Viikonloppu oli todellakin varsinaista lumenluontia. Lappeenrannan lentokenttä oli niin täysin lumenpeitossa, ettei vuokra-autoamme löytynyt kuin avainta painamalla ja odottamalla, että jossain vilkkuu meidän auton valot.
Imatralla lumimyräkkä jatkui ja yöllä tuli 40 senttiä uutta lunta. Niinkuin ei olisi entisessä jo ollut tarpeeksi. Nukuimme ortodoksisen seurakunnan tiloissa, joissa joskus nuorena tyttönä olin käynyt kylästelemässä poikaystävääni, josta tuli myöhemmin aviosiippani ja nykyinen ex-mieheni ja jonka luona nyt kävimme kylästelemässä kaikessa sovussa. Emme edes lautasia heitelleet toisillemme, kuten silloin joskus. Vuodet tekevät tehtävänsä. Ei sitä enää jaksa kiukutella eikä tiuskia. Ajatuksetkin ovat jo tasaantuneet, samoin tunteet. Ja -20 asteen pakkanen hyydyttää muutkin kuin autot!
Guido teki ahkerasti suomalaisen talonmiehen töitä ja raivasi joka aamu ja ilta seurakunnan pihaa. Samalla, kun minä lojuin flunssan kourissa sängynpohjalla. Tuli tutuksi suomalainen terveyskeskus-sairaalakin iltamyöhäsellä, kun yskä yltyi niin pahaksi, ettei henki tahtonut enää kulkea. Keuhkoputkentulehdushan sieltä todettiin ja keskikorvan tulehdus samaan syssyyn. Sain antibiootit, jotka pistivät minut yöksi vessan lattialle nukkumaan. Juuri, kun olisi pitänyt olla skarppina ja terveenä siivoamassa äidin huoneesta viimeiset kirjalaatikot ja antamassa huoneelle viimeisen joulusilauksen. Jouluateria Buttenhoffilla jäi minulta nauttimatta. Katselin, kun muut söivät hyvällä ruokahalulla blinejä sammenmädin kanssa ja muita uskomattoman herkullisia perinteisiä Buterin ruokia. Onneksi on Buttenhoffin laatu pysynyt omistajanvaihdoksesta huolimatta korkealla eivätkä uudet omistajat ole muuttaneet sisustustakaan. Tuntuu aina hyvältä tulla sinne syömään.
Paluu Saksaan oli melko ankea ja kurja; täällä satoi vettä, ei lumesta tietoakaan ja olo oli entistä kurjempi.
Tänään, 16.12, sataa lunta oikein pyryttämällä. Maa on valkoinen ja Guido pääsee taas lumitöihin!
Maanantai ja tiistai meni kotona sänkyillessä ja paketoin pikkuhiljaa kaikki joululahjat ja kirjoitin kasan joulukortteja ja joulukirjeitä. Minulla on ollut tapana kirjoittaa yhteinen joulukirje sukulaisille ja tuttaville, joten arvattavasti moni saa taas tutun joulukirjeen meiltä. Siinä on eräänlainen yhteenveto vuoden tapahtumista. Sitä kirjoittaessa tulee kerratuksi vuoden aikana tehdyt retket ja miettineeksi mitä kaikkea yhteen vuoteen ehtii sittenkin mahtua, vaikka joskus tuntuu, että aika menee niin, ettei ehdi perään vilkaista. Meille tämä vuosi on ollut matkustusrikas vuosi. Tärkein asia on tietenkin LAPSENLAPSI, josta nautimme joka päivä, vaikka emme päivittäin olisikaan kosketusyhteydessä.
Oikein hyvää joulun odotusta kaikille. Ei oteta kiireestä stressiä vaan pysäytetään aika sytyttämällä kynttilät ja kuuntelemalla joululauluja. Kiitos Jarmolle tosi mahtavasta joululaulukokoelmasta, josta olemme Guidon kanssa nauttineet.
2 kommenttia:
Mukava matkatarina ja luntakin riittävästi:)
juu, lunta riitti ja niin sitä riittää täällä Saksassakin. Meillä on nyt yhtä paljon lunta kuin viikko sitten Suomessa oli. Ja lisää on luvattu. Enää ei ihmiset tiedä mihin lumen kanssa joutuvat.Tämä on ensimmäinen kerta 29 vuoteen (sanoi anoppini), kun täällä on tällainen lumitalvi Kölnin seudulla.
Lähetä kommentti