maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kissanruokapakkauksista käyttötavaraa / new life of a cat food boxes

Sadepäivän askartelua kaikille , joille aurinko ei ole viimeisten 4 viikon aikana paistanut!!!! Ei siis suomalaisille!!!

Saksa on kärsinyt vuosisadan pahimmista tulvista ja pahimmista salakuunteluskandaaleista. Tällä kertaa ei kuitenkaan omalta puolelta vaan USA:n suunnalta. Kaikkien ikävien uutisten keskeltä löytyy myös mieltä piristävää: 80 astronauttia ympäri maailmaa tapaavat toisensa Kölnissä!

Minä yritän tuottaa vanhasta uutta, poisheitettävästä roskasta jotain käyttökelpoista. Olen miettinyt mitä kissanruokapaketeista voi tehdä ja päätin päällystää ne erilaisilla kuvilla mm. Ikean luetteloista tai muista mainoslehtisistä. Lisäksi kissojen herkkupalapurkit on tehty hyvin kestävästä materiaalista, ja niissä on useimmiten kannet, joitka kestävät hyvin moninkertaista käyttöä. Otin muutaman kappaleen ompeluhuoneeseeni ja nyt niistä on tullut osa ompelutarvike esineistöäni. Yhdessä säilytän nuppineuloja ja muihin laitan nappeja. Ne näyttävät hauskoilta, ne on helppoja avata ja ne Ovat tarpeeksi matalia, ettei niihin uppoa liikaa tavaraa.


Kissanruokalaatikosta leikkasin ensin yläreunan pois ja Tein syvennyksen kapeaan päähän. En leikannnut kokonaan "lämpärettä" irti vaan kiinnitin sen nitojalla jolloin reunasta tuli vahvempi. Yhden laatikon päällystin ruskealla pakkauspaperilla, jonka molemmille puolille liimasin kauniit kortit. Siinä laatikossa säilytän kortteja. Toiseen liimasin Ikean luettelosta sivuja ja siinä on valokuvia, joita lajittelen liimattavaksi kansioihin.


Kauniita kortteja, joita en raaski heittää pois, kerään yhteen laatikoista. Niitä on joskus talvi-iltoina hauska katsella uudelleen.

Sunnuntaina on meidän lähellä kirpputori, jonne olen menossa myymään vaatteitani, joita en enää ole pitänyt. Jollekin toiselle ne voivat olla  taas uusia. Samalla hankin hiukan kesälomarahaa Italian matkaa varten. Lähdemme 9.9 Gardajärvelle kahdeksi viikoksi.

Nyt jatkan ompeluksia. Kassitilauksia on listalla, en vain ole ehtinyt ompelemaan. Pää on täynnä ideoita, kunhan aikaa löytyisi.

Aurinkoisia kesäpäiviä. Meilläkin paistaa vihdoinkin aurinko, vaikka taivaankannen peittääkin taas pullerot pilvet, mutta vettä ne eivät toivottavasti tänään enää tuo. Sitä on tullut tarpeeksi. Mansikkani kaipaavat nyt vain aurinkoa ja lämpöä. Maistuvat aivan hurmaavan täyteläisiltä, kunhan kaikki kypsyvät!

Ei kommentteja: