Frieda: Vihdoinkin perhe taas koolla!

Frieda:
"luulin jo  muutaman kerran, että minut on unohdettu kotiin - yksin. Miltei ilman ruokaa...Taidan hiukan liioitella. Aamupalat tulivat ajallaan, keskipäivällä sain lammasta ja välillä kania ja iltaisin kourallisen kuivamuonaa, mikä ei ole aivan minun makuuni, mutta kyllä sitäkin syö jos ei muuta tule.

Enkä sentään yksin ollut. Alakerran Uschi kävi päivisin leikkimässä ja pitämässä seuraa. Olen kai tullut kaksilahkeisiini, sillä nautin siitä, että saan nukkua ihan rauhassa. Yöt olivat hiukan oudot, kun ei sängyssä ollutkaan ketään, kenen varpaita purra!

Olivat kuulemma kaksilahkeiset tehneet melkoisen matkan. Kehuivat ajaneensa yli 5000 kilometriä kahden viikon aikana. Olen kuullut kissasta, joka lensi maapallon ympäri niin, että mikäs tuo 5000 kilometrin matka oikein on. Meillä olisi ollut loistava ulkoilusää ja olisin varmasti saanut muutamat naapurin kissat lennätettyä pihalta, mutta kun kaksilahkeiset eivät olleet kotona, ei kukaan vienyt minua ulos. Parvekkeelta naukuminen tuntuu vähän naurettavalta!

Kaksilahkeisten matkatavarat täyttivät koko olohuoneen. Oli siinä kiipeilemistä, kun nuuhkin kaikkien tavaroiden alkuperät. Siellä oli niin merkillisiä tuoksuja.  En oikein osannut tunnistaa kaikkia, mutta kaksilahkeiset kaivoivat jostain laatikosta kellertyneen, haperon kirjeen esille ja lukivat sitä kuin lakimies testamenttia. Jos kissoille joskus jotain testamentataan - minä ainakin toivoisin ruokaa, joka ei koskaan loppuisi! Nämä kaksilahkeiset huokailivat vanhojen kirjeiden perään kuin olisivat löytäneet timantteja.Kuulemma jonkun isoisän kirje isoäidille ja sitten jonkun vanhan tädin kirjeitä Saksasta. Kaikesta ne ovat kiinnostuneita. Joskus oikein ihmettelen ovatko kaksilahkeiset ihan järkeviä. Olin haistavinani muutamasta laatikosta KOIRAN hajuja. Mieleeni nousi kuva mustasta, kiharakarvaisesta koirasta. Kurkustani nousi kumea murina, mutta minkäänlaista koirankarvajaista ei mistään laatikosta löytynyt.

ja tällaista nämä kaksilahkeiset haluaisivat meillekin. on kuulemma ainoita koirarotuja, joka sopii koira-allergisille. Entä jos minäkin satun olemaan allerginen koirille? Ja sitä paitsi olenkin. En voi sietää  niitä. Siinä taitaa olla tarpeeksi allergiaa.

Nyt jätän tilaa kaksilahkeiselle. Haluaa kuulemma kertoa Suomen matkasta.

Tintti: (kaksilahkeisista toinen)
7.10-22.10 SUOMESSA SATOI VETTÄ! Se ei tosin koskaan ole haitannut meidän lomaamme, tuli sitten vettä tai lunta, kun emme lähde sinne aurinkoon makaamaan. Guidon työkaverit pakkasivat samaan aikaan uimahousuja ja shortseja lentääkseen Teneriffalle ja Mallorcalle. me tiesimme, ettei sellaisilla ollut paljon käyttöä lokakuisessa Suomessa. Korkeintaan, jos vettä tulee yhtä paljon kuin nyt niin, että Pohjanmaa tulvi.

Loma Suomessa on joka vuosi samanlaista ajoa kaupungista toiseen. Tänä vuonna taisimme tehdä ajoennätyksen; 5.500 km kahden viikon aikana. lupaan aina ottaa yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin ja silti puoliakaan en ehdi näkemään. Aina on huono omatunto siitä, että joku jää väliin. Tällä kertaa pääasia oli äidin lääkärissä käynti. Vanhainkodilta eivät ehtineet viemään äitiä hammaslääkäriin ja lupasin tulla Suomeen, kun Guidokin halusi viettää kesälomaa tänä vuonna. Hänellä ei ole ollut yhtään lomaa, vaikka minusta Itävallassa työskentelyä ei voi työnteoksi kutsua - itse kun olen aina vain lomalla siellä!  Guidolle loma alkaa siitä, kun ryhdymme pakkaman autoa (tai tilaamme lentoliput Suomeen) ja jäämme odottamaan aamua, jolloin auton nokka suunnataan kohti pohjoista. Hänelle on aivan yhden tekevää millainen sää Suomessa on, kunhan  pääsemme sinne. Siinä on todellinen SUOMI-FANI!

