Talvi tulee - talvi menee

Kipsi on poissa. Kuntoutus on alkanut. Kipu pitää otteessaan. Käsi ei taivu kuten haluaisin. Hammaspesu on vielä mahdotonta oikealla. Ostin sähköhammasharjan enkä luovu siitä vaikka oikea käsi nousisikin joskus niin korkealle, että voin pestä hampaani ilman kivunkiljahduksia.

Fysioterapeutti oli lähes helläkätinen omaan kuntoutustapaani verrattuna. Sain lääkäriltä 6 kuntoutuskertaa. Kättä hierotaan, nostetaan varovasti pystyyn, taivutetaan ja ojennetaan. Se ei tunnu ollenkaan niin pahalta kuin omat harjoitukseni kotona peilin edessä.

Kävelin kauppaan tuossa lumimyrskyssä. Tiet ovat tahmeat paksujen lumisohjovallien alla. Kävely oli hapuilevaa ja kättä suojelen automaattisesti. On vähän sellainen pelko, että kaadun uudelleen jos en ole varovainen.

Talvi pitää myös otteessaan. Tänään satoi sekä lunta että vettä. Lämpötila vaihteli aina minuuttien välein miinuksesta plussaan. Nyt tuli isoja rättejä. Ensiviikkoon asti on luvattu tällaista lumi-vesi-räntäsadetta. Mitenkähän käy karnevaalien? En lähde tänä vuonna minnekään. En ainakaan tuonne tienvarteen. Ostin liput kreikkalaisen ravintolamme karnevaalijuhlaan. Siellä vietimme hauskan illan viimevuonnakin. Ei mitään perinteistä karnevaalimusiikkia, enemmänkin tällaiselle 50-luvun lapselle tuttua musaa. Välissä vähän pakollista karnevaalikamaakin.

Aloitin Kjell Westön uuden kirjan lukemisen: "älä käy yöhön yksin". Olen vasta alkusivuilla, mutta kirja pitää jo nyt otteessaan, kuten tähän asti muutkin lukemani Westön kirjat. Vaikka en ole koskaan asunut Helsingissä, ellei oteta lukuun yhtä kesää joskus nuoruudessa, kun silloisen poikaystäväni (entisen mieheni) kanssa olimme kesän Helsingissä. Hän Uspenskin Katedraalissa kesähommissa ja minä viikonloppuvieraana Unioninkadulla.

Yöpöydällä odottaa miltein loppuun luettu "Sinut", Umayya Abu-Hannan suomalaisuudesta ja Suomeen muuttamisesta. Kirjan alku lupaa jotenkin enemmän kuin loppu, mutta ehkä se johtuu siitä, että siirryin Westöön. Olen "Sinut" kirjaa lukiessa kerrannut mielessäni tilanteita, joita koin tänne muuttaessani. Muutto Suomesta Saksaan ei varmastikaan ole ollut yhtä raastava kokemus kuin muutto Palestiinasta Suomeen. Voin hyvin kuvitella mikä hiljaisuus, raastava tuppisuisuus ja kylmyys ihmisistä on huokunut sellaiselle, joka tulee suvun keskeltä yksilövaltaiseen Suomeen. Hämmästyn itsekin lähes joka kerta sitä katseiden poiskääntämistä, kun sanon tuntemattomalle rappukäytävässä "päivää", ellei nyt sitten olla Kuopiossa tai Imatralla...

Ostin miehelleni joululahjaksi Arto Paasilinnan kirjan "Der Sommer der lachenden Kühe" eli "elämä lyhyt, Rytkönen pitkä" Se tulee olemaan seuraava kirja ja sitten tartun Kuningatar kirjaan, jonka sain syntymäpäivälahjakseni. Se odottaa kuin sokeri pohjalla. Yöpöydän kirjapino alkaa horjua uhkaavasti..

Se tästä katkenneesta kädestä on hyötyä, että nyt on aikaa lukea. Tämä tietokoneella kirjoittaminen alkaa hiukan taas rasittaa, joten jätän tämän. Tuntuu kuin käsi olisi jotenkin kierteillä kuin korkkiruuvi.

Lähden tekemään mustikkapiirakkaa, jonka lupasin tehdä Annalle töihin huomiseksi.