkorannat ovat betonista ja espanjalaiset valittavat, etteivät paikalliset pääse enää nauttimaan edes pläntistä vapaata luontoa meren rannalla. Rahanhimo se valtasi aikoinaan espanjalaisetkin ja nyt on edessä laskunmaksu. Ei ole luontoa mitä ihailla, ei rantaa, missä ei olisi tuhansia paljasrintaisia turisteja.

Meidän metsäpoluillamme pidetään loistojuhlia loistohuviloissa ja lintujen pesinnän näkee enää Television luonto-ohjelmista.

Ei sitä lapsuudenmaisemaa enää saa takaisin sellaisena kuin se joskus oli, mutta uusille lapsille tulevat uudet lapsuudenmaisemat, jotka taas joskus muuttuvat. Näin se on aina ollut. Muistoissa kaikki säilyy puhtoisena ja ah, niin kauniina.

Suomen Syksy

Italian auringosta Suomen syksyyn.  Kenties suora hyppy Gardajärven helteestä Etelä-Karjalan värikkääseen lehtien laskuun ja +3 asteen auringonpaisteeseen olisi tuhonnut muistot kesästä yhtä raa´alla tavalla kuin kuolleet ketut ja mäyrät Helsinki-Imatra välisellä tiellä, mutta tämä asteittainen siirtyminen Itävallan loppukesän ja koti-Saksan jälkihelteen kautta Suomeen tulo palauttaa mieliin lapsuuden metsän tuoksun ja talven odottamisen riemun. Todellakin sen odottamisen riemun, kun haaveiltiin pulkkamäestä ja lumilinnoista. Muistan, kun äidin ja mummin kanssa kävimme Imatran vanhan aseman (purettu jo aikaa sitten - mikä kulttuurihistoriallinen tuhotyö Imatran päättäjiltä) seudulla, jossa valtavat vaahterat (vai olisiko sittenkin olleet poppelit) pudottivat suuret lehtensä maahan ja minä juoksin paksun lehtikasan keskellä ja nautin lehtien rahinasta. Lähden tänään kävelemään saman reitin ja jos joku näkee yhden 56-vuotiaan riehuvan lehtikasassa niin se olen minä!

USKOMATON TAPAAMINEN KOUVOLASSA LÄHES 40-VUODEN JÄLKEEN!
Täytyy myöntää, että Facebook yhdistää ihmisiä, vaikka siitä oltaisiin sitten mitä mieltä tahansa. Muutama vuosi sitten löysin entisen naapurini ja tyttökaverini äidin FB:n avulla ja eilen kävin tapaamassa häntä Kouvolassa. Edellisestä tapaamisestamme oli noin 40 vuotta. Eikä hän ollut muuttunut kuin korkeintaan parempaan suuntaan. Hän on aina ollut upea nainen punaisen pitkän tukkansa kanssa ja nyt vain hänen tukkansa pituus oli muuttunut - muu olemus oli aivan kuten lapsuudestani hänet muistin.  Muistan, kun kerran kävelimme tyttökaverini kanssa hänen perässään Rajapatsaalla ja pari nuorta poikaa kääntyi viheltämään hänen peräänsä! Ei siis meidän peräämme...Sellainen on Anja yhä vieläkin. Saa miesten päät kääntymään upealla olemuksellaan. Mikä ihmeellisintä tässä tapaamisessamme oli, tuntui kuin edellisestä tapaamisestamme olisi ollut tasan 2 päivää! Tunnelma oli välitön ja iloinen ja hauska ja nauroimme kippurassa, kun yritimme valokuvata toisiamme ja itseämme yhdessä. Välillä kuvattiin kattoa ja välillä meitä tuntui olevan kolmin kappalein, kun hekotukseltamme ei Kamera pysynyt paikallaan. Vaan saatiinhan sitten kuvat. Tähän eivät ehdi, kun istun ex-mieheni ex-talossa ja kameran johdot Ovat kotona Saksassa.

