Entiset miehet ja nykyiset vaimot

Ex-mieheni nykyisen (3.) vaimonsa kanssa kävi kylässä. Taitaa olla sukuvika tämä exien ja ex-exien yhteydenpito. Äidilläni ja isäni toisella vaimolla on aina olleet lämpimät ja ystävälliset suhteet. Ja ikäeroa miltei 20 vuotta - en tiedä kenen "Hyväksi", mutta äitini oli se vanhempi osapuoli.

Jokaiseen perhejuhlaan äiti muisti aina pyytää toisen vaimon mukaan - myös sen jälkeen, kun isäni kuoli. Vietimme usein lomia isäni uuden perheen luona Turussa. Äiti oli joskus mukana ja ulkopuoliset eivät aina oikein käsittäneet meidän mutkallisia sukulaissuhteitamme. Minä ja sisareni kutsuimme isää isäksi ja äitiämme äidiksi. "uudet lapset", Matti ja Maija kutsuivat myös isäänsä isäksi, mutta meidän äitiämme Katjaksi ja omaa äitiään tietenkin äidiksi mikä aiheutti hämmästystä ympärillä seisovissa ihmisissä, kun he kuuntelivat meidän isä-äiti huuteluamme. Kerran eräs laivamies Turun saariston pikkulautalla kysyi äidiltäni mitä sukua naiset ovat keskenään. Äiti mietti hetken ja katsoi Maikkua ja sanoi sitten: olemme vaimoksia!

En usko, että äidin oli aluksi helppo tavata isääni, vaikka uutta vaimoa vastaan hänellä ei ollutkaan mitään sanottavaa. Avioerosta oli kulunut jo niin pitkä aika eikä uudella vaimolla ollut osaa eikä arpaa isäni ja äitini eroon. On helpompi ehkä tavata uusi puoliso kuin entinen aviosiippa. Ellei suhdetta ole täysin työstänyt ja päässyt eroon sekä katkeruudesta että vihasta ei kannata lähteä edes yrittämään mitään uusio perheen tapaamista.

Ehkäpä siksi aika oli otollinen minunkin ex-puolisoni ja tämän uuden, uuden vaimon tapaamiselle. Katkeruus ja viha olivat kadonneet. Jäljelle jäänyt tunne siitä, että olemme joskus tunteet toisemme. Puhuimme menneistä ajoista kuin olisimme asuneet vierekkäin samassa talossa, tunteneet samat ihmiset ja eläneet samanlaista elämää - vierekkäin. Aika muuttaa käsittämättömän paljon. Enkä ole edes piilottanut tunteitani minnekään. En yrittänyt puijata itseäni kuvittelemalla, etten koskaan ole rakastanut sitä ihmistä. Joku toinen rakastaa häntä ja niin on parempi. Minun rakkauteni ei olisi riittänyt hänelle. Eikä meidän rakkautemme olisi riittänyt viemään sitä suhdetta eteenpäin. Nyt se rakkaus on kadonnut ja me pystymme käsittelemään toisiamme "sivistyneesti", kuten naistenlehdet kommentoivat superjulkkisten eroja. Itse tunnen pystyväni käsittelemään omia tunteitani aivan normaalisti ja olen onnellinen siitä, että lapsillamme on mahdollisuus monien, monien vuosien jälkeen luoda suht koht normaali suhde bioloogiseen isäänsä.

Niin me "vaimokset" istuimme viinilasin ääressä, juttelimme hauskoja ja muistelimme vanhoja, sillä mekin satuimme tuntemaan toisemme, kun olimme nuoria.....

Tämä on sitä ihan tavallista, oikeaa elämää. Siihen ei tarvitse hakea hollywoodin käsikirjoittaa. Elämä on ihmeellisempää kuin elokuvat.

TUHKATURISTIT!!!!

Keihäsen Seiväsmatkat ovat muuttuneet Tuhkaturisteiksi. 14.4.2010 ei saavuta aivan samanlaista dramaattisuutta kuin 11.9, mutta vaikutukseltaan tuo Islannin mahdottomalta kuulostavan ja saksalaisittain käsittämättömällä tavalla lausutun tulivuoren purkautuminen on ollut viikon tärkein puheenaihe, jossa roomalaiskatolisen kirkon lasten pahoinpitelyt ja seksuaalinen hyväksikäyttö on saanut hyytyä, kunnes lentokentät eilen virallisesti avattiin normaalille liikenteelle ja lehdistö palasi takaisin roomalaiskatolisen kirkon pahuudenpesiin.

Minäkin olen tuhkaturismin uhri!

15.4 köröttelin kaikessa rauhassa pitkin aamunraikkaita maisemia Kölnistä Frankfurt-Hahnin kentälle kunnes radiosta alkoi tulla uutisia Islannin tulivuoren purkauksesta. Sen vaikutuksesta lentoliikenteeseen ei siinä vaiheessa puhuttu mitään, mutta kun uutistenlukija kuin ohimennen mainitsi, että pilvi siirtyy nopeasti kohti Skandinaviaa, alkoi vatsanpohjassa kipristellä ja mielessä vilahti sellainenkin mahdollisuus, että matka saattaisi peruuntua jos pilvi osuu juuri silloin lentokoneen kohdalle, kun olemme matkalla Tampereelle....

