maksansiirto tehty!!

keskiviikkoisin on mummi-päivä. kaksi viikkoa sitten keskiviikkona hain innoissani Iidan tarhasta ja poimimme oksia kotikoivusta. Tarkoitus oli tehdä adventiksi ovikoriste. Pöytä oli kasattu täyteen kaikenlaisia joulukoristeita ja sanomalehtipaperit peittivät tukevan Ikean pöydä. Ensin söimme tukevan aterian ja sitten nostimme hihat ylös ja rupesimme rakentamaan kranssia....kun puhelin soi. "täällä yliopistollinen sairaala Essen. Teille on löytynyt sopiva maksa ja pyydämme teitä tulemaan sairaalaan tunnin sisällä.....!!!" Muistan kysyneeni, ettei tämä kai ole mikään vitsi, mutta ei se ollut. Soitin sairaalaan uudelleen ja sain saman vastauksen. Hetken aikaa päässä pyöri kaikenmaailman ajatukset, mutta sillä hetkellä ei tullut mieleenkään sanoa EI. olin vielä päivää aikaisemmin pohtinut mitä sanoisit, jos puhelu tulisi. En ollut lainkaan varma halusinko maksansiirtoa. Vointini oli niin hyvä kuin mitään vaivaa ei olisi ikinä ollutkaan. Eikä maksansiirto ole mikään umpisuolenleikkaus vaan se rajoittaa elämääni koko loppuiäksi. Toisaalta, se myös antaa minulle lisää vuosia elämään, jos ja kun uusi elin suostuu toimimaan eikä kroppani sitä hyljeksi. Tiesin myös, että lääkkeet ovat vahvoja ja aiheuttavat usein myös ikäviä sivuvaikutuksia, kuten syöpää, pergamentti-ihoa, käsien vapinaa, raajojen paisumista jne. jne.  Kumpi on pahempi vaiva; ettei maksani toimi lainkaan ja kuolen vai että elän lääkkeiden varassa  ja kärsin ehkä erilaisista sivuvaikutuksista??

Kun sain ajatukseni kasatuksi, soitin Guidolle ja pyysin häntä tulemaan kotiin. Matka sairaalaan kestäisi joka tapauksessa tunnin ja sitä ennen pitää pakata matkalaukku ja viedä vielä Iida pois. Soitin Annalle ja sovimme, että sairaalaan menessämme jätämme Iidan hänen luokseen. Anna lupasi hoitaa Iidan kotiin illalla.

Matka oli varsin hiljainen. En pelännyt varsinaisesti leikkausta vaan sen jälkeistä aikaa. Leikkaukseen en voinut vaikuttaa, kaikki oli lääkäreiden harteilla ja uskoin heidän tietävän mitä tehdä sillä Essenin Uniklinikalla tehdään 160 maksansiirtoa vuodessa.

Olimme perillä joskus viiden aikaan iltapäivällä. Maksa ei ollut vielä saapunut sairaalaan. Minun oli oltava siellä ensin. Sain huoneen, mutta istuimme Guidon kanssa oleskelutilassa, kunnes minut käskettiin sänkyyn. Mikael tuli yllättäen sairaalaan suoraan töistä ja olin äärettömän onnellinen nähdessäni hänet siellä, sillä tiesin, että hänellä oli valtavasti töitä ja vielä omat pienet lapsensa, joiden luokse hänen piti kiirehtiä.

