On helpottavaa huomata, että nekin, joita ihailemme ovat kanssamme samalla linjalla - vaikka ehkä fyysisesti parempikuntoisia, mutta ryppyjen määrässä taistelemme samalla tasolla. Voi mahtava, että teki hyvää nähdä Deep Purple tuossa kunnossa; rajuna, rentona, ei retrona vaan yhä vaan vahvana ja räiskyvänä. Onkohan minun korvissani jotain vikaa, kun minusta alkoi tuntua siltä, että Deep Purplen musiikista on tulossa klassista. En sano tätä siksi, että musiikki olisi menettämässä otettaan, vaan juuri siksi, että sen taso pysyy ja säilyy ja siirtyy seuraavalle sukupolvelle ja sitä seuraavalle. Katsojien keski-ikä oli 60 paremmalla puolella, mutta lavan etureunassa hihkui ja hillui nuoriso - se alle 60 ( näiden kuusikymppisten lapset ja lastenlapset).
Paikalla oli valkohapsista pitkätukkaa, nahkarotsi"nuorisoa" rollaattorien kanssa ja shampanjalasit kädessä kulkevia lääkäri- ja lakimiesryhmiä. Kaikkia yhdisti yksi ja sama muisto nuoruudesta: Raju ROKKI!
Kitarasta lähti aivan uskomattoman hammond-soundit ja välillä tuli Mozartia ja taas mentiin jykevässä rokkihumussa. vanhat miehet olivat kunnossa ja tunnelma sähköistyi välittömästi, kun bändi ilmestyi lavalle. Lämmittelybändin yritykset saada meidät innostumaan eivät tuottaneet suurempaa tulosta, mutta Deep Purplen lavalle tulo sai 10 000 kuulijaa lähes hurmokseen.
Konsertti kesti yhdeksästä yhteentoista ja silti tuntui, että pari kappaletta ehdittiin kuulla. Olin tänä aamuna vielä niin energisessä latauksessa, että siivosin talon jo seitsemältä ja pesin huoneet ja kävin hakemassa aamusämpylät - hyvä, etten vienyt vielä aamukahvia ex-miehelle yläkertaan. Hän on lomalla täällä lapsia ja lapsenlapsia tapaamassa ja viettää huomella syntymäpäiviään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti