Teholta kotiin

Ensin täytyy sairastua että ymmärtää mitä terveys on.

Mitään ei pidä siirtää "sitten joskus" - maailmaan. Sitä "sitten joskus" - ei ehkä koskaan tulekaan. On opittava tekemään kaikki se, mitä joskus ehkä katuu tekemättömänä, juuri nyt eikä huomenna. Huominenkin on epävarmaa.

Sairaus ei estä nauttimasta elämästä. Elämän sisältö on tärkeämpi kuin sen pituus. Jos haluan lähteä tänään kahville tuttavieni kanssa, siihen löytyy aikaa. Kun makaan haudassa, minulla on loputtomasti aikaa, mutta ei yhtään ystävää kahvitteluun.

Kun ystäväni soittaa ja pyytää minulta apua, jätän ikkunanpesun, silittämisen, lehden lukemisen ja unohdan televisio-ohjelman, jonka välttämättä halusin nähdä.

Jos lupasin ommella naapurilleni uuden hameen enkä pystykään tekemään sitä, ei maailmani kaadu siihen enkä tunne huonoa omaatuntoa tekemättömästä työstä. Soitan naapurilleni ja sanon, ettei hametta synnykään eikä kenenkään maailma romanda siihen.

Makasin 8 päivää teho-osastolla ja vieressäni oli itseäni 10 vuotta nuorempi nainen, joka oli maannut jo 4 kk teholla ja painoi enää 35 kg eikä pystynyt syömään ei puhumaan eikä irtautumaan letkuista. mutta hänellä oli uskomaton tahto ja voima, jonka avulla hän kiskoi itsensä irti siteistä ja kaapeleista ja istui usein sängynlaidalla piipittävien koneiden säestyksellä, kun kaikki laitteet hälyttivät. Sain tietää hänen serkultaan, että vielä marraskuussa hän oli ollut täysin terve ja aivan yllättäen kaatunut ja eikä kukaan tiedä oikein mikä hänellä on. Minä tunsin itseni onnekkaaksi, kun saatoin vapautua kaapeleista ja letkuista ja kävellä käytävällä ja tiesin pääseväni jonain päivänä kotiin. Tiedän, että kuume voi nousta yhtä nopeasti kuin se tuli viikko sitten ja päädyn taas sairaalaan, mutta en halua murehtia sitä nyt, kun olen taas kotona ja nukun omassa sängyssäni ja nautin täydellisestä hiljaisuudesta, jota ei edes radion ääni riko.

Aloitan ompelut pikkuhiljaa ja palaan takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Rutiinit tuntuvat hyvältä ja luovat turvallisen raamin elämälle. Vuoden kuluttua saan matkustaa lentokoneella, saan uida, mennä saunaan ja olla auringossa - kunhan suojaan itseni vaatteilla ja aurinkovoiteilla. Rannalla makaaminen on taaksejäänyttä elämää enkä enää saa nauttia simpukoista enkä katkaravuista enkä graavilohesta, mutta pääasia on, että nautin Iidasta, Miiasta ja pikku-Juliasta.


Lumikellot kukkivat etupihalla eikä kestä enää kauaa kunnes narsissit alkavat tunkea päätään ylös mullasta. TÄnä keväänä istutukset jäävät Guidon harteille, sillä minä en saa möyhiä mullassa: liian paljon bakteereita ja niitä minun on varottava. Ehkä ensi vuonna sitten ikiomalla pihalla saan tehdä mitä haluan. Aloitamme uuden kotimme remontoimisen ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, meillä on vuoden kuluttua kesällä puutarha, jossa saan möyriä ja myllertää mieleni mukaan.

Nyt tartun kangaskasaan ja toteutan sairaalassa suunnittelemani työt. Guido ei suostunut tuomaan edes virkkuukoukkua sairaalaan, vaikka minulla olisi ollut niin paljon aikaa käsitöille.