IHANA TALVISÄÄ

Viime yönä seisoin parvekkeella yöpaidassa ja äidin kutomissa villasukissa ja sydän tuntui pysähtyvän  upean täydenkuun ja valkoisten hankien hohteessa. Värit olivat kuin Lapista; sininen hämy peitti maiseman. Mistään ei kuulunut ääniä, valkoiset pilvet peittivät osittain tähtitaivasta, mutta pakkasen kiristymisen tunsi kipristelynä iholla. Mitään niin kaunista en ole kokenut täällä näiden 17 vuoden aikana. Seisoimme Guidon kanssa hiljaa kuin kirkossa - ja mikäpä sen suurempi kirkko voi ollakaan kuin luonto ympärillä. Se saa pysähtymään sellaisenkin, joka ei kirkon seinien sisälle halua. Ympärillä avautui kokonainen avaruus tähtitaivaita myöten. universum, jonka pääpisteestä ei ole tietoa. Sitä tunsi itsensä yhtäkkiä niin kirpunpieneksi suuressa kokonaisuudessa ja silti olo oli niin uskomattoman turvallinen, kuin joku olisi pitänyt kämmenellään.

Meillä on ollut niin paljon lunta ettei tällaista talvea ole miesmuistiin - saati sitten meidän täällä olomme aikana. Lunta tulee aina vain lisää ja ihmiset alkavat olla kiukkuisia ja toivovat kevättä. Ja minä nautin mitä pakkasempaa on ja mitä enemmän tulee lunta. vaikka emme enää tiedä mihin sitä kipata pihaltamme. puut ovat taipuneet kaarelle  lumen painosta ja olen varma, ettei puutarhani kukista ole mitään jäljellä, kun kevät tulee. Mitäs siitä, nyt nautin todellisesta talvesta.