Siirala näyttää korkeintaan 12-vuotiaalta poikaselta istuessaan flyygelin takana, mutta ensivaikutelma pettää, sillä 31-vuotiaan "pojan" ote koskettimilla on uskomaton kokemus.Siirala on tehnyt ensi esiintymisensä jo 7-vuotiaana orkesterin kanssa, joten kokemusta häneltä löytyy. Vuonna 1977 hän voitti Wienissä kansainvälisen Beethoven pianokilpailun nuorimpana siihenastisena voittajana. Brysselissä hän jopa johti orkesteria pianonsa takaa, kun orkesterin kapellimestari oli sairastunut yllättäen eikä siihen hätään löydetty uutta kapellimestaria. Hän on haluttu pianisti ympäri maailmaa ja eilisen konsertin jälkeen en yhtään ihmettele miksi. En ole mikään asiantuntija arvostelemaan jonkun pianistin soittotyyliä, mutta olin täysin hänen soittonsa lumoissa. Kuten miltei täysi sali kuulijoita Kölnin konserttisalissa.Hänet taputettiin neljä kertaa takaisin lavalle ja hän oli niin uskomattoman raikkaan tuntuinen, olemuksessa ei ollut mitään diivamaista ylpeilyä. Hän kiitti monta kertaa orkesteria ja yleisöä ja tuntui olevan hämillään suuresta suosiosta, vaikka on varmasti suuremmilla lavoilla ympäri maailmaa saanut vieläkin raikuvammat ablodit.
Konsertin toinen puoli oli Schostakowitschin Sinfonia Nr. 5 opus 47 d-molli. Konsertin alussa oli noin tunnin mittainen selostus Schostakowitschin Sinfonian synnystä, sen tarkoituksesta ja siitä miksi se oli ylipäätänsä kirjoitettu. Yllätyin itsekin sinfonian monipuolisuudesta. Täydellinen hiljaisuus, viulut, jotka tuskin heinäsirkan siritystä kuuluvammin värisyttivät ilmaa ja sitten nopeat muutokset täydelliseen paniikin omaiseen räjähdykseen - ja harppujen hauraat välähdykset välissä - saivat kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Sinfonia on tehty vastaukseksi stalinin neuvostorealismille. Se on taistelu vihamielisessä ympäristössä, jossa Schostakowitschin oli pyristeltävä eteenpäin. Sinfornia sai ensi esityksensä 1937 Leningradissa ja otettiin loistavasti vastaan. Sinfonia on täynnä kaksoismerkityksiä, joilla Schostakowitsch on kritisoinut omalla tavallaan silloista valtaa vastaan.
Orkesteria johti Michael Sanderling, joka on yksi kysytyimpia kapellimestareita. Hänen uskomattoman kapeat ja pitkät sormet tuntuivat liikkuvan kuin tanssija orkesterin edessä. Myöhemmin sain tietää, että hän on ollut ennen kapellimestarin uraansa erittäin kysytti sellisti. Hän suhisi ja puhisi ja puhkui kuin iso paha susi kolmen pienen porsaan talon edessä ja sai kuin saikin seinät kaatumaan..Ei pelkästään konsertin kuunteleminen ollut mielenkiintoista vaan Sanderlingin esiintyminen sen edessä sai usein suupielet nousemaan. Hän on todella loistava kapellimestari.
Konsertti oli siis kaikinpuolin mahtava elämys. 14.1 olisi toinen mielenkiintoinen konsertti, nimittäin WDR:n sinfoniaorkesterin konsertti, jota johtaa heidän uusi kapellimestarinsa Jukka-Pekka Saraste.
Nyt jatkan kotoista iltaani mielessä eiliset Mozartin ja Schostakowitschin sävelet.
Friedhelm kehrää vieressäni Kupla-tuolissa, jonne se nykyisin hyppää jo itsekseen ilman pelkoa siitä, että tuoli katoaa sen alta. Yleensä kissat eivät pidä liikkuvista tuoleista, koska niiden on vaikea päästä hyppäämään tuolin sisään tai ne pelkäävät tasapainon kadottamista, mutta Eeron Kuplassa Friedhelm istuu yhtä mielellään kuin minäkin. Tässä me kaksi kaverusta istumme vierekkäin ja kehräämme - Friedhelm vähän kovaäänisemmin kuin minä, ellen sitten nukahda ja kehräämistäni kutsutaan kuorsaamiseksi!
Isoäidin opettamat käsityöt ovat saaneet minut innostumaan ja haalin kaikki käyttökelpoiset vanhat kankaat. Kaiken voi käyttää uudelleen. Mukana Frieda - kissa, ja 4 lastenlasta.
2 kommenttia:
Kiitos mielenkiintoisesta konserttiselostuksesta, tykkään pianomusiikista minäkin enkä vähiten siksi, että lapsenlapsi sitä soittelee.
ehkäpä lapsenlapsestasikin tulee joskus konserttipianisti, pääasia on, että tykkää itse pianonsoitosta eikä kukaan pakota häntä soittamaan.Tilasin tänään liput Sarasteen konserttiin ,joten lauantaina kirjoittelen sitten sen konsertin tunnelmasta,.
Lähetä kommentti