Sain lääkäriltä lentoluvan ja tulin äitiä tapaamaan. Hän oli tosi pirteänä ja ihmetteli eilen illalla mistä minä tupsahdin hänen huoneeseensa. Katselimme kuvia ja muistelimme menneitä ja kerroin tutuilta terveisiä. Ja katselimme kuvia ja kerroin tutuilta terveisiä ja taas muistelimme menneitä ja taas kerroin terveisiä ja äiti oli joka kerta yhtä ihastunut ja ilahtunut...kun hänen muistinsa on jättämässä hänet, mutta siitä huolimatta hän nauttii aina, kun käymme häntä tapaamassa. Valitettavasti edellisestä kerrasta on jo vuosi kulunut, kun tuo maksansiirto aiheutti lentokiellon. Nyt olen jo hyvässä kunnossa ja olen onnellinen, että tapaan äidin näin pirteänä. Eihän hän sairas ole, muisti vain on mennyt aivoinfarktien seurauksena ja nyt alkaa pikkuhiljaa dementiakin vaivata-vaan ihme olisi jos ei 91 ikävuoteen jotain ongelmaa mahtuisi. Äiti on elänyt aivan uskomttoman värikkään ja monimuotoisen elämän.

Nyt ryntään siis tuonne ihanaan syksyiseen päivään lehtien joukkoon. Iloista syksyä kaikille!

italialainen sämpylä - hyvä työkalu naulan hakkaamiseen

italialaista sämpylää voisi hyvin käyttää hyvin naulan hakkaamiseen seinään - jos on sattunut unohtamaan vasaran kotiin. Ei tarvitse edes kuivattaa sämpylää, kun sen ostaa leipomosta ja tuo kotiin ja iskee pöytään ( Iskeä on oikea sana) ja työntää leipäveitsen sämpylän sisään. Me "saksalaiset" olemme tottuneet joka aamuiseen, tuoksuvaan ja pehmeään sämpylään, suomalaisena olin tottunut ihanan rapeaan näkkäriin juuston kanssa ja täällä Gardajärvellä olen pakosta tottunut paksuihin, ihanannäköisiin ja rautatangon koviin sämpylöihin, joiden sisus yllättää TYHJYYDELLÄ: ei muuta kuin ilmaa kuorien sisällä. Appeni sanoi, että sämpylän voi täyttää hunajalla ja anoppini sanoi, että siitä voisi askarrella joulukoristeen. Ainakin se säilyisi jouluun asti.

ulkoapäin kaikki näyttää vielä ihan normaalilta.

sisus on tyhjää täynnä. Ehkä nämä ovatkin jotain erikoisia reikäsämpylöitä, jotka pitää täyttää hunajalla tai marmeladilla. Syöminen oli vain erittäin vaikeaa, kun hampaat eivät pystyneet kuoren läpi sisäosaan. Hunaja meni ihan hukkaan.

On mielenkiintoista tehdä tuttavuutta eri maiden ruoka-leipäkulttuuriin. Lapsuudestani muistan paksun näkkileivän juuston kera ja se maistui aivan ihanalta. Saksalainen anoppini sanoi, ettei häntä saisi mikään syömään näkkileipää, kun hän on tottunut lapsuudestaan saakka tuoreisiin sämpylöihin. Meillä kotona syötiin viikolla aina aamupalalla näkkileipää ja viikonloppuna ostimme tuoreen ranskanleivän, josta leikattiin paksuja paloja ja niiden päälle laitettiin hunajaa, jonka ostimme eräältä venäläis-saksalaiselta hunajanvalmistajalta Imatralla. Se oli aina viikonlopun luksusta. Myöhemmin Amerikassa asuessani kaipailin ruisleipää pehmeän pahvileivän tilalle. Ja nyt Saksassa asuessani nautin siitä, kun saan aamuisin käsin tehtyjä ihania pehmeitä sämpylöitä kylän leipomosta, jossa kaikki tehdään vielä omassa leipomossa eikä sämpylätaikinaa tuoteta Kiinasta.Leipiä löytyy joka makuun; on ruisleipää, sekaleipää, Finn-Brot nimistä tummaa leipää ja kymmeniä erilaisia leipiä, jotka kaikki Ovat ihania maultaan. Ja varmasti kotitekoisia.

Tänään ostimme hedelmiä markkinoilta. Viinirypäleet Ovat hyvin kypsyneiden mansikoiden kokoisia ja maistuvat täyteläisiltä. Persikat olivat hyvänä vuotena kasvaneiden omenoiden koossa eivätkä mahtuneet edes kouraan. Ja maku oli täydellisen hedelmäinen. Olen syönyt joka päivä hedelmäsalaattia, jonka teen torilta ostetuista hedelmistä. Täällä nämä Ovat nyt sitten "kotimaisia" tuotteita. Ainahan sitä pitää suosia kotimaista, joten en ole ruvennut etsimään saksalaisia omenoita tai suomalaisia mustikoita.

Eipä tullut Veronan matkaa...

Moista ruuhkaa en ole koskaan missään autobahnilla nähnyt, en vaikka Saksassa loma-aikana jopa 200 km ruuhkat Ovat tavanomaisia. Mikään ei liikkunut ei sitten mihinkään. Paahtavassa helteessä seisoimme 3 kaistaisella autobahnilla, josta oli hätätilassa tehty 4,5 kaistainen italialaiseen tapaan. Pääsimme ulos jotenkin, emme kuitenkaan takaperin peruttamalla, kuten meitä vastaan tullut italialainen. Näköjään kaikki on sallittua hätätilassa - ainakin italialaisella autobahnilla. Saksassa moisesta saa sakot.

Palasimme takaisin ja ehdimme sopivasti Desenzanon valtaville katumarkkinoille. Kilometritolkulla myyntikojuja. Italiaiset ostavat paljon vaatteita markkinoilta. Laatu vaikutti tosi hyvältä, kun ostimme Guidollekin poolopaidan, housut ja nahkakengät ja kaikki reilusti alle satasella. Kengät todettiin erittäin mukaviksi, kun tänä iltana kävelimme uuteen ruokapaikkaan miltei täydenkuun loistaessa Gardajärven pinnalla. Ah niin romanttista.

tyhjät mallinuket odottivat autoihin pakkaamista. Mitä jos olisi tällaisen ostanut mukaansa? Olisiko tämä nyt sitten italialaisen miehen malli vai roomalaisen patsaan kopio?

Desenzano ja Gardajärvi iltapäivän auringossa. Järvi on kaunis mistäpäin tahansa katsottuna. Pilvet yltävät järven eteläpäähän yleensä vasta illalla tai yöllä - ainakin näin syksyllä. Sää on todella kaunis ja lämminkin, vaikka palelenkin alle 25 asteessa. Sitä se tekee, kun Lapista tulee. Siellä sitä ollaan totuttu vähän korkeampiin lämpötiloihin!  Säätila pysyttelee ainakin loppuviikon yhtä kauniina kuin nyt. Veronaan yritämme huomenna uudelleen toivottavasti paremmalla onnella. Haluaisin ehtiä vielä Mantovaan ennen kuin sunnuntaina suuntaamme kohti Itävaltaa ja Zell am Seetä, jossa yövymme tutussa hotellissamme. Saimme tosi edullisesti kaksi kahden hengen huonetta. Ja onnellisten mehiläisten hunajapurkki odottaa meitä hotellissa. Saló `n torilta kotiviemisiksi lähti laventelihunajaa . Kastanjahunaja valloitti minun makunystyrät. On niin paljon mielenkiintoisia ja uusia makuelämyksiä. Olen oppinut arvostamaan kaikkea mikä maistuu hyvältä, tuntuu hyvältä ja tuo hyvän mielen. Olen oppinut innostumaan ja nauttimaan. Olen oppinut kokeilemaan ja huomaamaan osaavani tehdä asioita, joita en uskonut osaavani tehdä. En pelkää näyttää tunteitani, jos ilostun jostain. On niin paljon asioita tässä elämässä, joita jättää tekemättä, kun kuvittelee voivansa siirtää ne jonnekin tulevaisuuteen. Mitä jos sitä tulevaisuutta ei ole olemassakaan? Päivät vierivät ohi huomaamatta - aika hurahtaa ohi ennen kuin siihen ehtii tarttua. Menetettyä päivää ei saa koskaan takaisin, ei sellaisena kuin se juuri nyt oli. Jos minun tekee mieli ostaa itselleni hame, kaulakoru tai purkki hunajaa - teen sen. En halua kirjoitusta hautakiveeni: " eipä ehtinyt elämään, kun siirsi kaiken tulevaan!".

Gardajärven takana säihkyvät katuvalot kuin sadat pienet helmet. Kuu loistaa taivaalla valaisten pimeää yötä ja meidän yksinäinen lepakkomme lentelee poukkoillen sinne tänne kuin toivottaen meille hyvää yötä. Oravanpojat Ovat menneet nukkumaan. Ne hyppivät auton sisälle, kun ovet avaa hetkeksikään. On tarkastettava laukut ja tavaratila ennen kuin lähdemme kotiin. Olisi ikävä erottaa pieni oravanpoikanen äidistään ja isästään. Eihän se tulisi toimeen edes saksalaisten tovereittensa kanssa, kun ei puhu samaa kieltä.

hyvää yötä!

Gardasee ja ompelukone jätettiin kotiin!

