tiistai 29. marraskuuta 2011

merta edemmäs kalaa - arizonasta karjalanpiirakoita leipomaan Saksaan

Viikko hurahtanut vieraiden parissa. Viimeksi tapasimme 12 vuotta sitten Lake Havasussa, Arizonassa. Nyt Saksassa, Bechenissä. Karjanpiirakoita paistaen. Opetin isoäitini tekniikan sekä piirakan paistossa että virkkauksessa. Tyttökaverini tytär innostui virkkaamaan lakanoista mattoa ja tulos on varsin loistava ottaen huomioon, ettei hän ole koskaan aikaisemmin virkannut mitään. hän oppi ennätysvauhtia eikä sen jälkeen vauhti ole laantunut. Tänään istumme ruokasalin ja keittiön lattialla ja leikkaamme yhdessä lakanoita sillä aikaa, kun hänen äitinsä leipoo meille ihanaa amerikkalaista suklaakakkua. Piirakat kypsyvät uunissa, kello on jo ylittänyt puoliyön...Mies nukkuu eikä edes tunne pehmeitä piirakkatuoksuja-eikä kumma kyllä kissakaan ole viihtynyt enää seurassamme. Sekin väsähti kesken kaiken.

 MATTO, jota Jessie on virkannut vanhoista lakanoista.
Karjalanpiirakoita, joita Tricia, amerikkalainen ystävättäreni teki.

Tilasimme hotellin Pariisin lentokentältä. On aika palata takaisin kotiin. 5 päivää hurahtivat ohi kuin lennossa. Istuimme joka ilta aamuyön tunneille juttelemassa, katsomassa valokuvia ja muistelemassa, kun lapset olivat pieniä ja me nuoria...Vaikka väsymys painaa jo jäseniä - kun nuoruus alkaa olla takanapäin - on ollut ihana elää tätä päivää muisteluista huolimatta. Ystävyys ei tarvitse aina vieri vieressä asumista eikä edes vuosittaista tapaamista. 12 vuoden väliaika ei merkinnyt mitään, kun näimme toisemme lentokentällä. Nytkin tuntuu siltä kuin olisimme juuri tavanneet toisemme eikä tuleva ero pelota pituudellaan. Ystävyys vain on olemassa eikä se katoa.

2 kommenttia:

Keijo kirjoitti...

Heippa Tintti.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi tuosta ystävyyden kestosta.

"Ei ikä, ei koko eikä näkö haittaa kun tosi ystävät yhdessä taivalta taivaltaa"

elämää Saksalaismetsissä kirjoitti...

Niin on. Ystävyys kestää matkan ja ajan eikä välitä vuosista.