keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Köniswinter - Drachenburg

http://www.schloss-drachenburg.de/

Google ei suostu enää lataamaan kuvia, koska kuvakapasiteetti on jo käytetty, joten ainoaksi mahdollisuudeksi jää linkin avaaminen.

Siirryn myöhemmässä vaiheessa pois googlen sivustolta myös senkin takia, että jatkuvat mainokset sivun laidassa häiritsevät minua.

Kävimme jälleen kerran katsomassa kuinka upeaan kuntoon Nordrhein-Westfalenin kunnostama Drachenburg on saatu. Kunnostustyöt kestivät 15 vuotta, mutta on se jälki sen mukaistakin. Linna on rakennettu ennätysajassa vuonna 1882-84 ja sen rakennutti pankkiiri, pörssimies ja myöhemmin paronin arvon saanut  von Sartier, joka halusi huvittelu- ja edustuslinnan. Linnan pihaan rakennettiin puisto, joka von Sartierin kuoleman jälkeen koki Ruususen Unen ja rapistui niin, että koko rakennuskin haluttiin purkaa. Linna koko melkoisia muutoksia ja tuhoja vuosikymmenten aikana. Se oli sairaalana, Natsien eliittiopistona ja Saksan rautatieläisten koulutuskeskuksena ja jossain vaiheessa myös luostarikouluna, jolloin mm. "miesten tupakkahuoneen" kattomaalaukset (alastomat naiset) maalattiin piiloon. Nyt nuo maalaukset ovat taas paikallaan ja suuria lasimaalauksia lukuunottamatta linna on palautettu alkuperäiseen asuunsa.

Linnan historia on mielenkiintoinen. Von Sartier matkusti Ranskaan eikä koskaan yöpynyt linnassaan. Hän jätti perinnöksi linnan, mutta koska hänellä ei ollut lapsia, hänen veljenpoikansa, Jakob Biesenbach osti linnan ja päätti tehdä siitä turistikohteen rakentamalla 1904 linnan lähelle hotellin sveitsiläiseen tyyliin ja lisäksi hän rakennutti puumajoja "pohjoiseen tyyliin" puiston täyteen.  1910 Biesenbach myi linnan Edgar Simonille, joka halusi tehdä paikasta  huvipuisto-tyyppisen jokamiehen huvittelukeskuksen, mutta 1915 alkanut I. Maailmansota sotki suunnitelmat. 1923 linnan vuokrasi Hermann Flohr, joka vuokrasi puumajat Saksan punaisen Ristin Naistoimikunnalle "Parantolakodiksi". Suurin osa talon irtaimistosta huutokaupattiin ja myöhemmin linnaan muutti pyhän Mikaelin (St. Michael) koululaiset ja kaikki epäkristilliset maalaukset peitettiin. Koulu toimi vuoteen 1938 saakka, kunnes Natsit valtasivat rakennukset ja ajoivat koululaiset tiloista pois. Linna koki taas kerran uusien valtaajiensa myötä melkoisia rakennuksellisia muutoksia. Mm. kauniit portaat purettiin ja tilalle rakennettiin monumeltaaliset natsi-Saksan tyyliset portaat, jotka ovat yhä paikalla. Linnassa toimi ns- Adolf-Hitler-koulu 3 sodan loppumiseen saakka, jolloin amerikkalaiset joukot valtasivat koulun ja 1947 se toimi koulukeskuksena. Se kuulemma myytiin yhden dollarin hinnasta takaisin saksalaisille!

Linna oli tyhjänä kymmenen vuotta, kunnes vuonna 1971 Paul Spinat osti linnan ja rakensi sen hyvin erikoiseen tyyliin omien mielihalujensa ja - tyylinsä mukaiseksi huvittelu- ja taidenäyttelylinnaksi, jossa hän asui kuolemaansa saakka, vuoteen 1989. Hän piti loistavia juhlia, joihin kutsui taiteilijoita ympäri maailmaa. Mm. Andy Warhol kävi hänen juhliensa vieraana. Paul Spinat haki vieraansa kultaisella Rolls Roycella Königswinterin kaupungin rautatieasemalta ja toi heidät linnaansa. Nykyisin auto seisoo linnan pihalla ja vieraat tulevat hammasratas-junalla tai aaseilla linnaan.  Paul Spinat`in kuoleman jälkeen Nordrhein Westfalen`in liittovaltio osti linnan ja kunnosti sen alkuperäiseen muotoonsa. Ainoastaan suuret ikkunamaalaukset ovat jääneet tekemättä - kustannus syistä.

Linna on todellakin näkemisen arvoinen. Königswinterin kaupunki linnan alapuolella on myös käynnin arvoinen. Aivan Reinin rannalla, pieni, 40 000 asukkaan kaupunki on kesäisin turistien valtaama ja matka Kölnistä laivalla kestää vain 40 minuuttia.






perjantai 16. marraskuuta 2012

DEEP PURPLE ON VOIMISSAAN

On helpottavaa huomata, että nekin, joita ihailemme ovat kanssamme samalla linjalla - vaikka ehkä fyysisesti parempikuntoisia, mutta ryppyjen määrässä taistelemme samalla tasolla. Voi mahtava, että teki hyvää nähdä Deep Purple tuossa kunnossa; rajuna, rentona, ei retrona vaan yhä vaan vahvana ja räiskyvänä. Onkohan minun korvissani jotain vikaa, kun minusta alkoi tuntua siltä, että Deep Purplen musiikista on tulossa klassista. En sano tätä  siksi, että musiikki olisi menettämässä otettaan, vaan juuri siksi, että sen taso pysyy ja säilyy ja siirtyy seuraavalle sukupolvelle ja sitä seuraavalle. Katsojien keski-ikä oli 60 paremmalla puolella, mutta lavan etureunassa hihkui ja hillui nuoriso - se alle 60 ( näiden kuusikymppisten lapset ja lastenlapset).

Paikalla oli valkohapsista pitkätukkaa, nahkarotsi"nuorisoa" rollaattorien kanssa ja shampanjalasit kädessä kulkevia lääkäri- ja lakimiesryhmiä.  Kaikkia yhdisti yksi ja sama muisto nuoruudesta: Raju ROKKI!


Kitarasta lähti aivan uskomattoman hammond-soundit ja välillä tuli Mozartia ja taas mentiin jykevässä rokkihumussa. vanhat miehet olivat kunnossa ja tunnelma sähköistyi välittömästi, kun bändi ilmestyi lavalle. Lämmittelybändin yritykset saada meidät innostumaan eivät tuottaneet suurempaa tulosta, mutta Deep Purplen lavalle tulo sai 10 000 kuulijaa lähes hurmokseen.

Konsertti kesti yhdeksästä yhteentoista ja silti tuntui, että pari kappaletta ehdittiin kuulla. Olin tänä aamuna vielä niin energisessä latauksessa, että siivosin talon jo seitsemältä ja pesin huoneet ja kävin hakemassa aamusämpylät - hyvä, etten vienyt vielä aamukahvia ex-miehelle yläkertaan. Hän on lomalla täällä lapsia ja lapsenlapsia tapaamassa ja viettää huomella syntymäpäiviään.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Myyntinäyttely on ohi -

Bechenin katolisen seurakunnan kirjaston jokavuotinen kirjanäyttely yhdistettynä minun töitteni esilletuomiseen oli oikein hyvin onnistunut. Siitä huolimatta, että oli 11.11 eli karnevaalien alkurysäys ja Kölniin oli kokoontunut tuhansia..tuhansia ihmisiä niin, että vanhakaupunki piti jopa sulkea ihmisryntäyksen takia ja, että aurinko paistaa hehkutti syksyiseltä taivaalta ja että Bergisch Gladbachissa oli st. Martin markkinat ja kaupat auki pyhänä (tapahtuu vain 4 kertaa vuodessa eikä kuten Suomessa joka sunnuntai), niin siitä huolimatta kirjanäyttelyyn riitti tulijoita. Olin onneksi saanut edustavan nurkkauksen, sillä sisääntultaessa kassini ja tilkkupeitot iskivät ensimmäisenä silmään.

Kassa kilisi mukavasti ja sain hyviä kontakteja. Se kai se pääasia olikin. Tehdä töitäni vähän tutuksi kylän ihmisille. Kylä on täynnä eri alan käsityöläisiä. Eräs kultaseppä tuli ehdottamaan, että kokoontuisimme yhteen ja pitäisimme yhteisnäyttelyn. Idea on todella hyvä. Samalla ihmiset näkevät mitä kaikkea toiset osaavat ja tekevät. Jokainen meistä tekee jotain jossain muodossa. Omaa työtään ei vain osaa arvostaa eikä sitä aina uskalla tuoda esille.

Ompelulla ei tienaa omaisuutta. Oikealla markkinoinnilla kyllä. Tyttökaverini lastenkodilta on kaupallisen koulutuksen saanut ja hän suorastaan hehkui myyntitykkinä. Jospa hän olisi ollutkin koko ajan paikalla, olisin varmasti lähtenyt tyhjätaskuna kotiin. Kaikki ihmiset olivat hänelle potentiaalisia ostajia. Minä ompelen, mutta en osaa myydä kuten Sabine. Meillä riitti naurua, kun iltakahvilla kävimme läpi hänen myyntikikkojaan. Eräs nainen lilanvärisessä puserossa saapui hypistelemään kasseja ja minun ottaessa tilauksia vastaan, Sabine tarttui myyjän tehtäviin (hän oli tullut vain moikkaamaan minua....) ja esitteli laukkuja toinen toisensa jälkeen. Kertoi kankaiden olevan uniikkituotteita Suomesta, yksilöllisiä design-tuotteita, joita ei näe kenelläkään toisella...laukku sopi naisen puseroon kuin nakutettu....liian vaaleako...käännetään laukku sisäpuoli ulospäin ja - voilá, se sopii loistavasti puseron väreihin.....ennen kuin ehdin ottaa kaikki tilaukset vastaan, laukku oli vaihtanut omistajaa ja nainen lähti iloisesti laukku olkapäällään keikkuen kohti ulko-ovea.

