Tänä aamuna aurinko häikäisi valkoisilta hangilta. Puut olivat kevyessä huurteessa. Lintujen keväinen viserrys houkutti nousemaan aikaisin sängystä. En pidä enää verhoja ikkunoiden edessä eivätkä ikkunat ole peitetty puisilla säleverhoilla, kuten täällä on yleistä. On ihana herätä aamulla aurinkoon.
On maaliskuun 10 päivä ja maisema muistuttaa Lapin kevättä. Olemme keski-Euroopassa ja lumi peittää niityt ja metsät. Tätäkö on ilmatilan lämpeneminen? Tämä on sitten meidän tulevaa kevätsäätä?
Ei hätää. Luin tänään vanhasta kalenterista säätiloja. Vuonna 1961 oli Lounais-Suomessa yli +13 astetta. Vuonna 1993 maaliskuussa oli meillä täällä Kölnin kupeessa +25 astetta! On näitä hulluja kevätsäitä ollut ennenkin. Ja muistan vielä juhannuksen, jonka vietimme Mikaelin kanssa Sevettijärvellä vuonna 1984, kun puissa ei ollut pienintäkään aavistusta hiirenkorvista ja maa oli paikka paikoin valkoinen.
iloitsen auringosta, valkoisesta lumesta ja raikkaasta ilmasta hengittää. Mitä muuta tässä enää kaipaisi.
Olin sitä paitsi eilen teatterissa. Kappale oli vanha tuttu "miehuuskoe", jonka alkuperäisessä versiossa Dustin Hoffmann teki läpimurtonsa. On vaikea tuoda sellainen loistava elokuva näyttämölle. Musiikki oli hyvä, taustalla soittivat kaksi "Simon & Garfunkelin" oloista lippalakkipäistä miestä kitaraa ja saivat yleisönkin mukaan. Näytelmän pilasi valitettavasti pääosan esittäjä, joka on Saksan yksi turhimmista näyttelijöistä, Jenny Elvers-Elbertzhagen, joka on käynyt ihan oikeasti näyttelijäkoulun ja ollut Amerikoissakin näyttelijänä, mutta saanut lukuisten skandaalinkäryisten miessuhteiden takia epämääräisen maineen näyttelijänä. Näin hänet nyt ensi kertaa teatterin lavalla ja täytyy sanoa, että vastanäyttelijänä ollut nuori poika oli tuhat kertaa parempi.
Teatterin jälkeen kävimme kävelemässä typötyhjässä Kölnissä! Tuntui kuin marsilaiset olisivat vierailleet Kölnissä: kaupunki oli ihan hiljainen. Takanamme ajeli poliisiauto kuin olisimme olleet jossain entisajan neuvostovaltiossa...oli omituinen tunne. Talvinen sää saa ihmiset pysyttelemään neljän seinän sisällä. Heti,kun ensimmäiset auringonsäteet lämmittävät asfalttia, ilmestyvät katukahviloihin tuolit ja pöydät ja - asiakkaat! Kaupunki on hetkessä kuin toinen maailma.
Jokaisella vuodenajalla on omat viehätyksensä. Vaikka saksalaiset ovatkin jo kyllästyneitä talveen ja ihmiset soittelevat radioon toivoakseen kevättä ja lämmintä, nautin silti tästä viimeisestä talvenrippeestä - ellei nyt sitten säätiedottajien ennusteet toteudu ja lauantaina saada taas lisää lunta!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti