maanantai 8. huhtikuuta 2013

Vauvaompelua

Suomenkieleen ilmestyy jatkuvasti uusia sanoja. Luen Marsa Luukkosen kirjoittamaa kieliartikkelia, joka on niin hauska, että minun oli aivan pakko kerran laittaa hänelle Email ja kiittää loistavista artikkeleista. Pyydän teitä kaikkia ehdottomasti lukemaan hänen kolumniaan.

Vauvaompelu ei tarkoita, että ompelemme vauvoja, mutta meillä oli pieni vauvaompelija mukana, joka hihkui kirkkaiden kankaiden keskellä, veti jokaisesta hyllystä roikkuvasta langanpätkästä ja narusta ja rapisutteli papereita ja tutki roskakoriin pudotettujen kangaspalojen arvoa...Kyllä Juliasta vielä ompelija tulee. Julian istuessa lattialla ja rutistaessaan kangastilkkua toisessa ja mittanauhaa toisessa kädessä, mieleeni putkahti yllättäen kuva omasta mummistani, Emma Ikosesta, joka opetti minulle kankaiden yhdistämistä ja tilkuista ompelua. "pienintäkään kangaspalaa ei saa heittää pois. paidan voi kääntää ja housuista voi leikata aina uutta vaatetta". Tämän opin mummiltani, joka ompeli ihania kirjavia tilkkupeittoja ja letitti revityistä lakanoista mattoja. Nyt, neljä sukupolvea myöhemmin pieni Julia opettelee Emma-mummin tilkkupeittoja. Me elämme yhdessä suuressa ketjussa, jossa jokainen lenkki on tärkeä osa tiedonvälitystä.

Anna teki Julialle pienen huivin ja minä olin ommellut hänelle myssyn vanhasta kaulahuivista, johon laitoin pöllökankaasta leikattuja kuvia. Kuulemma IN tällä hetkellä! Julia on aina IN. Hän on niin ihanan IN, että häntä on pakko aina halia ja suukotella ja kuunnella hänen ihanaa tarttuvaa nauruaan.




Hänessä yhdistyvät suomalainen, saksalainen ja puolalainen kulttuuri. Eilen hän  oli suomalaisvauva,joka hytkyttelee heti, kun lastenlaulut kaikuvat läppäristä ja huomenna hän kuuntelee puolalaisia lastenloruja toisen mumminsa rallattelemana. Siinä välissä taistelevat saksa ja italia Julian aivoissa. Odotamme mielenkiinnolla millä kielellä Julia ensimmäiset sanansa sanoo, mutta vaikka hän ei ehkä saisi itseään heti ymmärretyksi oikealla kielellä, ei se mitään.  Helmikuun Kotiliedessä (12.2.2013) Marsa Luukkonen kertoo pienestä tytöstä, joka Berliinin lentokentän kahvilassa puhui suomea eikä myyjä ymmärtänyt vaan olankohautuksella ohitti pienen tytön. Tyttö oli muuttamassa Egyptistä uuteen kotimaahansa Suomeen ja kuvitteli olevansa jo Suomessa, kun kone teki välilaskun Berliinissä. Ei aina tarvitse olla oikeita sanoja pystyäkseen keskustelemaan toisten ihmisten kanssa. Me aikuiset kuvittelemme aina, että jokaiselle asialle täytyy olla oikea sana.
 Minä etsin yhä vielä oikeita sanoja saksan kielestä ja joudun selittämään mitä tarkoitan. Joskus etsin niitä samoja sanoja suomen kielestä ja ihmettelen kuinka olen voinut unohtaa sanan omasta äidinkielestäni. Ei kukaan ole täydellinen vaikka haluaisikin. Mitä useamman kielen hallitsee, sitä paremmin oppii ymmärtämään kuinka monimutkaista kielten toisistaan erossa pitäminen joskus voi olla. Puhumiseen liittyy muistoja menneestä, tunnelmia eri maista ja joskus jopa rakkauksia, joita on kokenut jollain kielellä. Kaikki sekoittuvat yhteen myttyyn ja sieltä on otettava langanpätkänä alku jostain ja yritettävä vetää sitä läpi puheen. Näin voi käydä myös Julialle, kun hän rupeaa puhumaan. Iida ymmärtää suomea täydellisesti, mutta vastaa aina saksaksi. Jos hän olisi pitemmän aikaa Suomessa, hän huomaisi, ettei vastaaminen saksan kielellä enää onnistuisikaan, koska kaikki eivät ymmärtäisi hänen vastauksiaan. Vastassa olisi kielimuuri. Olen sitä mieltä, että me itse teemme kielimuurit. Jos todellakin haluamme tietää toisesta ihmisestä jotain, me keksimme keinot kommunikointiin ilman yhteisiä sanoja. Kaikista kielistä löytyy yhteisiä sanoja, joita voi käyttää ja lapsilta se onnistuu ilman sen suurempia miettimisiä. He vain puhuvat omaa kieltään.

Oikein mielenkiintoista päivää ommellen ja puhuen!



1 kommentti:

Irja Viirret kirjoitti...

Tämä oli hieno juttu ja se on totta, että kyllä ihmiset tänä aikana voivat kommunikoida, vaikka ei yhteistä kieltä olekaan, toisaalta on aika kipeä asia, ellei enää muista oikein äidinkieltään, eikä osaa vielä (sanotaan nyt vaikka suomea) muuttomaan kieltäkään, kuten eräälle virolaispojalle kerran kävi..