Tällä kertaa päätimme tehdä poikkeuksellisen pitkän laivamatkan ja tulimme Tukholmasta Turkuun, mutta lähdimmekin Helsingistä Tukholmaan. Poikkesimme myös totutusta Helsingör-Helsingborg reitiltä ja ajoimme Öresundin sillan kautta. Silta on hiukan halvempi kuin lauttayhteys ja jotenkin se tuntui huomattavasti helpommalta, kun ei tarvinnut ajaa laivaan ja istua taas jossain tyhmässä kahvilassa ja odottaa vain ylipääsyä. Nyt ajaa hurautimme sillan yli ja taivastelimme uskomatonta näköalaa - kun aurinko vielä paistoi ja näkymä oli upea. Lähes kahdeksankilometrin pituinen silta on melkoinen taidonnäyte. Varsinkin, kun sillalle ajettaessa tunneli menee ensin meren alta ennen kuin nousee sillalle.

Merellä oli liikennettä enemmän kuin kehä kolmosella. Yhdellä silmäyksellä näki 5 laivaa (meidät mukaan lukien) Meri oli peilityyni eikä minunkaan tarvinnut syödä pahoinvointitabletteja. Menomatkalla noussut kuume haittasi puffettipöydän herkuttelusta. Paluumatkalla otin sitten takaisin menetetyt kalorit ja kilot. Helsingistä Tukholmaan matkalla törmäsin kirjaimellisesti ex-mieheni pikkuveljeen, jonka näin viimeksi 30 vuotta sitten. Nyt hän oli 50-vuotisjuhliaan viettämässä. Piti ihan pysähtyä hänen pöydän ääreen ja kysyä: "anteeksi nyt, mutta saanko kysyä kuka sinä olet?"  Olin sataprosenttisen varma, että Hutun Petrihän se siinä Lahdesta, mutta ajattelin pelastaa vielä maineeni ennenkuin heittäydyn tuikituntemattoman miehen kaulaan, varsinkin, kun vastapäätä istui viehättävä naisihminen...
En onneksi aiheuttanut kenellekään avioeroa enkä päätynyt laivan selliin vaan karaokebaariin kuuntelemaan Petrin upeaa tulkintaa Jari Sillanpään laulusta.

Guido ja Petri juovat synttärimaljoja Petrin kunniaksi.

Raumalla poikkesille taidemuseossa. Erittäin mielenkiintoinen näyttely vanhassa puutalossa, joka muistaakseni on ollut ennen muinoin poliisilaitos, tai sitten se on ihan entisen poliisilaitoksen likellä.  Rauma on muutenkin varsin mielenkiintoinen kaupunki. Alkaa pikkuhiljaa runsaan ulkomaalaisväestön myötä olla erittäin monipuolisella ja monikulttuurisella elintarvikevalikoimalla varustettu kaupunki. Voittaapi kuulemma jo Turun ruokakulttuuritarjonnassa, paitsi, ettei Raumasta löydy korkeantason ravintoloita kuin yksi. Kahviloita enemmänkin ja varsinkin yksi, sieltä torin laidalta. Suomen parasta kahvia! Ehdottomasti.

Taiteesta Designiin: Eerolta on tullut uusi pieni poni. Ja tämänkin haluan. Tähän eivät edes kissan kynnet kykene, kun tämä on kokonaan muovia. Meidän ponia ovat käyttäneet kaikki neljä kissaa kiipeilypuunaan ja sen se on näköinen. Kuin teesiivilä!

Hämeenlinnan Palloklubi hävisi Lahden Pelikaaneja vastaan, mutta mitäs siitä. Peli oli vähän laiskanlainen, mutta meillä oli silti hauskaa. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olin jääkiekko-ottelussa. Se oli Kölnissä, kun Suomi pelasi Saksaa vastaan ja voitti. (vai oliko se ruotsia vastaan - en enää muista, mutta sen muistan, että huusimme kurkkumme kuiviksi)

Helsinki on ehdottomasti Skandinavian Design-kaupunki (vaikka nyt ensimmäistä kertaa huomasin kuinka valtavasti Köpiksessä on loistavia design- ja muotiliikkeitä). Tässä kuvassa on moderni muotoilu saanut kaverikseen vanhan tuohiukon ja kaikki ovat sopivasti sulassa sovussa. Ihastuin niin näihin Eero Aarnion Flatlight (Talolampuiksi näitä kutsuin), että tilasimme unikulmasta itsellemme koko sarjan. Guido sanoi, että jos suostun heittämään olohuoneen lattialla ja ikkunalla olevat rönsyliljat roskiin niin saan lamput. Kyllä minä luovun vaikka anopinkielestä, jos vain saan Eeron tuotteita tilalle.

Taisimme me nähdä matkalla muutakin kuin Eeron tuotteita, mutta minun täytyy tunnustaa, että olen aivan Eero fani. Sain poni-avaimenrenkaita ja yhdestä pinkistä tein kaulakorun, jota muutamat suomalaistytöt katselivat kaihoten Köpiksessä hotellin aulassa, kun seisoin Guidoa odottamassa.

Suomalaista uutta lasitaidetta Nuutajärven lasikoulussa. Nämä taideteokset eivät ole oppilastöitä vaan jo mainetta niittäneen suomalaisen lasitaiteilijan, jonka nimeä en nyt muista, töitä. Emme valitettavasti tavanneet häntä, mutta kuulimme hänen äänensä, kun hän puhui koko ajan puhelimessa. Olisin mielelläni kysynyt hänen töistään, mutta  en halunnut häiritä häntä. Nämä olivat niin hullunhauskoja töitä.