Ompelukset Ovat saaneet jäädä kotiin. Ompelukonetta ei saatu mahtumaan autoon. 21 vuotta vanha BMW (Guidon vanhempien Auto) sullottiin niin täyteen pussukoita ja nyssyköitä, että varmasti 4 henkeä pärjää 2 viikkoa lomalla Gardajärvellä eikä sinne mahtunut enää hiirenhäntääkään saatu sitten ompelukonetta. En ottanut edes neulomuksia mukaan vaikka ensin niin ajattelinkin. Tämä on lomaa ja nyt nautitaan roomalaisista kaivauksista, linnoista ja viinitiloista.

Lähdimme 7.9 kotonta Bergisch Gladbachista aamulla 7.15 ja tehtyämme aika monta pysähdystä päädyimme kello 18.00 Innsbruckiin, jossa yövyimme vanhan Brenner-tien varrella olevassa hotellissa. Maisemat hurmasivat ilta-auringossa. Aamulla jatkui matka kohti Moniga del Gardaa. Olimme jo huhtikuussa varanneet kaksi asuntoa talosta, joka kuvien mukaan vaikutti erittäin kauniilta paikalta, emmekä pettyneet. Asumme talon yläkerrassa kahdessa asunnossa, jotka Ovat kiinni toisissaan eli meillä on yhteinen keittiö ja ruokailuhuone, olohuone, alhaalla yksi makuuhuone Guidon vanhemmille,ja meidän makuuhuoneemme (3) Ovat yläkerrassa. Pihalla on uima-allas ja parvekkeiltamme upeat näköalat suoraan Gardajärvelle. Aurinko paistaa lähes koko päivän taloomme ja ensimmäisinä öinä oli pakko pitää kaikki ovet ja ikkunat auki. Seuraksemme saimme yhden sisälle eksyneen lepakon, joka liiteli makuuhuoneessamme, kun ei osannut mennä ulos.

Näkymä hotellistamme Innsbruckissa, vanhan vuoristotien varrelta. Hotellin nimi on Stephensbrücke, jos joku joskus haluaa siellä yöpyä, voin suositella. Hyvä aamupala ja hotelli maksoi 75 euroa / huone.

Näkymä toiselta parvekkeelta Gardajärvelle. Aamuaurinko oli niin kuuma, ettei aamupalan syöminen polttavassa auringossa onnistunut, mutta koska ovet avautuvat kokonaan järvelle päin, söimme kuin ruhtinaat aamiaishuoneessamme ja nautimme sekä näköalasta että lämmöstä. Talossa on kaikki mitä tarvitsemme astianpesukonetta myöten. Vain uuni on vähän pienenlainen ja suihku kuulemma standardimittainen vain italialaisille! Suuret saksalaiset miehet eivät kuulemma mahdu suihkuttelemaan, mutta kyllä se minulta sujuu.

Gardone Riviera ja Andre Heller´in puisto, joka on näkemisen arvoinen.Kulkee myös nimellä Giardino Botanico Hruska, jonka wiiniläinen taiteilija André Heller omistaa. 20-luvun alussa hammaslääkäri Arthur Hruska (1880-1971) rakensi itselleen tämän loistohuvilan. Ei ihme jos hänellä oli rahaa siihen, sillä vetihän hän  omakätisesti jopa viimeisen Tsaarin hampaita eikä varmasti ihan pikkurahalla häntä palkittu siitä hommasta. Puisto on täynnä trooppisia kasveja ja välimeren ilmaston kukkia sekä patsaita ja vesiputouksia, jotka on rakennettu kalkkikivestä. Palmuissa kasvaa orkkideoita ja tekolammikoissa uiskentelevat valtavat Koit ja kultakalat.

Il Vittoriale degli Italiani. Täysin erilainen puistoalue kuin edellinen on muistomerkki italialaiselle runoilijalle / sotilaalle Gabriele d`Annunziolle. Mies, joka hurmasi naisia, vihasi saksalaisia ja kunnioitti Mussolinia ja innostui lentämään Wienin yli heitellen lentolehtisiä joissa kehoitti itävaltalaisia unohtamaan sodan. Paikka on uskomaton, yli 600 000 neliömetrin puisto, jossa kuvassanäkyvä teatterikatsomo dÁnnunzion omille teatteriesityksille. Tämä Villa ja puistoalue on ehdottomasti nähtävien listalla jos tänne Gardajärvelle tulee lomailemaan. D´Annunzio rakennutti alas puistoonsa laivan, joka betonoitiin paikalleen.

Sisääntulo puistoon ja museoon. Pääsimme Guidon kanssa ilmaiseksi kaikkialle, kun minulla on invalidikortti. Italiassa sillä pääsee miltei kaikkialle ilmaiseksi ja lisäksi saattava henkilö eli Guido pääsee myös ilmaiseksi mukaan. Muuten sisäänpääsy sekä museoon että puistoon olisi maksanut 16 euroa / henkilö. Näin syyskuussa turistit Ovat jo pääosassa hävinneet paikalta ja meillä oli todella rauhallista kävellä puiston loistavia käytäviä pitkin. Kaikkea on kaksinverroin; torneja, puistoteitä. Ruusupuisto on varmasti kesällä upea.

Ruusupuisto, joka kesällä on täynnä ruusuja. Nyt jäljellä oli vain muutamia harvoja kukkivia yksilöitä.

Sotalaiva, jonka d`Annunzio raahasi etelä-Italiasta ja se asetettiin betoniin puutarhan satojen portaiden päähän. Puutarhassa on tunne kuin labyrintissä; aina ei tiedä mistä menee tie mihinkin ja johtaako se yleensä minnekään.

Huomenna on edessä Verona, joten siitä myöhemmin.  Olen aivan hullaantunut tähän seutuun, kuten aikoinaan 1780-luvulla Goethekin, joka teki tänne matkan, tosin aivan erilaisilla menopeleillä kuin me nykyisin. Goethen oli tultava toimeen italian kielellä, kun me taas saamme aina vastaukset saksaksi, vaikka kuinka yrittäisin puhua vasta opittua italiaani. Vain pienessä "Tante Emma"- kaupassa tässä talomme lähellä minun annetaan puhua italiaa ja ollaan tyytyväisiä, kun jotenkin pystyn selvittämään asioita italiaksi, siitä huolimatta, että jopa Tante Emma (saksalainen nimitys pienille sekatavarakaupoille) puhuu melko hyvää saksaa. Sieltä ostamme tuoretta italialaista oliiviöljyä, ihania jalkapallon kokoisia persikoita ja viinirypäleitä joita saa kaksi kertaa purra, ennen kuin se on syöty.  Lidl´istä saamme sitten halvalla kaiken muun, mutta periaatteesta käymme ostamassa Tante Emman kaupasta  kaiken muun tuoretavaran.

Siispä huomiseen.

Schürze aus PONI-Stoff von Eero Aarnio/ PONI-kuvioinen esiliina

ja taas ollaan ommeltu helteessä, parvekkeella. Tuloksena iso essu Eero Aarnion PONI-kankaasta. Todellinen ilopilleri keittiöön ja tarpeeksi iso, että peittää kaikki vaatteet. On vain niin hieno, ettei sitä oikein raaski edes käyttää. Täytyy Kai tehdä toinen essu peittämään tämä essu...niinkuin ennen vanhaan vanhoilla ihmisillä oli tapana peittää matoilla hyvät huonekalut ja jos räsymatot olivat liian hienot istuttaviksi, nekin peitettiin sanomalehdillä. Niin ei kukaan edes tiennyt minkäväriset sohvat talossa oli! Siis ihan turhaa. Tämä kangas täytyy näkyä:

Essu edestä ja
Essu takaa:

Taakse laitettiin nauhojen sijaan tarranauhat, koska nauhat olisivat vetäneet kankaan ryppyyn ja sitä emme halunneet. Tarranauhoilla voi essun suuruutta muutella melko väljäksi eli sopii myös isokokoisemmalle kuin Anna on.

Meillä on vieraita Helsingistä ja Raumalta. Sisareni poika, Milo on kahden kaverinsa kanssa 2 viikkoa tutustumassa Bechenin kuuluisaan aasi-kylään (Ovat käyneet pari kertaa Kölnissä, kun siellä on se kuuluisa tuomiokirkko, jossa on kolmen viisaan tietäjän luut, joten sitä piti käydä katsomassa.) Ovat käyneet myös pienessä kyläpahasessa tässä lähistöllä, joku pieni paikka kuin Düsseldorf....

Pojat ovat viettäneet ihan rauhallista aikaa nauttien paikallisista ruuista (turkkilaista pizzaa ja saksalaista olutta) ja tutustuneet kylän kapakkaan, joka on vain torstaisin auki. Osallistuneet vielä normaaleihin arkirutiineihin, kuten pyykinpesuun ja Julian vahtimiseen ja ompelemiseen. Tässä todiste, jos Kuka ei usko:

suomalaispoika osaa ommellakin!

ja kävelyretkiä Julian kanssa lähimaastossa. Hyvin sekin sujui, pizzan syöttäminen oli sitten vähän hankalampaa eikä vaipanvaihto sujunut ihan yhdeltä mieheltä yksin...