http://www.schloss-drachenburg.de/
Google ei suostu enää lataamaan kuvia, koska kuvakapasiteetti on jo käytetty, joten ainoaksi mahdollisuudeksi jää linkin avaaminen.
Siirryn myöhemmässä vaiheessa pois googlen sivustolta myös senkin takia, että jatkuvat mainokset sivun laidassa häiritsevät minua.
Kävimme jälleen kerran katsomassa kuinka upeaan kuntoon Nordrhein-Westfalenin kunnostama Drachenburg on saatu. Kunnostustyöt kestivät 15 vuotta, mutta on se jälki sen mukaistakin. Linna on rakennettu ennätysajassa vuonna 1882-84 ja sen rakennutti pankkiiri, pörssimies ja myöhemmin paronin arvon saanut von Sartier, joka halusi huvittelu- ja edustuslinnan. Linnan pihaan rakennettiin puisto, joka von Sartierin kuoleman jälkeen koki Ruususen Unen ja rapistui niin, että koko rakennuskin haluttiin purkaa. Linna koko melkoisia muutoksia ja tuhoja vuosikymmenten aikana. Se oli sairaalana, Natsien eliittiopistona ja Saksan rautatieläisten koulutuskeskuksena ja jossain vaiheessa myös luostarikouluna, jolloin mm. "miesten tupakkahuoneen" kattomaalaukset (alastomat naiset) maalattiin piiloon. Nyt nuo maalaukset ovat taas paikallaan ja suuria lasimaalauksia lukuunottamatta linna on palautettu alkuperäiseen asuunsa.
Linnan historia on mielenkiintoinen. Von Sartier matkusti Ranskaan eikä koskaan yöpynyt linnassaan. Hän jätti perinnöksi linnan, mutta koska hänellä ei ollut lapsia, hänen veljenpoikansa, Jakob Biesenbach osti linnan ja päätti tehdä siitä turistikohteen rakentamalla 1904 linnan lähelle hotellin sveitsiläiseen tyyliin ja lisäksi hän rakennutti puumajoja "pohjoiseen tyyliin" puiston täyteen. 1910 Biesenbach myi linnan Edgar Simonille, joka halusi tehdä paikasta huvipuisto-tyyppisen jokamiehen huvittelukeskuksen, mutta 1915 alkanut I. Maailmansota sotki suunnitelmat. 1923 linnan vuokrasi Hermann Flohr, joka vuokrasi puumajat Saksan punaisen Ristin Naistoimikunnalle "Parantolakodiksi". Suurin osa talon irtaimistosta huutokaupattiin ja myöhemmin linnaan muutti pyhän Mikaelin (St. Michael) koululaiset ja kaikki epäkristilliset maalaukset peitettiin. Koulu toimi vuoteen 1938 saakka, kunnes Natsit valtasivat rakennukset ja ajoivat koululaiset tiloista pois. Linna koki taas kerran uusien valtaajiensa myötä melkoisia rakennuksellisia muutoksia. Mm. kauniit portaat purettiin ja tilalle rakennettiin monumeltaaliset natsi-Saksan tyyliset portaat, jotka ovat yhä paikalla. Linnassa toimi ns- Adolf-Hitler-koulu 3 sodan loppumiseen saakka, jolloin amerikkalaiset joukot valtasivat koulun ja 1947 se toimi koulukeskuksena. Se kuulemma myytiin yhden dollarin hinnasta takaisin saksalaisille!
Linna oli tyhjänä kymmenen vuotta, kunnes vuonna 1971 Paul Spinat osti linnan ja rakensi sen hyvin erikoiseen tyyliin omien mielihalujensa ja - tyylinsä mukaiseksi huvittelu- ja taidenäyttelylinnaksi, jossa hän asui kuolemaansa saakka, vuoteen 1989. Hän piti loistavia juhlia, joihin kutsui taiteilijoita ympäri maailmaa. Mm. Andy Warhol kävi hänen juhliensa vieraana. Paul Spinat haki vieraansa kultaisella Rolls Roycella Königswinterin kaupungin rautatieasemalta ja toi heidät linnaansa. Nykyisin auto seisoo linnan pihalla ja vieraat tulevat hammasratas-junalla tai aaseilla linnaan. Paul Spinat`in kuoleman jälkeen Nordrhein Westfalen`in liittovaltio osti linnan ja kunnosti sen alkuperäiseen muotoonsa. Ainoastaan suuret ikkunamaalaukset ovat jääneet tekemättä - kustannus syistä.
Linna on todellakin näkemisen arvoinen. Königswinterin kaupunki linnan alapuolella on myös käynnin arvoinen. Aivan Reinin rannalla, pieni, 40 000 asukkaan kaupunki on kesäisin turistien valtaama ja matka Kölnistä laivalla kestää vain 40 minuuttia.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
perjantai 16. marraskuuta 2012
DEEP PURPLE ON VOIMISSAAN
On helpottavaa huomata, että nekin, joita ihailemme ovat kanssamme samalla linjalla - vaikka ehkä fyysisesti parempikuntoisia, mutta ryppyjen määrässä taistelemme samalla tasolla. Voi mahtava, että teki hyvää nähdä Deep Purple tuossa kunnossa; rajuna, rentona, ei retrona vaan yhä vaan vahvana ja räiskyvänä. Onkohan minun korvissani jotain vikaa, kun minusta alkoi tuntua siltä, että Deep Purplen musiikista on tulossa klassista. En sano tätä siksi, että musiikki olisi menettämässä otettaan, vaan juuri siksi, että sen taso pysyy ja säilyy ja siirtyy seuraavalle sukupolvelle ja sitä seuraavalle. Katsojien keski-ikä oli 60 paremmalla puolella, mutta lavan etureunassa hihkui ja hillui nuoriso - se alle 60 ( näiden kuusikymppisten lapset ja lastenlapset).
Paikalla oli valkohapsista pitkätukkaa, nahkarotsi"nuorisoa" rollaattorien kanssa ja shampanjalasit kädessä kulkevia lääkäri- ja lakimiesryhmiä. Kaikkia yhdisti yksi ja sama muisto nuoruudesta: Raju ROKKI!
Kitarasta lähti aivan uskomattoman hammond-soundit ja välillä tuli Mozartia ja taas mentiin jykevässä rokkihumussa. vanhat miehet olivat kunnossa ja tunnelma sähköistyi välittömästi, kun bändi ilmestyi lavalle. Lämmittelybändin yritykset saada meidät innostumaan eivät tuottaneet suurempaa tulosta, mutta Deep Purplen lavalle tulo sai 10 000 kuulijaa lähes hurmokseen.
Konsertti kesti yhdeksästä yhteentoista ja silti tuntui, että pari kappaletta ehdittiin kuulla. Olin tänä aamuna vielä niin energisessä latauksessa, että siivosin talon jo seitsemältä ja pesin huoneet ja kävin hakemassa aamusämpylät - hyvä, etten vienyt vielä aamukahvia ex-miehelle yläkertaan. Hän on lomalla täällä lapsia ja lapsenlapsia tapaamassa ja viettää huomella syntymäpäiviään.
Paikalla oli valkohapsista pitkätukkaa, nahkarotsi"nuorisoa" rollaattorien kanssa ja shampanjalasit kädessä kulkevia lääkäri- ja lakimiesryhmiä. Kaikkia yhdisti yksi ja sama muisto nuoruudesta: Raju ROKKI!
Kitarasta lähti aivan uskomattoman hammond-soundit ja välillä tuli Mozartia ja taas mentiin jykevässä rokkihumussa. vanhat miehet olivat kunnossa ja tunnelma sähköistyi välittömästi, kun bändi ilmestyi lavalle. Lämmittelybändin yritykset saada meidät innostumaan eivät tuottaneet suurempaa tulosta, mutta Deep Purplen lavalle tulo sai 10 000 kuulijaa lähes hurmokseen.
Konsertti kesti yhdeksästä yhteentoista ja silti tuntui, että pari kappaletta ehdittiin kuulla. Olin tänä aamuna vielä niin energisessä latauksessa, että siivosin talon jo seitsemältä ja pesin huoneet ja kävin hakemassa aamusämpylät - hyvä, etten vienyt vielä aamukahvia ex-miehelle yläkertaan. Hän on lomalla täällä lapsia ja lapsenlapsia tapaamassa ja viettää huomella syntymäpäiviään.
Labels:
Deep Purple
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)