Der letzte Karnevalstag - viimeinen karnevaalipäivä - the final day of the carnival in Cologne

So ist alles wieder vorbei, morgen ist Aschermittwoch. Heute wurde noch gefeiert und endlich war ich auch dabei. In Köln Delbrück war der Karnevalzug mit ca.30 Wagen und schöne Fußgruppen. Da bin ich ein Paar mal mit meiner Freundin gewesen. Heute morgen war ich nicht ganz sicher ob ich es noch schaffen würde rechtzeitig aus der Büro rauszukommen aber es hat doch alles gut geklappt und Karin´s Schwägerin hat mich schön geschminkt und einen riesen grossen Hut hab` ich auch bekommen. So ganz ohne geht es nicht.

Tänään oli viimeinen karnevaalikulkue, jonne minäkin ehdin.Huomenna on kaikki taas ohi. Juhlintaa on jatkunut 11.11 eli Marraskuusta lähtien. Viimeinen viikko on kaiken huipentuma ja huomenna palataan arkeen ja paaston alkuun. Olen käynyt pari kertaa jo Delbrückin karnevaaleja seuraamassa ja siellä olin työkaverini Karinin ja hänen äitinsä ja veljensä sekä tämän vaimon kanssa. Aamulla en ollut aivan varma ehdinkö sinne, joten en ottanut karnevaalivaatetusta mukaan, mutta Karinin veljen vaimo maalasi kelta-kultaiset koristeet poskilleni ja antoi suuren keltaisen hatun päähäni. Ei sitä aivan ilman voi mukaan lähteä.

Musiikkikoulun kulkueen plakaatti! Useimmat kulkueen kannanotot ovat poliittisia, varsinkin Kölnin, Düsseldorfin ja Frankfurtin. Düsseldorfissa Gaddafi oli saanut oman osuutensa ja entinen puolustusministeri zu Guttenberg lensi jetillään päin kanslerin rakennusta.

Kaikki puvut ja rekvisiitta on itsetehtyjä. Mukana oli ryhmä, joka oli pukeutunut lukoiksi, joita nuoret kiinnittävät suurkaupunkien, kuten Kölnin, siltoihin.

Mahtava merirosvolaiva pyörien päällä ja tusina merirosvoja heittelemässä karamellejä kadulla seisoville innostuneille "Kamelle, Kamelle"-huutajille. Jotkut aikuiset vain ovat niin rivakoita karammelien kerääjiä, ettei lapsille tahdo jäädä mitään....

Hattumuoti karnevaaleissa on varsin moninaista ja kirjavaa!

KUOLEMA KESKELLÄ KIRKASTA KEVÄTPÄIVÄÄ

maanantaina juttelimme vielä siitä mitä kevät tuo tullessaan, mihin sitä voisi matkustaa, kun voimat palaavat. Lauantaina voimat loppuivat. Lopullisesti. Kokonaan. Hengitys pysähtyi kuin huomaamatta. Halu elämän jatkumisesta ei jaksanut viedä elämää eteenpäin.Keskellä kauneinta kevätpäivää, kun auringon kirkkaus sai silmät siristelemään ja hengitys salpaantui pelkästä ajatuksesta, että pian on kesä.

Naapurimme alakerrasta halusi elää ja tehdä Karibian risteilyn kesällä vaimonsa kanssa. 5 vuotta he ehtivät olla naimisisa ja elivät jokaisen päivän yhdessä, jokaisen hetken ja harrastuksen. Päivääkään he eivät olleet toisistaan erossa kunnes sairaus tuli ja vei miehen päiviksi sairaalaan. Tuskat olivat sanoinkuvaamattomat, mutta periksi hän ei antanut. Hän piti kiinni elämästä kuin olisi roikkunut lentokoneesta köyden varassa, kädet kouristuneena köyden ympärille. Ja sittenkin aivan viimeisellä hetkellä hän hellitti ja pudottautui pehmeästi ja rauhallisesti leijumaan. Maahan asti hän ei päässyt. Hän jäi välimaahan. Jonnekin tuonne taivaan ja maan välille. Läsnäolo tuntuu vieläkin talossa. Kuulen askeleet kellarista, kun hän hakee vesipullot. Kuulen heti perään toisetkin askeleet, kun hänen vaimonsa seurasi perässä. En nähnyt koskaan heidän lähtevät yksin talosta. Kauppamatkat he tekivät yhdessä, parturissa he kävivät yhdessä, kuntosalilla he olivat yhdessä, lomamatkat he viettivät aina jossain kaukana merellä, vuoristossa tai viidakossa.Yhdessä. Ei ollut mitään mitä he eivät olisi tehneet yhdessä. Siksi ero on niin kauhea kestää. Pudotus tyhjyyteen raskaampi kuin sairauden seuraaminen.

On täysin turha sanoa lohdutuksen sanoja " aika parantaa haavat", kun aika on nyt ja tässä. Tuskassa ja yksinäisyydessä. Istun vieressä ja kuuntelen. Mietimme lauluja hautajaisiin. Lempilauluja ja musiikkia, joka jää kaikumaan saliin sen jälkeenkin, kun kaikki ovat jo poistuneet paikalta. Onneksi täällä ei ole pakko ottaa arkkuhautajaisia, joissa kaikki seuraavat pää kumarassa arkun perässä ja katsovat, kun ruumis lasketaan kuoppaan ja peitetään. Ns. hautametsiä perustetaan kaikkialle. Tuhkan voi sirotella puunjuuristoon, niitylle tai kiven alle. Paikalle ei tule minkäänlaista laattaa tai ristiä eikä sinne tuoda kukkia tai muistoesineitä. Se on muistelumetsä. Sellaiseen paikkaan minäkin haluaisin päätyä.Kirkkaana keväisenä päivänä, kun aurinko siristyttää silmät ja ensimmäiset lämpimät säteet saavat krookukset kukkimaan. Pian on pääsiäinen ja ylösnousemuksen aika. Kuolema on voitettu. Sitä ennen kuljemme kuitenkin viikkojen matkan muistellen ennen kuin päästämme elämän voittamaan.