Viipurista Kürteniin

Isoäitini, Emma Ikonen joutui toistamiseen jättämään kotinsa 15.3.1940, jolloin he saapuivat Jääskestä Imatralle, sieltä Savonlinnaan ja  seuraavana vuonna Ranualle, jonne ukki rakensi heille pienen punaisen tuvan. Tavaroita ei voinut ottaa kuin tärkeimmät, mutta kenties Arabian ruoka-astiasto oli se tärkein, sillä se on kulkenut evakosta toiseen ja päätynyt lopulta minun keittiööni - ei tosin enää käyttöastiastoksi, sillä sodan jaloista on säilynyt enää kulho, jossa mummilla oli aina keitettyjä perunoita sekä muutamia lautasia ja VEITSI, joka on kulkenut Viipurista asti Jääskestä asti Imatran-Savonlinnan-Ranuan-Joensuun kautta takaisin Imatralle ja nyt se on sisareni keittiössä Raumalla ja veitsi leikkaa yhtä terävästi kuin se olisi juuri teroitettu.

Äidin papereita lajitellessa, löysin mummin käsinkirjoittaman Pasha-reseptin. Vaikka mummini ei ollut ortodoksi, nähtävästi hänen naapurinsa, erään kirkkoherran rouva Jääskestä antoi hänelle tuon ohjeen.

"...munat ja sokeri vatkatan vahdoksi. samoin sokeri ja voi sitte lisätään muna vahto..." Mummi ehti käydä vain kiertokoulun, kun hänen piti jo 14-vuotiaana lähteä  sisäpiiaksi Neben perheeseen, joka omisti Vammelsuussa kolme huvilaa ja heillä oli myös karjakartano.Olen säilyttänyt tuota mummin käsinkirjoitettua reseptiä kuin suurinta aarrettani. Saman lasin alle on päässyt toisen mummini, ns. "koulunmummin" (=hän oli kansakoulun opettaja) resepti, joka on kirjoitettu äärimmäisen kauniilla käsialalla ja hienolla suomen kielellä.

 

Kahden mummin reseptit vierekkäin: äitini äidin, Emma Ikosen huteralla kädellä ja virheellisellä suomenkielellä kirjoitettu Pasharesepti ja toinen isäni äidin kauniilla, varmalla käsialalla kirjoitettu Perunalimpun resepti.

 

Jääskestä, Viipurista tai Ranualta mukaan tullut kulho ja vati. Toisessa olivat keitetyt perunat ja toisessa ihanat lihapyörykät, joista mummini oli - ellei maankuulu niin ainakin meidän perheen kuuluisin. Ja sen lisäksi mummi leipoi ehdottomasti Ranuan ja Imatran parhaimmat karjalanpiirakat. Jopa Ranualla naiset joutuivat mummini oppiin, vaikka ensin pitivät karjalanpiirakoita syntinä. Miehet maistoivat mummin paistamia piirakoita ukkini eväsrepusta niin yhtäkkiä eivät piirakat olleetkaan "syntiä" ja mummi joutui opettamaan Ranuan naisille karjalanpiirakoitan paiston.

Pöydällä on äitini tekemä "käspaikka", joka on alunperin roikkunut ikonin päällä, mutta nyt siellä on toinen äidin tekemä käspaikka, joten tämän halusin laittaa esille ruokahuoneeseen. Minulla on vielä mummin kahvipannu ja kahvimylly ja vanha huhmare, jota todellakin käytän.Kahvipannu on jo sellaisessa kunnossa, ettei siitä uskalla enää juoda kahvia ellei välttämättä halua myrkytystä.

vanhaa ja uutta yhdessä. Keskellä on minun kukkopillit, jotka tein Nurmeksessa asuessamme. Olin silloin NUKERílla eli Nurmeksen Keramiikkapajalla töissä ja tein kukkopillejä työkseni. Kävelin joka päivä 8 km siperian huskymme, Vallun kanssa, kun Vallu ei yksinkertaisesti viihtynyt yksin kotona. Välillä se jahtasi työpaikkani pässiä, mutta yleensä se nukkui kiltisti puun alla, kun minä puursin saven parissa.

Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän ajattelen sitä mitä omat isovanhempani ovat kokeneet. Kun luen äitini ja isoäitini kertomuksia, tunnen kuinka aika supistuu ja minä lähenen sekä isovanhempiani että lapsenlapsiani. Jossain siinä välissä toimin eräänlaisena tiedonvälittäjänä sukupolvien välillä. Minä kunnia!