mummi oppii laulamaan ja harrastaa kävelyä taivaan ja maan välillä

Mikaelin ollessa pari vuotias, lauloin iltaisin nukkumislauluna "Nuku, nuku nurmilintu.." kunnes eräänä iltana Mikael hyvin ystävälliseen sävyyn totesi: "Tintti, älä laula".  Ehkä syynä oli se, että en osannut laulaa ihan nuotilleen. Mikaelin isä oli kanttori ja kuoronjohtaja ja muusikko, mutta hän ei koskaan ehtinyt laulamaan iltalauluja, joten se puoli jäi musiikista ymmärtämättömälle äidille.

Nyt,  lähes 30 vuotta myöhemmin, laulelen samaa laulua tyttäreni lapselle, joka on puolitoista vuotias ja sama vanha laulu, samalla vanhalla väärin lauletulla nuorilla tepsii kuin taikajuoma! Julia nukahtaa vaikka kesken kiljumisen. Niin väsynyt ja rauhaton hän ei ole vielä koskaan ollut, etteikö laulu olisi tepsinyt. On se vaan kumma miten joko a) minun laulutaitoni on muuttunut tai b) Julialla on yhtä huono nuottikorva kuin mummillaan. Toivon voivani luottaa kohtaan a!!!

Unilauluista kulttuuriin. Düsseldorfissa on esillä  tomás Saracenon näyttely "in orbit", joka on avattu viime kesäkuussa ja jatkuu vielä tämän vuoden kesäkuuhun. On hiukan vaikea puhua näyttelystä, kun taiteilija on kasvattanut hämähäkin seittejä pimeässä huoneessa ja rakentanut niiden mallin mukaan mielettömän metalliverkoston 25 metrin korkeuteen museon sisäkattoon. Metalliverkkoon on mahdollista mennä tutustumaan yläpuolelta eli kävellä verkon sisällä. Tunne on aivan uskomaton. Kuin vaappuisi avaruudessa.  Verkko on metallista, mutta antaa periksi kuin riippumatto. Välillä kävely tuntuu kevyeltä hyppelyltä - kunhan ei tuijota 25 metrin syvyyteen ja alapuolella ihmetteleviin ihmisiin. Verkostoon on turha lähteä testaamaan onko korkeanpaikankammoinen vai ei. Siinä vaiheessa päässä pyörii ja vatsassa velloo. Verkkoon pääsee vain 10 ihmistä yhtä aikaa ja kaikki pukevat koko haalarit, ettei mitään vaan pääse putoamaan vaatteista alapuolella kävelevien ihmisten päälle. Minun piti antaa jopa sormukset pois, etten vain jää kiinni verkkoon niistä.

Keskellä verkostoa oli kuin pilvimaisema, pino valkosisia tyynyjä, joiden päällä oli helpottavaa levätä, kunnes siirsin tyynyä ja tajusin tuijottavani 25 metrin alapuolella olevaan tyhjyyteen. Työnsin äkkiä tyynyt takaisin pääni alle ja yritin unohtaa heiluvani maan ja taivaan välillä. Kävely ei ollut lainkaan niin vaikeaa kuin verkon päällä makaaminen!

Kävely verkon päällä näyttää helpolta ja ihmiset, jotka jonottavat pääsyä verkkoon, ovat suurinpiirtein samalla tasolla, mutta kun verkon näkee alhaalta tai katsoo verkosta alaspäin, tunne on aivan toisenlainen. ja kävely verkossa on tasapainottelua lähes painottoman tuntuisessa tilassa.

hämähäkit kasvattavat verkkojaan avoimessa tilassa rautakehikkoon kiinnitettynä. Niitä syötetään hedelmäkärpäsillä joka kolmas päivä ja verkko muuttuu koko ajan ja kasvaa kasvamistaan koska se ei ole minkään lasiseinän sisällä vaan saa vapaasti laajentua vaikka koko huoneeseen. Juuri samalla tekniikalla tomás saraceno on rakentanut metallista tehdyn verkkonsa. Samalla tavalla kuin hämähäkin verkostossa, myös rakennetussa verkossa on tasoja, joihin pääsee "luukun" kautta.

Vasemmalla näkyy tyynypilvi, jossa saattoi "levähtää" kun jalat väsyivät lainehtivaan liikkeeseen.
Voin vain suositella näyttelyyn tutustumista, jos joku on tulossa kesällä Düsseldorfiin. Näyttely, jossa on paljon muutakin nähtävää kuin vain tämä verkkoelämys ja hämähäkin seitit (mm. Georg Heroldin ilmassa roikkuvat puutuolit, Thomas Ruffin mielettömän suuret tähtitaivas kuvat, Anna Oppermannin lähes kaaosmaiset välähdyksen ihmismielestä ja Christian Boltanskin "uhrit ja syylliset" valokuva näyttely) on  K21 Ständehaus Düsseldorf´issa.
www.kunstsammlung.de