jouluinen vesisade

viime öinen vesisade pilasi joulumaiseman vaan ei joulutunnelmaa. Se on sentään aina sydämessä eikä sitä muuta aurinkoinen kesäsää eikä syksyinen vesisade. Voisin tästä lähteä puutarhatöihin, jos ei tuo kumarainen kävely haittaisi työntekoa.

Seiniä pitkin kiipeävät joulupukit ovat onneksi tänä vuonna vähentyneet, tilalle ovat tulleet muoviset pukit rekineen ja ah niin kammottavat siniset led-valot. Olisiko mahdollista kieltää ne lailla?

Sain kirjeen kuntoutukseen: HERRA Tintti Attila-Hirth. Ei ole ensimmäinen kerta eikä varmasti viimeinen, kun minut luokitellaan mieheksi. Attila-nimi on hämäävä; minä olen unkarilainen mies, mutta kun satun olemaan suomalainen nainen. 25 vuotta sitten matkustin junalla Berliinistä Budapestiin. Unkarin rajalla ystävällinen tullimies otti passini ja katsoi minua, katsoi passiani ja katsoi taas minua ja totesi: "mutta tehän olette nainen!" Sanoin, että se oli erittäin hyvä arvaus. Attila on yhtä yleinen etunimi unkarissa kuin Matti Suomessa. Soitan maanantaina kuntoutukseen ja kerron heille salaisuuden: Olenkin nainen, ellei heillä ole mitään sitä vastaan. Ja tulen 20.12 kuntoutukseen. Yritän saada 24.-25.12 välisen ajan vapaaksi, että pääsen jouluksi kotiin. En ole tehnyt mitään joulun eteen. Siivous suoritetaan joulun jälkeen. Anna lupasi imuroida ja tehdä ruuat Jakubin kanssa ja koko suku tulee tänne. Rakastan suurta sukujoulua. Ilman sitä ei joulu ole mitään. Vaikka sitten koristeet puuttuisivatkin! Kuustakaan ei hankita, kun Guido sanoi, ettei hän mitään sillä tee ja Frieda innostuisi vain leikkimään kuusen koristeilla. Muutaman tärkeimmän joulukoristeen olen ripustanut seinälle. On ns. pakollisia perinteisiä joulukoristeita, jotka ovat olleet jo lapsuuteni jouluissa ja ilman niitä ei joulu tunnu oikein oikealta joululta. Vaikka sitten joulu onkin sydämessä.

Kädet tärisevät kuin olisi parkinson. Johtuu immuunsupressiiva lääkkeistä, sanoi Professori Papandoulos. Iho on kuiva kuin hiekkapaperi vaikka kaataisin pullollisen kosteusvoidetta ja vetäisin vielä öljyä päälle. Selkääni en saa vielä aivan suoraksi enkä uskalla pakolla venyttää, kun vatsaan sattuu. Edellisen leikkauksen jälkeen raivostuin niin tälle kumarakävelylle, että nojasin seinään ja pakotin itseni suorasi vaikka kyyneleet valuivat ja teki mieli huutaa. Nyt en oikein uskalla. Tällä kertaa leikkaus oli vähän isompi kuin edellinen. En halua, että sisälläni jotain repeää. Silti olen kärsimätön. Teen jalkalihasharjoituksia, kävelen portaissa, mutta muistan myös levätä. Anna toi kassillisen elokuvia, joita voin katsoa päivällä, kun lepään. Tai ehkä se on houkutus asettua paikoilleni ja levätä. Painoni nousee, mikä on hyvä merkki siitä, että ruoka maistuu vaikka syönkin vain pieniä annoksia. Paitsi, kun Guido teki sitä ihanaa jauhelihakastiketta, jota en voi vastustaa.

Olen yhä väsynyt ja kärsivällisyyteni on kovilla, kun haluisin tehdä jo niin paljon enemmän kuin mitä jaksan. Kuntoutus on hyvä, koska siellä on muitakin maksasiirtopotilaita ja meillä on keskusteluryhmiä, joissa varmaankin voi vaihtaa mielipiteitä siitä miten kuntoutus edistyy ja mitä kaikkea saa tehdä ja mitä pitää varoa. Nyt olen vähän hakoteillä, kun en tiedä uskallanko väsyttää itseäni ja kuinka pitkään voin kävellä, saanko lähteä ulos kävelemään vai pitääkö pysytellä vain kotiseinien sisällä.

Taidan ottaa sauvat mukaan kuntoutukseen. Ehkä pääsen jo sauvakävelyyn, kunhan ensin lihakset vahvistuvat.

Hyvää adventtisunnuntaita.