Imatran kuohuja ovat käyneet ihailemassa muutamat muutkin ennen meitä. Koski oli aikoinaan - ennen v. 1920 - aina valtoimenaan ennen kuin se valjastettiin sähköntuotantoon. Tänä kesänä koski on saanut kuohua miltei entisenlaisella voimalla, kun vettä Saimaassa on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Vuonna 1876 Meksikon keisari (!) Pedro käväisi kaiverruttamassa nimensä koskenpartaan kiviin. samoihin kiviin ovat kaivertaneet nimensä myös tsaarin perheenjäsenet sekä monet muut kuuluisuudet - ja vähemmän kuuluisat henkilöt.

Matkasta saisi aikaiseksi vaikka 100-sivuisen kirjan. Ehdimme taas kahdenviikon aikana kiertää puoli Suomea ja silti jäi niin monta paikka näkemättä ja aivan liian monta ihmistä tapaamatta. Toivon, etteivät ystävät ja sukulaiset pane pahakseen, vaikka lupaamastani tapaamisesta ei tullutkaan mitään. Emme ehtineet oikein missään olla kahta päivää kauemmin enkä ehtinyt edes kortteja kirjoitella muille kuin Iidalle, Julialle ja Miialle.

Reittimme kulki Bechenistä Malmön kautta Tukholmaan. Malmö on vierailun arvoinen kaupunki. Navimme ei ollut mennyt sekaisin, vaikka hokikin 5 kertaa peräkkäin: " 300 metrin päässä liikenneympyrä, josta toisesta tienhaarasta ulos, 250 metin päässä liikenneympyrä, josta toisesta tienhaarasta ulos, 400 metrin päässä...." luulimme jo, että navigaattorimme sekoilee, mutta Malmöön päästäkseen kuljetaan ainakin 5 liikenneympyrän läpi. Siellä on joku tieliikennelaitoksen insinöreistä rakastanut harppiaan!

Tukholmasta Viking Linella Turkuun, Turusta Kuopioon ja siellä vietimme yhden yön tätini luona. Kävimme syömässä aivan ihanassa ravintolassa nimeltä "Kummisetä" Paikassa on vanhanajan tunnelmaa ja kuha on erinomaista. Suosittelen kaikille Kuopiossa kävijöille. Kuopiosta ajoimme Puumalan kautta Imatralle ja veimme äidin hammaslääkärille ja samalla saimme tietä, että meidän on palattava takaisin, kun äidillä oli vielä lääkärille aika eikä hoitajilla ollut mahdollisuutta viedä äitiä lääkäriin. Lauantaina ajoimme Imatralta Raumalle, jossa nautimme erinomaista lohta uskomattoman hyvien viinien kera ja raivasimme yhden kellarin, jonka sisältö tungettiin autoomme - sieltä Hämeenlinnaan ( ja taas raivattiin muutama pahvilaatikollinen äidin tavaroita autoon)  ja takaisin imatralle viemään äiti lääkärille ja illalla Helsinkiin. Guido oli sinä päivänä hiukan väsyneen tuntuinen ja nukahti lääkärinvastaanotolle!!!! ja auto alkoi olla niin täynnä kirjoja,tauluja, lautasia, vaatteita (Virkkukoukkunen on Imatralla MUST-paikka täydentää vauvanvaatevarastoa) niin, ettei autoon enää olisi mahtunut edes pullea pieni hiiri. Loppumatkasta pieni pullea hiiri olisi saanut laihtua muutaman kilon, että se olisi mahtunut romppeiden joukkoon. Guido pyöritteli päätään joka kerta, kun palasin jonkun sukulaisen luota uusi kassi käsissäni. Helsingissä jouduimme jo luopumaan kahdesta lehtikassista, joita emme hyvällä tahdollakaan saaneet enää autoon.

Pieneen autoomme ei enää enempää lastia saanut mahdutetuksi. Tästä puuttuvat vain "käsilaukkuni" = pieni matkalaukku ja satatuhatta lehteä, jotka Guido oli työntänyt auton penkkien alle.

Retki on tehty. Elimme kolme kertaa syksyn ja palasimme takaisin väriloistoon ja lämpöön. Palatessamme Kölnissä oli +18 astetta, kun Helsingistä lähtiessä mittari kohosi juuri ja juuri 5 asteen pintaan. Nyt kuulemma satoi jo Hämeenlinnassakin ensilumen. Meille Lumi tulee lauantaina - poikaystävänsä kera ensivisiitille. Tässä on ihan sellainen äitimäinen olo. Olenhan sentään Lumin täti.

Kirjoitin tänä iltana työhakemuksen SPLASH-Badin avoimeen työpaikkaan sihteerikön hommin. Puolipäivätyö - olisihan sekin jotain. huomenna menen tekemään eläkeanomuksen. Sairaalarintamalta ei ole kuulunut mitään uutta, joten kai tästä joutaa töihin.