Olin kirjoittanut seinälle tekstin, että kaikki tuotteeni ovat kierrätystä parhaimmillaan; puserot, housut, hameet ja kravatit saavat uuden asun. Olin kutonut lakanoista ja Guidon paidoista repimistä suikaleista laukun, jota monet tulivat vielä jälkeenpäinkin ihmettelemään. Tärkeintä mielestäni oli juuri se, että ihmiset tajuavat, ettei kannata heittää mitään vanhaa ja hyvää pois, vaan kaikesta voi tehdä jotain uutta. Jos ei osaa ommella, voi kutoa. Jos ei osaa kutoa, voi virkata. Jos ei osaa virkata ei kutoa eikä ommella, voi letittää kankaansuikaleet ja tehdä niistä mattoja tai pannunalusia. Kaikki napit, vetoketjut ja housujen ja paitojen logot ja nimikilvet säästän johonkin uuteen tuotteeseen. Mikään ei mene roskiin. Harvoin ostan uusia kankaita ja sitten jos ostan, Ikean paksuja ja vahvoja kankaita 3 euroa metri tai erittäin ihania Marimekon tai Eero Aarnion hauskoja kankaita, joista olen sitten valmis maksamaankin 20-27 euroa metri. Niistä teen suomalaiselle seurakunnalle joulumyyjäisiin laukkuja. Suomalaiset arvostavat suomalaista tuotetta.

Myyjäisnäyttely oli hauska kokemus ja tiedän, että opittavaa on valtavasti. Varsinkin, kun vilkaisin taas Tilkunviilaajan upeita tilkkutöitä.

Huomenna tulee ex-mieheni kylään- tapaamaan vaan lapsia ja lapsenlapsia.  Torstaina menen Deep Purplen konserttiin Kölniin ja vedän vanhat nahkarotsit niskaani ja heittäydyn mielessäni 40 vuoden takaisiin tunnelmiin ja jätän nykyisen ja entisen selviämään kahdestaan. Perjantaina on meillä lapsenlapsi-päivä ja lauantaina juhlitaan exän synttäreitä. Sunnuntaina hän lentääkin sitten takaisin vaimonsa luokse. En ehdi ommella, mutta ensi viikolla tartun tilauksiin ja uudistetussa ompeluhuoneessani syntyy parempia ideoita, kun on tilaa liikkua ja levitellä kankaita.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Cologne Cat - Kölnin Kissat - Kölner Katzen

Kölnin kissat näyttävät tältä, kun niistä tekee avaimenperiä:
Cologne Cats as key ring:
Kölner Katzen als Schlüsselanhänger:

ja pari uutta laukkua olen saanut aikaiseksi.
and few new bags are ready for use:
Einige neue Taschen sind auch fertig :



ja yksi vauvanpeitto vamistui graz-quilting tekniikalla, kun käytin kaikki loput pienet palat, joita talosta löytyi. Ja jäljelle jäi vielä monta laatikollista pieniä palasia seuraaviin tilkkutäkkeihin.

Grazy Quilting from all the rest of rest and still I have enough for next 10 quilts.

Lauantaina ja sunnuntaina on Bechenin seurakuntasalilla kirjanäyttely ja siellä on pieni pöytä ja nurkkaus minun tilkkutöitäni varten. Olen ommellut hulluna lisää töitä, kun kaikki kassit ovat lähteneet aina jonkun vierailijan mukaan ja nyt alkaa olla jo hätä kädessä, kun ei ole mitä laittaa esille.

Iida tulee tänään taas mummipäivää viettämään ja haen isoja papereita piirustustuntia varten. Maalaamme lattialle ja puhumme suomea. Välillä laulamme suomalaisia lastenlauluja - minäkin - joka en osaa laulaa edes sen verran, että omat lapseni olisivat kestäneet kuunnella. Mikael sanoi kerran 4 vuotiaana, että älä laula! Sen jälkeen olin kai 20 vuotta päästämättä äännähdystäkään minkään laulun suuntaan. Nyt laulelen Iidalle, Miialle ja Julialle kaikenlaisia lastenlauluja ja jos sanat unohtuvat, keksin omia ja joskus taitaa sävelkin tulla jostain muualta kuin nuottivihkosta. Saa Ukki-Jarmo laulella Irenen kanssa oikealla nuotilla.