Lähtöselvitys sujui normaalisti, vaikka kaksi Englannin lentoa oli jo peruttu. Hajuvesikaupassa ei ollut kuin kaksi suomalaista naista ja kassalla istuvat naiset ihmettelivät missä viipyvät englantilaiset turistit. Samassa kuului kovaäänisistä ilmoitus, että Gerryn lento on peruttu ja matkustajia pyydetään siirtymään infopisteeseen. Toinen ilmoitus tuli miltei heti perään: Lento Dubliniin on peruttu, matkustajia pyydetään ilmoittautumaan Infopisteeseen.

Soitin työpaikalle. Työkaverini kertoi tuhkan peittävän jo puoli Eurooppaa ja lentoja on peruttu yksi toisensa jälkeen. Soitin Suomeen ja pyysin katsomaan mikä on tilanne Tampereen päässä. Kaikki tuntui olevan vielä normaalissa rutiininomaisessa toiminnassa. Koneen ilmoitettiin lähtevän ajallaan. Odotushallissa kukaan ei tuntunut tietävän mitään tulivuorenpurkauksesta. Juttelin muutaman suomalaisen kanssa ja annoin väliaikatietoja. Kaikkien mielestä juuri me pääsemme lähtemään ja jos Englanti sulkee jostain syystä ilmatilansa niin se niille saarelaisille oikein. Suomessa ei ilmatilaa suljeta. Pääsimme koneeseen, puolituntia odottelimme ja sitten kapteeni ilmoitti, että voisimmeko ystävällisesti poistua koneesta, me emme lennä, koska Ruotsin ilmatila on suljettu! Joku ehdotti vielä, että lennettäisiin sitten vaikka Venäjän yli.

Ei minulla ollut mitään hätää, kun pystyin palaamaan takaisin kotiin, mutta ne vanhat mummelit, jotka kielitaidottomana ja visattomana jäivät odottamaan seuraavaa päivää ja mahdollista uutta lentoa olivat enemmän kuin pulassa. Selvitin muutaman vanhan rouvan lentolippujen muutoksia ja toivotin heille hyvää kotimatkaa, hyppäsin bussiin ja palasin takaisin töihin.

Perjantaina soitti serkkuni Pariisista: Olisiko mahdollista tulla teille, kun me emme pääse täältä mihinkään!

Heitä onnisti, kun saivat heti junaliput Pariisista Kölniin. Junasta heitettiin ulos kaikki seisomapaikoilla matkustavat, joilla ei ollut varausta ko. junaan. Matka Parisiista tänne ei onneksi kestä kuin vajaat 4 tuntia (miksiköhän me emme ole koskaan matkustaneet täältä Pariisiin???) ja matkalaiset pääsivät suihkuun ja pesemään vaatteensa. Valitettavasti emme voineet auttaa sitä yksin matkustavaa rouvaa, jonka oli pakko päästä kotiin 7 lapsensa ja sairaan äitinsä luokse! Hän lähti uhkarohkeasti vain junalla kohti Hampuria, vaikka ei ollut tietoa mistään jatkopaikasta laivalla. Toivottavasti hän pääsi onnellisesti perille.

Ilman tuota taivaalle tupruavaa tuhkaa ei Marjukka olisi varmasti koskaan eksynyt meille. Siitä huolimatta, että hänen vanhempansa asuivat aikoinaan monta vuotta Kölnissä, ja hän sanoi pitävänsä tästä kaupungista, ei hän olisi tänne tullut meitä tapaamaan ilman tuota pakollista "välilaskua" matkalla Pariisista Helsinkiin. Viimeksi taisimme tavata koko perhe, kun Henrik oli 2 vuotias ja istui Guidon sylissä...nyt tämä nuori mies ei olisi pituutensa puolesta edes mahtunut Guidon syliin!

Nykyaikana, kun kaiken pitää tapahtua HETI, ei kukaan osaa ajatella, että joku ulkopuolinen voima sotkisi ennalta sovitut tapaamiset, kokoukset, leikkaukset, tärkeät poliittiset tapahtumat, lakkojen alkamiset (tulivuoren aiheuttama seisaus on tehokkaampi kuin mikään lakko) ja ihan yksinkertaiset asiat, kuten ruokien tulon kauppaan, postin kulun jne.

Ensin loppuivat junaliput, sitten junat, sitten bussit, sitten vuokra-autot ja lopulta nerokkaimmat keksivät ostaa käytettyjä autoja ja ajaa pitkin Eurooppaa..samaa ehdotimme Marjukan porukallekin, kun näimme muutamia hyvännäköisiä käytettyjä autoja 1700 eurolla tuossa tienvarrella.

Meistä oli tosi hauskaa, kun Marjukka perheineen rantautui tänne. Istuimme illat keittiön pöydän ääressä opettamassa lapsillemme Attilan-perheen filosifiaa; kuinka löytää kadonneet avaimet, kadonneet kännykät, kadonneet joululahjat ja joskus jopa kadonneet lapset..

Tuhkaturismi kesti meidän kohdallamme lauantaista keskiviikkoon, mutta Marjukka perheineen oli vasta tänään, perjantaina perillä Helsingissä!!! Keskiviikko aamuna lähti juna 05.10 Kölnistä Hampurin, Köpiksen,Malmön kautta Tukholmaan ja sieltä seuraavana iltana laivalla Helsinkiin. Perillä he olivat tänään. Niinhän sitä on ennenkin matkustettu Euroopassa; Kun vuonna 1977 Interraililla häämatkalla porhalsimme Tukholmasta Pariisiin, taisimme istua junassa miltei viikon - ja tapasimme Marjukan siellä kielikurssilla. Siitäpä taitaakin olla aikaa kulunut jo yksi ihmisikä. Se tapahtui meidän edellisessä elämässämme.