Puin tosi seksikkäät verkkosukat jalkaani ja pepun paljastavan kauhtanan ja Guido seurasi minua nukutushuoneeseen asti. Lääkäri ja hoitajat vitsailivat ja jutelimme lasten kielellisestä kehityksestä, kunnes anestesialääkäri sanoi, että nyt suu kiinni,  nukutus alkaa...enkä sen jälkeen muista mitään. Katsoin yhtä lääkäriä silmiin ja muistan hänen hymyilleen juuri ennenkuin muistini katkesi. 8 tunnin leikkauksen jälkeen minut kärrättiin tehohoitoon ja vuorokauden kuluttua alkoi herättely. Guido oli istunut aamukolmeen sairaalassa ja kotiin tultua hän oli joutunut siivoamaan ensin keittiön; Frieda kuvitteli meidän jättänen ruuat pöydälle häntä varten ja kaikki hauskat irtotavarat oli heitelty sinne tänne, vesilasit kaadettu pitkin lattioita ja yksi lasi oli kipattu kauniisti lattialle tuhansiksi siruiksi. Siinä oli Guidolla tekemistä ennen kuin selvisi aamuyön tunteina sänkyyn!

Herätessäni näin ensiksi Guidon silmät edessäni. Hän oli istunut jo kaksi tuntia kaikken koneiden ja letkujen keskellä ja odottanut heräämistäni. Kovin puhelias en tainnut olla juuri sillä hetkellä sillä hengitysputki oli saanut ääneni katoamaan ja pihisin kuin vanha veturi. Pääsin onneksi tosi nopeasti oikealle osastolle, jossa minua revittiin sängystä jo seuraavana päivänä. Ei täällä todellakaan anneta potilaan jäädä sänkyyn makaamaan. Olin rätti väsynyt ja leijuin jossain pilvien ja maan välillä, kun fysioterapeutti tuli kysymään voinko nousta sängyn reunalle istumaan....Kahden päivän kuluttua minua kävelytettiin jo huoneessa ja 4. päivänä olin käytävällä. Sitten vaan portaisiin ja pientä jalkajumppaa tekemään. Minä olin kuvitellut, että maksansiirron jälken makaan viikotolkulla vielä puolitokkurassa, mutta kuulemma heti, kun elimistö hyväksyy uuden elimen, paranemisen alku on potilaan aktiivisuudessa ja sitä koetetaan vahvistaa kaikin tavoin. Totta kai olin väsynyt ja ensimmäiset askeleet saivat hien pintaan ja tuntui kuin olisin juossut puolimaratonin, vaikka olin kävellyt huoneen päästä päähän- 20 askelta!

Pahoinvointi aiheutti sen, että lääkärit pelkäsivät, etteivät lääkkeet vaikuta, kun oksensin ne koko ajan pois. Onneksi lääkkeet kuitenkin tehosivat ja ensimmäiset 3 kriittistä päivää olivat onnellisesti ohi.  Nyt sain valtavan kassin lääkkeitä, joista Guido maksoi 110 euroa. Lääkkeiden arvo oli kuitenkin yli 9000 euroa. Sairaskassa maksaa erotuksen. Saksa on kuulemma Euroopan ainoa maa, jossa lääkkeistä korvataan niin suuri osa.

Ensimmäiset yöt sairaalassa olivat vaikeita. Näin valtavia painajaisia ja nukkuminen oli lähes mahdotonta vaikka minuun pumpattiin unilääkkeitä ja kipulääkkeitä. Samassa huoneessa oli minua vanhempi nainen, jolle oli kaksi viikkoa aikaisemmin tehty maksansiirto. Hän käveli reippaasti kuin olisi ollut vain varpaankynnen leikkauksessa. Ihmettelin sängynpohjaltani hänen kuntoaan ja hän sanoi, että viikon kuluttua olisin aivan toisenlaisessa kunnossa. Hän oli oikeassa! Hän antoi minulle hyviä vihjeitä ja vahvisti uskoani paremmasta tulevasta. Meillä oli tosi mukava aika yhdessä ja kaipasin häntä todella, kun hän lähti kotiin ja kuntoutukseen.

