Friedhelm ja Iida

Olin ajatellut kirjoittaa Iidalle pienen kirjan. Kirjan, joka kerto hiukan hänestä ja hiukan Friedhelmistä. Siitä miten Iidan syntymä toi meille uuden valon elämään ja antoi jatkuvuuden tunteen. Ei minulla ole vähäisintäkään ajatusta siitä, että vanhenen, kun näen pienen lapsen juoksevan "mummin" luokse. En ole se mummi, joka oma mummini oli minulle ja sisarelleni. Se, jonka syliin oli helppo mennä ja jonka kellari tuoksui tryffelisuklaamakeisille. Olen erilainen mummi, mutta toivon, että syliini on silti helppo tulla. Luen mielelläni, kerron tarinoita ja laulan lauluja, joita keksin sitä mukaa, kun ajatus kulkee. En ole koskaan oppinut oikein kunnolla lastenlauluja. Ehkä se johtuu siitä, ettei minulle koskaan taidettu laulaa lastenlauluja. Äiti eri erota vieläkään porilaisten marssia maamme laulusta!

Minusta on mukava katsella Iidaa. Hänen yritystään rakentaa kangaspalikoista tornia, tunkea kaksin käsin banaania suuhunsa ja ojentaa sitten tahmainen käsi kohti mummin suuta ja hokea: "tämää tätää" ja minusta sanoissa on selvästi suomalainen rytmi.

Mielenkiintoista seurata lapsen kahden kielen kehittymistä. Iidalle puhutaan sekä suomea että saksaa. Tietysti saksan kielestä tulee vahvempi. Hän elää saksalaisessa ympäristössä ja isä, Mikael on vain iltaisin ja viikonloppuisin Iidan seurassa enkä minäkään ehdi käymään siellä kuin kerran viikossa.

Leikin Iidan kanssa lorua: "harakka keittää puuroa.." ja nyt Iida ojentaa kätensä, kutittaa toisella kädellään kämmentään ja nauraa. Kyllä hän tietää jo mitä harakka tekee. Toinen loru on englanniksi, kun en osaa sitä suomeksi: "This little pig went to market.." ja siinäkin Iida nostaa sormensa pystyyn ja ravistelee toisella kädellä sormiaan!

Opetin samalla systeemillä aikoinani Mikaelille ja Annalle englantia. Äiti opetti meille Riitan kanssa saksaa ja englantia lukemalla Kari Suomalaisen kirjoja. Erääsä kirjassa oli pienet pojat pitkässä heinikossa ja äiti sanoi "two boys". Minä olin kuulemma sanonut: "tuu pois sielt heinikost!" Voihan sitä niinkin suomentaa.

Siis Iidan ja Friedhelmin kirja etenee. Olen kirjoittanut jo ensimmäisen puolisivua. Kun kirjoitan puolisivua lisää, on kirja jo melkein puolessavälissä ja loppuhan on melkein valmis eli kirjakin on miltei jo kirjoitettu...

Tänä iltana tulee suomalainen elokuva: "Mies ilman menneisyyttä". Se on varmaan niitä harvoja elokuvia Saksan televisiossa, joita ei ole dubattu saksaksi. Suomenkieltä on vaikea dubata, kun ihmiset sanovat kaksi sanaa kymmenessä minuutissa ja puolet niistä ovat kirosanoja...Mutta tuo elokuva on näkemisen arvoinen.

Lähden alakertaan katsomaan mitä Friedhelm tekee. Se reppana joutuu taas huomenna lääkäriin, kun rokotukset ovat myöhässä. Pakkaan sen jo aamulla koriin ja otan toimistolle. En ehdi käydä hakemassa sitä kotonta. Toimistolla sillä on taas paljon tutkimista. Viime viikolla Friedhelm oli mukana. Jostain syystä uusi järjestys toimistollamme ei miellytä sitä. Se kulkee paikasta toiseen naukuen, vaikka vietti elämänsä ensimmäisen vuoden siellä ennen kuin siitä tuli meidän kotikissamme. On hyvä viedä se aina silloin tällöin levittämään kissan hajua nurkkiin, eivät tule hiiret hyppimään pöydille. Vanhassa rakennuksessa, hevostallien yläpuolella meillä on aina kaikenlaisia koloja hiirille. Emme tosin ole enää nähneet missään hiiren papanoita. Ehkä se johtuu siitä, että Friedhelm on käynyt siellä pelottelemassa hiiriherroja.

Siis huomiseen. Mikko Alatalon laulu tuudittaa minut uneen: "Ota minut syliin, puhu minut aamuun, opeta minut oikein tietä kysymään. "