KISSOJA

Kyse ei ole tällä kertaa Friedhelmistä vaan kangaskissoista.Kissakasseista.Kassikissoista.Äitini oli vuosia sitten Pietarissa silloin vielä Leningradissa, tapaamassa serkkuaan Weigoa, joka asui Tallinnassa. He olivat tehneet ostoksia ja äiti kaipasi uutta kassia, kun ostoksia oli kertynyt vähän suunniteltua enemmän. Weigo sanoi, ettei hän ymmärrä naisten logiikkaa. Miksi ostaa  kassi, kun ostoksia oli jo ylenmäärin. Ja miksi "kassi", sitä hän ei nyt ymmärtänyt alkuunkaan. Yhtäkkiä äiti näki kaupan, jonka ikkunassa oli laukkuja ja kasseja ja osoitti Weigolle kaupan ikkunassa roikkuvia kasseja. Weigo huudahti helpottuneena ja sanoi: "minä luulin, että sinä tarkoitit kassia." Äiti katsoi Weigoa ja sanoi, että juuri sitä tarkoitin ja marssi kauppaan. Sekavuutta naisten logiikkaan, jota miehet eivät ymmärrä, aiheutti yksinkertaisesti sana, jolla on kaksi merkitystä. Suomen kassi on helppo ymmärtää eestiksi kissaksi (=kass), joten ei ihme, ettei Weigo käsittänyt miksi äiti haluaa ostostensa lisäksi hankkia vielä kissan!!!

Minun kassini ovat kasseja kissoilla. Kassikissoja.

samettinen kissalaukku, jota käytin ensimmäisen kerran eilen taidekäsityömarkkinoilla Schloß Burgissa käydessäni. Minun käsityöni ovat sellaisia pieniä harrastelujuttuja verrattuna niihin upeisiin hopea-kulta-kaiverrus-ompelu- ja neulontatöihin, joita näyttelyssä oli esillä. Lupasin tuoda yhdelle rahalle rahoja kaivertavalle miehelle suomalaisia erikoiskolikoita. Hän kaiversi kolikoista kaiken muun pois, jättäen rahan keskiosan näkyviin. Oli aika uskomaton kokemus nähdä tuttuja, jokapäiväisessä käytössä olevia kolikoita koruina ja nähdä kuin ensimmäistä kertaa kolikoiden kuvat, kun kaikki ylimääräinen ympäriltä oli poistettu. Työ on pikkutarkkaa ja aikaa vievää hommaa ja Saksassa on noin 11 rahojen kaivertajaa, jotka todella elättävät itsensä tällä työllä.

Kaikilla kissoilla ei ole vielä silmiä eikä viiksiä, mutta näistä tulee pieniä kassikissoja, kunhan niiden silmät avautuvat.

Ikean maalauksellinen kangas sopii hyvin kesäiseksi rantalaukuksi. Siinä on niin paljon värejä, että sen voi hyvin yhdistellä minkä vaatteen kanssa tahansa. Huomatkaa kuvassa uudet sisätossuni, jotka "karvaavat" kaikki sukkahousuni niin, että jalkani näyttävät siltä kuin olisin muuttunut lampaaksi. "pullischwein", kuten Mikael lampaita nimitti.

Kassin toinen puoli on vieläkin kirjavampi. Kangas on tosi mahtavaa. Ainakin se huomataan.

Olen vähän raivannut uutta tilaa kankailleni ja järjestänyt ne värien mukaan. Isot kankaat (1-4 metrin pituiset) ovat vaatekaapissa. Ne eivät mahdu pieniin lokeroihin. On huomattavasti helpompi löytää sopivat värit nyt, kun ne on lajiteltu värien mukaan.Ihan pienen pienet palaset olen lajitellut kenkälaatikoihin värien mukaan. Mikaelin hienot pienoisautot joutuivat siirtymään pikkuvierashuoneen hyllylle, kun valtaan "Mikaelin" huonetta entistä enemmän omille töilleni. Puhumme yhä yläkerran huoneista "Annan huone" ja "Mikaelin huone", vaikka lapset ovat lähteneet ja jättäneet huoneensa meille jo vuosia sitten. Ehkä he sillä tavalla aina pysyvät lapsinamme, kun puhumme heidän huoneista. Äitikin sanoi minun ja Riitan huonetta "tyttöjen huoneksi" vaikka se oli ollut jo miltei 20 vuotta hänen vierashuoneenaan. Äidin muuttaessa palvelutaloon siivosimme asunnon ja löysimme yllättäen valtavat määrät vanhoja Aku Ankkoja meidän huoneen kaapin alta, eräänlaisesta salalokerosta, jonne olimme ne unohtaneet. Kun viime viikolla siivosin Mikaelin huonetta, löysin sängyn alta laatikon, jossa oli Mikaelin kouluvihkoja, käsitöitä ja päiväkirjoja. Tavarat eivät koskaan katoa, ne vain siirtyvät jonnekin turvaan, piiloon, odottamaan, kunnes ne löydetään uudelleen. Ja niiden äärellä vietetään sitten monta muistoisaa hetkeä, nauraen nuoruuden hulluudelle. Mieliin nousee nimiä ihmisistä, joiden olemassaolon oli jo unohtanut ja yhtkäkkiä he putkahtavat laatikoista kuin hologrammikuvat.

Siivoaminen ja huoneiden raivaaminen voi päätyä matkaksi menneisyyteen.

Kangaskaupasta ostettu hyllykkö, jossa kankaat asuvat väriensä mukaan ilman rasistista taka-ajatusta.Muutamat lokero-asunnot ovat vapaita, koska asukkaat lojuvat ruokailuhuoneen lattialla odottamassa leikkauksta.

Epämääräinen läjä kankaita lojuu miltei aina Mikaelin huoneen sängynpäällä, kun en koskaan tiedä projektia tehdessäni mitä tarvitsen. Kankaat kulkevat alakerran ja yläkerran väliä monta kertaa viikossa ja yhtäkkiä aloitan taas siivoamisen ja raivaamisen ja kankaat palaavat alkuperäisiin paikkoihinsa. Tämä on päättymätön tarina.

 

 

Tänään on vapaapäivä; 1.11. ja aurinko paistaa siniseltä taivaalta, puut ovat kirjavia ja kevyt tuuli lennättää irtonaisia lehtiä pitkin jalkakäytäviä. Muistan Imatran vanhan rautatieaseman Lyseon lähellä. Paksurunkoiset vanhat lehmukset levittivät syksyisin kirjavan maton lapsien riemuksi. Mikä kahina syntyikään, kun juoksimme Riitan kanssa lehtiä potkien läpi pitkän kujan. Vieläkin haluan potkia lehtiä, kun kävelen paksuksi matoksi kasvaneen lehtikujan läpi. Jalat eivät vain mitenkään pysy paikallaan. Varmasti vielä 80-vuotiaanakin innostuvat jalkani potkimaan lehtiä. Rakastan syksyä. Kirkasta kuulasta taivasta, putoilevia lehtiä ja kirpeää yöpakkasen puremaa ilmaa.

 Täksi päiväksi kirpeä syyssää saa siirtyä lämpöaallon tieltä. Mittari näyttää 21,3 astetta! Olemme juuri siirtyneet marraskuuhun. Tänään pitäisi olla surullinen päivä, kun ajattelemme kuolleita. En halua ajatella kuolemaa tällaisena päivänä. Ajattelen ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt elämäni kauneimmat hetket, vaikka he eivät enää ole täällä. Kaikki menneet ihmiset ovat aina luonani - ajatuksissani.

Toivon kaikille kaunista, rauhallista ja iloista päivää.