Sain nukkua kaksi yötä yksin, kun yhtäkkiä keskiyöllä huoneeseen ryntäsi kovalla tohinalla kaksi langanlaihaa, superkaunista nuorta naista, joista toista riisuttiin kovalla tohinalla ja tungettiin samantien sänkyyn. Ehdin vain kuulla, kun hänelle sanottin, että kaikki korut pois, pääliina pois ja sitten häntä jo vietiin leikkaukseen. Parin tunnin kuluttua hän tuli takaisin. Tyttöystävä oli odotanut aulassa koko ajan ja kun hän sitten pikkuhiljaa heräili, vaihdoimme muutaman sanan ja aamulla herätessämme hän olikin jo aivan pirteä. Hän oli 28 vuotias (luulin ensin 18-vuotiaaksi) sosiaalialan opiskelija Essenin yliopistosta. Todella suloinen ja niin äärettömän hento ja kohtelias ja jotenkin kuin pieni keijukainen. Luonteeltaan hän oli vahva ja  voimakas ja tiesi tarkallen mitä halusi. Hänen vanhempansa olivat tulleet Turkista Saksaan joskus 70-luvulla ja hän oli erinomainen esimerkki integroituneesta perheestä. Hänellä oli 4 sisarusta ja kaikki opiskelleet hyviin ammatteihin, vaikka äiti ja isä edustivatkin ns. perinteistä turkkilaista arvomaailmaa, mutta lapsille haluttiin antaa mahdollisuus omaan elämään. Tosin hän kertoi, että nimenomaan lasten oman elämän aloittaminen on tosi vaikeaa, kun vanhemmat haluavat aina olla osana vielä aikuistenkin lasten elämässä, mutta hän ei tuntenut sitä ahdistavana vaan suojelevana ja jotenkin lohdullisena, kun tiesi aina, että kotiin saattoi mennä milloin vain. Keskustelimme paljon skandinaavisesta ja turkkilaisesta ja saksalaisesta elämästä ja etenkin nuorten kohtalosta. Hän halusi valmistuttuaan tehdä töitä ongelmallisten äitien parissa.

 Opin myös, että kaikki huntupäiset nuoret turkkilaiset naiset eivät ole millään tavalla alistettuja. Ei ainakaan tämä nuori nainen. Meillä oli niin uskomattoman hauskaa yhdessä, vaikka hän olisi voinut olla oma tyttäreni. Olimme aikoneet pitää yöbileet huoneessa, kun emme saaneet unta. Ei kukaan tullut, vaikka kuinka odotimme. Tuntui kuitenkin siltä, että hoitajilla oli aina jotain asiaa huoneeseemme, sillä jatkuvasti joku kävi kurkkimassa ovella ja juttelemassa kanssamme. Kai hekin huomasivat, että meiltä löytyi aina joku hauska juttu heille kerrottavaksi. Ja etenkin nuoret miespuoliset hoitajat kävivät mielellään piikittämässä huonekaveriani....

Hän lupasi soittaa minulle, kun tulee käymään Kölnissä, sitten kun Kölnin upouusi moskeija, jonka on suunnitelut kuuluisa saksalainen arkkitehti Böhm, valmistuu. Haluan nähdä sen, sillä rakennuksesta tulee todella upea.

Tämä siis maksansiirrostani. Olen kotona. Voin vielä väsyneesti, mutta kävelen portaita ja yritän olla mahdollisimman paljon jalkojen päällä. Tänään en kuitenkaan jaksanut edes suihkuun. Lunta on tupruttani koko päivän ja Guido käytti ensimmäistä kertaa uutta lumikolaa, jonka toi vuosi sitten Rovaniemeltä. Kyllä sillä lumet lähtevät.
Nyt olen kotona pari viikkoa ja sitten lähden kuntoutukseen kolmeksi viikoksi.
Olen kai joulun kuntoutuksessa, ellen saa muutamaa päivää lomaa sieltä. Vietämme puolalais-suomalais-saksalaisen joulun. Kieli roikkuu jo nyt ulkona, kun ajattelen ihania herkkuja, joita Anna ja Jakub ovat luvanneet tehdä.

nyt menen lepäämään. Lumisia terveisiä kaikille suomalaisten joululaulujen parista.